Jos mies sanoo tekevänsä jotain, hän kyllä tekee sen. On ihan turha muistutella asiasta puolen vuoden välein.


perjantai 2. heinäkuuta 2021

Kaikkien janoisten sankari

Matkalta on jo palattu kotiin, ja suurin huolen aihe kotiin tullessa oli se, miten kasvit olisivat selvinneet reilun kahden viikon kuivuudesta. Orvokit ja miljoonakellot olisivat kuolleet, se oli selvä asia, mutta miten olisi käynyt hopeaputouksien? Ostin ennen lähtöä kumpaankin hopeaputoukseen kasteluautomaatin siinä toivossa, että ne auttaisivat kasveja selviämään poissaoloaikamme, mutta koska Suomessa oli ollut niin kuuma, olin satavarma, että hopeaputouksetkin olisivat kuolleet.

Tämä kuva on otettu lähtöaamuna kello 3.36. Aika karu näky tuollainen jättimäinen lintu suu auki.

Ostin tuommoiset XL-kokoiset kastelulinnut, joiden vesimäärän pitäisi riittää 11 päiväksi. En kuitenkaan uskaltanut täyttää lintuja kuin vähän yli puolenvälin, kun en ollut varma, kuinka paljon lisäpainoa amppelit kestäisivät, eikä vesi riittänyt varmasti lopulta kuin ehkä viideksi tai kuudeksi päiväksi. Hopeaputoukset olivat palatessamme aika näivettyneet näköiset, mutta niin ne vain ovat vironneet, kun olen kastellut niitä. Hopeaputous on kyllä niin meikäläisen kasvi!

Sisäkasveja minulla ei olekaan monta, mutta ne ovat sitäkin rakkaampia, sillä ne ovat kaikki äidin antamia. Ilokseni kaikki sisäkasvitkin olivat elossa, eikä yksikään edes lurputtanut lehtiään vielä. Anopinkieli selviää todistetusti kolmekin kuukautta kastelematta, vaikka silloin tosin oli talvi, kun se joutui olemaan niin kauan ilman vettä. Anopinkielen lisäksi minulla on vain anopinhammas (selkeä anoppiteema täällä 😀) ja tuhmapoika (eli nukkatyräkki), jotka äiti antoi viime vuonna – lohdutukseksi kai, kun jouduin heittämään kaikki ostamani uudet viherkasvit pellolle ötököiden takia. Kun kerroin ukkelille, mistä tuhmapoika on saanut nimensä (se heittelee siemeniä ympäriinsä), ukkelia nauratti kovasti. 

Mutta kun katselin parveketta reilun parin viikon poissaolon jälkeen, mieleeni tuli ensimmäisen kerran ajatus, että asuisimmepa jossain muualla kuin Jätkäsaaressa. Olin jättänyt parvekkeen kummastakin päästä yhden ikkunan auki (kasvien takia), ja parveke oli ihan täynnä hienoa pölyä. Kaikki tekstiilit piti imuroida tai tampata, pinnat pyyhkiä ja lattia imuroida ja pestä. Pariin parvekkeen kulmaan oli kertynyt niin paljon hiekkamaista pölyä, että näytti ihan siltä kuin joku olisi käynyt kaatamassa lattialle hiekkaan. Pöly johtui tietenkin viereisistä työmaista – toisella paalutetaan ja toisella rakennetaan muuten vain. Mutta tämä on nyt tätä todellisuutta, jonka kanssa on vain elettävä – tai sitten on vaihdettava todellisuutta! Mihinköhän todellisuuteen sitä itsensä teleporttaisi...

Vaikka oleskelu Espanjassa oli todella onnistunut ja mukava, matkanteko ei ollut mitään herkkua, ja se johtui tietenkin koronasta.

