Varastettu sipuli

Kun se lähi-Ratnadeep lopetettiin eikä Vijetha-kauppakaan oikein vakuuttanut, päätin käydä tutustumassa vajaan kilometrin päässä olevaan vähän isompaan D-Mart -nimiseen markettiin. 

D-Martin ovella oli taas ns. ruumiintarkastus metallinpaljastimineen sekä laukkutarkastus, jotka ovat kumpikin hyvin tavallisia täällä. Oletin, että pääsisin näiden jälkeen kävelemään kauppaan, kuten kaikkialla muuallakin, mutta tarkastusta suorittanut nainen sanoikin, että minun pitäisi jättää laukkuni kaupan ulkopuolella olevaan säilöön. Sanoin, että ei onnistu: en varmasti jättäisi käsilaukkuani mihinkään säilöön. Seurasi pieni neuvottelu, johon liittyi toinenkin turvatarkastusnainen. Naiset tinkasivat, että minun pitäisi jättää laukkuni säilöön, mutta minä vänkäsin, että en varmasti jätä. Voisin kuulemma ottaa laukusta lompakon mukaani, mutta en saisi viedä tuollaista "reppua" mukanani kauppaan. Minä närkästyin, että ei minun laukkuni mikään reppu ole. Tämä on käsilaukku! Laukkuni on toki hieman isommanpuoleinen käsilaukku (sellainen shopperi), mutta käsilaukku kumminkin. 🤭

Lopulta sain tarpeekseni ja sanoin, että minä menen nyt kauppaan – laukkuni kanssa – ja jätin naiset ihmettelemään keskenään. Marssin sisään kassi olallani, nappasin oven vierestä ostoskorin ja valmistauduin kauppakierrokselle. En päässyt kuitenkaan sen pidemmälle, kun turvatarkastuksen nainen juoksi perääni huutaen "madam, madam". Ihmettelin, että mitä nyt taas, ja sain kuulla, että naisen pitäisi käydä hakemassa kaupan johtaja paikalle, jotta tämä voisi antaa minulle erikoisluvan asioida kaupassa laukkuni kanssa. Tuumasin, että tämähän nyt naurettavaksi meni. Oikeinko minun piti saada johtajalta siunaus sille, että sain pitää laukkua mukanani? Totesin, että pitäkää kauppanne, ja marssin ulos samaa tietä, jota olin tullutkin. 

Vaihtoehtoja tuumailtuani päätin kävellä yhteen Ratnadeepiin, jonne oli vähän pidempi matka. Pieni kävely ei kuitenkaan haitannut, päinvastoin. Anoppilassa tulee istuttua ihan liikaa! Madhapurin pikkukujat takasivat sen, että kävelymatka ei ollut missään nimessä ainakaan tylsä. 😆

Ken tästä käy... pääsee Ratnadeepiin.

Näissä vihanneskuvissa näkyvätkin oikeastaan kaikki anoppilassa käytettävät vihannekset. Ainoastaan lehtivihannekset ja beerakaya (luffa) puuttuvat.

Yleinen pyykkipäivä?

Intialaiset kadut ovat hämmästyttäviä, sillä koskaan ei tiedä, mitä seuraavan kulman takana on. Yhden portin takana saattaa olla karjasuoja ja seuraavan autokorjaamo. Karjasuojat ovat siis keskellä asutusta, mikä takaa sen, että lähiseudun asukkailla ei ole puutetta ainakaan mielenkiintoisista hajuista. 🤭

Nämä puhvelit tuottavat ns. premium-maitoa eli lähimaitoa.

Puhvelinmaito on Intiassa hyvin suosittua, vaikka lehmänmaitoakin käytetään yhtä lailla. Puhvelinmaito on rasvaisempaa ja proteiinipitoisempaa kuin lehmänmaito, joten se sopii siitä syystä erinomaisesti esimerkiksi paneerin valmistukseen. Maitoa ei Intiassa juoda – kuten ei monessa muussakaan maassa – samalla lailla kuin meillä Suomessa, mutta se on muuten lähes välttämätön osa intialaista ruokavaliota, sillä siitä valmistetaan jogurttia, kermaa, gheetä, jälkiruokia ja makeisia.

