On miellyttävämpää elää kurjuudessa kuin odottaa, milloin se alkaa.


sunnuntai 12. tammikuuta 2020

Aina väärässä paikassa

Tulin joulukuun alussa Suomeen, koska alkoi näyttää siltä, että vanhempieni talo saattaisi mennä kaupaksi. Vanhempani olivat yrittäneet myydä taloaan jo monta vuotta, ja kiinnostuneita oli ollut, mutta kukaan ei ollut kuitenkaan innostunut kaupantekoon. Talossa ei ollut sinänsä mitään vikaa, ja sijainti kirkasvetisen Pyhäjärven rannalla oli ihanteellinen, joskin hieman syrjäinen. Tilaa ja rakennuksia oli tavallisen perheen tarpeisiin kuitenkin aivan liikaa, ja se tuntui olevan suurin ongelma.  


Iso omakotitalo kaikkine lisärakennuksineen oli alkanut olla vanhemmille melkoinen haaste, ja tuntui ahdistavalta, että huonokuntoisten ihmisten oli pakko asua sellaisessa paikassa, vaikka muualla olisi ollut niin paljon parempi. Iskällä oli alkanut muisti pettää, ja muitakin vaivoja oli. En siis halunnut kuulla enää yhtään tarinaa lumen pudottamisesta katolta tai kallellaan olleen puun kaatamisesta. Äidillä oli omat terveydelliset haasteensa.

En ollutkaan toivonut moneen vuoteen mitään muuta niin paljon kuin sitä, että vanhemmat saisivat talonsa myytyä ja että he pääsisivät muuttamaan jonnekin muualle. Olin toivonut sitä joka kerran neliapilan löytäessäni, ja olin toivonut sitä jopa Liman Huokausten sillalla Perussa (siltaanhan liittyy uskomus, että jos pystyy ylittämään sillan henkeään pidättäen, saa yhden toivomuksen). Olisin varmaan rukoillutkin, jos olisin uskonnollinen, mutta en ole oikein sen alan ihmisiä.

Joulukuussa ihme kumminkin tapahtui, ja kauppakirjat allekirjoitettiin. Ei ollut kuitenkaan aikaa jäädä iloitsemaan, sillä uusi omistaja halusi talon olevan tyhjä tammikuun 15. päivään mennessä. Alkoi hirvittävä kuukauden mittainen karsimis-, lajittelu- ja pakkausprojekti, jonka tarkoitus oli vähentää vanhempien vuosikymmenien aikana keräämä tavaramäärä sellaiseksi, että tavarat mahtuisivat kerrostalokolmioon tai -neliöön. Homma tuntui ensimmäisinä päivinä niin toivottomalta, että ahdistus iskee vieläkin, kun ajattelen asiaa. Onneksi meitä oli hommassa kolme (minä, sisko ja siskon mies), eikä tarvinnut hoitaa hommaa yksin.

Projekti koetteli kaikkien hermoja, eikä vähiten iskän, jolle tuli yhdellä kertaa kaikkea aivan liikaa. Tavaroista (ja samalla menneisyydestä) luopuminen oli vaikeaa kummallekin vanhemmalle, mutta iskän hämmennystä lisäsi vielä se, ettei hän muistanut aina seuraavana päivänä, mitä edellisenä oli sovittu. Pikkuhiljaa tavara alkoi kuitenkin vähentyä ja löytää paikkansa jostain muualta  – joko uuden omistajan luota tai jätepisteestä.

Jos muuttopuuhissa ei ollut vielä tarpeeksi, pihaan tehtiin viime metreillä uusi jätevedenpuhdistusjärjestelmäkin.

On sanomattakin selvää, että joulua tai uuttavuotta ei meillä hirveästi vietetty. Hain toki kuusen metsästä ja koristelin sen, mutta jouluaterian ulkoistimme Punkaharjulle. Mitään joulutunnelmaa oli kuitenkaan turha tavoitella, sillä muuttoasiat pyörivät koko ajan kaikkien mielessä. Jos muutto on stressaava kokemus yleisesti ottaenkin, tämän muuton erityistekijät (iskän muistisairaus, järkyttävä tavaramäärä ja tiukka aikataulu) tekivät hommasta erityisen raskaan.

