Joulukuu se sitten tulla pärähti. Joulukuun alku tarkoittaa tietenkin joulun lähestymistä, mikä puolestaan tarkoittaa sitä, että saa availla joulukalenterin luukkuja (= joulukuun ykkösasia). Minulla ei ollut viime vuonna joulukalenteria, eikä ollut sitä edellisenäkään vuonna, kun olimme Intiassa, mutta tänä vuonna päätin, että nyt se joulukalenteri tulee. Eikä mikä tahansa joulukalenteri, vaan juuri se sama, joka minulla oli jo lapsena. Äitini omin käsin ompelema kalenteri.
 |
| Kas tässä. |
)Lapsena joulukalenterissa oli mukana jännitystäkin, kun äiti täytti luukut. Koskaan ei tiennyt, mitä luukuista tulisi! Nyt aikuisena joudun täyttämään kalenterin ihan itse, joten jännitysmomentti jää kalenterista kokonaan pois. (Tosin eivät kaupan suklaakalenteritkaan kovin yllättäviä ole: mitähän sieltä luukusta tänään tulee... kas vain, suklaata!) Yhtenä vuonna olin niin epätoivoinen joulukalenterijännityksen kanssa, että sain ylipuhuttua (lue: pakotettua) ukkelin kalenterivastaavaksi. Ukkeli hoiti homman niin hyvin ja näki kalenterin takia niin paljon vaivaa, että minua melkein nolotti. (Vai mitä sanotte sellaisestakin, että yhtenä päivänä luukussa oli lappu, jossa luki, että "katso rappukäytävään". Kun sitten avasin oven ja kurkkasin rappukäytävään, siellä odotti kukkakimppu.)
Tarkkasilmäiset ehkä huomasivatkin, että kalenterissa on yllätyksiä kaksin kappalein. Keksin nimittäin, että voisin tehdä kalenterista tuplakalenterin: voisin laittaa jokaiseen luukkuun yllätyksen sekä minulle että ukkelille. Ukkeli ei tosin ole makeisista (varsinkaan suklaasta) kovinkaan innostunut, joten saattaa käydä niin ikävästi, että joudun syömään hänenkin yllätyksensä. Olen myös laittanut yllätykset vasta alkukuun luukkuihin, ettei vain tule kiusausta...
 |
| Itsenäisyyspäivän patukat. |
 |
| Suuri arvoitus. Mitähän täällä on? |
Kaiken lisäksi ukkeli on - ainakin omien sanojensa mukaan - dieetillä, kun hän tuli rakentaneeksi Intian-matkansa aikana hieman keskikehoaan. Sukulaiset ja tuttavat olivat ystävällisesti kommentoineet ukkelin kasvanutta vatsakumpua, että "onpa sinun vatsasi kasvanut valtavasti kolmessa viikossa!".
Nykyään minua naurattaa intialaisten suorasukaisuus, mutta eipä naurattanut kymmenen tai yksitoista vuotta sitten. Ukkeli tokaisi minulle silloin nimittäin, että "sulla on perseessä selluliittia". Minä vedin tietysti herne-maissi-paprikat nenääni. Ei tuollaista saa sanoa toiselle ihmiselle! Jokainen kantaa omat kilonsa ja omat selluliittinsa, eikä muilla ole muutenkaan oikeutta arvostella toisten ulkonäköä! Ukkelin mielestä hänen kommenttinsa oli pelkkä toteamus - hän vain ilmoitti, mitä hänen silmänsä näkivät - mutta minä otin kommentin hyökkäyksenä itseäni vastaan: olin lihava, ruma ja kaikin puolin kelvoton yksilö!
Vuosien saatossa olemme löytäneet ukkelin kanssa asiassa jonkinlaisen balanssin: hän ei enää heittele yhtä suorasukaisia kommentteja kuin joskus ihan alkuaikoina (koska hän tietää, että minä loukkaannun niistä kumminkin), ja minä puolestani heitän joskus jotakin ns. vitsikästä ukkelin ulkomuodosta - siis silloin kun on aihetta, kuten nyt tämän jalkapallon ilmaannuttua kuvioihin.
Olen jotenkin aina ajatellut, että me suomalaiset olemme erityisen hienotunteista kansaa ja että meillä ei ole tapana kommentoida puolison ulkonäköä kuin korkeintaan riidan tuoksinassa. Siksi ilahduinkin kovasti, kun luin aikoinani Kalle Palanderista, joka oli ruvennut laihdutus- ja kuntokuurille sen jälkeen, kun hänen vaimonsa oli nälvinyt Palanderin plösähtänyttä ulkomuotoa. Minusta on hienoa, jos puolison kielteisen palautteen pystyy kääntämään voimavaraksi, joka motivoi muutokseen. (Ulkonäköäkin voi tosin kommentoida monella tavalla. Halventavassa ja ilkeämielisessä kommentoinnissa, jolla pyritään alistamaan tai mitätöimään toinen, ei ole minusta mitään myönteistä, enkä kannata sitä millään tavalla.)
