Jos mies sanoo tekevänsä jotain, hän kyllä tekee sen. On ihan turha muistutella asiasta puolen vuoden välein.


torstai 26. toukokuuta 2022

Tämä oli tässä

Viimeistä viedään eli vielä kerran Budapest. 

En ole koskaan aiemmin käynyt synagogassa, mutta nyt oli päästävä käymään Dohány-kadun synagogassa, jonka sanotaan olevan Euroopan suurin (ja myös yksi koko maailman suurimmista). Rakennus oli niin valtava, että ei ollut mitään mahdollisuutta saada sitä kokonaan kuvaan.

Sisäänpääsymaksu yllätti, sillä se oli 7000 forinttia eli 18 euroa per lärvi. Kaksi ihmistä sai pulittaa sisäänpääsystä siis kokonaiset 36 euroa, joka on minusta törkeä hinta yhdestä synagogakäynnistä. Tosin oli käynyt jo ilmi, että Budapestissa osataan periä maksua kaikesta mahdollisesta. Ymmärrän toki, että turisteilta halutaan mahdollisimman paljon rahaa, mutta ärsytti siitä huolimatta. 

Synagogan ovella istui mies, joka jakoi kaikille miespuolisille kävijöille valkoisia "hattuja", jotka tuli laittaa päähän ennen sisälle menemistä. Hattu on nimeltään käsittääkseni kippah, ja sitä käytetään lähinnä kai rukousten aikana mutta näköjään myös synagogassa muutenkin. Monenlaista pukeutumissääntöä olen nähnyt, mutta tällaiseen hatunkäyttöpakkoon en vielä ole törmännyt. Ensimmäisenä mieleeni tulee vihreä kaapu, joka minun piti pukea päälleni Singaporessa moskeijaan mennessäni, kun olin ollut niin ääliö, että olin yrittänyt pyrkiä moskeijaan minihameessa (juttu siitä täällä). Huvitti kun etsin tuota moskeijajuttua ja luin toista Singapore-postaustani, niin siellähän oli kuva hunajakennosta hotellin aamiaisella. Eli olen nähnyt hunajakennoja aamiaisella ennenkin, mutta en vain muistanut asiaa.  

Ukkelin synagogan ovella saama hattu ei ollut mikään oikea hattu vaan pahviläpyskä, jonka päässä pysyminen osoittautui haasteelliseksi. Sitten huomasin hatussa pinnin, jolla sain kiinnitettyä läpyskän ukkelin hiuksiin niin, että se pysyi jotenkuten päälaella.

Siellä on ja pysyy.

Sisällä yksi mies repi pakkauspaperin näköisestä rullasta isoja paperinpaloja, jotka hän ojensi niille naisille, joilla oli liian paljaat olkapäät. Minä en tarvinut tällä kertaa lisävarusteita, vaikka minulla olikin polvipituinen hame. 

Synagoga oli todella upea, joten melkein oli kannattanutkin maksaa se 36 euroa.

Istumapaikat oli numeroitu, ja monen paikan kohdalla oli jonkun nimilaatta. 

Nimikkopaikka.

Synagogan sisäpihalla oli kaunis hautausmaa.

Hautausmaalle on haudattu 2000 juutalaista, jotka surmattiin holokaustissa toisen maailmansodan aikana. Suurin osa näihin massahautoihin haudatuista jäi tunnistamatta. Yhteensä Unkarin juutalaisia tapettiin holokaustin aikana yli puoli miljoonaa. 

Nykyään Unkarissa on yksi Euroopan suurimmista juutalaisyhteisöistä, 80 000–120 000 henkilöä, joista suurin osa asuu Budapestissa.

Synagogan takapihalla oli unkarilaistaiteilija Imre Vargan metallista tehty Weeping willow- eli Itkupaju-niminen teos, jonka lehtiin oli kirjoitettu holokaustin aikana kuolleiden nimiä. 

Synagoga oli Budapestin juutalaisalueella, ja kuljeskelimme jonkin aikaa juutalaiskortteleissa. 

Pyöräkorjaamo.

Parkkipirkko.

Eroottinen teatteri oli harmittavasti suljettu. 😆

Päädyimme yhteen ravintolaan, jossa tilasimme viiden mezen kokonaisuuden, vaikka ei ollut vielä oikein nälkäkään. Olimme jotenkin ajatelleet annosten olevan huomattavasti pienempiä, ja meni taas pakkosyömiseksi. 