Kuusenpalloselfie vm. 2019.
Kas tämmöiseenkin löytyi aikaa.


Muuttopäiväksi oli päätetty tammikuun kahdeksas, ja pakkaamisen oli tarkoitus alkaa toden teolla vuodenvaihteen jälkeen, kun muuttolaatikot tulisivat uudenvuodenaattona. Olin käymässä ennen vuodenvaihdetta pikaisesti Espoossa, kun maanantaiaamuna 30. joulukuuta puhelimeni soi. Soittaja oli ukkelin kollega ja kaveri, joka ei ollut soitellut minulle moneen vuoteen ja joka soitti nyt Intiasta. Aavistin heti pahaa. Mies kierteli ja kaarteli eikä tuntunut pääsevän asian ytimeen ikinä, mutta sitten se tuli: ukkeli oli saanut edellisenä iltana Kolumbiassa aivoverenvuodon. Ukkelille oli tullut ensin kaamea päänsärky, ja sitten hän oli alkanut oksennella. Ukkeli oli soittanut toisen kollegansa hätiin, ja tämä oli vienyt ukkelin sairaalaan.

Kun puhelu päättyi, romahdin. Soimasin ensimmäiseksi tietenkin itseäni siitä, etten ollut ollut Kolumbiassa, kun tämä tapahtui. Olisin tunnistanut ukkelin oireista välittömästi, että nyt on tosi kyseessä, ja ukkeli olisi saattanut päästä pikaisemmin lääkäriin. Ajatus ukkelista makaamassa kolumbialaisessa sairaalassa tiedottomana tuntui niin sietämättömältä, että toivoin, että minä olisin saanut aivoverenvuodon ukkelin sijasta.

Minun oli ollut tarkoitus lähteä ajamaan iltapäivällä Itä-Suomeen, mutta nyt kaikki suunnitelmat peruuntuivat ja vaihtuivat epätietoiseen odotteluun. Jäin Espooseen odottamaan tietoja ukkelin tilasta ja valmistauduin lähtemään Kolumbiaan ensimmäisellä mahdollisella lennolla. Pian sain ukkelin toiselta kollegalta Medellínistä kuitenkin hyviä uutisia. Vuoto oli ollut kohtalaisen pieni, eikä pysyviä neurologisia vaurioita ollut tullut. Huonomminkin olisi siis voinut käydä.

Olin tiennyt jo aiemmin, että ukkelilla on ihan huippukollegoita, mutta nyt sain todeta tämän ihan omakohtaisesti. Kollegat istuivat vuoroissa ukkelin sängyn vieressä ja perustivat WhatsApp-ryhmän, jonne he päivittivät tuoreimmat kuulumiset ukkelin tilasta. Oli suuri helpotus, kun tiesin ukkelin olevan hyvissä käsissä, kun en voinut olla itse paikalla. Perhettäkin saatiin paikalle jo samana iltana, kun ukkelin veli ja siskon mies lensivät New Yorkista Medellíniin.

Koska ukkelin vierellä oli niin paljon muita läheisiä, ja ukkelin tilassa tapahtui koko ajan parannusta, päätin lopulta suunnata Kolumbian sijasta Itä-Suomeen. Oli raastavaa puntaroida, missä minua tarvittaisiin enemmän, Medellínissä vai vanhemmillani. Lopuksi järkeilin, että minusta ei olisi ukkelin sängyn vieressä juurikaan hyötyä, mutta muuttopuuhissa minusta olisi paljonkin apua. Vuosikymmenen paskimman vaimon palkinnon voi siis ojentaa minulle.

Muuttopuuhat jatkuivat, ja ukkelin kuntokin kohentui onneksi koko ajan. Voi sitä riemua, kun sain jutella ukkelin kanssa puhelimessa ensimmäisen kerran. Tervehtymisen askelet olivat kuitenkin pieniä ja varovaisia. Kävely ei onnistunut vielä tuettunakaan, sillä ukkelia alkoi huimata, ja oli mentävä takaisin pitkälleen. Istuminen kuitenkin onnistui jo, ja pian ukkeli jaksoi istuskella nojatuolissa useamman tunnin.