En tiedä, kumpuaako se, mikä on kenenkin mielestä sopivaa tai epäsopivaa, hienotunteista tai tunkeilevaa, ihmisen persoonasta, kasvatuksesta vai itsetunnosta. Vai ovatko nämä kuitenkin - enemmän tai vähemmän - kulttuureille yhteisiä piirteitä? Olemmeko me suomalaiset hienotunteisia, vai saako puolison ulkonäköä kommentoida, joskus hyvinkin suorin sanankääntein? Jäin miettimään sukupuolten välisiä erojakin: ehkä miehet eivät ota ulkonäköönsä kohdistuvaa kritiikkiä yhtä vakavasti kuin naiset? Mitä olisi Palanderin vaimo mahtanut tykätä, jos Palander olisi antanut vastaavanlaista palautetta hänelle?
Minä loukkaannuin tuon selluliittikommentin jälkeen ukkelille verisesti, ja päätin olla puhumatta hänelle enää ikinä. Kehtasikin sanoa minulle moista! Pahimpien höyryjen laannuttua kuitenkin sisuunnuin ja läksin lenkille. Oikein muistan sen tammikuun alun päivä (saattoi olla loppiainen, kun kaikki joulusuklaatkin oli sopivasti syöty): minulla ei ollut mitään lenkkeilyvaatteita, koska enhän minä ollut liikuntaa harrastanut, joten oli pakko lenkkeillä toppavaatteissa. Vaikka en muuta kuin kävellyt, olin lenkin jälkeen hiestä yltä päältä märkä, ja inhosin liikuntaa vieläkin enemmän. Jokin oli kuitenkin muuttunut, ja liikunnasta tuli vaivihkaa pysyvä osa elämääni. Pikkuhiljaa löysin myös liikunnan ilon, joka saa minut liikkeelle edelleenkin (ellei kyseessä ole vastenmielinen liikunta, kuten kuntosaliharjoittelu). Enkä varmasti koskaan unohda, mistä tämä kaikki lähti: siitä selluliittiperseestä.
Loppuun vielä yksi Prismassa otettu kuva.
 |
| Älkää kysykö, miksi olen kuvannut miesten boksereita. En tiedä. |
Komea joulukalenteri -ja bokseririvistö! Niin värikkäitä :) Mukavaa joulunodotusta...minunkin alkoi tehdä kalenteria mieli kun luin juttusi!
VastaaPoistaMukavaa joulunodotusta sinullekin! Toivottavasti löydät jonkin kivan joulukalenterin. Vielä ehtii mukaan, ja jos kalenterin ostaa vähän myöhässä, saa avata useamman luukun kerralla.;-)
PoistaVäriä ja naurua harmauteen tarjosi tämä postaus, kiitos!
VastaaPoistaKalle Palander on sen verran räväkkä tyyppi, että luulen vaimonkin saaneen jos jonkinlaisia kommentteja. Hienoa, että Kalle on palannut alppihiihdon pariin valmennus- ja kommentaattorihommiin.
Kiva kuulla. :-)
PoistaPalander on tosiaan aika räväkäs tyyppi, joten ehkä vaimokin on saanut kuulla kaikennäköistä. Minusta kuittailu voi olla puolisoiden ja ystävien kesken ihan hauskaakin - niin kauan kuin pysytään sopivissa rajoissa, eikä loukata toista. Mikä sitten taas on kenenkin mielestä sopivaa; se onkin jo toinen juttu.
Suomalaiset ovat liiankin hienotunteisia. Eivat edes kehtaa sanoa jos toisella on ripsari valahtanut poskelle tai housun vestkari auki.
VastaaPoistaIsraelilaiset ovat vahan silta valilta. Paitsi anoppini joka kylla heti mainitsee jos ruuassa on liian vahan suolaa tai minulla on minulle sopimattoman (hanen mielestaan) mallinen tai varinen vaate.
Bokserit olet varmaan kuvannut kun ne ovat niin rumia!
Olen samaa mieltä, että suomalaiset ovat liiankin hienotunteisia. Minusta ainakin on kiva, jos joku sanoo minulle, jos ripsarini ovat valuneet, jos mulla on takamus märkä tai muuta vastaavaa. Minusta huomauttamatta jättäminen ei ole oikeastaan edes hienotunteisuutta vaan jopa vähän epäkohteliasta ("haha, tuolla on vetoketju auki, mutta enpäs sanokaan mitään"). Tosin tiedän kokemuksesta, miten vaikea varsinkin vieraan ihmisen ulkonäköön on puuttua. Ei tästä kauan ole, kun näin kaupassa naisen, jonka niskasta roikkui pitkä hintalappu, ja minä en vain jotenkin kehdannut mennä sanomaan naiselle asiasta mitään. Jälkeenpäin mietin olleeni aikamoinen törppö.
