Fallosta poskeen

Blogi ei meinaa pysyä menossa mukana, mutta minkäs teet. Tulee perässä, jos on tullakseen.

Vuokrasimme ukkelin kanssa viikonlopuksi auton ja lähdimme käymään tänään noin yhdeksänkymmentä kilometriä Medellínistä sijaitsevassa Guatapéssa. Guatapén pikkukaupungilla on kaksi vetonaulaa: Piedra del Peñol, eli 220 metriä korkea monoliitti, sekä kaupungin värikkäät talot.

Aamu valkeni pilvisenä ja harmaana, ja hieman mietitytti, näkisikö sieltä monoliitin huipulta edes mitään, kun pilvet roikkuivat niin alhaalla.

Ylös vuorille tiemme käy.

Tuolla jossain pilvien seassa on Medellínin kaupunki.

Suuri osa matkasta kulki varsin mutkaisia vuoristoteitä, ja oli vähän ärsyttävää, kun liikennettä oli niin paljon, ettei juuri kannattanut lähteä ohittelemaan, vaan oli parempi ajaa kiltisti jonossa. Köröttely kävi hieman hermoille, mutta tulipahan taas harjoiteltua kärsivällisyyden jaloa taitoa.

Mutta sitten!

Ensimmäinen silmäys Peñolin kiveen.

Peñolin kiven kyljessä näkyvät kirjaimet G ja I (josta on ollut tarkoitus tulla U), joilla on mielenkiintoinen historia. Guatapén ja El Peñolin kaupunki kiistelivät aikoinaan kiven omistuksesta, ja Guatapén kaupunki päätti ratkaista kiistan maalaamalla kiveen oman kaupunkinsa nimen. El Peñolissa kuitenkin huomattiin guatapelaisten puuhat, ja tekstin maalaaminen estettiin. G ja osittainen U jäivät kuitenkin tapahtumasta muistoksi.

Nousu kiven huipulle käy varsin jyrkkiä portaita. Jotkin lähteet sanovat portaita olevan 740; jotkin 659.

Portaat näkyvät siksakkimaisena muodostelmana.

Ylhäällä oli parkkipaikka, ja autoletka parkkipaikalle oli sellainen, että epäilin, mahtaisiko autolle löytyä paikkaa ollenkaan. Pysäköintialue oli kuitenkin yllättävän suuri, ja pysäköinti oli hyvin organisoitu, joten parkkipaikka löytyi ongelmitta. Ihmisten määrä mäellä oli melkoinen, ja paikalla oli suorastaan markkinatunnelma. Arkisin Guatapéssa on varmaankin väljempää kuin viikonloppuna, sillä Guatapé on erittäin suosittu päiväretkikohde Medellínistä.

Sitten ei muuta kuin kapuamaan!

Matkan edistyminen eli askelmien lukumäärä on merkitty portaisiin.

Mitä ylemmäs nousi, sitä pienemmältä parkkipaikka näytti ja sitä hienommat maisemat avautuivat.

Olin kuvitellut nousun olevan varsin työläs, mutta nousu kävikin yllättävän helposti ja nopeasti. Kun oli selvittänyt tiensä läpi huipun matkamuistomyymälän, pääsi ihailemaan joka suuntaan avautuvaa näkymää.

Paikalliset väittävät maiseman olevan maailman kaunein, ja vaikka en ehkä ihan samaa mieltä olekaan, niin olivathan maisemat todella huikeat.

Huipulta sai syötävää ja juotavaa joka lähtöön, joten nälän tai janon kourissa ei tarvinnut kärvistellä. 

Alas laskeuduttiin eri reittiä kuin ylös tullessa, joten yhteentörmäyksiltä vältyttiin.

 

Vielä viimeinen silmäys.

Sitten olikin aika hakeutua lounaalle Guatapén kaupunkiin. Täytyy hieman perua puheitani, kun sanoin viime postauksessa kolumbialaisen ruoan olevan hyvää. Nyt en nimittäin olekaan enää ihan varma. Olemme törmänneet täällä samaan ongelmaan kuin Boliviassa, eli siihen, että ruoka on yleensä varsin mautonta. Minulle riittää useimmiten, kun ripottelen ruoan päälle suolaa ja pippuria, mutta ukkeli pyytää kyytipojaksi usein 'picantea' eli tulista chilikastiketta.

Joulu tulee Guatapéenkin.

 
Päätin ottaa guatapelaisen lautasen, johon kuuluvat ilmeisesti kaikki paikalliset herkut: riisiä, papuja, jauhelihaa, chorizoa, chicharrónia (possun nahkaa), keittobanaania, salaattia, munaa ja arepaa (eräänlaista maissikakkua).

Herkkua on siinä monenlaista. Mitähän Freud sanoisi tästä annoksesta?

Tämä annos oli itse asiassa parempaa kuin miltä se näytti, vaikka nuo arepat tökkivät edelleenkin. Olen syönyt niitä nyt kolme kertaa, ja joka kerta ne ovat olleet kuivia ja kovia kakkaroita, jotka tarttuvat kitalakeen. 

Tuota annosta sulatellessa olikin sitten hyvä heittää pieni rundi kaupungin kaduilla.

Guatapéta sanotaan Kolumbian värikkäimmäksi kaupungiksi, enkä tiedä, pitääkö asia paikkansa, mutta hyvin voisin uskoa.

Minulla lähti kuvaaminen vähän lapasesta, joten se joka ei jaksa katsoa sataa miljoonaa kuvaa, hypätköön postauksen loppuun.

Jopa autoriksat ja pyörätelineet olivat värikkäitä.

Talojen edustoja koristavat värikkäät maalaukset (zocalos), jotka liittyvät ilmeisesti jollakin tavalla perheen tai rakennuksen historiaan. Ehkä talojen edustat on maalattu värikkäiksi joskus myös ihan vain siksi, että värikkäät kuviot näyttävät kivoilta?

Sitten kun oli muutama valokuva otettu, olikin aika lähteä ajelemaan takaisin Medellíniin.

Ei se ollutkaan vielä viimeinen silmäys. Tämä on!

Medellínin korkein rakennus, Edificio Coltejer, joka symboloi teollistumista.

Nyt päästän teidät pahasta ja lopetan tähän. Tämä kiittää ja kuittaa.