Hyderabadissa järjestetään vuosittain Numaish-näyttely, viralliselta nimeltään All India Industrial Exhibition. Näyttely alkaa tammikuun alussa ja jatkuu helmikuun 15. päivään, eli se kestää huimat puolitoista kuukautta. Viime vuonna olin Numaishin aikaan Suomessa, enkä ole muutenkaan Numaishissa koskaan ennen käynyt.
Numaishilla on pitkät perinteet - se järjestettiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1938 - ja tapahtuma on paisunut varsin mittavaksi, sillä näytteilleasettajia oli tänä vuonna yli 2500. Moni oli kehunut tuota tapahtumaa minulle, ja olin siksi vakaasti päättänyt mennä tänä vuonna käymään siellä. En tiennyt ihan tarkalleen, mitä kaikkea Numaishissa olisi, mutta yhden minua kiinnostavan kohteen tiesin siellä ainakin olevan. Olin nimittäin lehdestä lukenut, että siellä olisi maailmanpyörä. Sinne minä tahdon, maailmanpyörään kieppumaan!
Vähältä kuitenkin piti, ettei Numaish jäänyt minulta tänäkin vuonna kokematta, sillä selvisin sinne vasta ihan viimeisenä päivänä eli eilen. Portista sisään astuttuani oli hieman pettynyt. Numaish näytti ihan tavalliselta toritapahtumalta, ja kojut näyttivät olevan täynnä lähinnä intialaisia vaatteita, rannekoruja ja sen semmoisia, jotka eivät minua hirveästi innosta.
Ajattelin kuitenkin käydä etsimässä ainakin sen maailmanpyörän, kun kerran olin tänne asti vaivautunut.
Pian portin jälkeen koin kuitenkin herätyksen, sillä olihan siellä jotain minuakin kiinnostavaa - astioita!
Melamiiniastioita - jotka ovat täällä muuten tavattoman suosittuja - myytiin 260 rupian (noin neljän euron) kilohintaan. Muovitavarakin oli aika halpaa, ja valikoimaa oli riittävästi.
Molempia tulikin sitten ostettua. Mukaan tarttui myös päiväpeitto ja pari tyynyliinaa.
Alueella oli aika kova ryysis jo tuolloin iltapäivällä, mikä johtui kai siitä, että Numaish oli auki viimeistä päivää. Myyjät halusivat päästä tavarastaan eroon, ja he olivat laskeneet hintojaan hieman, mikä varmaan innosti monia tulemaan ostoksille.
Taskuvarkauksia sattuu Intiassa varmaan paljonkin, mutta koska kukaan ei ole koskaan edes yrittänyt varastaa minulta mitään, olen yleensä aika huoleton tavaroideni suhteen. Noudatan tietysti normaalia varovaisuutta, mutta valpastun välittömästi, jos näen taskuvarkaista varoittavan kyltin.
Numaishissa varoituskylttejä näki, joten raottelin sitten koko ajan vainoharhaisena kassin suuta: lompakko, kamera, kännykkä; kaikki on. Johan tuommoinen käytös on omiaan herättämään pitkäkyntisten kiinnostuksen: mitähän sillä siellä kassissa oikein on, kun sitä pitää koko ajan noin kytätä?
Ilmeisesti varoituksena taskuvarkauksia suunnitteleville alueella oli myös tauluja kiinni jääneistä varkaista.
Kaupankäynti oli yleisesti ottaen suhteellisen rauhaisaa, mutta paikalla oli sellaisiakin myyjiä, joilla oli oikein kunnon show menossa: volyymit olivat kaakossa ja kädet heiluivat tuulimyllyn lailla.
Olin kerrankin varautunut siihen, että saattaisin ostaakin jotakin, ja tullut näyttelyyn automaatin kautta. Yleensä minulla on ollut tapana lähteä kaikenlaisiin tapahtumiin liian vähin rahoin, ja sitten harmittaa, kun kortit eivät kelpaa, eikä voikaan ostaa sitä jotain, mitä sillä hetkellä tulenpalavasti tekisi mieli.
Yhden kaupan oviaukossa törmäsin erikoiseen kylttiin.
Yksi yksinäinen mies siinä ovella pyöriskelikin, varsin tuskaisen oloisena - harmitti vissiin, kun ei päässyt muovitavaroita tonkimaan.
Ruokaosasto vetää minua puoleensa aina kaikkialla niin kuin raato kärpäsiä, ja ruokakojuillehan minä Numaishissakin taas päädyin.