PoistaOnneksi en ole mies, niin ei tartti käyttää tuommoisia alkkareita. Olen muuten ihmetellyt, miksi miesten alkkareissa pitää olla aina ihan ihmeellisiä kuvia. Haluaako joku mies muka oikeasti kulkea kalsareissa, joissa on Mikki Hiiren kuvia?
Minun täytyy olla tosi suorasanainen itselleni, sillä hellä puhe ei auta. Tammikuussa se sitten alkaa se itsensä piiskaaminen: "Senkin möhömaha sokerin puputtaja, nyt lähde liikkeelle siitä ja pistät sokeripussin kiinni."
VastaaPoistaKuulostaa valitettavan tutulta. Kaipaan itse samanlaista ryhtiliikettä ja itseni piiskaamista, sillä makean syönti on ryöstäytynyt viime aikoina totaalisesti käsistä. Pakko alkaa tositoimiin, mutta kun ei millään viitsisi. :-/
PoistaMun terveellisen elämän piti alkaa vajaa viikko sitten, ja hienosti se alkoikin. Parin päivän päästä se sitten jo loppuikin.
Onpa sulla nätti joulukalenteri,vähän eri laatua tuo kuin ne tavalliset suklaakalenterit,joita täälläkin näin tänän herkkukaupassa.
VastaaPoistaSuomessa taidetaankin olla aika hienotunteisia;täällä kuten Anu sanoo ollaan hienotunteisimpia.
Tuosta joulukalenterista tulee ihan hirveästi muistoja – jo nuo tutut kankaat siirtävät minut lapsuuteen ja joulua odottavaan tunnelmaan. Muistan myös, mistä luukuista tykkäsin erityisesti, ja mitkä olivat vaan "tavallisia" luukkuja. Luukut numero 1 ja 9 olivat kivoja, koska ne olivat isoja, mutta luukku 24 oli tietysti kaikkein paras. :-)
PoistaIhana joulukalenteri :) Aikaisemmin tänään luin blogista, että blogistin lapsi oli tehnyt äidilleen joulukalenterin ja nyt täältä, kuinka hienosti miehesi oli järkännyt sinulle joulukalenterin. Minulle ei ole kukaan ikinä tehnyt joulukalenteria ja minä osaisin niin arvostaa sitä. Ensi jouluna pakotan perheeni joulukalenteri puuhiin.
VastaaPoistaItse kannatan sellaista hillittyä suomalaista tyyliä näissä ulkonäköön liittyvissä lausahduksissa. En ihan hirveästi lämpene siitä, että joku haluaisi arvioida vatsani kokoa tai selluliittiäni. Hampaita kiristellen siedän sellaista mieheltäni vähäisessä määrin ja joltain lähimmältä ystävältä. On hienoa, että osa pystyy ottamaan lähipiirin kritiikin vastaan siten, että lähtee muuttamaan elämäntapojaan.
Kyllä sinun täytyy oma joulukalenteri vielä saada. Toivottavasti ensi vuonna lykästää! :-) Mullekin riitti kertakokemus: ukkeli hoiteli hommansa niin hienosti, että siitä riittää muistoja loppuelämäksi.
PoistaMinusta on ihan hyväksyttävää, jos puoliso puuttuu ulkonäköön - jos sen siis tekee sillä lailla hyvässä hengessä, ja aiheesta. Ei minustakaan olisi kiva, jos ihan vieraat tai vähän läheisemmätkään tulisivat kommentoimaan mun painoa tai mitään muutakaan. Eiväthän nämä asiat edes heille kuulu, koska eihän heidän tarvitse katsella minua joka päivä, mutta ukkelin silmissä olen niin usein, että hänellä on oikeus vähän huomauttaakin. :-)
Täälläkin ollaan aivan liian suorasukaisia huomauttamaan negatiivisesti, positiivista palautusta saakin sitten odottaa. Arvostan hienotunteisuutta, oli se sitten suomalaista tai muun maalaista, ei kaikkea tarvi ääneen möläyttää, yleensä se vain aiheuttaa mielipahaa, jokainen kyllä tietää itse omat vikansa liiankin hyvin.
VastaaPoistaHieno joulukalenteri, ihan kateeksi käy. Pitäisiköhän minunkin ommella lapsilleni tuollaiset muistoksi tai paremminkin jo lastenlapsille...
Mikähän siinä muuten on, että sitä negatiivista palautetta annetaan niin kovin herkästi Intiassakin, mutta positiivista palautetta ei juuri ollenkaan. En ollutkaan ajatellut asiaa tältä kannalta, mutta näin se juuri menee. Joskus olen saanut kiertoteitse kuulla jonkun sanoneen minusta jotain hyvää.
