Päev kaks

Jos meinaan pitää blogin ajan tasalla, niin nyt on pantava hösseliksi! Viro on tarjonnut parastaan, eli asiaa on aika tavalla.

Tässä tämän päivän ajoreitti:

Olin aamulla valmis lähtöön jo ennen puolta yhdeksää, ja vähän harmitti, kun kaikki nähtävyydet aukeavat täällä yleensä vasta kymmeneltä. Päätinkin siis muuttaa suunnitelmia ja suunnata ensimmäiseksi Toolsen linnanraunioille, jotka ovat auki aina.

Syy siihen, miksi olin valmiina niin aikaisin, oli se, että minun oli pitänyt herätä aamiaiselle niin varhain. Tämän hotellin asukkailta kysytään tullessa, moneltako he haluavat aamupalansa, ja minä olin pitkän jahkailun jälkeen päättänyt haluavani sen seitsemän ja kahdeksan välillä. Hotellin arvosteluista luin, että jotkut suorastaan arvostavat tuollaista etukäteistiedustelua, mutta minua moinen "huomaavaisuus" lähinnä ärsyttää. Mistä minä pystyn edellisenä päivänä tietämään, moneltako seuraavana aamuna herään ja moneltako haluan syödä aamiaista? Kuuliaisena ihmisenä piti oikein laittaa kello herättämään, jotta ehtisin aamiaiselle varmasti ennen kahdeksaa, kun olin kerran niin sanonut. Tuskin sillä olisi kuitenkaan ollut mitään väliä, vaikka olisin mennyt vasta myöhemmin, ja huomenna meinaankin herätä juuri silloin kun huvittaa.

Toolsen linnanraunioille johtava tie.

Toolsen linnoitus rakennettiin vuosina 1471-1473, mutta se tuhoutui Venäjän ja Ruotsin välisessä sodassa 1600-luvun puolivälissä.

Linnoitus oli kivalla paikalla rannalla, kuten linnoituksilla on tapana olla.

Mukava merellinen paikka, vaikka kaikki rauniot ovatkin minusta loppujen lopuksi enemmän tai vähemmän samanlaisia. 

Virossa on paljon vanhoja kartanoita, joten Viro on oikea aarreaitta sellaiselle, joka tykkää kartanoista. Itse en ole tuntenut mitään suurempaa vetoa kartanoita kohtaan, mutta pitihän minunkin käydä uteliaisuuksissani katsomassa yksi kartano. Läksin siis ajelemaan kohti Sagadin kartanoa, kun laskeskelin, että saattaisin olla perillä kymmenen pintaan, jolloin kartano avautuisi. Olin kartanon parkkipaikalla kello 10.00. 😀

Rutjan kylän kohdalla piti kuitenkin iskeä jarrut pohjaan, kun näin meressä satapäin valkoisia lintuja. Tajusin lintujen olevan joutsenia viimeistään siinä vaiheessa, kun näin tien vieressä joutsenista ilmoittavan liikennemerkin.

Näkymä oli vähintäänkin erikoinen. Ilmeisesti joutsenia on tuossa kohtaa merta aina, kun rannalle oli perustettu mukavan näköinen juhlapaikkakin, ilmeisesti erityisesti häitä varten.  

Tämä kuva on vain osasta aluetta.

Matka jatkuu. (Tuulilasin töhryt jäi putsaamatta, kun ei tullut huoltoasemaa vastaan.)

Sagadin kartanon päärakennus. 

Sagadin kartano sivurakennuksineen on peräisin vuodelta 1469, ja se restauroitiin vuosina 1977-1980.

Minun ei tarvinnut kauan aikaa pihalla käyskennellä, kun tajusin, että tämä ei ole minun paikkani ollenkaan. Meinasi iskeä tylsyyskuolema, ja päädyinkin lopulta kuvailemaan matkakumppaniani eri paikoissa. Jos joku sattui tarkkailemaan puuhiani, hän varmasti ajatteli, että nyt ei ole ihan kaikki muumit laaksossa.

Harmi kun matkakumppanini on niin pieni, että häntä ei paljon kuvasta erota.

Sagadin käynti jäi siis todella pikaiseksi. Päätin lähteä tylsistyttämään itseäni vielä vähän lisää ja makaamaan rannalle, tarkemmin sanottuna Võsun rannalle. Jaksan kyllä maata auringossa tunnin pari, mutta kaksi tuntia on ehdoton maksimi jo ihan senkin takia, etten millään viitsisi rasvata itseäni, ja palan varsin helposti. Jos olisi jotain rantapelejä tai sen semmoisia, niin silloin jaksaisin olla auringossa varmasti vaikka kuinka kauan.

Võsun kylänraittia.

Sain vaihdettua bikinit näppärästi päälle kylän keskellä olevassa (ilmais)vessassa, ja sitten vain menoksi.  

Võsun ranta oli maineensa veroinen: hiekka oli hienoa ja valkoista, rannalla oli pituutta 1,5 kilometriä ja sitä reunusti kaunis mäntymetsikkö.

Ranta oli yhdentoista aikaan vielä melko tyhjä, mutta silti minun oli vaikea päättää, mihin kohtaan laskeutuisin. Huolellisen arpomisen jälkeen levitin rantamattoni yhteen kohtaan, mutta kerkesin olemaan matolla noin sekunnin, kun tajusin rannan ongelman: hienoa hiekkaa lensi koko ajan niin paljon, etten meinannut uskaltaa hengittää, kun pelkäsin hiekkaa menevän nenäänkin. Viiden minuutin jälkeen päätinkin, että tämä on nyt nähty, ja roudasin kamani ruohikolle kauemmas vesirajasta. Siellä ei hiekka enää lentänyt. 

