Viikonloppu maalla

Sankranti-viikonloppu maaseudulla sujui mainiosti, vaikka sankranti jäikin meiltä oikeastaan kokonaan juhlimatta. Perjantai-iltana, jolloin bhogi-nuotioita poltettiin, olimme Bangaloressa, joten emme nähneet ensimmäistäkään nuotiota. Sunnuntai-iltana taas, kun ukkelin tädin kotikylässä olisi järjestetty sankranti-seremonia lehmien kunniaksi, olimme toisaalla tutustumassa erääseen luomutilaan. Olin toivonut, että ehtisimme takaisin ennen seremonian alkua, mutta toisin kävi. Asia ei lopulta kuitenkaan juurikaan harmittanut, koska luomutilavierailu oli niin ainutlaatuinen ja erittäin mielenkiintoinen. Kirjoittelen vierailusta joskus lähitulevaisuudessa ruokablogissani. Näin muuten Bangaloresta ensimmäistä kertaa muutakin kuin lentokentän, mutta Bangaloren-kokemuksistakin kirjoittelen ehkä joskus myöhemmin.

Raskasta liikennettä kylän ohikulkutiellä.

Jotakin sankrantiin liittyvää kerkesin minäkin kuitenkin näkemään. Saavuimme anopin sisaren kotikylään lauantaina, ja illalla näin, kun ihmiset pesivät porttiensa edustoja ja valmistelivat niitä värikkäiden rangoli- eli muggu-koristeiden piirtämiseen.

Seuraavana aamuna kiertelin kylässä ihastelemassa talojen eteen ilmestyneitä taideteoksia.

Eräs kylän mies kertoi, että rangolit olivat ennen paljon hienompia; nykyään ihmiset eivät enää viitsi nähdä niiden takia niin paljon vaivaa. Minusta ne ovat kuitenkin edelleenkin hienoja! Rangolien keskelle on aseteltu lehmän lannasta tehtyjä palloja, jotka on koristeltu muun muassa kukkasilla ja kurkumalla. Niiden tarkoituksena on houkutella vaurautta ja onnea taloon.

Sunnuntaina illan lehmien palvontaseremoniaan valmistauduttiin pesemällä lehmät.

Lehmien utareisiin suihkutettiin suihkupullolla hyönteiskarkotetta, joka pitää kärpäset loitolla. Myöhemmin illalla lehmät koristeltiin muun muassa kukkasin ja kukkaseppelein, ja niiden sarvet maalattiin. Sitten lehmät vietiin kulkueessa rumpujen soidessa kylän temppelille, jossa lehmille suoritettiin eräänlainen jumalanpalvelus, puja, jossa lehmät siunattiin. Lehmät ovat Intiassa arvokkaita eläimiä - eivät ainoastaan siksi, että lehmää pidetään pyhänä eläimenä, koko ihmiskunnan äitinä, vaan myös sen takia, että lehmästä saadaan arvokasta maitoa sekä lantaa, jota käytetään sekä lannoitteena että polttoaineena kylien uuneissa. Lehmät ovat myös arvokas apu peltotöissä.

Hienosti koristellut lehmät jäivät minulta näkemättä, mutta näin sentään yhden, jonka sarvet oli maalattu.

Arkielämä tädin kylässä - kuten muissakin samankaltaisissa kylissä - on varmaan aika samanlaista kuin se on ollut "aina". Maatalouden merkitys tulonlähteenä on kuitenkin vähentynyt. Kyseisessä kylässäkin on sata taloa, mutta läheskään kaikki eivät enää elä maataloudesta. Tädin naapurin mies oli esimerkiksi poliisi ja hänen vaimonsa opettaja. Kuivuus on koetellut kylää jo useana vuotena peräkkäin, ja siksikin yhä useampi on joutunut luopumaan maanviljelystä.

Eräs mies ajoi työkseen tankkiautoa, ja koska hän oli hyvin ylpeä autostaan, hän halusi minun ottavan siitä kuvankin.

