Jos et tiedä, minne olet menossa, saatat päätyä jonnekin muualle.


tiistai 3. marraskuuta 2020

Ruma

Nyt on tiedossa taas avautumista, joten tämä voi olla vaivaannuttavaa luettavaa. Jatka siis omalla vastuullasi. 😆

Joskus alkusyksyllä silmäni alkoivat vuotaa jatkuvasti. Ilmiö ei ollut sinänsä uusi, sillä sama ongelma on vaivannut minua muutaman kerran aiemminkin, mutta vaiva on aina ennen parantunut antibioottikuurilla. Tällä kertaa ongelma äityi kuitenkin tavallista pahemmaksi, sillä silmät myös rähmivät, punoittivat ja kutisivat, ja luomet turposivat. Lopulta menin yleislääkärille, joka vilkaisi silmiäni pikaisesti ja määräsi minulle silmätippoja. Jos vaiva ei paranisi viikossa, sain kehotuksen mennä silmälääkäriin. 

Kun yleislääkärin määräämät tipat eivät auttaneet enkä meinannut saada yhtenä aamuna silmiäni ollenkaan auki, varasin ajan silmälääkärille. Lääkäriksi osui harvinaisen pätevä tapaus, joka tunnisti vaivani heti silmäluomen krooniseksi tulehdukseksi eli blefariitiksi. Silmäluomen reunassa on rauhasia, Meibomin rauhasia, jotka tuottavat silmän pinnalle eritettä, joka pitää silmän kosteana. Minulla nämä rauhaset olivat aivan tukossa, mikä aiheutti oireet. Tulehduksen syykin oli silmälääkärin mielestä selvä: meikkiallergia. 

En ollut laittanut silmälääkärille mennessäni minkäänlaista silmämeikkiä, mutta siitä huolimatta luomissani näkyi meikin jäämiä mustina pilkkuina. Lääkäri otti kännykällään kuvan mikroskooppinäkymästä, jotta näkisin itsekin silmäni, ja näky oli aika karu. Rupesin miettimään, kuinka usein minulla on mahtanut olla silmissä edellispäivän meikkijäämiä, vaikka olin kuvitellut puhdistaneeni meikit huolellisesti. Kaiken lisäksi olen ollut aina varsin varomaton meikinpoistaja ja oikein hieronut silmiin meikinpoistoainetta, joten kyllä tämä taisi olla itse aiheutettu ongelma, valitettavasti. 

Sain vaivaan monenlaista lääkettä, joiden lisäksi edessä oli pitkä hoitokuuri. Silmäluomia pitäisi hautoa joka ilta lämpimällä pyyhkeellä, minkä jälkeen luomia pitäisi painella pumpulipuikolla, jotta rauhasten tukkeumat saataisiin ehkä avautumaan ja rauhaset taas toimimaan. Minulla oli kuulemma vielä toivoa, koska olin niin "nuori". Hoitoa pitäisi jatkaa joka ilta kahden viikon ajan ja sen jälkeen kaksi kolme kertaa viikossa. Eipä näissä mitään, mutta sitten tuli pommi: minun pitäisi olla kokonaan ilman meikkiä ainakin kuukauden päivät, ja senkin jälkeen meikin käyttäminen pitäisi aloittaa hyvin varovaisesti eri tuotteita kokeilemalla, jotta voisin kuulostella, mitä tuotteita pystyn käyttämään.

Meikki – ja nimenomaan silmämeikki – on ollut minulle aina niin tärkeä asia, etten vie edes roskia ilman meikkiä, ellei kyseessä ole jokin ihan poikkeustilanne, saati sitten että kävisin vaikkapa kaupoilla tai liikuntaharrastuksissa (edes uimahallissa) meikittä. Perussilmämeikki ja puuteria on ainakin vähintään oltava, tai en voi lähteä ulos ollenkaan. Olen joskus aiemmin pohtinut syitä siihen, miksi meikkaan, ja todennut, että koen oloni hyvin alastomaksi ja epävarmaksi ilman meikkiä. 

 

Olen kärsinyt ulkonäöstäni ala-asteelta lähtien. Muutamat luokkamme tytöt keksivät, että poikien tulisi listata kaikki luokan tytöt paremmuusjärjestykseen ulkonäön perusteella, ja pojat tekivät kiltisti niin kuin oli käsketty. Minä olin aina listan viimeisillä sijoilla, enkä voinut ymmärtää, miksi. En ollut omasta mielestäni niin ruma, että olisin ansainnut paikan häntäpäässä. Joka kerta toivoin, että olisinkin listan kärkipäässä, mutta enhän minä koskaan ollut.

Olen saanut elämäni aikana riittävästi kielteisiä kommentteja ulkonäöstäni, ja vaikka olen teeskennellyt, etten ole välittänyt niistä, kommentit ovat jääneet kaivamaan mieltä. Meikattuna olen kuitenkin kohtalaisen sinut ulkonäköni kanssa: osaan heittää huumoria Rosamunda-nenästäni ja olla välittämättä siitä sekä muista naamani epäkohdista. Vaikka meikki ei muuttaisikaan ulkonäköäni mitenkään radikaalisti, meikattuna oloni on silti jotenkin varmempi kuin ilman meikkiä. En halua olla ilman meikkiä kenenkään muun kuin ihan läheisimpien edessä, ja esimerkiksi appivanhemmat eivät ole koskaan nähneet minua ilman meikkiä (eikä ole muuten kukaan muukaan ukkelin sukulainen). Meikittä oleminen jonkun uuden ihmisen edessä tuntuu todella pelottavalta, koska olo tuntuu niin paljaalta ja haavoittuvalta. Jos joku sattuu vielä sanomaan silloin ulkonäöstäni jotain kielteistä, kommentti uppoaa kuin kuuma veitsi voihin. Kerrankin risteilyllä, kun olin pessyt illalla hytissä meikkini pois, matkaseurueeseemme kuulunut tyttö totesi, että "sä olet ruma ilman meikkiä". Lapsihan hän vasta oli, mutta eikös se totuus tule lapsen suusta. Aikuiset eivät vain uskalla sanoa, mitä ajattelevat. 

Ensimmäiset viikot ilman meikkiä olivat ihan hirveitä. Ahdisti astua ovesta ulos, enkä olisi lähtenyt mielelläni edes kauppaan, sillä pelkäsin, että ihmiset nauravat minulle. Jos joku sattui hymyilemään minulle, hän hymyili tietenkin sen takia, koska ajatteli, että "voi vittu miten ruma naama". Minulla on sellaiset ilman vahvuuksia olevat silmälasit (viralliselta nimeltään kai muotilasit), ja käytin niitä, jotta voisin piilottaa silmäni lasien taakse. Oloni tuntui niiden kanssa kuitenkin aivan yhtä alastomalta kuin ilman lasejakin, ja lasit oikeastaan vain pahensivat asiaa. Iloitsinkin jokaisesta aurinkoisesta päivästä, koska silloin oli lupa käyttää aurinkolaseja ainakin autolla ajaessa ja ulkona liikkuessa.

Olin jatkuvasti pahalla päällä ja kiukuttelin ukkelille joka asiasta. Ukkeli yritti kannustaa minua, että näytin hänen mielestään itse asiassa paremmalta ja nuoremmalta ilman meikkiä, ja ihonikin näytti terveemmältä ilman meikkivoiteita ja puutereita. Mutta mitä muutakaan ukkeli voisi sanoa – "kunpa voisit taas meikata, ettei tarttis enää katsella tota naamaa"? Huumoriakin ukkeli yritti, omaan pettämättömään tyyliinsä. Hän ehdotti minulle muun muassa, että "piirrä itsellesi jollain kulmakynällä viikset ja parta, niin kukaan ei kiinnitä huomiota silmiisi". 😆

Kun oli pakko astua meikittä sellaisten ihmisten eteen, jotka olivat nähneet minut aiemmin vain meikattuna, tajusin yhtäkkiä, että meikkaamisessani ei ollutkaan kyse vain epävarmuudesta, vaan kaiken taustalla oli hylätyksi tulemisen pelko. Pelkäsin kuollakseni sitä, että kun ihmiset näkisivät minut ilman meikkiä, he järkyttyisivät ja ajattelisivat: "Ai Satu näyttääkin oikeasti tuolta. No enpä haluakaan olla enää sen kanssa missään tekemisissä." Pelko tuntuu näin sanoitettuna aivan naurettavalta, koska jos joku oikeasti hylkäisi minut sen takia, ettei pysty katselemaan minua ilman meikkiä, niin sellainen ihminen joutaisi mennäkin. Siitä huolimatta pelkoni on enemmän kuin todellinen, enkä pääse siitä eroon noin vain. Kuinka kujalla ihminen voi ollakin.

Sitten tuli maskisuositus, ja minä riemuitsin. Nyt saisin peittää naamani ihan luvan kanssa! Toki silmät eivät maskilla peity, mutta loppu naama sentään peittyy!

Piilossa on hyvä olla.

Tämä massiivinen identiteettikriisi on herättänyt monia kysymyksiä, ja ehkä ihmetyttävin kaikista on se, miksi ulkonäköni on niin korostuneessa asemassa mielessäni. Mitä hemmetin väliä sillä oikeasti on, miltä näytän? Kuvittelenko tosiaankin, että jokainen vastaantulija on äärettömän kiinnostunut naamastani? Enhän itsekään kiinnitä tavallisesti ihmisten ulkonäköön mitään huomiota, saati sitten että arvioisin tai arvottaisin ihmisiä heidän ulkonäkönsä perusteella. Miksi muut sitten toimisivat eri tavalla? Olenko muka joku megajulkkis, jonka tekemisiä paparazzit kyttäävät pusikoissa ja jonka pitää olla koko ajan viimeisen päälle laitettu?

Tosiasiahan on nimittäin se, että ketään ei kiinnosta paskan vertaa, miltä naamani näyttää, tai onko minulla meikkiä vai ei. Ihan itse pilaan elämäni kriiseilemällä näin naurettavan asian takia. Jossain ihmiset kuolevat nälkään tai koronaan, ja minä täällä kitisen siitä, kun en voi käyttää meikkiä. Isot on murheet.

