Ruoho on yhtä vihreää kaikkialla.


lauantai 2. toukokuuta 2026

Nettishoppailua ja kolesterolipohdintaa

Koska vaatekaupoissa kiertely ei tuottanut tulosta, päätin siirtyä etsiskelemään vaatteita netistä, vaikken periaatteessa haluaisi tilata netistä mitään. Nettishoppailu tulee usein kalliiksi, sillä vaatteet harvoin näyttävät minun päälläni samanlaisilta kuin langanlaihojen mallien päällä, ja vaatteiden palauttaminen on minusta jotenkin tosi noloa. Tilasin joskus vuosia sitten useammankin kerran vaatteita netistä, mutta nyt kun katselin vanhoja tilauksiani, niin eipä niistä vaatteista ole jäänyt monta pysyvään käyttöön. 

Lisäksi saan tuhrautumaan vaatteiden valintaan ihan käsittämättömän paljon aikaa, kun pitää vertailla ja analysoida. Mitä materiaalia vaate on, millainen istuvuus siinä on, mitä värejä vaatteesta on saatavilla ja niin edelleen. Kuvatkin pitää katsoa moneen kertaan ja zoomaten, koska aina voi tulla ilmi jotain uutta ja yllättävää. 🤭 Tarpeeksi kauan kun jahkailee, voi käydä kuitenkin lopulta niin, että haluamaani vaatetta ei olekaan enää saatavilla koossani, ja jään nuolemaan näppejäni. 

Vaikken oikein itsekään tiedä, mitä haluan, niin sen kyllä tiedän, mitä en halua. Zalandon sivuilla tuli vastaan esimerkiksi niin kummallisen näköinen mekko, että luulin sitä ensin vitsiksi. 

Mekko löytyy täältä

Kuka ihme haluaa laittaa päälleen mekon, johon on maalattu tissit ja tuhero? Ihan kuin kukaan ei osaisi muuten arvata, mitä mekon alla on. 

Sivua tarkemmin tutkittuani tulin tietämään, että mekko ei ole mikään vitsi, vaan se on oikein designmekko merkiltä Moschino. Hintaakin sillä on vaatimattomat 459,95 euroa. Aika paljon trikoomekosta! Minä en kehtaisi kävellä tuollainen nakumekko päälläni edes maksusta – tai hetkinen: jos hinta olisi sopiva, saattaisin laittaakin mekon päälleni. Viidellä tonnilla voisin viedä mekossa roskat, ja kymppitonnilla voisin jo käväistä se päälläni Prismassa ostamassa vaikkapa rintaliivit. 

Moschino-merkki rupesi kiinnostamaan, ja selvisi, että kyseessä on italialainen luksusmuotitalo, joka on perustettu vuonna 1983. Moschino on tunnettu erikoisista ja eksentrisistä tuotteistaan, ja Zalandon sivuiltakin löytyi lisää kiinnostavia vaatekappaleita. 


Missä on miesten munahousut? Niitä jäin kaipaamaan. 

Harmi, että tuotteet ovat niin hintavia, etteivät ne sovi meikäläisen budjettiin. Viimeisten kuvien neulekin kustantaa 629,95 euroa. Pitääkin laittaa lotto vetämään siinä toivossa, että pääsen tilaamaan kuvan neuleen ja kulkemaan pian kolmionmuotoinen lappu persiissäni.

Vaatetilaus (ilman Moschinoa) lähti kuitenkin menemään, ja saapa nähdä, millaista kamaa sieltä tulee. 

Vappuaattoa emme juhlistaneet sen kummemmin. Nökötimme kotona ja joimme yhdet oluet – ukkeli alkoholillisen ja minä alkoholittoman. Vapunpäivänä kävimme sitten kaupungilla, jossa oli aivan valtava määrä ihmisiä. Ukkeli totesi, että tämä on ensimmäinen kerta, kun hän näkee Suomessa ihmisiä. 🤣

Matinkylän rannallakin oli runsaasti porukkaa. Lapset peuhasivat jo vedessä, ja grillit savusivat, kun ihmiset olivat saapuneet sankoin joukoin avaamaan kesän grillikauden.

