Lainahöyhenissä

Nyt pitäisi taas pukea kaikki kokemukset sanoiksi, enkä oikein tiedä, mistä aloittaisin. Minulla oli kyllä tarkoitus päivittää blogia Amerikassakin, mutta toisin kävi. Oli niin kiireinen matka, että välillä mentiin oikein minuuttiaikataululla.

Heti alkuun täytyy tuottaa pettymys sellaisille, jotka odottavat jonkinlaista kuvallista New Yorkin kierrosta. Sellaista ei nimittäin ole tulossa. Se johtuu siitä, että vietin suurimman osan ajasta New Jerseyssä, ja sekin vähäinen aika, jonka vietin Manhattanilla, meni kieli vyön alla kaupoissa juostessa. Mekkokuvia joudutaan myös odottelemaan ensi postaukseen, sillä ajattelin tehdä ensin jonkinlaisen yleiskoosteen matkasta ja kirjoittaa myöhemmin häistä ihan erillisen postauksen.

Auringonnousu Panamassa.

Olin etukäteen haaveillut katselevani vähän New Yorkin kaupunkiakin, mutta haaveet karisivat mainittuun ajanpuutteeseen sekä kylmyyteen. New Yorkissa oli nimittäin aivan järkyttävän kylmä, eikä ulkona tehnyt mieli olla yhtään kauempaa kuin oli aivan pakko. Suomen pakkasiin verrattuna New Yorkin nollan celsiusasteen lämpötilat eivät ole tietysti mitään, mutta Bolivian jälkeen tuollaiset lämpötilat tuntuivat melko jäätäviltä. Asiassa ei olisi ollut mitään ongelmaa, jos meillä olisi ollut kunnon vaatteet, mutta ukkelilla ei ollut edes takkia mukana! Lainasimmekin ukkelin siskon ja tämän miehen vaatteita - minä siskon trenssitakkia ja ukkeli siskon miehen fleecetakkia - ja niillä sitten pärjäilimme koko viikon. Oikein nauratti etukäteishaaveeni Keskuspuistossa TRX:llä jumppaamisesta: olisi ollut varmasti näky, kun olisin roikkunut TRX-naruissa huulet sinisinä ja punainen trenssitakki päälläni.

Meillä oli ollut alun perin tarkoitus käydä Panaman-välilaskun aikana mekko-ostoksilla, mutta valvotun yön jälkeen kaupoissa kuljeskeleminen ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Ukkeli oli varannut meille välilaskun ajaksi kaupungista hotellin, ja ehdotin ukkelille, että mitä jos unohtaisimme shoppailun ja rentoutuisimmekin vain hotellin uima-altaalla. Se sopi ukkelille oikein hyvin, kun hänellä oli kaiken lisäksi vielä flunssakin.

Tämä Sortis-hotelli oli oikein kiva, ja jos joskus vielä Panamaan eksymme, menemme varmasti samaan hotelliin uudestaankin (ehkä jopa ihan yöpymään!). Sortis oli puolet halvempi kuin viimekertainen Waldorf Astoria, ja samalla myös ainakin tuplasti mukavampi.

Panamaa aamuauringossa.

Vastaanoton hauska, noppakuutioista tehty seinä.

Bolivian liharuokien jälkeen yksinkertainen lohi-avokadoleipä maistui aivan taivaalliselta. Voisinko saada tällaista ruokaa aina?

Olimme onnekkaita, että olimme menossa New Yorkiin vasta lauantaina, sillä perjantaina Amerikan itärannikolla oli hirveä myrsky, ja JFK:n lentokenttäkin suljettiin. Lauantaina lennot pääsivät laskeutumaan kentälle jo lähes normaalisti.

Ukkelin Phoenixin-serkku ei ollut yhtä onnekas, sillä hänen oli määrä saapui New Yorkiin juuri perjantaina. Kun serkun kone oli ollut viidentoista minuutin päässä JFK:stä, lentokoneen laskeutuminen JFK:lle kiellettiin, ja lento ohjattiin Cincinnatin kentälle. Serkku joutui siis viettämään yönsä Cincinnatin lentokentällä aika karuissa olosuhteissa.

(Kuva on serkun ottama.)

