Kukkia ilman mehiläisiä

Jostain syystä postauksen aloittaminen tuntuu taas kovin vaikealta, joten hypätäänpä aluksi vaikka eilisiltaan. Kävimme ukkelin kanssa testaamassa yhden ravintolan, jossa emme olleet aiemmin käyneet, ja minusta ruoka oli parasta, mitä olen täällä vähään aikaan ravintolassa syönyt. (Anopin ruokiahan ei voita kukaan eikä mikään.)

Tarjolla oli mm. Telanganan osavaltion (johon Hyderabadikin kuuluu) erikoisuuksia, ja tarjoilija varoitti tilausta tehdessämme – ja minut nähtyään 😆 – että ruoka on sitten tulista. 

Laitankin tähän Intian kartan, josta näkyy myös Telanganan osavaltio ja Hyderabad, vaikka kaikki varmasti osaisivat halutessaan googlettaakin nämä.

Anoppila – ja minun Intian-kotini – on tuossa punaisen pallon kohdalla.

Hyderabad on väkiluvultaan Intian neljänneksi suurin kaupunki Mumbain, Delhin ja Bangaloren jälkeen, ja kaupungin väkiluku on esikaupunkialueet mukaan lukien hieman yli 9 miljoonaa. Koko kaupungin ympäri kulkeva kehätie Outer Ring Road eli ORR näkyy myös tuossa kartalla. Kehätiellä on pituutta kokonaisuudessaan 158 kilometriä, ja jos haluaa ajaa kehätiellä, pitää maksaa tietulleja. Kehätien vierellä kulkee service road, jota pitkin saa ajaa ilmaiseksi.

Thangedun ruoka oli todellakin tulista, muttei kuitenkaan minun makuuni liian tulista (hilkulla kyllä oli 😆).

Pottelu Paya Shorba eli eräänlaista luuydinkeittoa. Ei näytä kovin houkuttelevalta mutta oli superhyvää.

Jostain syystä intialaiset tykkäävät ottaa alkuruoaksi keittoa, mitä minä taas en ymmärrä alkuunkaan. Minusta kun on huono asia syödä ensimmäiseksi nestemäistä keittoa, kun sehän täyttää vatsan, eikä vatsaan jää tarpeeksi tilaa "oikealle" ruoalle. Ukkelin mukaan intialaiset tykkäävät ottaa ravintolassa keittoa siksi, että keitto ei kuulu intialaiseen kotiruokaan, joten se on heille harvinaista herkkua. Minä taas vedän eineskeittoja Suomessa joka päivä, joten keitto ei enää ravintolassa oikein houkuttele. 😆

Karimnagar Mutton Fry.

Tangdi Kebab.

Kasvisruokavaihtoehdot olivat tässä ravintolassa aika vähissä, mutta pääruoaksi otimme Telangana Chicken Curryn lisäksi Methi Chamania (paneeria ja sarviapilaa), vaikka kumpikaan meistä ei oikein tykkää paneerista (ukkeli kuulemma vihaa sitä 😆).

Methi Chaman.

Telangana Chicken Curry, Bagara Rice ja Raitaa.

Leiviksi tilasimme Tandoori Rotia ja Rumali Rotia, mutta ne jäivät kuvaamatta. Kumma kyllä, en jaksanut syödä enää mitään jälkiruokaa. 😆

Ruokaa jäi koiralle vietäväksikin. 😆

Autonkuljettaja oli poissa pari päivää, joten auto oli minun käytössäni, ja ajelimme ukkelin kanssa siellä sun täällä.

Yhdellä ajelulla kävimme eräässä Ratnadeepissa, ja minulle iski kateus, kun anoppilan lähellä ei ole yhtä hyvää – tai edes minkäänlaista – Ratnadeepia. 

Valmiiksi kuorittuja ja pilkottuja hedelmiä ja vihanneksia annospakkauksissa.

Ukkeli löysi jotain mehua, jossa oli basilikansiemeniä(?). Juoma näytti niin epäilyttävältä, että hyllyyn jäi.

Puhdistusvempaimia kielelle.

Minä en ollut tiennyt, että tuommoisia kielen puhdistusjuttuja on olemassakaan, kun en ole koskaan puhdistanut kieltänikään. Onpa tullut tehtyä hirveä emämoka!

Ratnadeepissa myytiin myös kukkia.

Hedelmät ja kukat olivat sulassa sovussa vierekkäin hedelmäosastolla, koska kukkia kuluu Dussehrana. Nuo eivät siis ole mitään syötäviä kukkia, vaan niitä käytetään uskonnollisissa seremonioissa. Lisäksi kukkia kuluu röykkiöittäin Telanganan Bathukamma- eli kukkajuhlassa, jossa kukista tehdään upeita asetelmia ja koristeita. Bathukammaa juhlitaan samaan aikaan kuin Dussehraa, ja ystäväni, joka järjestää asuinalueellaan vuosittain upean Bathukamma-juhlan, kutsui minutkin juhlaan, mutta en jaksanut lähteä. 🙈

Olipa hyvä kauppa!