Ruokajutut eivät oikein onnistuneet tällä matkalla, ja kummallisinta on, että emme käyneet kertaakaan eteläintialaisessa ravintolassa, vaikka niitä löytyi kaupungista ainakin kaksi (pohjoisintialaisia ravintoloita oli kaupungissa ainakin parikymmentä). 

Yhtenä iltana (taisi olla lauantai) kuljeskelimme hotellimme lähellä ja etsiskelimme ruokapaikkaa. Kaikki paikat olivat aivan täynnä, joten päädyimme iltamyöhäisellä Hard Rock Cafehen. 

Sielläkään ei ollut tilaa kuin baaritiskillä, ja kun siihen ei viitsinyt oikein mitään pihvejäkään tilata (sormisyötävä tuntui baaritiskille sopivammalta), tilasimme tarjoilijan suosituksesta paikan erikoisen eli napostelulautasen, jossa oli vähän kaikkea. Kun annos saapui pöytään, meinasin pyörtyä. 😆

Pientä naposteltavaa Hard Rock Cafen tyyliin. Lautanen näyttää kuvassa paljon pienemmältä kuin se oli.

Muutama iltakuva kaupungilta: 

Karkkikauppa.

Gellértinvuori, Vpaudenpatsas ja Citadella-linnoitus.

Ukkeli ei välitä kauppahalleista, joten kävin yhtenä iltapäivänä yksinäni Budapestin suuressa kauppahallissa ukkelin jäädessä viettämään siestaa hotellille. Matka kauppahallille ei ollut pitkä, mutta päätin mennä ratikalla, kun teki mieli kokeilla ratikalla matkustamistakin ja kun minulla nyt oli niitä lippuja!

Hotellin edessä olevat ratikkapysäkit ovat vähän vaarallisia, sillä raiteita ja laitureita ei ole eroteltu oikeastaan mitenkään. 

Minulle meinasikin käydä taas gaudit, kun en huomannut yhtä ratikkaa, ja meinasin jäädä sen alle.

Kakkosen ratikka ajaa pitkin Tonavan vartta, joten samalla voi ihailla jokimaisemia.

Kauppahalli oli valtava. 

Pohjakerroksessa oli ruokatavarat ja yläkerrassa ravintolat, käsityöt, matkamuistot ynnä muu. 

Vessa-asiointi maksaa, totta kai.

No nyt on turistisälää.

Vähän erikoisempia maatuskoja. Putinkin siellä näyttää olevan, ja Trump.

Unkarilaisia keittokirjoja, jotta unkarilaisten ruokien syömistä voi jatkaa kotonakin. 😆

Lángos-ravintola.

Lángos – lättänä leipä, jonka päällä on tyypillisimmin juustoa – on suosittua pikaruokaa Unkarissa. Meiltä jäivät lángoksetkin maistamatta, mutta en usko, että menetimme hirveästi. Tästä ravintolasta olisi saanut hieman erikoisempia lángos-versioita. 

Alakerrassa oli jotenkin kuollutta, ja moni liike näytti olevan kiinni. Mietin, johtuiko tämä myöhäisestä ajankohdasta (ehkä torilla on vilkkaampaa aamulla ja aamupäivällä) vai oliko tämäkin koronan aikaansaamaa. 

Paprikakauppias. Unkarihan on kuuluisa paprikastaan.

Löysin vielä yhden kerroksen kellaritasolta, ja siellä sitä vasta kuollutta olikin. 

Paluumatkalla hotellille eksyin yhteen kirkkoon, kun ulkona oli mainos, että kirkon torniin pääsee taas. Kävi ilmi, että tähänkin kirkkoon piti maksaa päästäkseen sisälle (2000 forinttia eli 5 euroa), mutta päätin maksaa mukisematta, koska halusin päästä sinne torniin. 

Belvárosin seurakuntakirkko.

Lippuja myynyt mies tiedusteli, mistä päin olin kotoisin, ja kun hän kuuli, että Suomesta, hän sanoi suomeksi "hyvää päivää". Sain mukaani kirkon pohjapiirroksen, jossa oli selitetty, missä mitäkin on sekä kuvan kirkon seinällä olevasta Neitsyt Maria -freskosta, joka on jo yli 700 vuotta vanha mutta joka oli löytynyt vasta muutama vuosi sitten usean maalikerroksen alta.

Belvárosin seurakuntakirkko on muuten Pestin vanhin rakennus, ja se on rakennettu jo vuonna 1046. Ajatelkaapa, että tuo rakennus on jo melkein tuhat vuotta vanha!

Torni oli hieman hämmentävä paikka.

Piispa Gellertin patsas.

Katto on mallia "couple roof", ja harmitti, kun en löytänyt kattotyypille suomennosta.