En ole koskaan käynyt missään meikkausjutuissa tai kasvohoidoissa, mutta eipä mennyt aikaakaan, kun keksin, että menen laitattamaan kulmakarvani. (Tarkemmin ajateltuna puhuin hieman potaskaa, sillä kävimme ystäväni kanssa muutama vuosi sitten Raili Hulkkosen Puuterihuoneella meikkiopissa. Se reissu oli kuitenkin täysin turha, sillä menin sinnekin meikit naamallani. Koska aikaa oli rajallisesti, Raili laittoi uudet meikit vanhojen päälle, ja näytin sen jälkeen ihan maksulliselta naiselta. Mutta enpä voi syyttää tuostakaan muita kuin itseäni.) En ole koskaan viitsinyt edes nyppiä kulmiani, koska minusta on ollut ihan sama, miltä kulmakarvani näyttävät. Nyt kulmakarvani värjättiin ja muotoiltiin siis ensimmäisen kertaa elämässäni, ja olinkin lopputulokseen ihan tyytyväinen. Väri kuitenkin vaaleni harmillisen äkkiä. 

Kuulin kulmien laittajalta myös lash liftistä, eli ripsien taivutuksesta ja kestovärjäyksestä, ja päätin kokeilla silmähoitojen päätyttyä sitäkin. Lash lift oli kumminkin pettymys, sillä taivutus ei kestänyt, enkä huomannut ripsien värissä mitään eroa alkuperäiseen. Ripsienpidennyksiä tai vastaavia en halua, koska en jaksa juosta alvariinsa huollattamassa ripsiä tai mitään muutakaan. Päätin siis jättää kauneuskokeilut sikseen ja pysytellä naturellina ainakin toistaiseksi.

Nyt olen ollut ilman meikkiä suunnilleen puolitoista kuukautta, enkä voi sanoa mitenkään tottuneeni meikittä oloon. On kumminkin pakko myöntää, että elämä on huomattavasti helpompaa, kun ei tarvitse aamulla pakkeloida itseään ja illalla pestä meikkejä pois. Käyttäisin kyllä meikkiä riemusta kiljuen, jos se vain olisi mahdollista, mutta pelkään kuollakseni, että jos erehdyn laittamaan naamalleni jotain allergisoivaa, sama ralli alkaa taas alusta. Myös silmiä rasittavia toimintoja (kuten tätä läppärillä oloa tai neulomista) on säännösteltävä, koska ne kuivattavat silmiä niin pahasti.    

Minulla ei ole aavistustakaan, miksi kirjoitin tämän, mutta täällä Kukkapillissä on jo niin paljon kaikkea muutakin scheissea, että samapa tuo, jos laitan vielä yhden kirjoituksen verran lisää. Onhan tämä nyt helvetin noloa, että aikuinen akka sekoilee tällä tavalla, mutta elämä on – ja sitten sinä kuolet. Pitääkin muistuttaa läheisiä, että minulla pitää sitten arkussa olla pakkelit naamalla, ettei tarvitse lähteä viimeiselle matkalle ilman meikkiä. 😆

52 kommenttia:

  1. Voi Satu... Ihana avautuminen! Alkoi vaan kammottaa, että kuin paljon mulla on jotain mascarajäämiä silmissä, kun kukapa sitä meikkejä iltaisin pesis pois...

    Aiemmin mulla oli puuterit sun muut, mutta nykyään mennään aika pitkälti eyeliner-mascara-kombolla. Mulla on tullut vaan pari kertaa iik-apua-kohtaus, kun oon tajunnu jo töihin ajaessa, että eihän mulla oo sitä silmämeikkiäkään... Niinkuin se nyt tosiaan ketään kiinnostais.

    Mä vetäsin kyl täs Halloweenina (ihan vaan omaks ja ukon huviks) kunnon halloween-dia de muertos-meikit naamaan. Tarttis varmaan laittaa kuva blogiin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Menninkäinen, kiva että jaksoit avautumiseni! :-D

      Kannattaa olla varovainen meikkien kanssa, koska meikkijäämät ei kyllä tee hyvää silmille. Itse olen ollut hyvinkin tarkka siitä, että putsaan naamani aina iltaisin, mutta eipä sekään näköjään takaa sitä, että silmät olisivat puhtaat. Meikittömyydessä on tietysti sekin hyvä puoli, että kun ei ole meikkiä, ei satavarmasti tule mitään epäpuhtauksia silmiinkään.

      Mullekin silmänrajauskynä ja ripsari on kaikkein tärkeimmät meikit, ja varsinkin silmänrajauskynä. Näytän jotenkin ihan sairaalta, jos silmät ovat paljaat.

      Olisi kyllä kiva nähdä halloween/dia de muertos -kombosi! :-)

      Poista
  2. Voi Satu, mikä avautuminen, ja miten kamala traumamuisto kouluajalta, sinähän olet todella nätti.
    Tsemppejä silmäongelmiin, mullakin on vuotoa ,etenkin talvisin kun on kuivempaa, ja syynä hoitovirhe jonka sain Helsingissä yksityisellä lääkäriklinikalla kun toisessa silmäni alanurkassa oli pieni kasvain , onneksi hyvänlaatuinen,joka poistettiin mikrokirurgialla. Siitä jäi pöpöjä enkä saanut hoitoa ajoissa, joten siitä jäi erittäin herkät silmät.
    Mullakin on pakko olla vähintään silmämeikkiä kun menen ulos. Tosin viikonloppuna, lauantaina joka on kuin sunnuntai muualla, relaan enkä käytä meikkiä. Nyt kun täällä on jo kohta 8 kuukautta ollut maskipakko, niin oikeastaan ei voi meikata kuin silmiään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, kaikkea sitä lapset keksivätkin.

      Silmän kasvain kuulostaa tosi pelottavalta, mutta onneksi selvisit siitä säikähdyksellä. Mutta todella harmillista, että sinulle jäi operaatiosta jälkioireita. :-(

      Minäkin olen aiemmin ajatellut/luullut, että silmieni vuotaminen on johtunut kuivuudesta, ja niinhän se on tavallaan johtunutkin. Mutta yksikään silmälääkäri ei ole aiemmin porautunut kuivuuden syyhyn (eli niiden rauhasten toimimattomuuteen), vaan kaikki ovat keskittyneet aina vain oireisiin.

      Tuo olisikin hyvä, jos osaisi olla kotonaan sekä meikattuna että ilman meikkiä. Mikään ei ole kivaa sen jälkeen, kun siitä tulee pakko. Ja maskin kanssa ei tosiaan kauheasti kannata laitella mitään puutereita tms., kun ainakin minulle tulee maskin kanssa hiki.

      Mukavaa viikon jatkoa, Jael! <3

      Poista
  3. Voi että miten vääristynyt käsitys sulla voi olla itsestäsi, kun oikeasti olet persoonallisen kaunis <3. Joskin tuli kyllä noista kouluaikaisista listauksista mieleen omakohtainen kokemus, kun joskus alaluokilla pukeuduttiin muistaakseni jotain joulujuhlaesitystä varten "enkeleiksi". Puku tehtiin valkoisista lakanoista ja päässä jokaisella tytöllä oli hopeinen kuusenkoristenauha. Tunsin silloin poikkeuksellisesti olevani kaunis (koska muun aikaa olin rillipiru, jota isän leikkaamissa hiuksissa luultiin aina pojaksi), mutta se mielikuva romuttui, kun yksi luokan pojista sanoi, että "Kaikki muut näytti nätiltä paitsi Annukka". Yhyy. Mutta ne ajat olen jättänyt taakseni ja haluaisin sanoa pari valittua sanaa myös kaikille niille, jotka sulle on tuota vääristynyttä minäkuvaa olleet luomassa.

    Mutta siis joo. Silmäongelmat on mulle niin tuttuja, että en näistä omistani enää mitään mainitse. Välillä pärjään sen irronneen lasiaisen ja sidekalvon kanssa paremmin ja välillä huonommin, mutta jo vuosia olen kantanut kotiin silmälääkärin määräyksestä kassitolkulla silmätippoja, joihin on uponnut pieni omaisuus, mutta ei voi minkään. Se raha on kyllä meikeissä säästynyt, koska olen vaan niin kertakaikkisen mukavuudenhaluinen, etten juurikaan koskaan meikkaa, koska inhoan justiin sitä silmien puhdistamista (jonka teen samalla tavalla hankaamalla kuin sinä). Muutaman kerran vuodessa käyn ottamassa kulmien ja ripsien kestovärit ja niillä sitten porskuttelen sen aikaa, kun kestävät. Ja mineraalimeikkivoidetta sutaisen kyllä kasvoille yleensä joka aamu. Paitsi jos tiedän olevani menossa salille tai uimaan tai jotain.

    Muutama vuosi sitten otin kulmiin kestopigmentoinnin ja se oli kyllä ihana. Ja vaikka olisi pitänyt kulua pois jo varmaan vuosi sitten, väriä on edelleenkin sen verran jäljellä, että ei ihan haaleiksi ole kulmat menneet. Ne on mun mielestä ihmisen kasvoissa kaikkein tärkeimmät siinä mielessä, että kauniit kulmat pelastaa paljon. Mutta se, että uskalsin ottaa ne pigmentoinnit oli luottokosmetologini ansiota, koska tiesin, että tietää vuosien asiakkuuden perusteella millaiset niistä pitää tulla, että näytän itseltäni, eikä tule liian nuorisomallit.

    Kiva kun avauduit, mutta muista että oikeasti oot kaunis <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viimeinen asia, jota tällä postauksella halusin, oli se, että joku kehuisi ulkonäköäni. Mutta kiitos kumminkin, ajatus on kaunis. <3 Tosin on pakko todeta, että sinä, kuten muutkaan blogini lukijat (ellei sitten kyseessä satu olemaan joku tuttu), et ole nähnyt minua ilman meikkiä ja naama punaisena salin tai saunan jälkeen. Siitä on kauneus kaukana. :-D

      Tulipa murheellinen olo tuosta enkelikertomuksestasi. Tiedän tasan tarkkaan, miltä sinusta on tuntunut. On kyllä hirveää, miten syvälle sieluun tuommoiset – varsinkin lapsena kuullut – kommentit osuvat.

