Jos mies sanoo tekevänsä jotain, hän kyllä tekee sen. On ihan turha muistutella asiasta puolen vuoden välein.


sunnuntai 3. toukokuuta 2020

Siedätyshoitoa

Jatkuva muuttojutuista lukeminen varmaankin kyllästyttää, joten päätin kirjoitella vaihteeksi jostain ihan muusta. Muistin nimittäin, että minulla on muutama postaus Boliviasta tekemättä, ja ajattelin kyhätä nyt kasaan niistä toisen.

Kirjoittelin vuosi sitten kammoavani museoita monestakin syystä (kyseinen postaus löytyy täältä), ja pohdin, kuinka päästä museokammostani eroon ja oppia jopa nauttimaan museoissa käymisestä. Sain silloin teiltä lukijoilta erinomaisia neuvoja, ja totesinkin, että jos haluan oppia nauttimaan museoissa käymisestä, minun pitää ruveta käymään niissä useammin. En voi käydä museossa kerran kymmenessä vuodessa, ja jos kyseinen museoreissu ei jostain syystä miellytäkään, sen jälkeen todeta, että museot ovat perseestä.

Santa Cruzin kaupungissa (Boliviassa siis) on loppujen lopuksi aika vähän katsomista, joten aika moni vierailija päätyy museoon varmasti jo siitäkin syystä, että muut nähtävyydet ovat vähissä. Museoita Santa Cruzissa kumminkin on, ja arvelin, että museoissa kuluisi hetki jos toinenkin. Väärässä kumminkin olin! Santa Cruzin museot ovat nimittäin varsin pieniä, joten katsomista ei ole paljon, ja museot oli hyvin äkkiä tutkittu.

Mutta selvisi myös, että Santa Cruzin museot sopivat erinomaisesti museokammon lievittämiseen: museovalvojia ei ole (kukaan ei siis kyttää selän takana jokaista liikettä), ja museoihin on kirjaimellisesti vapaa pääsy, sillä ovet ovat kadulle asti levällään. Käymistäni kuudesta museosta ainoastaan yhteen oli pääsymaksu, ja sekin oli yhden bolivianosin eli noin 13 sentin suuruinen. Jos kuusi museokäyntiä kustantaa yhteensä 13 senttiä, ei oikein kehtaa valittaa, vaikka museoissa ei olisi muuta kuin seinät. 😀

Ensimmäinen käymäni museo oli Raul Oteron kulttuurikeskus, jossa on sekä modernia että etno-historiallista taidetta. Ovet olivat kadulle asti auki, ja ajattelin piipahtaa sisällä katsomassa, mitä sieltä löytyisi. En vielä tässä vaiheessa tiennyt, että bolivialaisiin museoihin saa kävellä ihan vapaasti, ja etsin katseellani jonkinlaista lippuluukkua. Kun sellaista ei löytynyt, rupesin kiertelemään ja katselemaan.


Aluksi tuntui kerrassaan omituiselta, että museovalvojia ei ollut, eikä ketään kiinnostanut muutenkaan, mitä puuhailin. Mutta sitten tuli sellainen ihana vapauden tunne, että jee, kerrankin saa katsella ihan rauhassa!


"Pikkuinen ruumis."
"Kuulapeli".
"Raittiuteni varjossa."
Ja sitten taas ulos lämpimään Bolivian iltaan.
Seuraavassakin museossa, Casa Melchor Pintossa, kävin illalla erään kaupunkikierroksen päätteeksi. Osuin museoon puolivahingossa, kun minulla oli kauhea nälkä, ja näin kadulla museon kahvilan kyltin.

Sisäpihalta löytyikin aivan ihana, tunnelmallinen kahvila.

Casa Melchor Pinto suomentuu Melchor Pinton taloksi, ja sitä tämä rakennus aikoinaan olikin. Rakennus kuului vuonna 1982 kuolleelle vauraalle ja vaikutusvaltaiselle santacruzilaiselle, Melchor Pintolle. Sittemmin rakennus on entisöity, ja nyt se pitää sisällään erilaisia gallerioita ja näyttely- ja tapahtumatiloja. Enemmän kuin taide, minua kiinnostikin kaunis rakennus.



Vaihtuvassa näyttelyssä oli esillä santacruzilaisten taiteilijoiden töitä.




