Virkapuku päälle ja menoksi

Tiistai 14.1.2025 kello 11.02 (paikallista aikaa Frankfurtissa)

Niin se aika sitten mennä hujahti, että tänä aamuna kello 4.45. astuin taksiin, joka vei minut kohti Helsinki-Vantaata. Heti kun taksi oli lähtenyt liikkeelle ja kotiovi oli jäänyt taakse, minuun iski epäilys: olinko sammuttanut makuuhuoneen joulukynttelikön, vai oliko se jäänyt palamaan? Silmänräpäyksen ajan mietin, pyytäisinkö taksikuskia kääntymään takaisin, jotta voisin tarkistaa asian, mutta en kehdannut. 🙈  Yritin järkeillä, että jos kynttelikkö olisi jäänyt palamaan, olisin kai huomannut sen lähtiessäni, mutta satavarma en voinut olla. 😳

Matka-outfit.

Olin matkanteosta aika innoissani, sillä tiedossa oli ensimmäinen lentoni Lufthansan uudella Boeing 787 Dreamliner -koneella. Sen lisäksi tämä oli ensimmäinen kerta vuosikausiin, kun pääsisin lentämään yhdellä välilaskulla suoraan Hyderabadiin. Lufthansa lensi joskus aiemminkin (vuosia sitten) Hyderabadiin, mutta sitten reittiyhteys lopetettiin, ja jouduimme lentämään aina joko Delhin tai Bangaloren kautta. Nyt Hyderabadiin pääsee siis yhdellä vaihdolla Frankfurtissa, mikä on ihan huippujuttu.

Dreamlinerin bisnesluokan kaikki istuimet ovat ns. all aisle -tyyppisiä, eli jokaiselta paikalta on suora yhteys käytävään, ja tämäkin oli kiva päästä kokemaan.

All aisle.

Ikkunan vieressä on vain yksi istuin (ei siis tarvitse hyppiä kenenkään – mahdollisesti nukkuvan – kanssamatkustajan ylitse vessaan mennessään) joten minäkin uskalsin ottaa ikkunapaikan. Otin tuon paikan riviltä kolme.

Itse Intiasta en ollut lainkaan innoissani, sillä kävi se perinteinen: mitä lähemmäs lähtöpäivä tuli, sitä vähemmän ajatus Intiasta houkutti. Kotielämä alkoikin yhtäkkiä vaikuttaa ihan täydelliseltä, ja tuntui vaikealta luopua siitä. Tiedän, että ihmiselle tekee hyvää luopua välillä rutiineistaan ja tutuista ympyröistään, mutta en ollut ihan varma, miten hyvin hermoni tulisivat kestämään intialaista elämää. Elämäni Espoossa on hyvin kaukana siitä, mitä se on Intiassa, eikä vähiten siksi, että en pysty Intiassa itse määräämään, milloin olen kenenkin seurassa. Siellähän ihmiset ilmestyvät kyläilemään yllättäen ja melkeinpä mihin aikaan tahansa, ja jos sattuu olemaan sellainen hetki, että en jaksaisi seurustella kenenkään kanssa, niin eipä voi muuta kuin sanoa että voi voi. 😆

Mutta nyt siihen itse matkaan, josta minun oli tarkoitus kirjoitella! 

Olin Helsinki-Vantaalla liian aikaisin, joten käväisin Aspire-loungessa. Normaalisti välttelen Aspire-loungeja, koska ne ovat (tai ainakin tämä portin 27 lähellä oleva lounge on) niin pieniä ja siitä syystä myös useimmiten tupaten täysiä, mutta nyt päätin tehdä poikkeuksen. Lounge oli nytkin täynnä, mutta löysin sentään istumapaikan. 

Loungessa saa nauttia myös autenttisesta suomalaisesta istumakokemuksesta. 😆

Ensimmäinen lento Frankfurtiin alkamassa. Ovenpielessä ollut ❤lich Willkommen (Sydämellisesti tervetuloa) -tarra ilahdutti.

Olin ottanut uhkarohkeasti (vessajutut!) ikkunapaikan, ja "boarding complete" -kuulutus ilahdutti. Viereeni käytäväpaikalle ei tullutkaan ketään, joten sain pitää koko penkkirivin itselläni. Keskipaikallahan ei bisnesluokassa istu muutenkaan koskaan ketään.

Kuva on surkea, mutta täysikuu ilahdutti taas, sillä näin sen ikkunastani melkein koko matkan ajan. Viime täysikuu oli ollut seuranani melkein koko ajomatkani ajan Savonlinnaan, ja nyt matkustin kuun kanssa Frankfurtiin. Tämän täytyi olla hyvä enne. 😊

Ensimmäisen lennon ruokalista.

