Junailua

Kävin pitkästä aikaa ajelemassa vähän junalla, sillä sain seurakseni muutaman ystäväisen, jotka halusivat koeajaa Hyderabadin lähijunan. Silloin kun meillä ei vielä ollut autoa, ajelin junalla useinkin, sillä junan käyttäminen on helppoa - aikataulut ovat selvät ja suhteellisen paikkansapitävät - halpaa ja turvallista naisihmisellekin. Busseissa matkanteko on naiselle nimittäin usein hyvin turvatonta: kun ihmiset ovat likistyneinä toisiaan vasten, nainen joutuu usein alttiiksi miesten käpälöinnille, irstaille kommenteille tai muunlaisille epätoivotuille lähentely-yrityksille.

Hyderabadin lähijunissa ongelma on ratkaistu ilahduttavalla tavalla, sillä naisille on omat vaunusastot, joihin miehet pääsevät vain naisen (esimerkiksi vaimon tai äidin) kanssa. Naisten osastot on merkitty ulkoapäin vihreillä kylteillä, ja sisälle vaunun kattoon on kirjoitettu kielto, että miehiä ei tässä osastossa suvaita. Poliiseja rajoitus ei kuitenkaan näytä koskevan, koska yksi poliisi matkusti paluumatkalla kanssamme naisten osastossa, ihan ilman naisseuraa.

En ole ajellut näillä junilla kahteen vuoteen, mutta junat olivat juuri sellaisia kuin muistinkin: suhteellisen karuja, mutta kuitenkin ihan siistejä. Tuuletuskin pelasi ihan entiseen malliin: ikkunat ja ovet ovat koko matkan ajan levällään, joten ilmavirta käy junanvaunuun ihan mukavasti.

Naisten osastossa oli aamuruuhkan jälkeen aika tyhjää.

Ne, jotka haluavat nauttia ohikiitävistä maisemista ja ilmavirrasta täysin siemauksin, voivat siirtyä oviaukkoon: pää tungetaan ulos ja peruukista pidetään kaksin käsin kiinni.

Hätäjarru - ja ukaasi niille, jotka suunnittelevat vetävänsä narusta vain siksi, että eivät keksi parempaakaan tekemistä: aiheettomasta narunvedosta tulee 1000 rupiaa sakkoa ja/tai vuosi linnaa.

Tavallinen asema matkan varrella.

Keltaiset opasteet asemalaitureilla kertovat, mihin kohtaan mikäkin junanvaunu (esim. naisten tai liikuntarajoitteisten osasto tai ykkösluokka) pysähtyy, niin matkustajat osaavat parkkeerata itsensä oikeaan kohtaan odottelemaan. Juna ei nimittäin kauaa asemilla seisoskele.

Kukkamyyjiä.

Asemakiska Begumpetissa.

Missään sightseeing-mielessä Hyderabadin lähijunaan ei ehkä kannata mennä, ainakaan kaupunkialueen ulkopuolella. Maisemat ovat nimittäin suhteellisen yksitoikkoiset: radanpenkkoja, kitukasvuista maastoa, slummialueita, matalia asuinrakennuksia, sähkötolppia, puhveleita kylpemässä milloin missäkin rapakossa, kaatopaikkoja ja roskakasoja, toistensa kopioilta näyttäviä asemia, ihmisiä ja koiria nukkumassa asemalaitureilla. Koska junan kaikki mahdolliset luukut ovat auki, äänet, hajut ja näkymät tunkevat sisälle junaan hyvin selvinä. Välillä haiskahtaa sonta tai joku muu vastaava; välillä joutuu melkein pitelemään korviaan, kun vastakkaiseen menevä juna kiitää ohitse puolen metrin päästä tai juna huudattaa pilliään. Siinä kaikkien haju- ja ääniefektien keskellä tuntuu ihan siltä, kuin olisi jossain Intiassa. :-)

Jotkut radanvarren talotkin on rakennettu näköjään junan malliin.

Työmatkalaisille, jotka sattuvat asumaan suhteellisen lähellä asemaa, juna on kyllä varmasti loistava kulkupeli. Hintakaan ei päätä huimaa, sillä 10-15 kilometrin mittainen matka maksaa kolme rupiaa (vajaat 5 senttiä).

Kolikot jonoon ja junaan.