Näkemistäni museoista yksi mieleenpainuvimmista – eikä välttämättä mitenkään hyvässä mielessä – oli nykytaiteen museo.

Tännekin sai vain kävellä kadulta.
Ovenpielessä sisäpihan puolella istui pöydän takana mies, joka toivotti minut tervetulleeksi, ja sitten sainkin mennä tutkiskelemaan museota ylhäisessä yksinäisyydessäni. Muita vierailijoita ei tässä museossa, kuten ei muissakaan, juuri ollut.

Tämäkin rakennus sisäpihoineen oli varsin viehättävä.










 
Museon mielenkiintoisin alue löytyi rakennuksen takapihalta, kunhan ensin löysi tien sinne kaikenmoisen roinan keskeltä. Aluksi minua hieman epäilytti, saiko takapihalle edes mennä, mutta koska pihalla oli kyltti, jossa luki "kulttuuripolku", päätin käydä kokeilemassa onneani. Joku varmaan tulisi ajamaan minut pois, jos olin kielletyllä alueella?

Kulttuuri, missä sie oot?



Takapiha oli hämmentävä paikka, sillä en oikein tiennyt, mikä oli taidetta ja mikä pihalle heitettyä roinaa.


Tämä esimerkiksi saattoi olla taidetta, mutta yhtä hyvin tämä saattoi olla sulatettu muovinen roskapönttö, joka oli töhritty maaleilla.

Tämä nyt ei ainakaan ole taidetta. Vai onko sittenkin?
Sukkula Venukseen?
Tämä teos(?) voisi olla nimeltään vaikkapa Avioero.

Aikani takapihan ihmeitä pällisteltyäni päätin, että eiköhän tämä paikka ole nähty.

Sisäpihalla olisi viihtynyt kauemminkin.
Seuraavaksi oli vuorossa luonnontieteellinen museo, joka olikin se ainoa museo, jonne päästäkseen piti maksaa.


Museon löytämisen kanssa meinasi olla hieman hankaluuksia, kun en mitenkään tajunnut, että tämmöisessä rakennuksessa tosiaan voi olla museo. Samassa rakennuksessa oli myös yliopisto, ja siksi rakennus oli museoksi varsin epätyypillisen näköinen.

Museotilan nähtyäni minun olisi tehnyt mieli kääntyä ovelta takaisin, mutta ostin kuitenkin pääsylipun ja ja pakotin itseni kiertämään museon läpi. Tällaiset museot, joissa on kuolleita ötököitä tai täytettyjä eläimiä, eivät kiinnosta minua tippaakaan. Yritin kuitenkin teeskennellä kiinnostunutta, vaikka oikeasti pohdin vain, kuinka pian kehtaisin lähteä museosta pois. Mitäköhän olin kuvitellut luonnontieteellisessä museossa olevan – alastomia miesfiguureja kenties?


Kanootti.
Kanootintekotaito on periytynyt Boliviassa sukupolvelta toiselta, ja alkuperäiskansat käyttävät kanootteja yhä liikkumiseen Itä- ja Pohjois-Boliviassa. Kanootteja käytetään tyypillisesti lyhyiden matkojen kulkemiseen, mutta jos kanootin perään laittaa moottorin, sillä voi kulkea pidempiä matkojakin. Minä ihmettelin, miten noin kapeassa kanootissa edes pysyy ilman että keikahtaa heti veteen.  

Yhdessä vitriinissä lasikannen alla oli elävä ötökkä, jota jäin kuvailemaan pitkäksi aikaa. Se oli niin pieni, että siitä oli vaikea saada tarkkaa kuvaa.

Onneksi museoon tuli muitakin vieraita, ilmeisesti äiti ja poika, ja kun lipunmyyjä rupesi pitämään heille jonkinlaista yksityistä opastettua kierrosta, saatoin luikahtaa vähin äänin ulos museosta.

Altillo Beni -niminen museo oli jäänyt minulle vähän hämärän peittoon, sillä minulla ei ollut aavistustakaan, mitä museossa oli näytteillä. Bolivian museoista ja muista nähtävyyksistä on yleensäkin saatavilla varsin heikosti tietoa. Aukioloaikoja ei päivitetä nettiin, joten moni vierailija tulee varmasti kolkutelleeksi museoiden ovia turhaan.

Altillo Benistä tiesin sen verran, että se oli remontoitu vastikään museoksi. Olin kävellyt monta kertaa museon ohi ja todennut, että tämäkin rakennus näytti ainakin ulospäin varsin kauniilta.

