Jos mies sanoo tekevänsä jotain, hän kyllä tekee sen. On ihan turha muistutella asiasta puolen vuoden välein.


keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Yksi lukija palkitaan :-)

Olen palaamassa huomenissa jälleen Suomeen, ja olen todennäköisesti myös jäämässä sinne pidemmäksi aikaa. Intia kuuluu siis taas tällä hetkellä taakse jääneeseen elämään, ja vaikka on ollut hetkiä, että Intia on tuntunut paskimmalta paikalta maailmassa, tuntuu taas vähän haikealta lähteä pois. Suomeen on ihana päästä, mutta silti tulen jollakin tapaa kaipaamaan tätä kiihkeää, epäloogista ja anarkistista maata, joka välillä ärsyttää ja välillä huvittaa mutta joka aina jaksaa ihmetyttää.

Tämän blogin kohtalokin on vielä ihan avoin, sillä en oikein tiedä, mitä tekisin. Toisaalta tahtoisin pitää tämän blogin Intia-aiheisena, jolloin olisi kaksi vaihtoehtoa: jättää blogi tauolle odottelemaan Intiaan paluuta tai jatkaa Intia-aiheisten juttujen kirjoittelua Suomesta käsin. Tiedän kuitenkin kokemuksesta, että Suomessa Intia-juttujen kirjoitteluni tuppaa aina tyrehtymään jostakin syystä. Kai se johtuu siitä, että en mitenkään erityisesti "fanita" Intiaa. Suomessa se on minulle vain yksi maa muiden joukossa. :-)

Toisaalta tekisi mieli hirveästi jatkaa kirjoittelua muuallekin kuin ruokablogiin; ennen kaikkea siksi, että blogi innostaa minua valokuvaamaan. Jos ei ole mitään muuta paikkaa, mihin voisin valokuvani laittaa (paitsi ne kaikki lukuisat Temp-tiedostot!), valokuvaaminenkin tahtoo jäädä. Yksi mahdollisuus olisi tietysti aloittaa uusi blogi, johon kirjoittelisin arkielämän juttuja Suomesta - tai mitä ikinä lienee - mutta tuntuu vähän hullulta ajatukselta aloittaa vielä kolmaskin blogi.

Tässä vaiheessa tekee kuitenkin mieli kiittää kaikkia ihania lukijoita, jotka ovat joskus blogiini eksyneet, ja kiitokseni olen ajatellut antaa pienen arvonnan muodossa. Palkinnoksi voittaja saa yllätyspaketin, joka sisältää tuliaisia Intiasta. :-)

Arvontaan voivat osallistua kaikki halukkaat, ja osallistuminen onnistuu jättämällä osallistumisilmoitus kommenttilaatikkoon. Jos haluat osallistua anonyymina, laitathan mukaan jonkinlaisen nimimerkin, jottei tulisi sekaannuksia, jos sattuu olemaan useampi anonyymi-osallistuja. Osallistumisaika alkaa NYT ja päättyy kesäkuun 14:nnen päivän päätyttyä. Voittajan nimen paljastan seuraavana päivänä, eli kesäkuun 15. päivä, ellei mitään katastrofaalista satu.

17 kommenttia:

  1. Eeeeei saa lähteä sieltä minnekään!!! ei ei ei!!! Iiiiik!!! Minusta olisi ihana jos kirjoittelisit blogiin Suomessakin.. siis ihan suomijuttuja! Minusta olisi ainakin tosi kiva lueskella niitä ja nähdä kuvia, kun en tiedä milloin minä lie pääsisin suomessa käymään.. huokaus.. Ja nyt peukut pystyyn että jos kerrankin onni suosisi :).

    VastaaPoista
  2. Mukavaa paluuta Suomeen;minäkin matkustan sinne parin viikon kuluttua:) Toivottavasti blogisi jatkuu Suomessakin,sillä ainahan sitä löytyy kuvattavaa ja kerottavaa ja olet hyvä kuvaaja ja ihanan hauskasti kirjoittava bloggari,joten vieroitusoireita kyllä tulisi.
    Hih,hauskat matkalaukku-miksikä noita nyt kutsutaankin.
    Nykyinen matkalaukkuni on musta ,kuten niin monella muullakin,mutta maalasin sen täyteen kukkia,joten nyt tunnistan HETI omani:D

    VastaaPoista
  3. Laura, sinä olet kyllä niin ihana, että toista tuommoista ei ole! :-)

    Yaelian, voi kiitos. <3 Oikein mukavaa Suomen-matkaa sinullekin! Ja miten hieno idea maalata kukkasia matkalaukkuun! Sen varmasti tunnistaa tosiaankin heti, ja on varmaan kauniskin. Tekisi melkein mieli kopioida ideasi. :-)

    VastaaPoista
  4. Minäkin haluaisin osallistua arvontaan. :-) Ja jään tietysti myös odottelemaan lisää kivoja blogikirjoituksia.

    t. Hanna

    VastaaPoista
  5. Hauskaa kotiinpaluuta! Jään odottelemaan kirjoituksiasi Suomesta - osaat kirjoittaa (ja kuvata) tosi hyvin, joten olisi haaskausta, jos et jatkaisi blogiasi jossain muodossa - vaikka nyt sitten suomijutuista kirjoittaen. Jatkoa odotellen :)

    VastaaPoista
  6. Ruokablogin kautta talvella eksyin tähän blogiin ja kirjoitustyylisi vei mennessään. Kertomuksiasi Intiasta on ollut niin mukava lukea, koska käytät teksteissä jotenkin niin eläväistä kieltä. Ja ihana nähdä kuvia joissa on myös "oikeaa elämää". Uskoisin että pystyt kirjoittamaan aiheesta kuin aiheesta yhtä vetävästi joten ehdottomasti jatka kirjoittelua ihan mistä vain :).

