Jos jokin esine tuottaa sinulle iloa, pidä se. Jos ei, piilota se kaappiin.


torstai 5. toukokuuta 2011

Sopiva nuori mies

Olen käynyt itseni kanssa taistelua jo vuosikaudet, sillä olen todella yrittänyt ymmärtää järjestettyjä avioliittoja. Olen yrittänyt suhtautua niihin avoimin mielin, hyväksyä ne osana intialaista kulttuuria ja unohtaa oman suomalaisen näkökulmani. Kun kerran niin monen muunkin intialaisen erikoisuuden voi oppia ymmärtämään ja hyväksymään, niin kyllä kai järjestetyt avioliitotkin?

Järjestettyihin avioliittoihin liittyy länsimaissa usein väärinkäsityksiä, sillä moni kuvittelee, että järjestetyllä avioliitolla tarkoitetaan pakkoavioliittoa, jossa toinen tai molemmat osapuolet pakotetaan naimisiin keskenään ilman että heidän omaa mielipidettään kuunnellaan ollenkaan. Moni myös luulee, että järjestetyt avioliitot ovat yhtä kuin lapsiavioliittoja, joissa vielä keskenkasvuiset lapset naitetaan keskenään. Normaalisti morsian ja sulhanen ovat kuitenkin 20-30 -vuotiaita naimisiin mennessään ja avioliitotkin ovat - enemmän tai vähemmän - vapaaehtoisia, vaikka poikkeustapauksiakin tietysti on.

Avioliittoprosessi etenee tavallisimmin niin, että kun tytär tai poika tulee naimaikään, hänelle aletaan etsiä sopivista piireistä sopivaa puolisoa. Intiassa naimisiin menee kaksi sukua, ei kaksi yksilöä, mikä tarkoittaa sitä, että kaikkein tärkeimpänä valintakriteerinä pidetään perheiden yhteensopivuutta; yksilön henkilökohtaisilla ominaisuuksilla (huumorintajulla, luotettavuudella, uskollisuudella ja muulla diipadaapalla) ei ole juurikaan merkitystä. Perheiden kastin, kielen, uskonnon, tapojen ja yhteiskunnallisen aseman tulisi olla mahdollisimman samankaltaiset.

Viime aikoina asenteissa on kuitenkin nähty jonkinlaista muutosta, sillä tiedotusvälineissä on kannustettu ihmisiä rikkomaan yhteiskunnallisia rajoja muun muassa antamalla alennusta sellaisista avioliittoilmoituksista, joissa ei esitetä vaatimuksia kastin, uskonnon tai myötäjäisten suhteen. Monessa lehdessähän on pari kertaa viikossa ilmestyvä Matrimonials-palsta, jolle puolisoa etsivät voivat laittaa ilmoituksensa - siis vähän niin kuin deittipalsta, mutta paljon vakavammin aikein. (Kaikki tämän postauksen ilmoitukset ovat Times of Indian viime sunnuntain Matrimonials-palstalta.)

Vanhemmat saattavat itsekin tietää pojalleen tai tyttärelleen sopivan puolisoehdokkaan, mutta usein välittäjänä toimii joku perheystävä tai tuttu, joka sattuu tietämään sopivan puolisokandidaatin.

Kun sopiva ehdokas on löytynyt, seuraava askel on ensitapaaminen. Yleensä poika lähtee käymään tytön kotona vanhempiensa ja joskus myös esimerkiksi ystävänsä kanssa, joka lähtee mukaan eräänlaiseksi henkiseksi tueksi. Onhan se hikoiluttavan jännittävä tilanne mennä ensimmäistä kertaa mahdollisesti tulevan puolison kotiin, koko suvun tarkasteltavaksi ja arvioitavaksi! Mukana on siis hyvä olla joku sanavalmis vitsiveikko, joka osaa murtaa jään. Siinä tyttö ja poika sitten istuvat perheidensä, sukulaistensa ja ystäviensä keskellä, silmäillen toisiaan uteliaan hermostuneesti ja arvioiden toistensa ulkonäköä, puhetta ja käyttäytymistä. Lyhyen vierailun aikana vieraille kannetaan pöytään tietysti parasta mitä talosta löytyy, onhan vierailu koko perheelle hyvin tärkeä.

