Mitä kuuluu

Pahimmasta lähtöapatiasta on nyt selvitty ja perille Intiaankin on saavuttu. Kiitos vielä kerran edelliseen postaukseen kommentoinneille. Olette ihania.

Lensin Hyderabadiin ensimmäistä kertaa elämässäni Lontoon kautta British Airwaysilla. Finnairin lennot olivat niin kalliita, että minusta oli järkevämpää lentää Lontoon kautta, vaikka matka kestäisikin vähän pitempään - lento kun tulisi Lontoosta suoraan Hyderabadiin. Finnairilla en pääsisi Hyderabadiin, mikä ei Intiaan päin tullessa ole mikään ongelma, koska Delhistä lähtee ihan mukavasti lentoja Hyderabadiin. Suomeen päin matkustettaessa yhteys on hieman ongelmallisempi, koska Finnairin lento lähtee sen verran aikaisin, että saman aamun lennoilla ei ehdi Hyderabadista Delhiin. On siis pakko olla edeltävä yö hotellissa, ja minä olen jo pikkuisen kyllästynyt siihenkin vaihtoehtoon.

Matka oli toki pitkä - ensin kolme tuntia Lontooseen, sitten viisi ja puoli tuntia odottelua Lontoossa ja vielä kymmenen tunnin lento Hyderabadiin - mutta onneksi matka ei ollut ihan niin pitkäveteinen kuin olin etukäteen kuvitellut, vaikka yksin matkustinkin. Normaalisti otan yksin matkustaessani (vessa-asioista johtuen) aina käytäväpaikan, mutta nyt otin riskin ja varasin Lontoon-lennolle ikkunapaikan. Halusin nimittäin nähdä Lontoon edes ilmasta käsin, kun en ole aiemmin kaupunkia nähnyt, niin ilmasta kuin maastakaan. Kone teki Lontoon yllä vielä jonkinlaisen kunniakierroksen, joten Lontoo tuli nähtyä varsin perusteellisesti.

Peltoja Lontoon liepeillä.

Keskellä virtaa Thames.

Lontoon keskustaa - vaikka eipä tuosta kuvasta paljon mitään näe.

Lontoon kapeita ja korkeita taloja.

Ukkeli oli lähes pakottanut minut ostamaan varauloskäyntipaikan, jossa olisi jalkatilaa enemmän, ja kun viereinen paikkakin oli tyhjä, minulla oli tilaa oikein hyvin. Kone oli muutenkin lähes puolityhjä. Koneessa oli lisäkseni kaksi länsimaalaista miestä, mutta muuten olin lennolla ainoa länsimaalainen, ja intialaiset mammat silmäilivät minua hyvin kiinnostuneina.

Intialaisten kanssa matkustaminen oli taas yhtä mielenkiintoista kuin aina ennenkin. Yksi mamma nousi seisomaan kesken laskeutumisen, koska hän ei ollut ilmeisesti vielä oppinut, mitä turvavyön merkkivalo tarkoittaa, vaikka se oli selitetty hänelle useampaan kertaan (hänen omalla äidinkielellään). Yhdelle miehelle tuli vatsakipuja ja ilmeisesti jonkinlaisia hengitysvaikeuksia kesken lennon, ja lentohenkilökunta siirsi hänet varauloskäyntipaikkojen viereen keskelle, jossa oli enemmän jalkatilaa. Pian mies kuitenkin tervehtyi niin, että oli vaatimassa yhdeltä lentoemolta kahvia tai teetä, mutta sai vain kupillisen kuumaa vettä ja käskyn siemailla vettä hitaasti. Lentoemäntä ei ollut halunnut tuoda miehelle kahvia tai teetä, koska ne saattaisivat vain pahentaa vatsaoireita. Mies lipitteli vettä tyytymättömän näköisenä, mutta onnistui pian saamaan toiselta lentoemännältä kupillisen kahvia, joka maistui ilmeisesti vettä huomattavasti paremmalta. Kun olin menossa lähimpään vessaan, sieltä tuli juuri ulos nuorehko mies, joka jäi empien seisomaan vessan ovelle. Hän totesi minulle vessan olevan aika hirveässä kunnossa, ja kun kysyin, millä lailla hirveässä kunnossa, hän sanoi, että joka paikka lainehtii vettä. "Ehkä sinun kannattaisi mennä toiseen vessaan", hän neuvoi. Intialaisille vessa on näköjään aina "wet toilet", jossa saa ruiskia vettä mielin määrin joka paikkaan.

Salamatkustaja kurkkii.

Pientä komiikkaakin matkalla nähtiin. Kaksi miespuolista lentoemoa (mitä he ovat nimeltään?!) jakoi kärrystä erikoisannoksia ennen varsinaista ruoanjakelua. Toinen jätti kärryn menosuunnan puoleiset ovet levälleen ja lähti johonkin. Toinen, kärryn takana ollut, mies lähti työntämään kärryä, mutta törmäsi viereisen istuimen käsinojaan. Salaatit, lämpimät annokset, ruokailuvälinepaketit ja juomat lentelivät pitkin käytävää. Toinen mies joutui sitten konttaamaan lattialla ja siivoamaan, ja kyllä häntä sapetti! Avonainen käsilaukkuni sattui olemaan juuri tapahtumahetkellä viereisellä istuimella, ja yksi "Indian veg" -ruoka-annos lensi kaaressa laukkuuni. Onneksi folio oli niin tiukasti annoksen päällä, että minun ei tarvinnut kaapia riisiä laukustani! Kumpikaan miehistä ei näyttänyt huomaavan laukkuuni pudonnutta annosta, joten ojensin sen toiselle miehelle ja sanoin sen lentäneen laukkuuni. "Putosiko se lattialle?", mies kysyi. Selvensin sen pudonneen laukkuuni, ja mies tokaisi: "ai sinnekö se laskeutui". Varsinainen pakkolasku!

