Äkkilähtö

Mihinkäs minä viimeksi jäinkään? Ukkeli taisi olla edellisessä postauksessa Boliviassa ja minä Medellínissä, jos oikein muistelen. Sen jälkeen ukkeli kävi Medellínissä mutta lähti uudestaan, tällä kertaa Intiaan (on juuri paraikaa matkalla sinne). Ukkeli tekee matkaa jotain 40 tuntia, jos oikein laskin, ja hänellä on kuusi eri lentoa: Medellín–Bogotá, Bogotá–Frankfurt, Frankfurt–München, München–Dubai, Dubai–Delhi ja Delhi–Hyderabad. Ei käy kateeksi!

Dubaista eteenpäin ukkeli saa seuraa, sillä ukkelin veli liittyy mukaan matkaan. Myös Medellínin ja Frankfurtin välillä ukkelilla oli tuttua seuraa – meikäläinen! Ukkeli tulee olemaan lähiaikoina ilmeisesti aika vähän Kolumbiassa, joten minäkin päätin lähteä etuajassa Suomeen. Kävi vielä niin iloisesti, että sain paikan samalta lennolta ukkelin kanssa, ja oli kiva, kun saimme matkustaa pitkästä aikaa yhdessä.

Kolumbian suurin joki, Magdalena, joka on saanut nimensä Maria Magdalenasta.

Bogotán jättimäisiä viljelyksiä ja kasvihuoneita.

 
Kello on nyt 3.15, mutta uni ei tunnu tulevan. Olin kotona vähän ennen puoli kahta ja ihmettelin, kun yöllä ei ollutkaan niin valoisaa kuin olin kuvitellut, vaan oli itse asiassa aika pimeää. Mutta ehkä se johtui sateesta ja siitä, että pilvet roikkuivat niin alhaalla, että lentokentänkin näki vasta melkein silloin, kun olimme maassa. Kauhulla odotan, kuinka kauan tällä kertaa kestää, että pääsen edes jollakin tavalla Suomen aikarytmiin mukaan. Kolumbiaan (tai yleensäkin länteen päin) mennessä totun sikäläiseen aikaan varsin nopeasti, mutta Suomeen tuleminen tuottaa aina suuria vaikeuksia. Viimeksi kesti lähes kaksi viikkoa, että pääsin edes jollakin tavalla Suomen rytmiin!

Kun olimme siirtymässä Bogotássa Frankfurtin-koneeseen, saimme kuulla, että meidät oli ylennetty (jostain käsittämättömästä syystä) businessluokasta ensimmäiseen luokkaan. Siinä meinasi alkaa maalaistytöllä puntti tutista, kun joutui noin hienoihin olosuhteisiin.

Mairea matkustaja.

Paitsi että punttejahan minulla ei enää matkustaessa ole, sillä olen todennut mekon ja sukkikset ihan parhaaksi asuksi matkustaa. Mekko ei purista eikä kiristä, joten se on äärettömän mukava päällä (hamekin menettelee), eikä mekko myöskään rypisty. Kun matkustaa yli vuorokauden putkeen, vaatteiden mukavuus nousee arvoon arvaamattomaan. En tajua, kuinka olen joskus voinut matkustaa tiukoissa farkuissa!

En ole koskaan matkustanut ensimmäisessä luokassa enkä ole edes uskaltanut haaveilla ykkösluokkaan pääsemisestä. (Businessluokassa matkustamisesta olen kirjoitellut aiemmin täällä.)

Ykkösluokan istuimet ovat todella mukavat, ja tilaa on joka suuntaan. Yksityisyyttäkin on mukavasti tarjolla, sillä tuosta istuimen sivusta nousee ylös seinä, jonka takana saa olla omassa rauhassa.

Säilytystilaa on varsin mukavasti sekä käsinojassa että tuossa "arkussa" television edessä.  Nukkuminen onnistuu ykkösluokassa vaativammaltakin nukkujalta, sillä sänky (eli siis vaakatasoon laskeutuva istuin) on todella mukava. Businessluokassa sänky viettää usein vähän alaspäin, ja nukkuessa tuntuu kuin valuisi alaspäin, mutta nyt ei ollut sitä ongelmaa. Lentoemäntä kävi tekemässä sängyn eli laittoi istuimen makuuasentoon ja levitti sille makuualustan, tyynyn ja peiton. Peittokaan ei ole mikään riekale, vaan ihan kunnon täkki!

