Munkkeja ja yksi nunna

Ajatukseni ovat viime päivinä viipyilleet aika paljon Suomessa, jossa olen ihan fyysisestikin parin viikon päästä. Tämä samainen levottomuus toistuu joka kerta ennen Suomeen lähtöä: en osaa nauttia viimeisinä Intian-viikkoina oikein mistään, kun odotan vain sitä hetkeä, että saan astella lentokoneeseen - ja erityisesti sieltä ulos!

Ajatuksissa kaihertava Suomen kesä saa myös aikaan sen, että alan kuvitella etukäteen, mitä kaikkea siellä Suomen kesässä sitten teen ja missä kaikkialla haluan käydä. Saan mieleeni kummallisia haavekuvia, jotka pitää muka ehdottomasti toteuttaa kesän aikana. Nyt minulla on päällimmäisenä semmoinen haave, että herään viideltä, nautin aamuluonnosta, meditoin laiturin nokassa ja kuuntelen laineiden liplatusta. Olen kuitenkin tainnut unohtaa pari tosiasiaa: A.) en ole aamuihminen B.) en meditoi (vaikka Kirjuri kirjoittikin meditoimista varten niin hienot ohjeet ja vaikka olen suunnitellut meditoimisen aloittamista jo pitkään). 

Käyntipaikkojen toivelistan ykkösenä minulla on Valamon luostari. Ei siis Linnanmäki, ei olutbaarin terassi, ei Suomenlinna eikä Savonlinna, vaan Valamon luostari! En tiedä, mistä olen tämänkin idean päähäni saanut. Olen käynyt luostarissa kerran aikaisemmin ja kokenut paikan silloin hyvin ahdistavana. Miksi ihmeessä minun pitää siis päästä sinne uudelleen? Olen katsellut Valamon nettisivuja jo useampaan otteseen, ja suunnittelin jopa, että voisin yöpyä siellä. Harmi vain, että yöpymispaikat näyttävät olevan heinäkuussa jo aika täyteen varattuja. Mutta ehkä päiväretkikin riittää näin alkuun.

Suunnitelmissa on myös tehdä simaa, koska minun on tehnyt sitä mieli jo monta kuukautta. Eikös sima ole muutenkin aika hyvä kesäjuoma?

Monsuunikausi ei ole vielä alkanut Hyderabadissa, mutta monsuunin saapuminen on hyvin lähellä. Toivoin, että se tulisi tänäkin vuonna sen verran myöhässä, että ehtisin alta pois, mutta turha toivo. Monsuunia edeltäviä sateita ja ukkosia on jo nähty, ja yksi ukkoskuuro melkein yllätti meidät viime sunnuntaina, kun kävimme appivanhempien tontilla.

Tontilla ei ollut tapahtunut oikeastaan mitään muuta kuin että sinne oli tehty portti, joka oli isketty munalukolla kiinni. Avain löytyi onneksi naapuritontin talonvahdilta. Kun kurvasimme naapuritontin pihaan, talonvahdin vaimo alkoi hymyillä niin kovasti, että pelkäsin hänen naamansa repeävän. Nainen nimittäin arvasi, mitä minä alkaisin heti tehdä: kaivaisin esiin kamerani ja alkaisin sarjatulittaa heidän pientä koiraansa.

Vaan koira ei ollutkaan enää mikään pieni! (En pystynyt taaskaan hillitsemään itseäni näiden kuvien kanssa.)

 

Olenhan minä nätti?

No olen!

Koira näytti minusta suhteellisen hyvinvoivalta, joten kai se on ruokaakin saanut.

Naapuri oli kaivanut koko tonttinsa ylösalaisin ja rakennuttanut sen ympärille hirveän ruman muurin. En oikein ymmärtänyt, oliko koko tontin kasvusto todellakin tarpeen kaivaa ylös, mutta kuulemma oli. Nyt sille alettaisiin istuttaa puita ja muita kasveja.

Muurin on tarkoitus olla kreikkalaishenkinen, mutta minusta tuo ei ole kreikkalaista nähnytkään. Sitäkään en ymmärtänyt, onko koko suuren tontin ympärille todellakin tarpeen rakennuttaa noin jykevä muuri, kun kuitenkin ollaan maaseudulla keskellä-ei-mitään. Muuri oli pystytetty kuulemma sitä varten, kun naapurit olivat niin halunneet; appivanhempien tontin ympärille ei onneksi tuollaista rumilusta tulisi!

Vesitilanne tontilla oli osoittautunut huonoksi, ja ongelma oli ratkaistu niin, että appivanhemmat olivat ostaneet kukkulan juurelta, tien toiselta puolelta, pienen maapläntin, jolla vettä on. Vesi tulisi sieltä putkia pitkin ylös tontille.

Tontille näkyvä, kauan keskeneräisenä ollut talo oli vihdoinkin valmistunut.

Asukkaat eivät kuitenkaan olleet vielä muuttaneet sinne, sillä huoneet olivat vielä tyhjät (näin, kun vähän zuumailin ). Talonvahti ilmeisesti poltteli pihalla roskia tai jotain muuta, kun pihalta nousi semmoinen savu.

Matkalla minun piti ottaa kuva yhdestä erikoisesta rakennuksesta, josta olin ottanut aiemminkin kuvia, mutta ne eivät olleet oikein onnistuneet. Kaikenlaisia rakennusmateriaaleja olen täällä nähnyt, mutta en ole vielä koskaan nähnyt, että auton akkuja olisi käytetty rakennusmateriaalina! Rakennus oli kuitenkin hajotettu maan tasalle, joten tyytyminen oli näihin vanhoihin kuviin.

Viime sunnuntaina kävimme myös luomumarkkinoilla, jotka järjestetään joka kuukauden ensimmäinen sunnuntai. En ollut markkinoilla aiemmin käynyt (monta kertaa on kyllä pitänyt, mutta sitä ei kai lasketa?), ja olin iloisesti yllättynyt tarjonnasta ja siitä, että väkeä oli paikalla ihan mukavasti. Ulkomaalaisia näytti olevan suhteessa paljon, mikä kielii kai siitä, että ulkomaalaisia kiinnostavat Intiassa(kin) luomutuotteet.

En tiedä, mikä lintujen pesimisaika täällä nyt on, mutta meidän pihalla on ollut viime päivinä hirveät zembalot, kun linnut ovat visertäneet ja kujeltaneet ihan hulluina. Ukkeli selvensi, että linnut ovat gorinka-nimisiä lintuja, ja pienen etsiskelyn jälkeen selvisi, että kyseinen lintu on suomeksi ilmeisesti pihamaina.

Tänään havahduin todella erikoiseen linnun ääneen, ja kun ääni vain jatkui ja koveni, oli pakko mennä tutkimaan, millaisesta linnusta on oikein kyse. Maantiekiitäjän se siellä.


Minulta petti siinä vaiheessa pokka, kun ukko huomasi minut ja jäi puhaltelemaan pilliinsä keskelle tietä.

Taidanpa lähteä taas surffailemaan Valamon nettisivuille.

Munkit, täältä tullaan!