Ensitapaamisen jälkeen tyttö ja poika miettivät tykönään, miellyttikö toinen niin paljon, että hänen kanssaan voisi mennä naimisiin. Jos oikein hyvin kävi, tyttö ja poika tykästyivät toisiinsa tuon ehkä tunnin mittaisen tapaamisen perusteella sen verran, että päättävät haluta viettää loppuelämänsä toistensa kanssa. Jos toinen ei jostain syystä miellyttänyt, etsintä jatkuu, ja käydään tapaamassa seuraavaa ehdokasta. Ihan loputtomiin ehdokkaita ei voi kuitenkaan juoksennella tapaamassa, vaan jossakin vaiheessa pitäisi jonkinlainen päätöskin tehdä.

Kun molemmat ovat antaneet suostumuksensa, sovitaan kihlajais- ja hääpäivät. Nyt morsian ja sulhanen voivat alkaa tutustua toisiinsa hieman paremmin esimerkiksi juttelemalla puhelimessa, chattailemalla, käymällä elokuvissa tai ulkona syömässä. Jos huomaa, ettei haluakaan tämän kyseisen henkilön kanssa naimisiin, kihlajaiset - jopa häätkin - voi vielä peruuttaa, mutta sitä tapahtuu kuitenkin aika harvoin. Kun tyttö ja poika ovat lupautuneet toisilleen, he voivat myös alkaa tutustua toisiinsa fyysisemmin, esimerkiksi kädestä pitelemällä, mutta varsinainen seksi jätetään kuitenkin avioliittoon.

Järjestettyjä avioliittoja on pidetty rakkausavioliittojen vastakohtana, koska naimisiin ei mennä tunteiden vaan järkisyiden perusteella. Rakkausavioliittoja - jotka siis ovat niitä avioliittoja, jotka solmitaan siksi, että ollaan rakastuneita - hieman karsastetaan Intiassa, vaikka ne ovatkin yleistyneet viime aikoina huomattavasti. Rakastuneen ihmisen järki on intialaisen mielestä tunteiden sumentama, mitä pidetään tietenkin huonona asiana. Suuret tunteet kuitenkin hiipuvat ennemmin tai myöhemmin, ja silloin avioliitto saattaa joutua vaikeuksiin. Juuri tästä syystä intialaisten mielestä länsimaissa erotaankin niin usein: ei tiedetä, mitä tehdä, kun suuri alkuhuuma laantuu, joten otetaan ero.

Järjestettyjen avioliittojen rakkaus - sellaisena kuin intialainen rakkauden käsittää - kehittyy vasta avioliiton ja yhteisen elämän myötä. (Kyyninen henkilö voisi tietysti lisätä, että jos kehittyy.) Intialaiselle rakkaudessa ei ole kyse suurista tunnemyrskyistä, vaan rakkaus on jollakin tapaa arkisempi käsite, joka liittyy enemmänkin toisen kunnioittamiseen, ymmärtämiseen ja yhteiselämään yhteiskunnan ja suvun jäsenenä. Siinä ei siis ole kyse aivan samasta asiasta kuin länsimaalaisessa rakkauskäsitteessä, joka on kaikki muut ulkopuolelle sulkeva suuri tunne, joka saa kaksi ihmistä näkemään vain toisensa ja unohtamaan kaiken muun. Kun seksikin kuuluu Intiassa avioliittoon, puolisoille avautuu häiden jälkeen sitäkin kautta aivan uusi ja jännittävä maailma. Intialaisten elokuvien suurilla tunteilla on tavallisesti hyvin vähän tekemistä todellisen elämän kanssa - ja siksi kai elokuvia rakastetaankin niin paljon, koska ne tarjoavat intialaiselle jotain, mitä todellisesta elämästä puuttuu.