Ensimmäisiä kertoja bisnesluokassa matkustaessani tuntui hämmentävältä, kun lentoemäntä tuli kysymään, että mitä haluaisit syödä. Ööh, tota noin. Sitten tajusin, että tarkoitus oli valita vain pääruoka, ja alku- ja jälkiruoat olisivat samat kaikille.

Lufthansan aamiaiset ovat yleensä hyvin samantapaisia, ja yleensä toinen vaihtoehto on suolainen ja toinen makea. En ole vielä koskaan maistanut makeaa vaihtoehtoa, kun syön mieluummin jotain suolaista aamulla.

Kahden tunnin ja kahdenkymmenen minuutin lento Frankfurtiin meni suurimmaksi osaksi ristikoita ratkoen. Ristikkolehdissä on joskus tosi hauskoja kuvia. 

😆

Taivas hieman ennen laskeutumistamme Frankfurtiin.

Frankfurtissa.

En ymmärrä, miksi Lufthansan Helsingistä saapuvat koneet jäävät yleensä kauas lentoasemasta, ja koneesta on bussikuljetus lentokentälle. Niin kävi tälläkin kertaa. 

Hyvä puoli tässä on tietysti se, että jos sattuu olemaan huonojalkainen, ei tarvitse kävellä jostain lentokentän kaukaisimmasta siivestä, vaan bussi tuo suhteellisen keskelle lentokenttää A-terminaaliin. Minulla oli päälläni virkapukuni eli se Adidaksen kukkaverkkari, ja Frankfurtin –6 astetta oli virkistävä kokemus siinä asussa. 😆

Minulla oli ollut tarkoitus käydä lentoaseman Swarovskin myymälässä, mutta en sitten jaksanutkaan. Ostin vain yhden vesipullon, koska tiesin, että Hyderabadin Immigration-jonossa saattaisi kestää kauan, ja siihen aikaan vuorokaudesta (kello kaksi aamuyöllä) pitkän lennon jälkeen saattaisi olla kova jano. Suunnistin siis suoraan lentokentän B-siiven Business loungeen, josta tätäkin nyt kirjoittelen. 

Sitä ennen piti kuitenkin mennä passintarkastuksen läpi, koska olin poistumassa Schengen-alueelta.

Virkapukuinen matkustaja menossa loungeen.

Tämä kyseinen Business lounge oli minusta aika pieni, eivätkä tarjoilut olleet yhtä hyvät kuin Senator loungeissa, joissa käymme ukkelin kanssa (koska ukkelilla on Senator-luokan jäsenyys Lufthansalla). Mutta ihan hyvä tämäkin lounge oli.

Nallet pääsivät jaloittelemaan, ja sain muutamia huvittuneita katseita osakseni. Kukkapukuinen täti leikkii nalleilla. 🙈

Tarjolla oli intialaista ruokaa, koska loungessa oli paljon intialaisia. Bangaloren-konekin oli lähdössä samoihin aikoihin.

Pitihän se nyt tämäkin kuvata. 🙈

Keskiviikko 15.1.2025 kello 15.14 Hyderabadin aikaa

Anoppilaan päästyäni oikein nauratti nuo mietteeni ennen lähtöä. Miten muka voisin tuntea oloni epämukavaksi täällä, jossa on minun toinen kotini? Oli ihana nähdä anoppia ja autonkuljettajaa ja toki appiukkoakin, vaikka hän onkin minulle paljon vieraampi kuin kaksi edellä mainittua.

Mutta jatkakaamme eilistä matkaa loungesta eteenpäin.

Portilla koneeseen pääsyä odotellessani näin Dreamlinerin, johon kohta astuisin.

Kone näytti minusta yllättävän pieneltä ja sulavalinjaiselta.

Dreamlinerin bisnesluokka.

Minun paikkani.

Dreamlinerin istumapaikan ensivaikutelma oli se, että se oli ehkä vähän ahdas verrattuna vanhempien Lufthansan koneiden bisnesluokan istuimiin. Yksityisyys oli kuitenkin parantunut huomattavasti. Tuo kaareva seinä istuimen vieressä takasi sen, että vieressä istuvaa ei nähnyt, vaikka olisi yrittänyt oikein kurkkiakin. Minua vähän ihmetytti, että Dreamlinerissa (tai ainakaan tässä koneessa) ei ollut ykkösluokkaa lainkaan, vaan oli vain bisnes- ja economyluokat (ja vissiin myös premium economy).

Jalkatilaa oli ruhtinaallisesti, ja vaikka tila kapeni niin, että makuuasennossa jalat olivat aika kapeassa tilassa, tilaa oli kuitenkin riittävästi. Jalkatilassa näkynyt rulla ilahdutti, sillä olin nähnyt patjan (tai lähinnä makuualustan) viimeksi Etelä-Amerikan lennoilla. Ohuthan alusta on, mutta kyllä se tekee istuimesta hieman mukavamman nukkua.

Pikkis esittelee:

Kuulokkeet ja kaukosäädin.

Istuimen säädöt.

