Melkein näin valon

Nyt sitten siihen viimeiseen Barcelona-postaukseen, jotta pääsen sen jälkeen muihin aiheisiin (jos niitä nyt on 😆). Tekisi joskus mieli pyytää teiltä lukijoilta vinkkejä, mistä voisin kirjoittaa, mutta hankalahan se on varmaan kenenkään toisen sanoa, että kirjoita tuosta tai tästä. Mutta jos joskus tulee jotain toivetta mieleen, niin täällä ollaan aina valmiita ottamaan toiveita vastaan. 

Olen myös miettinyt, että haluaisin muuttaa blogini ulkoasua lähiaikoina, mutta koska olen sellainen tumpelo tietoteknillisissä asioissa, asiat saattavat hyvinkin mennä pieleen. Älkää siis ihmetelkö, jos blogi näyttää joskus jotenkin kummalliselta. Luultavasti silloin on juuri jokin muutoskampanja käynnissä.

Mutta nyt siis vielä viimeisen kerran Barcelonaan.

Asumisasioita tuli mietittyä matkalla aika paljon, sillä meidän Airbnb-asunnossamme oli tekijöitä, jotka olisivat saattaneet jossakin toisessa tapauksessa häiritä. Metro meni kirjaimellisesti talon alta, ja asemakin oli melkein oven edessä. 

Nämä liukuportaat vievät metroasemalle, ja asuintalomme näkyy heti takana.

Metron jylinä kuului selvästi sisälle asuntoon, ja joissakin toisissa olosuhteissa ääni olisi saattanut häiritä nukkumistani hyvinkin pahasti. (Metro kuului liikennöivän melkein läpi yön, joten yössä ei ollut monta hiljaista tuntia.) Ääni ei haitannut kuitenkaan yhtään, mihin vaikutti osaltaan tietysti myös se, että asunnossa oli kaksi liikuteltavaa lattiatuuletinta, jotka sai mukavasti hurisemaan taustalle. Siitä huolimatta tuntuu ihmeelliseltä, että en häiriintynyt metrosta yhtään. Näyttääkin olevan niin, että sopeudun siihen, mihin haluan sopeutua. Monestihan nämä nukkumisjutut ovat sellaisia, että mitä enemmän kiinnittää huomiota nukkumista häiritsevään asiaan, sitä enemmän se häiritsee.

Myös asunnon keittiö oli sellainen, että siellä ei viitsinyt hirveästi ruokaa laittaa. Ruoanlaittovälineet olivat kehnot ja leikkuulauta suorastaan ällöttävä. Ruoan lämmittäminen mikrossa oli sekin varsinainen ohjelmanumero, sillä kaikki lautaset olivat neliön muotoisia. Kuinka laitat neliön muotoisen lautasen mikroon pyörimään? En ymmärrä, mikä järki tuossakin on ollut.

Mutta asunnon sijainti oli ihan loistava, ja oli ihanaa, kun kaikki oli lyhyen kävelymatkan päässä. Inhoan matkoilla (varsinkin kaupunkilomilla) sitä, jos yöpymispaikka on jossain hevonkuusessa, ja pitää ottaa aina taksi tai muu kulkuväline, jos haluaa päästä sieltä jonnekin. Tykkäämme panostaa yöpymispaikkaan muutenkin, kun taas joidenkin mielestä on ihan samantekevää, mihin majoittautuu, kun paikasssa kumminkin vain nukutaan. Esimerkiksi yksi tuttu kertoi kerran, että hän tykkää asua lomallaan mahdollisimman halvalla ja käyttää rahansa mieluummin johonkin sellaiseen, josta jää pysyvä muisto (esimerkiksi käsilaukkuun, koska siitä on iloa vielä kotonakin). Ymmärrän tämänkin näkökohdan erinomaisesti. Onhan se tavallaan tyhmää maksaa asumisesta, kun majoituspaikasta iloitsee vain tasan niin kauan, kun siellä on, ja sen jälkeen asunto on pelkkä muisto. Mutta itse en ole koskaan välittänyt tavarasta enkä varsinkaan mistään merkkituotteista, ja kokemukset ovat kai itselleni niitä tärkeämpiä.

Passeig de Gràcialla oli monta suurta vaatekauppaa, ja esimerkiksi Zaran liike oli niin suuri, että en ole eläissäni nähnyt niin suurta Zaraa. Uniqlon liike (kuvassa) oli kuitenkin vielä suurempi, sillä siinä oli ainakin kolme, ellei neljä (menin sekaisin) kerrosta. Tuo kaupan portaikko oli ihan uskomattoman kaunis, ja ajattelin, että barcelonalaisilla on kyllä aika hyvin pullat uunissa, kun saavat shoppaillakin noin kauniissa rakennuksissa.