Yövyimme koko matkan ajan muuten siskon perheen luona New Jerseyssä, mutta kaksi yötä vietimme Manhattanilla. Ukkeli oli varannut Manhattanilta hotellin sitä varten, että minä pääsisin näppärästi kolttuostoksilleni. Hotelli sijaitsi SoHossa, lähellä parhaita putiikkeja, joista varmasti löytyisi minullekin jotain. Kyllä kai nyt kuka tahansa nainen löytäisi New Yorkin kaupoista vaatteita, varsinkin jos on saanut luvan ostaa mitä tahansa: hinnalla ei olisi väliä; maksakoot mitä maksavat?

Niinhän sitä kai luulisi. Minä onneton sain kuitenkin tuhrattua vaatekaupoissa koko päivän ilman että löysin ainuttakaan vaatekappaletta! Ukkeli seurasi urhoollisesti mukanani aamusta iltaan, mistä täytyy antaa kyllä oikein kunniamaininta. En vieläkään oikein ymmärrä, mikä minun ongelmani oikein oli, ja miksi vaatteita ei kerta kaikkiaan löytynyt. Vaatteet eivät vain jotenkin tuntuneet sopivan joko minulle tai häätilaisuuteen.

Etron vaatteet ihastuttivat väreillään mutta näyttivät päälläni ihan kamalilta.

Tässä asussa oli ihanat värit, mutta ainakin minun päälläni tuo kolttu näytti ihan aamutakilta. Asu ei ollut minusta millään lailla hintansa (5000 dollaria eli n. 4000 euroa) väärti. Tuollaisia saisi jostain Henkkamaukasta varmaan parillakympillä! Anteeksi nyt vain taas kaikki muotiasiantuntijat, kun en ymmärrä hyvän päälle.

Tämmöiset putiikkiliikkeet ovat kyllä siitä kivoja, että niissä saa aivan erinomaista palvelua. Ukkelinkin on mukava istua nojatuolilla tai sohvalla.

James Perseen näkeminen ilahduttaa aina!

Ainoat New Yorkissa ottamani katukuvat:

Bloomingdalesin edessä Broadwaylla.

Tonnikalaleipä hotellin huonepalvelusta.

Vaatteiden ostaminen jäi lopulta viimeiseen mahdolliseen päivään ennen häitä, eikä aikaakaan ollut paljon, sillä meidän piti lähteä New Yorkista takaisin New Jerseyhin viimeistään iltapäivällä. Kaiken lisäksi minun oli mentävä kaupoille yksin, sillä ukkelilla oli veljensä kanssa menoa pankkiin. Oli siis pakko luottaa omaan makuuni. Sain tuhrattua kaupoissa kokonaisen aamupäivän ja pitkälle iltapäiväänkin, ja lopulta riipaisin yhdestä kaupasta mukaani neljä mekkoa. Siinä mielessä oli kyllä onnea, että löysin viime hetkellä kuitenkin sellaiset vaatteet, joista itse tykkäsin. 

Valokuvia tuli otettua koko matkalla harmittavan vähän. Olisi ollut esimerkiksi valtavan mielenkiintoista kuljeskella New Yorkin kaduilla kuvaamassa ihmisiä, mutta tämä ei ollut nyt sellainen matka, että olisi ollut aikaa siihen. Kaikkea kun ei voi saada, ja minä puolestani sain ehkä jotakin vieläkin arvokkaampaa: yhdessäoloa läheisten ihmisten kanssa. Ukkelin veli ja Brooklynin serkku asuivat perheineen newjerseyläisessä hotellissa, ja veli oli varannut samasta hotellista huoneen meillekin. Minusta oli kuitenkin kivempi asua ukkelin siskon luona, sillä pidän siskosta ja hänen perheestään aivan valtavasti. Kotona on myös - yllättäen, heh heh - kodikkaampi tunnelma kuin hotellissa, jossa asuminen on aina jotenkin muodollista. Kaiken lisäksi hotellissa asui myös armas kanssaminiäni eli ukkelin veljen vaimo, jota pyrin välttelemään niin pitkälle kuin mahdollista. Parempi siis asua vähintään eri rakennuksessa kuin hän. Toinen maanosa on vieläkin parempi.

Naapurustoa ukkelin siskon asuinalueella.

Matkan aikana juhlittiin myös ukkelin vanhemman siskontytön synttäreitä. Oli muuten elämäni paras porkkanakakku!

Perheen WhatsApp-ryhmässä oli käyty aktiivista keskustelua jo monta viikkoa ja suunniteltu tulevia häitä.

