Kaikissa tuoksuissa ei pitäisi pyöriskellä.


maanantai 3. joulukuuta 2012

Rakkautta ensi silmäyksellä

Kävimme eilen pitkästä aikaa appivanhempien tontilla katsastamassa, mitä siellä on sitten viime näkemän tapahtunut. Muut ovat kyllä käyneet tontilla useamminkin, mutta minulle käynti oli pitkän tauon jälkeen ensimmäinen, kun en ole polveni takia pystynyt istumaan pitempiä aikoja autossa. Tonttikäynti oli ensimmäinen yritys, ja hyvinhän se meni. Smiley En tosin ajanut nytkään itse, vaan meillä oli ratissa appivanhempien uusi autonkuljettaja, maaseudulta Hyderabadiin tullut nuorukainen. Edellinen autonkuljettaja otti taas lopputilin intialaisittain, eli hän teki katoamistempun: kun hän toi minut kotiin toissa viikolla, hän palautti auton appivanhempien parkkiin ja häipyi - keskellä päivää. Appiukko joutui tulemaan töistä autoriksalla kotiin. Sen jälkeen autonkuljettajaa ei ole sitten näkynytkään.

Tämä uusi autonkuljettaja joutui heti ensimmäisenä päivänään viime viikon tiistaina ylitöihin. Appiukko ja hänen kaverinsa kun olivat puoli yhteentoista asti jossakin tapaamisessa, joten kyllä tuli autonkuljettajan päivälle pituutta. Ajattelin, että kaveri pelästyy niin, että lopettaa työnteon saman tien. Rupesin miettimään autonkuljettajan työaikoja ja kysäisinkin ukkelilta, onko autonkuljettajan kanssa sovittu säännölliset työajat. Ei kuulemma ollut. Seuraavaksi kysyin, millaista palkkaa miehelle maksetaan. Ei kuulemma vielä mitään, kun palkasta ei ole vielä päätetty, vaan se päätetään joskus myöhemmin. Mielenkiintoisin tieto oli kuitenkin se, että autonkuljettajalla ei ole oikeastaan ajokorttiakaan. Kyllä hän on ajokokeen läpäissyt, mutta ajokortin hän saa joskus myöhemmin. Jaahas.

Ennen tontille lähtöämme vetäisin turvavyön tiukasti kiinni. Täällähän ei kukaan viitsi turvavyötä käyttää, mutta minä en kerta kaikkiaan pysty istumaan autossa (ainakaan etupenkillä), jos minulla ei ole turvavyötä, ja tässä tapauksessa se tuntui erityisen tarpeelliselta. Koko ajomatkan ajan minulla jyskytti takaraivossa vain se ajatus, että kuskilla ei ole ajokorttia. Ihan hyvin kaveri kuitenkin ajoi, vaikka hänellä nuoren juipin maneereita olikin. Piti napsutella kojelautaa ja säätää vähän väliä sitä ja tätä.

Ennen tontille menoa kurvasimme naapuritontille, johon oli tehty jo aita, koppero talonvahdille ja sähkötkin sinne oli laitettu. Naapuri oli palkannut jo talonvahdin, ja talonvahdin perhettä asui talossa kolmessa polvessa. Heillä oli myös maailman ihanin pieni koiranpentu! Kun näin koiran, en enää mitään muuta nähnytkään, kun se oli niin valtavan suloinen.
Innostuin laittamaan oman kuvani, kun Yaeliankin laittoi. Mitä muut edellä, minä perässä...Smiley

Koira oli jotenkin jähmeessä - olikohan raukka herännyt juuri uniltaan, vai miksiköhän se oli niin muissa maailmoissa. Koiran nimi oli kuulemma Vamsi (antaa nyt tuommoinenkin nimi suloiselle koiranpennulle; tiedän yhden ison korston, joka on nimeltään Vamsi!). Suloista palleroa piti tietysti kuvata edestä ja takaa, seisoo ja makaa.