PoistaMinä en tykkää liiallisesta suorapuheisuudesta muutenkaan, enkä oikein ymmärrä sitä, miksi suorapuheisuus on nykyään niin kovin trendikästä. Tiettyyn rajaan asti suorapuheisuus on hyvä asia, mutta en pidä sellaisesta, että suorapuheisuuden nimissä lauotaan ihmisille kaikenlaista ajattelematta yhtään, miltä toisesta mahtaa tuntua. Ja sitten omaa käytöstä ja empatiakyvyttömyyttä selitellään sillä, että “kun mä olen tällainen suorapuheinen ja sanon asiat, niin kuin ne ovat”. Ärsyttävää.
Nyt vaan sitten ompelemaan joulukalentereja lapsenlapsille (tai vaikka lapsillekin). Ideaa saa vapaasti lainata. :-)
Mä oon niiiiin kaivannut sun juttuja :) Nauran täällä kaksin kerroin tolle selluliittiperseelle! Mun mies tokaisi kerran suhteen alussa (parin viikon yhdessä olon jälkeen) sohvalla vierekkäin istuessamme, että "sun reidet on paksummat kuin mulla". Ai on vai? No aha!!! Vedin sellaiset kilarit, etten puhunut viikkoon mitään ;) Sen koommin ei ole toistanut virhettään!
VastaaPoistaSun kalenteri on ihan kadehdittavan hieno. Ihana lapsuudenmuisto, ei tuollaista mitkään uudet kalenterit voita. Ja ihana kalenterintäyttäjäkin sulla on ollut lappuineen ja kukkineen. Kyllä sillä nyt yksi selluliittikommentti kumotaan ;)
Mitähän nuo miehet oikein ajattelevat, kun pullauttelevat suustaan mitä sattuu. :-D Onneksi ovat ilmeisen nopeasti oppivaa lajia. ;-)
PoistaTuo kalenteri on kyllä mulle tosi tärkeä, ja olen iloinen, että se on säilynyt lapsuudesta. Monta muuta lapsuuden juttua on kadonnut, mikä harmittaa aika tavalla. Ja kyllä se kalenterin täyttely kumosi tuon selluliittikommentin ihan kirkkaasti. Samalla tuli kumottua pari muutakin vuosien aikana ukkelin suusta päässyttä sammakkoa. ;-)
Voi että, miten sulkku yllätys se kukkakimppu käytävässä! Mun pitää varmaan myös ripustaa tänään joulukalenteri oven pieleen, kun mies on matkalla, niin olisi sitten yllärit valmiina kotiinpaluun aikaan!
VastaaPoistaKorealaiset ovat kyllä tosi suorasukaisia myös. "Terhi, näytät tosi väsyneeltä, oletko lihonut?". Aargh. En kyllä välitä yhtään kuulla mitään kritiikkiä ulkonäöstä. Paitsi eri juttu on se, jos jostain syystä ulkonäkö alkaisi mennä siihen suuntaan, mistä mieheni ei pitäisi; tuolloin toivoisin kyllä suoraa kommenttia, ja mielellään ajoissa, jotta korjausliikkeet saataisiin aikaiseksi (tosin en usko, että hän sellaiseen kommentointiin uskaltautuisi). Muiden mielipiteet ei kyllä sinänsä kiinnosta, että he pitäkööt selluliittipuheensa itsellään... :)
Kukat olivat minustakin suloinen yllätys, ja kun muutkin kalenteriyllätykset olivat yhtä suloisia, en enää kehtaa värvätä ukkelia toistamiseen kalenteria täyttämään, kun hoiti hommansa sinä yhtenä vuonna niin hienosti. Tosin kaikkia yllätyksiä en edes muista, mutta koska mulle on jäänyt kokonaisuudessaan hyvä mieli on jäänyt, niin tuskin kalenterissa oli lappuja tyyliin “Sängyn alla on mun likaiset sukat. PESE NE.”.
PoistaMinustakin puolison mielipide on se, jolla on merkitystä. Muut saavat olla mitä mieltä haluavat – ja mieluiten pitää myös mölyt mahassaan. :-)
Kaunis joulukalenteri. Erityisesti minua huvitti se, että täytät sitä vain muutamalta päivältä, varmuuden vuoksi.
VastaaPoistaTuo ulkomuotohuomauttelu on joillakin tapana. Mutta minä en saa miestäni sanomaan, siis kysyessäni, että olenko lihonut. Vastaus on aina, että et ole, ihan sopiva olet. Ei sano negatiivista, ei. Ehkä ei uskalla, jos vaikka suutuisin. Voisi käydä niinkin:)
Bokserikuva sai purskahtamaan nauruun, kiitos!
Kehtaanko edes tunnustaa, että yksi laatikollinen joulukalenterisuklaita meni jo, ennen kuin suklaat ehtivät edes kalenteriin asti. Ei se paketti onneksi kovin iso ollut; oli vain 350 grammaa Geishoja... Täytyy siis mennä ostamaan uudet yllätykset. Vai pitäisiköhän laittaa loppukuun luukkuihin liikuntaohjeita, jotta saisin ne kalenteriin pääsemättä jääneet suklaat kulutettua. :-)
PoistaEli olisi ehkä ollut sittenkin parempi laittaa kaikki herkut heti kerralla kalenteriin. Kalenterista en ehkä olisi kehdannut syödä?
