Taivaan ja maan tapahtumia

Tänä viikonloppuna tähtitaivaan ystävää hemmoteltiin oikein runsaalla kädellä, kun yötaivaan kolme kirkkainta kohdetta - kuu, Jupiter ja Venus - olivat lauantai- ja sunnuntai-iltana lähellä toisiaan.

Näkymä oli tosi kaunis, vaikka eihän se tuossa kuvassa juuri miltään näytä. Lauantai-iltana koin vielä lisäelämyksen, kun ihan kuun vierestä pyyhkäisi iso tähdenlento, oikein sellainen kirkas ja pitkäkestoinen. Olin niin häkeltynyt, että en edes tajunnut toivoa mitään, vaikka hyvin olisin ehtinyt. Rupesin oikein miettimään, että mitähän minä toivoisin, jos pitäisi muutamassa sekunnissa keksiä äkkiä yksi toive? Ahneena ihmisenä toivoisin varmaan jotain kaikenkattavaa, kuten onnea.

Lauantaina kävimme taas huonekalumessuilla, jotka olivat tänä vuonna minusta jotenkin paljon köyhemmät kuin viimevuotiset sisustusmessut. Vaikutelma saattoi tulla myös siitä, että olimme tällä kertaa ihan tositarkoituksella liikenteessä, kun viime vuonna pyöriskelimme siellä muuten vain.

Saatiin kävellä messuhalliin oikein punaista mattoa pitkin.

Kaiken lisäksi messuilla näytti olevan suurimmaksi osaksi ihan samaa tavaraa kuin viime vuonnakin. Ukkeli totesikin, että näyttää vähän siltä, että täällä messuilla yritetään päästä varastossa olevasta vanhasta tavarasta eroon sen sijaan, että niillä esiteltäisiin viimeisimpiä tuotteita ja uutuuksia.

Yhden uutuudenkin bongasin: Intian ensimmäisen lavattoman tuulettimen.

Autonkin meinasimme käydä pesettämässä, kun näimme uutuuttaan kiiltelevän, suhteellisen modernin näköisen autopesulan. Pesula oli muuten melkein Ikean vieressä - ukkelikin halusi nimittäin käydä Ikeassa. En minä sitten kauaa malttanutkaan pysyä sieltä poissa! No nyt minun ei varmastikaan tarvitse enää siellä käydä, kun ei ukkelikin oli sitä mieltä, että yksi käynti Hyderabadin Ikeassa riittää koko loppuelämäksi.

Olemme eläneet ilman telkkaria nyt melkein kuukauden, enkä ole kaivannut telkkaria oikeastaan yhtään. Minulle kun ei tule telkkarista täällä muutenkaan oikein mitään, ja netin kauttakin voi katsoa nykyään niin paljon ohjelmia. Lauantaina ukkeli kuitenkin päätti ex tempore, että nyt mennään ostamaan satelliittilautanen. Meitä palveli oikein fiksu ja filmaattinen nuori mies, joka lupasi toimituksen ja asennuksenkin 99 prosentin varmuudella samaksi päiväksi. Minä tietenkin skeptisenä ajattelin, että kuitenkin se yksi prosentti tulee toteutumaan, mutta niin vain asentajat saapuivat paikalle jo vajaan kahden tunnin päästä. Toimitus oli nopea, mutta työn jälkikin oli sitten taas sen mukaista, kun johtoja vedeltiin vähän miten sattuu.

Joutilaana ollut verhotanko sai töitä.

Mutta tässähän meillä olisi kätevä pyykkinaru!

Minä kun en televisiota katso, niin olin heti ensimmäisenä kaukosäätimen kimpussa nauhoittamassa kokkiohjelmia.

Kun ukkeli katseli illalla yhtä telugu-elokuvaa, hän totesi yhtä kohtausta katsellessaan, että tuohan on filmattu meidän edellisen asunnon katolla. Hetken aikaa katolta aukeavia maisemia katseltuani minunkin oli pakko todeta, että niinpä onkin. Samassa muistin, että roskienkerääjänainenhan tuli siellä edellisessä asunnossa yhtenä päivänä soittamaan ovikelloa ja selittämään, että meidän talon katolla kuvataan elokuvaa, tule katsomaan! Minä en kuitenkaan mennyt, koska minähän en ole yhtä utelias kuin intialaiset, joiden pitää tunkea nenänsä joka paikkaan. Jälkeenpäin harmitti hirveästi, kun en mennyt; harvoinpa sitä pääsee näkemään intialaisen elokuvan tekoa ihan oman kotinsa katolla. Oli tosi hassua katsella valmista elokuvaa nyt telkkarista tietäen, että itse oli filmaushetkellä siinä ihan muutamaa kerrosta alempana.

Sunnuntaina kävimme syömässä buffetlounaan yhdessä suosikkiravintoloistani, jossa varsinkin jälkiruoat ovat vertaansa vailla, sekä ulkonäöltään että maultaan. Harmittikin ihan hirveästi, kun tulin jostain syystä niin äkkiä kumman täyteen, etten pystynyt syömään läheskään niin paljon kuin olisin halunnut. Mikä kauhea tragedia!

Illalla koin elämäni järkytyksen, kun suihkusta tultuani läksin viemään pyyhettä parvekkeelle. Mikä se sieltä maakuuhuoneen katosta tapittikaan minua mustilla silmillään!

En ymmärrä, kuinka uskalsin ottaa kuvan, kun tuon katsominenkin iljettää niin paljon.
Kädet kyllä tärisivät!

Nämä vaaleanpunaiset liskot ovat Intiassa enemmän kuin tavallisia, ja niitä näkee kiipeilemässä talojen seinillä ja parvekkeilla pimeän aikaan. Olen nähnyt meidänkin parvekkeella muutaman liskon - ja saanut molemmilla kerroilla yhtä hirveät hepulit. Vaikka tiedän, että liskot ovat täysin vaarattomia ja harmittomia, pelkään niitä kuollakseni. Intialaiset ovatkin saaneet monet makeat naurut minun kustannuksellani, kun he eivät voi ymmärtää, miten joku voi pelätä harmittomia liskoja, jotka ovat kuulemma vielä jotenkin hyödyllisiäkin ja hyvää onnea tuottavia. Sattuneista syistä lisko olikin ihan ensimmäisiä telugun sanoja (balli), jotka opin. Omakotitaloissa olen nähnyt liskoja joskus sisätiloissakin, mutta jotenkin olen tuudittautunut siihen uskoon, että kerrostaloissa ne eivät tule sisälle. Väärässäpä olin! Parvekkeen ovi oli ollut koko illan auki, ja siitä lisko oli sitten pujahtanut sisään makuuhuoneen puolelle.

Ensimmäiseksi säntäsin tietysti parkumaan ukkelille, että makuuhuoneen katossa on lisko, tule ajamaan se pois; minä en pysty nukkumaan liskon kanssa samassa huoneessa! Onneksi ukkeli sai sohittua luudan kanssa liskon takaisin ulos parvekkeelle, jonka ovi pysyikin loppuillan sitten visusti suljettuna. Minulla on semmoinen aavistus, että kohtaaminen ei jäänyt viimeiseksi, enkä oikein ymmärrä, miten pystyn totuttautumaan yhteiseloon liskojen kanssa...