Revi siitä

En ole pitkään aikaan kirjoitellutkaan asioista, jotka minua ärsyttävät. On siis korkea aika taas avautua.

Tämä ärsyttävien asioiden lista (joka ei ole missään erityisessä järjestyksessä) sai alkunsa eilen aamulla, kun avasin uutta hammastahnaa.

Hammastahnatuubien immenkalvot

Aamulla on kiire, illalla väsyttää, ja kumpanakin ajankohtana hampaiden harjaus ottaa päähän aivan yhtä paljon. On siis aina yhtä miellyttävä kokemus avata uusi hammasharjatuubi ja ihmetellä, kun sieltä ei tulekaan hammastahnaa, vaikka kuinka rutistaisi. En ole näköjään vieläkään oppinut muistamaan, että korkin alla on se kalvo. Kalvon irti repiminen on sitä rattoisampaa, mitä kiireempi on tai mitä enemmän väsyttää.

Näitä kalvoja on muuten muuallakin, esimerkiksi ketsuppipurkeissa. Ai sitä ihanuutta, kun vihdoin pääsee nälkäisenä ruokansa äärelle ja rupeaa puristamaan ketsuppia - ja sitten muistaa, että apajille ei pääse, ennen kuin kalvo on poistettu.

Hesari

En pitänyt Hesarin muutaman vuoden takaisesta uudistuksesta ollenkaan. En pitänyt siitä, että lehden koko pieneni (vaikka on toki myönnettävä, että lehteä on nyt paljon helpompi lukea esim. lentotokoneessa); en siitä, että osia on alkuviikon numeroissa vain kaksi (A ja B); enkä varsinkaan siitä, että sivut on nidottu yhteen. Lehteä on nyt paljon vaikeampi lukea järjestyksessä (siis niin, että ensin tulee A-osa, sitten B-osa ja niin edelleen), ja on ärsyttävää ensi töikseen repiä sisäkkäin laitetut osat erilleen ja laittaa ne oikeaan järjestykseen. Olen epäilemättä omituinen niuhottaja, mutta minusta Hesari kuuluu oikeassa järjestyksessä.

Hesarista olisi lisääkin marmatettavaa. Nimittäin hinta. Miten sanomalehti voi maksaa 400 euroa vuodessa? En ymmärrä. Emme kuitenkaan osaa olla ilman lehteäkään (kokeiltu on), joten ei auta muu kuin maksaa. Murrr.

Huoltoasemien wc-paperitelineet

Siis nämä, joista paperia tulee pala kerrallaan, nuppineulan kokoisesta reiästä. Ymmärrän kyllä logiikan säännöstelyn takana: jos paperi tulee ulos liian helposti, sitä kuluu paljon enemmän, mutta jotain rajaa sentään pitäisi olla. On ihan tolkuttoman rasittavaa istua pöntöllä ison hädän jälkeen ja rukoilla housut kintuissa, että saisiko sitä paperia. Enemmänkin kuin yhden palan.

Pysähdyimme pääsiäisenä Itä-Suomesta tullessamme Utin ABC:llä, jonka wc-tilat (ainakin naisten puoli) on vastikään remontoitu. Remontissa vessoihin oli ilmestynyt näitä kyseisiä vessapaperitelineitä, jotka tarjoavat autoilijoille jännittäviä hetkiä: tuleeko sitä paperia vai ei? Paperi nimittäin katkeaa usein niin, että paperin pää jää telineen sisään, eikä paperia saa ongittua ulos enää millään. Itselleni kävi niin, että vasta neljännessä vessassa, jonne yritin, paperia oli saatavilla. Muissa vessoissa paperin pää oli jäänyt telineen sisään - tämä siitäkin huolimatta, että jokaisessa vessassa oli kaksi paperitelinettä. (Mikä herättääkin kysymyksen, että miksi telineitä ylipäänsä pitää olla vessoissa kaksin kappalein. Taitaa jokin olla pahasti pielessä.)

Puuropaketit

Nalle-puuroissa oli ennen sellaiset näppärät kaatonokat, jotka oli helppo avata ja joista hiutaleet valuivat siististi kulhoon. Sitten kaatonokat katosivat ja jäljelle jäi vain tuo "avausta helpottava" katkoviiva. Helppo avata, ja helppo sulkea, vai mitä?

Postituslistat, joille en koskaan tiennyt liittyneeni

... ja joilta on vaikea tai mahdoton poistua. Olen viime aikoina tehnyt oikein töitä sen eteen, että olen saanut itseni poistettua mitä käsittämättömimmiltä postituslistoilta, joista suurimmasta osasta minulla ei ole aavistustakaan, miten olen niille päätynyt (suurin osa niistä on ollut intialaisia). Alkaa pikkuisen hermoa kiristää, kun etsii sitä millimetrin korkuista "unsubscribe"-nappulaa sadannen kerran.