Tuosta mielipiteen kysymisestä tuli mieleen, että ei minunkaan ukkelini oikein vastaa silloin, jos tiedustelemalla tiedustelen hänen mielipidettään jostakin ulkonäkööni liittyvästä asiasta. Niitä epätoivottuja kommentteja kyllä tulee. :-)
Ovathan nuo bokserit aika karmeita. Onneksi ei tarvitse verhoutua tuommoisiin!
No enpä olisi kovin amused, jos saisin tuollaisen kohteliaisuuden selluliitistä. :D
VastaaPoistaSigmund Freud varmaan osaisi antaa selityksen tuolle kalsarikuvalle. :D
Arvaa naurattiko minua. Juu ei. Nyt kyllä naurattaa, kun aikaa on kulunut n. 10 vuotta. Että ei haavojen nuolemiseen onneksi kovin kauan mennyt. :-)
PoistaFreud varmaan sanoisi, että olin niin miehen puutteessa, että piti käydä miesten alusvaateosastolla muistiaan virkistämässä. :-)
Minulla olisi selitys. Olen pari kertaa itsekin juuttunut miesten bokseriosastolle ihastelemaan että ovatpas kivan näköisiä ja tehnyt ostoksiakin... vaan eipä tuo ukko niitä koskaan käytä, hän sanoo että vanhat [rumat, harmaat / mustat, kuluneet, nukkavierut] ovat paljon mukavammat päällä. Olen jokuset kamalimmista leikellyt siivousräteiksi sillä seurauksella että hän käyttää yhä tiuhemmin sitten vaan niitä muutamia jäljelle jääneitä. Eli huokaus ja hyvästit kauppojen ihanille värikkäille nykyboksereille...
PoistaPätevän oloinen selitys. :-) Luulen, että otin tuon kuvan alun perin siitä syystä, että olin niin yllättynyt siitä, miten paljon erilaisia boksereita kaupassa voi olla. Hyvänen aika, mitkä valikoimat!
PoistaEn nyt pureudu tässä sen syvemmin ukkelin alusvaatevalikoimaan, mutta ne vanhat ja hyväksi havaitut alkkarit tuntuvat olevan hänenkin mieleensä. Ja sama pätee myös minuun. :-D
Ihana kalenteri, olisipa meillakin tuollainen eika suklaakalenteria, joka on nyt tytölla, sen kanssa on sitten taisteltu kun paivassa saa avata vain yhden luukun....Minua ei haittaa taalla suorasukaisuus, koska se on yleensa viestintaa ilman taka-ajatuksia, niin taalla vaan on totuttu toimimaan. Musta on myös kiva jos ventovieras tulee sanomaan etta kenganpohjassani on vessapaperia tai hameessa takapuolen kohdalla tahra.
VastaaPoistaMuistan kovin hyvin, miten lapsena harmitti, kun sai avata vain yhden luukun kerrallaan. Aikuisena taitaa harmittaa edelleenkin sama asia. :-D
PoistaSuorasukaisuuteenkin kyllä tottuu. Mutta en tiedä, tottuisinko koskaan siihen, jos joku (ventovieras) olisi jatkuvasti huomauttelemassa ulkonäöstäni ja siitä, kuinka näytän väsyneeltä tai että olen lihonut tai että tukkani sojottaa. Toisaalta... jos minulle huomauteltaisiin tukastani, niin ehkä se saisi minut viimeinkin menemään kampaajalle, mikä ei olisi huono asia ollenkaan. :-) Mutta tuommoisista vessapaperi- ja tahrajutuista minäkin haluan mieluusti kuulla.
Ihana joulukalenteri, mä haluan tollasen myös! Ens vuodelle on pakko järkätä oma, ehkä houkuttelen mun ukkelin valmistamaan yllätykset vuoropäiville.
VastaaPoistaOon kyllä samaa mieltä kommentoijien kanssa, että Suomessa voitaisiin vähän suorasukaisemmin sanoa, että "hei sulla pinaattia hampaiden välissä" eikä olla niin kovin hienotunteisia. Toisaalta jos itse tiedostaa, että kiloja on tullut ja se harmittaa ettei housut mene kiinni, niin en tartte ketään siitä muistuttamaan ;)
Vuoropäivittely onkin hyvä idea, niin ei tule kummallekaan liikaa hommaa, ja molemmat saavat nauttia yllätyksistä tasapuolisesti. :-)
PoistaJäin miettimään teidän kommenttienne jälkeen, että ulkonäkökommentoinnin voi oikeastaan jakaa kahteen eri osaan. On sellaista kommentointia, joka kohdistuu toisen ihmisen persoonaan; enemmän tai vähemmän pysyviin ominaisuuksiin, kuten paino tai se, miltä kunakin päivänä näyttää. Sitten on sellaista kommentointia, joka kohdistuu asioihin, jotka ovat tilapäisesti jotenkin hassusti ja jotka eivät siis ole kantajansa ominaisuuksia: ripsarit ovat valuneet, kengänpohjassa on vessapaperia, niskassa roikkuu hintalappu, hampaiden välissä on pinaattia. Näistä jälkimmäisistä kaipaisin todellakin enemmän kommenttia, ihan vierailtakin, kun taas noista ensiksi mainituista en välttämättä haluaisi kuulla, muuta kuin ihan lähimpien suusta.