Altillo Beniin ei käveltykään noin vain, sillä aulassa oli vastassa vartija, joka käski minua jättämään laukkuni säilytykseen museovierailun ajaksi. Tämä ei kuulostanut minusta yhtään hyvältä, koska missä minä sitten kantaisin kameraa, kännykkää ja lompakkoa. Tämähän on vain käsilaukku, selittelin, ja kysyin, mitä varten minun pitäisi jättää käsilaukku säilytykseen. Tarpeeksi kun jankkasin, vartija myöntyi lopulta, että mene sitten laukkuinesi.

Kadulta ei olisi voinut arvata, millaisen rakennuksen museo kätkee sisälleen.

Sisäpihan toisella puolella oli massiivinen, mustanpuhuva rakennus.

Tämän jyhkeän rakennuksen aulassa oli toinen vartija, joka neuvoi minua menemään toiseen kerrokseen, jossa olisi valokuvanäyttely. Kolmannessa kerroksessa oli kirjasto, ja pohjakerros oli tyhjillään. Tein työtä käskettyä ja suuntasin kerroksen ylöspäin. 

En päässyt selvyyteen, oliko Altillo Benin näyttely vielä keskeneräinen vai eikö tässä(kään) museossa ollut yksinkertaisesti mitään katsottavaa. Näytteillä oli ehkä kymmenen isoa valokuvaa ja toinen samanlainen määrä pienempi.








Nämä olivat vuonna 2018 kuolleen santacruzilaisen Roger Ortiz Mercadon valokuvia ihmisistä.

Tuli taas sama ongelma kuin luonnontieteellisessä museossa: kuinka pian kehtaisin lähteä museosta pois. Yritin tutkia valokuvia suurella hartaudella, mutta lopulta en enää jaksanut tuijottaa samoja valokuvia pidempään, ja niin oli tämäkin museo nähty.

Viimeinen käymäni museo oli museo, jossa esiteltiin Santa Cruzin alueen paikallishistoriaa. Tätäkin museota oli hieman vaikea löytää, koska museon ulkopuolella ei ollut minkäänlaista kylttiä tai museon nimeä. Luulinkin ensin, että museo oli viereisessä rakennuksessa, jonka edessä parveili nuorisoa, mutta se osoittautuikin kouluksi.

Tästä pääsee museoon.

Kirjoituspöydän takana istui taas mies, joka toivotti minut tervetulleeksi. Minulla ei ollut tästäkään museosta etukäteen minkäänlaista mielikuvaa, ja kävi ilmi, että suuri osa näyttelystä muodostui Santa Cruzin departementin itäosissa asuvan chiquitano-alkuperäiskansan historiasta. En ollut aiemmin kuullut koko chiquitanoista, mutta näyttely osoittautuikin näkemistäni kaikkein mielenkiintoisimmaksi.

Chiquitanojen kalastusvälineitä.
Chiquitanojen asumukset olivat hyvin yksinkertaisia.
Puutöitä.
Naamioita, joita käytettiin etenkin uskonnollisissa tansseissa; muissa tansseissa vähemmän.
Chiquitanojen vaatteita. Chiquitanot valmistivat vaatteensa puuvillasta, kasvikuiduista sekä eläinten nahoista.




Museossa oli myös joitakin esineitä mm. inkojen ja chane-kansan aikakaudelta.


Myös tämä museorakennus oli minusta valtavan kaunis.

Rakennus oli kuulunut alun perin Gutiérrez Jiménezin perheelle, ja se oli valmistunut vuonna 1917, jolloin Bolivia eli voimakasta taloudellisen kasvun aikaa kumipuusta saatavan kautsun ansiosta. Gutiérrez Jiménezin talon metalli- ja lasikoristeet oli tuotu Buenos Airesista, ja mietin, että olisi ollut kiva omistaa taas aikakone, jolla olisi voinut palata rakennuksen loiston päiviin.

Sitten taas takaisin todellisuuteen eli kadulle.


Santa Cruzin museot muuttivat ainakin suhtautumistani museoiden pääsymaksuihin. Mietin nimittäin, että voisin ihan mielelläni maksaa museoon pääsystä, jos pääsymaksu takaisi sen, että museossa olisi edes jotain nähtävää! Tyhjän saa näköjään maksamattakin. Toki Santa Cruzin museoissakin oli jotain nähtävää, mutta ei minusta niin paljon, että museoihin kannattaisi ihan lähtemällä lähteä.

