Eipä tässä mitään

Ensimmäisenä päivänä kävimme ukkelin ja autonkuljettajan kanssa ostamassa Cromasta vedenkeittimen, kun ukkeli oli havahtunut minun Suomessa ollessani siihen tosiasiaan, että anoppilassa ei ollut semmoista. Olen keitellyt aamukahvivedet anoppilassa tähän asti kattilassa, eikä minulle ollut tullut mieleenkään, että veden keittämistä voisi helpottaa ja nopeuttaa jotenkin. 😆 (Valmistan siis kahvini pressopannussa.) 

Minua ärsyttää edelleenkin mennä Intiassa erikoisliikkeisiin, sillä niissä on tyypillistä, että heti kun astuu kaupasta sisään, vastassa on puolen tusinaa myyjää, joille pitää kertoa, mitä on etsimässä. Pelkkä tuotteiden katselu ilman myyjän/myyjien läsnäoloa ei siis onnistu, mikä on tietysti toisaalta hyväkin: ainakaan myyjiä ei tarvitse etsiskellä, kun palvelua on saatavilla ihan liiaksi asti. 😆

Tarvitsisin Suomeen uuden "mixien" (en muista, miksi tällaista laitetta kutsutaan suomeksi 🙈), jolla voisin jauhaa mausteet ja tehdä chutneyt, kun omani alkaa olla jo aika vanha. Tuommoisen kuljettaminen Suomeen vaatisi kuitenkin aika paljon tilaa matkalaukusta, enkä ole ihan varma, mahtaisiko laukussani olla sellaista tilaa. 😆 Tosin olen tuonut nykyisen mixienkin Intiasta, joten on se aiemminkin onnistunut. 

Croman parkkihallissa joku veti sikeitä. Lienee jonkun asiakkaan autonkuljettaja?

Anoppilaan palatessamme näin auringon laskevan, ja kipaisin katolle katsomaan, näkyisikö auringonlasku sieltä. Ei näkynyt, kun aurinko laski viereisen toimistotalon taakse. 

NCC söi auringon.

Katolla.

Sen sijaan katolta näkyi viereinen Durgam Cheruvun järvi ja puisto, jossa minäkin käyn lenkkeilemässä. 

Polkuveneitä.

Aikani katolla töllisteltyäni päätin lähteä takaisin alas, mutta kun laskeuduin portaat viidenteen kerrokseen, jossa on katolle vievä portti, huomasinkin portin olevan lukossa. 

Lukossa on ja pysyy.

Jonkun oli siis täytynyt sulkea portti heti minun jälkeeni, sillä tullessani portti oli ollut auki. Pieni levottomuus meinasi ottaa vallan, mutta sitten soitin autonkuljettajalle, joka lupasi tulla avaamaan portin. Odottelin portin takana, ja minuutit tuntuivat kuluvan todella hitaasti. Lopulta kuulin autonkuljettajan varvastossujen läpsytyksen, mutta ääni tuntui kuuluvan ihan väärästä suunnasta – katolta. Pian autonkuljettaja ilmestyikin, ja juuri sieltä katon suunnasta eikä lukitun portin takaa. Kuinka autonkuljettaja oli sinne päässyt? Selvisi, että katolle johti kaksi porttia, ja minä olin mennyt katolle toisesta – siitä, joka on lähempänä anoppilaa – ja yrittänyt epähuomiossa tulla alas toisesta, joka oli lukittu. Anoppilassa sattui olemaan vieraita, ja heillä oli hauskaa, kun miniä oli jouduttu "pelastamaan" katolta. 😆

Tuttu meininki: aamukahvi ja sanomalehti.

Appiukko oli tämän alueen puheenjohtaja reilun vuoden ajan, eli alueen toiminta oli ikään kuin appiukon vastuulla. Alueella asuu käsittääkseni reilut 80 perhettä, osa kerrostaloasunnoissa ja osa rivitalotyyppisissä taloissa. Appiukko kuitenkin erosi pestistään ennen määräajan päättymistä, sillä jotkut alueen asukkaat eivät piittaa säännöistä vaan toimivat oman päänsä mukaan. Tuossa appivanhempien asunnon edessä, pihan puolella, asuu esimerkiksi yksi näyttelijä, joka sai yhtäkkiä päähänsä, että hänen pitää saada asuntoonsa yksi kerros lisää. Lisäkerrosten rakentaminen ei ole alueella sallittua, mutta näyttelijäpä ei tästä välittänyt, vaan rakensi lisäkerroksen omine lupineen. 

Lisäkerros näyttää olevan viimeistelyjä vaille valmis.

Kadun puolellakin oli tapahtunut muutoksia, sillä se entinen hiekkakenttä oli muuttunut laatoitetuksi alueeksi. 

Ihmettelin, mikä alueen tarkoitus oikein oli, ja anoppi kertoi, että kaupunki oli päättänyt laatoittaa alueen ja tehdä siitä asukkaiden oleskelu- ja pelipaikan. Ihmiset pelasivat siellä kuulemma sulkapalloa ja krikettiä ja viettivät aikaa muutenkin. Tulin näkemään sen itsekin myöhemmin. 

