20 kysymyksen kesähaaste

Jasmin heitti minulle kesähaasteen, joten tässä vastaukset Jasminin kesäisiin kysymyksiin. Ensin luulin, että minulla ei ole postaukseen mitään kuvia, mutta kun rupesin kaivelemaan kuva-arkistoja, niin johan rupesi löytymään. Voi olla, että joistain asioista on tullut kirjoiteltua ennenkin, joten pahoittelut, jos toistan itseäni (vaikka niin tulee tehtyä varmasti aika useinkin huomaamattani).

Mekko vai housupuku? 

Sekä mekko että housut käyvät. Riippuu vähän säästä ja tilanteesta – sekä mekosta. Olen mekkojen suhteen aika vaikea tapaus, sillä minun makuuni sopivia mekkoja on vähän vaikea löytää. En nimittäin tykkää liian väljistä, sellaisista telttamaisista mekoista, ja värit ja kuvioinnitkin harvoin miellyttävät.

Mekko sopii joka tilanteeseen. 😆

Shortsit vai hame?

En ole oikein koskaan osannut käyttää shortseja (varsinkaan kovin lyhyitä) siitä syystä, että minulla on niin rumat sääret ja polvet, ja shortsit vielä jotenkin korostavat säärieni rumuutta. Hameista olen kyllä tykännyt aina, mutta niidenkin helmat ovat olleet aina vähintään polveen asti. Muutama vuosi sitten tulin kuitenkin siihen tulokseen, että ihan kaikenlaiset ihmiset – muutkin kuin huippumallit – käyttävät shortseja ja lyhyitä hameita: miksi siis minä en voisi? Harmi, etten tajunnut tätä about parikymmentä vuotta sitten. 

Lempihameeni.

Lippis vai lierihattu?

Lippistä tulee käytettyä lenkkeillessä tai metsäreissuilla tai silloin, jos haluan piileskellä jostain syystä lipan alla. Lierihattuja käytän tosi harvakseltaan, vaikka kyllä minulla niitäkin on. Monet käyttävät lierihattuja auringolta suojautumiseen, mutta itse olen tosi kuumalla mieluiten paljain päin, koska hatut hiostavat niin paljon, että aivot tuntuvat sulavan. Tuokin Espanjassa ollut hattu ei ole monta kertaa päässä ollut.

Lippiskuvat veivät arkistoissa selkeästi voiton.

Pehmis vai jäätelöpallo?

Ostan tosi harvoin jäätelöä, ja silloinkin lähinnä ryhmäpaineesta (tyyliin äiti pakottaa ottamaan pehmiksen hänen seurakseen) tai jos olen Savonlinnan Lippakioskilla. Jäätelö on minusta aina enemmän tai vähemmän pettymys (liian pliisun makuista), ja sen harvan kerran kun syön jäätelöä, annoksen pitää olla iso ja siinä pitää olla mahdollisimman paljon kaikkea.

Tähän tyyliin.

Herneet vai mansikat?

En pidä erityisemmin kummastakaan, mutta jos on pakko valita, niin mansikat. Herneitä en syö raakana ollenkaan, ja mansikoita voin syödä muutaman, mutta en litrakaupalla. Viime kesänä ostin viiden kilon laatikon mansikoita pakastimeen, mutta niitä on vielä niin paljon jäljellä, että tänä kesänä ei tarvitse ostaa mansikoita lainkaan.

Palju, poreallas vai järvivesi?

En tykkää vain lillua vedessä, joten palju ja poreallas ovat jo heti pois laskuista. Minusta vedessä olemisella pitää olla jokin funktio, kuten uiminen, soutaminen tai edes vesijuoksu, joten jos näistä on valittava, niin sitten järvi. Toki vanhempien entisellä asuinpaikalla tuli pulahdettua saunasta järveen vilvoittelemaan, kun se jotenkin kuului saunomiseen. Siis järvi!

Grilliherkut vai kesäkeitto?

No grilliherkut tietysti, vaikkei kesäkeitossakaan mitään vikaa ole.