Näkymät tornista eivät olleet mitenkään mieleenpainuvat, sillä tornista näkyi lähinnä Erzsébetin silta.

Kirkko itsessään tuntui vähän vaatimattomalta synagogan jälkeen.

Kirkon lattian alla sijaitsee roomalaisen kaupungin raunioita 100-luvulta.

Maalikerrosten alta löytynyt Neitsyt Maria -fresko.

Palasin hotellille kävellen ja tutkiskelin samalla vähän kaupungin tunnetuinta turistikatua, Váci utcaa. 

Sivukuja.

Teksti t-paidasta. En ostanut. 😆

Ravintola, josta sai myös vähän eksoottisempia herkkuja...

...kuten alligaattoria ja kengurua.

Starbucksin edestä löytyi tämmöinen Shakespearen poju, joka ei oikein innostunut meikäläisen lähentely-yrityksistä.

Käsinmaalattua unkarilaista posliinia. Tuo iso pää olisi maksanut 69 500 000 forinttia eli 175 000 euroa.

Viimeisenä päivänä oli vähän mojo kateissa, eikä ilmakaan oikein houkutellut mihinkään. Sateli aina välillä ja oli huomattavan vilpoista verrattuna aiempiin päiviin. Kävimme kuitenkin katsomassa vielä yhtä kirkkoa, Pyhän Tapanin tuomiokirkkoa, ja Westend-ostoskeskusta, jossa sainkin sitten eteeni sen elämäni hirveimmän ravintola-aterian.

Pyhän Tapanin kirkko.

Kirkko on Budapestin suurin kirkko, mitä osattiin hyödyntää taloudellisissa tarkoituksissa. Lipunmyyntiä varten oli perustettu oikein lipunmyyntitoimisto, joka sijaitsi viereisellä kadulla. Jos mieli päästä torniin (me tietysti mielimme), lippu maksoi 8 euroa kappale. Meikäläinen vissiin purkaa ärtymystään tällä tavalla, että kaikki pääsymaksut pitää kirjoittaa näkyviin. 😆

Päähineiden käyttökieltolappu huvitti jokseenkin paljon. Kun synagogassa pitää käyttää päähinettä, kirkossa päähinettä taas ei saa käyttää. Kumma kun jumalalla on eri uskonnoissa eri vaatimukset.

Kirkko oli upea, mutta koska en oikein jaksanut valokuvata, otin (huonolaatuisen) videon. 

Pohdin ukkelille, miksi kirkoista pitää tehdä niin prameita, ja ukkeli vastasi, että varmaan siksi, että kirkon varallisuuden pitää näkyä. Jos syy on oikeasti tämä, niin miksi sen pitää näkyä? Näin ateistina on vaikea ymmärtää, miksi ulkoisiin puitteisiin pitää panostaa niin paljon, kun on kuitenkin henkisistä asioista kyse. 

Torni osoittautui jälleen suhteellisen erikoiseksi kokemukseksi. 

Näkymät olivat harmaana päivänä vähän ankeat.

Westend on Budapestin suurin ostoskeskus, ja se osoittautui vähän sekavaksi paikaksi – ainakin jos ravintolassa käynti oli prioriteettilistalla ensimmäisenä.  

Päädyimme ostoskeskuksen katolle, josta piti löytyä Okay Italia -ravintola.

Westendin kattopuistosta tuli ihan mieleen Redin puistokansi.

Pitkällisen haeskelun jälkeen Okay Italia löytyi puiston päästä, leffateatterikompleksin vierestä. 

Ravintolan lista oli järkyttävän pitkä, ja päädyin lopulta pitkällisen jahkailun jälkeen pastaan, jossa olisi lohta ja parsakaalia. Eteeni saapui kummallinen valkoinen mössö, jonka ulkonäkö oli niin luotaantyöntävä, ettei tehnyt mieli ottaa edes kuvaa annoksesta. Maku oli aivan hirveä, enkä tiedä, mitä pastassa oleva valkoinen aines oli. Kermaa se ei ainakaan ollut eikä juustoa, vaan maku muistutti lähinnä lämmintä maitoa. Lohen ja parsan paloja sai etsimällä etsiä kasan alta.

Tajusin ottaa kuvan vasta kun olin närkkinyt annostani jonkin aikaa. (Tuo keltainen paprikanpalanen on eksynyt lautaselle viereiseltä salaattilautaselta). Yritin saada ruokaa väkisin alas, mutta se lämpimän maidon haju ja maku oli niin kamala, että oli pakko jättää lopulta suurin osa ruoasta syömättä. 