Olen etsinyt - ja löytänytkin - järjestetyistä avioliitoista paljon hyvää. Onhan se totta, että kun on rakastunut, järki saattaa lentää ikkunasta ulos, eikä pysty tarkastelemaan toista ihmistä (tai edes itseään!) objektiivisesti. Sitten parin vuoden päästä saattaa olla edessä avioero, kun "on kasvettu erilleen" tai kun toinen onkin osoittautunut ihan erilaiseksi ihmiseksi, mitä kuvitteli. Jos siis mitään huumaa ei alun alkaenkaan ole, avioliittoon pystyy ehkä sitoutumaan enemmän järjellä kuin tunteella. Ehkä avioliitto kestääkin paremmin, kun odotukset avioliittoa ja puolisoa kohtaan ovat alusta alkaen aivan toisenlaiset (ehkä jotenkin realistisemmat?) kuin rakkauden huumaamalla ihmisellä.

Onhan sekin hyvä, jos perhetaustat ovat samanlaiset, ainakin Intiassa, jossa perheet ovat tulevaisuudessa niin paljon keskenään tekemisissä. Elämän sosiaalinen puoli suurine perheineen ja lukuisine juhlineen on Intiassa muutenkin sellainen asia, jota soisin lainattavaksi Suomeenkin hieman enemmän. Kun koko perhe on tavallaan mukana avioliitossa, avioerot ovat harvinaisia, eikä sitä oteta ainakaan kovin heppoisin perustein. Avioliittoon siis sitoudutaan aivan toisella tapaa kuin rakkausavioliitoissa: yhdessä pysytään, vaikka mikä olisi.

Olisihan sekin kiva, jos ei tarvitsisi kumppania etsiessään kuljeskella perjantai-iltaisin baareissa tai kyhjöttää netissä deitti-ilmoitusten parissa, vaan voisi vain pyytää vanhempiaan etsimään jonkun "kivannäköisen miehen, jolla on hyväpalkkainen työ ja joka asuu USA:ssa". (Esimerkki ei ole itse keksimäni, vaan tosielämästä lainattu.)

Olen siis todella yrittänyt pitää mieleni avoimena ja ymmärtää järjestettyjä avioliittoja. Ja olen lopulta epäonnistunut totaalisesti.

En mitenkään pysty käsittämään, kuinka joku voi päättää viettää loppuelämänsä toisen ihmisen kanssa puolen tunnin tapaamisen perusteella? Kuinka joku voi kommentoida tapaamaansa puolisoehdokasta "ei hyvä, eikä paha" - ja sitten mennä tämän kanssa naimisiin? Minä en ostaisi edes kenkiä, jos olisin sitä mieltä, että ne eivät ole hyvät eivätkä pahat; saati sitten valitsisi elämänkumppania sillä perusteella! Kuinka joku pystyy heräämään joka aamu sellaisen ihmisen viereltä, jota kohtaan ei tunne mitään? Kuinka suuri osa niistä tunteista, joita intialaisilla puolisoilla herää toisiaan kohtaan avioliiton myötä, on kuviteltuja, ja niitä "tunnetaan" vain siksi, että sellaisia tunteita kuuluu tuntea? Sanotaan, että rakastetaan, koska niin kuuluu puolisolle sanoa, vaikka ei tiedetä todellisesta rakkaudesta mitään. Entä sitten, jos puoliso osoittautuukin pahimman luokan pervoksi - tai jos puoliso ei haluakaan lainkaan seksiä, koska on oikeasti homo, joka meni vain kulissiavioliittoon? Entä kuinka joku pystyy elämään päivästä toiseen semmoisen ihmisen kanssa, jonka tietää menneen kanssaan naimisiin vain siksi, että sai avioliiton myötä sellaisia etuisuuksia, joita ei muilla tavoilla olisi koskaan pystynyt saamaan?

Tällaisia ajatuksia pyörii päässäni tänään siksi, että koko Tollywood (telugunkielinen elokuvamaailma) juhlii tänään näyttelijä NTR Juniorin häitä. Näyttelijän tuleva vaimo, Lakshmi Pranathi, on miestään kymmenen vuotta nuorempi, ja hän käy vielä koulua. Avioliiton lukkoon lyömisen aikaan hän oli vielä 17-vuotias, mutta on nyt sentään jo täysi-ikäinen.

Kuva: Searchandhra.