Kun Brooklynin serkku tiedusteli, miksi sulhasen isä oli ollut keskusteluissa niin hiljaa, sulhasen isä ilahdutti taas omaperäisellä huumorillaan:

Amerikkalainen työ- ja kouluilmapiiri on varsin erilainen kuin esimerkiksi Suomen, mikä tuli taas todistettua. Lapset eivät olleet saaneet häitä varten koulusta vapaata mitenkään helposti, sillä vain parin päivän poissaololuvan saaminen oli tuntunut olleen kiven takana. Työajat tuntuvat hurjilta, ja esimerkiksi ukkelin vanhempi siskontyttö, joka työskentelee rahoitusalalla, joutuu olemaan töissä usein puoleenyöhön asti. Kuuntelin hieman kauhuissani monta muutakin ihmistä, jotka kertoivat, kuinka töistä ei pääse oikeastaan koskaan irti. Työmatkoihinkin saattaa mennä ruuhkien ja välimatkojen takia aikaa tuntikaupalla.

Ukkelin Phoenixin-serkku haluaisi muuttaa Phoenixista jonnekin muualle, mutta New Yorkiin hän ei kuulemma missään nimessä haluaisi. Serkulla (joka työskentelee lääkärinä) on nyt Phoenixissa hyvät työajat, yhdeksästä puoli neljään, eikä hän kuulemma haluaisi omistaa elämäänsä työlle, kuten New Yorkissa pitäisi tehdä. Serkku haluaa pitää kiinni vapaa-ajastaan, vaikka se sitten tarkoittaisikin samalla pienempää palkkaa.

Mutta ehkä sellainen tietty suuruudenhulluus kuuluu jollakin tavalla amerikkalaiseen mentaliteettiin. Kaiken pitää olla mahdollisimman suurta, oli kyse sitten muropaketista, autosta tai talosta. Näin New Jerseyssä niin suuria taloja, etten voinut uskoa, että talot olivat vain yhden perheen koteja. Kaiken lisäksi - näin joku tiesi minulle kertoa - jättimäisessä talossa saattoi asua joskus vain kaksi ihmistä!

Vaatimaton gallonan eli 3.78 litran kokoinen maitopurkki. Tästä kaataminen vaatii jo taitoa!

1.36 kilon kokoinen muropaketti.

Mietin näitä amerikkalaisia ruokapakkauksia, että mitähän varten niiden täytyy olla niin suuria. Eivätkö ihmiset jaksa käydä kaupassa kovin usein, joten on hyvä ostaa kerralla tarpeeksi tavaraa? Vai syövätkö amerikkalaiset niin paljon, että pienemmät pakkaukset eivät riitä kuin muutamaksi päiväksi? Vai onko amerikkalaisilla turvallinen olo, jos kotona on paljon tavaraa, jos tulee vaikka jokin katastrofi, eikä pääse kauppaan?

Ravintola-annoksetkin ovat suuria, mikä aiheutti hieman vaikeuksia, kun silmät olivat suuremmat kuin vatsalaukku. Siitä huolimatta tykkään käydä Amerikassa ravintoloissa, sillä ruoka on useimmiten hyvää ja sitä on siis riittävästi. Myös amerikkalainen asiakaspalvelu on alkanut miellyttää vuosien saatossa aina vain enemmän ja enemmän, vaikka korvani särähtää edelleenkin, jos myyjä kutsuu minua kaupassa sweetieksi tai honeyksi.

Brunssi Americana Dinerissa. Oma vasemmanpuolimmainen annokseni oli nimeltään "A Little Bit of Everything", ja sitähän tuo nimenomaan oli.

Pannullinen pastaa Piccola Cucinassa SoHossa.

Continental breakfast The Dominick -hotellissa.

Breakfast flatbread Agricolassa Princetonissa.

Kuinkakohan kauan pöytiinohjausta joutuisi odottelemaan?

 
New Yorkin kylmyys oli siinä mielessä ikävää, että sisätiloissakin oli niin viileää. Kuitenkin kaikki paikalliset (intialaiset mukaan luettuina!) tuntuivat pärjäävän amerikkalaisissa sisälämpötiloissa hyvin - jopa t-paidoissa. Ukkeli miettikin, että mikä meitä (ukkelia ja minua siis) oikein vaivasi, kun meillä oli koko ajan niin kylmä. En keksinyt muuta selitystä kuin sen, että olemme tottuneet Suomessa niin lämpimiin sisätiloihin, että amerikkalaiset sisätilat tuntuivat niihin verrattuina viileiltä. Lattia oli ukkelin siskon luona niin jäätävä, että ikävöin villasukkia, ja aamusuihkut olisivat herättäneet kuolleetkin. 