Oikeasti olen tosi laiska grillaaja, kun ärsyttää se kaikenlainen ylimääräinen väkertäminen ruoan takia, enkä ole grillannut montakaan kertaa elämässäni oikein pitkän kaavan mukaan. Paras grilliherkku mielestäni onkin makkara, ja voin vetäistä helposti naamariini kokonaisen Wilhelm- tai Kabanossi-paketillisen makkaroita. 

Mökki vai teltta?

Mökki siinä tapauksessa, että se on tarpeeksi hyvin varusteltu.

Tämä Tenojoen rannalla sijainnut mökki oli aika hyvä.

Suosittelen muuten tuota mökkiä lämpimästi, jos joku sattuu olemaan menossa Utsjoelle päin. Mökki löytyy täältä.

Teltassa en yövy kuin äärimmäisessä hädässä, ja semmoinen tilanne tuli viimeksi eteen vuonna 2015 Tuurissa.

Saatiin kumminkin teltta kasattua, mikä on aina myönteinen juttu.

Varjo vai auringonpaiste?

Riippuu ihan lämpötilasta ja tilanteesta. Jos on ihan hirveän kuuma, mieluusti pysyttelen varjossa, vaikka en yleensä säikähdä kovaakaan kuumuutta. Kerran Intiassa Nelloressa lähdin valokuvailemaan ulos keskellä päivää, vaikka ulkona oli 45 astetta lämmintä, ja hetken aikaa auringonpaisteessa pyörittyäni rupesi tuntumaan oikeasti siltä, että aivoni pehmenevät, ja oikein säikähdin. Se lierihattu olisi ehkä ollut hyvä...

Kesäsade vai kesätuuli?

En tykkää sateesta, joten kesätuuli sitten. 

Tiedättekö, miksi koirat tykkäävät roikottaa päätään auton ikkunasta? No siksi, kun se on ihan hemmetin kivaa! Suosittelen kokeilemaan.

Lavatanssit vai festarit? 

Ei kumpikaan. En edes tietäisi, mitä lavatansseissa pitäisi tehdä. Varmaan tanssia, joo, mutta mitä? V-tyylin sambaa? Lisäksi varmaan kuolisin, jos minun pitäisi kuunnella iskelmäkappaleita koko ilta. Vaikka on pakko sanoa, että suomalainen iskelmä ei olekaan ihan niin hirveää kuin olin kuvitellut. Kuuntelimme äidin kanssa keväällä melkein koko ajomatkan Savonlinnasta Helsinkiin Iskelmä-radiokanavaa, ja sieltä tuli yllättävänkin hyviä kappaleita, esimerkiksi Jannan Sä et ole hullu. Ehkä minulla on iskelmämusiikista ihan väärä käsitys?

Festareissa tuli ryvettyä aikoinaan sen verran, että se riittää yhden elämän ajaksi. 

Road trip vai riippumatto? 

Road trip kiitos. Riippumatot ovat epämukavia, niissä ei pysty tekemään mitään ja selkäkin tulee kipeäksi. 

Haaveilen monestakin road tripistä, mutta eniten mieli janoaisi taas Viroa kiertämään. Virosta jäi kolme vuotta sitten monta mielenkiintoista paikkaa näkemättä. Kiertelin silloin katselemassa Viron hylättyjä paikkoja (ja vähän muutakin), ja se oli kyllä hieno reissu! (Jos nuo Viro-postaukset kiinnostavat, ne löytyvät täältä, täältä, täältä, täältä ja täältä.)

Hylätty sukellusvenetukikohta Harassa.

Meidän autolla ei tosin enää uskalla lähteä mihinkään pidemmälle, joten tämä road trip -haave on nyt haudattava ainakin täksi kesäksi. 

Tripillä nallen kanssa.

Road tripillä Ameriikassa.

Toki sitä on tullut makoiltua joskus riippumatossakin, kuten tässä siskon kanssa. ❤

Myöhään nukkuminen vai aikaiset aamut? 

Aikaiset aamut! Inhoan nukkua pitkään, koska tuntuu, että koko päivä menee ihan hukkaan. 

Ravintola vai picnic? 

Ei liene tule yllätyksenä, kun sanon ravintola. Minähän en tykkää siitä, että ruokaa pitää kuljetella ympäriinsä, mutta valmiiseen pöytään on aina mukava istua.

Barcelonassa tuli otettua useamman kerran tuoretta tonnikalaa, kun sitä saa niin harvoin täällä Suomessa.

