Lapset ovat aikuistuneet, kun he eivät enää kysele, mistä he ovat tulleet, eivätkä he suostu kertomaan, minne he ovat menossa.


lauantai 1. helmikuuta 2020

Ajolähtö

Edellinen blogikirjoitus oli tarkoitettu Kukkapillin viimeiseksi, mutta ei se nyt sitten näköjään ollutkaan viimeinen. Tuolloin tammikuun alussa tuntui, että minulla ei olisi enää mitään sanottavaa, kun elämäkin tulisi muuttumaan ihan toisenlaiseksi kuin se viime vuosina oli ollut. Nyt kun pahin muutosvastustus on haihtunut, olen pystynyt löytämään taas elämän hyvät puolet ja hyväksymään sen, että elämä on nyt sellaista kuin se on. Kiitos teille kaikille lukijoille, jotka olette myötäeläneet vaikeassa tilanteessa, jakaneet omia kokemuksianne ja kannustaneet eteenpäin. Olette kullanarvoisia. ❤

Mutta mennäänpä ajassa taaksepäin, jotta päästään nykytilanteeseen. Viimeksi taidettiin jäädä siihen, että olin päässyt Kolumbiaan. Kun tapasin ukkelin ensimmäisen kerran, hän oli vielä teho-osastolla, mutta kävi niin iloisesti, että jo puolen tunnin päästä ukkeli siirrettiin tavalliselle osastolle. Niinpä sitten siirryimme muutamaa kerrosta ylemmäs tavalliselle osastolle varsin mukavaan yhden hengen huoneeseen.




Myöhemmin huoneeseen tuotiin ylimääräiset petivaatteet, peitto ja tyyny, jos haluaisin yöpyä ukkelin luona. Minulle oli yllätys, että yöpymiseen suorastaan kannustettiin, kun olen ollut jotenkin siinä käsityksessä, että sairaalat suhtautuvat vähän nihkeästi ylimääräisiin yöpyjiin. Mutta olihan se kiva saada olla ukkelin luona yötä, vaikka nukkuminen jäikin sairaalassa vietettyinä öinä todella vähiin. Paras aika nukkumiseen olisi ollut kello 20-24, sillä puolenyön jälkeen alkoi trafiikki, joka jatkui aamuun asti. Melkeinpä tunnin välein käytiin antamassa jotakin lääkettä, mittaamassa verenpainetta, ottamassa verikokeita jne.

Sohvalle pedattu vieraspeti.

Muuten minulla ei olekaan minkäänlaista valittamista kolumbialaisesta sairaalahoidosta, sillä hoito oli – ainakin tässä yksityissairaalassa – kaikin puolin erinomaista. Hygieniakin oli viety ihan äärimmilleen, sillä hoitajat ja muut potilashuoneisiin menijät käyttivät aina hengityssuojainta. Jos jostain pitäisi antaa kielteistä palautetta, niin se olisi ruoka, jota ukkelille varsin pitkään annettiin. Määrät olivat naurettavan pienet, eikä proteiinia näkynyt missään. Tai näkyihän sitä, houkuttelevan gelatiiniannoksen muodossa.

Herkkuhetki tiedossa.
 
Vasta kun olin käynyt sanomassa asiasta kaksi kertaa, ravitsemusneuvoja tuli tapaamaan meitä, ja pääsin selostamaan, että ukkeli tarvitsisi ruokaa isommat määrät, ja jotain proteiiniakin pitäisi olla. Seuraavasta ateriasta alkaen ruoka rupesikin näyttämään jo ihan kunnolliselta, ja lautasella oli kalaakin.

Kuten kuvasta näkyy, jokainen lautanen ja kulho on peitetty kelmulla.


Yhtenä iltana ukkelin huoneen ovi käytävään oli auki, ja rupesin ihmettelemään hirveää huutoa, joka kuului jostakin. Luulin ensin, että jossakin oli juhlat, mutta ukkeli totesi jonkun varmaan kuolleen. Kun kävin jonkin ajan päästä ostamassa kahvia ja kävelin sen huoneen ohi, josta äänet tulivat, totesin ukkelin olleen oikeassa. Kovaäänistä huutoa ja valitusta jatkui useampi tunti, ja tuntui jotenkin todella absurdilta, että hoitajat näpyttelivät tietokoneitaan ja ihmiset juttelivat aulan sohvilla ihan normaalisti, ikään kuin tällainen huuto kuuluisi sairaalan normaaliin äänimaailmaan. Jäin miettimään suremista ja sitä, miten erilaista sekin voi olla eri puolilla maailmaa. Suomessa surraan hiljaa; Kolumbiassa kovaäänisesti.

Sairaalan sisäpihaa.
Me teimme ukkelin kanssa kävelyharjoituksia sairaalan käytävillä, sillä ukkeli ei pystynyt kävelemään vielä ilman tukea, kun häntä huimasi niin kovasti, ja hän näki kaiken kahtena. Päivä päivältä askel tuli kuitenkin varmemmaksi, ja näössäkin tapahtui pientä paranemista.

Tyypillinen aamiaiseni sairaalan kanttiinissa.