Kun tarjoilija tuli hakemaan lautasia pois ja näki minun lähes täyden lautaseni, hän kysyi, oliko ruoka ollut hyvää. Minä vain vastasin, että juu, oli ollut. Olen tavattoman huono valittamaan ravintolassa mistään, enkä arvannut nytkään valittaa ruoasta, koska ehkä sen kuului olla sellaista, ja ruoka ei vain ollut minun makuuni. Kun tarjoilija kysyi seuraavaksi, haluaisinko ottaa lopun ruoan mukaani, minun teki mieli ruveta kirkumaan, että en halua nähdä pastaa enää ikinä ja että vie ruoka äkkiä pois silmistäni. 😆

Minulla oli loppupäivän vähän huono olo, mutta en tiedä, johtuiko se ruoasta vai matkaväsymyksestä. Parin tunnin lento Helsinkiin tuntui paljon pidemmältä kuin se olikaan, mutta pääsimme vihdoin kotiin.

Paluulennolla tarjoiltiin jääkylmää salaattia ja leipää (joka puuttuu nähtävästi kuvasta).

Suomenojan lintulammen ympäristö näyttää kovin erilaiselta kuin pari vuotta sitten.

Vihdoin ja viimein voin laittaa pisteen Budapest-jutuille, ja sielläkin päässä voitte huokaista helpotuksesta: enempää ei ole tulossa.

Ei muuta kuin mukavaa helatorstain jatkoa! 

😘

34 kommenttia:

  1. Hienoja kuvia taas ja paljon tuttuja paikkoja. Meillä ei pääse miehet ilman kippaa tai muuta päähinettä juutalaiselle hautausmaallekaan. Tuo synagoga on kyllä valtavan iso. Oli varmaan kunnon turvatarkastus ennenkuin pääsi sisään, niin on ainakin täällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, vai että hautausmaallekaan ei pääse ilman päähinettä. Tätäkään en tiennyt, joten kiitos tiedosta. :-)

      Olinkin unohtanut turvatarkastuksen, mutta sellainen tosiaan oli! Vähän nolotti, kun vartijat tutkivat mun käsiveskaa, jossa on kaikenlaista mielenkiintoista tavaraa. :-D Mutta naisella pitää olla mukana aina kaikkea tarpeellista.

      Poista
  2. En muistanutkaan etta tuo synagooga oli noin UPEA! Taallahan ne ovat kovin yksinkertaisia yleensa. Enka muista maksoikokaan, se taisi olla joskus 90-luvun alussa.
    Juu kipa (tai muu paahine) on suotava miehella synagoogassa. Samaan tyyliin kun kirkoissa pitaa miesten ottaa paahine pois (ainakin joissain maissa ollaan kovin tarkkoja).
    Empa olisi ottanut minakaan tuon pastan jaannoksia mukaani. Seuraavalla kerralla sitten sinne kreikkalaiseen Dionysokseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upea oli! Luonnossa oli vielä upeampi kuin kuvissa. Nyt vasta huomasin, että olin unohtanut laittaa kirkkovideon, mutta lisäsin sen nyt, vaikka tuskin sitä kukaan kaipasi. :-D

      Vähän hämmentäviä nämä eri uskontojen säännöt ja oikeastaan aika mielenkiintoisiakin. Olisi kiva tietää, mistä tuokin kipan- tai muun päähineen käyttöpakko juontaa juurensa, siis miksi sitä päähinettä pitää käyttää. Vai onko vain jonkinlainen kunnianosoitus jumalalle tms.

      Dionysos on pantu muistiin, kiitos!

      Poista
    2. Wikipedia sanoo: Syy kipan käyttöön on Talmudin määräys pään peittämisestä rukouksen aikana. Halakhan mukaan mikä tahansa päähine kelpaa pään peittämiseen, mutta kipa on pienen kokonsa ja keveytensä vuoksi käytännöllinen ratkaisu. Viime aikoina siitä on muodostunut myös eräänlainen juutalaisuuden symboli, ja kipan käyttäjä ilmaisee siten kuuluvansa juutalaiseen kansaan.
      Eli ei se mikaan laki ole (toisin kuin esim possunlihan syomisen kieltaminen) mutta se on tapa josta on tullut kaytanto.