Koska Lakshmin isällä, NTR:n tulevalla appiukolla, on mittava omaisuus, NTR saa avioliiton myötä melkoiset myötäjäiset: rahasumman huhutaan olevan (euroissa) lähes puoli miljardia. NTR on myös pitkään halunnut oman televisiokanavan, koska toisellakin Tollywood-tähdellä, Chiranjeevilla, on oma tv-kanavansa, ja avioliiton myötä tämäkin haave toteutuu, sillä NTR:n appiukko omistaa Studio-N -televisiokanavan. Mikäli NTR suunnittelee myöhemmin uraa politiikassa, kuten monet näyttelijät tekevät, avioliiton kautta tulevien suhteiden avulla poliittisen uran luontikin helpottuu huomattavasti.

Että se siitä rakkaudesta.

9 kommenttia:

  1. Me paasimme seuraamaan aika lahelta myos tata naittamisperinnetta. Kuskimme vanhemmat etsivat sopivaa paria pojalleen. Heilla vanhemmat ensin tapasivat keskenaan ja nakivat myos tyton ennen kuskiamme. Jossain vaiheessa kavivat jonkun "pappishenkilon" luona horoskooppeja tavaamassa ja taman jalkeen mulle esiteltiin taman tulevan morsiamen kuva. Oli kylla natti tytto. Just 18 tayttanyt.

    VastaaPoista
  2. Aikas lailla samansuuntaista kuin täälläkin ennen ja vieläkin maaseudulla. Minä en näe siinä mitään ihmeellistä, epäonnistumisprosentti ei ole yhtään sen suurempi, usein päinvastoin. Vaikka tuntuu länsimaisesta hassulta ajatellakin, mutta näissä maissa suvulla, puolison taustalla ja varakkuudella on merkitystä. Hyvissä oloissa kasvaneelle tytölle ei todellakaan olisi herkkua joutua miniäksi orjan asemaan jonnekin peräkylän slummiin. Niin nimittäin aika usein käy, koska usein seurusteluaikana esitetään parempaa kuin ollaankaan, pojat usein hyvinkin edistyksellistä, mutta annas olla kun sormus on sormessa.
    Täällä kaupungeissa nykyään nuoret seurustelevat hyvinkin vapaasti keskenään, mutta kun vakavaksi herkeää, niin suku kyllä onkii selville kaiken mahdollisen tiedon toisesta. Aika usein sopiva ehkokas järjestetään tyrkylle ja nuoret sitten tapailevat normaaliin tapaan, vuosiakin. Jos miellyttää niin jatkuu, jos ei niin etsitään uusi.
    Nuorten vapaista avioliitoista hyvin monet päätyvät eroon jo muutaman kuukauden kuluttua, poika on mennyt vihille vain puhtaasti seksuaalisista syistä ja vaihtaa vaimoa kuin paitaa, vähät välittävät miten naisen käy, tai pahimmassa tapauksessa lapsetkin hylätään.
    Olen siis sitä mieltä, että jos ihmiset eivät ole tarpeeksi kypsiä kantamaan omaa vastuutaan niin parempi sitten elää sukudiktatuurin alla. Rakkauden tunteminenkin jo vaatii kehittynyttä tunne-elämää eikä pelkkää sukupuoliviettiä.

    VastaaPoista
  3. Kuwaitin kaunotar, nuorena se on vissiin vitsa väännettävä... Horoskoopit ovat muuten kanssa yksi juttu, mitä olen aina ihmetellyt. Kai niissä voi joku totuuden siemenkin olla, mutta olen kuullut sellaisistakin tapauksista, että horoskooppien mukaan pari on sopinut ihan täydellisen hyvin yhteen, ja kuitenkin on tullut ero.

    Sirokko, mielenkiintoisia pointteja! Intiassa nuoret kasvavat aika suojelluissa oloissa, eikä tyttöjen ja poikien kanssakäymiseen mitenkään kannusteta, päinvastoin. Monet parikymppisetkin tuntuvat ajatusmaailmaltaan vielä aika lapsilta, ja siinä suhteessa he eivät itse ehkä olisikaan tarpeeksi kypsiä valitsemaan puolisoaan. Kun siis ajattelee asiaa siltä kannalta, miten nuoret kasvatetaan, järjestetyt avioliitot sopivat tähän maahan paremmin kuin vapaat avioliitot. Tätä tukisi sekin havainto, että tuttavapiirissä solmituista rakkausavioliitoista moni on päättynyt eroon. Ehkä järjestetyt avioliitot ja suvun "sekaantuminen" puolison valintaan vain sopivat tällaisiin maihin paremmin?