Moni on myymässä asuntoaan anoppilan asuinalueella, sillä ihmisillä on pelko tulevaisuudesta. Hallitus sai nimittäin jokin aika sitten päähänsä, että osa tämän alueen taloista on rakennettu luvattomasti Durgam Cheruvu -järven puskurialueelle, ja talot tulee siitä syystä purkaa. Asiasta ilmoitettiin talojen asukkaille piirtämällä talojen ulkopuolelle F-kirjain, joka tulee ilmeisesti lyhenteestä FTL (= full tank level), ja talojen purkamiseen annettiin aikaa ruhtinaalliset 30 päivää. Ihmiset odottivat kauhuissaan, ilmestyisikö pelätty F-kirjain heidän ovensa taake, ja meitäkin ahdisti ukkelin kanssa, kun pelkäsimme, miten appivanhemmille kävisi, jos hekin saisivat tällaisen ilmoituksen. Eihän heillä ollut asuntoa ostaessaan mitään tietoa siitä, että talo on puskurialueella, ja tuskin oli kenelläkään muullakaan. Asia on ilmeisesti vaiheessa, sillä anoppi sanoi, että asia oli viety oikeuteen, mutta enpä ihmettele, jos porukka haluaa muuttaa täältä pois. Vastapäätä asuvaa näyttelijää ei tulevaisuus kuitenkaan näytä pelottavan, kun hän tekee lisäkerroksiakin. 😆

Tulopäiväni iltana kävimme ukkelin, anopin ja autonkuljettajan kanssa syömässä Pancha Kattu Dosa -nimisessä pikaruokapaikassa, joka on erikoistunut dosa-lättyihin. 

Ruoat tilataan ja noudetaan tiskiltä, ja palvelu on ilahduttavan nopeaa ja ruoka halpaa. Nykyään ei hirveästi huvita mennä täällä ns. hienompiin ravintoloihin, sillä ruoka on poikkeuksetta ylihinnoiteltua eikä todellakaan hintansa väärtiä. Lisäksi ruokaa saa odotella usein tuskastuttavan kauan, ja palvelu jättää toivomisen varaa. 

Idli-kakkusia kahdella chutneyllä ja podilla (mausteinen jauhe).

Minä tilasin Neyyi Kaaram Onion Dosan, jonka täyte pitää sisällään sipulia, gheetä ja mausteista tahnaa.

Minun dosani.

Ja sen sisältö.

Ruoka oli erinomaista, odotusaika lyhyt ja hinnat erittäin edulliset. Tilasimme kaksi lautasellista idlejä ja kolme dosaa, ja kaikki kustansivat yhteensä huimat 400 rupiaa (4,5 euroa).

Ravintolan seinillä oli kivoja maalauksia.

Palatessamme anoppilaan näin taivaalla kuun, joka oli tällä kertaa punainen. 

Autonkuljettaja oli toivonut jo kauan ukkelilta kauko-ohjattavaa autoa, ja nyt se odotettu Amazon-paketti saapui. 😅

Auto oli komea ja autonkuljettajalle mieleinen. Autonkuljettajalla on ikää 28 vuotta, mutta ikä ei ole mitenkään esteenä sille, etteikö ihminen voisi leikkiä kauko-ohjattavalla autolla. Intialaiset ovat ihan eri tavalla leikkisiä kuin esimerkiksi suomalaiset, ja intialaiset näyttävät usein saavan iloa asioista, jotka suomalaisen silmiin saattavat näyttää jopa lapsellisilta. Olen itsekin sen verran jäykkäniskainen suomalainen, että minulla on vaikeuksia juhlia esimerkiksi holia, joka sisältää itsensä ja toisten sotkemista värijauheilla. En voi sille mitään, että väreillä sotkeminen on minusta tyhmää. Juuri äsken vietettyyn Sankrantiin taas kuuluu olennaisena osana leijojen lennättäminen, enkä kyllä jaksaisi innostua mistään paperinpalasen lennättämisestään. 🙈

Toisaalta melkein mikä tahansa saattaa olla Intiassa tappavaa – jopa leijojen lennättäminen. 

Leijojen lennätysnaruissa käytetään yhä usein kiellettyä kiinalaista manjaa, jota voi tilata netin kautta ja joka on vaarallinen siitä syystä, että se on niin terävää, että se voi katkaista vaikka kaulan. Kauloja katkesikin – sekä ihmisten että eläinten – taas tänäkin Sankrantina. 

Oli tarkoitus kirjoitella vielä muutakin, mutta ehkä tämä riittää nyt tällä kertaa. Pahoittelut siitä, että en ehdi hirveästi lueskella täällä anoppilassa muiden blogeja ja kommentoida, kun aika riittää hädin tuskin tähän omaankaan blogiin, mutta yritän parhaani mukaan. 

😘