Harmaavarpusen päiväunelmia

En ole käynyt kampaajalla pariinkymmeneen vuoteen. Minulla on ollut parikymmentä vuotta hiuksissani aina suurin piirtein samanlainen malli, pidempi tai lyhyempi tasapituinen leikkaus, jonka olen huomannut itselleni riittävän helpoksi hoitaa (= pese, kampaa ja laita ponnarille). Silloin tällöin mieleeni pujahtaa kuitenkin ajatus, että mitä jos repäisisin ja menisin kampaajalle ja antaisin tälle vapaat kädet tehdä tukalleni ihan mitä lystää. Vapaiden käsien tulisi kuitenkin ottaa huomioon seuraavat seikat: A) hiukset pitää saada ponnarille ja B) hiusmallin pitäisi olla sellainen, että mallia ei tarvitsisi mennä uusimaan eli leikkauttamaan kovin pian uudestaan. Kaikkein parasta tietysti olisi, jos malli säilyisi (ilman uusintaleikkausta) aina samanlaisena. Vuodesta toiseen.

Minulla on aina ollut samanmalliset pitkähköt hiukset siksi, että inhoan kampaajalla käyntiä. Jos minun pitäisi juosta kampaajalla kuuden viikon välein leikkauttamassa tukkaani, saisin varmasti hermoromahduksen. Mitä hirveää ajan ja rahan haaskausta! Vaikka aikani ei tällä hetkellä olekaan kovin kortilla, rahani ovat. Erityisesti välttelen kampaamokäyntejä kuitenkin siitä syystä, että niistä aiheutuisi ihan sietämätön vaiva. Kampaamossa kun pitää istua ja toljotella omaa ja muiden peilikuvia, selailla utopistisia naistenlehtiä ja avautua kampaajalle sielunelämästään. Sitten pitäisi vielä maksaa siitä hyvästä, että saa päähänsä sellaisen leikkauksen, johon ei ole alkuunkaan tyytyväinen ja jonka nähdessään odottaa vain sitä hetkeä, että pääsee kotiin sukimaan tukkansa edes jollakin tavalla omannäköiseksi.

Selvyyden vuoksi sanottakoon, että kyllä minunkin tukkaani leikataan. Äitini ja ukkeli ovat saaneet jo vuosien ajan toimia hovikampaajinani. Ukkeli varsinkaan ei ole kovin innostunut tukanleikkuuhommista, ja hänen henkinen valmistelunsa projektiin pitääkin aloittaa jo hyvissä ajoin ennen hiusteni lopullista räjähtämispistettä. Ukkelin kunniaksi on kuitenkin sanottava, että hän ei ole vielä koskaan suoranaisesti purnannut minulle vastaan, vaan hän on kuitenkin leikannut tukkani aina suhteellisen ystävällismielisesti. Minun kunniakseni on sanottava, että olen minäkin parturoinut ukkelia: kerran olen ajellut ukkelin kaljuksi (luvan kanssa), ja kerran olen tehnyt hänelle "leikkauksen", kun olin väittänyt hänelle osaavani leikata miesten tukan. Ihmettelen suuresti, kun ukkeli ei ole antanut minun leikata tukkaansa enää uudestaan.

Tällä kertaa rupesin pohtimaan uutta hiustyyliä jo sen verran tosissani, että rupesin oikein etsiskelemään netistä tietoa, millainen hiusmalli minulle ehkä sopisi. Tietoa löytyi pilvin pimein, mutta pian törmäsin ongelmaan numero kaksi: minulla ei ollut mitään käsitystä siitä, minkä muotoiset kasvot minulla oli. Peilistä minua katsoi vain naama. Mutta jos olisi pitänyt heittää villi arvaus, olisin veikannut olevani neliönaama.

Onneksi tähänkin ongelmaan löytyi pian vinkkejä. Kasvojensa muodon kanssa tuskailevat voivat esimerkiksi ottaa mittanauhan käteensä ja mitata poskipäät, leuan, otsan leveyden ja kasvojen pituuden, ja päätellä näiden perusteella kasvojen mallin. Hieman nopeammin kasvojen muodon saa selville pienen kyselyn avulla, ja laiskana ihmisenä turvauduin tietenkin tähän keinoon. Pian sain selville, että olen kuin olenkin neliöpää. Onneksi neliöpää ei ole (välttämättä) paha asia, vaan ihminen voi olla kauniskin, vaikka pää olisikin neliön mallinen. Jennifer Aniston, Angelica Jolie, Heidi Klum ja Demi Moore ovat myös neliöpäitä. Ja sitten olen minä.

Ou jee.

Lopuksi piti enää selvittää, millainen hiustyyli sopisi neliön mallisille kasvoille. Eräältä sivulta löytyikin sopivia hiusmalliehdotuksia.

Ensimmäisen kohdan ymmärrän, mutta sitten menee vähän vaikeaksi. Mikä se on tämmöinen kampaus, että otsahiukset kammataan ylöspäin, laitetaan pystysuora jakaus sivulle ja vielä kohotetaan hiuksia kulmikkaan kalloluun kohdalta? Missä semmoinen kulmikas kalloluu edes on?

Onneksi löysin vähän selväsanaisempia neuvojakin. Näiden mukaan kulmikasnaamaisten kannattaisi häivyttää voimakasta leukaansa kasvojen ympärille laskeutuvilla yksittäisillä suortuvilla. Tämä on helppoa, koska minullahan näitä suortuvia on (kai katkeilleet hiuksetkin lasketaan?). Seuraavassa kohdassa tulikin sitten jo mutka matkaan: "pitkähiuksisten ei kannata vetää kaikkia hiuksia tiukasti pois kasvoilta ponnarille tai suosia kauttaaltaan sileitä malleja". No höh. 

Muistelin nähneeni jossain semmoisenkin sivuston, johon voi ladata oman kuvansa ja jossa voi sitten yhdistellä erilaisia hiusmalleja omaan naamaansa. Pienen haeskelun jälkeen semmoinen palvelu löytyikin täältä. Aika kului tämän parissa ihan huomaamatta, kun oli niin jännittävää nähdä itsensä milloin minkäkinlainen härpäke päässä.

Polkkatukka tekee neliöstä kuution.

Aika kiva tämmöinen Aniston-tukka, ja sopisi ehkä mullekin. Paitsi että mistäs mulle saataisiin noin paljon tukkaa?

Aika kiva ja helppohoitoisen näköinen malli. Väri tosin on vähän... värikäs.

Pian mopo karkasi kuitenkin käsistä tämänkin sivun kanssa.

Miten olisi tämmöinen Donald Trump -tukka?

Entäs Halos-tukka?

Tai sitten tämä, unelmien poikamies?

Lopuksi kävin vielä ihailemassa amerikkalaisten julkkisneliönaamaisten hiustyylejä. Aika monella heistä näyttäisi olevan pitkä tukka - siis ihan niin kuin minullakin! Tosin heidän kuontalonsa näyttävät jostain syystä huomattavasti paremmalta kuin minun. Ovatkohan he käyneet kampaajalla?