    Näin suomalaisella päällä ajateltuna rakkaudeton avioliitto vain tuntuu kauhean vaikealta ymmärtää, varsinkin jos toinen on mennyt ihan selkeästi naimisiin vain avioliiton mukana tulevien etuisuuksien takia. Mutta ehkä kaikki muut seikat painavat vaakakupissa enemmän kuin rakkaudentäyteinen avioelämä. Ja pitää vielä mainita, että eivät kaikki intialaisetkaan noudata avioliiton suhteen ihan perinteisiä kaavoja, vaan isommissa kaupungeissa saatetaan olla hyvinkin vapaamielisiä ja seurustella ihan länsimaiseen tapaan. Eräskin tuttavapariskunta on tavannut netin kautta. :-)

    VastaaPoista
  4. Minäkin ihmettelin aluksi kovasti järjestettyjä avioliittoja ja olin varma, että ne eivät voisi olla onnellisia. Joillekin kavereilleni avioliitot olivat sellainen vähän kuin "pakko" tiettyyn ikään saapuessa.

    Mutta nyt, kun olen seurannut mieheni kavereideni pariutumista yksi toisensa jälkeen, on mieleni muuttunut. Ainoat parit, joilla on ollut vaikeuksia, ovat kaksi paria, jotka menivät naimisiin rakkaudesta. Heillä ei ollut perheidensä tukea alusta saakka, ja yksin ongelmien kanssa painiminen on ollut vaikeaa. En usko, että järjestetty avioliitto toimisi Euroopassa, mutta Intiassa, joissa perheillä on hyvin suuri merkitys, järjestetyt avioliitot ovat helpompia, koska ongelmien saapuessa perhe tukee kovasti. Jos esim. miniällä on anoppinsa tuki, voi hän turvautua anoppiin, jos mies ei kohtele häntä hyvin.

    Toiseksi, olen sitä mieltä, että järjestetty avioliitto on intialaiselle helpompi siitä syystä, että varsinkin miniän on helpompi sopeutua appivanhempiensa kotiin (joiden kanssa usein asutaan), jos kumpienkin perheiden tavat ja perinteet ovat samanlaisia. Jos poika ja tyttö ovat eri kastia, perinteet eroavat kovasti ja myös esim. ruokatottumukset ja uskonnolliset käsitykset eroavat kovasti, ja se saattaa aiheuttaa väärinkäsityksiä anoppivanhempien ja miniän välille (minä tiedän!).

    Meillä on monta kaveripariskuntaa, joille on järjestetty avioliitto, ja he ovat hyvinkin onnellisia. Nykyään nuoria harvemmin pakotetaan valitsemaan ihan ensimmäinen vaihtoehto, vaan he saavat yleensä valita tytön tai pojan useamman joukosta. Jos ensimmäinen ei miellytä ulkonäön tai luonteen perusteella, voi odottaa toista vaihtoehtoa. Ja kuten itsekin sanoit, nuoret voivat tavata toisensa ja tutustua jopa ennen kihlausta. Esim. yksi kaveripariskuntamme alkoi "seurustella" puolen vuoden ajan ennen kihlausta ja tykästyivät toisiinsa kovasti. He ovat yksi onnellisimpia ja yhteensopivimpia pariskuntia, jotka tunnen - perheet ja lähtökohdat ovat samanlaiset ja luonteetkin tuntuvat sopivan hyvin yhteen (horoskoopit oltiin hyvin mätsätty). Monilla muillakin tuttavapariskunnillamme on käynyt hyvä tuuri yhteensopivuuden kanssa, eli monet vanhemmat osaavat täällä kyllä valita hyvin. (näin ei ole tietenkään aina, mutta omat kokemukseni ovat olleet positiivisia)