Pikkis olisi halunnut kokeilla kaupunkipyöräilyä, mutta onnettoman tassut eivät ylettäneet polkimille. 🤭

Minä avasin grillikauden jo kauan sitten, kännykkäkuvien päivämäärien mukaan tarkemmin sanottuna 13.4. 

Hätäisimmät eivät malta odottaa hiillosta, ja ahneimmat grillaavat kahta makkaraa kerralla. 🫣

Sumppi löytää aina aurinkoisimmat paikat.

Olen innostunut testailemaan alkoholittomia oluita, ja syy on se, että kävin mittauttamassa kolesteroliarvoni, ja triglyseridiarvoni säikäytti. Luulin, että olin lipitellyt niin paljon alkoholia, että se oli nostanut triglyseridiarvoni yli viiterajojen, mutta myöhemmin selvisi, että triglyseridini olivatkin ihan viitearvoissa. 

Minulla on ollut kolesteroliarvot koholla niin kauan kuin muistan, ja lääkäri suositteli minulle jo parikymppisenä kolesterolilääkkeitä. Olin silloin ihan pöyristynyt, että en takuulla rupea syömään mitään kolesterolilääkkeitä tämän ikäisenä! Nyt niiden lääkkeiden syöminen olisi varmaankin viimeistään aiheellista, mutta en ole saanut vieläkään käytyä asian takia lääkärissä. Ruokavaliolla pystyisin tuskin alentamaan kolesteroliarvojani mitenkään dramaattisesti, enkä edes tiedä, miten voisin muuttaa ruokavaliotani enää kolesterolia alentavammaksi. Makkaraakin, joka on seikkaillut viime aikoina blogikuvissa, syön ehkä 3–4 kertaa vuodessa, ja siksi sitä pitääkin esitellä blogissa, koska se on niin harvinaista herkkua. Korkea kolesteroli on perinnöllistä meidän suvussa, ja uskon, että minunkin korkeat kolesteroliarvoni johtuvat siitä. Koska ns. hyvä kolesterolini on ollut aina hyvä, olen ajatellut sen ikään kuin kumoavan huonon kolesterolin vaikutukset, enkä ole jaksanut stressata kolesterolistani, saati sitten vaivautua lääkärin puheille. 

Kuukausi sitten sain yhtäkkiä päähäni, että menenpä mittauttamaan kolesteroliarvoni. Meillä on tien toisella puolella myös yksityinen lääkäriasema, jonne on helppo kipaista. Selasin laboratorioaikoja, ja sain ajan niinkin pikaisesti kuin 13 minuutin päähän. Menisin verikokeisiin ja lääkärin vastaanotolle mieluiten mahdollisimman spontaanisti ja lyhyellä varoitusajalla, jottei tarvitse jännittää etukäteen, ja kolmentoista minuutin odotteluaika on jo aika hyvä. Ehtii hyvin laittamaan vaatteet päälle ja kipaisemaan kadun toiselle puolelle. 

Tulokset tulivat jo samana iltana ja olivat juuri niin huonot kuin olin pelännytkin – itse asiassa huonommatkin niiden triglyseridien osalta. 

Kolme viikkoa myöhemmin ukkeli patisti minua käymään laajemmissa verikokeissa, koska edellisistä verikokeistani oli jo useampi vuosi. Olin ollut vähän aivosumuinen, ja oloni oli ollut muutenkin outo, joten ukkelin mielestä oli hyvä selvittää D-vitamiinit ja muut vastaavat. Tein työtä käskettyä ja varasin Synlabilta naisen terveystarkastuspaketin, joka sisältää naisen terveyden kannalta tärkeimmät verikokeet. Kolesterolit kuuluvat myös pakettiin, mikä tuntui vähän tyhmältä, koska olin mittauttanut kolesterolini vain kolme viikkoa aiemmin. Valitsin paketin kuitenkin, koska se tuli edullisemmaksi kuin yksittäisten verinäytteiden otattaminen. Verikokeet piti ottaa paaston jälkeen, eli aamulla ei saanut syödä tai juoda mitään. 

