Perse naurattaa aina

Tervehdys taasen täältä San Franciscosta. Olemme täällä odottelemassa kotiinpaluuta, vaikka olisin viihtynyt Amerikan raiteilla vielä paljon, paljon pidempäänkin. Auton palautimme eilen, ja - uskokaa tai älkää - auto oli ihan samassa kunnossa kuin vuokraushetkelläkin, mitä nyt vähän pölyisempi ja sisältä sotkuisempi. Matkamittariin kertyi maileja reilut 2400 (kilometreinä vajaat 3900), joista aika moni tuli toissapäivänä ja eilen. Toissapäivänä ajoimme nimittäin Phoenixista Los Angelesin ohi Bakersfieldiin, jossa nukuimme pikaiset yöunet, minkä jälkeen jatkoimme eilen San Franciscoon.

San Franciscon Union Squarella luisteltiin vielä eilen.

Pysähdyimme sekä menomatkalla Phoenixiin että sieltä palatessa Desert Hills -nimisessä outlet-ostoskeskuksessa Cabazonissa, sillä menomatkalla siskontyttö ja ukkeli halusivat shoppailla ja nyt paluumatkalla vain ukkeli (siskontyttö lensi lauantaina 3. päivä Phoenixista kotiinsa New Yorkiin). Minä sain ahdistuskohtauksen jo kyseisen ostoskeskuksen näkemisestäkin, sillä ostoskeskus oli varmasti toista kilometriä pitkä, ja kauppojakin siellä oli "muutama".

Outlet-keskus ei ole katettu, vaan jokaiseen liikkeeseen mennään ulkokautta, joten viileällä ja sateisella ilmalla tuolla ei kyllä ole kovin mukava shoppailla. Siitä huolimatta jotkut tulevat ostoskeskukseen useammaksi päiväksi: he yöpyvät läheisessä hotellissa ja jatkavat shoppailua taas seuraavana päivänä.

Olen huomannut, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän vihaan kaupoissa kuljeksimista ja sitä vähemmän haluaisin aikaani ostosten tekoon käyttää, varsinkaan lomalla. Senkin ajan kun voisi käyttää johonkin paljon mielenkiintoisempaan. Erityisesti inhoan kaikenlaisia merkkiliikkeitä, koska mieluummin ostan halvemmalla useamman tuotteen kuin yhden kalliimman. Valitettavasti lähipiirissä on näitä merkkien perässä juoksijoitakin. Ukkelin siskontyttö varsinkin on kovin merkkitietoinen, mikä johtuu osittain varmaan yliopistoympäristöstä, jossa hän aikaansa viettää - opiskelijamaailmassa merkkihulluus varmaan jotenkin tarttuu.

Onneksi ostoskeskuksessa oli sentään yksi liike, joka kiinnosti minuakin.

Ukkeli kävi uteliaisuuksissaan Perseen liikkeessä ja ihastui hänen pehmeisiin ja kevyisiin kashmirvillapaitoihinsa. Minun piti tietysti heti ilonpilaajana etsiä paidasta pesuohje: "et sinä tämmöistä voi ostaa, kun tämä pitää kuivapestä". Palvelu on täällä pikkuliikkeissä yleensä hyvin (lue: ärsyttävän) aulista, mutta Perseen liikkeessä oli ihan toinen meininki: palvelua ei meinannut millään saada, vaikka sitä olisi halunnutkin. Voisikin ehkä sanoa, että palvelu oli ihan perseestä. :-D

Näinä kahtena viikkona on tullut todettua, että Amerikassa voisi matkailla varmaan vaikka kuinka pitkään, ja silti löytyisi aina jotain uutta nähtävää. Tuntuu jotenkin turhauttavalta, kun tietää, miten pienen siivun olemme matkallamme nähneet. Jo ihan maisemallisestikin olemme nähneet kaikkea laidasta laitaan - vihreitä viljapeltoja, kuivaa aavikkoa, merenrantoja ja lumisia vuoria.