Jouluviikolla oli tapahtunut muutakin ikävää, sillä ukkelin passi oli kadonnut. Ukkeli oli lähettänyt passinsa Bogotaan bisnesviisumin uusimista varten, ja passi oli löytänyt tiensä hyvin perille.  Paluumatkalla oli tapahtunut kuitenkin jotain kummallista, sillä ukkeli sai passinsa sijaan paketillisen outoja nesteputkiloita.


Tapaus oli harmillinen siinäkin mielessä, että ukkelin oli ollut tarkoitus matkustaa joulukuun 28. päivänä kollegansa kanssa muutamaksi päiväksi jonnekin, ehkä Cartagenaan tai Santa Martaan. Ukkeli odotti vain sitä, että saisi passinsa, jotta hän pääsisi lähtemään sen jälkeen. Passia ei kuitenkaan löytynyt mistään, vaikka ukkeli ja kollegat kuinka tekivät selvitystyötä.

Jälkeenpäin järkytyin, kun tajusin, että jos ukkelin passi ei olisi kadonnut, ukkeli olisi ollut aivoverenvuodon alkaessa jossakin Pohjois-Kolumbiassa tai pahimmassa tapauksessa lennolla. Kuinka nopeasti lentokoneesta pääsee hoitoon? Ukkeli itse puolestaan mietti, että jos hän olisi ollut vuodon sattuessa Boliviassa, hän olisi nyt todennäköisesti kuollut. Kolumbialaiset sairaalat kun ovat niin huippuluokkaisia, että bolivialaisista sairaaloista ei voi edes puhua samana päivänä.

Tammikuun kahdeksas päivä saapui lopulta, ja uskomatonta mutta totta, kaikki oli valmiina ja pakattuna puoli tuntia ennen muuttomiesten saapumista. Iskä ja äiti lähtivät ajelemaan kohti Savonlinnaa (sisko oli löytänyt heille kivan rivitalokolmion Savonlinnasta), ja minä jäin odottelemaan muuttomiehiä. Muuttomiehet olivat aivan käsittämättömän tehokkaita, ja kaikki tavarat oli lastattu kuorma-autoon tunnissa ja vartissa. Kun muuttoauto lähti pihasta ja jäin yksin tyhjään taloon, olo oli äärettömän huojentunut ja epäuskoinenkin: Onko talo tosiaankin tyhjä? Eikö ihan varmasti tarvitse enää pakata mitään? Kuinka ihmeessä saimme tämän aikaiseksi?

En tuntenut minkäänlaista haikeutta, kun lähdin pihasta viimeisen kerran. Edeltävät viikot olivat kai olleet niin rankkoja ja vanhempien elo talossa jo niin pitkään hankalaa, että tunsin vain helpotusta, kun lähdin pihasta viimeisen kerran.

Rantasaunan seinät ovat kuulleet monenlaisia juttuja.




Ja tällä veneellä oli tullut soudettua monet lenkit.
Heippa.
Nalle ja Enska pakenivat muuttotohinoita uuden asunnon hyllylle.

Se kyllä hieman huolestuttaa, miten iskä tottuu täysin uuteen paikkaan ja elinympäristöön. Löytääkö hän kotiin, jos lähtee yksinään jonnekin? 

En ehtinyt jäädä auttelemaan enää tavaroiden purkamisessa, sillä lähdin ajelemaan samana iltapäivänä takaisin Espooseen. Lento Kolumbiaan lähtisi perjantaiaamuna, joten aika oli taas vähän kortilla.