Opin vasta tuolla sairaalassa tilaamaan Kolumbiassa sellaista kahvia kuin halusin: mustaa kahvia, jossa on maitoa vain vähäsen. Kanttiinin myyjä selosti minulle, että tällainen kahvi oli nimeltään perico oscuro tai periquito oscuro. Näitä minä sitten tilasinkin sen jälkeen joka aamu, ja koska kupposellinen oli aika pieni, tilasin yleensä kerralla kaksi kupillista.

Kerkesin viettää sairaalassa vain kolme yötä, kun saimme iloisia uutisia: ukkeli pääsisi kotiin. Ajatuksenamme oli ollut ottaa ihan rauhassa ja matkustaa takaisin Suomeen ehkä joskus neljän viikon päästä, mutta vakuutusyhtiö rupesi painostamaan, että ukkelin pitäisi matkustaa takaisin Suomeen mahdollisimman pian. Tuntui hurjalta ajatella, että ihmisen, jolla oli ollut aivoverenvuoto vain reilut pari viikkoa sitten, pitäisi hypätä lentokoneeseen ja lentää vuorokauden mittainen matka Suomeen. Ukkeli sai lopulta sairaalasta kirjeen, että hänen olisi hyvä olla matkustamatta kymmeneen vuorokauteen, ja vakuutusyhtiönkin oli lopulta pakko hyväksyä tämä.

Vakuutusyhtiön kunniaksi oli sanottava, että yhtiö tarjosi ukkelin matkaseuraksi lääkäriä, joka lentäisi ukkelin kanssa Medellinistä Helsinkiin, ja otimmekin tarjouksen ilolla vastaan. Vakuutusyhtiö kuitenkin mokasi päivämäärien kanssa varsin pahasti: kun olimme jo muuttaneet minun lentoni samalle päivämäärälle kuin ukkelin lento olisi, ukkeli huomasi Lufthansan tililtään, että hänen lentonsa olisikin päivää aikaisemmin. Vakuutusyhtiö oli siis ilmoittanut meille vahingossa väärän päivämäärän. Ei muuta kuin soittelemaan taas Lufthansalle, jolloin selvisi, että ukkelin lento oli jo täynnä, enkä minä saanut enää lippua samalle lennolle. Ukkelin lentoakaan ei voinut enää muuttaa, koska sairaskuljetukset vaativat lentoyhtiöiltä erityisjärjestelyjä, ja niiden hoitamiseen menee oma aikansa. Ukkeli olisi ehdottomasti halunnut, että minä olen hänen kanssaan samalla lennolla muun muassa siksi, että hänen klaustrofobiansa oli pahentunut tapahtuneen seurauksena. Tuttu ihminen olisi paljon rauhoittavampaa matkaseuraa kuin joku vieras lääkäri.

Lopulta asiat järjestyivät niin, että me kaikki  – ukkeli, lääkäri, minä sekä ukkelin kollega, joka oli muutenkin matkustamassa sinä päivänä Suomeen –  lensimme ensimmäisen lennon Medellinistä Panamaan yhdessä, mutta Panamassa tiemme erkanivat. Ukkeli ja lääkäri jatkoivat Frankfurtin kautta Helsinkiin, ja minä ja kollega jatkoimme KLM:llä Amsterdamin kautta. Ukkeli arveli etukäteen, että ensimmäinen lento olisi pahin ja että jos hän selviäisi ensimmäisestä lennosta, loppumatkakin sujuisi. Ja niinhän siinä sitten onneksi kävikin. Lääkäri kertoi Panamassa puhuneensa koko ensimmäisen lennon ajan niin paljon, että ukkeli ei ollut ehtinyt ajatella mitään muuta. 😀

Lääkäri tuli Medelliniin kolme päivää ennen lentoa, ja kaksi päivää ennen lähtöä lääkäri kävi meillä tutustumassa ukkeliin ja tilanteeseen. Lääkäri oli saksalainen kaveri, joka on asunut viimeiset kymmenen vuotta Tanskassa. Miehellä on Tanskassa vastaanotto, jossa hän tekee töitä vain osa-aikaisesti, sillä hänen pääasiallinen työnsä on lennättää sairaita potilaita kotiin eri puolilta maailmaa. Lääkäri oli erittäin asiallisen ja mukavan tuntuinen kaveri, joten saatoimme olla luottavaisin mielin. Matkan päätyttyä lääkäri oli todennut ukkelille, että tämä oli ollut hänelle kuin lomamatka, sillä yleensä saatettavat potilaat ovat paljon huonommassa kunnossa kuin ukkeli oli. Ehtipä lääkäri tutustua yhtenä päivänä Medellinin nähtävyyksiinkin. Lääkäri oli pyytänyt meillä käydessään minulta vinkkejä, mitä Medellinissä kannattaisi nähdä, ja seuraavana päivänä hän oli tökännyt kirjoittamani listan taksikuskille, joka oli sitten ajeluttanut häntä koko päivän ympäri kaupunkia.

En tule koskaan enää näkemään tätä näkymää. Kummallista, mutta ei edes harmita.