München–Helsinki -välin illallinen oli sen sijaan herkkua, vaikka se ei tässä kuvassa kovin kummoiselta näytäkään. (Viinit ovat viereisellä pöydällä, jos joku ihmettelee, että missä juomat. 😆)

 

Koronatarkastukset lentokentillä hidastavat matkantekoa, ja portilta koneeseen ja päinvastoin pitää siirtyä jostain syystä (ainakin Lufthansalla) lähes poikkeuksetta bussilla. En ymmärrä, miksi matkustajia ei voida siirtää koneeseen sitä putkea pitkin, kun ainakaan ei ole kyse siitä, ettei kentällä olisi putkia vapaana. Etäisyydetkin säilyisivät paremmin, jos ei tarvitsisi olla sullottuna muiden matkustajien kanssa ahtaaseen bussiin. Bussisiirtymät olivat todella ärsyttäviä ja kävivät hermoille monellakin tapaa.

Koronatestaukset kävivät nekin hermoille, vaikka ymmärrän kyllä niiden tarpeellisuuden. Itse asiassa Lufthansan lennoille pääsyn edellytyksenä on negatiivinen, alle 72 tuntia vanha koronatesti (tai sitten sairastettu tauti tai täysi rokotussarja): jos ei olisi ollut negatiivista testitulosta tai muuta edellä mainituista, lennolle ei olisi kai päässyt. 

Menimme siis ukkelin kanssa puolitoista vuorokautta ennen paluulennon lähtöä Malagan lentokentän koronatestipisteeseen, jonne olin varannut testiajat jo ennen Suomesta lähtöä. Kun vihdoin löysimme testauspisteen, paikalla oli melkoinen kaaos. 

Jos vielä ei ole koronaa, niin täältä se on hyvä mahdollisuus saada!

Menimme seisomaan yhteen jonoon, joka näytti lyhyimmältä, mutta hieman ympärilleni katseltuani ja jonossa edellämme olevalta kyseltyäni kävi ilmi, että toimiston luukuille oli kaksi jonoa, toinen ajan varanneille ja toinen ilman ajanvarausta tulleille (en ollut edes tiennyt, että testiin voi tulla ilman ajanvarausta). Kolmas jono vei sitten itse pääkallonpaikalle eli testihuoneeseen. Ensin piti siis päästä toimiston luukulle ilmoittautumaan, ja luukulta sai sitten mukaansa testiputken sekä paperin, jossa oli tietoa mm. tulosten saamisesta. Sen jälkeen piti siirtyä testaushuoneeseen menevään jonoon. Vaikka kello läheni puolta seitsemää (testipaikka meni puoli kahdeksalta kiinni), ihmisten määrä ilman ajanvarausta tulleiden jonossa vain kasvoi. Monella oli matkalaukutkin mukana, enkä tiennyt, olivatko he tulossa vai menossa.

Kun vihdoinkin pääsimme ilmoittautumisluukulle, jouduin hieman salakuuntelemaan työntekijöiden keskustelua. Minun papereitani käsittelemässä ollut mies pohti toiselle, että mitäs me sitten tehdään, jos olemme saaneet kaikki ihmiset vastaanotettua, mutta ihmisiä onkin vielä testijonossa puoli kahdeksalta, kun testipaikka menee kiinni. Toinen mies totesi ykskantaan, että "joder" (eli voihan vee). Hetken päästä yksi virkailija tulikin ilmoittamaan ilman ajanvarausta jonottaville, että kappas vain, kyseinen jono olikin mennyt jo viideltä kiinni ja että jono menisi hänen näyttämästään kohdasta poikki. Jonon ulkopuolelle jääneet saisivat käydä testauttamassa itsensä jossakin kaupungin testipaikoista. Tämä aiheutti luonnollisesti suurta hämminkiä ja sekasortoa, mutta suurin osa jonon ulkopuolelle jääneistä ihmisistä jäi kuitenkin jonoon edelleen seisomaan. En tiedä, miten tilanne lopulta päättyi, sillä pääsimme ukkelin kanssa vihdoinkin koronatestiin ja sitä myöten pois lentokentältä. Testi olikin tällä kertaa erityisen veemäinen, sillä testaaja otti näytteen kummastakin sieraimesta. Koskaan ei ole kymmenen sekuntia tuntunut yhtä pitkältä! 