Jäin miettimään sitäkin, miksi ainakin nämä käymäni museot olivat niin pieniä ja vaatimattomia. Mahtaisikohan asia johtua siitä, että Bolivia on kumminkin aika köyhä maa, eikä valtiolla ole ehkä varaa ylläpitää isoja museoita. Voi myös olla, että museot eivät kiinnosta paikallisia, ja turistejahan Santa Cruzissa käy varsin vähän. Keitä varten siis isoja ja hienoja museoita kannattaisi ylläpitää?

Tätä kirjoittaessani tuli jopa pieni kaipuu Boliviaan, ja rupesin miettimään, mitenköhän Boliviassa pärjätään koronan keskellä. Bolivian politiikassa oli määrä kääntyä uusi lehti tänään, sillä Boliviassa oli määrä olla tänään uudet presidentinvaalit niiden katastrofaalisten vaalien jälkeen. Nyt vaalit on kuitenkin siirretty koronan takia hamaan tulevaisuuteen.

24 kommenttia:

  1. Ihmettelen Mitenköhän Chiguitanojen kroppa reakoi kun yli 50 vuotiaana luita ja kroppaa "kolottaa" ja särkee sieltä sun täälä. Asumukset kun ovat niin yksinkertaisia, ei ole lyxsänkyjä eikä tyynyjä suojana, heidän elinikä ei varmaan ollut/ole niin korkea.......

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei tainnut olla chiquitanoilla mitään Hästensin tai Tempurin sänkyjä. ;-D Tosin ihminen tottuu nukkumaan yllättävänkin epämukavissa olosuhteissa, jos täytyy. Muistan kun ekan kerran olin Intiassa anoppilassa kylässä, ja anoppilaan tuli vieraita, eivätkä sängyt riittäneet, niin anoppi kaivoi itselleen ja appiukolle sellaiset rantamaton näköiset alustat, joille he sitten nukkuivat. Ohuita olkimattoja käytetetään Intiassa vara"patjoina", ja meikäläisestä ajatus sellaisella nukkumisesta tuntui (ja tuntuu edelleen) ihan mahdottomalta.

      Poista
  2. Oi nyt tuli minun suosikkiasia tai yksi niistä eli museot! En toki pidä kaikista museoista, mutta aika monista ja olen jopa käynyt ulkomailla jonkun tietyn (taide)museonäyttelyn vuoksi. Olen myös kirjoittanut niistä paljon. Viimeksi kävin Tukholmassa katsomassa Nordiskassa ison ilmastonmuutosta käsittelevän näyttelyn; onneksi, sillä en tiedä, koska sinne pääsee taas.

    Tykkäsin kauheasti monista noista tauluista, vaikka en tiedäkään niistä mitään. Tykkään paljon sellaisista töistä, jotka naivistisesti tai muuten kertovat kansasta ja eri työtehtävistä. Niiden ei tarvi olla mitään suurta "taidetta", vaan ne kiinnostavat muuten. Ja tietysti valokuvanäyttelyt ovat kiinnostavia. Noista elukoista tms. en ole järin kiinnostunut!

    Nyt en ehtinyt käydä Hesassa parissa taidenäyttelyssä, jotka ajattelin nähdä, toinen Kiasman näyttely oli päättynyt pari päivää ennen kuin ehdin sinne, mutta Atskin Natalia Goncharovaan voi tutustua myös netissä. Koskahan pääsee taas museohin? En ole seurannut noita neuvotteluja, ehkä jo pian.

    Hyvää pakkaamisintoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistankin sen sinun kirjoituksesi Nordiskasta. Ehkä minustakin tulee joskus vielä yhtä innokas museokävijä kuin sinusta. :-) Ja museoita on tosiaan niin paljon erilaisia. Mun täytyy tunnustaa, että minua kiinnostavat yhä edelleen sukellusmuseon, lentomuseon ja sen tyyppiset museot.

      Mutta nämä käymäni museot vahvistivat myös sen, että minuakin kiinnostavat sinun laillasi museot, jotka kertovat, miten eri kansat ovat eläneet. Siis niin, että voi nähdä pilkahduksen ihan siitä todellisesta elämästä. En välitä niinkään mistään savikipoista jne., mutta se, että pääsee kurkkaamaan entisten aikojen arkeen, on todella kiinnostavaa.