      Poista
    3. Tämä selvensi! Kiitos tosi paljon, Anu! <3

      Poista
  3. No olipas... Maksuja kuin Barcelonassa. Mä jäin miettimään, että mitä jos kalju mies menee synagogaan, miten saa tuon pahvikipan pysymään päässä? Mua ärsyttää tuollaiset vaatepakot; ymmärrän ajatuksen maassa maan tavalla ja kulttuuria ja uskontoa kunnioittaen, mutta miksi se ei päde näihin kulttuureihin ja uskontoihin, kun he matkustavat ulkomaille?

    No joo. Mutta onpas tosiaan vähän ällön näköistä tuo pasta... Mä olen onneksi jo oppinut (sivistyneesti) valittamaan, jos ei ruoka miellytä. Onneksi näin ei kovin usein ole käynyt, koska onhan se toisaalta vähän kurjaa nillittää, vaikka olisi aihettakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kysymys! Se pahvihattu oli tosiaan sellainen läpyskä, että ei taatusti pysy kaljussa päässä. Joku mies näytti kulkevan synagogassa pitäen koko ajan toisella kädellään hatusta kiinni. Ja mielenkiintoinen pohtimisen aihe tuokin, miksi säännöt pätevät jossakin ja jossakin muualla taas eivät... Ei ole ollenkaan loogista.

      Mun pitäisi varmaan kanssa opetella valittamaan sivistyneesti. Valittaa kun voi tosiaan niin monella tavalla. Ei aina tartte ruveta räyhäämään kurkku suorana. :-D

      Poista
    2. Menninkaiselle ja muillekin tiedoksi etta ainakin kipaa jatkuvasti kayttavalle on saatavissa kaksipuolisia TARROJA joilla voi sen kipan pitaa kiinni. Israelissa on paljon kaljuja uskonnollisia miehia joten tama tulee tarpeeseen.
      Ja kylla mieheni ja mina ainakin yritamme kunnioittaa ulkomaillakin paikallisia kulttuureja ja uskontoja parhaan mukaan.

      Poista
    3. No jopas sentään! :-D Että tarralla hattu päähän kiinni. Mutta miksipä ei, toimii varmaan hyvin! :-)

      Poista
  4. Aika hienolta nöyttää tuo synagooga, vaikka eksä sanoi että on suurin muttei kaunein. Ohoh, aika korkeita sisäänpääsymaksuja, mutta oletan että iilöä katetaan synagoogan ja kirkkojen ylläpitokuluja, kun toimivat myös turistikohteina. Kippah pitää miehillä aina olla päässä sunagoogissa, se on merkki kunnioituksesta,ja sitä vaaditaan ortodoksisessa synagoogassa kuten tuossa, mutta esim. reformi-synagoogassa sellaista tuskin tarvitsee. Voihan harmi että ruokapuoli Budapestissä noin surkea, etenkin tuo pasta..... Mä olisin kyllä, sanonut ettei huvää, jotta oppisivat tekemään parempaa😏Ihan mahtavan paljon juttuja näkyy löytyvän Budapestissä, omi tosi mielenkiintoista lukea näitä postauksiasi sieltä❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin synagoga oli tosi hieno, vaikka mulla ei tosin olekaan vertailukohtaa, kun tuo oli ainoa näkemäni synagoga. :-) Ja tottahan se on, että pääsymaksuilla katetaan menoja, mutta varsinkin tuo synagogan pääsymaksu oli kyllä todella suolainen.

      Ja kiitos lisätiedoista! Minun tietämykseni synagogista ja juutalaisuudesta on todella vähäistä, enkä tiennyt tuotakaan, että on olemassa erilaisia synagogia ja että niissä on vähän eri käytännöt.

      Mulle iski tuolla pastaravintolassa taas epäilys omaa arvostelukykyäni kohtaan ja mietin, että jospa pastan kuuluikin olla sellaista ja minä en vain ymmärtänyt hyvän päälle. Siitä syystä en uskaltanut valittaa, kun ei ollut oikein mitään konkreettista vikaa, josta edes valittaa – muuta kuin että pasta haisi ja maistui lämpimälle maidolle. :-D

      Kiva, että olit matkalla mukana! <3

      Poista
  5. Eli se papruarkkien jakaminen liittyy myös tuohon että kyseessä ortodoksisynagooga, jossa ei saa olla paljasta pintaa, mutta siis reformisynagoogissa ei tuollaisia säännöksiä

    VastaaPoista
  6. Kiitos taas virtuaalireissusta hienoine kuvineen!
    Mulla jäi jonkun postauksen lukeminen kesken, kun menin linkistä vanhaan juttuun, jonka 42 kommenttia luin. Korjaan tilanteen, kunhan palaan täältä Rovaniemeltä Helsinkiin. Terkkuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä kiittää! Ihana jos olit matkalla mukana. <3

      Mukavaa Rovaniemen-reissua! Ja terkkuja äidille! :-)

      Poista
  7. Tuosta "couple roof" -kuvasta tulee mieleen Notre Damen palaneet kauniit kattorakennelmat (forest).