Päivä rannalla vai huvipuistossa?

Kokonaista päivää ei kummassakaan. Rannalla ehdoton aikaraja, johon kärsivällisyyteni riittää, on kaksi tuntia. Sen jälkeen on päästävä tekemään jo jotain muuta, tai tylsyyskuolema iskee. 

Huvipuistossa voisin käydä kokeilemassa muutamaa laitetta, mutta jos pitäisi viettää kokonainen päivä laitteissa, niin laatta lentäisi. Tosin voihan huvipuistossa tehdä muutakin kuin ajaa laitteilla. Ne törmäilyautot ovat ainakin ihan superhauskoja. Ja ne heittojutut, joissa yritetään osua johonkin. Hitsi, nyt alkoikin tehdä mieli Linnanmäelle.

Matkailu kotimaassa vai ulkomailla?

Kumpikin käy, mutta nykyään mieli kaipaa enemmän ulkomaille ihan siitä syystä, kun ei ole päässyt pitkään aikaan minnekään. Paitsi ihan äskettäin Espanjaan. 😆 Mitenkä unohtuikin.

Panaman kanavassa.

Outokummussa.

Rio de Janeirossa.

Saanalla.

Ahvenanmaalla viime kesänä.

Trampoliini vai löhötuoli? 

Trampoliini tietysti!

Sandaalit vai tennarit?

Sandaalit varmaankin, kun en omista yksiäkään tennareita, ainakaan sellaisia virallisia. Omistamani tennarit ovat aina hiertäneet jostakin, ja lopulta päätin, että en tarvitse tennareita, vaan pärjään muilla kengillä.

Vähän arveluttaa laittaa tähän sandaalikuvaa, kun inhoan itse katsoa kuvia ihmisten varpaista, ja tässä kuvassa näkyvät nyt minun varpaani. Hyppää kuvan yli, jos et kestä katsoa. 😘

Hehkuva kesämeikki vai ilman meikkiä? 

Muutaman kuukauden päästä tulee muuten vuosi täyteen, kun olen ollut melkein lähes täysin ilman meikkiä. Uskomatonta. En ole vieläkään tottunut meikittä oloon (ja tuskin tulen koskaan tottumaankaan), joten valitsen sen hehkuvan kesämeikin.

Hehkuvan kesämeikin ja meikittömyyden risteytys. Ei ole ihmekään, jos Meibomin rauhaset menivät tukkoon, kun meikäläisen meikinpoisto oli näin suttuista puuhaa.

Nykyään se on tämä meikkaaminen helppoa.

Kukkien istuttaminen vai kasvimaan lannoitus?

Ei kumpikaan! Ei liene kaipaa lisäselityksiä. Miten ollakaan, minulla ei ollut yhtään aiheeseen liittyvää kuvaa. 😆

Kiitos Jasminille haasteesta! Nappaahan tämä mukaasi, jos innostuit!

Kaikkien janoisten sankari

Matkalta on jo palattu kotiin, ja suurin huolen aihe kotiin tullessa oli se, miten kasvit olisivat selvinneet reilun kahden viikon kuivuudesta. Orvokit ja miljoonakellot olisivat kuolleet, se oli selvä asia, mutta miten olisi käynyt hopeaputouksien? Ostin ennen lähtöä kumpaankin hopeaputoukseen kasteluautomaatin siinä toivossa, että ne auttaisivat kasveja selviämään poissaoloaikamme, mutta koska Suomessa oli ollut niin kuuma, olin satavarma, että hopeaputouksetkin olisivat kuolleet.

Tämä kuva on otettu lähtöaamuna kello 3.36. Aika karu näky tuollainen jättimäinen lintu suu auki.

Ostin tuommoiset XL-kokoiset kastelulinnut, joiden vesimäärän pitäisi riittää 11 päiväksi. En kuitenkaan uskaltanut täyttää lintuja kuin vähän yli puolenvälin, kun en ollut varma, kuinka paljon lisäpainoa amppelit kestäisivät, eikä vesi riittänyt varmasti lopulta kuin ehkä viideksi tai kuudeksi päiväksi. Hopeaputoukset olivat palatessamme aika näivettyneet näköiset, mutta niin ne vain ovat vironneet, kun olen kastellut niitä. Hopeaputous on kyllä niin meikäläisen kasvi!

