Vuoronumerolla vessaan

Joskus ajattelen, että olisi kiva asua sellaisessa paikassa, jossa sää ei aiheuttaisi ylimääräisiä jännitysmomentteja, vaan voisi suunnitella tekemisensä ilman, että tarvitsee aina tehdä varasuunnitelmia siltä varalta, että sataa. Toisaalta olen saanut asuakin toisenlaisessa ilmastossa, jossa kunkin vuodenajan säät ovat selkeästi ennustettavissa: kesällä on niin tukahduttavan kuumaa ja aurinkoista, että kasvit kuivuvat pystyyn, kun taas sade- eli monsuunikautena aurinkoa ei juurikaan näy, vaan saattaa sataa monta päivää putkeen. Jos näistä kahdesta vaihtoehdosta pitäisi valita, niin taitaisin kuitenkin valita suomalaisen ailahtelevan sään. Epävarmuudessa kun on aina mukana myös vähän toivoa.

Tämänhetkinen sää harmittaa nyt sen takia, että ukkelin siskontyttö on tulossa Amerikasta kyläilemään, ja kuinka ollakaan: parin viikon helteet loppuivat juuri vierailun kynnyksellä, ja Suomen kesä näyttää kaikkein rumimman puolensa. Olisi ollut niin kiva, jos olisi ollut lämmintä ja aurinkoista! En pidä jossittelusta, mutta silti harmittaa: tyttö ei ole koskaan ennen käynyt Suomessa ja tuskin tulee kovin pian toistamiseen käymäänkään, joten ilmojen haltija olisi saanut olla vähän suotuisampi. Ainakin omalla kohdallani säällä on suuri merkitys sille, kuinka onnistuneeksi lomani koen, ja kaikki näyttää aurinkoisena päivänä ihan erilaiselta kuin vesisateella. Nyt saamme unohtaa kaikenlaiset ulkoilmajutut, ja pitää miettiä vaihtoehtoista tekemistä. Ei tämmöisellä ilmalla ole kiva istua terasilla tai mennä piknikille puistoon.

Vieraalle on hyvä olla ruokaa...

En tunne tyttöä laisinkaan, sillä olen tavannut hänet vain kerran aiemmin, silloin kun hän oli ihan pieni. Nyt tytöstä on kasvanut itsenäinen nuori nainen. Meillä käy tällaisia vieraampia yövieraita sen verran harvoin, että aina vähän jännittää, miten vierailu tulee sujumaan. Sen takia onnistunkin aina stressaamaan kaikenlaisista asioista etukäteen: mitä vieras syö, moneltako hän nousee ylös, millaiset hänen aamurutiininsa ovat ja niin edelleen. Olen huomannut myös, että mitä harvemmin yövieraita käy, sitä vaikeammalta minusta tuntuu luopua omista rutiineistani. Vieraiden aikana on hyvä esimerkiksi muistaa laittaa jotakin vaatetta päälle, ennen kuin lähtee hortoilemaan yöllä vessaan.

... ja juomaa.

Stressaaminen johtuu osittain varmasti siitä, että toivoisin vierailun olevan kaikin puolin onnistunut. Minun pitäisi olla täydellinen emäntä: ruoan pitäisi olla täydellistä, kodin pitäisi olla viimeisen päälle siisti ja vieraalle tulisi järjestää häntä kiinnostavaa ohjelmaa (mikä on vähän vaikeaa tällaisten tapausten kohdalla, joille kuulemma "käy kaikki"). Niin, ja se sääkin saisi olla mieluusti täydellinen! Ei kai siis ole loppujen lopuksi ihme, että jossakin vaiheessa savu alkaa nousta korvista ja tuntuu, että olisi melkein parempi, jos vieras peruisi tulonsa kokonaan. En ymmärrä, miksen pysty suhtautumaan näihin harvinaisempiin vieraisiin rennosti, vaan rupean aina laatimaan listoja tehtävistä asioista, ja sitten yritän paniikissa saada kaiken tehtyä ennen vieraan tuloa.