Tulokset olivat kolesteroliarvojeni osalta vähintäänkin hämmentävät. Aiempi kolesterolimittaus naapuritalon lääkäriasemalla oli tehty iltapäivällä, jolloin olin jo syönyt (sekä aamiaisen että lounaan) ja juonut pari kertaa kahvia, kun taas tämä Synlabin mittaus oli tehty noin 12 tunnin paaston jälkeen. Kolesterolimittaushan ei enää nykysuositusten mukaan vaadi paastoa, vaan kolesterolit voi mittauttaa milloin vain huolimatta siitä, onko syönyt vai ei. 

Seuraavassa kolesteroliarvoni huhtikuun alussa (ilman paastoa) ja kolme viikkoa myöhemmin 12 tunnin paaston jälkeen. Viitearvot ovat suluissa. 

Miten arvot voivat poiketa noin suuresti toisistaan, vaikka verikokeiden välissä ei ole kuin kolme viikkoa? Voiko pelkkä paasto vaikuttaa arvoihin noin paljon, vai johtuvatko LDL:n ja kokonaiskolesterolin nousu (ja toisaalta triglyseridiarvon lasku) muista syistä?

Kysyin asiaa tekoälyltä, joka vastasi, että triglyseridiarvojen lasku selittyy todennäköisesti paastolla. Ihmettelen tätä suuresti, kun Duodecim-lehdessä kuitenkin väitetään, että "ruokailun jälkeen kokonaiskolesterolin ja LDL-kolesterolin pitoisuudet pienenevät enintään 0,2 mmol/l ja triglyseridien pitoisuudet suurenevat enintään 0,3 mmol/l aterian rasvaisuudesta riippuen". Minulla ruokailu oli muka nostanut triglyseridejä huimat 1,51 mmol/l!

Tekoäly jatkoi:  

En nyt enää tiedä, mihin uskoa. Ihmettelen myös sitä, että jos paasto voi vaikuttaa triglyseridiarvoon ja sitä kautta ilmeisesti myös epäsuorasti LDL-arvoon noin valtavasti, miksi kolesterolimittausta ei enää suositella enää tehtäväksi paaston jälkeen. 

On tosin mainittava, että minulla oli jälkimmäisen verikokeen aikana taas paha turvotus- ja ummetusjakso. Vatsa kyllä toimi mutta ei normaalisti, ja syöminen tuntui heti aamusta epämiellyttävältä, koska vatsa turposi pienenkin ruokamäärän jälkeen valtavasti. En liioittele yhtään, kun sanon, että vatsani näytti siltä kuin olisin syönyt jalkapallon. Tämä vaikutti varmasti painoonkin (en käynyt vaa'alla), ja painoin varmasti enemmän kuin normaalisti. Tekoälyhän ehdotti painon nousua yhdeksi selitykseksi. Tuskin painoin kuitenkaan niin paljon enemmän, että se olisi voinut nostaa kolesteroliarvojani noin dramaattisesti. 

Kai tässä pitäisi hakeutua lääkärin pakeille, mutta meinasin odotella muutaman kuukauden ja käydä sen jälkeen mittauttamassa kolesteroliarvoni uudelleen viereisellä lääkäriasemalla – tällä kertaa paastoarvona. En halua mennä esittelemään lääkärille kahdessa eri paikassa otettuja verikoetuloksia, koska lääkäri varmaankin luulee, että olen pakkomielteinen hullu, joka juoksee mittauttamassa veriarvojaan eri laboratorioissa muutaman viikon välein. 🫣 

Ihanaa, kun tähän vuodenaikaan löytyy lenkiltä myös jotain kotiinvietävää!

Aurinkoista viikonlopun jatkoa!