Sisäkasveja minulla ei olekaan monta, mutta ne ovat sitäkin rakkaampia, sillä ne ovat kaikki äidin antamia. Ilokseni kaikki sisäkasvitkin olivat elossa, eikä yksikään edes lurputtanut lehtiään vielä. Anopinkieli selviää todistetusti kolmekin kuukautta kastelematta, vaikka silloin tosin oli talvi, kun se joutui olemaan niin kauan ilman vettä. Anopinkielen lisäksi minulla on vain anopinhammas (selkeä anoppiteema täällä 😀) ja tuhmapoika (eli nukkatyräkki), jotka äiti antoi viime vuonna – lohdutukseksi kai, kun jouduin heittämään kaikki ostamani uudet viherkasvit pellolle ötököiden takia. Kun kerroin ukkelille, mistä tuhmapoika on saanut nimensä (se heittelee siemeniä ympäriinsä), ukkelia nauratti kovasti. 

Mutta kun katselin parveketta reilun parin viikon poissaolon jälkeen, mieleeni tuli ensimmäisen kerran ajatus, että asuisimmepa jossain muualla kuin Jätkäsaaressa. Olin jättänyt parvekkeen kummastakin päästä yhden ikkunan auki (kasvien takia), ja parveke oli ihan täynnä hienoa pölyä. Kaikki tekstiilit piti imuroida tai tampata, pinnat pyyhkiä ja lattia imuroida ja pestä. Pariin parvekkeen kulmaan oli kertynyt niin paljon hiekkamaista pölyä, että näytti ihan siltä kuin joku olisi käynyt kaatamassa lattialle hiekkaan. Pöly johtui tietenkin viereisistä työmaista – toisella paalutetaan ja toisella rakennetaan muuten vain. Mutta tämä on nyt tätä todellisuutta, jonka kanssa on vain elettävä – tai sitten on vaihdettava todellisuutta! Mihinköhän todellisuuteen sitä itsensä teleporttaisi...

Vaikka oleskelu Espanjassa oli todella onnistunut ja mukava, matkanteko ei ollut mitään herkkua, ja se johtui tietenkin koronasta.

München–Helsinki -välin illallinen oli sen sijaan herkkua, vaikka se ei tässä kuvassa kovin kummoiselta näytäkään. (Viinit ovat viereisellä pöydällä, jos joku ihmettelee, että missä juomat. 😆)

 

Koronatarkastukset lentokentillä hidastavat matkantekoa, ja portilta koneeseen ja päinvastoin pitää siirtyä jostain syystä (ainakin Lufthansalla) lähes poikkeuksetta bussilla. En ymmärrä, miksi matkustajia ei voida siirtää koneeseen sitä putkea pitkin, kun ainakaan ei ole kyse siitä, ettei kentällä olisi putkia vapaana. Etäisyydetkin säilyisivät paremmin, jos ei tarvitsisi olla sullottuna muiden matkustajien kanssa ahtaaseen bussiin. Bussisiirtymät olivat todella ärsyttäviä ja kävivät hermoille monellakin tapaa.

Koronatestaukset kävivät nekin hermoille, vaikka ymmärrän kyllä niiden tarpeellisuuden. Itse asiassa Lufthansan lennoille pääsyn edellytyksenä on negatiivinen, alle 72 tuntia vanha koronatesti (tai sitten sairastettu tauti tai täysi rokotussarja): jos ei olisi ollut negatiivista testitulosta tai muuta edellä mainituista, lennolle ei olisi kai päässyt. 

Menimme siis ukkelin kanssa puolitoista vuorokautta ennen paluulennon lähtöä Malagan lentokentän koronatestipisteeseen, jonne olin varannut testiajat jo ennen Suomesta lähtöä. Kun vihdoin löysimme testauspisteen, paikalla oli melkoinen kaaos. 

Jos vielä ei ole koronaa, niin täältä se on hyvä mahdollisuus saada!

