Vaikeneminen on kultaa, jeesusteippi hopeaa.


torstai 25. huhtikuuta 2013

Tyrkky vai sika säkissä?

Meillä käydään aina silloin tällöin keskustelua minun vaatteistani, enkä nyt tarkoita niitä repaleisia kotivaatteita, joista osa joutaisi minunkin mielestäni pölyräteiksi. Tarkoitan nyt siis sellaisia vaatteita, joissa minä lähden kotiovesta ulos ja ihmisten ilmoille.

Ukkeli on nimittäin sitä mieltä, että minä pukeudun aina säkkiin - muodottomiin löysiin vaatekappaleisiin, jotka eivät sovi minulle ollenkaan. Intialaiset kurtat (puhumattakaan sareista tai salwar-asuista, joita en edes käytä) on kuulemma tehty intialaisten vartaloille - eli siis suomeksi sanottuna usein aika persevälle ja reitevälle naismallille, jollainen minä en ole. Omasta mielestäni kurtani eivät kuitenkaan ole mitään säkkejä, joten säkkeyskin on sitten kai katsojan silmässä.

Mutta tämä ei kuitenkaan ole ongelman ydin. Ongelman ydin on nimittäin se, että ukkelin mielestä minun pitäisi pukeutua vartalonmyötäisempiin vaatteisiin, kun minulla olisi kuulemma ihan hyvä kroppakin.

(Postauksen kuvat ovat Bharatiya Vidyalaya High Schoolin Swami Vivekanandan 150-vuotissyntymäpäiväjuhlasta viime keväältä.) 



Minä en ymmärrä tätä alkuunkaan. Miksi minun - tai naisen ylipäänsä - pitäisi pukeutua vartalonmyötäisiin vaatteisiin? Minun mielestäni vaatteissa on tärkeintä mukavuus ja se, että niissä viihtyy itse.Ymmärrän kyllä miehisen näkökulman, että naisen vartalo on ilo silmälle (on minustakin miehen vartalo ilo silmälle), mutta ketä varten ihminen oikein pukeutuu, itseään vai muita? Kyllä minäkin tietysti yritän valita sellaisia vaatteita, jotka näyttävät kivoilta, mutta ulkonäkö ei ole vaatteiden ostossa minulle (enää) se tärkein kriteeri. Mukavuus on tullut minulle sitä tärkeämmäksi, mitä enemmän minulle on tullut ikää ja mitä kauemmin olen ollut Intiassa. Näissä olosuhteissa, joissa lämpötila on varjossakin 40 astetta, en todellakaan kaipaa mitään vartaloa nuolevia muotoja, joissa joka ikinen vatsamakkarahikiraita tai kainalohikiläntti varmasti näkyy.


Joskus ennen muinoin käytin kyllä hyvinkin tyköistuvia vaatteita, eikä minulla kaapissa oikeastaan muita ollutkaan. Auta armias, jos tuli kesällä juotua vähän siidereitä ja syötyä kabanossia, niin eihän minulla ollut mitään päällelaitettavaa, kun kaikista vaatteista lentelivät napit tai repeilivät saumat. Jos vaate vielä pysyikin kasassa, niin itseäni hävetti, kun tunsin oloni olevani kokoa liian pienissä vaatteissa. Painoni vaihtelee muutenkin herkästi joillakin kiloilla suuntaan ja toiseen, eivätkä tyköistuvat vaatteet sovi siitäkään syystä minulle. Tästä ei ole ihan hirveän kauan, kun pääsin vihdoinkin eroon ajatuksesta, että vaatteiden pitää olla pinkeitä, ja kun ymmärsin, että vaatteet voivat olla ihan mukaviakin.

Olen yrittänyt miettiä, miksi aikoinaan ylipäänsä käytin niin vartalonmyötäisiä vaatteita. Jos ihan rehellinen olen, niin kai siinä jonkinlaisesta itsensä esittelystä oli kyse. Kun tiesi omaavansa sellaisen vartalon, joka kestää katseen, niin miksei sitä sitten esittelisi? Nyt, kun olen tottunut mukaviin vaatteisiin, jotka mahtuvat päälle, vaikka paino nousisikin muutamalla kilolla, voisin kysyä täysin päinvastaisen kysymyksen: miksi ja kenelle kroppaansa pitäisi esitellä?


Järkyttävät raiskaustapaukset tuntuvat lisääntyneen Intiassa viime aikoina ihan hirveästi, enkä halua siinäkään mielessä tuoda itseäni täällä naisena mitenkään erityisesti esille. En väitä, että paljastava pukeutuminen kannustaisi raiskaamiseen tai että raiskauksesta voisi syyttää uhria, mutta en usko, että säädyllisestä pukeutumisesta mitään haittaakaan on.

Minua aina huvittaa, kun totean, että en kuulu pukeutumiseni puolesta täällä oikein mihinkään, vaan olen vähän sellainen väliinputoaja. Jos liikun expat-piireissä, saan kysyviä katseita osakseni, kun olen pukeutunut kurtaan ja farkkuihin. Muut ulkomaalaiset kun pukeutuvat "ulkomaalaispiireissä" huomattavasti minua länsimaisemmin ja keveämmin, polvimittaisiin hameisiin, capri-housuihin, avokaulaisiin puseroihin tai ainakin t-paitoihin. Sitten taas, jos liikun suvun parissa tai intialaisten keskuudessa ylipäänsä, olen kurtassani, farkuissani ja koruttomuudessani hyvinkin länsimaalaisen näköinen. Jos taas käyttäisin näitä samoja vaatteita Suomessa, olisin siellä varmaankin intialaisittain pukeutunut. Smiley

Yhtä asiaa olen myös ihmetellyt kovasti: miksi länsimaalaisilla naisilla, jotka ovat naimisissa intialaisen kanssa, on usein niin kova tarve pukeutua intialaisittain? Mukavuussyyt toki ymmärrän (onhan löysä salwar-asu paljon mukavampi 40 asteen lämmössä kuin paksut farkut), mutta usein kuulee myös sellaisia selityksiä, että naiset yrittävät pukeutumisellaan osoittaa kunnioitusta miehensä kulttuuria kohtaan. En oikein ymmärrä tätä ajattelutapaa, koska kyllä intialaista kulttuuria voi kunnioittaa, vaikka ei käyttäisi intialaisia vaatteita lainkaan, ja toisaalta ihminen voi olla muulta käytökseltään mitä epäkunnioittavin, vaikka kuinka käyttäisi intialaisia vaatteita. Eivät vaatteet tee kenestäkään intialaista, enkä ymmärrä, miksi intialaisuuteen pitäisi edes pyrkiä. Länsimaalaisesta ei kuitenkaan koskaan tule intialaista - ei ainakaan intialaisten silmissä.


