Melkein tuttu TV:stä

Täytyy nyt tuon edellisen blogioksennuksen jälkeen yrittää kirjoittaa vähän myönteisempää tekstiä, kun ei siinä paskassakaan jaksa loputtomiin rypeä.

Sain viime viikolla kirjeen, joka ensin ihmetytti ja sitten huvitti. Kirjekuoren päällä luki lupaavasti "kutsu tv-kuvauksiin". Melkein rupesi jännittämään, kun mietin, että mihinköhän ohjelmaan pääsisin. Rakas, sinusta on tullut pullukka? Suomen kaunein koti? Kaikkien aikojen kosinta? Siivoushullut? Suomen surkein kuski? Vai kutsuttiinko minut sittenkin Ylen uutisiin kommentoimaan Ukrainan poliittista tilannetta?

Jännitys vaihtui kuitenkin pian pettymykseksi, sillä kyse olikin jostakin tylsästä tiedeohjelmasta. En pääsisikään esittelemään sisustustaitojani Suomen kansalle tai jakamaan tarinaa ukkelin romanttisesta kosinnasta. (Jos aivan oikein muistelen, niin ukkeli ei tainnut kosia minua ollenkaan. Homma meni jotenkin niin, että minä sain päähäni, että voisimme mennä vaikka naimisiin, jotta saisimme aiheen juhlia. Olikin muuten kivat juhlat.)

Kirjeessä kosiskeltiin minua Ylen Prisma Studioon, ja aiheena oli keskimääräinen suomalainen elämä. 

"Minä olen Turkka. Valmistelen Ylen Prisma studioon TV1:lle tiedejuttua, jossa tutkin keskimääräistä suomalaisten elämää. Loimme suomalaisesta henkilökuvan, johon sinä sovit täydellisesti kaikkien 5,47 miljoonan suomalaisen joukosta.  − − Jos mietit keskimääräistä suomalaista, mikä elämässäsi on tavallisuudesta poikkeavaa?"

Jos minä olen keskimääräinen suomalainen, niin millainen sitten mahtaa olla epätyypillinen suomalainen? Oikein rupesi pelottamaan, että millaista porukkaa tästä maasta löytyykään.

Keskimääräisyyteni alkoi kiinnostaa sen verran, että piti googlata tuo kyseinen ohjelma. Löysin ohjelmaan liittyvän testin, jolla saattoi testata, oliko uniikki vai tavis.

Testin tulos osoitti, että kyllä se Turkka tietää, mistä hän puhuu: olen testin mukaan vain 13-prosenttisesti uniikki.

"Valitsemiemme muuttujien perusteella olet lähes täydellisen keskiverto. Sinulla on luultavimmin työpaikka, terveelliset elämäntavat, asunto kaupungissa ja vapaata aikaa katsoa esimerkiksi televisiota. Mikäli jatkaisimme kymmenellä lisäkysymyksellä saattaisit kuitenkin lipsahtaa erikoisen puolelle, joten nauti tavallisuudestasi vielä kun voit."

Kyseinen ohjelma keskiverroista suomalaisista tulee muuten ulos ensi tiistaina. Ja selvennykseksi sanottakoon vielä, että minua ei ohjelmassa nähdä. Niin keskiverto en sentään ole, että lähtisin televisiokuvauksiin heti ensimmäisen tilaisuuden tullessa.

Televisiosta tuli mieleeni, että aika ilman telkkaria on mennyt ihan hyvin, vaikka on pakko myöntää, että telkkaria on ollut välillä ikäväkin. Joskus yksin ollessani olisi kiva kantaa ruokalautanen sohvalle ja katsella syödessä telkkaria. Toki läppärin edessäkin voi syödä, mutta läppärin kanssa ärsyttää se ainainen kuulokkeisiin vyöttäytyminen, ja ruoka ja läppäri on muutenkin vähän vaarallinen yhdistelmä. Olen kaivannut telkkaria myös pyykkiä silittäessä ja kuntopyörää ajaessa, joista varsinkaan jälkimmäistä en ole viime aikoina kyllä juuri harrastanutkaan. Kaikesta huolimatta televisiota ei ole meidän huusholliin edelleenkään tulossa. Kai.

Liikunta ei ole maittanut viime aikoina yhtään, enkä tiedä, mitä on tapahtunut sillekin kontrollifriikille, joka oli ennen niin tarkka syömisistään. Nyt en ole jaksanut yhtään välittää siitä, mitä olen suustani laittanut, ja varsinkin makea on maistunut.

Olen monesti miettinyt, että onko mitään järkeä ostaa irtokarkkeja, kun valikoima on aina tämä. Eikö kannattaisi ostaa suoraan suklaalevy?

Sen verran sain kuitenkin itseäni yhtenä päivänä liikkeelle, että kävin kiertämässä Hanikan luontopolun. Metsä on tuonut ennenkin mielenrauhan, ja toivoin, että niin kävisi nytkin. Tällä kertaa metsälenkki ei kuitenkaan tuottanut toivottua tulosta.

Näin yhdessä puussa tämmöisen erikoisen kuvioinnin. Miten ihmeessä tämä on syntynyt (vai onko joku käynyt kaivertamassa tämän)?

Hanikan luotopolku on harvinaisen monipuolinen luontopolku, ja suosittelen sitä siksi lämpimästi. Erityisen kivaksi luontopolun tekee se, että maasto on niin vaihtelevaa. On mäntymetsää ja kallioita, meren rantaa ja pitkospuita. Pituutta polulla väitetään olevan viisi kilometriä, mutta SportsTracker sai pituudeksi suunnilleen 7 kilometriä. Kiersin luontopolun jo keväällä, ja jo silloin piti tehdä polusta postaus, mikä kuitenkin jäi.