Lääkäri oli päättänyt kävellä hotellistaan meille, kun matkaa ei ollut kartan mukaan kuin pari kilometriä, mutta sitä lääkäri ei ollut tajunnut, että koko matka olisi ylämäkeä. Lääkäri naureskelikin, että tämä kaupunki ei ole selkeästikään mikään sydänsairaiden paikka. Minulle kävi alkuaikoina Medellinissä samanlainen moka, ja opin hyvin pian katsomaan kävelyreiteistä pituuden lisäksi myös korkeuserot.

Kävelyharjoituksia kotipihalla.


Koska olimme jättämässä Kolumbian taaksemme lopullisesti, oli ryhdyttävä taas tyhjennys- ja pakkauspuuhiin. Koska suunnitelmat olivat olleet alun perin ihan toisenlaiset (meidän oli ollut tarkoitus viipyä Kolumbiassa huomattavasti pidempään), tavaraa – erityisesti ruokatavaraa – oli ihan jumalattomat määrät. Onneksi ukkelin kollegat tarjoutuivat ystävällisesti ottamaan vastaan lähes kaiken, niin ei tarvinnut heittää ruokaa pois. Tavaraa oli kuitenkin Suomeen viemisiksikin viiden ison ja kahden pienen matkalaukun edestä.

Medellinin lentoasemalla, jossa Panaman-kone jo odottaakin.
 
Koska matkustin elämäni ensimmäistä kertaa KLM:llä (bisnesluokassa), oli tietenkin vertailtava matkustuskokemusta Lufthansaan, jolla olen lentänyt ylivoimaisesti eniten. En ole tiennytkään, että Alankomaat on kuuluisa keramiikastaan, mutta tämä tuli selväksi jo turvallisuusvideota katsellessa (turvallisuusvideon voi katsoa esimerkiksi täältä).

KLM:n kaukosäädin oli niin käyttäjäystävällinen, että jopa minä osasin käyttää sitä heti ongelmitta!
Katsoin muuten lennoilla (sekä meno- että paluumatkalla) pitkästä aikaa pari elokuvaa. Menomatkalla katsoin Downton Abbeyn, joka oli ihan hirveä pettymys ja joka sai miettimään, kannattaako televisiosarjoista ylipäänsä tehdä elokuvia. Paluumatkalla katsoin eteläkorealaisen Parasiten, kun yksi ukkelin kollega oli suositellut sitä. Kylläpä olikin harvinaisen hyvä elokuva, vaikka en meinannut päästäkään ihan alusta kärryille. Elokuva oli myös aivan liian pitkä minun sieto- ja keskittymiskyvyilleni. Yli puolentoista tunnin mittaiset elokuvat pitäisi lailla kieltää.

Alkuruoka eli savulohta ja maissia.


Harvinaisen kauniit ruokailuvälineet.
Pääruoka eli naudan filettä, perunasosetta ja chimichurri-kastiketta.
Jälkkäri eli passionhedelmä-mango -bonbon ja kookos-pistaasitartaletti.
Aamiainen. Huomatkaa hollannikkaiden muotoiset suola- ja pippurisirottimet!
Sininen keramiikka -teema jatkui loppuun asti, sillä matkustajille jaettiin pienet keramiikkatalot muistoksi matkasta.

 
Luulin talon olevan vain koriste-esine, mutta lentoemäntä kertoi talon sisällä olevan jotain hollantilaista, ginin tyyppistä juomaa.

En huomannut KLM:n ja Lufthansan välillä kuin muutamia pieniä eroja. Päivällinen – ja ruoka yleensäkin – oli KLM:llä minusta tuhdimpaa, ja kaipasin Lufthansan kevyitä salaatteja ja muutenkin vähän raikkaampia annoksia. KLM:n aamiainen puolestaan miellytti minua paljon enemmän kuin Lufthansa aamiaiset, sillä KLM:n aamiainen oli sellainen, että saattaisin syödä muutenkin jotain tuollaista. Sitä en kyllä ymmärrä, miksi lennoilla täytyy aina tunkea joka aterialle helvetinmoiset köntsät juustoja! Lufthansalla on minusta parempi nukkua, sillä KLM:n istuinta ei saanut aivan vaakatasoon, vaan pääpuoli jäi hieman ylös. KLM:llä ei myöskään ollut Lufthansalta tuttua petauspatjaa, mutta se ei ollut mikään suuri puute, sillä en käytä sitä aina Lufthansallakaan.

Tässä on oltu Suomessa nyt sen verran, että olen saanut vihdoinkin kaikki matkalaukut tyhjennettyä, pyykit pestyä jne. Hesarikin tulee taas aamukahvin kylkeen. 😊 Ukkelin jatkohoitokin on saatu alulle, ja tällä hetkellä kaikki näyttää varsin lupaavalta. Väsymys ukkelia tosin vaivaa, ja näön kanssa on edelleen pieniä ongelmia, sillä vuoto sattui näköalueelle.