Vaatteilla voi tietysti myös hieman helpottaa oloaan Intiassa, sillä joidenkin (varsinkin vanhemman väen) asenne riippuu aika paljon ulkomaalaisen ulkonäöstä ja intialaisuuden asteesta. Eräskin mummo sanoi minulle kerran ihan ihan suoraan, että "kun sinä kerran olet Intiassa, sinun pitää pukeutua kuin intialaiset". En vain ihan ymmärrä, mikä tekee Intiasta ja sen kulttuurista niin erityisen, että se pitäisi ulkomaalaisenkin omaksua, pukeutumista ja ulkonäköä myöten. Tuskin intialaiset itsekään omaksuvat kovin hanakasti sen maan kulttuuria, johon he muuttavat asumaan. Vai onko joku muka nähnyt esimerkiksi saudiarabialaistuneen tai kiinalaistuneen intialaisen? Intialaiset itse tuntuvat muuttuvan ainoastaan länsimaiseen suuntaan, ja joskus länsimaistuminen viedäänkin sitten ihan äärimmäisyyksiin.

Minä en kuitenkaan mummojen mielipiteistä välitä, enkä oikeastaan ukkelinkaan. En aio pukeutua intialaisiin vaatteisiin vain sen takia, että se miellyttäisi jonkun toisen silmää. Minulle tärkeät ihmiset hyväksyvät minut juuri tällaisena, oli minulla päällä mitä tahansa. Läheiset saattavat joskus toki huomautella ulkonäöstäni, mutta se heille suotakoon. Läheisyys kun tulee valitusoikeuden kera. Smiley


44 kommenttia:

  1. En minäkään käytä DIRNDL, vaikka asun Saksassa! :-))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mikset käytä, tuossahan olisi hirmu kiva tehdä niitä pyörälenkkejä ja kiipeillä vuoristossa. ;-D

      Poista
  2. Hih, minun vaatteeni ovat kaikki vartalonmyötäisiä! Minusta se taas on esteettisesti tärkeää. Ja mitä tulee makkaroihin, minusta myös pulskille sopivat mainiosti vartalonmyötäiset vaatteet kunhan vaate on kaunis.

    Tähän liittyy myös rakkauteni historiaan. Lapsesta saakka olen ihannoinut historiallista pukeutumista eri kausilta joille kuitenkin kaikille yhtäläistä on monesti vartalonmukaisuus ainakin vartalon toiselle puolikkaalle. Minusta se on aika luonnollistakin jos ajatellaan "eläinaivoilla," vartalonmyötäisessä vaatteessa näkyy ihminen käsine ja jalkoineen sellaisena kun hän on.

    Kannatan esimerkiksi sukkahousuja naisten lisäksi miehille, niin monilla miehillä on aivan ihanat sääret.

    Ja itseasiassa eilen viimeksi ajattelin katsellessani erilaisia sareja kauppaavaa nettisivua että harmi ettei minulla ole intialaista miestä koska silloin käyttäisin vain sareja toisensa perään. Ei niiden käyttö oikein muuten passaa mutta jos olisi mies tekosyynä se olisikin ihan hyväksyttävää.

    Minua ei kyllä muuten ollenkaan kiinnosta mihin muut ihmiset pukeutuvat paitsi että kaikelaisia massavaatteita erikoisempiin kiinnitän helposti positiivista huomiota. Pukeutuminen on kuitenkin niin yksilöllinen juttu että inhoan sitä asennetta että pitäisi pukeutua vallitsevien odotusten mukaan Vaikkapa intialaisittain siellä intiassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulit muuten mieleeni, kun tätä kirjoittelin. :-) Muistin, että käytiin jonkin postauksesi kommenttiosuudessa keskustelua vartalonmyötäisistä vaatteista, ja taisit jo silloin sanoa, että kaikki vaatteesi ovat vartalonmyötäisisiä. :-)

      Minustakin vartalonmyötäiset vaatteet sopivat myös pulskille, mutta todella ylipainoisille ne eivät kyllä minusta sovi. Tai sanotaan nyt niin, että voisin kuvitella niiden olevan jo kantajansa päälläkin epämiellyttävät. Voin tietysti olla väärässäkin, enkä minä sitä sano; jokainen käyttäköön juuri sellaisia vaatteita kuin itse haluaa. Joskus vain ajattelen todella ylipainoisen ja tiukkaan asuun sonnustautuneen ihmisen nähdessäni, että olikohan tuo ihan paras asuvalinta.

      Olipa hauska näkökanta tuo eläinaivonäkökanta. :-D Historialliset vaatteet ovat tosiaan aika usein vartalonmyötäisiä ja paljon naisellisempia kuin nykyajan vaatteet.

      Sen intialaisen miehen kaupanpäällisenä ja kylkiäisenä saattaa tulla kaikkea muutakin mukavaa, kuten iso suku. :-) Kyllä minusta saria voi käyttää ilman intialaista miestäkin, mutta kyllähän se vähän pokkaa vaatii liehua jossain Helsingin metrossa sari päällä. :-) Ja suurimman osan vuotta se olisi Suomessa aika epäkäytännöllinenkin.

      Hih, mutta kyllä minua vähän huvittaisi sieltä sukkahousuista tursuavat miehiset säärikarvat. :-D Mies sukkahousuissa voisi itse asiassa olla ihan mielenkiintoinen näky. ;-)

      Poista
    2. Psst, meikäläinen ajelee karvansa laiskahkosti muutaman kerran vuodessa jos sitäkään, ja käyttää sukkauhousuja. Eivät tursua!

      Poista
    3. No mutta sinulla tuskin sentään on sellaisia puolen metrin mittaisia kiekuroita kuin esim. ukkelilla. Tai, no ei ehkä ihan sentään. ;-D

      Poista
  3. Oli mielenkiintoinen juttu! Mulla on vaatekaapissa mita ihmeellisempia eri maiden naisten asuja, joo enka kayta kai koskaan. Turkkilainen pukeutuminen ei eroa mitenkaan kummemmin vaikka suomalaisesta paitsi siina mielessa etta se on yleisesti ottaen huolitellumpaa ja juhlavampaa, olen kylla taalla vahan siistiytynyt eli olen tarkempi etten lahde tahravaatteissa ulos ja korkojakin kaytan useammin kun aikoinaan, taalla se siisti pukeutuminen tuo monesti parempaa palvelua. Olen ihan samaa mielta etten ymmarra pukeutumisen ( enka monen muunkaan asian) suhteen miksi pitaisi muuttua vaikkapa intialaisemmaksi tai turkkilaisemmaksi, olen ihan tyytyvainen tallaisena enka aio muuttua miksikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ihan totta, että pukeutuminen vaikuttaa palveluun. Olen täälläkin huomannut, että kalliimman näköiset vaatteet ja korut lisäävät jollakin tavalla uskottavuutta ja antavat kuvan siitä, että on joku tärkeä tai ainakin varakas tyyppi, jonka on saatava palvelua nyt heti.

      Poista
    2. Pukeudu maassa maan tavalla -ajattelussa on sitten toisaalta se toinen puoli. Esimerkiksi se mikä venäläisille naisille on normaalia peruspukeutumista viikonloppuna voi suomalaisten mielestä taas olla huorahtavaa. Minä luultavasti käyttäisin muslimimaassa huivia ja jos olisin venäläinen sopeutuisin toisenlaiseen juhlapukeutumistyyliin, ainakin yleensä, koska yleensä haluan viestittää pukeutumisellani tietynlaisen hyveellisyyskoodiston kannattamista.

