Yksi juhannus meni taas

Vietimme juhannuksen tänäkin vuonna varsin perinteisissä merkeissä. Juhannuksen odotukseen kuuluu aina jännitys siitä, millaisessa säästä juhannusta saadaan juhlia. Ennusmerkit eivät näyttäneet menomatkalla hyvältä, vaikka hienon kaksoissateenkaaren näimmekin.

Matkalla pitää olla omat eväät mukana.

Kofeiinitonta kahvia on suomalaisilta huoltoasemilta turha kysellä, joten olen ottanut tavakseni pitää aina matkalla mukana kofeiinitonta pikakahvijauhetta. Juon normaalia kahvia enää tavallisesti vain aamuisin, ja sen jälkeen, kun lakkasin juomasta kofeiinipitoista kahvia enää myöhemmin päivällä, olen nukkunut huomattavasti paremmin. Sitä vain ihmettelen, miksi edes hyvistä ja muuten laadukkaista kahviloista ei saa Suomessa kofeiinitonta kahvia. Ovatko kofeiinittoman kahvin juojat täällä muka niin harvinaisia? Ateenan kahviloista sai jopa kofeiinitonta cappuccinoa ja espressoa sekä kofeiinitonta mustaa teetä, mutta meillä ei saa edes normaalia suodatinkahvia kofeiinittomana!

Juhannusaatto alkoi pilvisenä, mutta lopulta päivä muuttui iloksi ainakin ilmojen osalta, ja saimme oikein mukavan juhannussaunasään. 

Vesi oli 17-asteista, ja uskalsin käydä jopa pikaisesti järvessä kastautumassa, vaikka inhoan yli kaiken kylmää vettä. Ukkelin mielestä sellaista pikakastautumista ei lasketa järvessä käymiseksi, vaan vedessä pitäisi kuulemma olla kaksi minuuttia. Yllätyshullu kun olen, käskin ukkelin istumaan laiturilla ja ottamaan sekuntikellolla aikaa. Minähän olisin järvessä sen kaksi minuuttia, vaikka henki menisi! Ja sain kuin sainkin kykittyä kaulaani myöten järvessä kahden minuutin ajan. 😀

Voittajan on helppo hymyillä.

Ukkeli ja iskä eivät välittäneet lähteä katsomaan kokkoa, joten lähdimme kokolle äidin kanssa kaksistaan.

Kokko on edellisinä vuosina sytytetty kahdeksalta, mutta nyt sytyttämisaika oli muutettu puoli yhdeksäksi. Lähdimme matkaan hyvissä ajoin, jotta ehtisimme varmasti näkemään sytyttämisen.

Mutta mitä perhanaa - siellähän se kokko jo savusi, kun pääsimme perille, vaikka kello oli vasta varttia yli kahdeksan!

Paria herrashenkilöä haastateltuamme saimme kuulla, että kokko oli sytytetty kuitenkin jo kahdeksalta. Hieman harmitti, mutta onneksi maailma ei kuitenkaan siihen kaatunut.

Aurinko kuitenkin paistoi, ja se on pääasia!

Päätin juhannusaattona myös pitkästä aikaa kokeilla, miten polveni suhtautuisivat kävelylenkkiin, kun tarjolla oli metsäinen kävelypolkukin.

Iskä on talsinut niemennokkaan vajaan kilometrin mittaisen kävelypolun, ja sitä on mukava kiertää, kun järvikin on koko ajan vieressä. Ajattelin, että metsäinen alusta olisi hyvä polvillekin, kun se on niin pehmeä, että se ei ehkä kävisi polviin samalla lailla kuin asvaltti- tai soratiet kotona kaupungissa. Saan kuitenkin edelleen unohtaa kävelylenkit, sillä vasen polvi tuli taas melkoisen jäykäksi ja kipeäksi.

Olen kyllästynyt siihen, että en saa enää oikein mitään vatsalihasliikkeitä tuntumaan vatsalihaksissa, joten päätin turvautua äärimmäisiin keinoihin ja ostaa kuntosalilta tutut käsipidikkeet, jotka iskä sitten ripusti puuvajan vieressä olevaan verkonselvitystelineeseen.

Edit. kello 17.44. Minulta pyydettiin demonstraatiokuvaa laitteesta, joten tässä sellainen. 😀 Jalkoja siis koukistetaan kohti kyynärpäitä, minkä jälkeen jalat lasketaan taas suoraksi maata kohti.

Kävin tekemässä tuossa aina jokaisen kävelykierroksen jälkeen kymmenen jalannosto-vatsalihasliikettä, ja johan tehosi: vatsalihakset olivat seuraavana päivänä niin kipeät, että nauraminenkin sattui! Tänään meinaan kokeilla vaihteeksi järvisoutua, jos tuo sade vähän laantuu, vaikka minulla olikin alun perin tarkoitus palata tänään kotiin. En sitten viitsinytkään, vaan lähden vasta huomenna. Ukkeli sen sijaan lähti jo tänään junalla kotiin. 

Pääsin harjoittamaan täällä luonnon keskellä pitkästä aikaa myös yhtä lempipuuhistani eli kuvaamaan ötököitä ja muita luonnon ihmeitä. Jippii!

Hyttynen etsimässä sopivaa pistopaikkaa.

Sain googlettamisen jälkeen selville, että tämä on ilmeisesti niittyhopeatäplä.

Tämän herran henkilöllisyys jäi sen sijaan tuntemattomaksi.

Talitintillä oli lintupöntössä poikaset, ja vanhemmilla oli kova työ lastensa syöttämisessä.

Äippä täällä!

Ja taas mennään!

Semmoisia tunnelmia tänä juhannuksena. Nyt pitäisi alkaa henkisesti valmistautua ylihuomiseen Meksikoon lähtöön, mutta vielähän tässä on aikaa. En tiedä vieläkään, miten Panaman kanssa käy, sillä matkan loppupuoli on vielä ihan auki. Ongelmana on nyt se, että Panaman kanavalla järjestetään kanava-ajeluita vain tiettyinä päivinä, ja ainoa meille sopiva päivä on perjantai. Kanavan osittaiseenkin ylitykseen pitää varata koko päivä, sillä pienemmät alukset joutuvat usein odottamaan kanavaan pääsyä joskus hyvinkin kauan, kun suuremmat laivat saavat kanavassa aina etusijan. Kuitenkin meidän pitäisi olla jo kanava-ajelua seuraavana aamuna takaisin Meksikossa, koska paluulentomme Suomeen lähtee sieltä. Meidän pitäisi siis lähteä Panamasta Meksikoon joko mahdollisimman myöhään perjantai-iltana tai vaihtoehtoisesti hyvin aikaisin seuraavana aamuna, eikä sopivia lentoja oikein ole. Nähtäväksi jää, perummeko koko Panama-käynnin, otammeko riskin ja varaamme aikaisemman iltalennon vai muutammeko Meksikon-paluulennon kokonaan. Ressihän tässä meinaa jo iskeä.

Heipat!