Käsittämättömiä asioita TOP 5

Minun ja Intian välinen suhteeni taitaa olla vähän niin kuin pitkä avioliitto: jonkin ajan kuluttua ne pienet asiat toisessa alkavat ärsyttää kaikkein eniten. Isompien asioiden - kuten kuumuuden, saasteiden, melun, köyhyyden, sähkökatkosten, jopa ötököiden ja kerjäläistenkin kanssa - kanssa pystyn näköjään tulemaan toimeen, mutta jotkut pienet asiat ärsyttävät niin paljon, että ne saavat ihan järjettömät mittasuhteet. Kaiken naurettavuuden huippu tässä on se, että yritän vielä kapinoida näitä täällä vallitsevia sääntöjä ja lakeja vastaan, vaikka minun pitäisi kyllä tietää, että kaikenlainen pullikointi on ihan turhaa.

1. Kamerapoliisit

Kamera on mukava olla mukana - tai sitten ei, sillä monessa paikassa kameralla saa järjestettyä itselleen ylimääräistä ohjelmaa. Moniin kauppoihin ei esimerkiksi saa viedä kameraa ollenkaan, vaan kamera pitää jättää ulko-oven luokse kassisäilytykseen. Kun en sitten tätä sääntöä haluaisi noudattaa ja yritän pullikoida vartijalle ja tivata syytä, miksi kameraa ei saa kauppaan viedä, toteemipaalu toteaa ilmekään värähtämättä, että siksi kun se ei ole sallittua.

Ensimmäisenä ajattelin tietysti, että kaupoissa ei haluta, että ihmiset siellä kuvailisivat heidän myynnissä olevia tuotteitaan. Kuka hullu semmoista nyt tekisikään?

Juuri kun olin saanut kehiteltyä tämän hienon teorian, se kumoutui toisessa kaupassa. Siellä kamerani tutkittiin ovella hyvin tarkkaan, minkä jälkeen kamerasta kirjoitettiin lappu, jossa luki kamerani merkki ja malli. Tämän lapun kanssa sain sitten mennä kameroineni kauppaan.

Myöskään luonnonpuistoon ei saa kameraa viedä. Yhtenä aamuna oltiin menossa lenkille puistoon ja näin jo kaukaa, kuinka toinen vartijoista tuijotti kameraani kuin nälkäinen koira kepin nokassa roikkuvaa lihapalaa. Vartijat supisivat keskenään jotain, kunnes toinen ilmoitti minulle juhlallisesti, että kameraa ei sitten saa puistoon viedä. Miksi ei saa, kysyin, ja sain vastaukseksi jotakin semmoista, että metsäalueelle ei saa viedä kameraa. "Mitä harmia minä voin muka kamerallani metsälle tehdä!", suutahdin, mutta äijät vain hymisivät pöydän takana ja anoppilan autokuski nauroi ihan kippurassa. "En sitten tule ollenkaan koko puistoon!", julistin, ja äijät hymyilivät vain entistä leveämmin. Lopulta tajusin, että ei tämä kannata; jos haluan puistoon mennä, kamera on jätettävä ulkopuolelle. Annoin kamerani autokuskille ja kävin heittämässä lenkkini. Vahingoniloni oli melkoinen, kun kohtasin kamerani jälleen yhdellä puistonpenkillä, jossa autokuski istui odottamassa: autokuski oli salakuljettanut kamerani puistoon taskussaan! Lällällää; voitinpas!

Lumbini-puistossa normaalien ruumiin- ja kassintarkastusten jälkeen kamera annettiin takaisin minulle, ja minun käskettiin ottaa sillä kuva. "Ai mistä?", kysyin hölmistyneenä. "Ihan mistä vaan, puista, pensaista...", vastasi vartija ja viittilöi pusikoiden suuntaan. Tämmöisen hätälaukauksen sitten otin:

Harmitti jälkeenpäin, kun en tajunnut ottaa kuvaa siitä vartijasta!

2. Puhelinmainosterrorismi

Kuvitellaanpa, että olen lähettänyt tekstiviestin äiskälle Suomeen, ja odottelen vastausta siinä toivossa, että viestini olisi tällä kertaa mennyt ihan perille asti (viimeiseen viikkoon ne eivät ole menneet, mutta maksu on kuitenkin joka viestistä mennyt). Sitten puhelin piippaa ja ruutuun lävähtää jotakin tämmöistä:

Siinä on taas kärsivällisyys koetuksella, sillä näitä viestejä ei tule yksi tai kaksi viikossa, vaan näitä tulee aivan liian usein. Mainosten tulon saisi kyllä jotenkin estettyäkin, mutta kukaan ei tunnu tietävän, miten. Kaiken lisäksi mainostekstiviestien lisäksi tulee jopa mainospuheluita: puhelin soi ihan normaalisti, ja kun puhelimeen sitten vastaa, luurin toisessa päässä alkaa pyöriä joku mainosnauha.