      Poista
    3. Minä näin kerran keskellä kirkasta päivää jossakin Suomen automarketissa venäläisen naisen pikkumekossa ja korkkareissa, ja kyllähän se hätkähdytti. En tiedä, oliko se arkiasu vai juhla-asu, mutta ei se minusta ihan kauppareissulle sopinut. Kaikenlaisia ajatuksia tuli kieltämättä mieleen.

      Minä en ehkä käyttäisi muslimimaassa huivia, mutta muuten kyllä yrittäisin pukeutua hyvin säädyllisesti.

      Poista
  4. Tuo on ihan totta, että vaatteet ei muuta ihmistä miksikään muuksi. Täällä vaikka ottaisi kansalaisuuden, puhuisi täydellistä kieltä, pukeutuisi kaapuun tai mihin hyvänsä niin muiden silmissä on ja pysyy ulkomaalaisena, se vaan on mielletty niin sisäsyntyiseksi. Hyvä puoli ettei ulkomaalaiselta sitten odotetakaan mitään paikallisten tapojen noudattamista. Tietty liian paljastava pukeutuminen on moraalitonta, tiukka kyllä sallitaan. Oma vika sitten jos tulee häirityksi. Siis ettei niin kuin eräs turisti palvoi aurinkoa yläosattomissa kaupungin yleisemmällä rannalla, pidätetyksi tuli rantarauhan häiriimisestä. Minusta riittää kun noudattaa maan yleisiä tapoja eikä turhaan provosoi. Itse olen aina suosinut väljää pukeutumista nuoresta asti, mukavuudenhaluinen kun olen. Paikallisia kolttuja käytän varsinkin kesäisin kotosalla kun täällä lappaa ylläriväkeä sen kun kerkii, helppouden takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin se on hyvä yleissääntö, että kannattaa pyrkiä noudattamaan pukeutumisessa maan yleisiä tapoja ja peittämään esimerkiksi olkapäät, jos sellainen katsotaan maassa sopivaksi. Yleensä sitä saa mitä tilaa, ja jos on paljastavasti pukeutunut, niin ihan varmasti saa epätoivottua huomiota enemmän kuin jos pukeutuu peittävästi. Toki ulkomaalainen on aina enemmän tai vähemmän huomion kohteena, mutta kyllä sitä huomiota pystyy pukeutumisella säätelemään.

      Täällä länsimaalaisiin naisiin liittyy usein muutenkin ennakkokäsityksiä, että he olisivat kovin vapaamielisiä, ja paljastava pukeutuminen ei minusta ainakaan edesauta asiaa yhtään.

      Paikalliset koltut olisivat varmaan täälläkin hyviä kotiasuina, mutta minulle nekin ovat aivan liian kuumia. Mitä vähemmän kangasta kotioloissa, sitä parempi. :-)

      Poista
    2. Minkälaisia "yleissääntöjä" Intiassa sitten on pukeutumisen suhteen? Itse olen asunut Dubaissa hetken verran ja siellä kyllä minusta pukeutumissääntöjen noudattaminen on tärkeää. Paljastavia vaatteita käyttävät turistit saavat kyllä jopa paheksuviakin katseita osakseen. Olisi myös kiinnostava tietää miten intialaisten pukeutumisessa tämä länsimaistuminen näkyy? :-)

      Poista
    3. Yleissääntönä pidetään kai yleensä sitä, että olkapäät ja pohkeet olisi peitetty (ja tietysti kaikki muukin siltä väliltä! :-D), ja se on minusta ihan hyvä ohjesääntö kaikkialla Intiassa.

      Hyväksyttävää pukeutumista ei voi aina kuitenkaan ihan noin selvärajaisesti määritellä, koska moderneissa kaupungeissa on hyvin erilaiset käsitykset sopivasta pukeutumisesta kuin esimerkiksi maaseudulla. Olen nähnyt esimerkiksi Bangaloressa niin pieniin (=minihame & pieni toppi) vaatteisiin pukeutuneita intialaisnaisia, että minä en kyllä ikinä ilkeäisi lähteä niin vähissä vaatteissa ulos. :-) Täällä ei ole kukaan välttämättä paheksumassakaan, vaikka olisi vähemmänkin vaatetta päällä, mutta jos haluaa säästyä miesten kiiluvilta katseilta ja jopa rivoilta eleiltä (ja pahemmaltakin), kannattaa pukeutua vähän peittävämpiin vaatteisiin.

      Itselläni on tätä nykyä aina pitkät housut, mutta pusero voi olla kyllä hihatonkin – ei kuitenkaan hirveän avonainen kaula-aukoltaan.

      Hyderabad on hirveän konservatiivinen kaupunki edelleen, ja täällä naiset pukeutuvat edelleenkin tavallisimmin intialaisiin vaatteisiin. Jos haluat lukea hupaisaa (intialaisten käymää) keskustelua siitä, miksi intialaiset naiset tykkäävät käyttää länsimaisia vaatteita, käy kurkkaamassa täältä.

      Niin, ja jokin nimimerkki olisi kiva olla kommentissa mukana. :-)

      Poista
  5. Minäkin vierastan sitä ajatusta, että jonkun muun ihmisen tai maan mukaan tulisi valita pukeutumisensa. Toki täytyy mielestäni pyrkiä kunnioittamaan eri maiden erilaisia siveyskäsityksiä eikä lähteä vaikkapa moskeijaan shortseissa ja hihattomassa paidassa tai yleensä liikkua hyvin vähissä pukeissa maissa jossa se ei kuulu kulttuuriin tai ole muuten soveliasta, mutta siihen se minun osaltani päättyy. Pukeudun itseäni varten enkä ole juuri kiinnostunut siitä mitä muut vaatteistani ajattelevat (siksipä kai ei blogissani näy "päivän asuja" ;) )

    Sain viime viikolla kuulla eräältä vanhemmalta vietnamilaiselta rouvalta, että minun pitäisi laittautua kauniiksi ennen kuin mieheni illalla tulee töistä kotiin. Kuulemma olisi tärkeää yleensäkin pitää itsestään huolta - ei suinkaan terveyden ja oman hyvinvoinnin vuoksi - vaan siksi, että miehet muuten alkavat katsella nuorempien ja kauniimpien tyttöjen perään. Olemme näille ohjeille mieheni kanssa tässä viime päivinä vähän naureskelleet. Hänestä ne olivat onneksi ihan yhtä päättömiä kuin minustakin.