Menimme seisomaan yhteen jonoon, joka näytti lyhyimmältä, mutta hieman ympärilleni katseltuani ja jonossa edellämme olevalta kyseltyäni kävi ilmi, että toimiston luukuille oli kaksi jonoa, toinen ajan varanneille ja toinen ilman ajanvarausta tulleille (en ollut edes tiennyt, että testiin voi tulla ilman ajanvarausta). Kolmas jono vei sitten itse pääkallonpaikalle eli testihuoneeseen. Ensin piti siis päästä toimiston luukulle ilmoittautumaan, ja luukulta sai sitten mukaansa testiputken sekä paperin, jossa oli tietoa mm. tulosten saamisesta. Sen jälkeen piti siirtyä testaushuoneeseen menevään jonoon. Vaikka kello läheni puolta seitsemää (testipaikka meni puoli kahdeksalta kiinni), ihmisten määrä ilman ajanvarausta tulleiden jonossa vain kasvoi. Monella oli matkalaukutkin mukana, enkä tiennyt, olivatko he tulossa vai menossa.

Kun vihdoinkin pääsimme ilmoittautumisluukulle, jouduin hieman salakuuntelemaan työntekijöiden keskustelua. Minun papereitani käsittelemässä ollut mies pohti toiselle, että mitäs me sitten tehdään, jos olemme saaneet kaikki ihmiset vastaanotettua, mutta ihmisiä onkin vielä testijonossa puoli kahdeksalta, kun testipaikka menee kiinni. Toinen mies totesi ykskantaan, että "joder" (eli voihan vee). Hetken päästä yksi virkailija tulikin ilmoittamaan ilman ajanvarausta jonottaville, että kappas vain, kyseinen jono olikin mennyt jo viideltä kiinni ja että jono menisi hänen näyttämästään kohdasta poikki. Jonon ulkopuolelle jääneet saisivat käydä testauttamassa itsensä jossakin kaupungin testipaikoista. Tämä aiheutti luonnollisesti suurta hämminkiä ja sekasortoa, mutta suurin osa jonon ulkopuolelle jääneistä ihmisistä jäi kuitenkin jonoon edelleen seisomaan. En tiedä, miten tilanne lopulta päättyi, sillä pääsimme ukkelin kanssa vihdoinkin koronatestiin ja sitä myöten pois lentokentältä. Testi olikin tällä kertaa erityisen veemäinen, sillä testaaja otti näytteen kummastakin sieraimesta. Koskaan ei ole kymmenen sekuntia tuntunut yhtä pitkältä! 

Tulokset olivat tulleet yöllä sähköpostiin (espanjaksi ja englanniksi), joten pääsimme lennolle. Münchenissä konetta vaihtaessa testituloksia piti näyttää lähtöportilla uudelleen, jotta sai maihinnousukorttiin kivan pikku tarran. Harva oli tajunnut tämän, koska kukaan ei ollut edes tiedottanut asiasta. Niinpä lähtö viivästyi, kun kaikki vaeltelivat edestakaisin.

Helsinki-Vantaalla ihmiset eroteltiin sen perusteella, oliko tulijalla negatiivinen testitulos vai ei. Meillä oli, mutta se ei riittänyt, vaan seuraavaksi selvitettiin rokotusten tilanne: oliko saanut rokotuksia, ja jos, niin kuinka monta. Koska meillä oli ukkelin kanssa vasta yksi rokotus plakkarissa, piti mennä täyttämään henkilötietolomake. 

 

Täytetyn lomakkeen kanssa piti jonottaa sitten seuraavalle virkailijalle, joka selvitti jatkotoimenpiteet: lentokentältä suoraan karanteeniin ja aikaisintaan kolmen vuorokauden päästä maahan saapumisesta uuteen koronatestiin. Testi piti varata Finentryn kautta, ja testi oli kuulemma ilmainen, mikä oli erittäin miellyttävä yllätys. Koronatestit olivat nimittäin maksaneet meiltä siihen mennessä jo 545 euroa, ja jos nämäkin testit olisivat vielä olleet maksullisia, koko matkan koronatestikustannuksiksi olisi tullut yli 900 euroa. Uskoisin, että testin ilmaisuus motivoi maahantulijoita käymään testissä huomattavasti innokkaammin kuin jos testistä joutuisi maksamaan melkein parisataa.