Arkun päällä näkyvät toilettilaukku, pyjamanhousut ja yöpaita sekä aamutossut.

Toilettilaukun sisältö oli varsin samankaltainen kuin businessluokan laukun, joten se ei tarjonnut suuria yllätyksiä. Tuommoinen kova salkkumallinen laukku on minusta todella kömpelö, vaikka eivät ne perinteiset meikkipussukatkaan kovin järkeviä ole. Kaikkein käytännöllisimpiä ovat olleet kassimalliset ratkaisut, joita voi käyttää myöhemmin vaikka kauppakasseina. Niitä näkee vain valitettavan harvoin.

Yritin katsella matkalla Salman Khanin elokuvaa Bajrangi Bhaijaania, kun ukkeli kehui sitä, mutta leffalle kävi samalla tavalla kuin muillekin leffoille, joita olen yrittänyt viime aikoina katsoa (varsinkin lennoilla): se jäi kesken. Muistan katsoneeni viime vuosina lennolla vain yhden elokuvan alusta loppuun, ja se oli suomalainen Yösyöttö. Tarjosi ilmeisesti sen verran jännitystä, että jaksoi pitää otteessaan. 😀

Viini- ja ruokalistat ovat ykkösluokassa erilliset.

Ruokakuvien kanssa kävi vähän hassusti, sillä ne ovat jostain syystä kaikki vähän epätarkkoja (johtui ehkä hämäryydestä), enkä viitsi laittaa niitä tähän.

Jonkinlainen amouse bouche.

En oikein pitänyt ykkösluokan ruoista, sillä annokset olivat pienensorttisia piperryksiä. Ottaisin itse mieluummin kunnon annoksen reilua safkaa kuin monta pientä nättiä ripellystä. Mutta kyllä noillakin nälkä lähti. Ja kuten kuvista näkyy, niin lähti janokin. Eihän tuolla voinut olla maistelematta viinejä ja shamppanjoita, kun niitä oikein tyrkytettiin. 😆 Koko rahan edestä jne.

Kymmenen tunnin lento meni nopeasti, ja koska ukkelilla oli Frankfurtissa hetki aikaa ennen Münchenin-lennon lähtöä, suuntasimme kohti loungea. Ukkelilla on Lufthansalla Senator-luokan jäsenyys, joten hän voisi käyttää toiseksi parasta loungea, Senator Loungea, ja ottaa minut sinne mukaansa (minä voisin käyttää businessluokan lipulla ilman ukkelia vain perus-Business Loungea). Päätimme kuitenkin kokeilla, pääsisimmekö kaikkein parhaimpaan loungeen, First Class Loungeen, kun olimme kerran matkustaneetkin ykkösluokassa. Meidät toivotettiin tervetulleiksi loungeen, joten ilo oli ylimmillään. 

Mitäs herkkuja täällä on? Onko nämä karhun vatsalle sopivia?

Kun vastaanottotiskin nainen tuli tuomaan boarding passejamme, hän kertoi, että kun minun tulisi aika siirtyä Helsingin-lennolle, minut vietäisiin koneeseen limusiinilla. Ajatus tuntui niin kertakaikkisen hupaisalta, että arvelin juttua vitsiksi. Enköhän minä menisi koneeseen ihan samalla tavalla kuin kaikki muutkin.

Ruoka oli ykkösluokan loungessa ihan järisyttävän hyvää! Kaiken lisäksi ruoka oli juuri sellaista, mitä lentomatkoilla kaipaan: paljon erilaisia salaatteja laadukkaista raaka-aineista valmistettuna. Ja ihania katkarapuja ja tahnoja, ja hyvää leipää!

Yksi lautasellinen herkkuja.

Lihaakin olisi saanut itse höylätä.

Jälkiruokapöytä.

Ukkelin vihreä tee. Hunaja oli tuollaisessa hauskassa tikussa.

  
Se mikä minua hieman ihmetytti ja ärsytti tässä loungessa, oli se, että kaikki juomat vettä myöten piti käydä pyytämässä tiskiltä. Tupakkahuoneesta (joka taisi olla kylläkin nimeltään Cigar Lounge) olisi saanut ottaa itse vettäkin (kaikkien muiden juomien lisäksi), mutta huomasin asian vasta poislähtiessäni, kun huoneen ovi oli auki.