    Minä pidän nykyisin aika vähän vartalonmyötäisiä vaatteita. Mielestäni ne sopivat paremmin nuoremmille ihmisille. Mielelläni pukeudun ihan kauniisti mutta en halua mitenkään erityisesti kerätä huomiota itseeni sen enempää vaatteillani kuin muutenkaan. Että sika säkissä kai olen sitten minäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, no tervetuloa kerhoon. :-D

      Jostain syystä täällä Intiassa ulkomaalaiset miniät tuntuvat hyvin yleisesti ajattelevan, että heidän pitää jollakin tavalla omaksua intialaisuus, enkä ymmärrä, miksi. Toki joidenkin kohdalla suku voi ihan suoranaisesti painostaakin ja antaa ymmärtää, että olisi parempi, jos miniä pukeutuisi perinteisiin intialaisiin vaatteisiin. Onneksi meillä on suku ollut hyvin avomielistä tässä asiassa. Toki minäkin haluan tuntea kulttuurin ja oppia kielen ja kunnioittaa paikallisia tapoja ja ihmisiä noin muuten, mutta en ymmärrä miksi kunnioitusta pitäisi jotenkin pukeutumisella osoittaa. Ehkä pukeutuminen on helpoin ja näkyvin keino sen kunnioituksen osoittamiseksi?

      Hih, no olihan tuossa elämänohjetta. :-) Minusta on ihan naurettava ajatus, että pitäisi ruveta tälläytymään sitä varten, että mies tulee töistä kotiin. Onneksi miehesi on sentään samoilla linjoilla. ;-)

      Täällä tuommoisia ”kuinka pidät miehesi kotona/onnellisena/seksielämänne tyydyttävänä/jne.” -ohjeita kyllä riittää paikallisissa lehdissä. Tuntuu, että avio-onni on täällä yksinomaan naisen vastuulla, ja se kai kertoo vain siitä, kuinka patriarkaalinen yhteiskunta Intia edelleen on.

      Poista
    2. Kun menee italialaisen kanssa naimisiin oletusarvona tuntuu olevan, että on omaksuttava italian kieli ja käytettävä sitä kotikielenä. Minä olen kyllä oppinut italiaa tässä ihan huomaamatta mutta ihan melkein periaatteesta en tunne mitään painetta puhua italiaa - eipähän miehenikään osaa puhua suomea eikä edes ymmärrä sitä sen vertaa kuin mitä minä italiaa. Meidän yhteinen kielemme ja kotikielemme onkin siis englanti. Asia olisi tietysti eri jos asuisimme Italiassa; johan sitä silloin omaksi hyödykseni olisi tärkeää osata kommunikoida paikallisella kielellä.

      Olen siis kai vähän huono yleensäkin joustamaan ulkoisia odotuksia kohti, vaikken toisaalta haluakaan ketään aktiivisesti käytökselläni satuttaa ja pyrin siis sinänsä käyttäytymään kunnioittavasti erilaisia ihmisiä ja kulttuureja kohtaan.

      Noita kuinka pidät miehesi onnellisena -ohjeita muistan lukeneeni myös esimerkiksi amerikkalaisista naistenlehdistä. Epäilen, että miehille suunnatut lehdet antavat vastaavia ohjeita miehille. Tuntuu siis olevan aika universaalinen ajatus, että naisen on pidettävä miehestään jatkuvasti äärimmäisen huolta tai huonosti käy. Jotenkin minulle tulee aina mieleen, että aikamoisina ressukoina pidetään sellaisia miehiä, joita täytyy koko ajan paapoa ja huomioida ikäänkuin he olisivat jotain pieniä lapsia...!

      Poista
    3. Minullakaan ei ollut mitään tarvetta oppia telugua, kun asuimme Suomessa, mutta täällä sen opettelu on ollut minusta tärkeää senkin takia, että koen pääseväni kielen avulla syvemmälle kulttuuriin, ja ihmisetkin tulevat jollakin tavalla läheisemmäksi, kun voi puhua heidän omaa kieltään. Monet vanhemmat ihmisethän eivät osaa täällä englantia ollenkaan.

      Kiinnostus kieltä ja kulttuuria kohtaan on kyllä aina lähtenyt minusta itsestäni (opiskelin jo Suomessa Etelä-Aasian tutkimusta), ja ”pelkän” miehen takia en olisi kyllä nähnyt vaivaa pätkän vertaa. :-D

      En usko minäkään, että miestenlehdet antavat miehille vastaavia ohjeita. Täällä miehetkin tuntuvat lukevan noita samoja naistenlehtiä, kun hekin kirjoittelevat joskus kysymyksiä lehtien kysymyspalstoille. Täällä ei keskustella avoimesti esim. seksistä, ja tuntuu, että tuollaiset lehdet ovat netin (ja ehkä kavereiden) lisäksi ainoa keino saada jonkinlaista tietoa aiheesta. Muistan kun ukkelin serkku oli ennen naimisiinmenoaan repinyt mukaansa puolet yhdestä naistenlehdestäni meillä ollessaan (minä olin silloin Suomessa). Se lehti kun sattui olemaan juuri joku parisuhdespesiaali, joka oli täynnä kaikenlaisia neuvoja. Toisaalta aika huvittavaa, mutta toisaalta vähän pelottavaakin, kun tuntuu, että naistenlehdillä on täällä aika paljon valtaa, ja ne ehkä siirtävät vanhoillisia ”naisen tehtävä on pitää mies onnellisena” -käsityksiä aina vain eteenpäin.

      Poista
  6. Juu en kyllä itsekään varmastikaan pukeutuisi joka paikkaan shortseihin intiassa, kuten joskus nuorena ja hölmönä. Nyt ymmärtää, että helpommallakin olisi voinut päästä. Täällä minulla on shortsit kun olen mieheni kanssa liikenteessä ja kotona, yksin kaupoille tms mennessä laitan suosilla housut, sillä en kestä edelleenkään sitä viheltelyä ja mama chita huutelun määrää..

    Intia on varmasti pukeutumisen kannalta yksi vaikeimmista, uskontoja ja kulttuureitakin siellä on niin monia.
    Olen miettinyt meksikolaisuudessa samaa. Mikä tekee kulttuurista niin voimakkaan, että kaikkien on miltei transformoiduttava meksikolaiseksi,intialaiseksi jne..? Ja samaiset kulttuurit korostavat huomattavasti omaa kulttuuriaan myös ulkomailla.
    meksikolaisia on 20 miljoonaa jenkeissä ja muodostavat kuin toisen meksikon jenkkien sisällä. Siellä on kaikki meksikaani konsertit, ruuat, urheilutapahtumat,rodeot,
    oikeastaan voit kokea meksikaani kulttuuria kuin meksikossa konsanaan myös jenkkien puolella. Tai intialaiset kautta maailman. Juuri tällä viikolla näin intialais perheen guadalajaran imigrant toimistolla ja kaikki olivat pukeutuneet sariin ja oli henna tatuoinnit jne..Mutta sitten kun olet suomesta ajatellaan ,että olet moderni eurooppalainen, kuin kulttuuriton. Automaattisesti minuun suhtaudutaan kuin latinoon monessa asiassa, sillä olen nainut meksikolaisen.En ole varma osaanko edes selittää..Ehkä useimmiten kysymys on myös köyhemmistä, iso kansaisista maista joissa muita kulttuureita ei niin edes tunneta. Sillä esimerkiksi monerneissa meksikolaisissa huomaan enemmän liberaaleja eurooppalais tapoja ja piirteitä. Kun taas sitten ne jotka ovat asuneet jossain pienessä kylässä koko ikänsä ja ehkä käyneet kauimmillaan noin 100 kilometrin päässä kaupoilla. Eivät välttämättä tiedä edes missä on eurooppa,tai he ovat katolilaisia ja luulevat ,että kaikki ovat. useimmiten intiaanien keskuudessa olen philippiineiltä menee sekaisin heillä finlandian kanssa helposti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minäkin ilmestyin anoppilan ovelle ensimmäisen kerran capri-housuissa (shortseja en ole koskaan oikein käyttänyt), vaikka kyllä tiesin, että peittävämminkin olisin voinut pukeutua. :-) Silloin ajattelin vain, että ei se maailmaa kaada, vaikka olisi vähän lyhyemmätkin housut, mutta kyllähän ne vanhemmat sukulaiset ehkä olivat hieman hämmentyneitä. :-) Muutenkin pukeuduin aiemmin hieman paljastavammin (lähinnä juuri jalkojen osalta), mutta nyt pukeudun aina aika peittävästi, kun olen huomannut sen helpottavan omaa elämääni.