      Silmäongelmat voivat olla todella kiusallisia, ja sinun vaivasi on varmasti ihan eri luokkaa kuin minun. Todella kurjan vaivan olet saanut ristiksesi. :-( Mullakin on tämä vaiva nyt ilmeisesti pysyvästi, mutta nyt on onneksi parempi vaihe meneillään. Elämä on kumminkin tästä eteenpäin jonkinmoista tasapainoilua, ja hoitaakin pitäisi muistaa/viitsiä. Mulle lääkäri ei määrännyt tippoja ollenkaan, koska ne ovat (tässä minun vaivassani) kuulemma vain tilapäinen, ulkoapäin tuleva apu, kun kostutus pitäisi saada tulemaan omista rauhasista.

      Minä olen tajunnut myös olevani mukavuudenhaluinen näissä meikkijutuissakin, sillä en pane yhtään pahakseni sitä, että se meikkaus- ja puhdistusrumba on jäänyt pois. Että jotain hyvää tässäkin. :-)

      Mun pitäisi kyllä perehtyä enemmän meikkeihin, sillä tuokin mineraalimeikkivoide (saati sitten kulmien kestopigmentointi!) on minulle täyttä hepreaa. Oon vaan ostanut marketista aina samoja tuotteita välittämättä niiden mahdollisista allergiaa aiheuttavista aineista tms. tuon taivaallista. No, tässä on sitten kai lopputulos!

      Mä en ole koskaan oikein ymmärtänyt tuota, että kulmakarvat olisivat erityisen tärkeät kasvojen ilmeen kannalta. En tosin ymmärrä kauneuden päälle muutenkaan! ;-D Mun mielestä silmät ovat paljon kulmia tärkeämmät. En viitsi panostaa hirveästi omiin kulmiinikaan, sillä mulla on luonnostaan aika tummat ja paksut kulmakarvat, ja olen niihin periaatteessa ihan tyytyväinen.

      On kyllä hienoa, että olet löytänyt itsellesi luotettavan ja hyvän kosmetologin. Nämä kauneusjutut ovat sellaisia, että niitä ei luottaisi kenen tahansa pilipalityypin käsiin, ja hyvä ammattilainen on kultaakin kalliimpi. Mulla on ollut haussa uusi kampaaja, kun edellinen lopetti ilmeisesti koronan takia, ja kyllä on veemäistä yrittää löytää sellaista kampaajaa, joka olisi kaikin puolin sopiva.

      Mukavaa marraskuun jatkoa sinulle, Annukka! <3

      Poista
    2. Sulla onkin omasta takaa niin upeat kulmat, että ne ei lisäpigmenttejä kaipaa. Ja siksi sun ei varmastikaan ole tarvinnut niitä sen kummemmin miettiä, mutta jos kuvittelet, että kulmat otettaisiin kokonaan pois tai ainakin niiden tumma väri, niin ehkä vähän selviää se mitä tarkoitin sillä, että mun mielestä ne on niin oleelliset. Itsellä mulla on sellaiset, jotka harmillisesti loppuu ikäänkuin kesken ja siksi se pigmentointi oli kiva, kun niistä sai sen avulla kokonaiset.

      Mutta siis sitä piti alunperin tulla kirjoittamaan, että uskon, että tykkäisit siitä mineraalimeikkivoiteesta, joka on itseasiassa puuterimaisessa muodossa (en ymmärrä miksi sitä sanotaan voiteeksi), joka levitetään sudilla. Siitä tulee sellainen ihanan huomaamaton pinta, joka ei tunnu iholla yhtään, mutta silti tasoittaa ihon värin. (Itse inhoan kaikkea, mikä tuntuu iholla yhtään ylimääräiseltä ja siksi tää on niin huippuhyvä. Plussana se, että on luonnonkosmetiikkaa).

      Vähän huvittaa tää mun viesti, kun en todellakaan ole mikään meikkien tai kosmetiikan suurkuluttaja tai ylipäätään yhtään mikään, joten en ehkä ole ensimmäinen, jolta kannattaa kysellä vinkkejä, mutta kun olen noin hyvän luottotuotteen löytänyt, niin pakko sillä nyt vähän patsastella :D.

      Poista
    3. No nyt ymmärsin pointtisi. :-) Olen tainnut pitää kulmakarvoja vähän itsestäänselvyytenä just sen takia, että itsellä on ihan kelvolliset kulmat. Menin siihen kulmakäsittelyyn myös ehkä vähän liian suurin toivein, ja luulin, että se muuttaisi ilmettäni jotenkin radikaalisti, mutta loppujen lopuksi ero omiin, alkuperäisiin kulmiin oli hyvin pieni (varsinkin sen värin haalistuttua). Mutta jos omat kulmat ovat vaaleat tai lyhyet, niin sittenhän ero voi olla huomattavakin.

      Voi vitsi, tuo mineraalimeikkivoide kuulostaa ihan mahtavalta tuotteelta! Mä olen tottunut käyttämään sekä meikkivoidetta että puuteria, ja kun se meikkivoide on vielä ollut kohtalaisen paksua (eikä värikään ole ehkä ollut mun naamalle ihan sopiva), se on varmaankin tehnyt sellaisen vanhentavan vaikutelman, jota ukkelikin tarkoitti. Mitä merkkiä olet käyttänyt, jos saan udella? :-) Olisi kiva ostaa sellainen tuote, josta jollakulla on hyviä kokemuksia. Itse jos menen ostamaan jonkin mineraalimeikkivoiteen, metsään menee takuulla. :-D Kaiken lisäksi pitäisi ensin tarkistaa, sopiiko tuote varmasti allergisille. Esim. puuteri, joka mulla on ollut käytössä, tuntuu sekin ärsyttävän silmiä, kun olen sitä pari kertaa lahminut naamaani (enkä edes silmäluomiin), vaikka se ei ole edes mitään irtopuuteria vaan sellaista kivipuuteria (onkohan toi nyt oikea termi).

      Hei mutta täähän on ihan täydellistä, jos saan sulta vinkkejä! Koska jos et normaalisti tykkää käyttää meikkiä, ja olet löytänyt tuotteen, johon olet tyytyväinen, tuotteen täytyy olla silloin tosi hyvä. :-)

      Poista
    4. Se mun merkki on luottokosmtelogin maahantuoma Jean D’Arcel, joten en vslitettavasti tiedä mistä muualta sitä saisi :(.

      Siellä teilläpäin on varmasti paljon valikoimaa ja itse menisin kyllä johonkin sellaiseen liikkeeseen, jossa on kunnon kosmetiikkaosasto ja osaavaa henkilökuntaa joka jeesais sopivan tuotteen löytymisessä. Ja se väri on ihan pakko kokeilla onalle iholle, että on sopiva.

      Vaikka tuo mun käyttämä tuote on aika arvokas (en kyllä edes muista hintaa), niin se myös kestää tooosi pitkään vaikka joka päivä käytän. Toki aika ohuen kerroksen, mutta se siinä just onkin niin hienoa, että se riittää ja väitän, että jos ei tietäisi, että kasvoilla on ”meikkiä”, ei tietäisi :). Ellei innostu sutimaan montaa kerrosta.

      Poista
    5. Kiitos tiedosta, Annukka! Kuulostaa sellaiselta merkiltä, että saattaa olla vaikea löytää, mutta paras on varmaan mennä kunnon kauppaan ja kysellä henkilökunnalta. Nyt sitten vaan seuraavaksi mietintään, mikä se kunnon kauppa olisi ja minkä kosmetiikkaosastolle uskaltaisi mennä kyselemään (ei ainakaan Stockan). :-D

      Mä olen ihan samoilla linjoilla, että jos löytyy hyvä ja riittoisa tuote, niin olen kyllä valmis maksamaankin siitä.

      Poista
  4. Tosi harmi että ett näe todellisuutta ulkonäöstäsi, kun kerran olet hyvän näkönen.
    Sain vuosia sitten allergiaa Oriflamin ripsiväristä, luin sitte että heidän ripsivärissä oli nikkeliä!!!!
    Töihin laitan aina täyden meikin, mutta muuten kasvoile aina jotain väriä, silmät ei niin tärkeetä.
    Lauantaina kun olin ulkona niin laitoin peräti tekoripset, ne on nykyään niin helppoja laittaa :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska juttu, miten eri asiat ovat eri ihmisille tärkeitä. Mulle kasvot muuten eivät ole niinkään, mutta ne silmät – ja sulla on just päinvastoin. :-)

      Mä en varmaankaan osais laittaa tekoripsiä paikoilleen, vaikka ne olisi kuinka helpot. Ne varmaan roikkuisi mulla leuassa tai jotain. ;-D

      Poista
  5. No jopas, piti ihan googlettaa blefariitti. Kaikkea sitä voikin tulla! Toivottavasti silmäsi siis ovat paranemaan päin <3

    Sinun kokemuksesi meikistä ja tuosta hyväksymisestä kuulostavat liiankin tutuilta! Nimenomaan tuo, että jos joku näkisi ilman meikkiä niin järkyttyisi ja lähtisi karkuun ja kaikki hylkäisivät kun tajuaisivat miten ruma tuokin on. Ja siis, sinähän et ole millään mittarilla ruma! Mutta ymmärrän ajatukset taustalla, koska minulla on samoja ja ulkonäöstä on huomauteltu (negatiivisessa mielessä) paljon nuorempana.

    Minullekin meikki tuo varmuutta, vaikka voin olla melkein ilman meikkiä. Kulmat pitää olla kunnossa (minulla on pakkomielle kulmakarvoihin ja olen opetellut lankaamaan ne itse). Minulla on siis vastaavia ajatuksia kuin sinulla, mutta ne liittyy enemmänkin painooni. Pitäisi olla tietynlainen, että kelpaa. Jos lihon, minusta ei voi pitää koska kuka nyt tällaista kaameaa läskiä jaksaisi katsella. Näin kuvan itsestäni, joka oli otettu vuosi sitten. Olen mielestäni kaamea läskipallo siinä. Järkytyin ja mietin, miten olen voinut edes mennä ulos tuonnäköisenä. Hyi saatana. Se triggeröi nukkuvan syömishäiriöni.