Rakastuin pentuun niin, että olisin voinut ottaa sen heti itselleni. Vaan ei meidän kannata mitään lemmikkiä ottaa, kun ollaan koko ajan tulossa ja menossa, eikä eläimellä olisi meidän luona siksi kovin onnellinen elämä. Smiley

Tästä tuli mieleeni ukkelin serkun tytär, jolla pitää olla aina Intiassa koira, kun hän tulee tänne. Tyttö leikkii koiran kanssa sen pari viikkoa, mitä hän täällä on, ja sitten koira pitää taas majoittaa jonkun toisen hoteisiin. Voiko itsekkäämpää ihmistä olla?!

Talonvahdin perheellä kasvoi pihallaan vihreitä chilejä, munakoisoa, tomaatteja ja pinaattia, ja minun piti tietysti käydä ikuistamassa yksi chilipuska.


Appivanhempien tontilla ei ollut tapahtunut sitten viime näkemän mitään muuta, kuin että tielle oli levitetty asfaltti. Jos työt etenevät tähän malliin, talo on ehkä valmis jo joskus kahdeksan vuoden päästä! Asfalttiakin ihmettelin, kun se oli minusta niin omituisen näköistä, ja sen päällä oli ikään kuin irtonainen hiekkakerros.


Anoppi suunnittelee...
Naapurin aita ja taustalla Himayat Sagar -järvi.

Mielenkiintoinen lisäelementti olivat tontille ilmestyneet tyhjät viinapullot.


Anoppi epäili, että tientekijät olivat juhlistaneet tien valmistumista ja viettäneet töitten päätteeksi tontilla kostean illan. Kuinkakohan monta pulloa tontille ilmestyy, ennen kuin talo on valmis?!

Piti sitten ottaa yksi kuva minusta ja anopistakin.

Kuin kaksi marjaa. Toinen on vaan mustikka ja toinen puolukka. Smiley

En tiedä, tuleeko ystäväni perheen hankkimalle naapuritontille koskaan taloa, vai myyvätkö he tontin. Ystäväni mies nimittäin osti tontin vaimoltaan salaa, yllätykseksi vaimolleen. Ystäväni ei sitten pitänytkään tontista, kun heidän tonttinsa on meidän tonttia alempana, eikä sieltä ole niin hyvät näköalat. Saa nähdä, mitä tontin kanssa käy.

Kävimme myös anoppilassa syömässä, ja kun pyrin siellä kylppäriin, sain kokea järkytyksen. Vastassa oli nimittäin tämä:


Koko kylpyhuone oli kaivettu auki, eikä jäljellä ollut mitään muuta kuin lavuaari! Kaksi anoppilan kolmesta kylppäristä oli samassa jamassa, koska niiden putket vuotivat alakertaan, ja ne piti korjata. En ihan ymmärtänyt, oliko sen takia tarpeen kaivaa koko kylpyhuone ylös, mutta kaipa se oli, kun putket kerran lattian alla olivat. Korjausarvioksi oli annettu kuusi päivää (haha!), mutta kyllä tuon korjaamiseen menee paljon kauemmin.  

Sain anopilta uuden kattilan maidon keittämistä varten, ja vilkaistessani kattilaa ihmettelin, että anoppi oli ostanutkin moisen merkkituotteen.


Toinen vilkaisu paljasti, että tämä olikin Tupperware intialaisittain. Smiley

24 kommenttia:

  1. Tiedätkö, sinä näytät Uma Thurmanilta (toivottavasti ei mikään inhokkinäyttelijäsi!), oli myös kiva nähdä sinua noin kunnolla :)

    Tuosta koiranpennusta, tuollaisen kun näkee, tulee mieli laittaa se vähin äänin taskuun ja lähteä kotiapäin... Aivan älyttömän söpö elukka. Miten 99% kaikista eläimistä näyttävätkin pienenä niin ihanilta kun minusta ihmisistä ei kyllä millään voi sanoa samaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omasta mielestäni en ole kyllä yhtään Uma Thurmanin näköinen. Minusta minä näytän vaan meidän äidiltä. :-) Uma ei ole mikään inhokkinäyttelijäni, mutta ei mikään varsinainen suosikkikaan. Sen sijaan Uma on jonkinlainen ukkelin suosikkinäyttelijä, ja tämä onkin minusta vallan mielenkiintoinen yhteensattuma. ;-D