      Todellakin, intialaisetkin ovat ulkomailla ihan intialaisen näköisiä ja käyttäytyvätkin ihan kuin intialaiset. :-D Ja ruoaksi ei kelpaa tietysti mikään muu kuin intialainen. Olisiko syynä sitten vain oman kulttuurin voimakkuus ja pitkä perinne sekä se, että kulttuuri näkyy niin monella elämänalueella. Jos vertaa Suomea esimerkiksi Intiaan tai Meksikoon, niin kyllähän suomalainen kulttuuri on aika olematonta. Tai en minä ainakaan osaisi sitä kovin syvällisesti määritellä.

      Samalla tavalla täällä Intiassa modernit perheet ovat omaksuneet länsimaisia tapoja, ja se johtuu varmaan siitä, että he ovat saaneet enemmän länsimaisia vaikutteita esim. koulutuksen, television, sanomalehtien, tuttavien jne. kautta. Länsimaisia tapoja (esim. juuri länsimaista pukeutumista) pidetään täällä usein jollakin tapaa edistyksen merkkinä, mikä on minusta vähän outoa ja ristiriitaista tuon oman kulttuurin korostamisen kanssa. Mutta ehkä tässä on joku sukupolvien välinen kuilu, kun länsimaisuutta ihannoivat ovat yleensä aika nuoria.

      Haha, täällä luullaan aina, että olen Englannista (England), kun sanon olevani Suomesta (Finland). Eikä kukaan tosiaan oikein tiedä, missä se sellainen Finland edes on.

      Poista
    2. Helsingissä esitettiin viime vuonna aika loistavaa musikaalia Ek Kahani, jossa tehtiin pilaa niin suomalaisista kuin intialaisista siirtolaisista Suomessa... kuka oli reagoinut vieraalla (tuppisuiden kansoittamalla) maalla asumisen tuskaan rupeamalla kiihkohinduksi, kuka taas bailuhirviöksi. Eli jotkut yrittävät identifioitua uuteen maahansa (pätee varmasti yhtä lailla suomalaisiin Intiassa) vetämällä ihan överiksi "kääntymyksensä" mikä varmasti näkyy erityisesti vaatetuksessa, ja jotkut taas vetäytyvät toiseen ääripäähän eli muuttuvat vieraalla maalla superkiinnostuneiksi omista juuristaan, usein uskonnostaankin, eivätkä halua antaa enää piiruakaan periksi maassa maan tavalla -ajattelulle.

      Onneksi kultainen keskitiekin on sieltä jostain löydettävissä.

      Poista
    3. Kuulostaapa todellakin loistavalta musikaalilta, ja varmasti oli hauska myös. Jokainen reagoi vieraassa maassa varmasti omalla tavallaan, joka riippuu luultavasti aika monesta tekijästä.

      Minä olen toivoakseni löytänyt sen kultaisen keskitien. :-) Tai ainakin minusta tuntuu siltä. :-)

      Poista
  7. Hahaha, mä en tajunnut tuota sikaa säkissä, ennen kuin Katan kommentin luettuani aivoissa viimein loksahti. :D Blondi mikä blondi. :D

    Mutta siis tuosta pukeutumisesta. Tavallaan olen samaa mieltä, että on outoa muuttaa pukeutumistaan ihan vain miehen kulttuurin vuoksi. Mutta toisaalta, onhan se helpompaa mukauttaa pukeutumistaan ympäristön tyyliin istuvaksi. Huomattavasti helpompaa edes yrittää näyttää siltä, että yrittää hukkua massaan. Esimerkiksi täällä väistämättä alkuperämaidensa tyyliin pukeutuvat ihmiset erottuvat silmään katukuvasta. Esteettisesti värikäs katukuva on tietysti miellyttävämpi kuin pelkkä peruspariisilainen mustanpuhuva massa. Mutta toisaalta, itse olen huomannut arjen olevan helpompaa, kun pukeudun vähän kuten muutkin. Jollekin tämä massan seuraaminen on tietysti ajatuksena jo kauhistus, mutta minä taistelen ne identiteettitaisteluni muualla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, älä välitä – minä en tajunnut sitä sikaa säkissä edes siinä vaiheessa, kun sen kirjoitin! Sika vain tuli otsikkoon jotenkin mukaan, kun siinä oli se säkkikin, ja sitten totesin, että jaahas, se sopiikin tähän aika hyvin. :-D

      Moni asia kyllä varmasti helpottuu, jos sopeuttaa pukeutumisensa muiden pukeutumiseen. Olen miettinyt monesti, kuinka eri tavalla minuun olisi mahdettu täällä suhtautua, jos olisin käyttänyt heti alusta lähtien intialaisia vaatteita. Toisaalta ukkelin suku on suhtautunut minuun hyvin alusta lähtien, vaikka en ole intialaisia vaatteita koskaan käyttänytkään, ja hehän ovat ne ihmiset, joilla on loppujen lopuksi väliä.

      Tällaisessa maassa länsimaalainen ei (eikä varsinkaan blondi!) pysty sulautumaan massaan jo ulkonäkönsä takia, joten ne yrityksetkin ovat siinä mielessä aika turhia. Mitä sitä turhaan yrittämään, kun tulosta ei tule kumminkaan. ;-D Tuosta katukuvasta erottumisesta tuli mieleen vielä (kun näin silmissäni sellaisen afrikkalaisen komean naisen kävelemässä värikkäässä palttoossa pitkin Pariisin katuja), että pukeutuminen voi myös olla ylpeyttä omaa kulttuuria kohtaan. Toisaalta on ihailtavaakin, että oma kulttuuri koetaan niin vahvana ja tärkeänä osana identiteettiä, että kulttuurin annetaan näkyä ulkomaillakin.

      Poista
    2. On muuten jotenkin aika koomisen näköistä kun Jamaikalla valkoistakin valkoisemmat nuoret ja vähän vanhemmatkin ulkomaalaiset kasvattavat rastatukan ja yrittävät myös vaatetuksen osalta olla niin jamaikalaista... Tosiaan sitä joskus vain erottuu joukosta vaikka miten yrittäisi sulautua ja jotenkin ne yritykset olla niin kuin muut näyttävät ulospäin lähinnä humoristisilta!