Whaaat?

Sanomalehdellä vuorattu auto ihmetytti, mutta sitten tajusin, että auto on ehkä maalattu, ja kaikki ei-maalattavat kohdat on suojattu sanomalehdellä. Sanomalehdestä on monesti, kuten olen aiemminkin kirjoitellut.

Kenenköhän se tämäkin pää on?

Tässä saattaisi olla jonkinlainen huonekalukorjaamo. Tai sitten ei. 😆

Sai Baba -temppeli.

Huomenna on yksi vuoden tärkeimmistä – ellei tärkein – juhlista eli valon juhla diwali, ja diwali-koristeita ja ilotulitusraketteja myytiin monessa paikassa. 

Yhdellä kadulla kohtasin todella absurdin näyn. Traktorit ja muut työkoneet olivat kaikki käynnissä, mutta yhtään työmiestä ei näkynyt missään. Koneet kävivät siis yksinään. 😆

Kotiuduttuani anoppilaan löysin käsilaukkuni pohjalta yhden sipulin. Minulla ei ollut aavistustakaan, miten sipuli oli joutunut kassiini. Paras arvaus oli, että se oli pudonnut aiemmalla kauppareissulla vihanneslaarista laukkuuni (minähän en jaksa koskaan sulkea laukkuni vetoketjua, vaan laukku leuhottaa aina auki). Olin siis ilmeisesti varastanut tietämättäni kyseisellä kauppareissulla sipulin. 🤭

Illalla lähdimme ukkelin ja autonkuljettajan kanssa ostamaan mirchi bajjeja eli täytettyjä vihreitä chilejä sekä tuoreita perunalastuja. Emme päässeet kuitenkaan edes anoppilan asuinalueelta ulos, kun matkamme jo tyssäsi. Jonkun auto tukki tien, ja kun autonkuljettaja kävi kysymässä, mikä oli meininki, kävi ilmi, että auto oli sammunut siihen, keskelle tietä. Niinpä autonkuljettaja joutui työntöhommiin. 

Näin raivaamme esteet tieltä pois.

Makeiskauppa, josta saa myös niitä mirchi bajjeja.

Liikenne takkusi Ayappa Societyssa (= alue Madhapurissa), joten minulla oli hyvää aikaa räpsiä kuvia auton ikkunasta.

Soodamyymälä, josta autonkuljettaja oli käynyt edellispäivänä hakemassa anopille sitruunasoodaa (anopilla on ollut närästys- ym. vaivoja viime päivinä).

Vanha tuttu perunalastumyymälä.

Mirchi bajjeja ei sopinut syödä heti autossa, sillä autonkuljettajan bravuuri on täyttää chilit sipulilla ja maustaa ne sitruunamehulla. Oli siis odotettava kotiin asti, että saimme tätä herkkua. 

Mirchi bajjit valmiina syötäväksi.

Jos joku ihmettelee sitä, miten autonkuljettaja on koko ajan menossa mukana, vaikka hän on "vain" autonkuljettaja, niin selvennykseksi kerrottakoon, että tämä sama autonkuljettaja on ollut ukkelin perheessä jo yli kymmenen vuoden ajan, ja hänestä on tullut – jos ei nyt osa perhettä, koska eihän työntekijöistä voi tulla perheenjäseniä – todella oleellinen osa anoppilan arkea ja läheinen erityisesti ukkelille. Jos ukkeli haluaisi kuun taivaalta, autonkuljettaja yrittäisi varmasti käydä hakemassa sen. 🤭 Muistutettakoon vielä siitäkin, että autonkuljettaja nimesi tyttärensä anopin mukaan. ❤

Sää on ollut reilun viikon ajan tosi omituinen – utuinen ja kostea. Aurinkoa ei ole hirveästi näkynyt, ja vettäkin on tullut muutamana iltana. Sade- eli monsuunikauden pitäisi olla jo kutakuinkin ohi, ja sateet ovat siksi outoja tähän aikaan vuodesta. Samana iltana, kun olimme käyneet hakemassa mirchi bajjeja, rupesin ihmettelemään joskus seitsemän jälkeen avoimelta parvekkeelta kuuluvaa outoa ääntä. Satoiko siellä? Vilkaisu parvekkeelle paljasti, että ulkona tosiaan satoi, ja vaikka sade ei ollut jatkunut kauankaan (ehkä jotain puoli tuntia), kadut jo tulvivat, ja liikenne takkusi.

