Täiskasvanu laps

Olen postauksien kanssa vuorokauden myöhässä, ja syynä on hotellin huono nettiyhteys. Olin pyytänyt hiljaisen huoneen ja iloitsin, kun huoneeni oli ihan käytävän perimmäisessä nurkassa, kaukana hisseistä ja ohikulkijoiden mölinöistä. Iloa ei kuitenkaan kauan riittänyt, kun tajusin, että wifi ei yllä tänne perimmäiseen nurkkaan. En kuitenkaan jaksanut yrittää vaihtaa huonetta, koska mieluummin valitsen rauhallisuuden kuin wifin. Wifikin toimii ihan hyvin, jos huoneen ovi on auki ja istun lähellä ovea, ja ovensuussa minä nytkin tätä kirjoittelen. Hotellin yleisissä tiloissakin voisi tietysti kirjoitella, mutta siellä en pysty keskittymään.

Olen tällä hetkellä kylpylähotellissa Toilassa, itäisessä Virossa, ja kävin eilen ensimmäistä kertaa elämässäni suolasaunassa. Minulla ei ole aavistustakaan, mitä hyötyä suolasta on, enkä tiennyt, miten saunassa pitäisi toimia. Saunan keskellä oli iso kulho karkeaa suolaa, ja kun muut ottivat kulhosta suolaa ja hieroivat sillä itseään, minä toimin samoin. Olipahan erikoinen kokemus. 

Mutta jos palataan eilisen päivän tapahtumiin, niin tässä eilisen ajoreitti:

Olen niin tyytyväinen, että päätin tutkia Virosta vain pienen alueen, koska nyt olen välttynyt sellaisilta pitkiltä ja puuduttavilta ajomatkoilta, joiden ainoa tarkoitus on päästä paikasta A paikkaan B. Pysähdyksiä on ollut paljon, ja kaikki paikat ovat olleet kiinnostavia. Helppohan sitä on itselleen matka suunnitella.

Olin aamulla taas niin aikaisin liikkeellä, että Purtsen linna, jossa olin ajatellut käyväni, ei ollut vielä auennut. Se kun aukeaa vasta kello 11. Joskus ihmettelen, ketä varten tällaiset aukioloajat oikein on suunniteltu, että paikat aukeavat kymmeneltä tai yhdeltätoista ja menevät kiinni kuudelta. Ihan pyllystä, jos minulta kysytään (ja vaikkei kysyttäisikään). 

Sain muuten eilen myös korjausarvion kamerastani. Takuu ei kata kameran korjausta, vaan korjaus tulee kuulemma maksamaan 190 euroa. Syynä on se, että kamera on "saastunut". Optiikan liikkuvat osat ovat saastuneet, ja se on aiheuttanut kameran toimintahäiriön. Kuvasin juuri ennen kameran hajoamista hiekkarannalla olevia sinisiipiä linssi melkein hiekassa kiinni, joten mahtaisikohan tuo saastuminen liittyä siihen.😆

Ensimmäinen pysähdyspaikkani eilen oli Valasten vesiputous ja sen vieressä oleva näköalapaikka. Epäilin, että paikalla tuskin olisi tähän aikaan vuodesta mitään vesiputousta, ja oikeassa olinkin. Putouksesta ei tullut pisaraakaan vettä.

Näköalapaikalle vievä porttikin oli suljettu, joten "putousta" saattoi katsella vain toiselta puolelta olevalta kielekkeeltä.

 
Minulle ei ihan äkkiä tule korkean paikan kammoa, mutta tuossa kyllä hieman hirvitti seisoa. Valasten putous on Viron korkein, 30 metriä, ja siltä se todella tuntuikin! Putouksen seinämistä näkyvät maapallon kerrokset, jotka syntyivät 400 000 vuotta sitten.

Kaverini pelkäsi putoavansa ja näytti siksi vähän kauhistuneelta. 😀

Seuraavaksi matkani jatkui paikkaan, jonka takia tälle matkalle läksinkin, eli hylättyyn Viivikonnan kaupunkiin. Viivikonna oli aiemmin parintuhannen asukkaan pikkukaupunki, ja kaupungin asukkaat saivat elantonsa lähes yksinomaan kaivostoiminnasta. Kaivostoiminta loppui vuonna 1974, ja asukkaat joutuivat muuttamaan muualle, joten talot jäivät tyhjiksi.

Aivan tyhjäksi kaupunki ei jäänyt, sillä joissakin taloissa on vielä asukkaita. Pihalla saattoi olla leikkikaluja tai pyykkejä kuivumassa, ja ruukkuihin istutetut kesäkukat kukoistivat.

Vaikka talo näytti kuinka rähjäiseltä tahansa, siellä saattoi silti olla vielä jotain elämää. Tätäkin yllä olevaa "hylättyä" taloa kuvatessani koin yllätyksen, sillä takapihalta ilmestyi ruohonleikkuria työntävä nainen. Hän näkyy kuvan aivan vasemmassa laidassa.

Tätä tietä oli selkeästi kunnostettu, ja tielle oli levitetty uutta soraa.

Kaupungin yhdessä nurkassa oli monen monta pitkulaista rakennusta, jotka olivat kuin autotalleja vieri vieressä.

En tiedä, mitä nuo rakennukset mahtoivat olla. Ehkä jonkinlaisia varastotiloja? Yhteen pääsin kurkistamaan sisälle, ja vähän varastotilalta siellä näyttikin.