Aavikkoa matkalla Phoenixista Los Angelesiin.

Näimme matkalla myös jättimäisen tuulimyllyalueen: joka puolella näkyi satoja tuulimyllyjä, katsoi mihin suuntaan tahansa. Suurin osa tuulimyllyistä näytti tosin olevan poissa käytöstä.

Bakersfieldin ympäristössä tasaista maastoa riitti silmänkantamattomiin. Teiden varsilla viljeltiin paljon kaikkea (ainakin erilaisia sitrushedelmiä), ja tilat olivat aivan uskomattoman suuria. Näin myös elämäni suurimman karjatilan - lehmiä oli valehtelematta tuhansia, ja niitäkin näkyi silmänkantamattomiin. Harmikseni en saanut lehmistä kuvaa, kun motarin viereen ei saanut pysähtyä (päätin ukkelin mieliksi kerrankin totella sääntöjä).

Pohjoisemmaksi noustessa maisemat muuttuivat vehreämmiksi.

California Aqueduct, joka kuljettaa vettä Sierran Nevadan vuoristosta ja Keski- ja Pohjois-Kaliforniasta eteläiseen Kaliforniaan.

Ei mikään ihan tavallinen lähiö-Shell.

Toisaalta en osaa valittaakaan, koska meillä on ollut tosi kiva ja onnistunut matka. Lähtisin samanlaiselle reissulle ihan koska tahansa. Ylinopeus- ja parkkisakkojakaan ei ole tainnut tulla - tai ainakaan autoa palauttaessa ei tarvinnut maksaa mitään ylimääräisiä maksuja.

Ei kannata ottaa kyytiin liftareita ihan missä tahansa.

Minusta on kiva, kun kaikkien osavaltioiden rekisterikilvet ovat hieman erilaiset. Arizonan kilvessä komeilee kaktus, ja Grand Canyoniakin muistetaan mainostaa. Miksei Suomessa voisi olla käytössä sama systeemi? Tamperelaisten rekisterikilvessä voisi olla esimerkiksi mustamakkara.

Uskotteko, että on kiva päästä tämmöisen levähdyspaikan vessaan sen jälkeen, kun on pidätellyt kolme ja puoli tuntia?

Navigaattori osoittautui viisaammaksi kuin olisin koskaan voinut uskoa.

Toisaalta tuommoiset viestit saattavat säikäyttääkin: pelästyin noita esineitäkin, että mitähän siellä tiellä nyt oikein on, mutta en nähnyt muuta kuin yhden tyynyn ja peiton.

Navigaattori olisi ollut varmaan vielä paljon hyödyllisempikin, jos olisimme osanneet käyttää kaikkia sen hienouksia. Perustoiminnotkin olivat hakusessa: emme osanneet esimerkiksi keskeyttää opastusta, ja oli aika rasittavaa, kun päätimmekin mennä kesken kaiken jonnekin ihan muualle kuin navigaattoriin syötettyyn osoitteeseen, ja navigaattorin täti vain jatkoi u-käännösten ja vaihtoehtoisten reittien ehdottelua. Ei auttanut, vaikka kuinka yritin sanoa, että palaisimme reitille ihan kohta, mutta ensin etsisimme tästä kylästä jonkin ruokapaikan.

Kyltti kertoo, millaisia ruokapaikkoja seuraavan exitin takaa löytyy. Usein löytyy ainakin Mäkkäri, Taco Bell ja Subway.

San Francisco on enää sillanmitan päässä.

Tällä kertaa tulimme San Franciscoon Oakland Bridgen kautta. Ja luonnollisesti tätäkin siltaa piti kuvata oikein urakalla.

Pahoin pelkään, että ette pääse eroon näistä Amerikan-jutuista vielä Suomessakaan, sillä vielä pitää kirjoitella ainakin San Franciscosta, Santa Monicasta ja Phoenixin kummallisimmista nähtävyydestä, jota katsomaan onnistuin raahaamaan ukkelin serkunkin miehineen.