Olen niin zen

Tätä juttua kirjoittelenkin taas täällä koti-Suomessa, jonne näyttää tulleen kevät. Hienoa! Polttelee jo päästä kuvaamaan kevään lintuja ja muita luonnon ihmeitä, mutta vielä olisi muutama Intia-juttukin kirjoitettavana. Niiden kanssa näyttää tosin käyvän taas samalla tavalla kuin ennenkin, että Intia tuntuu täällä Suomessa niin kaukaiselta asialta, että siitä kirjoittaminenkaan ei tahdo luonnistua. Tarkoituksena olisi kirjoitella vielä ainakin ruoasta, ehkä vaatteistakin, ja pari muutakin kirjoitusideaa olisi, mutta saa nyt nähdä, miten asian kanssa käy.

Viimeksihän jäimme siihen, että ukkeli oli patistamassa minua ja anoppia pedikyyriin. Anoppi ei lopulta jalkahoitoon lähtenyt, joten ukkeli sanoi varaavansa minulle ja itselleen kylpylästä ajan hierontaan ja jalkahoitoon. Vastustelin aluksi ja melkein sain ukkelin perumaan ajan, mutta sitten ajattelin, että jos kerran ukkeli hyvää hyvyyttään järjestää jotakin tämmöistä, niin enkö voisi unohtaa kitinäni ja yrittää ehkä jopa nauttia.

Kylpyläkäynti ei alkanut hyvin, sillä olin ollut ostoksilla, ja myyjät olivat saaneet minut taas raivoihini. Jos jotakin asiaa Intiassa inhoan, niin se on ostosten teko, varsinkin silloin, jos minulla ei ole aavistustakaan, mitä ostaisin (= tuliaiset). Minun täytyy saada katsella ja miettiä rauhassa, enkä voi sietää sitä, että joku tulee vierelleni seisomaan ja esittelemään minulle sitä tai tätä, koska silloin viimeisinkin keskittymiskykyni herpaantuu. Jos yksi myyjä sattuukin uskomaan, että haluan katsella ihan rauhassa, viereen ilmestyy pian toinen onneaan koettamaan, ja sama rumba alkaa taas alusta. Tunnelma tiivistyy entisestään sillä, että yrittää shoppailla nälkäisenä. Nälkäisenähän tunnelma on tunnetusti muutenkin katossaan.

Voisin jatkaa marmatusta vastenmielisistä shoppailukokemuksista vaikka kuinka pitkään, mutta en nyt jaksa. Hermot kuitenkin tuolla reissulla menivät (ei varmasti jäänyt myyjällekään epäselväksi, sori vaan), mikä olikin oikein mukava lähtökohta rentouttavalle hieronnalle.

Kun olin saanut vähän ruokaa sisuksiini, oli aika siirtyä kylpylän puolelle.

Ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää.

Istuimme odottamassa vastaanotossa, että meidät ohjattaisiin eteenpäin, ja oikein nauratti, kun vastaanotto oli niin zen.

Buddhat istuivat hyllyllä, vesi solisi rauhoittavasti, ja minä mietin, että vielähän tästä ehtisi kadota vähin äänin. Jännitystä lievitti hieman se, että ukkeli oli pyytänyt meille parihieronnan ja samanaikaisen jalkahoidon, joten ukkeli olisi koko ajan vieressäni henkisenä tukena.

Pian kaksi hieman kiinalaisen näköistä naista toi meille juomista ja pyysi meitä seuraamaan itseään. Ukkeli kertoi myöhemmin, että naiset olivat Koillis-Intiasta, jossa ihmiset muistuttavat piirteiltään hieman kiinalaisia. Koillis-Intiassa on kuulemma huono työllisyystilanne, minkä takia monet lähtevät etsimään töitä etelämpää.

Meidät ohjattiin huoneeseen, jossa oli kaksi sänkyä (hierontapöytää siis), ja meitä opastettiin vaihtamaan yllemme sängyn päällä korissa olevat vermeet.

Korista löytyi aamutakki ja kertakäyttöalushousut, jotka herättivät hilpeyttä, sillä ne näyttivät ukkelin päällä ihan inkohousuilta. Ei tullut mieleen katsoa itseäni peilistä, mutta luultavasti olisin saanut itsestäni oikein ikimuistoisen selfien.
 
Ukkeli oli ottanut meille "deep tissue" - hieronnan, jossa hierotaan lihaksia syvemmältä kuin tavallisessa hieronnassa. Sain tietää tämän vasta hieronnan jälkeen, kun ei ollut tullut mieleeni kysellä ukkelilta, millaisen hieronnan hän oli ottanut, eikä ukkelillekaan ollut juolahtanut mieleen kertoa sitä minulle. Siinä hierottavana ollessani ajattelin kyllä useammankin kerran, että melkoista touhua tämä hieronta.