Vaikka elämä on nyt varsin erilaista kuin olin ajatellut tai toivonut sen olevan, terveys menee kuitenkin kaiken edelle. Nyt on opeteltava nauttimaan elämästä Suomessa ja siitä, että ei tarvitse olla koko ajan tulossa tai menossa. En ole ihan varma, kuinka tämä tulee itseltäni onnistumaan, kun olen tottunut vähän hektisempään menoon, mutta eiköhän tämä tästä.

Hyvää yötä – omasta sängystä! 😊

37 kommenttia:

  1. Kiva kuulla, että potilas toipuu ja olette turvallisesti Suomessa. Ethän vaan lopeta boottaamista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, SaaraBee. <3 Kyllä minä olen ajatellut jatkaa kirjoittelemista. Aluksi vaan uusi elämäntilanne ahdisti niin paljon, että tuntui, että en keksi mitään blogattavaakaan, mutta enköhän minä aina jotain lätisemistä keksi. ;-D

      Poista
  2. Onneksi kaikki on hyvin ja ihanaa jos jatkat kirjoittamista vielä jatkossakin. ❤ Tuo hollantilainen gin taitaa olla genever (tai jenever?). ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos jaksat lueskella meikäläisen juttuja! :-) Ja kiitos tuosta geneveristä. Googletin sitä, ja oikeassa olit. Lentoemäntäkin sanoi toki mulle juoman nimen, pariinkin otteeseen, mutta se meni siltikin ohi. :-)

      Poista
  3. Kiva kuulla teistä ja hienoa, että ukkelin toipuminen etenee. Niin kornilta kuin se ehkä kuulostaakin, luulen, että kaikella tällä on jokin perimmäinen tarkoitus, te ette vain vielä tiedä mikä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kuulosta yhtään kornilta! Itse asiassa ollaan jo keksittykin ainakin yksi tarkoitus tapahtuneelle, ja se on se, että ukkelin on nyt määrä hiljentää tahtia. Sanoin jo muutama kuukausi sitten ukkelille, että sinä vielä sairastut, kun et koskaan nuku, ja nyt ennuste tavallaan toteutui. Ukkeli on painanut töitä ihan hulluna useamman vuoden ja laiminlyönyt nukkumisensa täysin, kun ei ole kokenut edes tarvitsevansa unta kuin muutaman tunnin. Työpuhelut ovat saattaneet alkaa aikaerojen takia viideltä aamulla tai jatkua yhteen, kahteen asti yöllä, ja joskus kiireisimpinä aikoina työpaikalla on oltu vuorokausi yhteen menoon, ja koko yö on valvottu. Siihen päälle kun laittaa vielä kaikki matkustamiset, aikaerorasitukset jne., niin ei hyvä tule. Onneksi verenvuoto oli niin pieni, että tämä oli vain ikään kuin vain varoitus ja oppitunti. Paljon huonomminkin olisi voinut käydä.

      Poista
  4. Hienoa, että olette nyt Suomessa ja Ukkelin hoito toimii. Hyvin oli tuo paluulento kyllä järjestetty, että lääkäri kävi hakemassa. Toivottavasti kaikki menee jatkossa oikein hyvin ja paranee nopeasti.
    Äläkä lopeta kirjoittamista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lento oli kyllä järjestetty tosi hyvin, ja kaikki toimi moitteettomasti. Lääkärin läsnäolon lisäksi ukkeli siirrettiin joka pisteessä koneeseen ja koneesta pois pyörätuolilla, jottei tulisi ylimääräistä rasitusta. Kyllähän tällaiset erityisjärjestelyt suunnittelemista vaativat, ja ymmärrän siksi hyvin, miksi ukkelin lennon muuttaminen ei oikein onnistunut.

      Eivätköhän nämä meikäläisen lätinät jatku, tavalla tai toisella. Mukavaa sunnuntaipäivää sinulle! :-)

      Poista
  5. Kiva kuulla, olin jo ehtinyt miettiäkin mikä mahtaa tilanne olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilannepäivitys oli sitten vissiin ihan paikallaan. :-) Leppoisaa viikonlopun jatkoa, Allu!

      Poista
  6. Kiva kuulla että ukkeli voi paremmin !! Älä ihmeessä lopeta kirjottamista! Ukkeli tosta toipuu niin kyllä te taas "seikkailette" jossakin.
    Uskomattoman hauskat puukenkä suola- ja pippurisirottimet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miekin olen oikein iloinen, että ukkeli on taas melkein ennallaan. :-) On niin vaikea asettua toisen "kenkiin" ja miettiä, miten itse olisi tuollaisesta toipunut. Fyysinen toipuminen kun on tavallaan paljon helpompaa kuin henkinen, ja huomaan, että ukkelillekin on jäänyt tapahtuneesta jonkinlaisia pelkoja. Sanoi esimerkiksi, ettei halua lentää ainakaan vuoteen, mutta eilen illalla puhui jo, että pitäisi päästä Barcelonaan. :-D

      Minustakin nuo suola- ja pippurisirottimet olivat ihan uskomattoman söpöt! Melkein teki mieli laittaa ne omaan taskuun. ;-D

      Poista
  7. Kiva että kirjoitit. On teillä ollut aikamoinen takaisintulo Suomeen. Toipuminen kestää oman aikansa ja sen kanssa kannattaa olla itselleen armollinen.

