Uneton Hyderabadissa

Mikähän ongelma minulla mahtaa oikein olla, kun uni ei tule silmään sitten millään. Viime yönä pyörin sängyssä puoli neljään asti, jonka jälkeen nukuin kymmentä vaille seitsemään. Tänä yönä meni vielä heikommin: piehtaroin sängyssä vajaaseen kolmeen, jonka jälkeen päätin luovuttaa ja nousta ylös. Rupesin tekemään jogurttia, kun se oli illalla unohtunut - nythän minulla oli hyvää aikaa! Mieleeni muistui se kerta teini-ikäisenä, kun vielä vanhempien luona asuessani rupesin leipomaan yhden aikaan yöllä pullaa. Äiti ihmetteli kovasti, kun heräsi kolmen aikaan yöllä tuoreen korvapuustin hajuun. :-)

Näkymä meidän pikkuparvekkeelta yön tunteina.

Sen verran heikkoa nukkumiseni on viime aikoina ollut, että talon yörutiinit ovat tulleet jo melko tutuiksi. Joskus illalla seitsemän, kahdeksan aikoihin talo hiljenee, kun pihalla mekastaneet lapset menevät koteihinsa. Autoja ja moottoripyöriä tulee silloin tällöin parkkipaikalle, ja joku oikein urpo saattaa vielä soittaa torveakin tullessaan, vaikka alueen kaduilla on vaikka kuinka monta "no horn" -kylttiä. Päivän viimeisten junien pillin vihellys kuuluu hiljaisuuden keskeltä meillekin selvästi, ja minä mietin, minkäköhänlaista väkeä junassa siihen aikaan matkustaa. En kyllä lähtisi junalla iltamyöhällä matkustamaan, ainakaan yksinäni.

Jossakin vaiheessa alkaa hiljaisuus, joka muodostuu ilmastointilaitteiden huminasta, tuulettimista ja sirkkojen (?) sirityksestä.

Justin Timberlakekin on vielä hereillä.
"Nyt nukkumaan", se sanoo ihan selvästi.

Hiljaisuutta jatkuu tuonne noin kello kolmeen, jolloin alkaa koirien haukkuminen. En oikein tajua tuota koirien logiikkaa: pitääkö niiden maata kaiket päivät, jotta jaksavat sitten yöllä mekastaa?

Kello on neljä ja ketään ei näy. Naapurin ovessa näkyy muuten pussukka, joka on tarkoitettu sanomalehdelle. Lehtipoika ei kuitenkaan koskaan jaksa laittaa lehteä tuohon pussukkaan, vaan mätkäisee sen aina oven edustalle.

Jossakin vaiheessa koirien kuoroon liittyy myös kukko, ja myöhemmin myös kaikenlaiset linnut aloittavat oman ohjelmanumeronsa. Seuraavaksi - aivan liian aikaisin - läheisestä moskeijasta alkaa kuulua rukouskutsu, joka yleensä herättää minut aina, jos olen unohtanut ikkunan auki.

Yö on melkein ohi, sanoo mikron kello.

Pikkuhiljaa käytäviltä alkaa kuulua tihenevässä määrin askelten ääniä, kun ihmiset lähtevät töihin ja kuka mihinkin. Hissin metalliovi narisee ja autojen ovet paukkuvat.

Kello on kuusi ja aamu alkaa sarastaa.

Sitten alkaa se: intialaisten aamiaisten ja ilmeisesti evääksi lähtevien lounaidenkin valmistus. Kymmentä vaille seitsemän painekeittimet suhisevat ja viheltelevät jo täyttä häkää, kun minä haluaisin vielä vain kääntää kylkeä. Painekeittimien lomassa kalisevat metalliastiat, kun niitä tiskataan. Moneltako näitä ruokia aletaan oikein valmistaa? Minulta ovat Weetabixit ja murot loppu, joten tiedossa on puuron keittämistä. Ottaa päähän jo valmiiksi ja mietin, voisinko skipata aamiaisen kokonaan.

Aika pian tähän astioiden kalinaan herättyäni totean, että on ihan turha enää yrittää nukkua, ja nousen ylös ja alan henkisesti valmistautua aamun jännitysnäytelmään: tuleeko tänään maitoa ja mitä laatua - normaalirasvaista vai dieettimaitoa - ja tulevatko sanomalehdet ennen kuin minun kahvihammastani alkaa kolottaa, mitä lehtiä tänään tulee ja tuleeko lehtiä ylipäänsä ollenkaan. Sitten kun lehtipoika on viskannut lehdet oven edustalle ja niistä on ravisteltu parit muurahaiset, onkin hyvä laittaa kahvit kiehumaan ja ruveta lukemaan päivän lehtiä.