Enpä ole koskaan nähnyt näin hyvää vastaanottoa millään lentokentällä: kärryt on aseteltu valmiiksi laukkuhihnan viereen riviin odottamaan matkustajia!

Olin perillä Hyderabadissa puoli kuuden aikaan aamulla, ja muutaman tunnin unien jälkeen rupesin heti kotihommiin.

Joku ukko oli kuulemma käynyt lauantaina siivoamassa koko kämpän, mutta halusin silti siivota itse - ja johan asunto täytyy muutenkin siivota parin päivän jälkeen. Olin pelännyt, että minua odottaisi joku hirveä muurahais-, pulu- tai muu vastaava elukkakatastrofi, mutta onneksi niin ei käynyt. Muutaman kuukauden poissaolon jälkeen oli kuitenkin pakko käydä läpi keittiön kaapit ja siivota keittiö muutenkin perusteellisesti. Saldo: kasa kuolleita muurahaisia kahdessa kaapissa ja kasa eläviä toisessa, kun joku (ukkeli, anoppi?) oli ystävällisesti kaatanut purkillisen seesaminsiemeniä kaapin pohjalle. Riisiinkin oli taas ilmaantunut pieniä mustia elukoita, mutta onneksi riisiä oli jäljellä enää niin vähän, ettei harmittanut heittää niitä pois. Kun olin saanut koko huushollin siivottua ja laittanut kaikki kamani paikoilleen, tuli taas ihan kotoinen olo.

Niin kiire minulla ei kuitenkaan koskaan ole, ettenkö ehtisi välillä kyttäilemään naapuritalojen tapahtumia.

Naapurin talonvahti oli pessyt pyykkiä ja levitellyt pyykit kuivumaan pitkin pihaa ja muurin päälle. Maan tasossa kuivattaminen on täällä aivan tavallinen tapa kuivattaa pyykkiä, mutta olen aina ihmetellyt, eivätkö pyykit likaannu maassa uudestaan. Ymmärrän maassa kuivattamisen siinä tapauksessa, jos pyykkinarua ei ole, mutta muuten kyllä ihmettelen menetelmän käyttökelpoisuutta.

Minäkin olen pessyt pyykkiä useamman koneellisen ja kiittänyt itseäni siitä, että silloin aikoinani metsästin kokoontaitettavaa pyykinkuivaustelinettä kissojen ja koirien kanssa - ja myös löysin sopivan. Sadekautta on nyt jatkunut täällä parisen kuukautta, ja vielä olisi kuukauden verran jäljellä. Se tietää sitä, että ilma on hyvin kostea ja sää hyvin arvaamaton, joten pyykkien kuivattaminen pyykkinarulla on arpapeliä. Ilma muuttuu hyvin äkisti: yhdessä hetkessä voi olla kaunis ilma ja seuraavassa hetkessä voi sataa kaatamalla. Kannettavan pyykkitelineen saa siirrettyä tarvittaessa sisään, ja jos sen laittaa yöllä makuuhuoneeseen, niin kattotuuletin edesauttaa pyykkien kuivumista.

Yhtenä hetkenä on kaunista,

sitten taivaan täyttävät tummat pilvet,

ja sitten sataa kaatamalla.

Sadekausi on aiheuttanut myös sen, että tiet ovat menneet paikoitellen aivan hirveään kuntoon, ja hyviltäkin näyttäviltä teillä saattaa olla isoja ja yllättäviä monttuja ja kuoppia. Ajaminen täytyy opetella ikään kuin uudestaan, kun ne tiet, missä ennen sai huristella tuhatta ja sataa, ovatkin nyt ennalta-arvaamattomassa kunnossa.

Minun ei tosin ole tarvinnut vielä hirveästi ajella, kun automme on lainassa appivanhemmilla. Heidän oma autonsa on Nelloressa, josta auto on tarkoitus hakea ilmeisesti nyt viikonloppuna. Appivanhemmat ovat käyttäneet minun poissaollessani meidän pikkuautoamme, koska se vie vähemmän polttoainetta kuin heidän oma autonsa. Varsinkin anoppi on hyvin tarkka polttoaineen kulutuksesta ja polttoainelaskusta. Minua ei autottomuus muutaman päivän ajan oikeastaan haittaa, koska nyt minun ei ainakaan tarvitse kyytiä ketään, ja lähimpään kauppaankin (jonne tosin on yli kilometri) pääsen kävellen.

Ihmettelen, että anoppilan autonkuljettaja on vielä kuvioissa mukana. Olin aivan varma kesäkuussa Suomeen lähtiessäni, että se oli viimeinen kerta, kun autonkuljettajan näin. Toki autonkuljettaja on ehtinyt jo näyttämään kaikki intialaisten autonkuljettajien maneerit: hän on lainannut useampaan otteeseen rahaa ja ollut yllättäen pois useita päiviä milloin minkäkin syyn takia. On aivan todellinen ihme, että hän ylipäänsä vielä on appivanhempien palveluksessa.

Sitten kun saamme auton takaisin, haluan aika pian päästä käymään appivanhempien uudella tontilla. Se on kuulemma muuttunut nyt sadekauden aikana aivan toisennäköiseksi, ja oikein palan halusta päästä näkemään sen!