Tervetulodrinkki ja pähkinöitä.

Pöydän sai vedettyä kätevästi esiin tv:n alta ja levitettyä isommaksi. 

Nalleillekin löytyi oma paikka, joten heidän ei tarvinnut olla hyllyllä laukussa. 

Suomessa lähtiessä koneesta ei ollut tarvinnut sulatella jäitä ennen lähtöä, mutta Frankfurtissa oli niin kylmä, että täällä täytyi. 

Sitten pääsimme vihdoin ilmaan ja olennaiseen eli nauttimaan Lufthansan antimista. 😆

Pahoittelen hieman epätarkkaa kuvaa. 🙈

Pitkillä lennoilla ruokalista on huomattavasti laajempi, ja aterioita tarjotaan kaksi, ensimmäinen pian koneen noustua ja toinen hieman ennen määränpäätä. Minä valitsin alkuruoaksi lohta ja pääruoaksi intialaisen kasvisaterian eli poriyalia, sambaria ja tomaattiriisiä.

Tästä se lähtee. 😆

Alkuruoka oli hyvä, mutta tuo leipä (German bread culture) oli hieman erikoinen kokemus. Sitä suositeltiin dipattavaksi oliiviöljyyn, mutta minusta se oli parempaa ihan vain voin kanssa.

Pääruoka oli aivan loistava! Ruoka oli todella hyvää, ja kaiken kruunasi mausteinen pikkelssi.

Olin jo niin täynnä, että olin ajatellut olla ottamatta jälkiruokaa, mutta muutinkin mieleni ja otin kakkuvaihtoehdon (ja vielä konjakkiakin kyytipojaksi). 

Kaiken päätteeksi tuotiin vielä suklaatakin.

Kyllä näillä eväillä jaksoi taas – ainakin seuraavaan ateriaan asti.  😆

Jos lisääntynyt yksityisyys oli selvästi Dreamlinerin paras uudistus, huonointakaan ei tarvinnut kauan miettiä. Ikkunoissa ei ollut enää vanhanaikaisia sermejä, jotka vain vedetään eteen, vaan tilalle oli tullut säätönappulat, joilla läpinäkyvyyttä pystyi säätämään asteittain. Minulla oli aluksi suuria vaikeuksia ymmärtää, miten systeemi toimi, ja ikävöin vanhoja simppeleitä sermejä. 

Lentoemännän pimentämä ikkuna. 🙈

Syömisen jälkeen meinasin katsella jotain elokuvaa, mutta rupesikin väsyttämään ja yritin nukkua vähän.

Peti on valmis.

Ennen laskeutumista oli vuorossa toinen ateria, joka on aina huomattavasti ensimmäistä yksinkertaisempi. 

Valitsin taas intialaisen kasvisaterian, joka ei ollut ihan yhtä hyvä kuin se ensimmäinen, mutta ei tämäkään mitään erityisiä moitteita saanut. 

Nyt aletaan olla jo lähellä määränpäätä.

Maahantulokaavakekin piti täyttää.

Lento saapui Hyderabadiin muutaman minuutin etuajassa, ja fiilis oli kertakaikkisen erinomainen, vaikka kello oli kaksi yöllä. 

Maahantulovelvollisuudet hoituivat kohtalaisen nopeasti (ukkeli oli joutunut tullessaan jonottamaan kaksi tuntia!), ja ukkelikin oli jo ehtinyt viestitellä, että hän olikin tullut lentokentälle autonkuljettajan kanssa. ❤

Ihmettelin, kun laukkujani ei näkynyt eikä kuulunut, kunnes muistin, että ai niin. Intialaisilla on joskus ärsyttävä tapa nostella Priority-laukut hihnalta yhteen läjään odottamaan omistajiaan, ja kun kiersin laukkuhihnan toiselle puolelle, sieltähän ne minunkin laukkuni löytyivät. 

Matka on tullut päätepisteeseensä.

Ukkeli käski tulla odottelemaan pylvään numero kaksi viereen, ja tein työtä käskettyä. Onneksi kyseinen pylväs löytyi helposti. 

Hetken päästä autonkuljettaja kurvasi paikalle näyttävästi – kovaäänisesti torvea soittaen – ja pääsimme lähtemään kohti anoppilaa. Saavuimme anoppilaan joskus puoli neljän aikaan aamulla.

Intiassa juhlittiin eilen Sankrantia, ja anoppilan oven edessä oli kauniit muggu-koristelut. 

Semmoinen oli se matka! Tänään olen ottanut rennosti, eli purkanut tavarat, nauttinut anopin herkuista (sain aamiaiseksi dosia!) ja pessyt yhden koneellisen ukkelin pyykkejä. 😆 Huomiseksi voisin yrittää ehkä keksiä jotain – jos ei muuta, niin voisin käydä iltakävelyllä tutulla polulla järven rannassa. 

Kivaa päivän jatkoa!