      Tänään on määrä ratketa rajoitusten kohtalo, ja toivotaan, että museot olisivat samalla listalla kirjastojen kanssa, ja ne kummatkin avattaisi pian.

      Kiitosl, Helena, ja mukavaa alkanutta viikkoa sinulle! Toivottavasti vappu meni mukavasti. :-)

      Poista
  3. Kiitos museokierroksesta:) Myös Caracasissa iso osa museoista oli ilman pääsymaksua, ja kolusimme lähes kaikki siellä asuessamme. Mulle on sieltä jäänyt muistiin erityiesti museo de Bellas Artes, sekä mielenkiintoinen luonnontieteellinen museo. Muistan että olimme lähes ainoita vierailijoita silloin niissäkin. Pidän noista Pinton museon niin tyypillisistä etelä-amerikkalaisista maalauksista, ja joukossa tuolla ihanan värikkäitä naivistisia maalauksia. Käyn harvoin museoissa, mutta jos on jotain mielenkiintoista niin silloin voi mennä,Museopäivänä täällä kerran vuodessa, yleensä toukokuussa, mutta ei tänä toukokuuna, tykkään mennä Tel Avivin Muza-museoon, joka on iso alue täynnä erilaisia näyttelyrakennuksia , vaihtuvine näyttelyineen,ja olenkin kirjoittanut paikasta pariin kertaan. Mukavia muuttohommia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava, että jaksoit loppuun asti. ;-D

      Onkohan Etelä-Amerikassa sitten laajemminkin yleistä, että museoihin pääsee ilmaiseksi. Tosin Medellinissä oli joitakin museoita, joihin ei ollut pelkästään pääsymaksu, vaan pääsymaksu oli myös kallis (minun mielestäni :-D). Muutama museo jäi harmittamaan Medellissä, kun ne jäivät näkemättä. Luotin aina siihen, että kyllä mä kerkeän niissä vielä käymään, mutta sitten tulikin lähtö vähän yllättäen.

      Medellinissäkin oli museopäivä, jolloin museoihin pääsi ilmaiseksi, ja museot olivat pidempään auki. Muistelen, että sellainen olisi Suomessakin, mutta en ole ihan varma. Täytyypä yrittää käydä joskus kotimaisissa museoissakin, kunhan nyt ensin saadaan tämä elämä palautumaan normaaliksi.

      Poista
  4. Mielenkiintoinen museokierros! Nyt kun mietin, niin olen myös vieraillut muutamissa hyvin oudoissa museoissa. Olimme kerran virkistyspäivällä työporukassa Keski-Anatolian pienessä Çankirin kaupungissa, jossa oli alueen historiasta kertova museo. Lasivitriineissä oli sekaisin muovisia dinosaurusleluja ja kuolleita ötököitä. Mieleenpainuvin on varmasti ollut Saigonin sotarikosmuseo ja Izmirin lempimuseoni on maskimuseo. Etnografiset museot ja lelumuseot on musta usein mielenkiintoisimpia. Tuolla kierroksellasi oli monta mielenkiintoista teosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos viihdyit kierroksella. :-)

      Dinosauruslelut ja kuolleet ötökät samassa museossa kuulostavat kyllä todella erikoiselta, mutta ainakin museokäynti jäi mieleen. :-D

      En ole tainnut koskaan käydä lelumuseossa! Lelumuseo ei ajatuksena oikein kiinnosta, vaikka lelumuseo saattaisi olla hyvinkin kiinnostava. Siellähän saattaisi olla vaikka nalleja. ;-)