Jossakin vaiheessa olimme harkinneet asuntoa jopa Badalonasta, joka sijaitsee kymmenen kilometriä Barcelonasta pohjoiseen mutta joka kuitenkin kuuluu Suur-Barcelonaan. Nämä suunnitelmat kariutuivat, kuten nyt tiedämme, mutta päätimme kuitenkin lähteä yhtenä iltana katsomaan, millaista Badalonassa oli, kun sinne pääsee niin näppärästi metrolla. Badalona on L2-metrolinjan päätepysäkki, ja metromatka sinne meidän pysäkiltä Passeig de Gràcialta kesti suunnilleen 25 minuuttia. 

Barcelonan suurkaupunkifiilis oli Badalonassa tiessään, ja olimme tupsahtaneet keskelle pikkukaupunkielämää. 

Kävelimme rannalle, mutta oli aivan valtavan tuulinen ilta, emmekä viihtyneet rannalla kauan. Sen aikaa kumminkin sinnittelimme, että joimme rantabaarissa yhdet gin tonicit (kuinkas muutenkaan). 

Badalonaan pääsee Barcelonasta junallakin.

Takaisin Barcelonaan palasimme taksilla, kun ukkeli halusi katsella maisemia (Barcelonan metrohan kulkee käsittääkseni yksinomaan maan alla). Taksikuski rupesi jututtamaan ukkelia hindiksi, ja kävi ilmi, että ukkeli ja taksikuski olivat melkein maanmiehiä, sillä taksikuski oli kotoisin Pakistanin Hyderabadista. Taksikuski ihmetteli, mitä oikein teimme Badalonassa. Sehän on ihan paska paikka, taksikuski sanoi. Hän itse sanoi asuvansa Badalonassa, joten kokemusta kuulemma oli. Ranta oli roskainen (sitä se kyllä olikin), eikä Badalonassa ollut muutenkaan mitään hyvää. Tämä selvä. 

Barcelonan matkaamme sisältyi vielä pari museokäyntiä, joista toinen kuului sarjaan "paska reissu, mutta tulipahan tehtyä", ja toinen oli ihan jees. Kävin yksin CosmoCaixan tiedemuseossa (tämä oli se paska reissu), joka muistuttaa aika tavalla Heurekaa. Olin lähtenyt katsomaan lähinnä museon trooppista sademetsää, ja kyllä otti päähän, kun vihdoin pääsin museoon ja sain tietää, että trooppinen sademetsä oli remontissa. 

Matkalla näin Torre Ignacion Portabellan, joka oli minusta ihan huikean kaunis.

Tästä sitten viisi kerrosta alaspäin.

CosmoCaixan ideana on se, että siellä pääsee kokeilemaan itse kaikenlaista tieteeseen liittyvää, ja museo on lapsiperheille – miksei aikuisillekin – varmasti ihan huippukokemus. Minä olin kuitenkin tullut katsomaan sitä trooppista sademetsää enkä jaksanut oikein innostua muusta, mikä nyt jälkeenpäin vähän harmittaa. Mutta matkalla iskee välillä väsymys, nälkä, jano, vessahätä ja mitä näitä nyt on, ja silloin kun on jokin fyysinen tarve päällä, ei jaksa innostua mistään (minulla oli kaikki muut paitsi vessahätä 😆). 

Mutta näin sentään pakuja (=kaloja) ja viheranakondan. Jälkimmäisestä en tosin ihan hirveästi innostunut.

Toinen museo, jossa kävin, oli luonnontieteellinen museo. Ukkeli yllätti ja ehdotti kyseiseen museoon menoa, ja kävimme siellä sen jälkeen, kun olimme käyskennelleet ensin hieman Diagonal Mar -puistossa ja syöneet lounaan Diagonal Mar -kauppakeskuksessa. 

Bongasin puistossa pari lintua, mutta en tiedä, mitä lintuja ne olivat. 

Linnut olivat kaukana, mutta minulla oli vanha hyväzoominen kamera mukana. Kun kävin läpi linnuista ottamiani kuvia, huomasin yhden kuvan taustalla jonkin ihmeellisen otuksen. 

Ensin katsoin, että onko tuo pöllö tai jokin, mutta ehkä se on sittenkin vain sorsan peräpää? 

Greenvita-ravintola mainosti itseään terveellisen ruoan ravintolana, ja päätimme syödä siellä.

Tykkäsin ravintolan konseptista: 11,9 euron hintaan sai valita yhden alku- ja yhden pääruoan, ja pienen jälkkärin sai eurolla. 

Otin alkuruoaksi linssisalaatin, joka oli todella hyvä, ja pääruoaksi päivän kalan, joka oli hyvä muuten, mutta tuossa alla olevassa jyväsekoituksessa oli jokin kumma haju (joka muistutti palanutta kumia), enkä pystynyt syömään sitä sen takia. Ukkelia ei haju haitannut, joten teimme pienet vaihtokaupat. 