Tulokset olivat tulleet yöllä sähköpostiin (espanjaksi ja englanniksi), joten pääsimme lennolle. Münchenissä konetta vaihtaessa testituloksia piti näyttää lähtöportilla uudelleen, jotta sai maihinnousukorttiin kivan pikku tarran. Harva oli tajunnut tämän, koska kukaan ei ollut edes tiedottanut asiasta. Niinpä lähtö viivästyi, kun kaikki vaeltelivat edestakaisin.

Helsinki-Vantaalla ihmiset eroteltiin sen perusteella, oliko tulijalla negatiivinen testitulos vai ei. Meillä oli, mutta se ei riittänyt, vaan seuraavaksi selvitettiin rokotusten tilanne: oliko saanut rokotuksia, ja jos, niin kuinka monta. Koska meillä oli ukkelin kanssa vasta yksi rokotus plakkarissa, piti mennä täyttämään henkilötietolomake. 

 

Täytetyn lomakkeen kanssa piti jonottaa sitten seuraavalle virkailijalle, joka selvitti jatkotoimenpiteet: lentokentältä suoraan karanteeniin ja aikaisintaan kolmen vuorokauden päästä maahan saapumisesta uuteen koronatestiin. Testi piti varata Finentryn kautta, ja testi oli kuulemma ilmainen, mikä oli erittäin miellyttävä yllätys. Koronatestit olivat nimittäin maksaneet meiltä siihen mennessä jo 545 euroa, ja jos nämäkin testit olisivat vielä olleet maksullisia, koko matkan koronatestikustannuksiksi olisi tullut yli 900 euroa. Uskoisin, että testin ilmaisuus motivoi maahantulijoita käymään testissä huomattavasti innokkaammin kuin jos testistä joutuisi maksamaan melkein parisataa.

Nyt olemme käyneet testeissä, ja kun nämä toisetkin testitulokset olivat negatiiviset, saamme jälleen liikuskella vapaasti Suomen kamaralla. Tällä hetkellä näyttää siis vahvasti siltä, että selvisimme kuin selvisimmekin matkasta ilman koronaa. Juhuu! (Tuntuu oikeastaan aika uskomattomalta.)

Koronaan liittyvää sählinkiä oli matkalla sen verran, ettei tee mieli matkustaa ulkomaille, ennen kuin olemme saaneet toisenkin rokotuksen ja siitä virallisen todistuksen. Mutta toiset piikit tarjoillaankin meille varsin pian – minä saan toisen piikin ensi viikolla ja ukkeli siitä kahden viikon päästä – joten kauan ei tarvitse odotella, jos matkakuume taas iskee. 😆

Nyt eletään kumminkin taas ainakin hetki arkea ja iloitaan esimerkiksi siitä, että pääsee treenaamaan taas ihan kunnolla ja että kaupasta saa kaikenlaista tuoretta kotimaista. 

Meikäläisen ilmeet on aina parasta näissä treenikuvissa.

Pallojumpatkin ovat ihan kivoja välillä, mutta kyllä painoilla treenaaminen on vielä kivempaa. (Kuvat ovat taas PT:n ottamia.)

Ostin eilen kilon tuoreita herneitä, ja kun perkasin ne ruoanlaittoa varten, ihmettelin sitä, että yhdessäkään ei ollut matoja! En minä matoja mitenkään erityisesti kaipaa, mutta muistelen, että entisajan herneet olivat paljon matoisempia. Mitä nykyajan herneille on oikein tapahtunut? Onko herneitäkin jotenkin manipuloitu?

Tein eilen toisesta hernekilon puolikkaasta hernepestopastaa, ja kun mietin, mitä lopuista tekisin, ukkelilla oli heti toive valmiina: alugadda pottua eli samantyylistä perunacurrya kuin masala dosan sisällä on.

No sitäpä tuli sitten tänään.

Koska matkalla tuli juotua niin monta gin tonicia, minusta tuli oikein giniekspertti ja opin erottamaan eri ginien makuja ja tunnistamaan, mikä on hyvä gini ja mikä ei. Nyt en enää tilaakaan gin tonicia suorilta käsin, vaan haluan ensin tietää, mitä ginejä olisi tarjolla. Paras gini minusta/meistä on Tanqueray, mutta myös Hendrick's on hyvä. Seagram's ja Bombay Sapphire ovat ihan jees, mutta Beefeater on ihan kuraa. 

