Enpä olekaan vielä päivittänyt Durgam Cheruvu -järven kuulumisia. Monelle lukijalle järvi onkin jo entuudestaan tuttu, sillä järveä ympäröi kävelypolku, joka on minulle tärkeä lenkkeilypaikka. Järvihän sijaitsee ihan tuossa vieressä, kuten siitä aiemmasta talojen purku-uhasta kävikin ilmi, joten sinne on helppo mennä. Ei tarvitse ylittää edes yhtään tietä! Järvellä ei tarvitse kävellä autojen seassa eikä liikenteen metelissä, vaikka on sitä meteliä järvelläkin, sillä valoshown musiikki pauhaa todella kovalla. Onneksi polulla on hiljaisempiakin kohtia.
Järven ympäristöä uudistetaan, sillä Inorbitin puolelle oli tullut uusi tienpätkä. Olin nähnyt autolla ohi mennessäni, että tien varteen maalataan eläinten kuvia, joten piti lähteä pällistelemään niitä.
Vastaan tuli joukko poikia, jotka mainostivat Azorten vaatemyymälää. Olen kirjoitellut aiemminkin (täällä), että intialaiset ovat hyvin innovatiivisia mainostajia, mutta tällaista en ollut vielä nähnyt. Nuorukaiset kävelivät kadulla isot mainostaulut selässään, mikä havahdutti varmasti ohikulkijat: nyt on mainostaulu ottanut jalat alleen.
Keskimmäistä kaveria hihityttää. 😅 |
Eläinkuvia maalattiin vielä, joten kuvaan tuli maalaustelineetkin.
Näppärät ja vähän tilaa vievät maalaustelineet. |
Intialaiset ovat syväkyykyn maailmanmestareita. |
Apina oli jo valmis. |
Tiikerikin oli, mutta se oli vielä telineiden takana. |
Tietä kävellessäni perääni juoksi siistiin vaaleanpunaiseen kauluspaitaan pukeutunut nuorukainen, joka pysäytti minut kysyen: "Madam, are you exploring the city?" (onkos rouva tutustumassa kaupunkiin). Koska en halunnut kuulla, mitä nuorukaisella olisi tarjottavanaan, tokaisin, että en ole, vaan asun täällä. Nuorukainen totesi, että okei, kääntyi kannoillaan ja katosi.
Seuraavassa kuvassa kuvasin poliiseja, jotka ottivat kiinni moottoripyöräilijöitä. Hyderabadin liikennepoliisin tärkein toimi tuntuu välillä olevan moottoripyöräilijöiden pysäyttely ja heidän paperiensa tutkiminen. Jos moottoripyöräiljä sattuu ajamaan ilman kypärää, kuten usein käy, niin vielä parempi.
Poliisit katsoivat minua sen verran pitkään, että olin muka kuvaavinani siltaa. Katselin siltaa ikään kuin puntaroiden parasta kuvakulmaa ja otin vielä toisenkin kuvan.
Tähänkin kuvaan sattui tulemaan poliisi. 🙈 |
Kuvan poliisi lähestyi minua kuvan otettuani, ja ajattelin että perkele; nyt taisi tulla sanomista. Mutta poliisi rupesikin viittoilemaan kohti yläpuolella olevaa siltaa ja selitti, että silta on illalla hienosti valaistu. Kiitin tiedosta ja sanoin tulevani katsomaan siltaa illalla uudestaan.
Taustalla näkyy Durgam Cheruvu, joten kohta päästään postauksen aiheeseenkin. 😆
Järven laidassa oli aiemmin iltaisin pitkä liuta ruokakärryjä, jotka olivat minusta tosi kivoja (olen videoinut niitä täällä). Nyt kaikki ruokakärryt olivat kuitenkin jostain syystä kadonneet (olisivatko ne olleet laittomia tai jotain). Se oli harmillista siitäkin syystä, että alueesta näytti tulleen bussien pysäköintipaikka.
Ihmettelin ensin, mitä busseja nuo oikein olivat, mutta se selvisi, kun tavasin kylttejä bussien ikkunoissa. Bussit olivat eri yritysten busseja, jotka kuljettavat työntekijöitään eri puolille kaupunkia. Naisille näkyi olevan oma ilmainen bussi, joka kuljettaa naisia Madhapurin ja Inorbitin väliä. Kylläpä Hyderabad alkaakin kuulostaa turvalliselta paikalta naisille. 🙈
She shuttle. 😆 |
Durgam Cheruvun pääsylippujen hinnat olivat ennallaan eli hyvin huokeat.
Kertamaksu puistoon maksaa 10 rupiaa eli 11 senttiä ja vuosimaksu 2000 rupiaa (22 euroa). Rupiat saa helposti muutettua summittaisiksi euroiksi sillä tavalla, että jättää lopusta kaksi nollaa pois.
Puistossa oli kaikki lähes ennallaan, enkä ole sen takia viitsinyt ottaa järvellä hirveästi kuvia, kun olen kuvannut täällä niin monesti ennenkin.
Moottoriveneily näytti olevan entistä suositumpaa. Taustalla näkyy se vanhan moskeijan rotisko, joka oli edelleen samassa jamassa kuin ennenkin, sekä sen takana uusi moskeija.
Hämmästelin ensimmäisellä lenkilläni isoa styrox-laatikkokasaa, joka oli yhden suuren kiven vieressä. Laatikoiden merkitys selvisi seuraavalla lenkillä.
Järvellä oli porukkaa kalassa, ja toiminta oli ilmeisen suurimittaista, kun laatikoita kuskattiin oikein lava-autolla.