En ensi alkuun osannut rentoutua ollenkaan, kun päässäni pyöri kaikenlaisia tärkeitä ajatuksia, kuten "mitä jos jalkahoidossa on tarjolla vain punaista kynsilakkaa"; "eipä tullut otettua edes kampaa mukaan"; "miksi tuon hierontaöljypurkin pitää olla noin hankalassa paikassa pöydän alla" ja "mitä jos minua alkaa nyt pierettää". Vatsanikin alkoi elämöidä jotenkin ihan omituisesti - olimmehan käyneet juuri ennen hierontaa syömässä. Luojan kiitos emme sentään olleet käyneet KFC:ssä vetäisemässä hampurilaisaterioita, mitä ukkeli oli ensimmäiseksi ehdottanut! Pikkuhiljaa onnistuin kuitenkin edes jollakin tavalla rentoutumaan, vaikka todellinen rentoutuminen jäi kyllä kaukaiseksi haaveeksi. Sekin vähän harmitti, kun lihakset eivät sattuneet olemaan (vatsalihaksia lukuun ottamatta) mitenkään kipeät. Olisi mielenkiintoista tietää, miltä samainen hieronta tuntuisi esimerkiksi PT:n salirääkkäyksen jälkeen.

Hieronnan paras osuus oli hieman yllättäen päähieronta: tuntui jotenkin hirmuisen hyvältä, kun joku hieroi päätä! Tosin viimeistään siinä vaiheessa, kun hieroja raastoi hiuksiani öljyisillä käsillään suuntaan jos toiseenkin, kamman unohtuminen alkoi toden teolla harmittaa. Onneksi olimme aiemmin muuttaneet suunnitelmiamme ja päättäneet olemaan menemättä suoraan hieronnasta appiukon serkun luokse kyläilemään.

Hieronta kesti tunnin, minkä jälkeen oli aika käydä suihkussa. Etukäteen ajateltuna tunti oli kuulostanut aivan hirvittävän pitkältä ajalta, mutta se kuluikin yllättävän nopeasti. Suihkun jälkeen oli vuorossa sitten jalkahoito.

Pedikyyri odottaa jossakin tuolla kulman takana.

Jalkahoito tehtiin tilassa, jossa oli kuusi mukavaa taaksepäin kallistuvaa nojatuolia, ja tuolien vieressä sijaitseville pöydille oli aseteltu pyyhkeet kauniisti viuhkan muotoon. Seinällä oli televisio, jossa pyöri noin kaksikymmentä vuotta vanhoja intialaisia musiikkivideoita.

Ukkeli istutettiin yhteen tuoliin ja minut hänen viereensä, minkä jälkeen toinen samoista hierojanaisista alkoi hoitaa ukkelin jalkoja ja toinen minun.

Jalkahoitajan tarvikkeet - ja siisti jalat.

Olin huojentunut, kun näin paikan kynsilakkavalikoiman: tarjolla oli paljon muutakin kuin punaista lakkaa (voin laittaa kynsiini mitä tahansa muuta väriä mutta en punaista).

En ollut jalkahoitoon täysin tyytyväinen, mutta tulivathan ne jalat kuitenkin hoidettua. Mieleistäni kynsilakkaakin sain.

Hoitojen päätteeksi meille tuotiin kupilliset kuumaa inkiväärijuomaa sekä vettä.

Ukkeli oli hyvä olla mukana siinäkin mielessä, että hänellä on nämä tippausasiat paremmin hallussa kuin minulla. Nytkin ukkeli tajusi jättää naisille reilut tipit. Tosin minusta tuntuu, että ukkeli on välillä vähän turhankin avokätinen tippaaja, mutta parempi kai niin päin? Minua välillä oikein tuskastuttaa, kun en tiedä, mikä olisi kulloinkin sopiva summa tippiä. Ravintolat, taksit, pysäköintipalvelut ja muut vastaavat tutummat tilanteet vielä menettelevät, mutta nämä epätavallisemmat tilanteet aiheuttavat päänvaivaa. Milloinkohan opin - ja opinko koskaan?