Nyt olemme käyneet testeissä, ja kun nämä toisetkin testitulokset olivat negatiiviset, saamme jälleen liikuskella vapaasti Suomen kamaralla. Tällä hetkellä näyttää siis vahvasti siltä, että selvisimme kuin selvisimmekin matkasta ilman koronaa. Juhuu! (Tuntuu oikeastaan aika uskomattomalta.)

Koronaan liittyvää sählinkiä oli matkalla sen verran, ettei tee mieli matkustaa ulkomaille, ennen kuin olemme saaneet toisenkin rokotuksen ja siitä virallisen todistuksen. Mutta toiset piikit tarjoillaankin meille varsin pian – minä saan toisen piikin ensi viikolla ja ukkeli siitä kahden viikon päästä – joten kauan ei tarvitse odotella, jos matkakuume taas iskee. 😆

Nyt eletään kumminkin taas ainakin hetki arkea ja iloitaan esimerkiksi siitä, että pääsee treenaamaan taas ihan kunnolla ja että kaupasta saa kaikenlaista tuoretta kotimaista. 

Meikäläisen ilmeet on aina parasta näissä treenikuvissa.

Pallojumpatkin ovat ihan kivoja välillä, mutta kyllä painoilla treenaaminen on vielä kivempaa. (Kuvat ovat taas PT:n ottamia.)

Ostin eilen kilon tuoreita herneitä, ja kun perkasin ne ruoanlaittoa varten, ihmettelin sitä, että yhdessäkään ei ollut matoja! En minä matoja mitenkään erityisesti kaipaa, mutta muistelen, että entisajan herneet olivat paljon matoisempia. Mitä nykyajan herneille on oikein tapahtunut? Onko herneitäkin jotenkin manipuloitu?

Tein eilen toisesta hernekilon puolikkaasta hernepestopastaa, ja kun mietin, mitä lopuista tekisin, ukkelilla oli heti toive valmiina: alugadda pottua eli samantyylistä perunacurrya kuin masala dosan sisällä on.

No sitäpä tuli sitten tänään.

Koska matkalla tuli juotua niin monta gin tonicia, minusta tuli oikein giniekspertti ja opin erottamaan eri ginien makuja ja tunnistamaan, mikä on hyvä gini ja mikä ei. Nyt en enää tilaakaan gin tonicia suorilta käsin, vaan haluan ensin tietää, mitä ginejä olisi tarjolla. Paras gini minusta/meistä on Tanqueray, mutta myös Hendrick's on hyvä. Seagram's ja Bombay Sapphire ovat ihan jees, mutta Beefeater on ihan kuraa. 

Ostin sitten kotiinkin yhden Tanquerayn, jonka meinasin avata kohta viikonlopun kunniaksi, jos ukkeli ehtii kaveriksi. (Kiva laittaa treenikuvien jälkeen jotain ginipullojen kuvia. 😅) Mutta ei hätää: kotona tulee juotua gin toniceja niin harvakseltaan, että meillä on viime kesänä ostetusta ginipullosta vielä tippa jäljellä. Pullo giniä vuodessa ei ole minusta hirveän paljon. 

Nyt ei muuta kuin kivaa viikonloppua kaikille! 😘 😘

Rakastuin mä Malagaan

Toivottavasti Suomessa sujui juhannus hyvin ja kaikilla oli oikein mukavaa! 

Meillä on Espanjaa vielä ripaus jäljellä, mutta pian on palattava Suomeen. Sitä ennen kuitenkin vielä yksi postaus tämän viikon kotkotuksista. En ehdi kirjoitella hirveästi, joten tässä tulee nyt enimmäkseen kuvia.

Barcelona on saanut vakavasti otettavan kilpailijan, nimittäin Malagan. Enpä olisi uskonut sanovani tätäkään, sillä muistikuvani Malagasta olivat sellaiset, että ne eivät varsinaisesti houkutelleet käymään kaupungissa uudelleen. Mutta silloin vuonna 1999 vierailuni syy oli eri (pakollinen espanjan opintoihin kuuluva kieliharjoittelujakso) ja vuodenaikakin oli eri (talvi). Varmasti kaupunkikin on muuttunut yli kahdessakymmenessä vuodessa aika paljon, tai näin ainakin epäilen, sillä harmaasta ja rumasta kaupungista ei ollut nyt jälkeäkään.