    Elämä tosiaan on ja sitten kuollaan. Mitä väliä. Luulen, että avaudun aiheesta omassa blogissani. Kiitos sinulle tästä avautumisesta, johon samastun satasella <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, silmäni ovat nyt ihan hyvässä kondiksessa (kop kop). Mutta perkule, kun pelottaa esim. toi neulominenkin, että kohta taas vesi valuu, jos innostun liikaa. Ilmankostutinkin on vielä hankkimatta, ja ilmanpuhdistin (lääkäri suositteli molempia). Ukkelin lääkäriserkku neuvoi, että laita ämpäriin vettä ja ämpäri huoneen lattialle. Se kuulemma kosteuttaa ilmaa. En tiedä, uskoako vai ei. :-D

      Voi Elegia. <3 Kuulostaa siltä, että ymmärretään tässä(kin) asiassa toisiamme paremmin kuin hyvin. Kuulostaa tosi pahalta, että olet ajatellut itsestäsi noin, vaikka ajatuksesi voisivat olla ihan yhtä hyvin minun päästäni. Olen yrittänyt miettiä pääni puhki, mikä aiheuttaa tällaisen ankaruuden itseä kohtaan – onko se jokin menneisyydessä koettu, pyrkimys täydellisyyteen tai jokin muu. No enpä ole keksinyt vastausta (ylläri).

      Syömishäiriöiset ajatukset heräävät joskusn niin pienestä, että hirvittää. Mulla on homma pysynyt hanskassa nyt jo useamman vuoden (kun en ole käynyt vaa'alla kolmeen vuoteen), mutta nuo vanhat valokuvat ovat kyllä todella pahoja. Joka kerta vanhoja valokuvia katsellessani tulee mieleen ajatus, että miten olen ollut tuolloin noin laiha ja nyt olen tällainen tukeva lyllerö. Sitten yritän selittää itselleni, että olen saanut varmaan vain lihasta, mutta silti mulla on aina se mielikuva, että mun pitäisi olla langanlaiha ja että heivaisin nämä ns. lihakset mäkeen heti, jos pystyisin. Huoh.

      Tiedän siis mitä koet (ainakin jossain määrin), enkä siitä syystä kirjoita tähän mitään tyhjänpäiväisiä tsemppilauseita, kun tiedän, että ne pelkästään ärsyttävät. Mutta olet ajatuksissani, ja toivon sulle kaikkea hyvää. <3 Lämpimiä halauksia, Elegia. <3

      Poista
  6. Hyvä jos olet päässyt nyt eroon tuosta ikävästä vaivasta. Allergiat ja erityisesti silmäsairaudet ovat tosi kursia, kun käytin piilareita, niin minulla tuli silmätulehduksia johtui aluksi niistä aineista kai, mutta sitten oli pakko olla käyttämättä piilareita, kun silmät herkistyi koko ajan. Meikkaan vain kun on sellainen tilaisuus, en joka päivä ollenkaan ja varsinkaan nyt kun ollaan etätöissä ja zoomissa. Ja kylllä avautuminen on usein paikallaan. :) itse sitä aina suhtautuu omaan ulkonäköönsä ja asioihin usein turhan kriittisesti ja ankarasti. Minun pitäisikin tilata aika silmälääkärille, mutta kun on korona ja kaikkea muuta. Näistä rilleistä meni pinnat kun availin uunia ja se kuumuus kai tuhosi ne. Mulla on toki lukulasit, mutta ei ne ole oikein kaupunki- ja ulkokäyttöön nyt sopiva, ei edes sopivan näköiset! :) No ehkä ensi viikolla jaksan tilata. Se uusien pokien hankkiminen on aina tuskaista varsinkin kun mulla on suht huono näkö.

    Hyvää marraskuun jatkoa ja iloa silmillesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin hyvin kuvitella, että piilarit ovat haasteelliset varsinkin herkille silmille. Mutta lasitkin voivat olla hankalat, kun pitäisi muistaa varoa kaikenlaista (esim. ettei avaa kuumaa uunia ne päässä tai ettei istu niiden päälle ;-D). Minunkin pitäisi hankkia elämäni ensimmäiset lukulasit, kun toisen silmän näkö ei ole enää ihan parhaassa terässä, mutta en meinaa saada aikaiseksi. Lasien valinta on kyllä ihan järkyttävän vaikea homma – varsinkin silloin, jos näkö ei ole kovin hyvä. Pitäisi saada mukaan joku luotettava makutuomari. :-)

      Minä olen kyllä käynyt ihan normaalisti lääkäreillä nyt korona-aikaankin, mutta maskia olen tietysti vastaanotolla käyttänyt, ja niin ovat lääkäritkin. Tosin mulla piti olla ”varmistus-mammografia” puolen vuoden päästä edellisestä, ja se puoli vuotta on kulunut kyllä jo umpeen aikapäiviä sitten. Mutta en yhtään ihmettele näinä aikoina, että keskitytään kiireellisempiin tapauksiin.

      Kiitos, mukavaa kuun jatkoa sinullekin!

      Poista
  7. Tottumuksen voima on kyllä vahva. Mulle tulee samanlaista käytöstä jos teen päinvastoin eli käytän meikkiä.

    Ajattelen että nyt kaikki tuijottavat aivan varmasti minua kun näytän niin naurettavalle. Marketissa käännän pään sivulle jos tulee vastaantulija, tarkistan jokaisesta kiiltävästä pinnasta itseäni kun olen varma että ripsari tai huulipuna on levinnyt ja pääni sisällä kuvittelen että puuteri ja poskipuna näyttävät samalta kuin olisin sellainen kasarin posliini-klovninukke 🤡 Todella hermostunut olo ja tunne siitä että koetan oikein olla olevani jotenkin erinomaisen kaunis meikkeineni ja miten nololta varmaan näytän.

    Mulle tutut lapset sanovat näinä harvoina meikkikertoina että "oot tosi omituisen näköinen" tai "mitä sulla on naamassa" ja tutut aikuisetkin katsovat pitkään. Oletan että siksi että pohtivat kuinka typerän näköinen olen.

    Kenestäkään muusta meikatusta en näin ajattele. Muita meikki tuntuu kaunistavan, itse näytän ihan pöljältä.

    Luulen että iso osa ajatuksistani on kuvittelua mutta kun on tottunut näkemään itsensä yhden näköisenä, ei silmä osaa tottua näkemään itseä toisen näköisenä. Ja sitä ne muutkin varmaan katsovat, sitä että hieman erilaista näköä on. Evoluutiohan on luonut ihmisestä on mestarin huomaamaan mikroilmeitä ja luulen että sitä kautta kiinnittää herkästi huomiota kasvojen pieniinkin muutoksiin jota meikki tai meikittömyys on.

    Onkohan tässä mitään järkeä? :D Väsyneenä ei ole aivokapasiteettia. Paranemisia silmille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoisia ajatuksia! Tottumuksen voima on todellakin melkoinen, ja tunnistan itsekin kuvaamasi itsensä tarkkailun muistakin yhteyksistä. Jos olen esimerkiksi ostanut jonkin uuden vaatteen, jollaista en tavallisesti käytä, tarkkailen vastaantulijoita ja itseäni juuri kuvaamallasi tavalla ja puntaroin, miten ihmiset näyttävät reagoivan ja miten itse reagoin. Ikään kuin oletusarvo olisi se, että näytän muiden mielestä hassulta, vaikka kyse on vain siitä, että minulla on päällä tavallisuudesta poikkeavat vaatteet. Varmasti siinä on takana jonkinlaista epävarmuutta, ja epävarmana on kovin herkkä näkemään ja aistimaan muista ihmisistä kaikenlaista; sellaistakin, millä ei ole mitään todellisuusperää.

      Ja tottumushan se on tosiaan sekin, että olemme tottuneet näkemään ihmiset tietyn näköisinä, ja usein huomaamme erot, vaikka emme osaisi niitä nimetäkään.

      Jännä juttu sekin, miten kuvittelemme aina itsemme kaiken keskipisteeksi (tai ainakin uskoisin, että suurin osa kuvittelee), ja miten paljon annamme arvoa sille, miltä me muiden silmissä näytämme. Kunpa osaisi olla välittämättä yhtään mistään tai kenestäkään (silleen hyvällä tavalla siis), ja osaisi olla vaan.

      Oli järkeä, paljonkin. <3 Mukavaa marraskuuta sinulle! :-)

      Poista
  8. Kauneus on katsojan silmässä, mikä on vanha totuus.
    Pohdiskelin hypnoosia. Hypnoosihan auttaa pois tupakasta, miksei myös siitä, että kuvittelee ettei voi mennä ihmisten ilmoille ilman meikkiä. Sen jälkeen sitä kävelisi selkä suorana, itsevarmuutta huokuen. Leikkimielistä pohdiskelua, mutta toisaalta miksi ei !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Kerrankin jokin vanha sananlasku pitää paikkansa. :-) Vihaan näitä "kell' onni on, se onnen kätkeköön" -tyylisiä lausahduksia.

      Hypnoosi on varmasti hyvä idea (kiitos vinkistä!), mutta jotenkin se tuntuu hieman ylimitoitetulta ongelmaani nähden. Mä uskon, että jos vaan painan menemään esim. vuoden päivät ilman meikkiä, niin on se kumma, jos en ennen pitkää totu siihen. Uskon tällaisiin suoraan syvään päähän -metodeihin, vaikka ensireaktio voikin olla järkytys.

      Mukavaa marraskuun jatkoa, Sari! <3

      Poista
  9. Ulrikan kanssa samaa mieltä, sinähän olet kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, SatuSanna, mutta Annukalle tuossa edellä jo kirjoittelinkin, että kukaan blogini lukija (ellei lukija sitten ole live-elämästä tuttu) ei ole nähnyt minua meikittömänä, punaisena ja hikisenä treenin jälkeen. Siitä näystä on kauneus kaukana. :-)

      <3

      Poista
    2. Eli, silloin olet luonnonkaunis. =)

      Poista
    3. No luonnontilainen ainakin. :-D

      Poista
  10. Voi voi. Mullahan oli nuorena kaikista tärkein silmämeikki. Tuosta kuvasta ei nää, mutta minulla oli pyöreät silmät ja korostin niitä ns. Twiggy-meikillä. 70-luvulla oli semmosta nukkamaskaraa, jolla sai hiton pitkät ripset.

    Se vaan, että, jos oli kostea keli niin ne ripset käherty kippuralle.

    Aikaa kun meni ja lapsia tuli niin en kerinnyt tuntikausia säätää. Otin käytöön tiimarilasit, joissa siis ei ole vahvuuksia. Ne on nyt jääneet käyttöön enkä nykyään näön heikettyä edes pysty laittamaan ripsiväriä.