    Kyllä oli tosi kauniit aterimet ja ruuat lennoilla. Ja tuo talo ja hollannikkaat oli suloiset.

    Oikein hyvää jatkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi tosiaan muistaa, että toipumisessa menee aikansa, vaikka vuoto olikin kohtalaisen pieni. Aivot ovat kuitenkin niin herkkä alue, että pienikin häiriö siellä voi vaikuttaa moneen.

      KLM:stä jäi kyllä oikein hyvä kuva. Vaikka kai nuo kaikki isot kansainväliset lentoyhtiöt ovat enemmän tai vähemmän samanlaisia? Tosin muistelen, että British Airwaysista ei jäänyt – sen yhden kerran kun olen sillä lentänyt – mitenkään ruusuista mielikuvaa, kun biryanitkin lensivät ruokakärrystä melkein syliin. :-D

      Mukavaa helmikuun jatkoa sinullekin! <3

      Poista
  8. Kiva kun jatkat kirjoittelua.Niinhän sanonta kuuluu:kaikella on tarkoituksensa...sitä ei vaan joskus ymmärrä mikä se on ja miksi.
    Vuosia sitten kun oltiin Turkissa ja mies joutui sairaalaan,niin siellä myöskin sanottiin,että minä ja lapset voidaan yöpyä miehen huoneessa,oli siis yksityishuone ja huoneessa ylim.sänky ja sohva,josta saa vuodesohvan.Ei kyllä kuitenkaan yövytty,koska lapsien kassa olisi ollut hankalaa,joten oltiin kolmistaan hotellissa ja mies sairaalassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin uskon, että kaikella on tarkoituksensa, ja olen jo löytänyt tästäkin tapahtumasta useammankin mahdollisen tarkoituksen. Mutta nyt rupesin miettimään, että mikä tarkoitus esim. läheisen kuolemalla sitten mahtaisi olla... En kyllä keksi yhtäkään.

      Olisikohan se sitten niin, että ulkomailla suhtaudutaan suopeammin läheisten sairaalayöpymisiin, kun siellä ollaan usein muutenkin enemmän sukukeskeisiä. Toki silläkin saattaa olla vaikutusta asiaan, onko kyseessä yksityinen vai julkinen sairaala. Suomessa ei ehkä riitä resurssit julkisella puolella ylimääräisten yöpyjien majoittamiseen.

      Poista
  9. Onneksi kaikki neni hyvin ja pääsitte turvallisesti Suomeen,lentohässäköistä huolimatta. Ja hienoa että vakuutusyhtiö lähetti lekurin saattamaan 👍Venezuelassa opin että yksityisaairaalat voivat olla tosi hienoja, toisin kuin valtion sairaalat. Kaikkea hyvää sulle ja ukkelille, joka toivottavasti toipuu entiselleen. Ja toivottavasti jaksat välillä myös postata tänne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti vielä sanoa että hyvä asenne sinulla; ei ole helppoa alussa hektisen elämän jälkeen sopeutua hiljaisempaan tahtiin,mutta kyllä se jonkun ajan kuluttua helpottuu .Minullahan oli vastaava tilanne, tosin ei sairauden vuoksi,kun jouduin palaamaan joksikin aikaa Suomeen kaiken Etelä.ja Pohjois-Amerikan elämän jälkeen, sillä mehän lensimme lähes joka 3 kuukautta toiseen maahan , yleensä USAn puolelle,mutta välillä myös muihin latinomaihin.

      Poista
    2. En päässyt (tai pitäisikö sanoa, että joutunut!) näkemään Kolumbiassa yhtään valtion sairaalaa, mutta olen ymmärtänyt, että eivät nekään mitään ihan hirveitä Kolumbiassa ole. Vaikka tietysti niitäkin löytyy laidasta laitaan.

      Lääkäri oli kyllä tosi hyvä olla matkalla mukana. Jos jotain olisi sattunutkin, apu olisi ollut lähellä, vaikka toisaalta lentokoneessa voi tehdä tietysti vain rajallisen määrän hoitotoimenpiteitä.

      Tästä tulikin mieleeni, että kerran kun ukkeli ja tuo kyseinen kollega, jonka kanssa minä nyt matkustin, olivat matkustamassa Intiaan, kone laskeutui yhtäkkiä Iraniin. Kävi ilmi, että joku oli saanut lennolla sairaskohtauksen, ja henkilö jätettiin sinne hoitoon. En itse ehkä välttämättä haluaisi herätä yhtäkkiä iranilaisesta sairaalasta. :-D Vaikka parempi tietysti sekin kuin kuolema lentokoneessa...

      Eipä tässä auta valitella, kun ei se kuitenkaan auta mitään. :-) Parempi vaan heti yrittää sopeutua uuteen elämäntilanteeseen ja iloita siitä, että ukkelilla on kaikki hyvin. Huonomminkin kun voisi olla! Pitää vaan yrittää olla kiitollinen siitä kaikesta uudesta, mitä tapahtunut on jo tähän mennessä saanut alulle.