3. Valokatkaisijat

Tämmöisiä valokatkaisijasettejä näkee aivan kaikkialla.

Ei käy aika ainakaan pitkäksi, kun näistä yrittää löytää sen napin, jota etsii.

Näistä katkaisijoista neljästä tapahtuu jotakin: yhdestä lähtee tuuletin pyörimään, toisesta menee jääkaappi päälle ja kolmannesta ja neljännestä syttyy valo. Mutta mitä varten nuo neljä muuta ovat? Tehdäänkö rakennusvaiheessa kerralla niin paljon katkaisimia, että ne riittävät kaikkia elämässä myöhemmin vastaan tulevia mahdollisia tarpeita varten? Mitenköhän kauan menee, että opin muistamaan, mikä katkaisijoista on mikäkin?

4. Leimasinrakkautta

Tämän ärsytyksen aiheen pitäisi olla oikeastaan kohdassa yksi, koska tämä ärsyttää minua kaikkein eniten.

Olen kassalla maksamassa tavaroitani, ja parin metrin päässä ulko-ovella seisoo hapannaamainen vartija kassalle päin mulkoillen. Kun olen saanut kamani kasseihin ja olen valmis siirtymään kassalta ulos, vartija tulee repimään kuittia kädestäni, asettaa sen oven vieressä olevalle pöydälle ja iskee kuittiin suurieleisesti leiman.

Leimassa saattaa lukea esimerkiksi paid & delivered, exit, security tai security checked. Tuon paid & delivered saattaisin ehkä vielä jotenkin ymmärtää, mutta muuten en näe tässä toiminnassa mitään järkeä. Mitä tässä on muka turvatarkastettu, kun eihän vartija käy mitenkään ostamiani tavaroita läpi? Voisiko joku kertoa minulle, miksi ihmeessä kuitti pitää leimata! Minä en nimittäin keksi minkäänlaista järjellistä selitystä asialle, vaikka kuinka olen yrittänyt miettiä. Ei kai tuota leimaa vain huvin vuoksi kuittiin lyödä? Olen yrittänyt kysellä asiaa näiltä intialaisiltakin, mutta Sathish-serkku esimerkiksi vain nauroi ja sanoi, ettei hän vaan tiedä, miksi kuitti leimataan! Minua kiukuttaa suunnattomasti alistua tuollaisiin rutiineihin, kun en tiedä, mikä niiden tarkoitus on. Kaiken huipuksi samassa kaupassa saattaa yhtenä päivänä olla leimaajakaveri ovella, ja toisena kaveria ei taas olekaan.

5. Hiihtäjät

Monessa kaupassa on työntekijöitä enemmän kuin asiakkaita, ja minä pohdin lakkaamatta, kuinka kannattavaa tuo kaupalle oikein mahtaa olla. Kun joku asiakasparka sitten eksyy liikkeeseen, asiakkaan ympärille kerääntyy viisi tai kuusi työntekijää seuraamaan tätä jännittävää myyntitapahtumaa.

Joissakin kaupoissa työntekijät tuntuvat korvaavan valvontakamerat, sillä mitään muuta järkevää syytä heidän olemassaoloonsa en keksi. Mitään he eivät ainakaan tiedä, jos heiltä jotakin kysyy. Nämä työntekijät kyttäilevät hyllyjen välissä, kun asiakas yrittää päättää, mitä lattianpesuainetta oikein ostaisi. Kun asiakas siirtyy eteenpäin, työntekijät siirtyvät asiakkaan perässä. Jalkojen nosteluhan on suunnattoman rankkaa puuhaa, kuten kaikki tiedämme, ja nämä työntekijät laahaavatkin jalkojaan lattiaa pitkin eteenpäin, niin että tossun pohjat vain suhisevat. Minun tekisi mieli kääntyä ja huutaa "pöö"!

Anteeksi tämä valitus, mutta nukuin jostakin syystä erittäin huonosti ja erinäiset ihmiset ovat jo juosseet ovella pyytämässä paisaa (rahaa), koska on holi. Kohta tulee varmaan sähkökatkoskin, koska viime päivinä sähköt ovat menneet aina puoli kahdeltatoista.