Ja mikä ihme siinäkin on, että aina silloin, kun joku on tulossa kylään, rupean tekemään mitä ihmeellisimpiä hommia; sellaisia, jotka olisin voinut aivan hyvin tehdä aiemminkin tai jotka voisin tehdä vasta vierailun jälkeen. Nyt olen esimerkiksi pessyt kaikki huushollista löytämäni tyynyt ja peitot (ja varsinkin vanhoja tyynyjä oli paljon, ja osan niistä olen heittänyt jo poiskin). Selittelin pyykkirumbaa itselleni sillä, että peitot ja tyynyt piti pestä juuri nyt siksi, kun oli sellaiset ilmat, että ne sai myös kuiviksi. Mikä on ihan täyttä kukkua, sillä tiedän tasan tarkkaan, että ilman tätä kyseistä vierailua en olisi todellakaan innostunut niitä pyykkäämään. 

Vierailujen aikana konkretisoituu myös se, mitä suomalaisissa asunnoissa eniten inhoan: kylpyhuoneita on vain yksi, ja sekin on yleensä sijoitettu johonkin typerään paikkaan keskelle huushollia. (Jos minä saisin päättää, sijoittaisin kylpyhuoneen - ja varsinkin vessan, jos nämä tilat ovat erillisiä - jonnekin peränurkkaan. Vessa on yksityinen paikka eikä mikään lippuluukku! En ymmärrä, mikä logiikka asuntojen suunnittelijoilla on, kun vessa pitää tunkea aina keskelle asuntoa. Jotta joka nurkasta on mahdollisimman lyhyt (tai pitkä) matka vessaan?) On kauheaa miettiä aamulla suihkussa, onko vierailla ehkä kovakin kiire päästä vessaan, ja yrittää suihkutella mahdollisimman pikaisesti. Vielä hirveämpää on odotella hädän kourissa kylppärin ulkopuolella, kun vieras on ottamassa mahdollisesti pitkääkin suihkua. Yksi ukkelin serkku on oikea maratonsuihkuttelija, ja hänen suihkunsa ovat vessahätäisen painajainen. Olin kerran oikein ikävä ihminen ja katsoin kellosta, kuinka kauan serkulla meni suihkussa. 27 minuuttia! Kuinka joku pystyy seisomaan suihkussa melkein puoli tuntia? Toisaalta olen itse aikamoinen pikasuihkuttelija, joten ehkä tuo aika tuntuu minusta senkin takia niin pitkältä. Ja kun tämänkin serkun tavat tietää ja tuntee, osaa itse herätä sen verran aikaisin, että ehtii hoitaa omat aamutoimensa, ennen kuin herra pysäköi itsensä suihkun alle.

Siskontyttö ei ole meillä kovin pitkään, vaan hän jatkaa meiltä Kööpenhaminaan ja sieltä Tukholmaan. Tyttö ei ole aikaisemmin yksin matkustellut, ja hieman jännittääkin, miten matkan kanssa oikein käy. Meidän oli tarkoitus piipahtaa Tallinnassakin, mutta päätimme jättää Tallinnan väliin ja katsella vain vähän Suomea, kun aikaa ei tosiaan hirveästi ole.

Katsellessani Tallinnan-matkoja Linda Linesin sivuilta meinasin pökertyä. En ole mikään pilkunnussija, mutta kyseisen yhtiön sivuilla oli niin hirveitä kielivirheitä, että alkoi epäilyttää koko firma.

En vielä tiedä, mihin päin lopulta suuntaamme, mutta säiden puolesta asialla ei taida olla suurtakaan väliä, sillä joka puolella näyttää olevan yhtä kylmää ja sateista.
 
Ja tässä sitä vain istutaan kirjoittelemassa blogia, vaikka pitäisi tehdä vielä vaikka mitä, ennen kuin vieras huomenna saapuu. Kääk!