Kuunlasku pilvien yllä.
Erikoinen valoilmiö.
Olin perillä Medellínissä paikallista aikaa perjantai-iltana ja treffasin asunnollamme siskon miehen, joka oli vielä täällä ja joka oli majoittautunut meille. Lähdimme tänä aamuna yhdessä katsomaan ukkelia sairaalaan, ja vietimmekin sairaalassa koko päivän. Päivä oli merkittävä siinäkin mielessä, että ukkeli siirrettiin tänään teho-osastolta normaalille osastolle, joten toipumistahti näyttää oikein hyvältä. Istuskelen nytkin tässä ukkelin huoneen sohvalla, sillä meinaan olla sairaalassa yötä. Siskon mies tulee sitten aamulla vuorostaan ukkelin seuraksi.

Elämä tulee muuttumaan tulevaisuudessa varmasti aika paljon, mutta en vielä tiedä, mihin suuntaan. Suuret kiitokset kaikille lukijoille yhteisistä vuosista ja kaikkea hyvää alkaneelle vuodelle. 😘

56 kommenttia:

  1. Hyh, olipa rankka vuoden lopetus. Onneksi Ukkeli voi jo paremmin. Voimia sinulle ja Ukkelille kuntoutukseen!
    Kirsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kirsi! Ukkelin kuntoutus edistyy ilahduttavaa vauhtia. :-)

      Poista
  2. Vuosi on todellakin vaihtunut teillä ryminällä... huh huh. Onneksi ukkeli on toipumassa, kaikki tsempit teille molemmille.
    Onnittelut vanhemmillesi uudesta kodista, on se aina helpotus päästä pienempään ja lähemmäs palveluita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ryminää oli, mutta pahemminkin olisi voinut käydä.

      Nuoremmat ihmiset ehkä vielä pärjäävät metsän keskelläkin, mutta vanhemmilla ihmisillä pitää kyllä olla palvelut (lääkäreistä ja sairaaleista lähtien) lähellä.

      Poista
  3. Toivottavasti miehesi voi päivä päivältä paremmin. Sinulla on ollut todella rankkaa. Sitä kun ei voi olla kahdessa paikassa yhtä aikaa... suuri helpotus, että talo meni kaupaksi ja muutto on nyt ohi. Kaikkea hyvää sinulle ja miehellesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ukkeli voi päivä päivältä paremmin, joten suunta on todellakin oikea.

      Olen jo useamman vuoden ajan kärsinyt siitä, että minusta on tuntunut, että pitäisi olla toisessa paikassa kuin kulloinkin olen ollut, mutta nyt tilanne kärjistyi ikävästi. Mutta talon myynti oli todellakin niin suuri helpotus, että en osaa sanoin kuvailla.

      Kiitos, Saara. :-)

      Poista
  4. Huh huh! Onneksi asiat näyttävät selkiävän ja valoa on näkyvissä. Onnea miehesi toipumiseen ja vanhempiesi uuteen kotiympäristöön sopeutumiseen sekä kovasti voimia sinulle! T. Maija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Maija. Minäkin toivon, että vanhemmat sopeutuvat uuteen paikkaan mahdollisimman hyvin ja että iskäkin löytää reissuiltaan kotiin...

      Poista
  5. On sinulla ollut varsinainen vuodenvaihde. Hienoa, että Ukkeli on toipumassa. Hän varmasti kuntoutuu hyvin, mutta työkokemukseni vuoksi kehoitan ottamaan rauhallisesti sen kuntoutuksen. Joskus voi tulla takapakkia, mutta sitä ei kannata pelästyä.
    Hienoa, että vanhempasi saivat talonsa myytyä ja pääsivät muuttamaan asuntoon, joka ei vaadi niin paljon. Omieni vanhempien kohdalla käymme tätä keskustelua, että vieläkö he jaksavat asua omakotitalossa. Onneksi vanhempani ovat nyt tehneet pari vuotta tyhjennystä tavaroista pikkuhiljaa.
    Oikein hyvöö vuotta 2020 sinulle, Ukkelille, vanhemmillesi ja kaikille sinun läheisille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hyvistä neuvoista, CurryKaneli. Hyvä tietää, että takapakkia voi olla odotettavissa mutta että se ei välttämättä ole mikään maailmanloppu.

      Olisin toivonut, että vanhemmat olisivat voineet muuttaa talosta muualle siinä vaiheessa, kun voimia oli vielä enemmän, mutta näitä asioita ei voi aina päättää. Mutta on kyllä todella viisasta alkaa vähentää tavaraa ajoissa, kun on vielä voimia siihen.