Sitten ovat nämä yritysten asiakaskirjeet, joissa mainostetaan milloin mitäkin hilavitkutin-päiviä. On ihan ok, jos yritykseltä tulee asiakaspostia silloin tällöin, mutta jos postia rupeaa tulemaan useamman kerran viikossa tai jopa päivittäin, niin silloin kyllä koetellaan meikäläisen sietokyvyn rajoja. Viimeisin näppylöitä aiheuttanut firma on Aleksi 13, jonka kanta-asiakkaaksi erehdyin kerran liittymään, kun sain sillä tavalla alennusta ostoksistani. Aleksilta on ruvennut tulemaan sähköpostia niin usein (tälläkin viikolla kolme tai neljä kertaa), että sain tarpeekseni. Kiitos ei enää yhtään Aleksin sähköpostia minulle!  


Ns. parannellut tai uudistetut tuotteet

Mistäköhän johtuu, että lähes poikkeuksetta, kun jonkin tuotteen ulkomuotoa tai käyttöominaisuuksia uudistetaan, "parannus" tuntuu vieneen tuotetta vain huonompaan suuntaan? Mikä ihmeen vimma yrityksillä on muutenkin parannella tuotteitaan? Minusta kerran hyväksi havaittu on hyvä, kunnes toisin todistetaan, ja tuotteet saavat minun puolestani pysyä samanlaisina vuodesta toiseen. Ei tuotteita tarvitse uudistaa pelkästään uudistamisen vuoksi. Välillä tuntuu, että uudistuksia tehdään ihan vain sen takia, että saadaan jokin tekosyy nostaa tuotteiden hintaa.

Yksi tällaisista "paremmin muotoilluista" purnukoista on tämä Nivean kosteusvoide, joka eroaa edellisestä kosteusvoiteesta lähinnä siinä, että pullon korkki on vinoon muotoiltu. Olen varmaankin aivan liian yksinkertainen ihminen, kun en millään ymmärrä, mikä tekee vinosta korkista paremman suoraan verrattuna. Vinoudesta on minusta pelkästään haittaa: se estää pullon pysymisen pystyssä myös ylösalaisin. (Ylösalaisin pystyssä pysyminen on tärkeä ominaisuus siinä vaiheessa, kun voide alkaa olla lopussa, t. nimim. "Viimeiseen pisaraan".)

Ständimyyjät

Tarkoitan siis näitä kauppiaita, joita näkee kauppaamassa kauppakeskusten käytävillä milloin mitäkin, tyypillisimmin kai puhelinliittymiä, vakuutuksia, sähkösopimuksia ja kosmetiikkaa. Myyjät ovat useimmiten nuoria miehiä, jotka ovat omasta mielestään kai kovinkin nokkelia ja supliikkeja mutta jotka minun mielestäni ovat pelkästään ärsyttäviä ja näsäviisaita. En voi sietää tungettelevia myyjiä, en varsinkaan sellaisia, jotka syöksyvät kysymään ohikulkijalta tökerösti että "mikä liittymä?". Tuommoiseen kysymykseen tekee mieli vastata, että mitä helvettiä se sinulle kuuluu, mikä liittymä minulla on.

Yritän yleensä kieltäytyä tarjotusta tuotteesta tai palvelusta kohteliaasti, mutta joskus on otettava järeämmät aseet käyttöön. Erityisen rasittavia ovat sellaiset kauppiaat, jotka eivät usko kerralla vaan jotka takertuvat potentiaaliseen asiakkaaseen kuin kikkare kengänpohjaan. Peräänkuuluttaisin myös myyjien lähimuistia: jos myyjä lähestyy asiakasta, ja asiakas ei ole millään lailla kiinnostunut, myyjän kannattaisi painaa asiakas mieleensä, ettei hän olisi taas viiden minuutin päästä jauhamassa samaa asiaa samalle asiakkaalle.

Eilen yhdessä kauppakeskuksessa kävi niin, että kun kävelin yhden ständin ohi, myyjä huikkasi minulle: "moikka, ootko koska ollu viimeksi ulkomailla?". Kuules poju, teki mieleni sanoa. Luuletko oikeasti, että rupean tässä nyt miettimään, milloin olen viimeksi käynyt ulkomailla, ja että rupean siitä sinulle vielä avautumaan. Tällainen "kerro sinä minulle elämästäsi, niin minä myyn sinulle jotakin" -taktiikka ei minun kohdallani kerta kaikkiaan toimi.

Kävelin nuorukaisen ohi reagoimatta mitenkään, mutta jäin miettimään, että mitähän poju oikein oli kaupannut. Matkavakuutuksiako? Eipä sitäkään tarvinnut kauan miettiä. Kävelin nimittäin viiden minuutin päästä samaa käytävää takaisin, ja vaikka kävelin ihan tarkoituksella käytävän toista puolta, ettei tämä sama kauppias (ja pari muuta viereisten ständien kauppiasta) olisi taas ollut minun kimpussani, teleoperaattorin ständiltä singahti paikalle sama heppu. Nyt hän liverteli hieman eri sanoin: "tykkäätkö käydä matkoilla, olisitko halunnut osallistua matkalahjakortin arvontaan?".

Luepa mun naamalta, niin tiedät.