    VastaaPoista
  7. No helkkari, vastahan tänne löysin! Älä nyt ainakaan tätä blogia poista kun on vielä niin paljon aikaisempia postauksia luettavana, ei millään meinaa ehtiä. Ja tottakai sitten uusi Suomi-blogi pystyyn, onhan se aina kiva lukea mitä paluumuuttajat ajattelevat kotomaastaan, ja sinulla on niin mukava kirjoitustyylikin.
    Onnistunutta paluuta Suomeen joka tapauksessa, blogilla tai ilman. Ja tottakai osallistun arvontaankin :)
    Onpa muuten kivat matkalaukkulätkät, kohta niitä on kaikilla muillakin ja ongelma säilyy :) Itsekin yritän aina keksiä omituisia laukunvärejä tai muuta erottuvaa, viimeksi oli paremman puutteessa sidottu värikkäitä rusettinauhoja koristeeksi :)

    VastaaPoista
  8. Totakai aloitat kolmannen blogin :) Kirjoitustyylisi on sellainen että sillä kestää kertoa useammastakin aiheesta!!

    VastaaPoista
  9. Osallistun arvontaan!
    Etkös ostanut nuo laukkulätkät silloin kun meidän poppoo oli siellä? Näyttää tutuilta... :-)
    - Minna

    VastaaPoista
  10. Mäkin annan ääneni sille että kirjoittelet paluumuuttajan fiiliksiä tai muuten vaan pähkäilet ilmiöitä.

    Ja osallistun arvontaan jos se koskee täällä Intiassakin asuvia :-)

    Mukavaa kesää sinne Suomeen ja nautinnollista uusien perunoiden ja mansikoiden maistelua!

    VastaaPoista
  11. Hanna, onnea arvontaan! :-)

    Anna, kiitos. :-) Kotiinpaluu meni tällä kertaa ihan hyvin - ei tullut sairaalareissuja eikä muutakaan yllätyksellistä. Eli suomeksi sanottuna oli siis aika tylsä matka. :-D

    Pikku Silppu, kommenttisi ilahdutti kovasti. :-) Jotenkin omat jutut tuntuu aina niin tyhmiltä ja tylsiltä, että on ihanan kannustavaa saada myönteistä palautetta.

    Sirokko, hihii, olipa osuva nimitys tuo lätkät... koska lätkiähän nuo on. Enpä tullutkaan ajatelleeksi, että mitäs jo noita alkaakin näkyä lentokentällä enemmänkin. Sitten ollaan taas lähtökuopissa! Nuo sinun nauhasi on hyvä idea, paitsi että ei meillä koskaan ole mitään nauhoja kotona, joten nekin pitäisi käydä lähtötohinassa vielä ostamassa, hih. Tai sitten pitää lainata tuota Yaelianin keinoa, ja ruveta piirtelemään matkalaukkuun ihan omia kuvia. Mä oon vielä niin huono piirtäjäkin, että mun kuvat ainakin tunnistaisi kilometrin päästä. :-D Kokonaan en aikonutkaan poistaa blogia; kyllä se jää elämään muodossa tai toisessa. :-)

    Taika :-) Kun vaan keksisi Suomessakin jotain kirjoitettavaa, kun täällä on elämä usein aika tasaista ja helppoakin. Intiasta ja intialaisista kun löytyy aina jotain valitettavaa, hihii.

    Minna, nämä on just ne samat lätkät, jotka silloin teidän kanssa ostin! :-D Nyt ne pääsi koeajolle, ja hyvin toimivat. :-)

    Kaisa, tottakai koskee Intiassakin asuvia, jos vain palkinto (tuliaisia Intiasta) kiinnostaa. ;-) Mutta eihän sitä koskaan tiedä, paketistahan voi paljastua jotain yllättävääkin. :-) Mä jo tänään pyörittelin uusia perunoita (ruotsalaisia) käsissäni, mutta en sitten kuitenkaan vielä ostanut niitä. Jään odottelemaan niitä suomalaisia...

    VastaaPoista
  12. Toivottavasti bloggailu jatkuu Suomestakin käsin :). Jään kyllä kaipaamaan kirjoituksiasi jos päätät lopettaa/laittaa blogin tauolle.

    VastaaPoista
  13. ite oot ihana! :) *hihittelee*

    VastaaPoista
  14. Suzhouren, kyllä varmaankin jatkan kirjoittelua, mutta Suomi-aiheisempana. Mutta eiköhän tässä taas Intiaankin joskus vielä mennä, ja silloin taas Intia-jutut jatkuvat. :-)

    Laura, ei kun sinäpäs! hihii. :-)

    VastaaPoista
  15. Terveisiä Hyderabadista! Saavuin eilen tänne vaihtokurssille, harmi vain kun "oppaasi" bloggaus loppuu. Ilo on ollut lukea kirjoituksiasi, etenkin kun tänne on päässyt nyt itse katselemaan menoa :)
    Jatka ihmeessä blogin päivitystä Suomesta!

    VastaaPoista
  16. Olen seurannut blogiasi jo pitkään, vaikka en ole koskaan kommentoinutkaan. :) Huomasin tämän arvonnan vasta nyt, ja tahtoisin minäkin osallistua. :)

    VastaaPoista
  17. Anonyymi :-) Oikein mukavaa vaihtokurssiaikaa sinulle! Toivottavasti matkasi on oikein antoisa! :-)

    Emppu, onnea arvontaan! :-)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. <3