      Poista
    3. Tiedän, mitä tarkoitat. :-) Joskus yritykset sulautua joukkoon kääntyvät itseään vastaan. Olen nähnyt siitä täälläkin lukuisia esimerkkejä, kun länsimaalaisilla naisilla on ollut sari päällä, mutta pukeutujalla ei selvästikään ole ollut tietoa siitä, kuinka se kangaskaistale tulisi oikeaoppisesti päälle kietoa. :-)

      Poista
  8. Minusta maassa maan tavalla tarkoittaa sitä, että ei pukeutumisellaan ehdoin tahdoin loukkaa maan asukkaita. Muuten olen päättänyt pukeutumisellanikin näyttävän mieluiten minulle. Mukavuus, mutta ei haittaa vaikka olisi kauniskin. Ei vartalonmyötäistä jatkuvasta vatsapömpästä johtuen. Jos olisin tosi slim, ehkä mielelläni esittelisinkin sitä:D. Koska en ole hoikkis, suosin Pikkumyy-tyyliä, eli A-linjaisia mekkoja, jotka antavat kabanossit, suklaalevyt ja sämpylät anteeksi, edes vähän.

    Oikeasti kärsin jatkuvasti pallomahastani. ARGH. Kyllä voi olla vaikeaa muutaman kilon tiputtaminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoilla linjoilla olen minäkin: maassa maan tavalla.

      Minullakin keskivartalo on se, johon paino ensimmäiseksi kertyy ja josta se viimeiseksi myös lähtee. Kun ennen käytin niitä tiukkoja vaatteita, sain jatkuvasti stressata pienistäkin painonmuutoksista, kun ne näkyivät heti keskivartalossa. Nyt olen taas siellä painoni yläpäässä, ja ne kabanossit (joita en ole edes syönyt) ovat taas muuttuneet vatsamakkaroiksi. :-(

      Aloitin minäkin muuten eilen laihdutuskuurin. :-)

      Poista
  9. Olipa hyvä postaus Satu:)Itselläni oli ennen hieman sama ongelma,eli eksäni aina huomautteli tuosta samasta ja ehdotti niitä vartalonmyötäisiä vaatteita.Hän myös toi pari sellaista tuliaisiksi matkoilta>;sellaisia joita sain hädin tuskin päälle (vaikka olinkin 20 kiloa nykyistä hoikempi vielä muutama vuosi sitten) ja oli sitten niin loukkaantunut kun en niitä käyttäyt.Tärkeintähän että itse on mukava olo. Laihdustuskuurilla täälläkin yritetään olla;koko ajan;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla, että sinullakin on ollut samanlainen "ongelma". :-) Minunkin ukkeli on joskus ostanut mulle vaatteita, mutta ne sentään ovat onneksi mahtuneet päälle. Olen kyllä pitänytkin niitä, koska ukolla taitaa olla parempi maku vaatteiden suhteen kuin minulla. ;-)

      Minä aloitin laiharin toissapäivänä, kun olin ensin syönyt kaikki kaapit herkuista tyhjiksi. ;-D

      Poista
  10. intialaisen_vaimo25.4.2013 klo 21.16

    Minä olen varmaan sellainen pukeutumisella kunnioitusta osoittava tapaus - ainakin erityistilanteissa.

    Pidän vaihtelevasti Intiassa capreja, t-paitoja, kurteja. Yleisin asuni siellä käydessä nykyään on kai caprit ja 3/4-hihaiset paidat. Asuessani ja siellä töissä käydessäni aikoinaan tietenkin päällä oli pitkät housut. Salwar Kamezejakin on tullut aikoinaan käytettyä enemmänkin. Ei siksi, että olisin intialainen tai haluaisin sellaiseksi tulla, mutta koska olen tumma, sulaudun helpommin massaan salwarissa (niitäkin on monenlaisia, eikä kaikki ole ollenkaan kuumia). Minua on jopa luultu pohjois-Intialaiseksi muutamaan kertaan (sinulta se ei ehkä niin helposti taida onnistua :D). Toinen syy salwareille ja muiden intialaisten vaatteiden pitämiselle on myös se, että saan niitä lahjaksi - paljon. En tiedä teidän suvusta, mutta meillä vaatteiden antaminen läheisille kuuluu juhlaan kuin juhlaan, oli juhlittavana kuka hyvänsä. Ja kohteliaisuudesta tulee niitä toisinaan pidettyä, vaikka eivät omaan makuun aina olisikaan.

    Sarit kuuluvat Intiassa erityisesti uskonnollisiin ja juhlaviin tilaisuuksiin, kuten varmasti tiedät. Länsimaisia vaatteita ei niiden "tavallisuuden" vuoksi pidetä ehkä niin juhlavina (ei kultaa ja kimallusta tai räikeitä värejä), joten kunnioituksesta juhlan arvoa kohtaan saatan minäkin vääntäytyä sariin toisinaan. Silloinkaan tarkoituksena ei ole muuttua intialaiseksi - ainoastaan osoittaa pukeutumisella, että tilaisuus on minullekin tärkeä.

    Mutta meillä homma toimii myös toisinkinpäin. Häämme olivat hindu-länsimaisyhdistelmähäät. Aamulla koko väki sareissa/dhoteissa ja illalla länsimaiset vaatteet kehiin myös mieheni suvun naisväen toimesta. Kunnioituksesta uskoisin olleen silloinkin kyse. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei taida ihan onnistua minulta pohjoisintialaiseksi(kaan) muuntautuminen, vaikka pohjoisessa vaaleahipiäisiä ihmisiä onkin. :-D

      Meillä ei kuulu tuommoinen vaatelahjojen antaminen tapoihin. Ainoastaan silloin, kun menin perheisiin ensimmäistä kertaa "esittäytymään", naisväki antoi puserokankaan, jonkin hedelmän (tyypillisimmin banaanin tai kookoksen), rahaa jne. Minulle ei lahjoiteta vaatteita varmaan siitäkään syystä, kun ajattelevat (aivan oikein), että ei se kuitenkaan niitä käytä. :-) Muutaman sarinkin sain silloin, kun tulin sukuun ensimmäisen kerran, mutta ne olivat niin kamalia (tönkkösareja ja ruman värisiä), että en ole niitä koskaan pitänyt. Häpeäkseni täytyy tunnustaa, että en tiedä edes, missä ne mahtavat olla...

      Joskus ajattelin pukeutua joihinkin häihin länsimaisiin vaatteisiin, ja silloin mietin, että ainoat länsimaiset vaatteet, jotka jotenkin ehkä vastaisivat sareja (materiaaliltaan, väreiltään ja juhlavuudeltaan) olisivat sellaiset juhlamekot, joita myydään esim. Halosella niissä erillisissä juhlamekko-osastoissa. Sellainen mekko voisi olla minusta ihan kivakin intialaisissa juhlatilaisuuksissa, jos se siis ei olisi mikään kauhean pieni kangaspala. ;-) Muutenhan länsimaiset vaatteet todellakin ovat kovin arkisia intialaisten asujen rinnalla.