    VastaaPoista
  8. Hienoja kuvia taas ja paljon olet kyllä ehtinyt nähdä Budapestissä. Olen myös käynyt tuolla synagoogassa, joka oli upea. Kävin sikäläisten kavereitteni kanssa ja he hoitivat sielä maksun. Samalla käytiin siinä vieressä oli taidenäyttely (en muista kenen, yli 10 v sitten). Tuo kauppahalli kuuluu minun must-kohteisiin ja myös langoksen syönti siellä yläkerrassa. Sääli, että siellä on noin paljon kiinni noita liikkeitä. Tuossa kirkossa en olekaan käynyt; olen käynyt vain Matiaksen kirkossa siellä Kalastajalinnakkeen vieressä, olen ollut myös konsertissa siellä.
    Tonavan rannalla lähellä teidän hotelli oli myös Unkarin juutalaisten kyydityksestä muistuttava muistomerkki, metallikenkiä siinä rannalla jonkun matkaa. Tosi puhutteleva.
    Pitää kyllä kohta päästä tuonne, sillä Etnografinen museo on muuttanut uuteen wau-arkkitehtuurirakennukseen, jonka vihkiäiset oli viime viikolla. Setä O. piti siellä puheen (yök!). Entinen museo oli Parlamenttitaloa vastapäätä, siis samalla puolella, siinä joku puisto välissä. Mulla on paljon tuttuja töissä siellä museossa.
    Sääli että teidän ruokailut eivät oikein onnistuneet Budapestissä. Olen kyllä useimmiten saanut hyvää ruokaa siellä, mutta olen mennyt sitten tuttujen suosittelemiin paikkoihin ja niistä usein on pitänyt nykyään varata pöytä.
    Mukavaa loppuviikkoa, toivottavasti huomenna ei sada.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipas kiva lukea kokemuksistasi! Sinä tunnet kyllä Budapestin kuin omat taskusi. Kiva että tuli kuitenkin sinullekin joitain uusia paikkoja postauksessani. :-) Meiltä taas jäi Matiaksen kirkko käymättä, vaikka ihan siinä vieressä oltiin.

      Se kenkätaideteos, Shoes on the Danube Bank, oli tarkoitus käydä katsomassa, mutta se jotenkin unohtui. Varmasti on ollut puhutteleva kokemus.

      Minäkin katselin Etnografista museota sillä silmällä, mutta se oli muistaakseni suljettu silloin kun me olimme Budapestissä. Mutta tuossahan olisikin selitys asialle, jos museo kerran muutti uuteen rakennukseen. Toivottavasti pääset näkemään museon pian!

      Me ollaan ukkelin kanssa äärimmäisen huonoja varailemaan pöytiä etukäteen, kun tykätään liikkua aina fiilispohjalla. Mutta nykyään fiiliksen mukaan liikkuminen harvemmin toimii, ja saamme jäädä nuolemaan näppejämme – tai syömään jotain Hard Rock Cafen yllätysannoksia. :-D

      Mukavaa loppuviikkoa sinullekin! Mulla on päivät helatorstain takia ihan sekaisin, ja meinasin toivotella mukavaa alkavaa viikkoa (olen siis ihan sunnuntaissa).

      Poista
  9. Kamalan näköinen pasta-annos. Huh!
    Olin jokunen vuosi sitten Budapestistä ja jossain ravintolassa pyysin kasvisruokaa. Sain kolme isoa palaa halloumi juustoa!
    Ihmettelen ettette käyneet tutustumassa raunioravintoloihin, missä viihdyimme ystäväni kanssa iltaisin. Toisaalta minulta taas jäi upea synogoga katsomatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin! Annos ei oikein houkutellut syömään ulkonäkönsä puolestakaan, vaikka maku olisikin ollut kohdallaan.

      Luinkin jostain, että kasvissyöjillä voi olla hankalat oltavat Budapestissä, kun ruoka on niin lihavoittoista. Toisaalta jos tykkää esim. intialaisesta ruoasta, niin intialaisista ravintoloista löytää taatusti hyvää kasvisruokaa.

      Raunioravintolat jäivät tosiaan käymättä, kun arvelin, että ukkeli ei välittäisi niistä, joten en edes ehdottanut raunioravintolaa ukkelille. Ja ne, joita katselin, näyttivät olevan täyteen varattuja, ja me ollaan muutenkin tosi huonoja varailemaan pöytiä etukäteen.