    Nyt olen sopeutunut tähän tilanteesen ja laitan nättiä huulipunaa ja hyvää meikkivoidetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Twiggy-meikki oli kyllä hieno! Mielenkiintoista muuten, miten meikkaaminenkin muuttuu ajan myötä. Joinakin aikakausina meikki on saanut näkyä todella vahvasti, kun taas nykyään arvostetaan melkein huomaamatonta nude-meikkiä (tai ainakin minä – meikkaamisesta mitään tietämätön – olen siinä käsityksessä :-D).

      Luulen, että aika monelle käy noin, että iän myötä meikkaaminen jää, joko ajanpuutteen, mukavuudenhalun tai muun syyn myötä. Mutta toisaalta on niitäkin, jotka käyttävät vahvoja meikkejä vielä ikäihmisenäkin (tyyliin Kirsti Paakkanen).

      Kiva, että olet löytänyt silmämeikin tilalle huulipunan ja meikkivoiteen. :-) Itse en ole koskaan oppinut käyttämään huulipunaa, ja ne kerrat, kun mulla on ollut huulipunaa, voi laskea yhden käden sormilla.

      Poista
  11. Onpas ikävä vaiva sinuun iskenyt! Toivottavasti pääset siitä eroon kunnolla.

    Minä olen kärsinyt iho-ongelmista ja todella pitkään meikkasin aina, kun menin jonnekin ihmisten ilmoille. Lisäksi olen kasvoiltani todella kalpea, siniharmaat haalean väriset silmät ja aika värittömät huulet, joten jopa vähäisellä meikillä saa kyllä selkeän parannuksen aikaiseksi.

    Minulle meikkaamisen stoppi tuli äitiyden myötä. Ennen äitiyttä olin ihmetellyt, miksi niin moni äiti lopettaa meikkaamisen ja hiuksissa siirtyy johonkin yksinkertaiseen ponnarimalliin. Esikoinen oli koliikkivauva ja olin ihan zombie. Talosta poistuessa piti toimintakyky säästään siihen, että tarkastin, että minulla on vaatteet päällä, vauva mukana ja ei mitään kattilaa tulilla tai uunia päällä. Sitten syntyi toinen ja kolmaskin poika ja minusta ikuisesta meikkaajasta olikin muovautunut meikitön, farkut ja t-paita nainen. Olen tyytyväinen, että pystyin siirtymään tuohon tilaan, että meikkaan silloin kuin itse haluan eikä asiaa säätele ulkoiset pakot.

    Meikkauksen viimeinen linnake on ollut työpaikka. Sinne olen aina meikannut edes hieman. Nyt rytisee se viimeinenkin linnake. Olen alkanut osallistua videopalavereihin ilman meikkiä. Vieläkin välillä mietityttää, että kehtaanko.

    Pidän itseäni aika kriisittömänä ja ainakin suomalaisittain hyvän itsetunnon omaavana, mutta olen näitä meikkiasioita miettinyt minäkin ja punninnut, että mitä voin tehdä.

    Olen aikapäivää todennut, että en halua elämääni ihmisiä, joilla on liian tiukat kriteerit ihmissuhteissaan, tyyliin miesystäväni pitää olla korkeakoulutettu, ystävilläni pitää olla vähintään tälläinen koulutus, haluan ystäväkseni vain normaalipainoisia tai ystäväni eivät voi asua tietyillä asuinalueilla. Minulle ihmissuhteissa painaa ihan eri asiat, enkä halua haaskata omaa aikaani tuollaisiin tyyppeihin.

    Minun mielestäni olisi hyvä, että oppisit olemaan meikittä ihmisten edessä, että pääsisit meikkaamisen pakosta eroon. Ihollekin tekee hyvää saada olla välillä ilman meikkiä. Toisaalta minusta tuo meikkaaminen on myös sellainen juttu, että niin kauan kuin se tuo itselle iloa ja terveys mahdollistaa sen, niin miksi ei nauttia siitä. Kun lähdet vaikka miehesi tai ystäviesi kanssa ulos, mikset meikkaisi ja nauttisi siitä, mutta lähikaupassa, roskiksella, ulkoilemassa voi hyvin käydä meikittä. Tsemppiä!

    PS. Minä olen jo siinä vaiheessa, että aina kun meikkaan, totean että näytän paljon paremmalta ja suunnittelen meikkaavani useammin, mutta korona ja etätyöt ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän hyvin, että pikkulapsiarjen keskellä meikkaaminen on varmasti viimeinen asia, jota ajattelee. Tuntuisi ihan absurdilta ajatellakin, että äiti sanoisi parkuville lapsille, että olkaas nyt hiljaa, kun äiti meikkaa. :-D

      Tuo olisi ihan paras tapa meikata, että voisi meikata silloin kun itse haluaa ja ettei meikkaamista säätelisi pakon tunne. Ärsyttävät muutenkin kaikki sellaiset jutut (esimerkiksi kahvin juonti), joista on tullut ns. pakollisia tapoja. Ilmankin pystyisi varmaan olemaan, mutta on helpompi ja mukavampi toimia samalla tavalla kuin aina ennenkin. Olisi kyllä kiva kun pystyisi olemaan kaikista tavoista vapaa ja olemaan täysin oman elämänsä herra.

      Minä inhoan videopuheluita yli kaiken, ja tuntuu, että vaikka videokuvassa olisi miten laittautunut, videolla näyttää aina typerältä (minä siis; muista en tiedä :-D). Joten periaatteessa olisi kai sama, onko videolla meikkiä vai ei, kun ei se meikki muuta kumminkaan mitään.

      Olen aina ihaillut sellaisia naisia, kuten Jenni Pääskysaari, jotka uskaltavat olla julkisuudessa ilman meikkiä. Tosin näiden ihmisten kohdalla ei ole kyse varsinaisesta uskaltamisesta, kun he ovat nättejä ilman meikkiäkin. Mutta joka tapauksessa on hyvä, että yhteiskunnassa vallitsevia normeja kyseenalaistetaan.

      Olen niin samoilla linjoilla kanssasi noissa ihmissuhdeasioissa. En voi sietää minkäänlaista ihmisten luokittelua, enkä voi käsittää ihmisiä, jotka valitsevat ystävänsä tai seurustelukumppaninsa sillä perusteella, sopivatko he joihinkin ennalta määritettyihin raameihin.

      Olisi ihana, jos oppisin meikkaamaan vaikkapa vain erikoistilaisuuksiin ja olemaan arjessa ilman meikkiä. Vaikka meikittä olo tuntuu jo hieman helpommalta kuin ensimmäisinä päivinä, se tuntuu edelleen niin vaikealta, että jos saisin itse valita, meikkaisin taatusti joka päivä. Mutta ehkäpä vielä jonakin päivänä minä hallitsen meikkaamista eikä meikkaaminen minua.

      Mukavaa viikonloppua Kepposlaan! <3

      Poista
  12. Tottumis kysymyshän tuo pitkälti on. Ite olen meikannut lähes päivittäin seiskaluokalta alkaen, nyt mittari lähellä viittäkymppiä. Ja tunnen itseni alastomaksi jos ei vähintään ripsaria ole sutaissut. Nyt karaisenkin itseäni ja hommasin ripsipidennykset. Ja yritän liikkua ilman muuta meikkiä nyt mahdollisimman paljon. Hankalaa on koska jollain tapaa myös nautin meikkaamisesta :-D

    Toisten mielipide ei liiemmin vaivaa, mutta koen olevani melko huomaamaton jos meikkiä ei ole. Hyvä vai huono(?) Siinäpä pulma.

    Arki meikkiin kyllä kuuluu kulmat, kajal sekä ripsaria reilusti. Hieman väriä poskiin. Ennen en minäkään osannut huulilleni tehdä mitään ja edelleen näyttää oudolta jos laittaisin huulipunaa. Mutta ilman kiiltoa en liiku nykyisin mihinkään. Poikani välillä sanoo, että osta niitä kiiltoja niin paljon ettei tarvitse laukun pohjalta kaivella :-)

    Vielä noihin kulmiin.. minulla on outo taipumus huvittaa itseäni kaiken maailman youtube videoilla ja joskus katsonkin sieltä kuinka outoja kulmakarvoja ihmisillä voikaan olla (siis voi taivas!!). Suosittelen :-D. Ja kulmakarvoilla kyllä saa kasvojen kohotuksen aikaiseksi.

    Kummallista kun ajatellaan että ollaan rumia ilman meikkiä, mutta meikkihän vain korostaa niitä parhaita puoliamme. Eli ollaan kyllä ihan jees varmaan ilmankin.

    Ihana postaus tälläkin kertaa, kiitos siitä <3

    -m

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapahan se meikkaaminen on, niin kuin moni muukin asia. Ja on kyllä ärsyttävää, kuinka tapojensa orja sitä joskus onkaan! Mutta en minä toisaalta näe meikkaamisessa mitään väärääkään, varsinkin jos tykkää meikkaamisesta, eikä meikki aiheuta mitään ongelmia. Ihannetilanne tietysti olisi, jos pystyisi tuntemaan olonsa kotoisaksi sekä ilman meikkiä tai meikin kanssa.

      Minustakin meikki antaa jollakin tavalla kasvoille ilmeen. Taidan itse olla aika perussuomalainen (en nyt tarkoita sitä puoluetta :-D) väreineni ja kasvon muotoineni, ja esimerkiksi silmien rajaus jotenkin terävöittää katsettani ja koko olemusta. Toki tämä on vain oma kokemukseni; en tiedä, mitä joku ulkopuolinen silmämeikistäni sanoisi. ;-D

      Mulle tuli noista sinun huulikiilloistasi mieleen, että mulla on huulirasvan kanssa sama juttu. Sitä pitää olla aina mukana/lähettyvillä, ja vaikka en sitä nyt jatkuvasti olisi levittelemässäkään, niin jos mulla ei jostain syystä ole huulirasvaa, niin auta armias, kun huulet tuntuvat kuivuvan kamalasti. :-D Niinpä mulla on yksi huulirasva käsilaukussa, toinen treenikassissa, kolmas kylpyhuoneessa jne.

