Ei mitään päällepantavaa!

Olimme ukkelin kanssa lähdössä tässä yhtenä iltana ravintolaan, ja minä ajattelin, että yritänpä kerrankin laittaa päälleni jotakin nättiä. Vetäisin vaatekaapin oven auki ja jäin tuijottamaan tarjontaa. Mitähän sitä oikein päällensä laittaisi? Mikään vaatteista ei inspiroinut, vaan kaikki vaatekappaleet tuntuivat jollakin tavalla epäsopivilta: yksi oli liian kesäinen, toinen liian arkinen ja kolmas ei muuten vain miellyttänyt. Vaatteiden sovittelu vain pahensi asiaa: minulla oli turvonnut ja lihava olo, ja kaikki vaatteet näyttivät päälläni typeriltä.

(Postauksen kuvituksena on viime aikojen virheostoksia, jotka ovat jääneet minulle siksi, etten ole muistanut palauttaa niitä ajoissa tai että ne on ostettu alennusmyynnistä, eikä niitä siis ole voinut palauttaa. Varautukaa järkytykseen.)

Tämä paita piti ostaa, kun keksin yhtäkkiä kaupassa, että haluan pukeutua oranssiin. Väliäkö sillä, sopiiko oranssi minulle vai ei.

Sängyllä lojui kohta toistakymmentä sovitettua vaatekappaletta, ja pöytävarauksen aika läheni, vaikka olin ruvennut valmistautumaan hyvissä ajoin. Tuskanhiki puski pintaan, ja minua alkoi kiukuttaa. Tämä ravintolareissu kaatuisi nyt siihen, etten löytäisi vaatteita päälleni! Huusin ukkelille, että minulla ei ollut mitään päällepantavaa, mutta ukkeli ei vastannut. Oli varmaankin niin keskittynyt läppäriinsä! Jatkoin: "Kaikki vaatteeni näyttävät typeriltä!" ja "Minä en lähde yhtään mihinkään; jään kotiin." Ei vieläkään vastausta. "Sinäkään et auta tuolla vaikenemisellasi asiaa yhtään!"

Tässä vaiheessa ukkeli kai totesi, että nyt on paras reagoida, ja tuli makuuhuoneeseen tarkastamaan, että minkälainen maailmanlopun ongelma siellä nyt taas oli. "Tuohan on ihan hyvä, mikä sinulla on päälläsi", hän sanoi. "Eikä ole. Näytän tässä ihan kamalan lihavalta!" Vaikka ukkeli kuinka yritti vakuutella, etten näyttänyt lihavalta ja että vaate oli päälläni oikein hyvä, en uskonut. Kunhan puhui, että pääsisimme lähtemään! Seuraavaksi ukkeli yritti etsiä minulle kaapista muita vaatekappaleita, jotka voisin laittaa päälleni, mutta nekään eivät kelvanneet minulle, kun kaikissa oli jotain vikaa. Lopulta ukkeli luovutti ja lähti itse vaihtamaan vaatteita. Minä jäin istumaan sängylle ja mörmöttämään.

Milloinkohan opin, etten tykkää muodottomista neuletakeista? Parinkymmenen vuoden päästä?

Sen verran järkeä minulla kuitenkin vielä oli, että tajusin, että tämä saattaisi pilata koko illan, ja sitä en halunnut. Jälkeenpäin harmittaisi, jos nyt kieltäytyisin lähtemästä ravintolaan mokoman ongelman takia, ja se harmittaisi vielä enemmän, jos pilaisin koko illan pahantuulisuudellani. Päätin siis lopettaa vaatekaapin penkomisen ja pukea päälleni samat vaatteet, jotka minulla oli ollut jo päivällä. Turha minun on yrittää pukeutua mihinkään nättiin, kun ei minulla kerran mitään nättiä ole! Pakotin itseni nielemään kiukkuni ja unohtamaan koko episodin, koska kokemuksesta tiesin, että huono vetää puoleensa lisää huonoa.

Ei ollut ensimmäinen kerta, kun kävi näin, että minulla ei ollut mitään päällepantavaa, kun piti lähteä jonnekin. Ongelma johtui suurelta osalta varmasti siitä, että itselläni ei ollut hyvä olla. Jos olisin sillä hetkellä ollut sinut itseni kanssa - en olisi tuntenut oloani turvonneeksi ja lihavaksi - olisin varmasti löytänyt jotakin päällepantavaakin. Kyse ei ollut kuitenkaan pelkästään omasta huonosta olostani, sillä vaatekaapin sisältökin on minulle ihan todellinen ongelma. Kaappi on täynnä vaatekappaleita, jotka saattavat yksinään näyttää ihan kivoilta, mutta kun ne yrittää yhdistää johonkin ylä- tai alaosaan, ne näyttävätkin ihan typeriltä. Tai sitten minulla ei edes ole sellaista ylä- tai alaosaa, jonka kanssa ne kävisivät yhteen. Kaappini on siis täynnä "parittomia" vaatekappaleita, joiden yhdistely vaatii taitoja, joita minulla ei ole.