      Olen joskus seurannut kunnioitus+pukeutuminen -aiheesta käytyä kiivasta keskustelua Intiaan miniäksi muuttaneiden blogeissa (gori-sitä ja gori-tätä), ja joskus on kyllä suorastaan naurattanut. Pitääkö länsimaisen miniän oikeasti luopua melkein koko identiteetistään miehensä vuoksi, jotta hän tuntisi olevansa täysimittainen perheenjäsen? Minusta siinä ei ole todellakaan mitään pahaa, jos käyttää intialaisia vaatteita – satunnaisesti tai aina – mutta minusta pukeutumisen tulisi olla aina omaehtoista eikä sen tulisi perustua siihen, mitä muut (kuvitellusti tai todellisesti) haluavat.

      Poista
  11. Hih! Tunnistan niin itseni siitä kun sanot että olet väliinputoaja etkä kuulu mihinkään jengiin vaatetuksellasi... Ja minäkni haluaisin kysyä että ketä varten sinun vartalonmyötäisesti pitäisi pukeutua. Ukkelisi varmaan näkee vartaloasi ihan tarpeeksi kotioloissakin ;-) Eli hänen toiveensa kalskahtaa pikemminkin siltä että hän tahtoisi muittenkin miesten näkevän millaisella upealla vartalolla koristellun mimmin hän on onnistunut nappaamaan. Se olisi minustakin aika höpsö syy alkaa pukeutua epämieluisiin vaatteisiin!

    Minä käytän salwar-kameezeja sekä mukavuussyistä (mielestäni maailman mukavin asu niin kesällä kuin talvellakin, kunhan pukee talvella alle väreihin sopivan pitkähihaisen ja -lahkeisen alusvaatekerraston) että niitten morsettaman viestin puolesta. Kaikki jotka ovat syystä tai toisesta vähänkään kiinnostuneita Intiasta tunnistavat minut heti hengenheimolaisekseen. Vastaavasti junttirasistit pitävät välimatkaa. Ja ovathan ne pahuksen nättejäkin.

    Hindupiireissä täällä monet suomalaiset käännynnäisnaiset suosivat sareja. Se taas ei ole minusta alkuunkaan mukava vaate, näyttävä kyllä. Joskus harvakseen minulle tulee sopulilaumaankuulumisfiilis ja saatan sonnustautua sariin, mutta melkein aina sitten kumminkaan en :-D Minua ihan naurattaa se kuinka jotkut käännynnäishindut selittävät totisina että Jumalan mielestä naisten pitäisi pukeutua sariin ja miesten dhoteihin. Johan olisi Jumala nurkkakuntainen jos näin olisi, ja sääoloista piittaamatonkin vielä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, en kyllä tunne itseäni kovinkaan upeavartaloiseksi tätä nykyä! :-D Mutta jos se vartalo alkaisi taas sieltä jostain löytyä tuossa viimeistään parin kuukauden päästä (ai mutta sitten tulee taas se kesä ja ne kabanossit ja siiderit!). Täytyykin alkaa ottaa imarteluna tuo ukkelin vartalonmyötäisempien vaatteiden ehdottelu, kun aiemmin minua on alkanut aina lähinnä suututtaa, kun sille ei kelpaa sitten mikään. ;-)

      Salwar-asut ovat tosiaan muunneltavissa eri säihin sopiviksi, toisin kuin sarit. Sinultahan minä taisin joskus oppiakin, että salwarin allekin voi tosiaan laittaa vaatetta. Minä kyllä ihailen sitä, miten rohkenet pukeutua intialaisittain Suomessakin, muiden katseista ja mielipiteistä välittämättä. <3

      Jaa että jumalakin pitäisi vielä vetää mukaan tähän vaatesoppaan. :-D Todellakin olisi nurkkakuntainen jumala, jos hyväksyisi vain ”oikealla” tavalla pukeutuneet. Ei ole todellista. :-D

      Poista
  12. Ai kun mielenkiintoista keskustelua!

    Jos asuisin Intiassa luullakseni alkaisin hyvinkin pian käyttää paikallisia tunikoita, taitavat olla niitä salwareita siis. Mukavuus ennen kaikkea! Eikö tosiaan ole enää kuuteen vuoteen ollut vartaloa mitä esitellä...

    Mutta vinkinsi kaikille joita ei vaatetus kiinnosta: Kiina on maanne! Siellä saa laittaa päälle mitä vain, riippumatta mihin on menossa. Niin sekavasti pukeutuvaa sakkia en ole nähnyt missään muualla! Maoasu, kimalteleva iltapuku, kouluasuverkkarit, huorahtava miniasu - ihan kaikki sulassa sovussa esim. samassa sinfoniakonsertissa. Ei ole jumalaa vedetty siellä mukaan vaatetusasioihin :) Melkein viisi vuotta hälläväliäpukeutumista on tehnyt tehtävänsä ja uomaan nyt täällä Suomessa olevani helposti alipukeutunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin - kiitos vain kovasti kommentoijille. :-)

      Tunikat ovat pelkkiä yläosia, sellaisia isohkoja paitoja siis, ja salwar-asut ovat kokonaisuuksia, joihin kuuluu se tunika, housut ja dupatta-huivi. En koskaan osta salwareita sen takia, koska mulle nuo housut ja huivi ovat ihan turhia kylkiäisiä - en tykkää salwar-asujen housuista, olivat ne minkä mallisia tahansa, ja sen huivin kanssa sählääminen on minusta ärsyttävää, kun se jatkuvasti putoilee ja sitten sitä pitäisi olla koko ajan asettelemassa. :-) Vaatteiden pitää olla huomaamattomia päällä!

      Ooh, sanoinko jossain, että kuuteen vuoteen. No jos sanoin, niin se ei kyllä pidä paikkaansa. :-) Minulla paino tosiaan vaihtelee muutamilla kiloilla ylös ja alas, ja silloinkin kun paino on siellä yläpäässä mulla on varmaan jonkun toisen (esim. sen ukkelin) mielestä ihan hyvä kroppa. Itsellä on kuitenkin sellainen lösähtänyt ja turpea olo, enkä koe sitä ylintä painoa omakseni. Siksi tämä elämä onkin sellaista sahaamista. :-) Mutta onneksi tiedän, miten sieltä pääsee taas alas - tai ainakin tiesin, kun nythän en voi liikkua siihen malliin kuin ennen.