Ukkelin täti työllistää kylässä aika monta ihmistä, sillä tädillä on kylässä paljon maata. Tähän aikaan vuodesta kasvissato on aika pientä, mutta linssejä (kuvassa) ja korianteria pelloilla ainakin kasvoi.

Kylässä ei ollut kauppoja eikä oikein mitään muutakaan, mutta isompi naapurikylä oli melkein kävelymatkan päässä. Siellä oli pieniä kauppoja ja kaikki muu välttämätön. Hieman kauempana oli vieläkin isompi kylä, jossa oli esimerkiksi automaatti ja xerox-toimisto, jossa saattoi käydä otattamassa kopioita. Sielläkin tuli käytyä, kun täti tarvitsi passistaan kopiot.

Kylän katuja ja taloja.

Tädin talo.

Sankranti symboloi myös eräänlaista universaalia rakkautta ja ystävyyttä, joten juhlan aikana myös palvelusväkeä kiitetään muun muassa valmistamalla heillekin monenlaisia herkkuja. Täti oli esimerkiksi valmistanut aivan valtavan määrän ariseluja, riisistä ja palmusokerista valmistettuja lättänöitä makeisia, sekä jättimäisen ruukullisen dosa-taikinaa, josta palvelusväki itse paistoi dosa-lättynsä ulkokeittiössä.

Kyläelämä oli ihan mukavaa muutaman päivän ajan, mutta jos meillä ei olisi ollut mitään ohjelmaa, tylsyys olisi kyllä saattanut kyllä alkaa vaivata minua - aika noloa tunnustaa! Kyläläiset ovat tietenkin tottuneita rauhallisempaan elämänmenoon: aiemmin, kun kylässä ei ollut televisioita, kylän väki kokoontui iltaisin istuskelemaan ja keskustelemaan kujan varteen rakennetuille pitkille sementtipenkeille. Televisio tuli kylään vasta niinkin äskettäin kuin 15 vuotta sitten ja mullistikin vapaa-ajanvieton sitten ihan totaalisesti, sillä nyt kaikki istuvat iltaisin omissa kodeissaan tuijottamassa töllötintä. Tädin palvelusväelläkin on oma televisio palvelusväen asuinrakennuksessa, ja sieltä kuului iltaisin aina äänekäs television pauhu.

Erään työntekijän tyttäret.

Voisi luulla, että tuommoisessa kylässä on öisin hyvinkin hiljaista, mutta asia on ihan päinvastoin: mekkalaa on yöllä enemmän kuin päivällä. Kun ihmiset ovat menneet nukkumaan, eläimet aloittavat nimittäin elämöintinsä: lehmät jatkavat ammumistaan oudon myöhään, kulkukoirat pitävät hirveää mekkalaa jahdatessaan toisiaan, kukko aloittaa kiekumisensa jo kahden jälkeen ja tunnistamattomaksi jääneet eläimet kirkuvat oudosti. Epäilen viimeksi mainittujen olleen apinoita, joita näki päivisinkin todella paljon.

Eläinten äänet häiritsivät yöuniani ihan kummallisen paljon, mutta vieläkin kiusallisempi häiriötekijä oli kylmyys. Lämpötila laski yöllä alle kymmenen asteen, ja lämmittämättömässä talossa on silloin todella kylmä. Minulla ei ollut edes paksuja vaatteita mukana (paitsi villasukat), eikä tädilläkään ollut täkkejä. Niinpä sitten revimme yöllä ukkelin kanssa päällemme kaikki peitot ja lakanat, jotka vain suinkin löysimme, jotta saimme nukuttua edes jotenkin.

Mies mytyssä.

Minun paleluni huvitti kaikkia suunnattomasti: tulenhan minä kylmästä pohjoisesta, jossa pitäisi olla tottunut kylmään! Ero onkin siinä, että meillä Suomessa ei tarvitse koskaan palella sisällä kotona, vaikka ulkona olisi sata astetta pakkasta!