Ostin sitten kotiinkin yhden Tanquerayn, jonka meinasin avata kohta viikonlopun kunniaksi, jos ukkeli ehtii kaveriksi. (Kiva laittaa treenikuvien jälkeen jotain ginipullojen kuvia. 😅) Mutta ei hätää: kotona tulee juotua gin toniceja niin harvakseltaan, että meillä on viime kesänä ostetusta ginipullosta vielä tippa jäljellä. Pullo giniä vuodessa ei ole minusta hirveän paljon. 

Nyt ei muuta kuin kivaa viikonloppua kaikille! 😘 😘

26 kommenttia:

  1. Ihana, että säästyitte koronalta, vaikka hirveän rumban jouduitte sen takia juoksemaan. Me saadaan toiset piikit vasta elokuun lopulla, joten sitten voi alkaa haaveilla taas ulkomaan matkoista.

    Ja sama havainto ja ihmetys herneistä; minustakin ne olivat ennen matoisempia...

    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei ole matkustaminen helppoa näinä korona-aikoina. Toisaalta, ehkä niin on hyväkin. Tulee mietittyä useampaan kertaan, haluaako oikeasti lähteä Suomen rajojen ulkopuolelle.

      Mä ostan tosi harvoin herneitä, kun en syö niitä muuten kuin jossain ruoassa, ja oli tosi iso yllätys, kun herneissä ei ollutkaan niitä epämiellyttäviä yllätyksiä!

      Toivottaisin sinullekin hyvää viikonloppua, mutta tiedän, että siellä on nyt sydän raskas rakkaan perheenjäsenen poismenon takia. Lämmin osanotto ja vieläkin lämpimämpi halaus! <3

      Poista
  2. Meillä perhematkailua estää juurikin nuo negatiiviset koronatestitodistukset. Hankalaa ja kallista :( Onhan se toki mahdollista, että matkakuume kasvaa sellaiseksi, että noista ei enää välitä.

    Hienoa, että pääsitte kotiin terveinä ja matka oli onnistunut.

    Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä jos perheenä lähtee reissuun, niin koronatestikustannukset nousevat ihan pilviin, kun jo kahdelta maksaa noin paljon kuin meillä. Espanjassahan testit kustansivat vain vajaat 60 euroa per lärvi, kun ne täällä Suomessa lääkärintodistuksineen (=fit to fly) maksoivat 9livesilla 214 euroa per nuppi.

      En tiedä, millaiseksi tämä maailmantilanne taas muuttuu, ja jos matkustamista rajoitetaan pitkäänkin, niin monella halu matkustaa voi kasvaa niin suureksi, että mieluummin käydään testeissä kuin jätetään matkustamatta.

      Kivaa viikonloppua myös sinulle ja perheellesi! <3

      Poista
  3. Minulla on kokemus vain yhdestä maksullisesta koronatestistä - se oli Vantaalla lentokentällä, ja toivottavasti en tarvitse toista. Tuntui, että tikkua pistettiin ihan aivoihin asti.
    Olen myös ginin ystävä ja hiukan kiinnostaa, pidätkö suomalaisesta ginistä ? Ehkä mielestäni kaikki suomalainen on parempaa (!) - mutta omaa suuta napsauttaa Napue. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuntuu, että se, miltä testin tekeminen tuntuu, riippuu (ainakin jonkin verran) testin ottajasta. Tuo Malagan lentokentän testaaja oli kyllä todella reipasotteinen, ja hänen tekemänään testi tuntui ihan hirveältä, kun näyte otettiin vielä kaiken lisäksi kummastakin sieraimesta. Yksi mies itkikin testin jälkeen...