      Poista
  5. Täällä yksi museofriikki, omistan museokortin. Nyt on vieroitusoireita taidenäyttelyistä kun ne on kaikki suljettu.
    Kun menen Boliviaan, koluan varmasti kaikki museot ja kirkot sekä puutarhat.
    Nuo taulut olivat upeita, ja nykytaiden herättää paljon keskutelua ainakin meidän perheessä.
    Kaikilla reissuilla käydään siis museoissa, yksi mieleenpainyvimista mueokäynniestä oli Tukholmassa kun lapset 2v, 6v, 10v ja 12v jäivät katsemaan videota miten keskiajalla pukeuduttiin. Siinä se koko katras katseli hipi hiljaa videota. Näyttelyssä oli vaatetuksen historiaa.
    Latviassa olin 2 poikani kanssa valokuvanäyttelyssä, kierssin rauhassa näyttelyä ja kun olin valmis niin oven suussa toinen poikani 8v täytti museotyöntekijän kanssa sudokua.
    Ei minun kaikista lapsista tule smanlaisia taiteen nauttijoita mutta kyllä he jaksavat katsella ja nyt aikuituttuaan jopa itsenäisesti menevät näyttelyihin.
    Pitkästyttävin museokäynti minulla on ollut Ankarassa, siellä oli pitkät vitriinit kiviä ( kai ne jotain arkelogisia juttuja olivat)joita oli löytynyt pitkin Turkkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi saimme iloisia uutisia eilen, kun hallitus päätti avat museot! Minäkin olen ajatellut hankkia museokortin sitten joskus, kun elämä palautuu taas vähän normaalimmaksi (sekä koronan suhteen että muutenkin).

      Olipa kiva lukea, miten teidän koko perhe tykkää käydä yhdessä museoissa. <3 Museoissa olisikin varmaan parasta käydä jonkun toisen kanssa, jotta saataisiin sitä keskustelua aikaiseksi. Yksin teoksia tulee monesti vain vilkaistua, eikä tule asiaan muita näkökulmia kuin se oma.

      Jännä juttu muuten, mutta minuakin kiinnostavat nuo vaateasiat aina ihan erityisesti. Kun kävimme taannoin Ahvenanmaalla, sielläkin oli yhdessä linnassa melkeinpä kiinnostavin kokemus pukeutua vanhoihin vaatteisiin.

      Mistäpä sitä tietää, millaisia taiteen asiantuntijoita lapsistasi vielä tulee! Edellytykset ovat ainakin hyvät.:-)

      Poista
  6. Kiva, että ehdit vielä postaamaan. Jotenkin tulee haikea olo, kun ei oikein tiedä, milloin tässä taas pääsee matkustelemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano. Itsellänikin on matkustamista kova ikävä (vaikka näin ei kai saisi sanoa), vaikka en mitenkään aktiivisesti ajattele sitä. Mutta esim. tätä postausta kirjoittaessa putkahti mieleen, että olisi kiva päästä taas jonnekin.

      Poista
  7. Olet ahkerasti kiertänyt museot. Tunnustan, että en tiedä Boliviasta mitään. Voisin kuitenkin kuvitella, että koska maa on kai suhteellisen köyhä, niin museotkin ovat pieniä.

    Mun paras museokäyntini on ollut New Yorkissa, kun tein täsmäiskun MoMa:an katsomaan Monetin Lumpeenkukat. Sisälle, katsastus ja ulos. Washingtonissa tein samanmoisen vierailun. Sielläkin osa museoista on ilmaisia.

    Raskainta on jos seurassa on ihminen (mieheni), joka haluaa katsoa joka ikisen teoksen ja vitriinin. Mulle tulee jokin yliannostus ja mikään ei sitten enää näytä miltään.

    Nuo matalat rakennukset ovat samantyylisiä, kun San Diegossa oli. Käsittääkseni meksikolaisia vaikutuksia. Ne olivat mielestäni tavattoman kauniita sisäpihoineen ja ulkokäytävineen.

    Iloa viikkoosi! Oli kiva käydä tällaisella pikaisella museokierroksella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Boliviasta kerrotaankin uutisissa ja muuten niin kovin harvoin mitään, että ei ole ihme, jos maa on jäänyt tuntemattomaksi. Köyhä maahan se on, mutta minusta Bolivian köyhyys ei ole läheskään samalla lailla silmiinpistävää kuin esim. Intian köyhyys.

      Hih, tuo "sisälle, katsastus ja ulos", kuulostaa minuntyyliseltäni museokäynniltä. Keskittymiseni kun ei aina oikein jaksa riittää monen tunnin museosessioihin.

      En ole koskaan ollut museossa tuollaisen ihmisen kanssa, joka haluaa katsoa ihan kaiken ja ajan kanssa, mutta voin kuvitella kuvaamasi yliannostuksen. Mulle kävisi varmaan ihan samalla lailla.

