Jos mies sanoo tekevänsä jotain, hän kyllä tekee sen. On ihan turha muistutella asiasta puolen vuoden välein.


keskiviikko 1. syyskuuta 2021

Seesam aukene

Vielä ei ole ollut pitkästymisen merkkejä ilmassa; päinvastoin. Tänään kävin siellä katutaidekierroksella, ja kävelin muutenkin niin paljon, että polvet meinasivat sanoa sopimuksensa irti. Kirjoittelen katutaidekierroksesta joskus myöhemmin, mutta nyt meinasin lätistä vain jotain sekalaisia menneiden päivien tapahtumista. On meinaan kertynyt taas muutama kuva...

Taksikuski neuvoi meitä lentokentältä asunnolle tuodessaan olemaan menemättä rannalle, sillä rannalla on kuulemma ollut niin täyttä, että poliisit ovat joutuneet toisinaan estämään ihmisten pääsyn rannalle. Taksikuskin mukaan Barcelona on elokuussa hyvin erilainen kuin muina kuukausina, sillä monet yritykset tapaavat pitää elokuun lomaa ja sulkea ovensa. Minusta ratkaisu on varsin erikoinen, kun ottaa huomioon, että elokuu taitaa olla suuressa osassa Eurooppaa tärkein lomakuukausi, ja silloin minun järkeni mukaan tulisi myös eniten rahaa. Vaikka toki se riippuu siitäkin, minkä alan yrityksestä on kyse, sillä turistit tuskin ostavat lomamatkallaan autoja tai huonekaluja. Erityisesti vanhakaupunki on ollut todella kuollut, mutta se oli sitä jo kesäkuussa, joten en tiedä, onko liikkeiden kiinni olemisen takana kuitenkin korona eikä elokuun lomasesonki. Joka tapauksessa autio vanhakaupunki on ollut aika masentava näky, ja tyhjillä kaduilla on ollut karu kulkea.

Taksikuskin varoituksesta huolimatta suuntasimme ensimmäisenä iltana rannalla, mutta drinksuille, kuinkas muutenkaan. Olihan rannalla porukkaa, vaikka kello oli jo kuusi illalla. 

Aina nää samat gin tonicit... Pitäisi ehkä ruveta jonkin ginifirman mainoskasvoksi. 😆

Katos, Pablo, mitä mulla täällä olisi.

Laivojen bongaus näillä leveysasteilla on varsin antoisaa puuhaa, sillä laivat eivät ole mitään pikkupaatteja (vaikka toki niitäkin on). Näin horisontissa aivan valtavan ison laivan, ja Vesselfinder tiesi kertoa, että alus oli MSC Seashore, jolla on pituutta huikeat 339 metriä.

Kuva on valitettavasti epätarkka, kun jouduin zoomaamaan niin kauas.

Toisena iltana käyskentelimme Port Vellin alueella, jolla emme olleet vielä käyneetkään, ja bongailimme sielläkin isompia ja pienempiä paatteja sekä vähän muutakin. Barcelonasta tuntuu olevan vilkas laivaliikenne Espanjan saarille, kuten Ibizalle, Mallorcalle ja Menorcalle.

Piipahdimme pikaisesti myös katalonialaisen taiteen museossa, kun olin käsittänyt, että kattoterassilla olisi kahvila, jolta avautuisi hienot näkymät kaupungin yli. Näkymät katolta toki avautuivat, mutta mitään kahvilaa katolla ei ollut. Joko olin käsittänyt väärin, tai sitten korona oli vienyt tämänkin kahvilan. Näköalatkin olivat sen verran puskissa, että ne jäivät kuvaamatta. 

Tämä erikoinen torni jäi arvoitukseksi.

Mä olen kyllä oikea Kassi-Alma. Aina on kauhea määrä pakaaseja mukana. Eilen unohtui yksi kassi ravintolaan, ja tarjoilija joutui juoksemaan kassin kanssa perääni.

Taiteeseen emme jaksaneet kuitenkaan paneutua (taidemuseossa voimme kyllä käydä, mutta taidetta emme viitsi katsella!), mutta ihastelimme kaunista rakennusta muuten. 

Tupolev-kopio.

Polikarpov I-16 -kopio.

Kahvilakin löytyi, mutta museon edestä.


Kahvittelimme terassilla ja katselimme alas kaupunkiin, eikä näissäkään näkymissä ollut valittamista. 

Miepä kattelenkin ihan muualle.