      Poista
  10. Oih - olipa upeaa aloittaa "välipäivän aamu" Budapestissä!
    Huomaan, että paljon jäi meiltä vielä näkemättä/kokematta ja ihailen miten PALJON olette ennättäneet (siis kuinka monessa päivässä?)
    Synagooga kertakaikkisen upea - meillä vierailuja paljon vaatimattomimmissa ja muutama kipa muistonakin valokuva-albumiin liimattuna - pinnillä varustettua ei, mutta tarroilla ja nauhat leuan allekin oleva, hih... Se oli kyllä koomisen näköinen ja oli vielä sellaista tummansinistä "kertakäyttöliinakangasta" - Ukko-kultani oli kuin pikkumatruusi, sellainen 4v, hih!!
    Voih tuota pastaa - ei todella toteudu mummini sanonta, se 4 väriä lautasella... olen muuten silläkin kommentilla palauttanut joskus vastaavan annoksen - eli kyllä saa ja pitää antaa palautetta ja luottaa omiin aisteihin, haju/maku/näkö... mut mun aisteja herkisti kyllä Hard Rock Cafen yllätysannos... tosin paljon rasvaista, mutta niin kaunisti esillä - että!!
    Onkohan joskus ihan tuon vuoksi eksyttävä kyseisen ketjun kahvilaan, hmm... se kokemus kun puuttuu - me kierretään aina mitä kummallisimpia (paikallisia) kuppiloita. Mun kaunein annos on ollut Busanissa - uskomaton leipatarjotin, jota yrittänyt monet kerrat matkia jälkikäteen onnistumatta.

    Mutta siis kiitos täydentävistä Budan matkakokemuksista, olen zoomaillut, nauttinut ja ihaillut tapaasi kuvata ja kertoa matkakokemuksia!! Upeaa on ollut palata omiin muistoihin, nähdä tuttuakin "uusin silmin" ja ihan kokematonta/tietämättä, että oli niin lähellä moisia kokemuksia!!
    Kiitos-kiitos-kiitos!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se yleensä menee, että ihmisiä kiinnostavat vähän eri asiat matkalla, joten tulee katseltua eri juttuja. Me oltiin reissussa vaan kolme yötä ja neljä päivää (joista kaksi oli vajaita, kun toinen oli tulo- ja toinen lähtöpäivä), eli aika paljon ehdittiin noinkin lyhyessä ajassa. :-D Eikä tullut edes mikään yliannostuskaan vielä. Mä en oikein tykkää kuluttaa matkoilla aikaani hotellissa, kun ulkona odottaa tuntematon ja jännittävä maailma, jossa on niin paljon tutkittavaa!

      Minua harmitti, kun se ukkeli kipa hävisi jonnekin. Naurattaa kun kuvittelen miehesi (vaikka en edes tiedä, miltä hän näyttää) pikkumatruusina sininen lappu päässä. :-D

      Olihan tuo Hard Rock Cafen annos tosiaan taidokkaasti aseteltu, mutta terveellisyys oli tuosta kyllä kaukana. Ei sen puoleen, että aina tarttisi niin terveellistä ollakaan. Tuommoinen leipätarjotin kuulostaa ihan mahtavalta! Itse olen sellainen leipähiiri, että voisin varmaan elää loppuelämäni pelkällä leivällä. :-)

      Ihanaa, että olit matkalla mukana ja kommentoitkin niin ahkerasti. Lämmin kiitos sinulle! <3 Mukavaa viikonloppua! Täällä on Hernesaaren laivat peittyneet sumuun...

      Poista
  11. Lentokoneen salaattiannos näytti paljon paremmalta, kuin tuo pasta.
    Mietin, että montako päätä ostit parvekkeelle? Siinä olisi oiva sisustuselementti!
    Onko tuolla puiston kasvien sisällä auto? Huomattavasti paremman näköinen tilataide on tuo synagoogan sisäpihalta löytyvä puu. Todella upea! Niin on tuo synagooga muutenkin. Ymmärrän hyvin, että muut kirkot näyttivät tuon jälkeen vaisuilta. Hämmentävää, miten tuo on saatu rakennettua. Monet kirkot ovat kuitenkin todella vanhoja ja sen aikaiset menetelmät alkeellisia.
    Mihin suuntaatte seuraavaksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salaattiannos olikin tuhat kertaa parempi kuin se pasta, vaikka salaatti olikin melkein jääkylmää. Maku oli kumminkin kohdallaan, että siinä mielessä ei ollut valittamista!