      En tunne bolivialaista arkkitehtuuria (tai arkkitehtuuria muutenkaan), mutta tykkäsin aivan valtavasti noista matalista rakennuksista. Ne olivat sisäpihoineen minusta valtavan viehättäviä. Tuli sellainen tunne, että tekisi mieli perehtyä Bolivian arkkitehtuuriin paremminkin, mutta ajatukseksi sekin jäi!

      Iloa sinunkin viikkoosi! Kiva, että jätit viestiä. <3

      Poista
    2. Kuulostaa siltä, että olisimme sopiva parivaljakko museokäynnille:) Barcelonan kupeessa Figueresin kaupungissa Salvador Dalin taidemuseossakin vaeltelin ulos suhteellisen sukkelan silmäilyn jälkeen. Odotin miestä sitten varmaan ainakin tunnin. Sielläkin oli valtavasti nähtävää. Mä jotenkin vaan turrun ja en osaa sitten enää nauttia.

      Mun piti jo katsoa kartasta, että missä kohtaa Bolivia on. Eihän tästä meiltä ole sinne kuin pikkuinen luikaus. Itse en ole käynyt Etelä-Amerikassa Meksikoa lukuunottamatta ja mua on alkanut asia kiehtoa. Joku aika katselin Argentiinan lentoja. Uskaltaisiko Boliviaan matkata yksinään? (Onkohan tämä ihan tyhmä kysymys?)Mitä mieltä olet? Jos tässä maailmassa enää ylipäätään joskus matkaillaan.

      Poista
    3. Siltä tosiaan kuulostaa, että olemme museosamiksia. :-) Mä olen jopa tuntenut vähän syyllisyyttä siitä, että käyn museot aina niin pikaisesti läpi. Tuntuu, että teoksia pitäisi katsella pitkään, niiden merkityksiä pitäisi pohtia jne. – ja sitten tulen minä, joka vain vilkaisee ja kävelee ohi. :-) Mutta ei kai museoissa ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa käydä; jokainen tyylillään. Ja jos mahdollista, minun ukkelini on vieläkin sukkelampi museovieras kuin minä. :-D

      Eihän tuo nyt ollut mitenkään tyhmä kysymys! Omat kokemukseni Boliviasta ovat olleet erittäin myönteisiä, ja tunsin oloni siellä paljon turvallisemmaksi yksin liikkuessani kuin Medellinissä. Toki sekin riippuu paljon siitä, millä alueella liikkuu ja mihin aikaan vuorokaudesta. Tosin en ole nähnyt Boliviasta kuin Santa Cruzin ja sen ympäristöä, joten en osaa sanoa, millaista olisi esimerkiksi La Pazissa, Titicacalla tai muualla Boliviassa. Kaikesta huolimatta – vaikka itselläni ei olekaan mitään kielteistä sanottavaa Bolivian turvallisuudesta – suhtautuisin pienellä varauksella yksin matkusteluun siellä. Itse en ehkä lähtisi yksin Boliviaan.

      Poista
  8. Aah, museot ja näyttelyt! <3 En toki minäkään ihan kaikista innostu, mutta tykkään tutkailla. Ja siis mielellään omatoimisesti: en jaksa opastuksia, osaan itse lukea ja haluan mennä omaan tahtiini. Tuo Oteron kulttuurikeskus näyttää ihanan värikkäältä! Joskus voi museon anti olla omaan makuun pyllystä, mutta sitten taas itse rakennus ja arkkitehtuuri viehättää eli voi pällistellä vaikka pylväitä :D

    ”Kulttuuripolusta” tuli hieman mieleeni täkäläinen Eel Pie Island :D

    Naamiot ovat kiinnostavia, voisin katsoa niitä vaikka koko museollisen verran ja lukea niiden tarinoita. Ehkä moniin museoihin ei ollut pääsymaksua, kun kellään ei olisi kuitenkaan varaa maksaa. Tai kukaan ei kävisi, jos pitäisi maksaa. Tai jos on hyvin pieni museo, niin kuka viitsii siitä maksaa. Täällä on ilmaisia museoita, mutta ihmisiä kannustetaan lahjoittamaan jokin summa (sitä ei tietenkään kukaan valvo, vaan raha laitetaan kippoon).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen joskus ajatellut, että opastukset saattaisi olla ihan mielenkiintoisiakin, mutta minäkin olen kuitenkin pohjimmiltani sellainen omaehtoinen kiertelijä. Olisi kauheeta, jos opastus olisi puuduttavan tylsä. Mihinkäs sitä sitten pakenisi. :-D

      Oteron kulttuurikeskus oli tosi kiva. Olisin mennyt sinne uudestaankin, mutta Bolivian-oleskelu loppui vähän yllättäen.