Tässä muutama kuva luontopolun varrelta maaliskuun alusta (huomatkaa lumitilanne!).

Luontopolku on merkitty keltaisin maalausmerkein, jotka on maalattu joko puihin (kuten kuvassa oikealla) tai kallioihin, sekä paikoitellen myös kävyn kuvalla varustetuilla nauhoilla tai viitoilla (polun vieressä vasemmalla). Polku on merkitty hyvin, eikä eksymisen vaaraa juurikaan ole (ellei satu olemaan meikäläinen).

Polun varrella on kylttejä, jotka kertovat alueen historiasta ja luonnosta. Tällä kalliolla näkyy kyltti, joka kertoo jääkauden kallioon jättämistä jäljistä: Hitaasti virtaava jää on muokannut maiseman muotoja ja raapinut kallioita. Myös jäätikön pohjassa kulkeneet kivet ovat pyöristäneet kallioiden piirteitä.

Hanikan siirtolohkare on matkannut jäävuoren pohjassa tälle paikalle noin 12 000 vuotta sitten. Siirtolohkare on kotoisin Viipurin rapakivigraniittialueelta, ja se painaa yli 200 tonnia. Siirtolohkare on yksi suurimmista Espoon reilusta 25 rapakivisiirtolohkareesta.

Kuvassa on muinaisranta: mannerjäätikön vetäydyttyä noin 12 000 vuotta sitten tämä rinne oli veden peitossa. Rinteessä näkyy muinaista rantakivikkoa, josta osa on nyt peittynyt maan alle. Aallot huuuhtelivat kiviä ja huuhtoivat hienon hiekan alemmaksi rinteeseen.

Kieli keskellä suuta.

Vaikka pidän myös kallioista ja metsästä, tämä polun meren lähellä kulkeva osuus miellyttää minua kuitenkin kaikista eniten.

Jos joku innostuu Hanikan luontopolulle menemään, pari varoituksen sanaa on paikallaan. Koska polku kulkee välillä kallioilla, ja polulla on muutenkin aika paljon korkeuseroja, polku ei sovi ihan huonojalkaisille. Kalliot ja pitkospuut saattavat olla myös hyvin liukkaita, varsinkin nyt syksyllä, kun pitkospuille on pudonnut lehtiä. Itsellänikin oli monta kertaa hyvin lähellä, etten lentänyt persiilleni.

Esitteen Hanikan luontopolusta voi ladata täältä ja täältä.

Ei tämä juttu vielä tähänkään lopu. Vielä on nimittäin jäljellä tärkeää kerrottavaa. Näin Meilahdessa opastinkyltin, joka näytti kauempaa katsottuna siltä, että joku oli käynyt sotkemassa sen mustalla tussilla.

Lähempää tarkasteltuna kävi ilmi, että kyltin kuului ollakin tuollainen.

Ihmettelen vain, miten kukaan ehtii ohi ajaessaan saada tuosta mitään tolkkua. En ole ymmärtänyt kyltistä yhtään mitään, vaikka olen tuijottanut sitä tässä viimeiset viisi minuuttia.

Lopuksi voin ilokseni ilmoittaa, että glögikausi on taas avattu. Lemppariglögini (Valio hei, missä viipyvät mun mainostulot?) oli taas ilmestynyt kauppoihin, ja niin päättyi puolen vuoden piinallinen kausi ilman glögiä (join viimeiset glögit huhtikuussa). Tämä glögikausi ei kyllä alkanut kovin hyvin, sillä join glögiä sängyssä läppärin kanssa maatessani ja kaadoin tulikuumat glögit rinnuksilleni. Koska minulla oli päälläni vain ohut t-paita, glögi poltti rintamukseni aika ikävästi. Mitä tästä taas opimme? No, emme tietenkään mitään. Makaan paraikaakin sängyllä glögilasin kanssa.

Olen muuten joutunut ottamaan kommentoinnissa numerovahvistuksen käyttöön, vaikka tiedänkin, että se on erittäin ärsyttävä. Blogiin tuli ennen ehkä neljä, viisi roskapostikommenttia päivässä, mikä oli vielä jotenkin siedettävä määrä, mutta sitten niitä rupesi tulemaan useita kymmeniä päivässä. (Roskapostit ovat anonyymeina tulevia kommentteja, joissa mainostetaan sitä tai tätä ja käsketään klikkaamaan jotakin linkkiä.) Blogger onneksi tunnistaa roskapostit tosi hyvin ja osaa laittaa ne suoraan roskapostilaatikkoon, joten roskapostikommentit eivät tule näkyville blogiin. Jokaisesta tulee kuitenkin ilmoitus sähköpostiin, ja on todella ärsyttävää poistella kymmeniä tällaisia kommentti-ilmoituksia sähköpostista. Ilmoitukset pitää vielä käydä läpi yksitellen, sillä joukossa saattaa olla ihan oikea anonyymin jättämä kommentti. Toinen vaihtoehto olisi estää anonyymien kommentit kokonaan, mutta en mieluusti estäisi kenenkään kommentointia, sillä jokainen kommentti on minulle tärkeä. Kukaan ei varmaan ymmärtänyt alkuunkaan, mikä tämänkin sepustuksen pointti oli, enkä ymmärtänyt sitä oikein itsekään. Joka tapauksessa pahoittelen, että joudutte kestämään sitä numerovahvistusta nyt ainakin jonkin aikaa.

Loppuun vielä yksi kuva auringonnoususta, joka taitaa olla jo ainakin kuukauden takaa. 

Onhan päivä vielä huomennakin?