    VastaaPoista
  5. Anna, ihanaa, että sinulla on noin hyviä kokemuksia järjestetyistä avioliitoista. :-) Itsekin tiedän todella monta onnellista pariskuntaa, joiden avioliitot ovat olleet järjestettyjä. Esim. mieheni kaikkien sisarusten ja serkkujen avioliitot ovat olleet järjestettyjä (ja tietääkseni ne ovat myös suhteellisen onnellisia) - paitsi yhden serkun, joka tapasi nykyisen vaimonsa opiskeluaikanaan ja seurusteli tämän kanssa tosi pitkään, ennen kuin he menivät naimisiin. Hän taitaakin olla ainoa, jolla on ongelmia avioliitossaan. Serkku itse on eteläintialainen ja vaimo pohjoisintialainen, joten perhetaustat ovat hyvin erilaiset.

    Noita mainitsemiasi ruokatottumuksia ja uskontojuttuja en ollut ajatellut ollenkaan. Ne aiheuttavat taatusti paljon ongelmia, jos tavat ovat kovin erilaiset! Vaikka minun appivanhempani ovat hyvin joustavia ja suvaitsevaisia, en tiedä, millaista olisi elää heidän kanssaan pysyvästi. Saattaisi tulla pottumuusia ja jauhelihakastiketta ikävä. ;-)

    Minä en osaa suhtautua ihan pelkästään myönteisesti järjestettyihin avioliittoihin, koska olen nähnyt sellaisiakin järjestettyjä avioliittoja, joissa toinen osapuoli on mennyt naimisiin vain vanhempiensa mieliksi. Esimerkiksi eräällä ystävälläni oli alta kaksikymppisenä rakkaussuhde, mutta hänen vanhempansa eivät hyväksyneet pojan kosintaa. Suhde tuli lopettaa, ja ystäväni masentui niin kovasti, että suunnitteli jopa itsemurhaa. Pian ystävälleni tuli avioliittotarjous erään toisen pojan perheeltä, ja ystäväni ajatteli, että sama se, mennään sitten hänen kanssaan naimisiin. Ystäväni on vanhempiensa ainoa lapsi, eikä hän halunnut tuottaa vanhemmilleen pettymystä. Luulen, että ystäväni on kuitenkin sopeutunut avioliittoonsa (jota on kestänyt jo yli 10 vuotta) aika hyvin, vaikkei miestään rakastakaan. Tällaisia tarinoita on Intiassa varmasti monta, ja minut ne tekevät hirveän surullisiksi. Kuinka erilaista elämä voisi ollakaan, jos asiat olisivat menneet toisin... Voi tietysti olla, että elämä olisi onnettomampaakin: kuten sanoit, luultavasti puolisot olisivat aika yksin, kun heillä ei olisi perheidensä tukea takanaan.

    VastaaPoista
  6. Mielenkiintoista lukea tätä,sillä täällä ortodoksijuutalaisten parissa on edelleenkin tuota naittamisperinnettä. Hieman samaan tapaan kuin tuossa teilläpäin,ja taustat tutkitaan erittäin tarkkaan. Olen tavannut ihmisiä,jotka ovat menneet tuolla tavoin naimisiin,ja kaikki vaikuttivat onnellisilta.Tutkimukset osoittavat myös,että heidän parissaan on vähemmän avieroja.Mutta silti sitä on vaikeaa tälläisen länsimaalaisen tajuta....

    VastaaPoista
  7. Yaelian, avioeroja tuntuu tosiaan olevan järjestetyissä avioliitoissa vähemmän kuin rakkausavioliitoissa. Ehkä syynä on se, että takana on perheen tuki eri tavalla kuin kahden ihmisen rakkausavioliitoissa. Esimerkiksi meillä Suomessa suku pysyy yleensä aika lailla taka-alalla, ja aviopari saa elää elämäänsä oman mielensä mukaan. Muu perhe ja sukulaiset ovat hienotunteisia, eivätkä halua sotkeutua avioparin asioihin, vaikka neuvot olisivat mielestäni joskus ihan tervetulleitakin. Vaikka kyllä Suomestakin löytyy varmasti anoppeja ja muita ihania sukulaisia, jotka ovat hyvin kärkkäästi jakamassa viisaita neuvojaan. ;-D

    Toisaalta järjestetyistä avioliitoista ei ehkä erota niin helposti sen takia, koska kyseessä on myös tavallaan perheen maine. Perheelle ei ole mikään meriitti, jos perheessä joku on eronnut. Ehkä järjestetyissä avioliitoissa avioeroa ei edes pidetä minään realistisena vaihtoehtona, vaan ajatellaan, että kun kerran naimisiin on menty, niin naimisissa pysytään.