Kun ukkelin tuli aika lähteä kohti Münchenia, iski pieni haikeus, sillä en tiedä, koska seuraavan kerran tapaamme. Ehkä kuukauden päästä, ehkä myöhemmin?

Ukkelin lähdettyä päätin mennä suihkuun. Suihku löytyy Business Loungestakin, ja käynkin Frankfurtissa suihkussa yleensä aina pitkän lennon jälkeen.

Ykkösluokan loungen suihku ei ollutkaan mikään pelkkä suihku, vaan kylpyhuoneessa oli myös amme. Loungejen kylpyhuoneet ovat yksityisiä, eli huone pyydetään kylppäriosaston vastaavalta. Kylppärissä saa olla juuri niin kauan kuin haluaa, eikä kukaan tule kyselemään mitään.

Juu, eiköhän tämä kelpaa.

Mie olen ammeessa! Onneks täällä ei oo vettä!

En ole oikein ammeihmisiä, mutta pitihän ammetta käydä kokeilemassa, kun oli kerran kylpysuolat, poreallastoiminnot ja kaikki. Viivyin kylppärissä ainakin tunnin, kun nautiskelin huolella. Olin varannut mukaan vaihtovaatteetkin, joten puhtaana oli hyvä jatkaa matkaa.

Univelka ja viini näkyvät silmistä. Ei voi enää rellestää niin kuin joskus nuorempana. On tämä niin väärin.

Minulla oli vielä kolmisen tuntia aikaa, joten päätin käydä kysäisemässä, olisiko yhtään petipaikkaa vapaana. Ykkösluokan loungen petipaikat eivät olleetkaan mitään yhteistilaan sijoitettuja lavetteja, vaan ihan omia pieniä makuuhuoneita.

Oven sai lukkoon, joten tuollakin sai olla niin kauan kuin halusi ilman että kukaan tuli kyselemään mitään.

Pyysin herätyksen puoli yhdeksäksi, vaikka tiesin, etten saisi kuitenkaan nukuttua. Loppuvaiheessa olin kuitenkin torkahtanut sen verran, että heräsinkin vasta koputuksen kuullessani. Kun menin vielä hieman unenpöpperöisenä katsomaan lentojen lähtöaikataulua, luulin jotenkin, että lähtöportti oli vaihtunut. Menin kysymään asiaa vastaanotosta, ja sieltä selvisi, että portti oli edelleen se sama. Virkailija käski minua istumaan ja odottelemaan; he tulisivat kyllä ilmoittamaan, kun olisi aika lähteä koneeseen. Minun ei tarvitsisi kuulemma mennä lähtöportille lainkaan, sillä limusiini tulisi hakemaan minut suoraan loungen takaovelta.

Ja niin siinä sitten tosiaan kävi, että musta limusiini odotti minua loungen takaovella ja vei minut lentokoneen viereen. Koko tilanne tuntui niin absurdilta, etten osannut muuta kuin ihmetellä, kuinka olin tämmöiseenkin tilanteeseen joutunut. Eihän limusiineilla kyyditä lentokoneeseen kuin presidenttejä ja sen sellaisia!

Täällä mie oottelen mustan sermin takana, että jokohan sinne koneeseen pääsisi.

Pääsin koneeseen ensimmäisenä, ja limusiinin kuljettaja kantoi laukkuni koneeseen asti. Muut matkustajat odottelivat sillä aikaa bussissa koneen vieressä, ja minua suorastaan nolotti. Ihan kuin olisin joku suurikin stara!

Taas ilmassa.

Hassuja pilviä.

Ja sitten lopulta: Helsinki-Vantaa.

Aamu on valjennut jo kauan aikaa sitten, ja kai tässä olisi pakko yrittää nukkua, vaikka ei yhtään väsytäkään. Kello on Medellínissä nyt kymmenen illalla, joten siellä alkaisi nukkumaanmenoaika olla käsillä.

Huomenna päivä alkaakin sitten sillä, että menen vaihdattamaan renkaat. Toivottavasti ei tule poliiseja vastaan, sillä saattaisin joutua hieman selittelemään, miksi ajelen kesäkuussa nastarenkailla.