New Yorkin shoppailupäivien aikana kurkkuni tuli kipeäksi, ja olin ihan varma, että minullekin tulee flunssa. Minulla on ollut flunssa viimeksi kolme vuotta sitten, enkä voi oikein ymmärtää, miten olen onnistunut olemaan sairastamatta flunssaa niin pitkään. Vitamiinit, terveysmehut ja sen sellaiset eivät ole ainakaan terveyteni salaisuus, sillä en harrasta mitään sellaisia. Olenkin tullut siihen tulokseen, että minussa on jotakin todella pahasti vialla, kun flunssatkin kiertävät minut kaukaa. 😀

Lopuksi vielä piipahdus Princetoniin, joka sijaitsee vain kymmenen minuutin ajomatkan päässä ukkelin siskolta. Kävimme pyörähtämässä Princetonissa lauantaina, kun häähumut olivat ohitse. Princeton on varsin viehättävä pikkukaupunki, joka tunnetaan erityisesti ylipistostaan.

Princetonia iltavalaistuksessa.

Kävimme ensin kaikki brunssilla, minkä jälkeen minä, ukkelin siskontyttäret sekä sulhasen sisko läksimme kierrokselle yliopiston alueelle.

Siskontytöt ja meikäläinen. Taustalla Nassau Hall.

Minulle oli yllätys, että yliopistoalueella saa kuljeskella ihan vapaasti, mutta hyvä niin. Tosin päädyimme myös sellaisiin paikkoihin, jotka eivät ole ehkä ihan tarkoitettuja turistien pällisteltäviksi.

WHIG Hall.

East Pyne.

McCosh Hall.

Kappeli.

Taidemuseo olisi ollut varmasti hieno paikka taiteesta kiinnostuneelle, mutta itse en ollut sillä tuulella, että olisin jaksanut katsella tauluja (kysymys kuuluu, että milloinkohan olisin sillä tuulella).

Sain kuitenkin valokuvan yhdestä päättömästä museovieraasta...

... ja Claude Monet'n Water Lilies and Japanese Bridge -taulusta:

Hieno saldo taidemuseokierrokselle, vai mitä?

Tuli myös pyörähdettyä yhdessä luentosalissa ja opiskelijoille tarkoitetussa kahvila-oleskelutilassa, jossa oli tarjolla uunituoreita, ilmaisia pipareita.

Pipareita piti tietenkin syödä suurin sallittu määrä eli kolme kappaletta, kun niitä kerran ilmaiseksi sai.

Huomasin, että Princetonissa on myös kuntosali, ja se piti luonnollisesti päästä näkemään. Kuntosalirakennuksessa oli pieni hakeminen, sillä Princetonin alue on varsin suuri, mutta löytyihän se sali lopulta. Kuntosaliin tutustuminen meinasi kuitenkin tyssätä heti alkuunsa, sillä meillä olisi pitänyt olla jonkinlainen henkilökortti. Sulhasen sisko kävi vastaanottotiskillä kysymässä, pääsisimmekö tutustumaan saliin, ja lupa tuli. Tutkimmekin sitten kaiken mahdollisen pukuhuoneista alkaen.

Yksi monesta kardiohuoneesta.

Tanssisali.

Voimaharjoitteluhuone. Tämä olisi kiinnostanut erityisen paljon, mutta en kehdannut edes yrittää sisään saapikkaissani ja trenssitakissani.

Princetonissa oli myös todella kiva jäätelöbaari (Fruity Yogurt & Cafe), jossa kävimme vielä viimeisenä iltana puoli yhdentoista aikaan illalla. Jäätelöbaari toimii itsepalveluperiaatteella: asiakas saa itse ottaa kuppiinsa jäätelön ja lisukkeet, ja annoksen hinta määräytyy painon mukaan. Erittäin kannatettava systeemi!

Elämä on, ja sitten sinä kuolet. Varsinkin jos varastat jäätelöbaarista.

The End. 🙏