Intia tarjoaa loistavia mahdollisuuksia itsetutkiskeluun, koska Intiassa eteen tulee sellaisia tilanteita, joihin ei Suomessa voisi koskaan törmätä. Yksi itsetutkiskelun paikka avautui minulle taas viimeisenä päivänämme Intiassa. Olin anoppilassa makuuhuoneessamme, kun kotiapulainen tuli sinne lakaisemaan lattiaa. Ensimmäiseksi kotiapulainen kysyi, lähtisimmekö seuraavana päivänä, ja sitten hän kysyi, moneltako tarkkaan ottaen lähtisimme. Kun nainen kuuli, että lähtisimme aamulla neljältä (siis paljon ennen kuin hän tulisi töihin), hän sanoi, että minun pitäisi antaa hänelle tänään sata rupiaa, koska en olisi enää seuraavana päivänä paikalla. Olin aikonutkin antaa naiselle rahaa, koska Intiassa on tämmöinen käytäntö, että työntekijöille jätetään vähän ylimääräistä. Nyt minua kuitenkin rupesi ärsyttämään naisen suorasukainen pyyntö, joka kuulosti minun korvaani ihan vaatimukselta, ja tekeydyin ymmärtämättömäksi. En muka ymmärtänyt, mitä nainen sanoi, vaikka oikeasti ostin vain sillä tavalla itselleni aikaa miettiä, miten asian kanssa toimisin. Tällä lailla käyttäytyy viisas ihminen. Huoh.

Annoin kuitenkin lopulta kotiapulaiselle rahaa (enemmän kuin mitä nainen oli pyytänyt), mutta jäin miettimään omaa reaktiotani. Miksi ärsyynnyin niin kovasti naisen suorasukaisesta pyynnöstä? Ärsyttikö minua se, että nainen ajatteli, etten tajuaisi antaa hänelle rahaa, ellei hän sitä itse pyytäisi, vai ärsyttikö minua naisen käytös ja tapa ilmaista asia mielestäni vähän röyhkeästi? Pitikö kotiapulaisen olla minun mielestäni nöyrä ja ottaa vastaan se, mitä hänelle annettaisiin, eikä olla avoimesti vaatimassa mitään? Vai ärsyttikö minua vain se, että minulta itseltäni vietiin ikään kuin valinnan mahdollisuus, kun toinen noin selkeästi "saneli säännöt"? En päässyt pohdinnoissani oikein mihinkään selkeään lopputulokseen, mutta luulen, että kyse saattoi olla lähinnä tuosta viimeisestä syystä - olenhan muutenkin sellainen vapausfriikki. Ymmärsin toki senkin, että sata rupiaa voi olla iso raha ja että sadasta rupiasta voi olla joskus paljon kiinni; aivan kuten tajusin senkin, että suuremmalla todennäköisyydellä saa, jos itse pyytää. Intia opettaa, aina vaan. Tässä oli oppituntini numero 285 643.

Vertailun vuoksi kerrottakoon, mitä autonkuljettaja teki, kun tarjosin hänelle rahaa hänen jättäessä meidät lentokentälle. Kun ojensin pojalle seteleitä, poika parkaisi, että ei, hän ei ota rahaa - ja pakeni autoon! Jos en olisi ehtinyt avata etuovea ja heittää rahoja etupenkille pojan viereen, poika olisi varmaankin kaasuttanut pois paikalta ilman rupian rupiaa.

Vuoden omituisimman näköinen kakku -palkinto menee tälle hieronnan ja jalkahoidon jälkeen nautitulle vadelma-valkosuklaakakulle.

Kahvilan seinällä oli aivan ihania intialaisaiheisia tauluja, ja olisin halunnut ostaa tauluista lähes jokaisen. Tauluilla oli kuitenkin hintaa aivan liian paljon (50 000 rupiaa, eli 650 euroa, ja sitä luokkaa), joten ne jäivät nyt ainakin tällä kertaa ostamatta.

Kävimme appiukon serkulla sitten seuraavana päivänä, kun olimme ensin selvittäneet tiemme Hyderabadin toiselle laidalle. Vierailun tarkoituksena oli käydä katsomassa serkun taloa, joka oli valmistunut vasta kaksi kuukautta sitten. Serkulla ei ole rahasta puutetta, ja talokin oli niin hieno, etten ole tainnut niin hienossa talossa vielä ennen käydäkään.

Koska olimme lähellä Osmania-yliopistoa, kävimme ajelemassa myös kampusalueella, joka oli aivan hillittömän suuri. Harmitti, kun oli jo pimeää, eivätkä rakennukset ja kampusalue näkyneet kunnolla. Mietinkin, että olisi kiva tulla kampusalueelle joskus uudestaan ihan ajan kanssa, valoisaan aikaan.

Yliopiston päärakennuksessa oli jokin tapahtuma meneillään.

Hyderabadin poikkeuksellinen lämpöaalto taisi muuten loppua samana päivänä, kun me läksimme Hyderabadista, ja tällä viikolla lämpötilat näyttävät jäävän jopa alle 40 asteen. Mutta ehkä toimme vähän sitä lämpöä tänne Suomeen, kun tämän viikon ilmat näyttävät sääennustusten mukaan ihan kivoilta? 

Aurinkoista viikon jatkoa!