Kehätien opasteet ovat kahdella kielellä, englanniksi ja Telanganan valtakielellä teluguksi.

Minähän rupesin aikoinaan opiskelemaan telugua sen takia, että pystyisin puhumaan anopin kanssa, sillä anoppi ei puhu englantia (joitakin yksittäisiä sanoja lukuun ottamatta). Vaikka teluguni on edelleenkin hyvin vajavaista, oli kyllä erinomaisen hyvä päätös ruveta opiskelemaan sitä, koska pystyn nykyään kommunikoimaan anopin kanssa kohtuullisen hyvin. Meillä on anopin kanssa todella lämpimät välit (ainakin minun mielestäni 😆), ja tuntuu, että mitä enemmän vietämme aikaa yhdessä, sitä välittömämmiksi ja läheisemmäksi välimme tulevat.

Anoppihan näki viime reissulla tissinikin (alastomuus ei ole Intiassa todellakaan mikään luonnollinen juttu, edes saman sukupuolen edustajien keskuudessa), kun sovitin sarin aluspaitaa, joka oli teetetty minulle edellisenä kesänä olleisiin siskontytön häihin, joihin en sitten perseogelmieni takia päässytkään. Paita oli niin tiukka, että en saanut sitä omin avuin päältäni, joten jouduin huutamaan anopin apuun. Anoppi tulikin, mutta hämmennyin muistaessani, että minulla ei ollut alla edes rintaliivejä. Anoppi tokaisi vain, että mitä siitä; sehän olen vain minä, ja auttoi minua vetämään paidan pois päältäni.

Opiskelin jossain vaiheessa telugua niin intohimoisesti, että rupesin koostamaan omaa sanakirjaakin. Ensiksi tein englanti-telugu -sanakirjan, jossa on 57 sivua, mutta sitten kyllästyin kääntämään aina englannin kautta ja rupesin kokoamaan telugu-suomi -sanakirjaa, jossa on nykyään 43 sivua (sanakirja täydentyy edelleen).

Ote sanakirjastani.

Harmillista on se, että sanat, joita en käytä jatkuvasti, eivät oikein tahdo pysyä mielessäni, joten sanavarastoni ei ole todellakaan yhtä suuri kuin sanakirjat. 

Olen ihmetellyt taas huuli pyöreänä Hyderabadin nopeaa kasvua ja entistä korkeampia taloja, joita nousee kaupungin laitamille. 

Asuinalueiden portit ovat yleensä tarkasti vartioituja.

Huomatkaa erikoinen avoparkkihalli talojen alla.

Mikähän tästäkin mahtaa tulla?

Tiet eivät luonnollisestikaan riitä tälle väkimäärälle, joten on rakennettava uusia. Intialaiset rakastavat flyovereitaan eli teitä, jotka kulkevat korkealla ilmassa ja joita saattaa olla useampi päällekkäin.

Jollakin flyoverilla.

Uusi flyover rakenteilla.

Ilahduttavaa on se, että flyovereiden pilareita on alettu koristaa maalauksin, kuten tästäkin kuvasta näkyy.

Huomasin ilahtuneena, että uusilla asuinalueilla on alettu kiinnittää huomiota myös pyöräilijöiden ja jalankulkijoiden viihtyvyyteen. 

Ihan oikea jalkakäytävä tien vieressä! Eikä jalkakäytävällä kasva yhtään puuta eikä siellä ole mitään esterataa, kuten tavallisesti. 😆

Kuvassa näkyvä pyörätie oli minusta kerrassaan hämmästyttävä. Pyörätie oli katettu, eli pyöräilijät saavat pyöräillä auringolta suojassa, ja sitä riitti kilometrikaupalla. Lisäksi katolle oli asennettu aurinkopaneelit.

Ihan mahtava ajatus! (Mutta missä ovat kaikki pyöräilijät?)

Vielä muutama liikenteessä bongattu juttu, ja sitten lähden kahvinkeittoon. 

Tosin nyt on haasteena se, onnistunko painamaan blogin päivitysnappulaa juuri sillä hetkellä, kun netti toimii. Sähköt kun katkeilevat omituisesti muutaman sekunnin välein. 

Seuraavaksi pitääkin varmaan kirjoittaa siitä, miten monella tapaa Intia on jo ehtinyt haastaa kärsivällisyyttäni, vaikka minun pitäisi olla tottunut tähän kaikkeen. Jos luulet meditoimisen tehneen sinusta seesteisen ja tasapainoisen, niin tervetuloa testaamaan itseäsi Intiaan. 😆