      Haha, seuraavaksi siis Kiinaan! :-D Voin jotenkin niin taas kuvitella tuon asujen sekamelskan. :-)

      Poista
  13. Juu onhan suomalainen kulttuuri aika mietoa maultaan moneen muuhun verrattaessa.Ja kansallisylpeys on aika alhainen.jotenkin tuntuu ,että suomalaiset mieltää kaiken muulta tulleen aina hienommaksi(paitsi maahanmuuttajat ja pakolaiset) kuin ,että korostettaisiin omaa kulttuuria.monesti olen miettinyt monia asioita täällä ,että jos kaverit Suomessa olisi yhtä maa rakkaita pitäisin todella kiihkoiluna mutta täällä on ihan ok et joka kaverilla on Meksikon lippu seinällä ja lipun väreissä löytyy ruokia ja drinkkejä jne..jännää kansaa ollaan koska monet muut Euroopan kansat ovat jopa röyhkeyteen asti ylpeitä jutuistaan ..tavallaan kyllä arvostankin sellasta rauhallisuutta ja suvaitsevaisuutta mitä huomaan suomalaisiss taasen muita kulttuureita kohtaan.Kun oma kulttuuri on vähän laimeahko kiinnostus muihin on ehkä suurempi ns..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta. Jäin miettimään erityisesti tuota viimeistä lausetta. Ehkä juuri tuon takia ulkomaalaisetkin ovat omaksumassa niin innokkaasti esim. juuri Intian kulttuurin ja sen tavat (sitä pukeutumista myöten). Ehkä jokaisella ihmisellä on kaipuu jonkilaiseen vahvaan kulttuuri-identiteettiin, ja jos oman maan kulttuuri on laimeaa, täytetään se tyhjiö mieluusti toisen, vahvakulttuurisen maan kulttuurilla.

      Jännä juttu, miten se kansallistunne kuitenkin löytyy suomalaisiltakin urheilusaavutusten kautta, kun esim. jääkiekkojoukkueen voitto tuntuu yhdistävän koko kansan. Samaten itsenäisyyspäivän linnanjuhlat tuntuvat myös herättelevän kansallistunnetta, sekä Suomessa että ulkomaila asuvien suomalaisten keskuudessa. Eli kyllä suomalaisillakin se kansallistunne jossain siellä piilossa on, mutta sitä täytyy vain hieman herätellä. :-)

      Poista
  14. No sentään yksi huoli vähemmän mulla, kun meilläpäin pukeudutaan aikalailla samalla tyylillä kuin Suomessakin. Toki muutamia asioita tulee ehkä mieleen Brasilialaisesta tyylistä: naisilla mielellään pitkä tukka (ITSEKIN KASVATIN HETI LYHYESTÄ PITKÄN TUKAN...hehhh, kaikkeen sitä lähtee), manikyyri käsissä ja varpaissa aina, korkokengät... ehkä muutenkin aavistuksen koristeellisempi ja naisellisempi tyyli. Pidän kyllä, ettei ole sillä lailla ongelmia. Voin vain kuvitella millaista on tuo pohdinta vaatteista Intiassa.. Dubaissa asuessa, ja alueella matkustellessa vaatteet oli tosi usein mielessä. En todellakaan pukeutunut avonaiseen tai muuhun piukkaan kesävaatteeseen vaikka oli kova helle. "pahimmillaan" mutta oli polven alle hieman tuleva hame, ja siinäkin oli usein alaston olo. Miehet, erityisesti intialaiset maahanmuuttajat, sai kyllä usein aika vaivaantuneeksi olon, jos oli yhtään säkkiä pienempää päällä... Huivia käytin joskus Omanissa, mutta en Dubain puolella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle tulee (stereotypisesti) heti mieleen brasilialaisista naisista, että he ovat hirveän naisellisia ja aina viimeisen päälle. Ilmeisesti se pitää jossain määrin paikkansakin. :-)

      Täällä pitkä tukka on myös ihan ehdoton (ainakin täällä Hyderabadissa), ja jos naisilla on lyhyt tukka, siihen on yleensä jokin syy (on esim. käyty temppelissä ajattamassa tukka pois). Onneksi mulla oli pitkä tukka jo valmiiksi, niin ei tarvinnut kasvattaa. ;-) Mutta olen puolivakavissani ajatellut käydä Tirumalan temppelissä ajattamassa itseni kaljuksi, vaikka ukkeli on kyllä jyrkästi sitä ideaa vastaan. Miksiköhän? :-D

      Dubaissa varmaan suurin osa intialaisista on sellaisia duunareita, sinne paremman elämän perässä muuttaneita, ja yleensä vähävaraiset, ei-koulutetut ja maaseudulta kotoisin olevat ovat niitä kaikista pahimpia tuijottajia. He kun harvemmin ovat nähneet vaaleaa naista ylipäänsä, saati sitten niukasti pukeutunutta naista. Täälläkin huomaa eron ihan selvästi – koulutetut ja varakkaat eivät ole minusta pätkän vertaa kiinnostuneita, mutta annas olla jos kävelee vaikka jonkin rakennustyömaan ohi tai eksyy johonkin köyhempään kaupunginosaan, saa kyllä tuntea jokaikisen katseen niskassaan, oli päällä mitä tahansa.

      Poista
  15. Saria en ole vielä käyttänyt, mutta salwarit ovat tuttuja. Housupuoli ja dupatta ovat ne hankalimmat, mutta ne nilkoistakin löysät ovat minusta oikein mukavat päällä. Dupatta taas roikkuu milloin mitenkin, mutta sitähän voi pitää miten itse tykkää, vaikka vain toisen olan yli heitettynä ja solmittuna sitten vastakkaiselle kyljelle. Pysyy ainakin matkassa. :) Yleensä tosin tulee käytettyä vain yläosaa ja joskus dupattaa, farkut tai puuvillahousut sitten alaosana.

    Niin ja Nandedissa asuessamme ajatin pääni kaljuksi kun alkoi tökkimään kaksihaaraiset. Mies pohti päivän moista päähänpistoa, auttoi ajelussa ja totesi useammankin kerran että voi kun sä olet söpö kaljuna, annankohan mä ollenkaan sun kasvattaa taas pitkiä hiuksia... Nyt on onneksi kasvanut melkein olkapäille asti ja yllättäen hieman tuuheampana! Tosin niitä kaksihaaraisia on taas kun en ole oikein saanut aikaiseksi leikkauttaa muuten kuin miehen suosiollisella avustuksella. Jospa Suomessa sitten... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi jestas, sinä olet toteuttanut sen, mistä minä olen haaveillut salaa jo pitkään, eli ajanut pään kaljuksi! Ihan mahtavaa. Minun on tehnyt myös mieli tehdä se siitä syystä, että hiukseni ovat aika huonossa kunnossa. Ukkeli ei kuitenkaan anna lupaa kaljuiluun. Epäilen kyllä, että pääni olisi myös niin muhkurainen ja kamalan muotoinen, että näyttäisin ihan joltain alienilta. :-)

      Poista
  16. Ainahan sitä voi sijoittaa peruukkiin jos epäilyttää pään muoto tai mies jupisee vastaan. :P Suomessa en olisi sitä uskaltanut tehdä, mutta Intiassa on niin kuumakin että helpotti oloa ihan hurjasti kun ei ollut pitkää tukkaa hikoiluttamassa. Ja ihan oikeasti tuntuu siltä että paransi hiuslaatua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peruukki ei kyllä ihan hirveästi houkuttele. :-D

      Uskon kyllä, että hiustenlaatu parani leikkaamisella. Minulla oli lapsena tosi ohuet hiukset, jotka äiti leikkasi kerran ihan lyhyiksi, ja tukastani tuli paljon paksumman oloinen leikkauksen seurauksena. Vaikka ei leikattukaan ihan kaljuksi asti. ;-)

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3