Vilkaisin ohimennessäni yhteen avoimeen laatikkoon, ja se oli melkein täynnä isoja kaloja! Mitään jäätä laatikoissa ei ollut, joten toivottavasti kaloja ei kuljeteta mihinkään Pohjois-Intiaan. 😆
Verkkokalastusta ja hienosti kelluva lautta. Pysyy ihan pinnallakin. |
En ole ihan varma, onko Durgam Cheruvusta kalastaminen laillista touhua ainakaan tuossa mittakaavassa, mutta onneksi asia ei ole minun murheeni. Meni kyllä vähän kalansyöntihalut.
Moskeijan kupeessa sijaitseva näköalapaikka oli kerrankin vapaana, joten istuskelin siinä hyvän tovin ihastelemassa maisemia.
Kun pääsin takaisin anoppilaan ja autonkuljettaja kuuli, että olin ollut Durgam Cheruvulla kävelemässä, hän neuvoi, että minun kannattaisi vältellä istumista moskeijan lähellä, kun siellä on kuulemma huumeidenkäyttäjiä ja kaikenlaisia hörhöjä. Totesin tähän, että kappas vaan, kun tulen juuri istumasta sieltä. 😆 En ole koskaan osannut pelätä järvellä, mutta autonkuljettaja tuntee alueen sen verran hyvin, koska asuu itse ihan lähellä, että on kai otettava hänen neuvonsa vakavasti.
Muistaakseni noita vasemmanpuolimmaisia rakennuksia ei vielä viime käynnilläni ollut.
Paul-kalorikahvila on vasemmanpuolimmaisen rakennuksen pohjakerroksessa. |
Valoshow oli tullut myös järven toiselle laidalle, joten tälläkin puolella järveä oli nyt meteliä. Kun kävelee valoshown kaiuttimien ohi, tuntuu, että tärykalvot räjähtävät. Valoshowta voisi kyllä uudistaa pikkuisen jotenkin, sillä shown aikana soivat täsmälleen samat kappaleet kuin vuonna 2023. Kappaleet kuuluvat anoppilaankin, ja ne ovat: Europen Final Countdown; Celine Dionin My Heart Will Go On ja Naatu Naatu teluguelokuvasta RRR.
Valoshowta järven toisella puolella. |
Poliisin kehuma silta iltavalaistuksessa. |
Inorbit-ostoskeskus. |
Appivanhemmat lähtivät eilen keskiviikkona pariksi päiväksi Tirupatiin, kun siellä on yhdet häät, ja anoppila jäi minun ja ukkelin haltuun. Talo on tuntunut oudon tyhjältä varsinkin ilman anoppia. 😅 Piti jatkaa vielä tästä aiheesta, mutta lopetankin tähän, ettei tule liian pitkää postausta. Ehkä on parempi kirjoitella useammin ja lyhyemmin kuin harvemmin ja pitkästi.
😘
Ääneen täälä itsekseni naureskelin kun muka siltaa kuvailet 🤣🤣hihihihhiiii! mäki kuvailen välillä muka jotain muuta vaikken sitä kuvailekkaan 😅
VastaaPoistaKannattaa varoa hörhöjä ja huumekäyttäjiä , mä aina ajattelen ett niilä voi olla joku psykoosi päällä ja luulla ett mä olen joku vihollinen ja ne hyökkää mun päälle 😵💫
Kivoja päiviä teile ilman muita porukoita 💛💚
Mä harrastan usein tuota, että otan kuvan jostain mutta olenkin kuvaavinani jotain ihan muuta. 🤭
PoistaMä olen viime aikoina alkanut ottaa vähän enemmän tosissani tuommoiset varoitukset ja katsomaan tarkemmin, missä liikun. En tiedä, onko se tervettä järkeä vai vain keski-iän tuomaa pelkoa, että heitän veivini liian aikaisin. 🤣
Kiitos, Ulrika. ❤️ Oon ollut tänään tosi väsynyt, enkä ole pystynyt nauttimaan tyhjästä talosta niin paljon kuin olin etukäteen kuvitellut. 🤪
Tarkkaan tihrustaja bongasi Mäkkärin M:n. 🤣 Hienoja ne eläinaiheiset maalaukset! Miten maalaajat osaavatkaan saada aikaan niin isoja kuvia niin lähietäisyydeltä? Arvostan! Oikeasti Europe'a ja Celine'ä, uuh. ♫. Menen kuuntelemaan sen kolmannen kappaleen... Kiitos, kun kuvaat ja kirjoitat! ♥
VastaaPoistaOlipas siinä vauhtia ja menoa! Arvaapa, mitä nyt rallattelen.... 😅
PoistaNo nyt minunkin piti mennä etsimään se Mäkkärin M, ja löytyihän se lopulta. 😅
PoistaMinäkin ihmettelen maalaajien taitoja, miten he pystyvät saamaan aikaiseksi noin hienoja ja aidon näköisiä kuvia. Minä en saisi aikaiseksi samanlaisia miltään etäisyydeltä. 🤣
Pahoittelut korvamadosta. 🤭 Intialaisilla (tai ainakin telugumusiikin tekijöillä) on ärsyttävä taito tehdä sellaisia kappaleita, että ne jäävät soimaan päähän kertakuuntelulla.
Kiitos sinulle, ihana Stansta, että jaksat lukea. ❤️
Vautsi mikä Naatu video, loistava kunto-ohjelma. Ilman sun linkkiä ei tästäkään hauskuudesta olis aavistustakaan. Muutenkin taas kaikkea mielenkiintosta ja kivaa. pieni h
VastaaPoista