Olen aiemminkin päivitellyt sitä, kun minusta on tullut niin herkkä kaikenlaisille hajuille. En tiedä, johtuuko se astmasta vai mistä. Nyt syksyn tullen astma on taas muutenkin pahentunut ja olen vähän helisemässä lääkkeiden kanssa, kun en oikein tiedä, pitäisikö hoitavaa lääkettä ottaa yksi vai kaksi annosta, ja pitäisikö vetäistä oranssista piipusta vai punaisesta. Silmienkin osalta tämä syksy on kuin toisinto viime syksystä: silmäni ovat todella kuivat, ja ne ovat alkaneet taas vuotaa. Toivoisin, että ongelma ei kehittyisi yhtä pahaksi kuin viime syksynä, ja nyt on ainakin moni asia toisin kuin viime vuonna: en meikkaa, käytän silmälaseja ja ilmankostutinkin on otettu taas käyttöön. 

Luonnontieteellinen museo oli jo ulkoapäin huomiota herättävä ilmestys. 

Museon vieressä on mielenkiintoinen Torre Diagonal Zero Zero -toimistorakennus.

Museo esittelee mm. maapallon historiaa aikojen alusta nykypäivään sekä Välimeren alueen luontoa, ja erityisesti maapallon aikakausia esittelevä osio oli kiinnostava, joskin hieman suppea.

Silikaatti- ja rautaoksidikerrostumista muodostunutta kiveä 2500 miljoonan vuoden takaa.

Fossiloitunut meriskorpioni.

Kuvassa on Ophthalmosaurus icenicus -kalaliskon pää jurakaudelta (206–144 miljoonaa vuotta sitten). Ophthalmosaurusta sanotaan myös silmäliskoksi, sillä sen silmät olivat valtavat, läpimitaltaan jopa 220–230 millimetriä.

Diatryma gigantea- eli Gastornislintu oli lentokyvytön suuri, jopa kaksimetrinen, lintu, joka eli myöhäiseltä paleoseenilta (66–56 milj. vuotta sitten) varhaiselle eoseenille (56–33,9 milj. vuotta sitten). 

Kuvassa oleva kallo kuuluu heidelberginihmiselle, joka kehittyi jossain päin Afrikkaa noin 800 000 vuotta sitten. Wikipedia kertoo heidelberginihmisestä seuraavaa: 

"Heidelberginihmiset olivat pitkiä ja vahvoja. Koska lajin levinneisyysalue oli niin laaja, populaatiot olivat luonnonvalinnan eroista johtuen erilaisia. Jotkin yksilöt esimerkiksi eteläisessä Afrikassa kasvoivat peräti 213 senttimetrin pituisiksi, mutta toisilla alueilla miesten keskipituus oli 175 senttimetriä ja naisten 157 senttimetriä. 

Heidelberginihminen oli ensimmäisen homini, joka rakensi itselleen suojia. Ne oli tehty kivestä, puusta ja kasveista. Työkalujaan heidelberginihmiset valmistivat kivestä, sarvista, luusta ja puusta. Laji metsästi suurriistaa järjestäytyneissä ryhmissä. Koska jotkin populaatiot asuivat hyvin pohjoisessa, ne osasivat luultavasti valmistaa vaatteita, joskaan jäänteitä vaatteista ei ole löydetty."

Tämä esi-isämme rupesi kiinnostamaan minua siinä määrin, että piti oikein etsiä jonkinlainen kuva tyypistä: 

Kuva täältä.

Kävimme Välimeren luontoa esittelevä tilat aika pikaisesti läpi, kun meinasi alkaa kiinnostus lopahtaa, niin minulla kuin ukkelillakin. 😆

Syksyn ensimmäiset kantarellit tuli kuitenkin bongattua.

Kun lähdimme museosta eteenpäin, jäin keskelle raitiovaunukiskoja kuvaamaan lähestyvää raitiovaunua. Ukkeli meni jo tien yli ja jäi odottamaan sinne. 

Kun käännähdin ympäri ja olin ryntäämässä eteenpäin, kuulin äkkiä kovaäänisen torven tööttäyksen, ja pysähdyin, ennen kuin ehdin edes tajuta mitään. Vastakkaisesta suunnasta selkäni takaa oli juuri tulossa ratikka, ja sen kuljettaja tööttäsi minulle torvea varoitukseksi. En ollut kuullut ratikkaa ollenkaan, ja olisin ollut ratikan alla, jos kuljettaja ei olisi varoittanut minua. Säikähdin aika tavalla, kun tajusin, että olin meinannut päästä hengestäni – ihan omaa tyhmyyttäni ja huolimattomuuttani. Meinasi tulla samanlainen loppu kuin Antoni Gaudille, joka kuoli myös jäätyään ratikan alle. Sepä olisikin ollut kohtalon ivaa. Nähdä Barcelona ja kuolla kuin Gaudi!