Pakkohan tämä oli ostaa, kun maksoi vain viisi euroa. Sitä vartenhan alennusmyynnit ovat, että niistä ostetaan!

En seuraa muotia, eikä minulla ole aavistustakaan, miten vaatteita voisi yhdistellä sillä lailla luovasti. Toisaalta en ole myöskään sellainen ihminen, joka jaksaisi käyttää pukeutumiseen tai vaateasioiden miettimiseen kovin paljon aikaa. Minulle vaatteet tarkoittavat tavallisesti housuja ja paitaa, ja ne pitäisi saada aamulla päälle mahdollisimman kivuttomasti ja nopeasti. Jos pitäisi perusvaatteiden lisäksi vielä miettiä vaatteisiin yhteensopivat huivit, korut, päähineet, kengät ja laukut, niin hermohan siinä menisi. Katselenkin ihaillen sellaisia ihmisiä, jotka osaavat pukeutua kauniisti ja itsensä näköisesti ja muodostaa asusteista ja vaatteista yhteensopivan kokonaisuuden. Ehkä minun on vain hyväksyttävä se tosiasia, että minun lähestymistapani pukeutumiseen on käytännöllinen eikä niinkään esteettinen.   

Tiedän, että tämä kysymys kuulostaa aivan naurettavalta, mutta kertokaa, kiltit ihmiset, miten te ostatte vaatteenne? Millä perusteella valitsette ne? Ajatteletteko vaatteiden yhteensopivuutta, omaa tyyliänne, vai ostatteko vaatteen vain sillä perusteella, että se näyttää kivalta?

Minulla ei ole hajuakaan, miten oman tyylinikin määrittelisin. Tykkään enimmäkseen rennoista vaatteista, mutta joskus on ihan kiva pukeutua vähän muodollisemminkin. Jakkupukua en kuuna päivänä päälleni kyllä laittaisi, enkä mekkoa (varsinkaan mitään kotelomekkoa), ja hameiden kanssakin on vähän niin ja näin. Kapeita hameita voisin kyllä käyttää, mutta mitään kellohelmaisia tai kukallisia en missään nimessä. Rimpsuja, römpsyjä tai mitään romanttista en voi sietää, enkä mitään tönköttävää. Tykkään laskeutuvista vaatteista, aika selkeistä linjoista ja ehkä yksinkertaisuudestakin jossakin mielessä. Värejä en kavahda, päinvastoin: kaipaisin kauppoihin lisää värikkäitä vaatteita. Minulla ei tosin ole aavistustakaan, mitkä värit minulle sopivat, mutta olen ratkaissut ongelman sillä, että olen haalinut kaappiini vähän kaikenvärisiä vaatteita. Kukertavat ja kikertävät, siniset ja punaiset, tervetuloa tädin luokse! Omat mieltymykseni ovat siis suhteellisen hyvin selvillä, mutta en yhtään tiedä, miten tällaisen tyylin voisi määritellä. Sporttinen? Miesmäinen? Teinimäinen?

Tämä mekko (jota ajattelin kyllä käyttää tunikana) lähti mukaan, kun se oli niin mukavan värikäs. Ostopaikka kaikkien muotitietoisten mekka eli Prisma.

Valitsen vaatteet toki myös sillä perusteella, että ne miellyttävät kaupassa silmääni. On kuitenkin kahdenlaista silmän miellyttämistä: ensimmäinen on sellainen, että "tuo mun on pakko saada", ja toinen on sellainen, että "onhan tuo ihan kiva". Yleensä lähden vaateostoksille silloin, kun tarvitsen jotain, ja silloin törmään lähes pääsääntöisesti tuon jälkimmäisen kategorian vaatteisiin. Tarve ei saisi ilmeisesti koskaan sanella minun vaateostoksiani, koska silloin on suuri vaara, että tulee ostettua sellaisia vaatteita, joita en käytäkään. Sitten taas vastaavasti, jos menen kauppaan "vain katselemaan" tai jonkun toisen shoppailuseuraksi, näen takuuvarmasti jotain, mikä näyttää heti omalta. Usein se on myös sellainen vaatekappale, jota en juuri sillä hetkellä välttämättä tarvitsisi (esim. talvitakki toukokuussa). Jos jätän vaatteen ostamatta, myöhemmin melko varmasti harmittaa, koska vaate olisi ollut "niin minua". Mitä se sitten tarkoittaakaan.

Näiden kenkien ostokriteeri oli, että "nuo ovat niin hirveän näköiset, että ne ovat melkein jo hienot". Väärin. Nämä ovat pelkästään hirveät. 

Jotenkin kummassa olen kuitenkin pärjännyt, vaikka nämä vaateasiat eivät ole niin kovin helppoja olleetkaan. Koskaan ei ole tarvinnut alasti kulkea, vaan aina on löytynyt jotakin päällepantavaa - vaikka se joskus työn ja tuskan takana on ollutkin.