Nuo ulkonäössä tilapäisesti vinksallaan olevat asiat ovat sellaisia, joista mieluusti itse kuulisi ajoissa :D Meidän äiti on onnistuneesti kaapannut vessapaperia hameenkaulukseensa ja siitä lähtien teroittanut jälkikasvulle, että noista on suorastaan velvollisuus ilmoittaa vaikka miten kiusalliselta tilanne tuntuisi. Kerran huomautin juuri tuollaisesta selässä roikkuvasta hintalappulätkästä ja kyllä tuli hyvä mieli kun kyseinen naishenkilö oli matkalla työhaastatteluun ja sai läpyskän poistettua ennen sitä :)
VastaaPoistaSitten tuo varsinainen ulkonäkökommentointi kuuluu siihen kategoriaan josta ei halua kuulla. Eräskin toimistotyöntekijä Intiassa tuli kommentoimaan varsin auttavalla englannillaan että "when you came here you were very very fat but now, you're very slim" :D Eroa oli ehkä viisi kiloa - enkä todella ollut mielestäni mikään veryveryfat alun alkaenkaan - ja tilanne oli kaiken kaikkiaan hämmentävä. Miten tuohon oikein tulisi vastata? Öh kiitoksia että olet monitoroinut poskieni paksuutta? Voi kiitokset, sinullakin on kauniisti kurtaan sointuva vihreä bindi tänään?
Toinen viehättävä esimerkki tulee näiltä surullisenkuuluisilta intialaismiehiltä. Tarkoituksena oli varmaan olla kohtelias mutta minulla kyllä menee se kuuluisa hemppasekoitus nenään, jos kommentissa todetaan että oletpas viehättävä ja sinulla on mukavasti toppausta. Ei minusta small-talkiin kuulu pyllyn leveyden analysointi, olkoon tarkoitusperä mikä tahansa.
On se kyllä mukava olla taas suomalaisen kommentointikulttuurin parissa - saa olla vähän epäesteettisempiä naamapäiviä ilman että joku tulee sanomaan että näytätpäs kamalalta, oletko sairas/lihonut/hui olkoon mikä tuo näppylärykelmä oikein on :p
Hihii, meidän äiti on käynyt kylillä papiljotti pörröisestä villapaidasta roikkuen, ja toisen kerran hänellä roikkui puntista sellaiset kirkuvan värikkäät sukkahousut (nehän olivat joskus muotia – voi niitäkin aikoja!). Ja minä kävin kerran Intiassa sairaalan ensiavussa nesteytyksessä, kun oli niin kova ripuli, ja sitten kotiin palatessa hississä katsoin, että mikäs se tuolta puntista roikkuu... jaahas, alushousut. :-D
PoistaTuosta sinun hintalappuesimerkistäsi sen nyt näkee, miten tärkeää voi joskus olla, että huomauttaa jostakin vinksallaan olevasta asiasta toiselle. Muistan tämän seuraavan kerran, kun olen taas vastaavassa tilanteessa. :-)
Voi hyvänen aika noita Intiassa saamiasi kommentteja. :-D Pystyn oikein kuvittelemaan silmissäni tuonkin “very very fat” -tilanteen. Mitähän jos siihen olisi vastannut jotakin tyyliin, että “sinä taas näytit minun tänne tullessani ihan nuorelta, mutta nykyään näytät kymmenen vuotta vanhemmalta.” Tai oikeastaan, intialaisten kyseessä ollessa paras ja tehokkain vastaisku voisi olla ihonväriä koskeva kommentti tyyliin “oletko oleillut viime aikoina paljon auringossa, kun ihosi näyttää nykyään niin tummalta?”
Joillakin (lue: monilla) intialaisilla miehillä ei ole oikeasti minkäänlaista käsitystä, miten naiselle tulisi puhua tai miten naista pitäisi kohdella. (Onneksi itselleni on siunaantunut oikein supliikki ukko, joka on alusta asti tiennyt, miten naiselle tulee puhua. ;-D) Mutta jos ei kontakteja muihin kuin oman perheen ja suvun naisiin paljon ole, niin onko tuo loppujen lopuksi ihmekään. Ja ulkomaalainen nainen, sehän se vasta mysteeri onkin! Ulkomaalainen nainen on juuri sopiva kohde iskurepliikkien harjoittelemiseen; hän kun on tyrkyllä koko ajan muutenkin (siis kärjistetysti sanottuna).
