Vuokrata halutaan

Olen kurkkuani myöten kyllästynyt anoppilassa asumiseen ja haluaisin jo kovasti omaan kotiin. Jopa siivoaminen kuulostaa varsin houkuttelevalta ajanvietteeltä - kunhan se vain olisi oman kodin siivoamista! Anoppi on alkanut ärsyttää minua viime päivinä ihan suunnattomasti, ja tunne saattaa tietysti olla ihan molemminpuolinenkin - vaikka oikeasti en kyllä ymmärrä, miten minä muka voisin ärsyttää jotakuta, koska minähän olen kaikin puolin niin täydellinen.

Tulemme anopin kanssa tavallisesti oikein loistavasti juttuun, joten kai tämä ärsytys johtuu siitä, että olemme viettäneet viime aikoina aivan liikaa aikaa yhdessä. Varmaankin kun katselee toisen naamaa jatkuvasti, ne luonteenpiirteet, joihin muulloin pystyy suhtautumaan huumorilla, alkavat ärsyttää ihan hirveästi. Kun meillä on luonne-erojen lisäksi välissämme sukupolven mittainen kuilu, aivan erilaiset kulttuuritaustat ja vielä kieliongelmiakin, olisi kai mahdotonta tulla ihan täydellisesti juttuun. Näin yritän ainakin itselleni uskotella... Huoh.

Asunnon haeskelu ei ole sekään edistynyt puusta pitkälle. Yhtenä päivänä kävimme katsomassa välittäjän esittelemiä asuntoja ja toisena harrastimme hieman intialaisempaa asunnon metsästystä: Ajelimme niillä seuduilla, joilla haluaisimme asua, ja bongailimme vuokrataan-kylttejä. Sitten soittelimme kylteissä oleviin numeroihin ja kyselimme, millainen ja minkä hintainen asunto olisi tarjolla.

Kyselimme myös portinvartijoilta, olisiko heidän talossaan tai jossakin lähistöllä mahdollisesti asuntoja vuokralla. Tällainen summamutikassa haeskelu on aika aikaanvievää, mutta toisaalta kylttien bongailu on aika hauskaakin. Vähän kuin olisi sienestämässä - "hei, tuolla on taas yksi!" Haku ei kylläkään tuottanut ainakaan tällä kertaa tulosta.

Välittäjä esitteli meille kaikennäköisiä asuntoja, joista yksi oli erityisen mieleenpainuva. Asunto oli hirmuisen iso, ja sitä oli ennen käytetty toimistotilana.

Kämppä oli edelleenkin täynnä toimistokalusteita ja fläppi- ja liitutauluja, joilla oli firmalta jääneitä raapustuksia ja piirustuksia.

Yhdessä makuuhuoneessa hämmästyin vielä enemmän, sillä lattia oli täynnä höyheniä ja sulkia. Mikähän lintumurha täällä on tapahtunut?

Kun astuin makuuhuoneen yhteydessä olevaan kylppäriin, hämmästykseni vaihtui järkytykseksi, kun tajusin, että pesualtaassa liikkui jokin! Sydämeni meinasi pysähtyä, kun luulin, että siellä on rotta tai jokin muu vastaava!

Mutta voi sentään! Altaaseen oli tehty pesä, jossa oli kaksi mustanokkaista linnunpoikasta. Ne olivat varmaan vähintään yhtä säikähtäneitä kuin minäkin, ja jätin poikaset pian omaan rauhaansa. Onneksi asunto oli muutenkin epäsopiva, ettei tarvinnut ottaa omalletunnolleen yhden lintuperheen hajottamista!

Muutkin välittäjän esittelemät asunnot olivat syystä tai toisesta epäkelpoja - paitsi yksi, joka oli monessa suhteessa aika täydellinen. Se oli muutaman minuutin päässä ukkelin toimistosta ja kävelymatkan päässä KBR-puistosta, jossa käyn yleensä lenkkeilemässä. Läheisyys näihin paikkoihin helpottaisi elämääni huomattavasti, kun ei tarvitsisi ajella ruuhka-aikoina kaupungin laidalta toiselle.

Asunto oli muutenkin kiva, paitsi että se oli karmean likainen, tiskipöytä oli ruosteessa, eikä aivan asunnon lähellä ollut mitään palveluja. Omistaja kuitenkin kuulemma siivoaisi kämpän ennen muuttamista ja voisi vaihtaa tiskipöydänkin, mutta minulla on - jostakin syystä, hehe - omat epäilykseni intialaisen siivouksen perusteellisuudesta. Suurin pettymys asunnossa oli kuitenkin hinta, joka oli aika korkea, ja omistaja vaati kaiken lisäksi vielä etukäteismaksuna kuuden kuukauden vuokrankin! Emme ole kuitenkaan luopuneet tuon asunnon suhteen vielä ihan kokonaan toivosta, vaan yritämme katsoa, suostuisiko omistaja tulemaan hinnassa hieman vastaan.

Eilen pakenin anoppia muun muassa Vengal Rao -puistoon, jossa istuskelin lukemassa parisen tuntia. Samalla seurasin, kun aurinkoinen iltapäivä vaihtui hämärtyväksi illaksi.