      Mukavaa alkavaa viikkoa, Jael! <3

      Poista
  10. Huh loppu hyvin ja kaikki hyvin ja oma sänky. <3 Tosi kiva kun kuvasit lennon yksityiskohtia, maustehollannikkaat ja pieni talo, jossa olikin juomaa, kivoja juttua.

    Downton Abbeyssä oli ainoa hyvä puoli, päästä siihen tunnelmaan ja olla siinä ja viihtyä. Muuten jäi ohueksi.

    Mahtavaa, ettet lopettanut blogia. Pitää varmaan ehkä tehdä juuri se lopettamispäätös ja sitten huomaakin ne blogin pitämisen kivat puolet.

    Mukavaa helmikuun alkua. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se oma sänky on paras, ainakin nallen mielestä. ;-)

      Tuommoiset pienet yksityiskohdat, kuten nuo hollannikkaat ja keramiikkatalo, vaikuttavat yllättävänkin paljon matkustuskokemukseen. Tuollaisista jää jotenkin niin hyvä mieli. <3 Tulee sellainen olo, että matkustajaa kohdellaan ihmisenä eikä vain maksavana asiakkaana, joka on tarkoitus kuljettaa paikasta A paikkaan B.

      Mulla taisi jäädä pääsemättä ollenkaan Downton Abbeyn tunnelmaan, kun leffa piti keskeyttää milloin minkäkin syyn takia. Lisäksi kudoin samalla sukkaa, ja ohje oli hieman hankala seurattava noissa oloissa. :-)

      Olen aina tykännyt bloggaamisesta ja ajatellut, että tulen tuskin koskaan lopettamaan tätä harrastusta (paitsi ehkä sitten, jos kukaan ei enää lue blogiani :-D), mutta enpä toisaalta osannut arvata, mitä kaikkea elämä heittelee polun varrelle. Mutta kirjoittaminen auttaa monesti ikävissä asioissakin, kun saa jäsenneltyä vähän ajatuksiaan, ja erityisesti vielä silloin, jos jostain löytyy joku kohtalotoveri.

      Mukavaa helmikuun alkua sinullekin, Tiia! <3

      Poista
  11. No huh huh. Olipas siinä tapahtumaan kerrakseen, mutta Luojan Kiitos, että kaikki(paitsi hlö x siellä sairaalassa) on hengissä. Hengissä Helsingissä - kyllä siitä nyt jo saa blogia vielä kirjoitetuksi. Paranemista potilaallesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, hengissä Helsingissä - siinä olisikin hyvä uusi nimi blogilleni. Tai kun ollaan Espoossa, niin ehkä sitten Elossa Espoossa. ;-D

      Kiitos, Paluumuuttajatar. <3 Potilas on toipunut oikein hyvin ja innostunut kokkailemaankin. Sain istua tänäänkin valmiiseen pöytään, mikä tuntuu ihan epätodelliselta luksukselta. Lisätään tämä tapahtuneesta koituneiden hyvien asioiden listaan. :-)

      Poista
  12. Hyvä, että olette päässeet Suomeen! Toipumisia ukkelille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Leena! On se kumminkin parempi olla tässä tilanteessa Suomessa kuin Kolumbiassa. :-)

      Poista
  13. Ihanaa että päätit jatkaa bloggaamista! Ja nyt kun Ukkelikin kokkailee saatte toiseenkin blogiin aiheita yhdessä ;-D

    Mukava kuulla, että toipuminen hyvässä mallissa ja jo tuo Ukkelin toteamus Barcelonan-reissusta osoittaa paranemisen merkkejä. Luulen ettei teidän reissut oo vielä kaikki heitetty <3 (toki terveys tietty etusijalla), taidatte olla molemmat niin matkustuksesta nauttivia. Mut varmaankin hyvä myös pysähtyäkin ja rauhoittaa elämää joksikin aikaa.

    Noi oli ihanat sirottimet tuolla lennolla. Varmaan useita lähtee uusiin koteihin :-)

    Antoisaa kuntoutumista Ukkelille ja kotoilua molemmille + Nallelle

    -m

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, ukkelin pitäisi ehkä aloittaa oma ruokablogi. :-D Tekee meinaan sen verran hyviä ruokia, että meikäläinen jää kakkoseksi. Ukkeli itse sanoi, että minusta vain tuntuu siltä, että hän tekee parempia ruokia, kun toisen laittama on kuulemma aina parempaa. Siitä ei ole kylläkään kyse, vaan ukkeli osaa ihan oikeasti (katsoo Youtubesta tosin ohjeita ;-)). Mutta oikein hyvä näin!

      Ollaan nyt tässä ainakin jonkin aikaa ihan rauhakseen eikä lähdetä hötkyilemään minnekään. Mä kyllä voisin lähteä jonnekin reissuun vaikka heti huomenna, mutta ukkelin on parempi saada toipua ihan rauhassa. Sitä paitsi kyllä sitä tekemistä riittää tässä kotonakin...

      Mun olisi tehnyt mieli ottaa sirottimien lisäksi nuo aterimet "matkamuistoksi", mutta lentoemäntä olisi varmasti huomannut tarjotinta poisviedessään niiden puuttumisen. Sitä paitsi omatunto olisi varmaan soimannut mua lopun elämää, joten on parempi pysytellä kaidalla tiellä.