    VastaaPoista
  8. Ha haa, löysin tämän vanhan blogituksen kommentteineen tunnisteita seuraamalla :-)

    Lisäänpä keskusteluun vielä sellaisenkin pointin että kun heteromies ja heteronainen, joilla on jotain yhteistä pannaan samaan tilaan, on itse asiassa hyvin epätodennäköistä etteivät he ihastu toisiinsa. Tätä tapahtuu jatkuvasti kaikkialla maailmassa kaikissa harrastepiireissä, seurakunnissa, työpaikoissa, ja ihan varmasti hempeää pariutumista tapahtuu vieläkin suuremmalla todennäköisyydellä jos asianosaiset ovat naimisissa keskenään ja haluavat rakastua. Tähän luottaen lähdin itsekin liikenteeseen ja hyvin kävi ;-)

    Länsimaalaiset syyllistyvätkin usein virheelliseen ennakkoluuloisuuteen ajatellessaan, etteivät järjestetyissä avioliitoissa elävät voisi rakastua toisiinsa vaan liittoa pitää koossa jokin ihan muu kuin rakkauden huuma. Uskoisin että suurin osa järjestetyistä pariskunnista on ennen pitkää ihan yhtä rakastuneita toisiinsa kuin sattumalta toisensa löytäneet rakastavaiset. Järjestetyssä liitossa rakastumisesta on vain riisuttu turha mystiikka, ei odotella että jostain takavasemmalta tupsahtaa eteen kun sitä vähiten odottaa Se Oikea viemään jalat alta, vaan etsitään ihminen jollaiseen kaikkein mieluiten haluaisi sitoutua ja annetaan rakkauden tulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä niin totta tuo, mitä sanoit, että loppujen lopuksi rakastuminen on valinta. Jos antaa itselleen luvan ihastua/rakastua ja haluaa sitä, niin niin myös aika todennäköisesti käy. Ehkä toisella osapuolella (siis ihastumisen kohteella) ja hänen ominaisuuksillaan onkin pienempi merkitys rakastumisessa kuin on kuviteltu, ja - todella kärjistetysti sanoen! - kohde voisi siis periaatteessa olla "kuka tahansa", joka sopii jollakin tavalla siihen, mitä haemme. Kyse on siis enemmänkin halusta tuntea jotakin kuin sen toisen ihmisen vetovoimasta. (Jos ymmärrät, mitä ajan takaa; en nyt osaa tätä paremminkaan sanoa.)

      Itse olen ollut vähän skeptinen juuri tuon rakkauden suhteen järjestetyssä avioliitossa, ja hyvä oli kuulla hieman toisenlainenkin näkökulma asiaan. Loppujen lopuksi kuinka kukaan edes voi määritellä ja mitata toisten rakkauden määrää - ja onhan niitä paljon muitakin tunteita (esim. kunnioitus, ystävyys), joita avioliitossa voidaan tuntea ja jotka eivät ole loppujen lopuksi yhtään sen vähäpätöisempiä kuin rakkauskaan.

      Loppujen lopuksi rakkausavioliittojen idea kuulostaa todella hullulta, kun vertaa niitä järjestettyihin. Jos kerran tietää, mitä hakee, miksi ei lähtisi etsimään sitä ihan määrätietoisesti, vaan menisi notkumaan jonnekin baaritiskin laidalle ja odottelemaan, että jos "se oikea" vaikka sattumalta putkahtaisi siihen vierelle. :-)

      Tuosta tulikin mieleeni, että miten naurettava onkaan sitten tuo ajatus yhdestä ainoasta oikeasta, joka on luotu juuri meille ja joka piileskelee jossakin mystisessä paikassa. Aika hyvä säkä saa olla, että törmää siihen elämänsä aikana. :-D

      Poista