Oluita ei tällä reissulla pahemmin juotu, mutta BlackLabin panimoravintolassa tuli maistettua ensimmäistä kertaa elämässäni NEIPA-olutta.

Inhoan IPA-oluita, kun ne ovat niin katkeria, mutta tehtyäni pikaisen googletuksen ennen oluen tilaamista uskaltauduin tilaamaan NEIPA-oluen, kun siitä kirjoitettiin seuraavaa: "NEIPA-oluelle on tyypillistä helppo juotavuus ja raikkaus, joten monet IPA-oluita liian katkerana pitävät tykästyvät NEIPA-oluisiin". En voi sanoa, että olisin erityisen tykästynyt olueeseen, mutta kyllä se oli ihan juotavaa, ja voisin tilata sitä toistekin.

Harmittelin tuossa jokin aika sitten sitä, kun minulta jäi Amatllerin suklaatehtaan suklaat viime matkalla ostamatta, enkä olisi osannut silloin todellakaan aavistaa, että pääsisin pian uudestaan Barcelonaan ja saisin niitä suklaitakin. Kaupungissa on usempi Amatllerin suklaapuoti, mutta minä kävin ostamassa suklaat pääkallonpaikalta Casa Amatllerista. Tämä tosin oli puhdas sattuma, sillä ukkeli etsi asuntomme läheltä jotain kivaa kahvilaa ja bongasi Casa Amatllerin kahvilan, jossa sitten kahvittelimmekin. Kahvilan terassi oli takapihalla, ja jos oikein venytti niskojaan, saattoi nähdä myös viereistä taloa eli Casa Battlóa.

Suklaapuoti ei ollut suuren suuri, mutta todellakin riittävä, ja seinillä oli niitä ihania julisteita, joiden kuvia taannoin postailin. Suklaarasiat olivat ihan uskomattoman kauniita, ja olisi tehnyt mieli ostaa jokaista lajia.

Paluumatkastamme Suomeen kerroinkin jo vähäsen, mutta laitanpa tähän vielä videon koneen noususta Barcelonan kentältä.

 

Lento Frankfurtiin oli muuten harvinaisen miellyttävä Euroopan sisäiseksi lennoksi, sillä väliä operoi italialainen Air Dolomiti, ja kone oli tavallista suurempi. Bisnesluokkakin oli kuin mannertenvälisillä lennoilla: istuimet sai vaakatasoon, oli televisioruudut, hieronnat sun muut. Harmitti, että lento kesti vain vajaat pari tuntia!

Minulla oli taas sukankutimet mukana, kuten aina lennoilla, koska minusta on hirveää istua koneessa toimettomana, odottaen vain perillepääsyä. Ukkeli ei tykkää siitä, että neulon koneessa, koska hänen mielestään puikot ovat vaaralliset, vaikka puuta ovatkin. Puikot ovat terävät, ei käy kieltäminen, ja jos tulisi kunnon turbulenssi, puikko saattaisi mennä vaikkapa silmään tai vatsan läpi, että siinä mielessä olen kyllä ukkelin kanssa samaa mieltä. Kukaan koneen henkilökunnasta ei ole kuitenkaan koskaan sanonut minulle neulomisesta mitään; ei vaikka olen neulonut monet kerrat myös nousujen ja laskujen aikana. 

Nyt kumminkin stuertti, joka oli jo käynyt kerran ihastelemassa neulomistani ja vitsailemassa, että oliko koneessa kylmä, kun tein itselleni villatakkia, tuli sanomaan minulle ennen nousua, että "I love what you are doing but be careful when we take off". Laitoin neuleen mukisematta sivuun odottamaan sitä hetkeä, kun olisimme turvallisesti ilmassa, ja ukkeli hyrisi tyytyväisenä (mikä olin ihan hiton ärsyttävää 😆), kun joku oli vihdoinkin puuttunut neulomiseeni. Eipä tuokaan stuertti varsinaisesti kieltänyt neulomista nousun aikana, mutta mielellänihän minä laitan neuletyön sivuun, kun asia ilmaistaan tuolla tavalla. 

Hyvästi Barcelona.

Frankfurt ilta-auringossa.

Lentokoneateriat Frankfurin ja Barcelonan välillä olivat tosi köyhät mennen tullen (sama oli kesäkuussa), mutta Frankfurtin ja Helsingin välillä ateriat olivat tosi hyvät. 

Menomatkan aamiainen oli ehkä jopa loistava. Erityisesti nuo tuoreet marjat ja hedelmät viehättivät!

Paluumatkan illallinen.

Tässäpä nämä Barcelona-jutut nyt vihdoinkin olivat. 

Mukavaa viikonloppua! 

😘