Täällä taas!

Joku on varmaan kerinnyt jo ajatella, että piipaa-auto on hakenut minut paikalliseen pöpilään tai että olen pudonnut junasta, kun minusta ei ole kuulunut mitään... :-D Onneksi täällä ollaan kuitenkin vielä ihan täysissä sielun ja melkein ruumiinkin voimissa, vaikka paikallisella klinikalla onkin tullut jo vierailtua. Kyse ei onneksi ollut mistään vakavasta jutusta, ja kerron siitä myöhemmin lisää, jos taas muistan. Hiljaiseloni on johtunut siitä, että hyvin palvellut läppärini hieman irtisanoutui palveluksesta - ja tietenkin juuri silloin, kun meidän tietokonenero oli Suomessa. Mitä minä, avuton naisihminen, osaan toimimattomalle tietokoneelle tehdä...!

Pakollisella bloggaamislomalla kerkesin jo hieman vieraantua koko touhusta, eikä valokuviakaan ole pahemmin tullut otettua. Rupesin miettimään sitäkin, että olen jämähtänyt postauksissani näihin omiin elämänkuvioihini ihan täysin, ja jotenkin tuntuvat olevan samasta tuutista kaikki nämä postaukseni. Minusta olisikin kovin mukava tietää, millaisista postauksista sinä tykkäisit ja millaisista asioista olisi mukava lukea? Toki tiedän, että omaan blogiinsa saa postata mitä haluaa tai olla kokonaan postaamattakin, jos siltä tuntuu, mutta siltikin ottaisin mielipiteitä ilolla vastaan. Kerrothan myös, jos mieleen tulee jotakin, joka sinua Intiassa erityisesti kiinnostaisi! En tietenkään voi luvata reportaasia ja valokuvia esimerkiksi Taj Mahalista, mutta se ei tarkoita sitä, etteivätkö semmoisetkin toiveet olisi tervetulleita. :-)

Enkä ole vielä saanut käytyä Yaelianin kanssa teelläkään, mutta ei hätää; en ole unohtanut kutsua. Vannoutuneena kahvinjuojana vaivauduin nimittäin vasta tällä viikolla opettelemaan, kuinka intialaista teetä oikein valmistetaan - ja arvatkaapas, kenestä on hyvää vauhtia tulossa uusi teefani! :-)

Tässä vielä muutama kuluneen viikon aikana näpätty kuva.

Hyderabadin Nampallyn rautatieasema illalla.

Tämmöisillä paikoillahan minä en saisi pimeällä liikkua, ja suoraan sanottuna en oikein ymmärrä, miksi. Totta kai jotakin voi aina sattua - kenelle tahansa - mutta uskon, että omalla käytöksellään pystyy aika paljon vaikuttamaan omaan turvallisuuteensa (tästäkin olisi asiaa ainakin yhden postauksen verran...). En nyt yllytä ketään lähtemään seikkailemaan kaupungille pimeään aikaan, vaan tarkoitan sitä, että aina ei kannata ihan sokeasti uskoa muita. Tämäkin ilta, jona tuo rautatieaseman kuva on otettu, oli nimittäin aivan ihana! Shoppailin ja kävelin; katselin, kuinka paikalliset viettävät lauantai-iltaa kaupungilla; ihailin kaupunkia iltavalaistuksessa ja ihmettelin, kuinka sama kaupunki voikin tuntua niin erilaiselta illalla pimeässä; söin herkullista ruokaa katukojusta (enkä sairastunut, heh heh). Kun lopulta tuli aika lähteä kotiin, tuli niin kova kiire junalle, etten ehtinyt edes kaivelemaan karttaa esiin, vaan kyselin joka kadunkulmassa ihmisiltä tietä rautatieasemalle. Kaikki olivat valtavan avuliaita ja ystävällisiä, ja ehdin asemalle oikein hyvin ennen junan lähtöä. Kerkesin vielä katselemaan Mumbain-junan lähtötohinoitakin, enkä voinut muuta kuin toivoa, että olisin saanut kaiken sen ihanan lähtötunnelman tallennettua jotenkin muuten kuin muistiini, joka on tunnetusti hatara.

Tällä meidän muurahaisongelma ratkesi kertaheitolla! Kiitos, anoppi! Myrkky on muuten tuolla paketissa sanomalehden sisällä.

Appiukko pölli meidän korkkiruuvin, mutta onneksi hätä ei ole tämän näköinen...

Juu: nämä ovat ihan oikeita kynttilöitä, jotka ovat vielä kaiken lisäksi meidän pöydällä! Olen siis vihdoin ja viimein saanut ostettua kynttilöitä, ja eilen olin asiasta enemmän kuin iloinen, sillä sähköt menivät iltamyöhällä kaksi kertaa. En yleensä pelkää olla yksin kotona illallakaan, mutta säkkipimeässä on kyllä vähän karu olla.

Tämä poliisiasia on vielä vähän kesken, joten en nyt puhu asiasta sen enempää. Sathish, joka oli mukanani poliisilaitoksella, oli aivan kauhuissaan, kun otin tämän kuvan: poliisilaitoksella ei kuulemma saa missään nimessä ottaa kuvia! Kaiken lisäksi salamakin jäi vahingossa päälle, vaikka luulin laittaneeni sen pois... :-D

Tällä viikolla olen viettänyt aika paljon aikaa anoppilassa, ja vielä jopa nauttinut siitä! Pitäisiköhän mennä tutkituttamaan pääni. :-D Sitten kun siellä istuminen rupesi eilen kyllästyttämään, läksin pienelle tutkimusretkelle ja löysin ympäristöstä taas ihan uusia kujia.

"Hittojako sinä minua kuvaat. Mene kotias, turisti!"

Olihan se mieskin ihan tervetullut takaisin (tuli viime yönä), mutta niin olivat nämäkin, muiden muassa:

Äityli oli ostanut listani mukaan tavaroita kotiimme, koska S:n kaupassakäyntiin ei oikein voi luottaa. Oli mieskin sitten käynyt kaupassa ostamassa mm. ruisleipää, jota juuri äsken natustelin lounaaksi. Ihmettelin kovasti, kun se ei ollutkaan niin hyvää kuin olin muistanut - varmaankin siksi, kun se ei ollut ihan uunituoretta. Äiskän ostoslistalla oli ollut mm. Weetabixeja, pinjansiemeniä, pakastuspusseja sekä siivousrättejä, joiden puutteesta olen todella kärsinyt täällä! Kyllä täältäkin tietysti saa rättejä, mutta ainakin minun löytämäni rätit ovat olleet laadultaan todella surkeita. Ne menevät jo parissa viikossa ihan kamalan näköisiksi, mutta nyt minulla on siis ihan kunnon rättejä! Bonuksena äiskä lähetti vielä pääsiäismunia ja suklaata, joista minttukrokantti on niin mun suosikkini... Se säästetään oikein pahan päivän varalle - tai sitten se syödään muuten vaan!