Mihinkään aiheeseen millään lailla liittymättä pitää ihmetellä sykettäni, joka on ollut viime aikoina tosi alhainen. Minulla on yleensäkin matala syke, mutta nämä viimeaikaiset lukemat ovat olleet sellaisia, että olen miettinyt jo, pitäisikö olla huolissaan. 

Päivän alin syke on ollut 34 ja yön alin 33. Korkeimmasta sykkeestä ei tarvitse olla huolissaan, sillä se on ihan itse aiheutettu (salilla).

Sydän kumminkin lyö vielä, ja se on kai pääasia. Sitä paitsi jos olisin oikeasti huolissani sykkeestäni, menisin kai lääkäriin, enkä päivittelisi asiaa blogissani. 😆

Loppupostaus onkin sitten enemmän tai vähemmän täynnä ruokaa. Jos joku vielä ihmettelee, miten Intiassa saa sisuskalunsa tuhottua, niin tässäpä hyvää oppimateriaalia siihen. 😆

Toissa iltana päätimme käväistä yhdessä chaat-paikassa (chaat = intialainen suolainen välipala), jossa olimme käyneet keväälläkin ja josta olimme tykänneet kovasti. Kyseinen paikka on sekä drive-in-paikka (tilauksen voi tehdä autosta käsin) että tavallinen ruokapaikka, jossa voi syödä myös paikan päällä (pystypöydiltä tosin).

Teimme tilauksen autoon, kuten viimeksikin, ja tilasimme Maharaja Specialin ja Papdi Ragdan. Sivuhuomautuksena mainittakoon, että se edellispäiväinen karjasuoja oli jossakin (aivan liian) lähellä, ja lannan tuoksu tulvi kivasti autoon tilausta tehdessämme.

Ruokalistaa.

Molemmat olivat tosi hyviä, mutta Maharaha Special oli ihan täydellistä: tulikuumaa; rapeaa ja pehmeää; tulista ja hapanta; makeaa ja suolaista. Melkein kuolin, kun oli niin hyvää. 😆

Papdi Ragda.

Maharaja Special.

Eilen illalla kävimme ukkelin kanssa Red Rhino -panimoravintolassa, jossa ukkeli oli käynyt pari kertaa aiemminkin. 

Paikka oli tosi viihtyisä, ja oluetkin olivat ihan jees, vaikka ukkeli hieman valittelikin oluiden laadusta. Minun makuaistini eivät ole niin kehittyneet, että olisin huomannut mitään valitettavaa. 😆

Yksi olut kummallekin jalalle!

Maistelimme tummaa ja vaaleaa olutta, ja sen jälkeen tutustuimme ruokalistan antimiin. Alkuruoaksi otimme RR Chilli Chickenin ja Avocado-crostinit ja pääruoaksi kanabiryania.

RR Chilli Chicken, joka oli niin tulista, että annos saattoi jopa hätyytellä tähänastisen elämäni tulisimman ruoan (joka oli yksi Tom yam -keitto Thaimaassa) paikkaa. Jäin kuitenkin henkiin. 😆

Ikinä ei ole avokadoleipä maistunut niin hyvältä kuin tuon chilikanan jälkeen!

Kanabiryania, jonka kanssa tuli jogurttia (sitä olikin jo kaivattu!).

 Loppuun vielä tällä viikolla sanomalehdestä bongattu uutinen. Hyvä Suomi! 

Me lähdemme kohtapuoliin ukkelin ja autonkuljettajan kanssa käymään appivanhempien tontilla ja ostamaan ilotulitusraketteja. Kivaa viikonloppua!

😘