Talvitakkiviidakko

Olen ollut Suomessa nyt kymmenisen päivää ja ihmetellyt kevääseen heräävää luontoa ja lumen alta paljastuvia asioita.

Täällä Etelä-Suomessa kevät on jo aika lailla pitkällä ainakin siinä mielessä, että lumi on sulanut aika hyvin, mutta Itä-Suomessa, jossa vietimme pääsiäisen, lunta oli vielä varmaan lähemmäs puoli metriä.

On kevät, kuljen Hakaniemen rantaa...
Sori, väärä biisi.

Järven sulamisesta ei ollut idässä vielä tietokaan, sillä järveä peitti paksu lumikerros. Aurinko oli pehmittänyt pintaa niin, että hankikävelyä läheiseen saareen yrittäneet palkittiin märillä tossuilla. Lumesta huolimatta kevät yritti kyllä kovasti tehdä tuloaan itäiseen Suomeenkin.

Kas näin putoaa vesipisara rännistä.

 

Joutsen-parka on löytänyt pienen avovesipläntin.

Suomi-fiilistely loppuukin sitten tähän, sillä kotimaa vaihtuu taas aika pian toiseen. Oikeastihan meillä ei ollut Suomeen edes mitään asiaa, mutta käydä kuitenkin piti, kun oli tullut sellaiset lentoliput hankittua. Intiaan paluu alkaa olla jo hyvin lähellä, tarkemmin sanottuna kolmen päivän päässä, ja lähden matkaan ihan mieluusti, koska ajatukset ovat muutenkin olleet enimmäkseen siellä Intian asioissa: mitä kaikkea pitää vielä hankkia ja tehdä ennen lähtöä. Intia on ollut pinnalla täällä Suomessa senkin takia, että mukaamme lähtee vieras, jonka lomaohjelmaa ja viihtymistä olen Suomessakin mietiskellyt. Minusta on hirmuisen kiva suunnitella matkoja, niin omia kuin toistenkin, joten en kyllä ainakaan yhtään valita.

Kävin myös hakemassa vieraallemme viisumin, ja koska minulla on enemmänkin huonoja kokemuksia Intian suurlähetystöstä, olin varautunut menettämään taas hermoni. Minulla itselläni on PIO-kortti, jonka ansiosta en tarvitse viisumia Intiaan lainkaan, eikä minun ole onneksi tarvinnut muutenkaan asioida suurlähetystössä pitkään aikaan. Yllätys olikin melkoinen, kun suurlähetystön nettisivuja tutkaillessani huomasin, että lähetystö oli ulkoistanut 5.12.2011 lähtien kaikki viisumitoimintonsa jollekin saksalaiselle firmalle, jonka toimisto sijaitsee Herttoniemessä. Tavallista turistiviisumia hakiessa itse suurlähetystössä (joka sekin on muuttanut Satamakadulta Kulosaareen) ei siis tarvitse asioida lainkaan.

Uudesta käytännöstä huolimatta olin varautunut jonkinlaisiin yllätyksiin, mutta kaikki sujuikin oikein jouhevasti, ja viisuminkin luvattiin valmistuvan 5-6 arkipäivässä. Vielä enemmän yllätyin, kun sain jo seuraavana päivänä sähköpostiini ilmoituksen, että viisumin voisi tulla nyt hakemaan! Palvelun laatu ei siis ole ainakaan mitenkään kärsinyt tuosta ulkoistamisesta.

Tuli käytyä yhdessä ihan oikeastikin pelottavassa paikassa, nimittäin hammaslääkärin vastaanotolla, ja kaiken lisäksi jouduin käymään siellä vielä kaksi kertaa, kun viisaudenhammastani (tai lähinnä ientä sen vieressä) alkoi koskea jossakin vaiheessa paluumatkalla. Siinä olikin viisas hammas, kun osasi alkaa särkeä siinä vaiheessa, kun tiesi pääsevänsä suomalaisten hammaslääkärien hyppysiin! Neljä päivää sinnittelin kivun kanssa, mutta sitten oli pakko mennä näyttämään hammasta lääkärille. Sain antibioottikuurin, ja röntgenkuviakin otettiin. Lääkkeet onneksi auttoivat, ja tilanne palasi niin normaaliksi, että tarkistuskäynti tuntui minusta ihan aiheettomalta. Rupesin nimittäin pelkäämään sitä, että lääkäri keksii, että koko hammas pitää vetää irti!

Olin aivan paniikissa tarkistuskäynnille mennessäni ja istuin odotushuoneessa sydän pamppaillen, suunnitellen tekeväni toivosukarit. Päätin kuitenkin sinnitellä edes siihen asti, että kuulisin, mitä lääkäri meinaa purukalustolleni tehdä. Huusinkin heti vastaanottohuoneen ovelta - kun vielä oli mahdollisuus karata! - että meinaako lääkäri irrottaa hampaani. Kun vastaus oli kielteinen, uskalsin asettua hammaslääkärin tuoliin.

Hampaita ei siis ainakaan tällä kertaa revitty, ja viisaudenhampaiden kanssa ollaan kuulemma muutenkin nykyään konservatiivisempia, eikä niitä automaattisesti poisteta, elleivät ne aiheuta mitään ongelmia. Lääkäri katsoi hampaani samalla muutenkin, ja reikiä oli jälleen tasan nolla. Minulle ei ole koskaan tarvinnut laittaa yhtään paikkaa hampaisiin, ja varmasti senkin takia kaikenlaiset hammasoperaatiot pelottavat minua ihan hirveästi, kun en ole koskaan joutunut kokemaan mitään hammaskiven poistoa pelottavampaa.

Kauan aikaa poissa pysyneet happovaivat ja ruokatorven nykimiset ovat nekin alkaneet taas vaivata täällä Suomessa, ja nyt on pakko pitää pieni tauko kahvittelussa, jotta sisuskalut hieman rauhoittuisivat. Joku taisi minulle aiemman postaukseni kommenteissa kertoakin, että vaaleapaahtoiset kahvit, kuten suomalaiset kahvilaadut, aiheuttavat enemmän närästystä ja polttelua kuin tummempipaahtoiset, ja siihen suuntaan tämä minunkin oireiluni näyttäisi viittaavan. Toki olen juonut kahvia Suomessa myös määrällisesti enemmän, ja kahvin lisäksi olen nautiskellut limuja ja kasakaupalla suklaata. Varsinkin suklaa tuntuu olevan aika tököttiä sisuksille! Näyttää siis siltä, että minun on korkea aika palata Intiaan - sinne tulisten ja rasvaisten ruokien ja sikurikahvin luokse.

Täytyy varmaankin alkaa pikkuhiljaa virittäytyä matkatunnelmaan, johon pääsenkin vallan näppärästi muistelemalla paluumatkamme kanssamatkustajia - aiemman postaukseni hengessä.

Sukka-aromien levittelijä. Nami nami.

Penkin kallistaja.
(Lentomatkan pituus 45 minuuttia.)

Käytävälle tungeksijat.
("Kaikki äkkiä käytävälle, että päästään ekana ulos!")