      Hih, päteviä pohdintoja pääsymaksuista. Ja kaikki ovat varmaan ihan totta. Nyt rupesin miettimään, että ihan kuin johonkin noistakin museoista olisi ollut vapaaehtoinen pääsymaksu, ja mun piti maksaa, mutta unohdin. Ai ai, mikä moka. Jääköhän tämä nyt oikein kaivelemaan. :-D

      Pitääkin googlettaa tuo Eel Pie Island. Kuulostaa mielekiintoiselta. ;-)

      Poista
  9. Mikään kirjoittamasi ei tylsistytä, osaat niin kivasti ilmaista tuntemuksiasi ja näkemääsi sekä kokemaasi <3

    Noi museot näyttävät kyllä tosi kivoilta ja jopa ehkä jaksaisin katsellakin muutaman taulun. Nykytaiteesta en ymmärrä mitään enkä siitä juurikaan pidä.. Kaikkein kivoimpia on juuri linnat ja olisi kiva päästä katsomaan esim pyramideja tai inkatemppeleitä myös Petran nähtävyydet kiinnostaisi. Maailmassa on valtavasti historiallisia paikkoja joita olisi kiva nähdä.. museot eivät sinällään kiinnosta ;-D

    Tänään oli sulla muuttopäivä joko on tavarat paikoillaan?

    -m

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No olipas kiva kuulla. <3

      Aah, linnat ovat minunkin mieleeni! Milloinkohan semmoiseen taas pääsis... Viron reissu houkuttelisi kovasti, mutta eipä nekään rajat taida aueta kovin pian muille kuin työmatkalaisille. Eikä sinne viittis muutenkaan lähteä, jos joutuu sitten kotiinpaluun jälkeen olemaan kaksi viikkoa karanteenissa.

      Pyramidit minäkin haluaisin nähdä, mutta ne taitavat kuulua niihin haaveisiin, jotka eivät tule ikinä toteutumaan. :-(

      Voi kun muuttopäivä olisikin ollut jo tänään, mutta se on vasta ylihuomenna. Vielä on työtä pakkaamisen kanssa, mutta loppu alkaa jo häämöttää. Ja sitten alkaa se tavaroiden purku. Mutta se sujuu varmaan helpommin, kun voi käydä välillä vaikka saunassa istumassa. ;-D

      Poista
  10. Minulla on jo vähän ikävä museoita, teatteria ja muita kulttuuririentoja. Kaikki museot eivät vetoa minuun lainkaan, mutta sitten löytyy sellaisia joihin voisin uppoutua päiväkausiksi. Olen yrittänyt katsella pahimaan museotuskaan netissä olevaa aineistoa, mutta en saa niistä samalla lailla iloa. Tähän mennessä ainoastaan valokuvanäyttelyt ovat toimineet yhtä hyvin netissä kuin paikan päällä katsoessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tässä päästään ainakin museoiden osalta palaamaan pikkuhiljaa normaalimpaan elämään. Eihän netissä olevat aineistot todellakaan ole sama kuin jos pääsisi itse paikan päälle. Netissä ei pääse myöskään ihmettelemään sivuseikkoja, kuten itse museorakennusta tai ärsyttäviä museovalvojia. ;-D

      Poista
  11. Kiitos Satu! Tätä oli todella mielenkiintoista lukea ja ihanaa saada ajatukset pois koronasta. Jos joskus palaat Boliviaan, niin käy La Pazissa etnografisen museon naamari-huoneessa: http://www.musef.org.bo/index.php/ex/16-per/26-mascaras
    Olen todella iloinen, että miehesi on toipunut ja olette voineet, koronasta huolimatta, nauttia keväästä Suomessa. Onnea uuteen kotiin, kaikkea hyvää tulevalle kesälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa ihana kuulla, että pidit postauksesta, ja kiva, että jätit kommentinkin. :-) Ja kiitos paljon naamari-huonevinkistä! Toivottavasti pääsen vielä joskus katsastamaan tuon. Vaikuttaa todella mielenkiintoiselta.

      Kaikkea hyvää sinunkin kesääsi!

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3