Olen muuten löytänyt uuden kahvin, joka miellyttää makuhermoani – cafe cortadon! Cafe cortado on mukavan pieni (americanot ovat aina niin hervottoman suuria), ja kahviin tulee vähän maitoakin (on kai niin kuin espresso maidolla).

Porrastreenipaikka barcelonalaisittain.

Museo alhaalta päin katsottuna.

Ainakin yksi gaudi kuuluu näköjään jokaiseen Barcelona-käyntiin, ja nyt kävimme tutustumassa Gaudin varhaisempaan tuotantoon, Casa Vicensiin, joka on tarkalleen ottaen Gaudin ihan ensimmäinen suunnittelema talo. Gaudi suunnitteli talon vuonna 1883 kesäasunnoksi Manuel Vicensille, eikä alue, jolla Casa Vicens sijaitsee, kuulunut tuolloin edes vielä Barcelonaan. Nyt talo on keskellä tiivistä kerrostaloaluetta, ja se on tavanomaisten kerrostalojen keskellä aika absurdi näky. 

Sisätilat vetivät sanattomaksi, mutta hyvällä tavalla. Melkoinen ukkeli tuo Gaudi! Mistäköhän kaikki hänen ideansa ovat oikein kummunneet?

Gaudin kirjoituksia ei ole säilynyt monta kappaletta,  ja tämä on yksi niistä harvoista.

Barcelonan metrolla ei ole tullut aiemmin ajeltua, mutta nyt innostuimme kokeilemaan, kun Fontanan metroasema oli varsin lähellä Casa Vicensia. 

Lippuautomaatti.

Ensimmäinen metromatka ei mennyt kuitenkaan ihan putkeen, kun ukkeli pääsi noista porteista läpi, mutta minä jäin toiselle puolelle ruikuttamaan. Vaikka yritin tunkea lipun kuinka monta kertaa lukijalaitteeseen, portti ei vain avautunut. Lopulta meinasin turvautua vanhaan hyväksi havaittuun keinoon eli väkivaltaan ja mennä portista väkisin läpi, mutta sitten ukkeli keksi huutaa minulle, että laitoitko sen lipun lukijaan varmasti oikein päin. Ja kappas vain: portti aukeni, kun älysin kääntää lipun toisin päin. Jos ukkelia ei olisi, olisin varmasti vieläkin portilla rynkyttämässä. 😆

Seuraavan metron saapuminen ilmoitetaan sekunnin tarkkuudella.

Seuraava asema vilkkuu valotaululla, jotta tyhmempikin osaa jäädä oikealla asemalla pois.

Nyt olen ajellut metrolla jo monesti, ja homma sujuu kuin vanhalta tekijältä. Tänään kokeilin L7-linjaa, kun vihdoin löysin sen sisäänkäynnin Plaza Catalunyalta, ja tämä linja taitaakin olla uudempi, kun vaunut olivat uusia ja junamaisia ja asematkin tosi siistejä ja paikoitellen jopa kauniita.

Mutta nyt on pakko yrittää ruveta nukkumaan. Hyvää yötä!

😘

18 kommenttia:

  1. Tuossa Gaudin rakennuksessa en olekaan käynyt. Iski vähän sellainen kaipuu, että olisi niin kiva käydä Barcelonassa. Nauttia auringosta kaupungilla ja ihailla noita Gaudin rakennuksia. Blogista pystyin tarkastamaan, että viimeinen Barcelonan reissuni on ollut vuonna 2012. Miten aika menee nykyisin nopeasti? Ja miksi niin monesta asiasta asiasta on kulunut 10 tai 20 vuotta, kysyn vaan?

    Kivaa lomanjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Casa Vicens onkin käsittääkseni vähemmän tunnettu Gaudin rakennus, mutta ihmettelen miksi, koska rakennus oli minusta todella hieno. Toki siitä puuttui sellainen Gaudin myöhäisempien töiden prameus ja mahtipontisuus.

      Ja aika kuluu nykyään tosiaan ihan hirveän nopeasti. Jos tulee puheeksi, kuinka kauan jostakin tapahtumasta on, lisään automaattisesti arviooni pari vuotta ”ajankulumislisää”.

      Kiitos, ja mukavaa viikon jatkoa sinulle!

      Poista
  2. Kiitos lomaraportista ja hienoista kuvista!
    Mieluisaa lomailua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Stansta, kommentistasi, ja rattoisaa syyskuuta sinulle! Toivottavasti neulomukset edistyvät! <3

      Poista
  3. Ihania matkakuvia! Se outo torni on Olympiastadionin torni, me käytiin siellä kuikuilemassa Barcelonan reissulla.
    Ja cortado... sehän on se ainoa oikea kahvi! Leche leche - versiona vielä Kanarialla, eli sinne tulee myös kondensoitua maitoa. Nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katos vaan, olipa kiva että vinkkasit tuosta tornista, mikä hän on laatuaan! Kiitos!