      Kiitos sinulle! <3

      Poista
  14. Mahtavaa, että olette päässeet onnellisesti Suomeen ja miehesi toipuminen etenee!

    Tuollainen lääkäri mukana lennolla palvelu kuulostaa loistavalta. Olenkin joskus miettinyt, että minkälaisia vaihtoehtoja on potilaiden siirtoon maiden välillä.

    Henkinen toipuminen voi viedä jossain tapauksissa pidempään kuin fyysinen. Kun isäni sai sydäninfarktin ja hänelle tehtiin päivytyksessä ohitusleikkaus, isäni käyttäytyi muutamia kuukausia kuin eri ihminen. joskus 3kk jälkeen käytös alkoi normalisoitua ja ehkä 6kk kohdalla hän oli ennallaan. Kun sitten valitettavan nopeasti infarktin jälkeen hän sairastui syöpään ja ajattelin, että mitäköhän personaallisuudelle tapahtuu. No, ei tapahtunut mitään. Isä oli aivan itsenä. Olen miettinyt, että ehkä sellainen äkkilähdön läheisyys, jättää ainakin joksikin aikaa jälkensä.

    Minulla on muutama noita KLM:n talopulloja, ne ovat tosi söpöjä. Noin muuten minusta KLM:n bisnes ei vastaa laadultaa muita, kun istuin ei mene vaakatasoon. Se tosin pitää sanoa KLM:n eduksi, että he myyvät varsin agressiiviseen hintaan loput bisnesluokan paikat pois. Muutama vuosi takaperin Ecuadorista Amsterdamiin upgrade maksoi 350€, KLM otti vielä huomioon sen, että olin joutunut maksamaan 50€ käytäväpaikasta vessan lähellä :D Jälkikäteen totesin, että puhtaat housut olivat todellakin sen 300€ arvoiset ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuommoiset sairaskuljetukset pyritään kai pääasiassa hoitamaan reittilennoilla, mutta jos on erityisen paha tapaus kyseessä, käytetään myös erillisiä sairaskuljetuslentokoneita. Tuokin lääkäri kertoi kahdesta vanhasta miehestä, jotka olivat olleet vaeltamassa jossakin Etiopian(!) syrjäseuduilla ja jotka oli pitänyt siirtää ensin pienellä koneella Addis Abebaan ja vasta myöhemmin reittikoneella kotiinsa. Suorastaan harmittaa, että en päässyt lääkärin kanssa samaan koneeseen, koska minähän olisin udellut häneltä kaiken mahdollisen hänen ammatistaan. :-D

      Meidänkin iskässä tapahtui joitain muutoksia ohitusleikkauksen jälkeen, mutta vieläkään ei ole oikein selvää, johtuivatko muutokset itse leikkauksesta vai jostakin toisesta sairaudesta, joka vain sattui alkamaan samaan aikaan tai jonka ohitusleikkaus toi ilmi. Tuloksia odotellessa... Mutta olen miettinyt samaa, että onko tuollainen ohitusleikkaus fyysisesti niin rankka kokemus, että se saattaa muuttaa persoonallisuuttakin, vai johtuvatko muutokset pelkästään siitä, että leikkaus on henkisesti niin kova paikka.

      Kiva kuulla sinunkin mielipiteesi KLM:stä! Mietinkin, että kuvittelinko vain, vai eikö istuin oikeasti mennyt yhtä vaakatasoon kuin Lufthansalla. Mutta 350 euroa ei ole todellakaan paha hinta bisnesluokan upgradesta. Minä en ole koskaan ostanut upgradeja, mutta ukkeli on, ja yleensä ne ovat olleet jonkin verran tyyriimpiä. Ja kyllä puhtaat housut tosiaan ovat 300 euron arvoiset. ;-D

      Poista
  15. Hienoa etta jatkat blogia, me lukijathan olisimme olleet ihan kauhuissamme jos olisit kadonnut taalta tuollaisen shokkipostauksen jalkeen...
    Ottakaaa iisisti, hyva kun olette kotona, se on paras paikka. Karsivallisyytta sinulle, toipuja saattaa olla valilla kummallisella mielella, niinkuin Rva Kepponenkin tuossa mainitsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että jaksat pysytellä edelleen matkassa mukana. <3 Jaa olikos tuo edellinen shokkipostaus. En itse mieltänyt sitä lainkaan sellaiseksi. :-D

      Koti taitaa olla tosiaan paras paikka, tai ainakin parempi Medelliniin verrattuna. Ilmakin on puhtaampaa ja kevyempää hengittää, kun ollaan lähes merenpinnan tasossa. Mulla ei tosin ollut koskaan mitään ongelmia ilman laadun tai korkeuden kanssa Medellinissä, mutta ukkelilla oli.

      Poista
  16. Ihminen ei taida alitajuisesti kammota mitään muuta niin paljoa kuin muutosta, jota ei kykene itse hallitsemaan...