      Nyt täytyy hieman nolona tunnustaa, että mulla ei ole kokemusta kotimaisista gineistä. Kerran jollakin lennolla oli gin tonicissa jotain kotimaista giniä, oisko ollut juuri tuota Napueta? Mutta täytyy tosiaan testailla kotimaisia ginejäkin, kiitos muistutuksesta! :-)

      Poista
  4. Multa olis mennyt hermot noiden testausjuttujen takia. Meillä pääsee helposti maksuttomaan tetiin eikä ole jonoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teidän testaukset kuulostaa kyllä ihanan vaivattomilta! Niin sen pitäisi ollakin, että testit olisivat ilmaisia ja niihin pääsisi nopeasti. Toki jos ihmisiä on paljon, kuten tuolla Malagan kentällä, testipaikka ruuhkautuu väkisinkin.

      Poista
  5. Kuuksusi sitten kun tulimme Suomeen rokotuksia ei vielä noteerattu ollenkaan. Uuteen testiin olisi pitänyt mennä 3 päivän päästä. Ei menty. Nyt ei enää tarvisisikaan.
    Mua pelottaa että jos tulokset ei tuliskaan ennen lentoa ja sitten sua ei päästettäisi koneeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on vissiin tulossa taas jotain muutoksia maahantulosäännöksiin, mutta minusta muutokset eivät tuntuneet kovin suurilta. Ei näissä meinaa pysyä kärryillä, mitä milloinkin vaaditaan.

      Sama juttu, että muakin pelotti, että jos tulokset eivät tulekaan ajoissa, ja jäädään lennolta. Toinen asia, joka pelotti, oli se, että jos jommallakummalla tulos onkin positiivinen, ja joudutaan jäämään karanteeniin Espanjaan. Veikkaan, että siinä vaiheessa matkasta olisi tullut vähemmän mukava!

      Poista
  6. Onneksi kasvit olivat elossa, ja jännän näköinen tuo kastelulintu.
    Matkustaminen on tosiaankin hankalaa, ja myös täällä on ollut kaaoksia lentokentän testaussysteemissä. Mitä muuten maksoi testaus Espanjan puolella? Täällä testit olivat aiemmin ilmaisia, mutta kesäkuussa ne tulivat lentäessä maksullisiksi, mutta silti edulliset verrattuna Suomen kalliiseen koronatestihintaan, kun matkalainen poistuu maasta. Muutem, luulin ettei edes 2 rokotetta riitä Lufthansan lennoille vaan pitää silti tehdätesti jotta pääsee koneeseen, näin olen ainakin täällä ymmärtänyt, mutta ehkä se liittyy täkäläisiin vastimuksiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita kastelulintuja oli eri kokoisia, ja tuo oli kaikista isoin, mitä kaupassa oli. On varmaan tarkoitettu vähän isommalle kasville kuin tuommoiselle pienelle amppelikasville... :-D

      PCR-testi maksoi Espanjassa reilut 58 euroa per lärvi, eli oli huomattavasti halvempi kuin Suomessa. Lisäksi ei tarvinnut pyytää erikseen lääkärintodistusta matkustamista varten, kuten Suomessa, josta saa maksaa vielä 20 euroa lisää (ainakin 9livesilla).

      Kyllä minä olin siinä käsityksessä, että kaksi rokotetta riittää Lufthansalla lennolle pääsyyn (jos rokotuksista on kulunut vähintään 14 vuorokautta), mutta saatan olla väärässäkin.

      Poista
  7. P.S, Olet mahtava keksimään blogien otsikoita;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, no kiitos. Tämä otsikko tuli mieleen siitä vanhasta Kari Grandi -mainoksesta. :-)

      Poista
  8. Kiva kun kerroit korona tarkastuksista,vähä tota epäilinkin, sen takia ei mitään ulkomaanmatkoja tänä kesänä, ei edes Suomeen. Mun hermot ei kestäis, pilais mun lomatunnelman. Hyvät treeni kuvat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tämä nykyajan matkustaminen vaatii aika hyviä hermoja, monellakin tapaa. Nyt on muuten taas Espanjassakin luvut alkaneet nousta, ja saa nähdä, millaiseksi tilanne sielläkin taas muuttuu. Eikö tästä perhanan koronasta päästä koskaan eroon? :-(

      Treenikuvista on kiittäminen PT:tä. Hän on hyvä kuvaaja. :-)

      Poista
  9. Suurin huolen aihe luulisi olevan, mahtoiko tuoda tuliaisina koronan ja nipun sen variaatioita. Ei kasvien selviäminen. En voi käsittää matkustelua ellei siihen ole ihan pakko ja ne pakkotilanteetkin on aika vähissä nykyään.