En ole muuten nähnyt missään niin vihaisia paarmoja kuin Viivikonnassa. Paarmat eivät antaneet hetken rauhaa, ja vaikka yritin tulla kuinka nopeasti autoon, mukanani ehti tulla puolenkymmentä paarmaa. Ehkä ne olivat poismuuttaneiden ihmisten henkiä, jotka eivät pitäneet tungettelijoista: mitäs tulet tänne kuvaamaan meidän entisiä koteja.

Ne rakennukset, joita pääsin näkemään sisältä, olivat aivan täynnä kaikenlaista rojua.

Kylänraitti.

Viivikonna oli mielenkiintoinen paikka, mutta ehkä olin kuitenkin odottanut jotain enemmän. En tosin oikein itsekään tiedä, mitä. Ehkä on vain kyse siitä, että kun oikein kovasti odottaa jotakin ja muodostaa mielessään kaikenlaisia mielikuvia, totuus ei voi mitenkään vastata sitä, mitä on päässään kuvitellut.

Viivikonnasta jatkoin lähelle Venäjän rajaa Narva-Jõesuuhun. Narva-Jõesuu oli tunnettu kylpyläkaupunki jo 1800-luvun lopulla, mutta suuri osa kylpylöistä tuhoutui toisessa maailmansodassa. Sen jälkeen kaupunkiin on kuitenkin noussut monta uutta hienoa kylpylää.

Narva-Jõesuun ranta on pitkä ja kaunis ja muistutti minusta jollakin tavalla Riian lähellä olevaa Jurmalaa. Tosin rantapalveluja, esimerkiksi ravintoloita, ei ollut täällä yhtä paljon kuin Jurmalassa, vaan rantamaasto oli suureksi osaksi metsää. Itse en tällä kertaa viitsinyt ottaa aurinkoa, vaan kävin vain kävelemässä rannalla.

Kiva ja rauhallinen rantakatu oli hieman kauempana rannasta.

Oli taas nälkä, joten päätin syödä siinä ainokaisessa ravintolassa, jonka rannalla näin (Meretare).

Tuolla mie haluan syödä!

Ja niinhän mie teinkin.

Kala jäi tunnistamatta, mutta ihan hyvää oli kumminkin.

Tykkäisin periaatteessa syödä ravintoloissa, mutta kun minua niin riepoo se odotteleminen. Ensin pitää odottaa ruokalistaa, sitten tilauksen tekoa, sitten ruokaa ja lopuksi vielä laskua. Virolaiset kievarit ovat siitä kivoja, että niissä ruokalistan voi napata mukaansa jo pöytään mennessään, ja laskunkin voi käydä maksamassa tiskille. Juomarahaa jätän toki aina, vaikka ei ehkä tarvitsisikaan.

Narva-Jõesuussa näkyi lisää hylättyjä rakennuksia.

Tämä on ollut ehkä joskus hotelli?

Narva-Jõesuun jälkeen päätin käväistä Sillamäen kaupungissa, jolla on mielenkiintoinen historia. Sillamäe oli vuosina 1947-1991 ns. suljettu kaupunki, jonne virolaiset eivät päässeet. Syynä oli se, että Sillamäessä rikastettiin uraania ja sotilaallisesti tärkeitä kemikaaleja, ja kaupungissa asui ja työskenteli vain muista neuvostotasavalloista tulleita ihmisiä. Suurin osa Sillamäen nykyisistä asukkaista on heidän jälkeläisiään. Virolaisia pidettiin epäluotettavina, ja kaupungin rajalla tarkastettiin jopa passit, jotta kukaan asiaankuulumaton ei päässyt kaupunkiin. Sillamäkeä ei ollut merkitty karttaan, eikä sillä ollut tuolloin nimeä, vaan sitä kutsuttiin vain kaupungiksi numero 7. Myös Neuvostoliiton ensimmäinen ydinpommi tehtiin Sillamäessä.

Sillamäen keskusta on rakennettu Stalinin aikakaudella, ja se myös näkyy keskustan rakennuksissa.

Sillamäen kulttuuritalon edestä alkava puistobulevardi oli minusta hieno.

Kadun päässä oleva paviljonki tuntui olevan suosittu valokuvauspaikka.

Muistin, että minullahan on laukussa pieni jalustani, ja päätin ottaa itsestäni itselaukaisijalla kuvan, kun en kehdannut pyytää ketään ottamaan kuvaa itsestäni. En kuitenkaan tajunnut, että jalusta oli liian matala, eikä takana olevaa merta näkynyt ollenkaan!

Sillamäessä ja Narva-Jõesuussa kuuli puhuttavan ainoastaan venäjää, joten tuntui melkein kuin olisi ollut Venäjällä. Täällä Toila Spassakin väki tuntuu olevan pääasiassa venäjänkielistä.

Viron kieli se jaksaa naurattaa aina vain. Eilen tavasin hississä luostariretken ilmoitusta.

Oonkohan mie täiskasvanu vai en? Useimmiten tuntuu, että en!

Tuossa lähellä on kivikkoinen ranta, jossa kävin eilen iltasella pienellä piknikillä.

Eilinen loppuilta menikin sitten salilla ja kylpylässä, jossa en tosin hirveän kauan viihtynyt.

Hotellin kuntosali on muuten hotellin kuntosaliksi aivan erinomainen.

Salin nurkassa oli vaaka, ja ihmettelin, kun porukka ravasi salilla kylpytakit päällään punnitsemassa itseään. Kävivätkö he ehkä tarkistamassa, kuinka monta sataa grammaa he olivat saunassa hikoilleet?

Nyt meinaankin taas lähteä kylpylän puolelle. Ihmiseksi, joka ei pidä kylpylöistä, tunnun viihtyvän siellä kovin hyvin. 😀