Snack-kojuilla myytiin kaikenlaisia intialaisia pikkusuolaisia, ja harmitti, kun ei ollut yhtään nälkä.
Sitten törmäsin taas hedelmäjäätelöön, joka jäi aiemmin puutarhamessuilla maistamatta, kun tiskille oli niin hirveä jono. Nyt jonoa ei ollut juuri nimeksikään, joten pääsin maistamaan jäätelöä. Makuja olisi ollut tarjolla mangosta mustikkaan, mutta minä päädyin sapotaan.
Olin jo melkein unohtanut koko maailmanpyörän, kunnes huvipuistolaitteet levisivät silmieni eteen ihan alueen takanurkassa.
Hetken maailmanpyörää tuijoteltuani totesin karvaasti, että eihän tuo edes pyöri! Maailmanpyörä ja muut huvipuistolaitteet avattaisiin luultavasti vasta illalla, kun ei olisi enää niin kuuma. Nyt auki näkyi olevan vain joku pikkulasten lohikäärmekaruselli, ja siihen en sentään viitsinyt itseäni tunkea.
Numaishilla on pitkät perinteet - se järjestettiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1938 - ja tapahtuma on paisunut varsin mittavaksi, sillä näytteilleasettajia oli tänä vuonna yli 2500. Moni oli kehunut tuota tapahtumaa minulle, ja olin siksi vakaasti päättänyt mennä tänä vuonna käymään siellä. En tiennyt ihan tarkalleen, mitä kaikkea Numaishissa olisi, mutta yhden minua kiinnostavan kohteen tiesin siellä ainakin olevan. Olin nimittäin lehdestä lukenut, että siellä olisi maailmanpyörä. Sinne minä tahdon, maailmanpyörään kieppumaan!
Vähältä kuitenkin piti, ettei Numaish jäänyt minulta tänäkin vuonna kokematta, sillä selvisin sinne vasta ihan viimeisenä päivänä eli eilen. Portista sisään astuttuani oli hieman pettynyt. Numaish näytti ihan tavalliselta toritapahtumalta, ja kojut näyttivät olevan täynnä lähinnä intialaisia vaatteita, rannekoruja ja sen semmoisia, jotka eivät minua hirveästi innosta.
Ajattelin kuitenkin käydä etsimässä ainakin sen maailmanpyörän, kun kerran olin tänne asti vaivautunut.
Pian portin jälkeen koin kuitenkin herätyksen, sillä olihan siellä jotain minuakin kiinnostavaa - astioita!
Melamiiniastioita - jotka ovat täällä muuten tavattoman suosittuja - myytiin 260 rupian (noin neljän euron) kilohintaan. Muovitavarakin oli aika halpaa, ja valikoimaa oli riittävästi.
Molempia tulikin sitten ostettua. Mukaan tarttui myös päiväpeitto ja pari tyynyliinaa.Alueella oli aika kova ryysis jo tuolloin iltapäivällä, mikä johtui kai siitä, että Numaish oli auki viimeistä päivää. Myyjät halusivat päästä tavarastaan eroon, ja he olivat laskeneet hintojaan hieman, mikä varmaan innosti monia tulemaan ostoksille.
Taskuvarkauksia sattuu Intiassa varmaan paljonkin, mutta koska kukaan ei ole koskaan edes yrittänyt varastaa minulta mitään, olen yleensä aika huoleton tavaroideni suhteen. Noudatan tietysti normaalia varovaisuutta, mutta valpastun välittömästi, jos näen taskuvarkaista varoittavan kyltin.
Numaishissa varoituskylttejä näki, joten raottelin sitten koko ajan vainoharhaisena kassin suuta: lompakko, kamera, kännykkä; kaikki on. Johan tuommoinen käytös on omiaan herättämään pitkäkyntisten kiinnostuksen: mitähän sillä siellä kassissa oikein on, kun sitä pitää koko ajan noin kytätä?
Ilmeisesti varoituksena taskuvarkauksia suunnitteleville alueella oli myös tauluja kiinni jääneistä varkaista.
Voi sitä onnetonta äitiä, joka poikansa tuosta tunnistaa...
Kaupankäynti oli yleisesti ottaen suhteellisen rauhaisaa, mutta paikalla oli sellaisiakin myyjiä, joilla oli oikein kunnon show menossa: volyymit olivat kaakossa ja kädet heiluivat tuulimyllyn lailla.