    Sen kuuluisan potkupallofani "Peterin" sanoin: En olisi pystynyt itse karanteeniin, koska en kestäisi olla niin pitkää aikaa eristyksissä.

    Onko tosiaan niin, että ihmiset ei pysty olemaan kotonaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halusit sittenkin vastauksen, vaikka edellisen postauksen kommentissa sanoit, että et halua. :-D

      Vaikea sanoa ihmisistä noin yleensä, pystyvätkö he olemaan kotonaan vai eivät, kun en pääse kenenkään muun pään sisälle kuin omani. Toisten ajatuksia ja käyttäytymistä voi olla joskus vaikea ymmärtää, mutta sellaista tämä elämä on. Tietysti jos järjellä ajattelee, niin varmasti meidänkin olisi ollut parempi jättää matkamme tekemättä. Matka tuli nyt kumminkin tehtyä, siitä tuli nautittua, enkä sitä millään lailla kadu – varsinkin kun kasvitkin selvisivät hengissä. ;-)

      Poista
  10. Oh ja hoh, tuo edellinen kommentti, jota en enempää kommentoi.
    Mutta iso kiitos reissupäivityksistä! Kiva "matkata mukana".
    Eipä kun kommentoin: minä ainakin viihdyn myös kotona itsekseni vaikka reissuunkin tekisi mieli!
    Hyvää ja lämmintä alkanutta heinäkuuta! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva, että olit matkalla mukana! Ja ihan sama mulla, että vaikka reissussa on mukavaa, niin viihdyn hyvin myös kotona. Paitsi ehkä nykyään arkipäivisin, kun toisella puolella paalutetaan ja toisella tehdään sekalaisempia rakennustöitä. :-D

      Mukavaa ja todellakin lämmintä heinäkuuta sinullekin! <3

      Poista
  11. Mainio idea tuo kasteluautomaatti ja minusta aika söpökin! Täytyy pitää tuollainen vaihtoehto mielessä, jos joskus uskaltaudun taas hankkimaan eläviä perheenjäseniä (kaikki on nyt kuolleet, haha) ja poistun itse matkoille. :D

    Kuulostaa kyllä vaivalloisesta tuo matkanteko. Minä kun muutenkin inhoan lentämistä ja kentillä hengailua, niin ahdistaa jo valmiiksi vaikka ei ole edes lentoja minnekään. Mutta Suomee pitäisi yrittää päästä. En ole edes uskaltanut lukea, mitä siihen vaaditaan. Riittäisiköhän kaksi rokotusta siihen, ettei tarvi rampata testeissä. Tekisin kyllä itse himatestit (jotka eivät siis kelpaa virallisesti), koska en halua levittää mitään minnekään enkä kenellekään.

    Olet sinä kyllä voimakas lady, respectiä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se on paras harkita kahteen kertaan (tai itse asiassa useampaankin kertaan :-D), ennen kuin hankkii kasveja, jos ei ole oikein tuota vihreä peukaloa suotu tai jos reissaa paljon/on pitkiä aikoja pois. Mulla kävi hetken mielessä, että pitäiskö ostaa kuolleiden parvekekukkien tilalle jotain, mutta onneksi tulin järkiini. :-D

      Kävin lukemassa Valtioneuvoston sivuilta, että jos on saanut täyden rokotussarjan, ei tarvitse mennä toiseen testiin eikä karanteenissa tartte olla. Jonkinlaisen terveystarkastuksen tekevät kumminkin lentokentällä, mutta en tiedä, mitä se sitten pitää sisällään. Perusteellinen ruumiintarkastus?

