Ohi

Voi unholaan jäänyttä blogiparkaani! Olen ollut eräänlaisella blogitauolla monestakin syystä, mutta jospa yrittelisin kirjoitella taas jotain. Olen myös täysin ulkona muiden bloggareiden kuulumisista, ja toiveissa on, että pääsisin lukemaan teidänkin kuulumisianne pian. Kaikki ulkosuomalaisetkin ovat varmaan jo lähteneet Suomesta, mutta minä se vain keikun yhä täällä.

Kesä on sujunut mitä parhaiten, ja kerrankin tuntuu, että olen ehtinyt (lue: viitsinyt) tehdä kesän aikana tarpeeksi asioita ja nähdä riittävästi ihmisiä ja paikkoja. Kovalevy pursuaa kuvia, ja yksi ongelmistani onkin ollut se, että kuvia on tullut enemmän kuin olen ehtinyt niitä järjestelemään.

Kesä on virallisesti ohi, ja minulla on hieman haikea olo. Haikeuden syytä en vielä tässä vaiheessa tiedä, mutta ehkä sekin selviää lähiaikoina.

Olen tänä kesänä ihastellut poikkeuksellisen ahkerasti perhosia - ja tietysti myös valokuvaillut niitä. Yksi upeimmista uusista perhostuttavuuksista oli tämä isokokoinen perhonen, joka näytti ensi vilkaisulla aika tavalliselta.

Perhosen koko komeus paljastui, kun valo osui perhosen siipiin sopivassa kulmassa. Perhosen väritys muuttui nimittäin silloin siniseksi.

En saanut kuvaa perhosesta sinä hetkenä, kun se oli ihan kokonaan sininen, mutta ehkä tästäkin saa jonkinlaisen aavistuksen perhosen upeudesta.

 
Perhonen oli kovin rohkea, sillä se laskeutui kenkäni päälle tarkemmin ihailtavaksi. Googlettamisen seurauksena perhonen paljastui häiveperhoseksi, joka oli vielä 1990-luvulla Suomessa harvinaisuus. Sen jälkeen häiveperhonen on kuitenkin yleistynyt rajusti, ja nyt se on jo yleisempi kuin haapaperhonen.

Häiveperhosen kellertävä imukärsä oli melkeinpä pelottavan näköinen.

Sitruunaperhonenkin päätyi kameraani. Sillä oli hassu karvainen naama.

Kävin uudestaan fysioterapeutilla (aiemmalla kerralla magneettikuvia ei ollut vielä otettu, eikä kondromalasia-diagnoosi ollut vielä varmistunut), ja sain fysioterapeutilta erinomaisen hyvät jumppaohjeet jalalleni. Olen pystynyt (vahvistuneiden lihasten ansiosta) rääkkäämään itseäni taas ihan kunnolla, mikä on ollut suunnattoman nautinnollista.

Nesteytystäkään en ole unohtanut  (tämä on kylläkin eräs saunajuoma...).

 
Nesteistä puheen ollen, olen saanut paljon iloa irti niistä sellaisista teepusseista, joissa on aina jonkinlainen mietelause. Luulin, että niitä ei enää valmisteta, ja iloni olikin ylimmillään, kun törmäsin näihin pusseihin. Niiden takia olen innostunut juomaan teetä, vaikka en muuten mikään teenjuoja olekaan. Suurin osa mietelauseista on kyllä ihan päättömiä, mutta joskus ne saattavat osua hyvinkin kohdalleen.

Sain vinkin myös Sports Trackerista, joka on mainio sovellus liikkujan kännykkään. Se mittaa kuljetun matkan, piirtää kartalle reitin ja kertoo poltetut kaloritkin. Liikuntamotivaatio vain lisääntyy siitä, kun näkee oman "suorituksensa" puhelimesta. Nyt olen odotellut, että järvi tyyntyisi myrskyisten päivien jälkeen taas sen verran, että pääsisin mittaamaan soutureittini matkan.

Lähtöpiste.

Olen lukenut tänä kesänä tosi vähän, vaikka suunnitelmissa oli lukea vaikka miten monta kirjaa. Mitä miten zen -kirjalle aika ideaali lukupaikka on tämä:

Olen käynyt silloin tällöin myös onkimassa, ja erityisen kivaa kalastaminen oli, kun sain sellaisen kaverin, joka laittoi minulle madon koukkuun ja otti saaliin irti. Itse olen tullut jotenkin kauhean araksi koskemaan matoihin ja kaloihin - tuntuu kurjalta, että minulla on niiden henki käsissäni.

Halusin myös oppia perkaamaan kalan (en ole oikein uskaltanut kokeilla, kun olen pelännyt sappirakon rikkoutumista), ja motiivina minulla oli se, että voisin sitten Intiassa ostaa kokonaisen kalan ja perata ja fileoida sen itse. (Silloin en vielä ollut keksinyt, että voisin jäädä kesän jälkeen Suomeenkin.) Intiassa valmiit fileet ovat yleensä pakastettuja, ja intialaista ruokaa varten kalat pilkotaan yleensä poikkipäin paloiksi, eivätkä myyjät tunnu fileoivan kaloja kovin mielellään.

Iskän kalakoulun jälkeen uskaltaisin sanoa osaavani fileoida kalan niin, että sitä ei tarvitse ensin edes perata.  

Harjoittelumateriaalia.

Kesämuisteloihin sisältyy tietysti myös kauniita kukkasia, joista tuntuu aina päätyvän kameralleni kuva jos toinenkin.

Koskelon poikaset ovat kasvaneet ja itsenäistyneet. Vielä heinäkuun puolivälissä ne kulkivat tiiviissä jonossa emon perässä ja yrittivät tunkea emon selkään.

Elokuun alussa ne uiskentelivat jo paljon itsenäisemmin ja vähemmän tiiviissä ryhmässä.

Kalastamaankin ne olivat oppineet, ja oli huvittavaa katsoa poikasten juoksua veden pinnalla, kun ne yrittivät saada kaloja kiinni.

Joku poikasista osasi tanssahdellakin.

Kato äiti, mä seison!

Kesäluonto alkaa vääjäämättä muuttua syksyisemmäksi, ja yksi lähestyvän syksyn mukavimmista merkeistä on marjojen kypsyminen sekä metsään ilmestyvät sienet.

Valoisat kesäyöt ovat historiaa, aamukaste kimmaltaa kasveissa ja pitää alkaa etsiä lisää vaatetta päälle.

 
Kesä on ohi.