      Minä se yritin tarjota Yaelianille, että hän olisi Bollywood-näyttelijä Rani Mukherjeen näköinen, mutta ei hänkään nähnyt mitään yhdennäköisyyttä. :-)

      Tiedätkö, minulle tuli juuri tuommoinen olo, että laitankin tämän koiran laukkuuni ja lähden menemään. :-) Ukkelilta kinusin kotona, että eikö voitaisi ottaa tuommoinen koiranpentu, kun se oli niiiiiin suloinen, mutta ukkeli muistutti, että ei se koira semmoisena suloisena pallerona pysy, vaan sehän kasvaa isoksi koiraksi. :-D

      Poista
  2. Tämähän alkaa olla varsinainen naamakirja tämä blogimaailma:D. Ei vaan, hauska nähdä teitä ihan kasvoista kasvoihin, vaikkakin tästä ruudun välityksellä. Anopin kanssa olet selvästi sukua:D. Ja tuo koira. Voi apua miten suloinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No pitäähän mun jotenkin kompensoida sitä, että en ole siinä oikeassa naamakirjassa. :-D Ja kyllä minunkin mielestä minussa ja anopissa on jotain samaa näköä, jos oikein tarkkaan katsoo. :-D

      Poista
  3. Tulin jotenkin tosi hyvälle tuulelle tästä postauksesta. Hauskoja pikku tarinoita, mukavan näköinen bloggaaja ja maailman söpöin koiranpentu. :) Voiko tässä lukija enempää toivoa? :)

    VastaaPoista
  4. Olen niin samaa mieltä tuosta asiasta, että koiraa ei pidä hankkia ellei siihen voi sitten kunnolla sitoutua. Ottaa niin päästä se miten etenkin ulkomaalaispiireissä eri puolilla maailmaa tunnutaan usein hankkivan jos jonkinlaista elikkoa vaikka sitten elettäisiinkin sitä elämää jossa muutaman vuoden välein tulee muutto. Koirat vaan vaihtoon, ja uudessa maassa heti uudet tilalle. Argh.

    Kiva nähdä sinut ihan oikeassa kuvassa! Täytyy ehkä rohkaistua minunkin näyttämään vähän enemmän myös omaa naamaani eikä aina vain lasten ja koirien naamoja :)




    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin olen nähnyt tapauksia, että ulkomaalainen "pelastaa" jonkun kulkukoiran ottamalla sen itselleen, enkä voi olla miettimättä, mitä koiralle sitten käy, kun ulkomaalaiset muuttavat taas pois. Minusta tuollainen ajattelutapa on kauhean itsekäs. Jos eläimiä haluaa auttaa, niin mielestäni paljon enemmän apua olisi siitä, että osallistuisi esim. eläinsuojeluyhdistyksen toimintaan, kun täälläkin sellaista on. Sillä tavalla apua saisi kaiken lisäksi useampi eläin.

      Sinä olet sentään rohjennut laittaa profiilikuvaan oman naamasi; minä se vaan piileskelen nallen takana. :-)

      Poista
    2. Minä jotenkin vielä ymmärrän sen, että tulee ottaneeksi kulkukoiran kun ei voi jättää koiraa pulaan (näinhän on käynyt meille itsellemmekin ja tiedän kokemuksesta, että näissä tilanteissa tulee helposti tehneeksi aika nopeita päätöksiä joita ei välttämättä ehdi miettiä ihan loppuun asti...) mutta tosiaan koira tulisi sitten ottaa tietysti mukaan matkaan kun lähdetään tai sen varalle pitäisi olla joku oikein hyvä varasuunnitelma! Eihän se ole mitään eläimen pelastamista, että sitä auttaa jonkun vuoden ja sitten se on taas kadulla tai huonossa hoidossa. Mutta jotenkin minua vielä enemmän raivostuttavat ne expatit, jotka oikein ajatuksella ottavat koiranpennun ja sitten jättävät sen muutaman vuoden päästä jonkun tutun hoitoon kun on muuton aika, eivätkä huolehdi koirasta sen kummemmin.