      No enpä tiedä voimakkuudesta, mutta kyllä puntti nousee sen verran, että olen kai ihan jees kunnossa tämmöiseksi vanhaksi akaksi. :-D

      <3

      Poista
  12. Kyseessä ei ollutkaan juttua kaikkien janoisten sankarista, Kari Grandista ;( Aika ahneelta tuo lintukin vaikuttaa.
    Luulen, että ne madot on manipuloitu, eikä herneet.
    Mahtavaa, että kukat osoittavat olevansa kaiken sen hoidon ja ylläpidon arvoisia. Minullakin on mottona, että vain vahvat kestävät ja saavat jäädä.
    Voi itku mikä testirumba...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahoittelut, että tuotin pettymyksen! ;-D Kari Grandi oli kyllä mielessä otsikkoa kirjoittaessa. :-)

      Voi tosiaan olla, että madot on manipuloitu! Tuli herneitä peratessa mieleen yksi intialainen luomuviljelijä, joka kertoi kerran, että se on vain hyvä merkki, jos ruoka-aineissa on ötököitä. Se nimittäin tarkoittaa sitä, että ruoka on puhdasta (liian käsitelty ruoka ei kelpaa ötököillekään). Sen takia mietinkin, että kuinkakohan kelpo tavaraa nuo herneet mahtavat olla...

      Kyllä minä niin ihailen niitä ihmisiä, jotka jaksavat oikeasti hoitaa kasvejaan. Mä vain odotan, että kasvit kukoistavat ja pukkaavat kukkaa, mutta itse en jaksaisi tehdä asian eteen mitään...

      Lämpimiä ajatuksia sinulle, Sartsa. <3

      Poista
  13. Ihana reissu!!!
    Tervetuloa takaisin ja isot onnittelut saapumisesta terveenä!! (Myönnettäköön, etten toki muuta odottanutkaan. Olen päätellyt, että asenne ja järki yhdessä pitävät huolen käsihygieniasta ja niillä pääsee jo pitkälle. Mutta tautihan ei katso kohdettaan vaan voi iskeä salaa sivultakin.)

    Itsekin olen aidosti onnellinen tietäessäni, että toisen rokotuksen ajankohta on jo tiedossa, ja todennäköisesti ammatista johtuen tulen saamaan vielä kolmannen jossain kohtaa influenssapiikin ohessa. Ehkä.
    Tässä kohtaa kesää alkaa olla sellainen varovaisen toiveikas ja iloinen olo: hei, me selvittiin tästä!! Korona jää takuulla seuraksi kiertämään maailmaa jatkossakin, mutta rokotusten ansiosta siitä tulee ehkä "vain" yksi kausiflunssa lisää, ilman hengenvaarallista tautimuunnosta perusterveelle.

    Mahtavat hopeaputoukset! Minäkin tykkään niistä, se väri on hieno kirkkaassa auringonvalossa.

    Uuuuuhh, Tangerayn giniä =P Nyt allekirjoittaneella nousi sylki suuhun. NAM!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin luotan järkeen ja asenteeseen, mutta nekään eivät taida tämän intialaisen variantin kohdalla auttaa. Eli tarvitaan myös onnea – niin matkalla kuin täällä kotikulmillakin, jotta välttyy koronalta.

      Mä kävin jo eilen toisessa rokotuksessa, joten nyt alkaa meikäläisen elämä olla tässä mielessä voiton puolella. Silloin kun antoivat tokan rokotusajan huhtikuussa, ajattelin, että heinäkuun alkuunhan on ihan järkyttävän pitkä aika, mutta niin se aika vain mennä hujahti ja toinen rokotuspäivä koitti eilen. Loistavaa, jos sinullakin on jo toinen rokotuspäivä tiedossa ja jos saat mahdollisesti vielä kolmannenkin piikin!

      Minä en osaa olla vielä yhtä toiveikas koronan suhteen, kun pelkään deltavariantin aiheuttamia uusia aaltoja, mutta ehkä tässä uskaltaa pikkuhiljaa alkaa luottaa rokotuksiin ja siihen, että ainakin koronan vakavat muodot hiipuvat.

      Totta, hopeaputoukset näyttävät erityisen kivoilta auringonvalossa. Meillä osuu ilta-aurinko talon toiselta puolelta ikkunoiden läpi hopeaputouksiin, ja illan punertavassa valossa ne näyttävät vieläkin hienommilta. :-)

      Hih, hauska kuulla, että sinäkin tykkäät ginistä!

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3