Minustakin Suomessa on oikein mukava olla. Saa kulkea just sen näköisenä kuin huvittaa, eikä kukaan tule sanomaan mitään. Mutta niistä perässä liehuvista vessapapereista ja muista vastaavista saa kyllä mieluusti tulla kertomaan. :-)
Saatiin äidin kanssa mukavat naurut kun aloimme muisteloida kaikenlaisia "kävelin koko päivän hameenkulma sukkahousuihin vangittuna" -episodeja vuosien varrelta :D Kiitos jälleen kerran hersyttävistä blogiteksteistä!
PoistaVoi että kun tuo ihokommentti olisikin ollut hyvä comeback! Ja kyllä, molemmilta sukupuolilta tuleviin kommentteihin meni hiukkasen aikaa tottua, ensimmäiset viikot olisi melkein motannut mutta kummasti nuo "kohteliaisuudet" menivät jatkossa olankohautuksella. Hyvän miehen olet itsellesi valinnut!
Tästä tulikin mieleen aiemmin ruodittu pohjaton uteliaisuus (ja että mikään tieto ei ole liian henkilökohtainen) ulkomaaneläviin. Olin istahtanut teepaussille ja tämä samainen leidi vetää muovituolin alleen ja toteaa ettei rakasta miestään! Siinä sitten yrität olla pärskäyttämättä juomia metrin säteelle ja nieleksiä että jaa tuota sepäs ikävää :D Tästä tietenkin ainoa looginen aasinsilta oli omiin ihmissuhdekuvioihini. Järkytys oli suuri, kun ilmoitin ettei minulla ole tällä hetkellä parempaa puoliskoa ja hetken järisyttävää tietoa sulateltuaan keskustelukumppani sopersi että "et kai... oletko... tykkäätkö sitten tytöistä?" Sillä tuohan oli luonnollisesti ainoa mahdollinen selitys sinkulle (länsimaalaismoraaliselle) parikymppiselle :'D Kyllä pokerinaama kummasti kehittyi tuolla ajanjaksolla...
Mukava kuulla, että yksi asia on johtanut toiseen, ja on löytynyt aihetta muisteloille. :-)
PoistaPokerinaaman kehittelyyn Intia on kyllä varmasti yksi parhaimmista paikoista maailmassa. Intialaiset ovat itsekin melkoisia pokerinaamoja, mikä joskus oikein ärsyttää. Ilmekään ei värähdä, vaikka sanoisi ja tekisi mitä!
Olen joskus miettinyt, että sitähän voisi sepittää liian uteliaille tyypeille vaikka minkälaisen tarinan itsestään. Siinä samalla voisi harjoitella sitä pokerinaaman pitämistäkin, kun selittäisi näyttelevänsä suomalaisessa televisiosarjassa nimeltä Salatut elämät. :-)
Minua harmittaa, kun monesti keksin vasta jälkeenpäin, miten olisin voinut johonkin kommenttiin vastata. Että jos tänään jotain kuulen, niin ehkä jo ensi viikolla keksin, mitä olisin voinut siinä tilanteessa sanoa. :-D
Ihana joulukalenteri :-) Itse en ole jouluihminen yhtään ja minua voisikin varmaan kutsua p*skamutsiksi kun unohdan usein hommata lapsilleni kalenterit, lapseni kun ovat Suomessa kasvaneina ihan yhtä jouluihmisiä kuin kaikki muutkin lapset. Onneksi uusperheellisyys mahdollistaa asioitten ulkoistamisen ihan vahingossakin; lasten isän uuden kullan sisko väkersi aivan pyytämättä heille tuommoiset karkkilahjakalenterit, siellä ne nyt roikkuvat lastenhuoneessa :-D
VastaaPoistaMinuakin kiinnostaisi tietää mistä moinen herkkänahkaisuus johtuu, kun se itseänikin koskettaa. Vaikka pidän itseäni tyyppinä joka ei piittaa ulkonäköseikoista laisinkaan - olen jopa aina viimeinen joka huomaa jos joku kaveripiirissä on laihtunut, niin merkityksetöntä toisten paino minulle on - olen silti itkenyt katkerasti esim. kun oma isäni (maratoneja edelleen eläkeiässäkin juokseva pappa) on kommentoinut minun painoani että urheilu ja herkkujen vähennys tekisivät hyvää. Kuitenkin se mikä minut oikeasti on saanut urheilemaan on ollut urheiluintoinen seura eivätkä haukut. Toisaalta olen ollut monta päivää iloinen kun sunnuntaina eräs tuttu vanhempi herra sanoi että minä olen aina näyttänyt hänestä terveeltä naiselta ja varmaan siksi maitoa riittää ja vauvakin voi hyvin. Hän ainakin osasi valita sanansa eikä puhunut ylipainosta vaan sai minut tuntemaan iloa siitä etten ole ainakaan anorektinen ;-)
Ihana yllätys nuo lasten kalenterit. :-)
PoistaEn minäkään varsinaisesti jouluihminen ole, vaikka tykkäänkin jouluvaloista, kynttilöistä, joulutortuista, glögistä, joistakin jouluruoista, joulusuklaista jne. Tykkään niistä kuitenkin ihan muista syistä kuin siitä, että ne liittyvät jouluun – ne joko luovat mukavaa tunnelmaa tai sitten vain yksinkertaisesti maistuvat hyviltä. ;-)
Onpa mielenkiintoista, kun sanoit, että olet viimeinen, joka kiinnittää huomiota jonkun laihtumiseen. Minulla on nimittäin sama “vika”. En osaa sanoa, onko joku laihtunut tai lihonut, käynyt kampaajalla tai käyttääkö joku silmälaseja. En vain jotenkin tule kiinnittäneeksi huomiota ihmisten ulkonäköön ja varsinkaan yksityiskohtiin.