      Kaikkea hyvää sinunkin vuoteesi! <3

      Poista
  6. On se ihme että aina kaikki tapahtuu samaan aikaan 🙄🤨
    Onneksi ukkeli voi paremmin, olin ekaks ihan kauhuissani kun luin että ukkeli sai aivoverenvuodon, sanoin täälä itsekseni ääneen : mitä! Kauheeta!
    Sääli todella että kauan menee myydä noin mahtavia taloja mahtavilla paikoila kun työn puolesta pitää kaikkien asua kaupungeissa. Tukholman pienellä kerrostalon asunnonhinnalla saa ison kartanon maalta 😁
    Terveiset ukolle! 😎

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanopa muuta. Silloin kun alkaa tapahtua, tapahtuukin sitten kunnolla. Miksiköhän sama ei päde iloisiin juttuihin? Vai päteekö sittenkin, mutta iloisten juttujen kohdalla sitä ei vain huomaa.

      Aika monessa ammatissa voi tehdä etätyötä, mutta kyllähän se hankaloittaa elämää, jos kaikki palvelut ovat kaukana. Äiskä esimerkiksi tykkää uimisesta, mutta lähin uimahalli oli 40 kilometrin päässä. Ja kun uimahalli aukesi vasta iltapäivällä, paluumatka piti ajaa aina pimeässä, mikä ei oikein houkuttele semmoista, jolla on muutenkin ongelmia näkemisen kanssa.

      Kiitos terveisistä. :-)

      Poista
  7. Onpas todella rankkaa. Me tyhjennettiin kerran veljeni kanssa jouluna muutamassa päivässä tätini asunto, kellari, vintti ja se oli siksi vielä kamala työ, kun me ei oikein tunnettu paikkoja ja kaikki piti katsoa läpi ja tunsin itseni tirkistelijäksi, kun avasin joka kuoren. Onneksi saitte talon myytyä, mun täkäläisellä kaverilla meni kaksi vuotta hyvällä paikalla Savonlinnassa olevan kaksion ja Savonlinnan lähellä olevan mökin myyntiin, on ajat muuttuneet ja hinnat laskeneet. Onneksi miehesi on hyvässä hoidossa, pidän peukkuja, että pääsee pian sairaalasta. Yhdellä kaverillani oli sama juttu ja hän selvisi hienosti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, teki oikein pahaa, kun ajattelin, millaisen urakan olette veljesi kanssa suorittaneet. Aika hurjaa, että selvisitte operaatiosta noin lyhyessä ajassa!

      Itä-Suomi ei taida olla asuntokaupan kannalta mitään parasta seutua. Harmillista, että kaikki pakkautuvat samoille alueille, ja talot jäävät toisilla alueilla tyhjilleen ja palvelut kuolevat. Minunkin vanhempani saivat laskea hintaa aika paljon, ennen kuin talo meni kaupaksi, mikä kirpaisi iskää erityisen pahasti, koska hän oli itse rakentanut talon.

      Ukkelin hoito on kerrassaan loistavaa, joten kaikki on ainakin siinä mielessä hyvällä mallilla. :-)

      Poista
  8. No on sinulla ollut tosiaankin stressaavaa aikaa - ei muuta voi sanoa! Miten kaikki tuleekin yhtä aikaa? Onneksi tilanne helpotti vanhempiesi osalta ja ukkelikin toipuu. Eipä tuossa tilanteessa parane romahtaa, mutta niin mulle olisi varmaankin käynyt. Tai sitten ei, kun kuitenkin pitää toimia.

    Nyt ei voi muuta kuin kohti parempaa aikaa ja toivon sinulle, ukkelille ja vanhemmillesi kaikkea hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos mulle olisi joku sanonut esimerkiksi marraskuussa, mitä vuodenvaihteessa tuleman pitää, olisin minäkin varmasti ajatellut, että en tule selviämään. Mutta ihmeesti sitä vaan löytää voimia, kun on pakko.

