Palelee (nyt jo)

Aika hujahti tällä viikolla kaikkien älyttömien askareiden parissa niin, että en ehtinyt postailemaan mitään - enkä lukemaan muidenkaan blogeja.

Nyt viimeistään olikin sitten pakko pysähtyä, sillä olen paraikaa Delhissä odottelemassa huomisaamun lentoa Suomeen.

Höh. Taas tätä matkalaukkuelämää!

Inhoan näitä pakollisia yhden yön pysähdyksiä Delhin lentokenttähotelleissa, mutta minkäs teet, kun Hyderabadista ei ehdi aamulla Delhiin niin, että ehtisi vielä Helsingin-lennollekin.

Suurin syy, miksi inhoan yöpysähdyksiä Delhissä, on lentokenttätaksit. Kuskeilla ei ole koskaan hajuakaan hotelleista, missä ne mahtavat sijaita, ja kun minä en osaa hindiä, olen joskus vähän pulassa. Onneksi olen ollut tässä hotellissa aikaisemminkin, joten tiesin, missä hotelli sijaitsee, ja jotenkin onnistuin välittämään tiedon myös kuljettajalle. Viimeksi minulla ei ollut hajuakaan, missä hotelli sijaitsee, mutta onneksi satuin näkemään hotellin tien oikealla puolella, joten saatoin viittilöidä kuskille, että tuonne pitäisi päästä. Tämänkertainen kuljettaja oli aggressiivisen oloinen nuori kaveri, joka rupesi heti alkumatkasta vaatimaan 50 rupiaa matkatavaroista, vaikka ne sisältyivät taksimatkan hintaan (olin ottanut prepaid-taksin). Kaiken lisäksi poju kurvasi sillan alta jollekin syrjäiselle alueelle, mutta minä tajusin onneksi heti, että tämä ei ole kyllä oikea reitti, ja käskin pojun kääntymään takaisin päätielle. Yritän aina näyttää mahdollisimman päättäväiseltä ja pelottomalta, vaikka en tiedä, onko siitä mitään varsinaista hyötyä. Jotenkin vain tuntuu siltä, että pelkoaan ei saa näyttää, vaikka sellaista tuntisikin.

Olisin voinut tilata hotellin taksinkin noutamaan, mutta sekin keino on huonoksi havaittu, kun viimeistä edellisellä kerralla kuljettaja oli eri terminaalissa kuin minä. En jaksa sitä puhelimessa setvimistä, että missä kenenkin olinpaikka mahtaa olla, ja löydemmekö toisemme vai emme. 

Inhoan näissä lentokenttähotelleissa oleskelua myös siksi, että täällä on aika lailla jumissa, kun kaikki on niin kaukana. En viitsi  - viimeaikaisten Delhi-tapahtumien jälkeen varsinkaan - muutenkaan lähteä seikkailemaan yksin Delhin yöhön. On siis parempi kykkiä hotellissa ja odotella aamua. Onneksi on sentään ympärivuorokautinen huonepalvelu, ja siitä otan kyllä joka kerta ilon irti!

Viimeksi tilasin tällaisen annoksen - ja söin (yksinäni) melkein kaiken! Lasissa on sitten mehua eikä mitään bisseä!

Tilasin Hyderabadin lentoasemalla lounaaksi Gunturin idlin, jonka tiedän tuliseksi annokseksi - ja siksi juuri siitä pidänkin. 

Tilauksen vastaanottaneen pojan suu kääntyi hymyyn, ja hän tiedusteli hienovaraisesti, että mahdanko olla syönyt aikaisemmin Gunturin idliä...

Mietin lentokoneessa lentoyhtiön lehteä lueskellessani sitä, että Intiassa ei tarvitse kuin matkustaa toiseen osavaltioon, ja tuntee itsensä jo ihan turistiksi. Kieli on tietysti tärkein erottava tekijä, ja kielitaidottomana sitä vasta huomaa, miten onneton olo on, kun ei osaa kieltä. Tänäänkin toivoin monta kertaa, että taksikuski osaisi telugua tai minä hindiä!

Ilmakin on täällä Delhissä aivan toisenlainen kuin Hyderabadissa. Olin katsellut, että Delhissä päivälämpötilat liikkuvat 17-18 asteessa ja yölämpötilat noin kuudessa asteessa, joten vedin lähtiessä päälleni paksun villatakin ja toppatakin. (Hyderabadissa ei talvea loppujen lopuksi sitten tullutkaan, ja päivällä oli lämpöä 30 astetta ja yölläkin päälle 15.) Lopulta pakkasin toppatakin kuitenkin laukkuun, kun totesin sen olevan ehkä hieman liioittelua. Villapaita oli kuitenkin ihan sopiva varustus lentokoneesta astuttuani, kun asteita oli "vain" 17. Ihmiset ja maisematkin ovat ihan erinäköisiä täällä kuin siellä kotona Hyderabadissa, ja vaikka olen sielläkin ulkomaalainen, on hassua, miten kuitenkin tunnen kuuluvani sinne ja miten se paikka ja ne ihmiset tuntuvat "omilta".

Lentoyhtiön lehdestä bongasin kaksi hassua mainosta, jotka oli tietysti pakko valokuvata.

Nyt olisi tarjolla valkoisia paitoja ja valkoisia lungeja - sekä viiksekkäitä miehiä!

Luulin tätä ensin viskimainokseksi, mutta tässä mainostettiinkin sokeripaloja. Intiassa on rohkeaa käyttää sokeripaloja.

Kuluneella viikolla minulla oli kaikenlaisia järjettömiä siivousprojekteja, kuten keittiön kaappien siivous, vaatehuoneen siivous ja kaikkien mattojen pesu. Jokaisen järki varmaan sanoo, että on aivan älytöntä tehdä tällaisia juttuja viime tingassa ennen matkalle lähtöä, kun ukkeli jäi kaiken lisäksi sinne vielä sotkemaan. Nyt on kuitenkin siivottu, kun meille tulee vieraskin Suomesta sitten, kun palaan Hyderabadiin. Onhan se kiva, että matot ovat (olivat) puhtaat!

Koska olen viime kuukaudet joutunut ottamaan jalkani takia aika rennosti, päivittäinen raataminen sai minut niin väsyksiin, että yhtenä päivänä onnistuin kaiken päätteeksi kadottamaan autoni ostoskeskuksen parkkihalliin. Voin kertoa, että ei hirveästi naurattanut, kun autoa ei löytynyt mistään, vaikka harhailin parkkihallia ristiin rastiin puolen tunnin ajan. Itkukin siinä pääsi. Lopulta ukkeli lähti tulemaan kaverinsa kanssa etsimään autoa kanssani, mutta lopulta löysin auton omin neuvoin - aivan eri kerroksesta, johon muistin auton jättäneeni!

Nyt rupean selailemaan huonepalvelukatalogia ja toivottelen kaikille mukavaa viikon alkua! Toivottavasti netti toimii siellä Suomessakin, että pääsen ihan kunnolla taas takaisin blogistaniaan.

Talon tarjoamaa iltalukemista.