Olin kerrankin varautunut siihen, että saattaisin ostaakin jotakin, ja tullut näyttelyyn automaatin kautta. Yleensä minulla on ollut tapana lähteä kaikenlaisiin tapahtumiin liian vähin rahoin, ja sitten harmittaa, kun kortit eivät kelpaa, eikä voikaan ostaa sitä jotain, mitä sillä hetkellä tulenpalavasti tekisi mieli.
Numaishissa olisi kuitenkin ollut automaatti ja pankkikin.
Se taas on asia erikseen, olisiko automaatti toiminut vai ei...
Se taas on asia erikseen, olisiko automaatti toiminut vai ei...
Ovimattoja kilohintaan. Sinne vain kasan päälle penkomaan!
Yhden kaupan oviaukossa törmäsin erikoiseen kylttiin.
Mikähän idea tässäkin on, että perheettömiä miehiä ei päästetä kauppaan?
Yksi yksinäinen mies siinä ovella pyöriskelikin, varsin tuskaisen oloisena - harmitti vissiin, kun ei päässyt muovitavaroita tonkimaan.
Ruokaosasto vetää minua puoleensa aina kaikkialla niin kuin raato kärpäsiä, ja ruokakojuillehan minä Numaishissakin taas päädyin.
Snack-kojuilla myytiin kaikenlaisia intialaisia pikkusuolaisia, ja harmitti, kun ei ollut yhtään nälkä.
Tämä paja oli kyllä sen verran törkyisen näköinen, että en olisi tästä välttämättä mitään ostanutkaan.
Musliminaiset herkuttelevat.
Filmaattisia myyjiä.
Mielenkiintoinen kebab-myymälä, joka näytti ihan lipunmyyntitiskiltä.
Sitten törmäsin taas hedelmäjäätelöön, joka jäi aiemmin puutarhamessuilla maistamatta, kun tiskille oli niin hirveä jono. Nyt jonoa ei ollut juuri nimeksikään, joten pääsin maistamaan jäätelöä. Makuja olisi ollut tarjolla mangosta mustikkaan, mutta minä päädyin sapotaan.
Aurinkoinen jäätelömyyjä.
Pois alta; tässä tulee sapota-pehmis!
Olin jo melkein unohtanut koko maailmanpyörän, kunnes huvipuistolaitteet levisivät silmieni eteen ihan alueen takanurkassa.
Hetken maailmanpyörää tuijoteltuani totesin karvaasti, että eihän tuo edes pyöri! Maailmanpyörä ja muut huvipuistolaitteet avattaisiin luultavasti vasta illalla, kun ei olisi enää niin kuuma. Nyt auki näkyi olevan vain joku pikkulasten lohikäärmekaruselli, ja siihen en sentään viitsinyt itseäni tunkea.
Oi tuonne olisin voinut jäädä koko päiväksi !Ihanat messut ja noita intialaisia vaatteitakin olisin halunnut tutkia.Näin juuri ITV:n 3-osaisen sarjan " A passage to India".jossa Caroline Quentin kiertää Intiaa,ja hänellä on joka toisessa kohtauksessa ihana selvästikin Intiasta ostettu asu! Ja noita astioita olisin voinut tutkia vaikka kuinka kauan!
VastaaPoistaJa sapote on hyvää,joten se jätkikin varmaan on!
Yaelian, minäkin olisin viihtynyt tuolla paljon pitempään, mutta aika loppui, ja sitten olin jo parin tunnin kävelyn jälkeen aika nuutunut, kun aurinko paistoi koko ajan ihan suoraan.
VastaaPoistaIntialaiset asut on kyllä ihan ”suunniteltu” näihin olosuhteisiin, kun ne ovat väljiä ja aika vilpoisia (riippuu tietysti vähän materiaalista), ja siksi aika mukavia päällä. En ihmettelekään, että monet ulkomaalaisetkin tykkäävät käyttää niitä Intiassa.
Astioita oli tuolla niin paljon, että tuli jo sellainen vastareaktio, että tuli vähän tuskainen olo, kun astiaröykkiöiden keskellä ei pystynyt oikein valitsemaan mitään. :-)
Oi
VastaaPoistakivan oloista
vaikken yleensä
hyi lämmintä
mutta oi.
Torstai, hyi kylmää vai hyi lämmintä; kumpaa enemmän... Itse en ole vielä päättänyt. :-)
VastaaPoista