Ihana kommentti tuolta vanhemmalta herralta. Todellakin viisaasti valitut sanat. Ehkä meillä on ulkonäköasioissa jonkinlainen sukupolvien kuilu – nuoremmat ajattelevat ensisijaisesti ulkonäköä, mutta vanhemmat osaavat ajatella vähän laajemmaltikin.
Onpa ihana kalenteri-idea! Harmi, että ollaan jo jouluussa, niin ehdi matkia. Koska nythän joulukuu on kohta jo ohi :D Mutta ehkä ensi vuonna.
VastaaPoistaMielenkiintoista pohdintaa ulkonäöstä ja siitä huomauttelemisesta. Itse en pidä esim. toisen painon huomioimisesta lainkaan, koska ihmisarvo ei ole siitä kiinni. Eräs entinen miesystäväni huomautti minulle kerran, että kyllä hän rakastaisi minua vaikka painaisin enemmänkin. Minulle se oli syytös ja vihje lihottaa (sairastin silloin anoreksiaa). Nykyajan kauneusihanteet ja -mallit ovat niin utopistisia, että pää sekoaa. Normaalipainoistakin pidetään läskinä, mutta sitten kuitenkin liian laihaa kutsutaan luuviuluksi jne. Miksei kukin voi vain olla mitä on. Eikös sisin olekaan tärkein?
Minulla on kompleksinen suhde nimenomaan painoon, koska olen saanut siitä kuulla muodossa tai toisessa aina. Paitsi enää en, mutta sellainen oman kehon kyttääminen ja jopa vihaaminen on jäänyt päälle.
No mutta ensi vuonna sitten! Ja kalenterin kanssa on käynyt juuri niin kuin pelkäsinkin, eli että ukkeli ei ole namuja syönyt, ja koko homma on jäänyt minun kontolleni. :-/
PoistaOlen täysin samaa mieltä nykyajan kauneus- ja ulkonäköihanteista. Tuntuu, että mikään ei ole koskaan hyvä. Ehkä entisaikoinakin kiinnitettiin huomiota toisten ulkonäköön ja kommentoitiin sitä, mutta jotenkin tuntuu, että nykypäivänä ihmiset ajattelevat automaattisesti hoikan ja kauniin olevan jotenkin ihmisenäkin parempi ja onnistuneempi kuin sellaisen, joka näyttää joltakin muulta. Sosiaaliset mediat ovat varmaan ainakin osittain syynä siihen, miksi ulkonäkö on nykyään niin tärkeää – siksi, kun ihmisten pitää olla koko ajan esillä. Vaikka toisaalta en pidä siitäkään, että niin moni asia luetaan nykyään sosiaalisten medioiden syyksi.
Myös minä olen tuskaillut oman painoni kanssa – milloin enemmän, milloin vähemmän – teini-iästä asti, enkä ole koskaan edes ollut lihava tai ylipainoinenkaan. Tiedostan, mistä homma alun perin lähti: painon tarkkailusta ja kalorien laskemisesta tuli vaikeassa elämäntilanteessa keino hallita elämää, ja se jäi sitten jotenkin päälle. En osannutkaan enää elää rennosti ja syödä silloin, kun siltä tuntui, ja mitä mieli teki, kun pelkäsin, että syöminen karkaa jotenkin käsistä. On parempia kausia ja on huonompia kausia, ja jos on todella vaikeaa, niin helposti alan edelleenkin kontrolloida elämääni syömiselläni. Se vain antaa jonkinlaisen omituisen tyydytyksen tunteen, kun huomaa, miten vähällä ruoalla pärjää. Toinen ääripää on sitten se, kun rupean syömään jotain herkkuja (esim. suklaata), niin niitähän pitää syödä niin kauan kuin niitä on, vaikka kuinka tunnen, että syöminen on väärin. Sitten kun herkut on syöty kaikki pois, niitä ei enää ole, ja vasta sitten saan rauhan.