      Tänään kyllä jäin miettimään, että oispa kiva, jos olisi olemassa ”tupla-cortado”, kun cortado tuntui niin pieneltä, että piti käydä ukkelin americanolla. :-D Leche leche ei kuulosta ihan minuuni sopivalta, kun haluan kahvini mahdollisimman vähäkalorisena. :-D

      Poista
  4. Kiitos lomaraportista! Metrokuvat mielenkiintoiset :)

    VastaaPoista
  5. Kiva katsella kuvia kun omasta reissustani Barcelonassa on jo aikaa. Metrolla kyllä ajeltiin silloin. Ja nuo niin koristeelliset talot ovat niin ihania:) Ja tuo museorakennus upea! Täälläkin elokuu on lomakuukausi, ja monet lomalla,mutta en ole ainakaan huomannut että ne paikat joissa yleensä käyn olisivat kiinni, vaikka on tuntunut siltä kuin puoli maata olisi kylässä Tel Avivissa.
    Cortadoa jotkut pyytävät torin kahvikaupassa, olen huomannut. Hyvää syyskuun alkua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Barcelonan metrolla ajelu on kivaa ja helppoa, ja arkkitehtuurista riittäisi nähtävää varmasti monelle viikolle! Barcelona on kyllä ihan mahtava paikka siitä syystä, että täällä on niin paljon tekemistä ja näkemistä joka makuun. Mun pitäisi varmaan ryhtyä kohta myös Barcelona-mainostajaksi. :-D

      Mukavaa syyskuun alkua sinullekin!

      Poista
  6. Olet taas matkalla! Hienoa, kivoja kuvia. En ole ehtinyt käydä täällä yli kuukauteen tai silleen, joten täytyypä lukea aikaisempiakin postauksia. Täällä vain lukuvuosi on alkanut ja ollaan lähiopetuksessa, tosi hienoa toistaiseksi. Mukavaa loman jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, matkalla ollaan taas. Miten tässä nyt tälleen kävikään. ;-D Kiva jos kerkeät lueskelemaan taas blogijuttuja. <3 Opiskelujen alku on aina varsin hektistä aikaa, eikä korona varmasti ainakaan helpota tilannetta.

      Vi ses! :-)

      Poista
  7. Kaipuu Barcelonaan iskee näistä kuvista. Olen reissannut siellä paljon, mutta viimeisimmästä matkasta on kulunut vuosia. Gaudin rakennukset ovat kyllä upeita ja kahvikin parasta :) Tykkään myös metrosta, kun se kulkee vakaasti aina samaa reittiä ja niin usein, ettei tarvitse tutkia mitään aikatauluja, Paitsi jos meinaa myöhästyä illan viimeisestä metrosta. Nykyään sekin riski olisi varsin pieni, kun huomattavasti nuoruusvuosia harvemmin tulee oltua liikenteessä niin myöhään. Kivaa reissua! -Outi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Barcelona on kyllä ihana paikka, joten en ihmettele, jos ikävä iskee. Jännä juttu, että viime reissun jälkeen päätin, että nyt ei tartte tulla vähään aikaan Barcelonaan, mutta nyt tuntuu, että voisin tulla tänne vaikka heti uudestaan. :-D

      Kaupungin metrosysteemi on kyllä ihan mahtava. Verkosto kattaa käsittääkseni melkein koko kaupungin, ja metron käyttäminen on tosi helppoa ja halpaakin, jos ostaa esim. 10 matkan lipun. Ja iso plussa on tosiaan myös se, että ei tartte tutkia aikatauluja!

      Kiitos, Outi! <3

      Poista
  8. Hienoja matkakuvia! Mielenkiintoisen näköisiä rakennuksia. Noilla portailla olisi mukava treenata. Hyvää loman jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos pidit, Tarja. :-) Mikäs olisi noilla portailla treenatessa – jos vain jaksaisi (on laiskimus maksimus iskenyt ;-D).

      Mukavaa syyskuun jatkoa!

      Poista
  9. En ole koskaan käynyt tuolla, joten kaikki kuvat ovat mielenkiintoisia.
    Vastaan piakkoin kuvalla Rovaniemen sillasta 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hee, kuulostaa hyvältä! Minä en olekaan nähnyt Rovaniemen siltaa. :-)

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3