      Hih, kaikenlaisia youtube-videoita sitä onkin. :-D Mä yritin kerran katsoa ohjevideoita, kuinka laittaa tukkansa eri tavoin, mutta jostain syystä homma näytti videolla aina paljon helpommalta kuin itse tehtynä. Niinpä luovutin. :-D

      Tuosta viimeisestä tuli mieleen, että en ajattele muista ihmisistä, että he olisivat rumia ilman meikkiä, vaan päinvastoin ajattelen, että jokainen ihminen on omalla tavallaan kaunis. Jännä juttu, että tämä ei kuitenkaan päde meikäläiseen, vaan mä olen just se poikkeusyksilö, joka on kaunis korkeintaan pilkkopimeässä. :-D

      Kiitos, M. Ihana kuulla, että tykkäsit. <3

      Poista
  13. Hi
    Nuorenpana meikkasin arkenakin. Nyt varsinki etätyöaikana en todellakaan meikkaa. Kulmat muotoillaan ja ripset saavta värin joka 6. viikko kun käyn kampaajalla.
    Korona teki myös sen kun en käynyt kampaajaalla koko keväänä niin hiuksiin kasvoi oma harmaa väri. Nyt säästyn jo hiusten raidoitukselta.
    Minua kiusattiin todella rajusti koko yläkoulu ajan. Mutta minulla oli harrastus joka voimaannutti ja uima-altaassa ei ollut väliä miltä näytti, kunhan vaan ui kovaa.
    Nyt kun ikää on tullut niin olen ainoastaan huolellinen aurinkosuojasta kasvoilla. Pidän kaikesta liikunnasta ulkona sekä omistan ison puutarhan, jolloin ulkona olo tulee ympäri vuoden paljon. Lisäksi rusketun todella helposti. Jos en käytä heti helmikuun alusta aurinko suojaa niin toukokuussa kasvoni on jo ihan mustat. Tämä ei ole kaunista...
    Useimmiten varsinkin vanhemmalla iällä raskas meikki tekee kasvoista elottoman näköiset. Minusta rypyt ja juonteet kuuluvat elämään.
    Mikä siinä on että itseään katselee vain virheiden kautta? Lähetimme asiakkaillemme juuri mainoksen, jossa minä olin ihan arkisessa asussa ja työn touhussa. Omaan silmiini pisti vain jättireidet vaikka työkaverit kehuivat kuvaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuommoinen kuuden viikon väli meikki- ja tukkajuissa kuulostaa mukavalta. Tosin itseäni ahdisti hirveästi, kun aikoinani kävin kampaajalla juuri kuuden viikon välein. Tuntui, että joutui juoksemaan kampaajalla ihan alvariinsa. Nyt saattaa helposti luiskahtaa kolmekin kuukautta, kun rupean ihmettelemään, että miten tämä tukka on tällainen muodoton lössykkä, kunnes tajuan, että taitaa olla aika mennä kampaajalle.

      Mullakin on tukka harmaantunut jo vuosia sitten, ja kuulun kai ihmisiin, jotka harmaantuvat ennen aikojaan. En kestä yhtään sitä harmaata juurikasvua, ja tukkaa on pakko värjätä vähintään kolmen viikon välein. Tuo olisi kyllä ihannetilanne, että pystyisi hyväksymään harmaan värin. Helpottaisi huomattavasti elämää.

      Olen pahoillani, että olet joutunut koulukiusatuksi. Kiusaaminen jättää todella syvät jäljet. :-( Itseänikin kiusattiin jonkin verran, mutta kyse oli ehkä enemmänkin sellaisesta syrjimisestä ja porukoista jättämisestä.

      Mä olen aina toivonut olevani helposti ruskettuvaa tyyppiä, mutta valitettavasti kuulun niihin, jotka palavat todella helposti. Mutta nyt kun sanoit, niin ei ruskettuminenkaan ole aina välttämättä kiva asia.

      Olen ihan samaa mieltä, että rypyt ja juonteet kuuluvat elämään, ja hieman surullisena katson joitakin julkisuuden ihmisiä, jotka yrittävät tavoitella ikuista nuoruutta ja teettävät mitäliehoitoja. Toisaalta esim. elokuvamaailmassa, jossa kasvot ovat työväline, ulkonäön menetys saattaa merkitä myös töiden menettämistä.

      Erittäin hyvä kysymys tuo, miksi näemme itsemme vain virheiden kautta. Tätä pitäisi oikeastaan pohtia enemmänkin. Surullinen ilmiö.

      Poista
  14. Silloin harvoin, kun käytän meikkiä, mulla on aina vaikeuksia saada silmämeikki puhdistettua kunnolla. Tuntuu, että kajalia jää aina vähän jonnekin ripsien juureen, josta sitä irtoaa vielä seuraavanakin päivänä. Voipi olla mulla aineista ja taidoistakin kiinni, mutta voin kyllä hyvin ymmärtää, miten niitä meikkijäämiä jää. Toivottavasti pääset vaivastasi eroon!

    Mulla meikkaus liittyy lähinnä juhliin tai työjuttuihin, joissa on riski joutua valokuviin tms. Jotenkin tosi vahvana päässä on joku vaatimus, että huoliteltuun ulkonäköön kuuluu ainakin jonkinlainen ihon värisävyn tasoitus. Silti mietin, että miksi miehelleni riittää edustustilaisuuksiinkin suihkussa käynti ja asialliset vaatteet.

    Noista kouluaikaisista ikävistä kokemuksistasi tuli mieleen, että helposti kannamme (tai minä ainakin :) ) mukanamme vanhaa mielikuvaa itsestämme, vaikka kuinka olisimme muuttuneet ja aikuistuneet ja muut eivät näe meitä samalla tavalla. Tai toki aikuiselämässäkin voi töksäyttelijöitä tavata, mutta ne osaa toivottavasti jo jättää omaan arvoonsa. Välillä tekisi todellä hyvää saada positiivista palautetta omista vahvuuksista muilta, koska itse ei niitä vahvuuksia välttämättä näe.

    -Outi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan sama juttu minulla, että silmämeikkiä on tosi vaikea puhdistaa, jo ihan pelkkää ripsiväriäkin. Hieromalla se onnistuu vielä jotenkuten (ja näytän hetken aikaa pandakarhulta, kun silmänympärykset ovat mustat), mutta hienovaraisemmalla poistamisella en vain tunnu saavan meikkejä pois. Se jos mikä ärsyttää silmiä, kun tuhraamiseen menee niin kauan aikaa.

      Äskettäin kun ostin apteekista yhden allergikoille sopivan ripsivärin, kysyinkin myyjältä samalla, että kuinkas tämä poistetaan. Myyjä katsoi minua hieman hölmistyneenä ikään kuin ajatellen, että et sitten ole tuohon ikään mennessä koskaan poistanut ripsiväriä. :-D No vastaus kuului, että silmämeikinpoistoainetta pitää laittaa esim. pumpulitukolle, ja pumpulia pitää pitää hetken aikaa ripsien päällä, jolloin ripsiväri lähtee helposti pois. No ei kyllä lähtenyt (olen kokeillut sitä ripsaria + uutta poistomenetelmää pari kertaa), vaan ennemminkin tuntuu, että puolet ripsistä lähti, kun yritin nyppiä jotenkin hellävaraisesti.

      Minustakin ihon värisävyn tasoitus on tosi tärkeä osa perusteellisempaa meikkiä. Kesällä menee ihan puuterikin, mutta varsinkin talvella iho on niin kalvakka, että se kaipaa jonkinlaista väriä (ja epätasaisuudet tasoittamista).

      En ole tullut edes ajatelleeksi juhliin tms. valmistautumista miesten kannalta, mutta aika helpollahan miehet tosiaan pääsevät!

      Tuo on muuten niin totta, että se kouluaikainen mielikuva on ja pysyy, vaikka ihminen olisi kuinka muuttunut. Siksi en mennyt – enkä menisi – mihinkään luokkakokouksiin, kun pelkään, että ihmiset ajattelisivat minun olevan se sama Satu kuin joskus sata vuotta sitten, ja sitä kautta saattaisin itsekin ”taantua” samaksi. Tosin taas jos kääntää asian toisinpäin, niin en itse tosiaankaan olettaisi koulukavereitteni käyttäytyvän samalla tavalla kuin lapsena. :-D

      Poista
  15. Vähän vielä konkretiaa tähän ideaan positiivisesta palautteesta: Olet kirjoittajana sujuvasanainen ja hauska. Olet myös taitava sanoittamaan tunteitasi ja kuvailemaan ajatuksiasi. -Outi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa ihana palaute. Kiitos, Outi. <3 Tämän voimalla jaksan kirjoitella taas vaikka kuinka monta postausta. <3 Ihanaa viikonloppua!

      Poista
  16. Luin tekstisi jo eilen, mutta en osannut heti vastata. Se herätti niin paljon ajatuksia, että piti niitä ensin hetki muhitella. Ensinnäkin tajusin, etten ole koskaan miettinyt ulkonäköäsi, vaikka olen kuviasi nähnyt blogin puolella. Piti oikein kaivella niitä esiin vanhoista teksteistä. Ja kyllä, olet kaunis. Enkä nyt sano tätä sillä ajatuksella, että olisit tällaista tällä kirjoituksella jotenkin kalastellut – olet niin fiksu ihminen, että ymmärrän tällä postauksella olleen muita tarkoituksia. Mutta edelleen, pidän sinua kauniina.

    Se, mitä tarkoitin tuolla, etten ole ulkonäköäsi koskaan miettinyt on se, etten mieti sitä yleensä koskaan kenenkään kohdalla. En ikinä ajattele heti ensimmäiseksi (enkä vielä toiseksi tai kolmanneksikaan), että miltä tuo ihminen näyttää. Enkä varsinkaan myöskään koskaan – nyt kun olen tätä miettinyt ja muistellut päivän verran – ajattele kenestäkään, että hän olisi RUMA. Mulle ihmisen ulkonäöllä ei ole merkitystä. Saatan kiinnittää huomioni siihen, että joku selvästi ei yhtään pidä huolta itsestään; likainen ja takkuinen tukka, haisee hielle voimakkaasti, likaiset vaatteet – silloinkin ajattelen vain sitä, että tuolla ihmisellä on varmasti jotenkin vaikeaa, mutta en silloinkaan ajattele negatiivisen kautta. Saatko kiinni, mitä ajan takaa?