      Tosiaankin eläintenystävät voisivat osallistua mieluummin eläinsuojeluyhdistyksen toimintaan ja vaikka toimia sijaisperheinä kotia etsiville lemmikeille. Siinä saa hoitaa eläintä mutta ei tarvitse sitoutua loppuiäksi.

      Poista
    3. Tietysti sitä on vaikea aina etukäteen tietää, miten elämä kuljettaa, ja missä ollaan vaikkapa kahden vuoden päästä, mutta sääliksi käyvät ne lemmikit, jotka ehtivät kiintyä ihmisiin, ja ovat sitten taas ties missä. :-(

      Minä olen joutunut kovettamaan luontoani koira-asioissa täällä Intiassa todella paljon, koska täällä on valtavasti kulkukoiria, joista jotkut ovat joskus todella huonossa kunnossa. Pari kertaa on itkukin päässyt. :-( On ollut pakko opetella kääntämään päänsä pois. Onneksi täällä on aktiivinen eläinsuojeluyhdistys, Blue Cross, vaikka työmaata on kyllä niin paljon, että apu ei riitä mitenkään kaikille.

      Poista
  5. Kiva nähdä sinuakin oikeasti;tiesin että olet blondi koska olet välillä hieman pilkahdellut täällä,.Olet juuri niin symppiksen näköinen kuin blogisikin:)
    Ihana pikku pentu,minun olisi ollut vaikeaa jättää se tuonne. On tosi vastuutonta ottaa koira vain joksikin aikaa jos sitä ei hoida koko ajan,kuten tuo serkun tytär.Minä mietin pitkän pitkän aikaa voinko ottaa koiran.Onneksi se ajokortiton kuskis kuitenkin osasi ajaakin;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, Yaelian. <3 Kyllä minuakin raastoi, kun piti jättää pentu tuonne. Mutta ehkä sillä kuitenkin on tuolla maalla paremmat oltavat, kun se saa kirmata siellä vapaana. Toivottavasti se vaan saa riittävästi ruokaa, jotta se kasvaa isoksi ja vahvaksi vahtikoiraksi. :-)

      Poista
  6. Mitä sitä kortilla kiirettä pitää kun ei ole työaikoja eikä palkkakaan vielä juokse :D Ja olen kyllä huomannut ettei se korttikaan paljon ajotaitoja paranna, täällä sen voi vielä suhteilla ostaakin, mitäs turhaa bensaa kuluttaa autokoulussa.
    Aika hitaasti edistyy rakennustyöt sielläkin, mutta sentään jo hyvä tie kuljettaa rakennustarvikkeita.
    Kiva nähdä vähän tarkemminkin, jossain aiemmin olet tainnut vilahdellakin kun olet jo niin tutun näköinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäpä sen sanoit, asiat tärkeysjärjestykseen! :-D Hih, onhan se yhdenlaista säästöä tuokin, ettei kuluta bensaa autokoulussa. Täältäkin saa varmasti ajokortteja (ja mitä tahansa muitakin dokumentteja), kun vähän setelitukkua vilauttaa. Täällä saisi ostetuksi jonkin hienon tutkinnonkin ilman että tarvitsisi opiskella päivääkään.

      Juu, kyllä tuota tietä pitkin rakennustarvikkeet kulkee, ja varmasti myös viinapullotkin. :-)

      Poista
  7. Olipas mukava lukea tätä - ja nähdä sinutkin! Minä en kyllä vielä uskalla laittaa kuvaa :-)

    Voi miten kaunis järvimaisema, sitä on kiva katsella patiolta teekupposen kanssa sitten kymmenen vuoden päästä, kun talo on valmis ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuakin vähän arvelutti kuvan laittaminen, mutta olen jo vähän vilautellut aiemmin, ja ajattelin, että näytetään nyt sitten loputkin. :-)