      Haha, en ostanut päitä, kun olisin varmaan hajottanut pään, ennen kuin olisin päässyt kotiin asti. Siinä olisi mennyt muutama euro hukkaan. :-)

      Oli siellä kasvien sisällä auto. Mikä lienee puutarhaneronleimaus tuokin (mä en oikein ymmärrä näistä puutarhajutuista). Sinänsä kyllä ihan hieno – ainakaan ei tule ihan heti toista samanlaista vastaan!

      Minä mietin ihan samaa, että miten ihmeessä tuhat vuotta sitten on voitu rakentaa noin taidokkaita rakennuksia, kun ei ollut koneita ja kaikki piti tehdä käsityönä. Huikeaa!

      Seuraava varma matkakohteemme on Amerikka heinäkuun loppupuolella, kun siellä on ukkelin siskontytön häät. Minä olen tosin yrittänyt keksiä keinoa, jolla pystyisin luistamaan niistä bileistä, mutta vielä ainakaan en ole keksinyt sopivan pätevää (teko)syytä. Sitä ennen on pari pienempää reissua suunnitteilla, mutta saa nähdä, toteutuvatko ne.

      Poista
  12. Ulrika50v.blogspot.com27.5.2022 klo 15.49

    Ravintola suihkulähteen kanssa tosi upea ja tuolit myös! Turistikrääsä niin "Unkarimaista". Miettiny että Budabestissä pitäis käydä, mutta ei kai nyt sitt enää kun näin sun kuvat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin se suihkulähderavintola näytti tosi hienolta!

      Hih, toivottavasti et saanut näistä mun kuvista mitään Budapest-inhoa. :-)

      Kivaa viikonloppua! <3

      Poista
  13. Ulrika50v.blogspot.com28.5.2022 klo 10.13

    Ei mitään inhoa päinvastoin!! Oli niin kivat ja hyvät kuvat ett ihan kuin oisin sielä jo ollut <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä sitten. :-) Mie kerkesin jo miettimään, sainko Budapestin vaikuttamaan ihan paskalta paikalta. :-D

      Poista
  14. Kieltämättä melko tyyris sisäänpääsy, mutta onpahan kyllä komeat puitteetkin! Tuo itkupajuteos on myös erityisen upea. Voisin ottaa tuollaisen teoksen vaikkapa omalle pihalle :D

    Paljon näyttää olevan kiintoisia kohteita. Tykkään kierrellä kauppahalleissa (ei ruokasellaisissa tosin) ja tuo missä kävit, näyttää ihanan runsaalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mäkin tulin siihen tulokseen, että kyllä kannatti (ehkä!) maksaa synagogan sisäänpääsystä. Olihan tuo nyt aika ainutkertainen paikka.

      Minä en jostain syystä oikein tykännyt Itkupajusta. Se oli minun makuuni jotenkin vähän liian kylmä ja rönsyilevä. Mutta olisihan tuo melkoinen katseenvangitsija omalla pihalla. :-D

      Kauppahalli oli kyllä kiva, ja yllättävää kyllä (nyt kun jälkeenpäin mietin), siellä ei ollut minkäänlaisia hajuja/tuoksuja. Ukkelihan ei voi sietää kauppahalleja, joissa haisee esim. kala. Tosin sama pätee kaikkiin muihinkin intialaisiin, ja muistan kun vein kerran ukkelin serkun Hakaniemen halliin, ja jostain tuli kalan hajua, niin serkku meinasi oksentaa. :-D

      Poista
  15. Jopas oli kehnon näköinen pasta.

    Minä kävin juuri Auschwitzissä ja siellä opin, että 400000 Unkarin juutalaista tuotiin sinne ja vain pieni murto-osa selvisi. Samalla lueskelin Unkarin juutalaisista. Tuo synagoga ei ole tullut vastaan Budapestin reissullani. Upean näköinen paikka! Minusta 16€ pääsymaksu on tosi korkea. Minä maksoin synagogaan pääsystä 3€. Tosin sinun näkemsäi on ainakin 5 kertaa hienompi 😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OIi kehnon näköinen ja makuinen pasta!

      MInä en tiedä, pystyisinkö käymään Auschwitzissä. Toisaalta kiinnostaisi mutta toisaalta todellisuus voisi olla liian karmea, ja se kävisi psyykkeen päälle.

      No sittenhän se meni ihan oikein, jos synagoga oli viisi kertaa hienompi, vaikka olikin viisi kertaa kalliimpi kuin sinun käymäsi. :-D

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3