Olemme käyneet Malagassa monena iltana (ukkelin töiden jälkeen) tekemässä milloin mitäkin. Malagaan tutustuminen piti aloittaa tietenkin korkeimmalta paikalta eli Gibralfaron linnoituksen kukkulalta, jolta oli kivat näköalat kaupunkiin.

Malagan katedraalissa ei ollut tarkoitus käydä, mutta kun näin, miten valtava katedraali oli, niin pakkohan sitä oli käydä ihmettelemässä. Katedraalissa kävi pienoinen moka: ihmiset jonottivat ovensuussa olevan myymälän kassalle, ja minä luulin, että porukka jonottaa maksamaan matkamuistojaan tai jotain. Niinpä painelimme ukkelin kanssa ihmisten ohi kirkkoon. Yksi jonossa seisoneista naisista juoksi peräämme ja huusi, että meitä kuulemma kutsuttiin ja viittilöi tulemaan mukaansa. Selvisi, että kirkkoon piti ostaa pääsyliput ja että ne ihmiset olivatkin jonottaneet pääsylippuja. Kylläpä nolotti, kun olimme yrittäneet mennä pummilla sisään, mutta – kuten sanoinkin lipputiskin myyjällekin – eipä ollut tullut mieleeni, että kirkkoon pääsystäkin pitäisi maksaa. 

Katedraalia oli mahdoton saada yhteen kuvaan, joten tässä kuva vain toisesta päädystä. 😆

Malagan vanhakaupunki oli todella viehättävä ja aivan uskomattoman siisti.

No nyt löytyi alan kauppa! (En käynyt, koska ajattelin säästää ukkelin hermoja.)

Päädyimme vanhassakaupungissa drinksuille La Terraza de San Juaniin, kun olin lukenut, että kyseiseltä kattoterassilta olisi hienot näköalat vanhaankaupunkiin. 

Tässä ne näköalat sitten olivat: 

Tarjoilija kaatoi giniä gin toniciin varsin avokätisesti, ja alkoholimitat tuntuvat olevan täällä muutenkin aika tulkinnanvarainen käsite, mikä on oikein kiva juttu varsinkin silloin, jos on autolla liikenteessä. No tietysti kuski voisi juoda vaikka vissyvettäkin, että turhaa valitan. 😆

 

Yhtenä iltana ukkeli halusi syödä intialaista, joten päädyimme pohjoisintialaiseen Amigos-ravintolaan. Tai oikeastaan ravintolasta sai sekä intialaista että meksikolaista ruokaa, mikä on minusta aika erikoinen yhdistelmä, kun ei intialaisella ja meksikolaisella keittiöllä ole minusta kauheasti mitään yhteistä.

Madras chickeniä, biryania, valkosipulinaania, dal tadkaa sekä riisiä.

Ruoka oli ihan syötävää muttei mikään mieleenpainuva kulinaarinen makuelämys. Tarjoilija kysyi vielä syömisen jälkeen ukkelilta, oliko ruoka ollut tarpeeksi mausteista, sellaista kuin se Intiassa on, ja ukkeli myönteli. Mausteita ruoasta ei kyllä ollut puuttunutkaan! Kun emme ottaneet jälkiruokaa, talo tarjosi vielä drinkit paikallista pacharán-likööriä. 

Kun nyt ruoasta rupesin puhumaan, niin puhutaanpa vielä vähän lisää.

Ruokakokemukset ovat olleet matkallamme hyvin vaihtelevat. Parasta ruokaa saimme tietenkin Chennai Masala Dosassa, mutta jos sitä ei lasketa, parhaiksi ruokapaikoiksi ovat osoittautuneet hieman yllättäen asuntomme lähiravintolat, los Manueles ja Casa Franco. Erityisesti kala- ja mereneläväruoat ovat olleet ihan huippuja.

Espetos eli grillattuja sardiinivartaita.

Gambas al pil-pil eli tirisevän kuumia katkarapuja mausteöljyssä.

Los Manuelesin järisyttävän hyvä paella.

Avotulella grillattua kalaa (en enää muista, mitä kalaa).