    Jäin myös miettimään sitä, mitä sitten ajattelen omasta ulkonäöstäni. Ja itse asiassa yllätyin, kun huomasin, etten oikeastaan mitään. Jossain vaiheessa 30 molemmin puolin kriiseilin omasta painostani, mutta näin jälkikäteen mietittynä siinä on ollut kyse jostain syvemmästä, kuin siitä, mitä näen peilissä. Ja ne ajat ovat onneksi ohi. Uskoisin, että omalla kohdallani on kyse siitä, että mulla on ollut arpi kasvoissa ihan pienestä pitäen (autokolari). En ole koskaan kokenut sitä rumentavana asiana (koska en ole kokenut sitä mitenkään, se vaan aina on ollut mun kasvoissa). Mutta ehkä olen pienestä pitäen tajunnut, että minä – eikä kukaan – voi olla ”täydellinen” ulkonäkönsä suhteen ja sen takia sitä asiaa on turha miettiä. Toki mulla on ollut tukena tässä asiassa vanhemmat, jotka kasvattivat musta vahvan tytön ja se, ettei mua koskaan kiusattu arven takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. TULI NIIN PITKÄ KOMMENTTI, ETTÄ PITÄÄ JULKAISTA SE KAHDESSA OSASSA :) Eli jatkuu...

      Mä myös meikkaan aina, mutta vain arkena töihin. En voisi kuvitellakaan meneväni töihin ilman meikkiä, mutta viikonloput ja lomat olen aina ilman meikkiä. Siis ihan aina, koska se on niin paljon mukavampaa. Jäin kelaamaan sitä, mitä se työmeikki mulle merkitsee… Se on varmaan osa jonkinlaista ”uniformua” ja sitä, että haluan olla töissä huoliteltu (ja myös itsevarma itsestäni). En pukeudu töihin mitenkään ”hienosti” eli normipäivä on ihan vaan neule, farkut ja lenkkarit. Mutta se, että tukka on (suht) hyvin ja naamalla on meikkiä, tekee mulle sen huolitellun olon.

      Tänään tein sun kirjoituksen innoittamana ihmiskokeen, enkä meikannut töihin!!!! Eka kerta 20 vuoteen niin, että menin sinne luokan eteen ihan naturellina (maski toki joo, mutta silmät näkyivät). Aamulla työmatkalla vähän hirvitti, mutta ajattelin, että nyt katsotaan oppilaiden reaktiot. Osaan lukea heitä tosi hyvin ja jos esim. olen käynyt kampaajalla, näen aina sen pienen reaktion heidän ilmeessään, että ”ope näyttää nyt erilaiselta”. Tänään seurasin nuorten ilmeitä ja kehonkieltä oikein supertarkasti ja arvaa mitä – ei yhtään mitään reaktiota. Ei siis niin pientäkään!!! Kysyin myös naiskollegalta, joka on hyvä ystäväni, että ”katso minua ja sano, mitä huomaat”. Hän kävi mut läpi katseellaan monta kertaa ja totesi sitten, että ei huomaa yhtään mitään. Eli tulos ihmiskokeesta: aikuiset ei huomaa, eikä myöskään teinit. En usko, että kenenkään oppimistulos jäi tänään huonommaksi, kuin normaalipäivänä tai että kenenkään valmistuminen olisi siitä kiinni, että Emmalla ei sinä yhtenä perjantaina ollut meikkiä! Mielenkiintoista!

      No, meikkaan kyllä varmaan maanantaina ihan normaalisti, sillä on mulle itselleni merkitystä ja se luo mulle sen ”työminä” -fiiliksen. Enkä nyt ole ihan varma, saatko kiinni tästä kaikesta sekavasta höpinästä tai oliko tästä mitään ”hyötyä” kenellekään. Kiitos, kun herätit mielenkiintoisia ajatuksia! Ja muistathan: olet kaunis ja ihana <3

      Poista
    2. Apua, en pysty lopettamaan... :D Vielä tohon ihmiskokeeseen: en siis tietenkään ajattele, että mun meikkaamisella tai ei-meikkaamisella olisi kenellekään merkitystä, mutta jotenkin yllätyin siitä, että kukaan ei oikeasti huomannut mitään. Jotenkin sitä on luonut iselleen semmoisen käsityksen, että muut siihen kiinnittäisivät edes jotain huomiota.

      Nyr lupaan lopettaa kommentoimisen :D :D :D

      Poista
    3. Muhitella.:-) Uusi sana minulle, mutta taidanpa ottaa käyttöön!

      Kiva, että ymmärsit kirjoitukseni tarkoituksen. Minusta on äärimmäisen kiusallista, jos joku (siis sellainen, joka ei ole nähnyt minua "kaikissa olosuhteissa") sanoo minua kauniiksi, kun olen kuitenkin esim. näissä blogikuvissa aina meikattu. Lukijani kun eivät tiedä todellisuutta – joka on siis se, että näytän Frankensteinin hirviöltä. :-D Nyt rupeaa jo itseänikin huvittamaan tämä oma ahdistuneisuuteni ja saman asian jauhaminen. Eipä ole elämässä suuria murheita, kun riittää energiaa tämmöiseen. :-D Mutta tarkoituksesi oli hyvä, ja kiitos siitä. <3

      Sain ihan täydellisesti kiinni, mitä tarkoitit, koska ajattelen itsekin samoin. Minäkään en mieti ihmisten ulkonäköä, eikä ulkonäöllä ole minulle mitään merkitystä. Mutta olen kerran syyllistynyt ajattelemaan yhdestä ihmisestä, että hän oli ruma, ja tunnen siitä syyllisyyttä vieläkin. Näin kerran naisen, jolta näytti puuttuvan leuka ihan kokonaan, ja silloin ajattelin, että tuo nainen on ruma. :-(

      Samalla tavalla saatan huomata ihmisestä esimerkiksi likaisuuden, mutta minäkään en ajattele sitä negatiivisena kautta vaan vain ominaisuutena, jonka panen merkille.

      On kyllä hieno juttu, että olet vapaa kaikesta ulkonäkökriiseilystä! <3 Ja hyvin sanottu tuo, että painokriiseilyssäsi oli kyse jostakin syvemmästä kuin siitä, mitä näit peilissä. Sait minut ajattelemaan omaa ikäkriiseilyäni ja sitä, että siinäkin on kyse varmasti muustakin kuin vain vanhenemisesta. Luultavasti kyse on enemmänkin siitä, että pohdituttaa, olenko tyytyväinen tapaan, jolla olen elämäni elänyt, vai tuntuuko siltä, että olisi pitänyt tehdä jotakin toisin.

      Minun on pakko tunnustaa, että olen hieman kateellinen sellaisille, kuten sinä, jotka on kasvatettu vahvoiksi ja itsensä hyväksyviksi ihmisiksi. Itse en koe (vanhempiani mitenkään syyllistämättä) koskaan saaneeni täydellistä hyväksyntää, mikä on johtanut kai siihen, että hyväksyntää yrittää vielä aikuisenakin tavoitella mitä ihmeellisimmin keinoin.

      Mitä hittoa, onko bloggerissa jokin rajoite, kuinka pitkiä kommentit saavat olla. Ihme touhua. :-D

      Ihan mahtava tuo tekemäsi ihmiskoe! Siis ihan mieletöntä, että innostuit tämän kirjoituksen perusteella olemaan päivän ilman meikkiä töissä ja että kaiken lisäksi kukaan ei tuntunut edes huomaavan mitään. Minä jos kuka rakastan kaikenlaisia empiirisiä tutkimuksia, joten olin ihan täpinöissäni tästä. :-D Jäin miettimään, että meikittömyydestäsi huolimatta käyttäydyit varmaan kuitenkin ihan samalla tavalla kuin muinakin päivinä, koska joskus oma käyttäytyminen saattaa vaikuttaa lopputulokseen. Tarkoitan siis sitä, että itse saattaisin tuntea tuossa tilanteessa oloni hyvinkin epävarmaksi, ja se näkyisi käytöksessäni. Epävarmuus puolestaan aiheuttaisi kummastusta – ja sitä kautta myös jonkinlaisen reaktion – oppilaissa, mikä saattaisi aiheuttaa mielessäni virhetulkinnan, että oppilaiden reaktio johtuikin meikittömyydestäni, vaikka se johtui oikeasti vain siitä, että käyttäydyin itse omituisesti. Toivottavasti sinä nyt ymmärsit, mitä ajoin takaa. :-D

      On kyllä ihana pohtia yhdessä kaikenlaista, enkä osaa sanoin kuvailla, kuinka hienoa on saada uusia näkökulmia teiltä lukijoilta. <3

      Pus pus, ja kiitos komment(e)istasi! Nautinnollista viikonloppua! <3

      Poista
    4. P.S. Bloggareilla itselläään ei näköjään ole rajoituksia kommenttien pituudessa. ;-D

      Poista
    5. Ihan vähän vielä jatkan... Joo, uskon, että olin siellä luokan edessä ihan normaali oma itseni, mitä vähän jälkikäteen ihmettelen, koska kieltämättä meikittömyys jännitti vähän. Unohdin sen kuitenkin heti, kun aloitin tunnin, enkä sitten miettinyt koko asiaa ennen, kuin vasta illalla sulle vastausta kirjoittaessani. Kieltämättä mielessä pyörii koko ajan ajatus siitä, kuinka helppoa olisi nyt lopettaa koko meikkaaminen kertaheitolla! Itse meikkaaminen sinänsä aamulla ei ole paljoa aikaavievä operaatio (ärsyttää se kyllä joskus väsyneinä aamuina), mutta se meikin puhdistaminen illalla ärsyttää joka kerta. Saas nähdä, miten tässä käy.

      En nyt jaksanut ruveta copypeistaamaan meidän vastauksien pituuksia, mutta veikkaan, että mun merkkimäärä oli vähän pidempi ja johti punaisella korostettuun herjaan merkkimäärän pituudesta. Olen joskus aikaisemminkin törmännyt tähän (muistaakseni innostuin joskus kommentoimaan Annukan blogin puolella jotain asiaa ylipitkästi). Itselläni tosiaan ei ole mitään rajoituksia :D

      Mahtavaa viikonlopun jatkoa ja pus sinnekin <3

      Poista
    6. No sehän meni sitten hienosti, jos et edes muistanut ajatella koko asiaa koko päivänä! Ja nythän sulla on vapaus jatkossakin valita, meikkaatko aamulla vai et, kun tiedät, että pystyt olemaan töissä myös ilman meikkiä, jos haluat.