Kyylääjä kyylää ruohikon keskeltä.

Puolitoista tuntia grillausta riitti, ja sitten tuli tarve lähteä taas liikkeelle. Piipahdin Käsmun kylässä, jossa ei ollut mitään erikoista, paitsi parkkipaikka, joka oli täynnä autoja. Bussikin siellä oli. Parkkipaikan vierestä lähti kävelyreitti Käsmun niemeen, ja reitti tuntui olevan varsin suosittu. Tällä alueella on muutenkin varsin paljon erilaisia luonto- ja retkipolkuja, ja ne ovat äärimmäisen suosittuja ainakin nyt loma-aikaan.

Minunkin oli tarkoitus suunnata seuraavaksi luontopolulle, nimittäin Altjan kalastuskylään, kolmen kilometrin mittaiselle Altjan luonto- ja kulttuurihistorialliselle polulle. 

Taas sai ajella läpi mäntymetsien.

Sitä ennen oli kuitenkin tarkoitus syödä Altjan kievarissa, koska nälkä oli jo melkoinen. Sepä ei onnistunutkaan, sillä kievari oli varattu yksityiskäyttöön. Voihan samperi. Muuta ruokapaikkaa ei kylässä ollut, vaan lähimmät ruokapaikat olivat kuulemma Vergissä ja Võsussa. Ei auttanut muu kuin syödä autossa pari hedelmää ja proteiinipatukka, joilla arvelin jaksavani seuraavaan ruokapaikkaan asti. Mieluummin söisin kunnon aterioita kuin närkkisin jotain pientä siellä sun täällä, mutta minkäs teet. Matkoilla kaikki ei aina mene niin kuin haluaisi.

Luontopolku kulki aluksi metsässä, mutta vasta meren rannalla kulkeva osuus sai minut innostumaan. Tykkään toki metsistäkin, mutta taidan olla pohjimmiltani meri-ihminen.

Harvoin saa luontopolulla kulkea näin komeissa maisemissa!

Luonto- ja retkipolkuja on tällä alueella paljon siksi, että täällä sijaitsee Viron suurin kansallispuisto Lahemaan kansallispuisto.

Rippsild. Se o viro keelt ja tarkoittaa riippusiltaa.

Altjan verkkovajoista on tullut Altjan symboli.

Nämä olkikatot ovat minusta ihan uskomattomia!

Nyt vuorostaan Altjan kyläidylliä.

Juu.

Sitten pitikin jo vähän miettiä, minne seuraavaksi. Hetken pohtimisen jälkeen suunnaksi valikoitui Palmsen kartano, sillä muistelin lukeneeni, että siellä olisi jokin ruokapaikka.

Kartanon eteen päräytettyäni kävi ilmi, että ruokapaikka ei ollutkaan kartanossa vaan Palmsen kylässä. Päätin kuitenkin vilkaista Palmsen kartanonkin (tarkemmin sanottuna Palmsen kartano-ulkoilmamuseon), kun kerran olin tänne asti tullut. Varmasti tämäkin kartanokierros olisi pikaisesti juosten kustu.

Komea pömpeli.

Kiertelin aluksi puutarhassa, kun en tajunnut, että kartanon sisätiloihinkin pääsi tutustumaan.

Huilitauko.

Talking to me?

Palmsen kartano oli ensimmäinen Viron kartano, jonka kaikki kartanoon kuuluvat rakennukset kunnostettiin (vuosina 1975-1985). Päärakennus avattiin vierailijoille vuonna 1986. Pienimmätkin yksityiskohdat oli mietitty niin tarkkaan, että kartanossa tuntui kuin olisi astunut suoraan menneisyyteen. Kartano oli yhdellä sanalla sanottuna upea - jopa minun mielestäni.😀

Kellarikerros oli erityisen kiinnostava.

Keittiöstä tuli ihan mieleen Downton Abbey.

Tupakkahuone.

Viinikellari.

Viinejä olisi saanut maistella kahden euron hintaan.

Myös makuu- ja pukeutumistilat olivat valtavan kiinnostavia.

Tästäkin tuli mieleen Downton Abbey.

Ajatelkaapa, jos vielä nykyäänkin käytettäisiin tällaisia vaatteita! Olisi se hieno näky, kun rouvat purjehtisivat Prisman kassalle.

Nykyaikana vaatteet on korvattu kangaspaloilla.

Nyt minusta alkaa tuntua, etten jaksa enää kirjoittaa enempää (ja tuskin kukaan jaksaa enää lukeakaan!), joten laitan tähän loppuun vain muutaman kuvan loppupäivältä.

Lounas (vihdoin!) kello neljältä Palmsen kievarissa:

Alkuleipien kanssa pöytään tuotiin suunnilleen kilon astia voita.

Kanasalaatti ja pelmeneitä. En ottaisi toista kertaa.

Kuvia Rakveren linnasta:

Tähän linnamäellä komeilevaan, alkuhärkää kuvaavaan Tarvas-patsaaseen onkin hyvä lopettaa. Nyt en jaksa enää. Mitähän se olisi viroksi? Kas ku mult o veto pois?