    Toisaalta muutoksista voi aueta mahdollisuuksia, joita ei olisi mitenkään muuten tullut eläneeksi. Hienoa jos jatkat vielä bloggaamista, tuntuisi oudolta kaikkien näiden vuosien jälkeen, jos ei olisi kukkapilliä luettavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se riepoo ihan pirusti, kun elämässä tulee eteen asioita, joita ei ole tilannut. :-D Mieluusti sitä olisi koko ajan itse ohjaksissa ja päättäisi, mihin suuntaan elämä milloinkin menee, mutta kun ei se vaan aina onnistu. Silloin on vaan parempi keskittyä, kuten sanoitkin, kaikkeen hyvään ja löytää uusia mahdollisuuksia elämästä.

      Kiitos, että jaksat lueskella Kukkapillin löpinöitä. <3

      Poista
  17. Ihanaa, että jatkat <3. Kukkapilli kuuluu niin monen meidän elämään, että jäisi iso aukko ilman sitä, mutta todellakin terveys edellä ja ne oikeasti tärkeät asiat muutenkin.

    Tuntuuhan se ihan varmasti oudolta olla taas täällä muutenkin kuin käymässä. Ja oudolta tuntuu pelkkä ajatuskin siitä, että tosiaan olette nyt Suomessa. Hyvää kai on edes se, että ollaan menossa kohti valoisampia aikoja, eikä syksyn synkimpiä kuukausia. Ehkä edes vähän helpompi kestää.

    Sairaalan palvelu kuulosti todellakin hyvältä. Eikähän lennossakaan näytä olleen valittamista. Erityisen söpöt oli ne hollannikkaat..

    Toivon ukkelille täydellistä tervehtymistä ja sulle sitä, että huolehdit itsestäsi, että jaksat huolehtia muista, koska sitä puolta taitaa nyt riittää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu hassulta ajatella, että kukaan jäisi kaipaamaan meikäläisen löpinöitä, vaikka lopettaisin, mutta olipa kivasti sanottu. <3

      On tosiaan himppasen outoa, kun ei tarvitse pyöritellä matkalaukkuja minkään huoneen nurkassa, ja kaikki kesävaatteetkin saattoi säilöä laatikoihin. En muista, milloin viimeksi meillä olisi ollut kaikki vaatteet samaan aikaan kotona. Ukkelillakin on ollut vaatteita yleensä kolmessa taloudessa, täällä Suomessa, Intiassa ja Etelä-Amerikassa. Nyt kun kaikki on kerralla täällä, olen huomannut, miten hirveästi meillä on vaatteita! Odottelenkin tässä konmaritus-inspiraatiota. :-)

      Ja valosta ei ole ainakaan yhtään haittaa, vaikka mun mielestä iltojen valaistuminen saisi loppua kello kuuteen. En kestä sitä jatkuvaa valoisuutta, joka kohta taas seuraa tätä pimeää ajanjaksoa. Tänään paistoi muuten ensimmäisen kerran aurinko, ja se tuntui ihan uskomattoman ihanalta! Toivottavasti siellä teilläpäinkin on saatu nauttia auringosta – ja saadaan vielä nauttia monena päivänä tällä viikolla.

      Minä ainakin uskon, että ukkeli tervehtyy täydellisesti. :-) Luin just jostain (olisko ollut Hesarista) terveestä itsekkyydestä ja totesin, että minä taidan olla terveesti itsekäs, kun löydän aina aikaa liikunnalle, vaikka olisi millainen elämäntilanne. Tosin pahimpien muuttohässäköiden aikaan oli pakko unohtaa liikunta, kun ei yksinkertaisesti ollut aikaa. Liikkuminen pitää minut järjissäni, ja sen avulla pystyn olemaan (niin kuin nykyään hienosti sanotaan) parempi versio itsestäni.

      Kivaa viikon jatkoa, Annukka! <3

      Poista
  18. Ihanaa kuulla iloisia kuulumisia! :) Enkä kyllä hetkeäkään kuvittele, että istuisit vain kotona sormia pyörittämässä ukkelia seuraten. Ei taida mennä aikaakaan kun olet kevätlintuja siellä lätäköllä kuvaamassa, autiotaloja tutkimassa...ukkelin kanssa!:)
    Aurinkoisin terveisin,

    Ghita

    P.S. Kirjoittamista et voi lopettaa jo siitä syystä, että me lukijat olemme perheenjäseniäsi ja menossa vahvasti mukana jo vuosien takaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tänään ei olisi paistanut muuten aurinko, niin tämän kommentin jälkeen se olisi viimeistään paistanut. :-) Tuo mitä sanoit lukijoista perheenjäseninä meni suoraan sydämeen. <3

      Itse asiassa minä tässä muutama päivä sitten hoksasinkin, että tänä vuonna näen taas muutaman vuoden tauon jälkeen lintujen kevätpuuhat ihan alusta loppuun, ja tulin siitä valtavan iloiseksi. Eli voi hyvinkin olla, että kykin taas kohta jossakin pusikossa kuvaamassa milloin mitäkin kottaraista. :-D

      Mukavaa loppuviikkoa ja kevään (vai talven?!) jatkoa sinulle, Ghita! :-)

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3