      Niin sama tuo puhdistamisjuttu! Käytiin tänään illalla syömässä ukkelin kanssa, ja mietin ennen lähtöä, että pitäiskö laittaa ripsaria. Mutta sitten rupesin miettimään sitä puhdistusoperaatiota ja tuumasin, että ei hitto, en jaksa. Lasit silmille ja menoksi. Ja kyllä oli kiva tulla takaisin kotiin, kun ei tarttinut tehdä naamalle mitään. :-)

      <3

      Poista
  17. Itselle oli myös vuosia sitten juurikin silmämeikki tärkeintä. Tein aina huolella sellaisen Twiggy-tyylisen meikin. Olet niin nuori, että et voi muistaa (?) Twiggyä 60-luvulta.

    Sitten jossain vaiheessa se ripsien kanssa näpertely jäi ja en enää jaksanut. Aloin myös käyttää ilman vahvuuksia olevia "tiimarilaseja". Nykyään en enää edes pystyisi tekemään huolellista silmämeikkiä, kun en vaan nää. Se lähinäkö nääs. Suurentavia peilejä tietty on, mutta en siltikään onnistu. Nykyään keskityn hyvään meikkivoiteeseen ja huulipunaan 😊

    Minusta sinun silmäsi näyttää kauniilta nytkin. Tämä ei ole kohteliaisuus vaan tarkoitan sitä oikeasti. Yleensäkin ulkonäköasiat on vain omassa mielessä eikä muut välttämättä ajattele niin. Lapsethan nyt saattaa sanoa mitä vain ja on nuo pojantyttäret minuakin arvostelleet joskus, mutta mitä sitten.. odottakoot, kun tulevat näille kymmenille 😁

    VastaaPoista
  18. Vastasin näköjään jo toisen kerran lähes samoin sanoin, mutta jääkööt nyt tuo toinenkin kommentti. Olen hajamielinen, mutta sitä vielä edesauttoi eilen papan kanssa naukkailtu viini 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, sellaista sattuu. :-) Kuulostaa siltä, että teillä oli papan kanssa kiva ilta. <3

      Vaikka en itse muista Twiggyä, niin hän on kyllä minulle tuttu. Kerran jossain Huippumalli haussa (juu, on tullut katseltua tämmöisiäkin ohjelmia ;-D) -ohjelmassa oli Twiggy-teema, ja toki olen nähnyt muutenkin kuvia hänestä.

      Nuorena tosiaan ollaan niin rempseitä, ja vanhuus tuntuu olevan valovuosien päässä, mutta kyllä se vanhuus tulee ennen pitkää kaikille. On muuten järkyttävää, miten nopeasti aika kuluu! Taas on yksi vuosi mennyt ihan huomaamatta. Ja tuntuu, että mitä vanhemmaksi tulee, sitä nopeammin aika kuluu. :-(

      Kiitos, Mummeli. <3 Jännä juttu muuten, että silmäni tuntuvat voivan muutenkin paremmin sen jälkeen, kun lakkasin käyttämästä meikkiä. Kärsin aiemmin silloin tällöin jättimäisistä (ainakin omasta mielestäni jättimäisistä :-D) silmäpusseista, mutta sen jälkeen kun lopetin meikkaamisen, silmäpussejakaan ei ole oikeastaan ollut. Kumma juttu. Tosin olen nukkunutkin viime aikoina varsin hyvin.

      Mukavaa viikonlopun jatkoa sinulle ja Papalle! <3

      Poista
  19. Tämän ikäisenä huomaa, että on oikeasti totta, että aika tuntuu kuluvan nopeammin.

    Nuorena oli aina jotain odotettavaa; kunpa pääsisi kouluun, kunpa pääsisi koulusta, kunpa olisin jo ylioppilas tai saisi ammatin. Saisinpa jo ajokortin. Pääsisipä asumaan omaan kotiin...

    Mitäs nyt odottaa? Vuodet vaan menee ihan eläessä tavallista elämää ja toivoo pysyvänsä terveenä ja toivoo myös, että lasten elämä menisi hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus jossain oli selityskin sille, miksi vanhempana aika tuntuu kuluvan nopeammin kuin nuorempana. En kyllä harmillisesti enää muista, mikä se selitys oli.

      Minusta se oli jopa vähän rasittavaakin, kun nuorempana oli niin paljon odotettavaa, ja olen iloinen siitä, että vanhempana on oppinut elämään paremmin hetkessä eikä haikailemaan aina jonnekin tulevaisuuteen. Tosin ehkä se johtuu tosiaan siitäkin, että tulevaisuudessa on vähemmän haikailtavaa. ;-D

      Poista
  20. Tunnistan niin sinun kirjoituksesi. Olen itse käyttänyt huulipunaa 15-vuotiaasta saakka, enkä mennyt mihinkään ilman sitä. Nyt kun on ollut tämä hässäkkä, en ole käyttänyt huulipunaa laisinkaan. Tuntuu niin hassulta sanoa, että hirvitti kamalasti, kun olin ekassa videoyhteydessä työkavereiden kanssa enkä ollut laittanut huulipunaa. Eihän kukaan mitään sanonut, mutta arvaan monen miettivän, että onpas se muuttunut jotenkin värittömäksi. Tai kuten sanot, niin oikeasti kukaan ei ajattele mitään, minä olen se ainoa, joka miettii miten valju ihminen voi olla ilman, että se maalaa ja rajaa huulensa vaaleanpunaiseksi tai violettiin sävähtävään.

    Nuoruuden kuullut sanat ovat niitä pahimpia. Niiden vuoksi ajattelen usein olevani ruma. Ja nyt kun kirjoitat tämän tekstin ja katson sinua tuossa kuvassa, niin mitä näen. Näen oikeasti todella kauniit silmät. Aivan todella!

    Me ollaan nyt ihan eri näköisiä ja oloisia ihmisiä kuin silloin nuorena ja vielä kasvuiässä olevina. Sen vuoksi pitäisi osata jotenkin käsitellä menneet lauseet siten, ettei ne enää vaikuta ahdistavasti meihin. Miten se tapahtuu, itselläni on ainakin hakusessa.

    Jos olisin tuossa tilanteessa, niin sitten kun uskaltaisin kokeilla, niin testaisin ehkä jotain mineraalimeikkiä. Mutta kuten lääkäri sanoo, niin yhtä meikkiä kerrallaan. Niinhän ruoka-aineitakin testataan, kolmisen viikkoa yhtä, jos vaivoja tulee, niin jätetään se aine pois ja testataan sitten toista. Tai jos eka ei aiheuta oireita muutamassa viikossa, niin sitten voi lisätä toisen yksittäisen asian.

    Halaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kuulosta yhtään hassulta. <3 Huulipuna on vielä kaiken lisäksi aika näkyvä elementti (varsinkin jos se on oikein punaista), ainakin verrattuna johonkin kevyeen silmämeikkiin, joten voin hyvin kuvitella, että jos se on kuulunut elämään 15-vuotiaasta asti, olo tuntuu todella alastomalta ilman sitä.

      Nuorena kuullut sanat voivat vaikuttaa uskomattoman paljon vielä aikuisenakin. Joskus oikein pelottaa, kun puhuu itse jonkun nuoren kanssa, ettei nyt vaan lipsauttaisi jotain typerää, jonka voi ymmärtää väärällä tavalla ja joka jää kaivelemaan nuoren mieltä vuosiksi.

      En tiedä, kuinka erilaiseksi minunkin omakuvani olisi muuttunut, jos joku olisi sanonut minulle lapsena/nuorena jotain kaunista. Nyt osaan katsoa itseäni vain yhdellä tavalla, joka ei ole mikään mairittelevin, eikä siihen auta, vaikka kuka sanoisi mitä.

      Hienosti sanottu tuo, että pitäisi osata käsitellä menneet lauseet niin, ettei ne enää vaikuta ahdistavasti meihin. Olisi hienoa omata tällainen taito, mutta ei mullakaan ole aavistustakaan, miten tuo voisi tapahtua. Omakuvan muuttaminen on jostain syystä ihan järkyttävän vaikeaa.

      Mä en edes tiedä, mitä mineraalimeikki tarkoittaa, joten lähden kohta googlettelemaan sitä. Annukka tuolla aiemmin jo suosittelikin minulle mineraalimeikkivoidetta, ja se kuulosti tosi hyvältä. Täytyy varmaan perehtyä näihin mineraalijuttuihin tarkemmin. :-)

      Kiitos, Birgitta. <3 Valoa marraskuun pimeyden keskelle!

      Poista
  21. Onpas inhottava vaiva!! Pisti muuten miettimään, että olisikin hyvä päästä jonkin suurennuslasin takaa tutkimaan miten huonosti sitä meikkinsä poistaa... (Aikamala!!)

    Mikä siinä onkin, että lapsena/nuorena kuullut sanat muistaa kuin tulikirjaimin poltettuna? Minä kun olen tällainen lyhyt (ja paksu) hukkapätkä, vaikka itse vitsailenkin siitä takuulla eniten, kyllä se vaan joskus niin paljon pännii ja sattuu. Kun itse muistaisi, ettei ikinä sano esim. omille lapsilleen mitään sellaista, mitä jäävät märehtimään vuosiksi.

    Olet kuitenkin oikeasti ihana tuollaisena kuin olet! ♥
    Hei, kohta voi jo toivottaa ihanaa joulunalusaikaa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, on kyllä inhottava vaiva. Silmäni ovat taas kutisseet aika tavalla parina viime päivänä, ja mietityttää, onkohan tilanne taas pahentumassa... :-(

      Kyllä oli hyvä herätys nähdä omat silmänsä mikroskoopissa, kun olin vielä kaiken lisäksi kuvitellut puhdistaneeni meikit huolellisesti. Ei ole ihme, jos tällaisia vaivoja tulee, jos meikit jäävät muhimaan silmiin päiväkausiksi.

      Mulla on sama, että vaikka vitsailen ulkonäöstäni joskus aika karskistikin, niin pinnan alla ahdistaa. Ja sama juttu, että pohdituttaa, että osaisi olla lasten ja nuorten kanssa niin, ettei tulisi sanoneeksi mitään typerää, joka jää heidän mieliin ehkä ikuisiksi ajoiksi.

      Minä just eilen mietin, että mitäköhän sitä tekisi jouluna. Sitten keksin, että jos kuntosali on auki, niin voisi treenata oikein sydämensä kyllyydestä. Joulunpyhinä ei varmaan ole ruuhkaa salilla. :-D

      <3

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3