Tilasimme los Manuelesissa alkuruoaksi noita pil-pil -katkarapuja ja pääruoaksi halusimme paellaa ja avotulella grillattua kalaa. Tarjoilija ei oikein innostunut ideastamme, sillä annokset olisivat isoja, ja niissä olisi kuulemma liikaa syötävää kahdelle. Vaan eipä tiennyt tarjoilija, että nyt olivat suursyömärit lähteneet liikenteeseen, sillä putsasimme lautasilta lähes kaiken (paellasta jäi ihan vähän syömättä). Kun tarjoilija kysyi, että maistuiko, ja vastasimme, että kyllä vain, tarjoilija totesi, että "kyllä te söittekin paljon".😅

Kalat ja muut grillataan ravintolan pihalla olevissa veneen näköisillä tulipaikoilla.

Takaisin Malagaan. Lempipaikkamme Malagassa löytyi kuitenkin veden ääreltä, ja se oli Muelle Uno eli ravintola- ja ostosalue Malagan satamassa. 

Otin yhtenä iltana Muelle Unolla pienen videonkin, kas tässä: 

Marbellassakin tuli käytyä pikaisesti eilen, mutta paikka ei tehnyt meihin oikein vaikutusta – ei varsinkaan luksussatamaksi kehuttu Puerto Banus. Olihan siellä hienoja aluksia, mutta muuten paikka oli kuin huonosti tehty rikkaan elämän kulissikaupunki, jossa kaiken lisäksi haisi pahalle (viemärille tms.). 

Meikäläinenkin saattaisi alkaa harrastaa veneilyä, jos olisi tämmöinen paatti. Tosin paatin mukana pitäisi tulla myös riittävästi palvelusväkeä, joka hoitaisi veneen ohjaamisen ja muut työt, jotta minä voisin vain "veneillä".

Nämä Costa del Solin lomakaupungit ovat muutenkin kaikki enemmän tai vähemmän samanlaisia, eikä Torremolinokseenkaan jää mitenkään ikävä. Rento lomaelämä jaksaa viehättää hetken, mutta sitten alkaa kaivata elämään jotain muuta. 

Yhtenä aamupäivänä tein pitkän kävelyn melkein Benalmadenaan ja takaisin, ja tuntui ihan epätodelliselta saada kävellä rantakadulla palmujen alla. 

En käynyt täällä, vaikka tarjous houkuttikin kovasti. 😆

Otin pienen videon kävellessänikin. 

Kävelyretki oli ihana, mutta polveni ja selkäni ärtyivät siitä taas, enkä voi nähtävästi edelleenkään harrastaa kävelyä. Harmittaa, sillä tykkäisin kävelystä kovasti, mutta täytyy vain olla kiitollinen siitä, että on niin paljon muita asioita, joita pystyn tekemään.

Tuolloin alkuviikolla täällä oli vielä hyvin erilainen tunnelma kuin nyt loppuviikosta. Espanjalaisten lasten kesälomat alkoivat tällä viikolla, ja Torromolinokseenkin tulvi turisteja, lähinnä Espanjasta. Ulkomaalaisia turisteja täällä näkee vielä vähänlaisesti (marokkolaisia on kumminkin yllättävänkin paljon). Rannoilla on nyt ihmisiä huomattavasti enemmän, ravintolat ovat alkaneet täyttyä, ja vapaan parkkipaikan löytäminen on työn ja tuskan takana. 

Palmun alla.

En ole koskaan nähnyt näin erikoista puuta. Sattuuko joku tietämään, mikä puu tämä on?

Meistä on ukkelin kanssa tullut kai vanhoja ja tylsiä, kun aika usein on tuntunut, että parasta on ollut kuitenkin tämä "oma" asunto ja sen näkymät. Tässä parvekkeella istutaan nytkin ja juodaan kaljaa. 😆

Loppuun täytyy todeta, että tämä on ollut kyllä yksi elämäni parhaista matkoista. Kaiken yllä koko ajan roikkunut musta pilvi nimeltä korona ei ainakaan vähennä sitä kiitollisuutta, että kaikki on sujunut niin hyvin ja että olemme saaneet pysyä terveinä. 

Barcelonasta tulee vielä jossain vaiheessa vähän juttua, mutta muuten tämä matka oli aika lailla tässä. Kiitos, että olette jaksaneet lukea. 😘