      Maisemat on kyllä tuolta tontilta tosi kauniit, ja siellä käy yleensä ihana tuulenhenkäyskin. Jäämme siis odottelemaan sitä patiota, vaikka mulla taitaisi kyllä olla teekupposen sijasta kädessä kahvikuppi. :-)

      Poista
  8. Olenko ihan kamala kun minuun iskee maailmantuska... Intiassa on niin paljon lääniä yksillä ja sitten toiset asuvat slummissa. Kuinka monta keinottelun, julman rahanlainaajaverkoston tai ilmasto-ongelmien takia maattomaksi jäänyttä maanviljelijäperhettä tuonnekin voisi sijoittaa! Minussa taitaa elää pieni kommunisti...

    ...tai sitten Kareena Kapoor, koska oma mieheni diggailee häntä ja väittää että olen hänen näköisensä ;-) Ehkäpä ukkelit alitajuisesti jahtaavat unelmafilmitähteään kun ovat meihin sotkeutuneet...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on, että tasan ei käy onnen lahjat, ainakaan Intiassa. Joillakin on järkyttävän massiiviset lukaalit, ja joillakin ei ole kattoa pään päällä tai edes ruokaa. Minäkin olen tuskaillut samaa asiaa, mutta nyt olen kai jo jotenkin turtunut elämän epäoikeudenmukaisuuteen...

      No onpas meitä filmitähtien kaksoisolentoja nyt liikkeellä. :-D Mutta nyt kun sanoit, niin kyllä sinussa taitaa vähän Kareena Kapoorin näköä ollakin. ;-)

      Poista
  9. Löysin pari vkoa sitten blogiisi ja vasta nyt ehdin kommentoida etta aivan huippu blogi! Yritan selata vanhoja tekstejasi kunhan ehdin. Terveisia Ankarasta jossa sataa rantaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Ihana kuulla, ja kiva kun jätit kommentin. :-) Mutta räntäsade kuulostaa aika eksoottiselta, täältä katsottuna ainakin. :-)

      Poista
    2. Ihana blogi tosiaankin! Mullakin on ohjelmassa lukea vanhempia tekstejä ajatuksella, mutta mistä löytyisi aika... Tässähän ei kohta ehdi omaa blogia kirjoittamaan kun on niin paljon hyvää luettavaa! :)

      Poista
    3. Kiitos kaunis. :-) Kylläpä lämmitti mieltä.

      Poista
  10. Voi miten syötävän suloinen koiranpentu! <3 Minä erehdyin kerran täällä Itävallassa menemään paikalliseen eläinsuojeyhdistykseen kun siellä sattui olemaan avoimet ovet. Itkuhan siellä tuli silmään ja olisin halunnut adoptoida kaikki karvakuonot sieltä! Tilat olivat kyllä hyvät ja eläimet hyvin pidettyjä, mutta ne vaan näyttivät niin surullisilta siellä tarhoissaan/häkeissään kun tuijottivat nappisilmillään. :-( Kolme koditonta koiraa olen jo elämäni aikana adoptoinut, kaksi toin mukanani Meksikosta (nyt jo molemmat edesmenneitä) ja yhden Virosta.

    Olipa kiva vihdoin nähdä kasvot tämän blogin takaa. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan kertakaikkisen suloinen. <3 Toivottasti sille tulee hyvä ja pitkä elämä, mutta valitettavasti hieman epäilyttää... :-(

      Minä en uskaltaisi edes mennä eläinsuojeluyhdistykseen, kun tiedän sen, että minulle kävisi juuri noin. Kaikki eläimet katsoisivat minua juuri sillä tavalla, että "anna minulle koti", ja sydämeni särkyisi, kun en voisi ottaa niitä kaikkia kuitenkaan (tai meidän tapauksessa en voisi ottaa yhtäkään). Kierrän siis eläinsuojeluyhdistykset kaukaa...

      Ihanaa, että olet ollut noin hyvä eläimille. Koirat ovat saaneet luonasi varmasti hyvän kodin. <3

      Poista