      Nyt vaan toivotaan, että tämä oli tässä, eikä satu enää mitään mutta ikävää. Kiitos myötäelämisestä, Mummeli. :-)

      Poista
  9. Jestas missa hyrskynmyrskyssa olet ollut!!! Mietinkin etta varmaan kiiretta mutta etta vaan vanhempien kanssa. Huh huh! Kylla olet sankari kun viela olet tolpillasi kaiken tuon jalkeen. Pikaista toipumista ukkelille!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, onhan tässä ollut kaikenlaista. :-D Mutta ihmeen hyvin tässä on kuitenkin selvitty. Se johtuu varmaan ennen kaikkea siitä, että ei ole tarvinnut selviytyä yksin, vaan tukena on ollut omaa perhettä, ukkelin perhettä, työkavereita ja ystäviä. Varsinkaan tällaisina hetkinä mikään ei korvaa läheisiltä saatua tukea.

      Poista
  10. Voi sinua ja toivon kaikkea hyvää - sekä vanhemmillesi uudessa kodissa että ukkelille parantumista. Sinulle jaksamista ja vahvistushalit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Leena, lämpimistä ajatuksista. <3

      Poista
  11. Ensiksikin ihanaa että olet jälleen jaksanut kirjoittaa!! Kamala vuoden vaihde tosiaankin sulla. Niinkun tuolla ylempänä jo kommentoitiin kummallista, että kaiken pitää aina tapahtua yhdellä rytinällä. Varsinkin kaiken kuluttavan! Mutta sanonta jota en kyllä oikein ymmärrä kuuluu: Ihmiselle annetaan just niin paljon kun se sillä hetkellä kestää. Mitä helvettiä!! Mikä tän antamisen pointti ja kuka antaa?!

    Vanheneminen on perseestä! Tai ei välttämättä silloin kun pysyy teräskunnossa niin mieleltään kuin ruumiiltaankin. Ihanaa, että vanhempasi saivat teidät avukseen ja turvakseen muuttoasioihin ja onneksi sulla on sisko (ja sen mies ;-D) joka jatkaa avustamista sun lähdettyä.
    Muutes noi sun vanhempien entisen kodin maisemat ovat just mun sieluni maisemia <3

    Ai kamalaa mitä Ukkelillekin kävi! Onneksi työkaverit avustamassa häntä ja sinua! Tässä tapauksessa työkavereista ei taitane olla kysymys vaan aidoista ystävistä! Vaikka omista työkavereistani pidän niin todella harvan vieressä sairaalassa kuitenkaan pitkiä aikoja...
    Onneksi myös pienestä aivoverenvuodosta kyse eikä massiivisesta tuhosta. Ajan kanssa sitten toipumaan ja kuntoutumaan. Ja onneksi ei tapahtunut reissussa! Minua jäi ihmetyttämään ne putelit jotka passin tilalla tulivat, että mitähän mahtoi sisältää ;-o

    Jaksamista sinulle ja Ukkelille <3 toivotaan pikaista toipumista ja elämän palautumista takaisin uomiinsa! (Minun näkökulmasta sinulla jännittävä elämä vaikka olisikin sulle tavallinen :-D) Toivottavasti vanhempasi myös sopeutuvat uuteen kotiin!

    -m

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo mainitsemasi sanonta kuuluu sarjaan "maailman typerimmät lausahdukset". Ja voisin vielä lisätä tuohon kysymyksen, että kukahan sen oikein mittaa, kuinka paljon kuka milläkin hetkellä kestää (että annetaanko teelusikalla vai kaadetaanko oikein ämpärillä).

      Vanheneminen on todellakin perseestä. Onhan niitä tosiaan teräsmummoja ja -vaareja, jotka mennä porskuttavat vielä satavuotiainakin kohtuullisen (ainakin ikäänsä nähden) hyvävointisina, mutta monen kohdalla iän tuomat vaikutukset alkavat väistämättä näkyä jo paljon aiemmin.

      Olen kyllä todella kiitollinen siskostani ja hänen miehestään. Ovat uskomattoman aikaansaavia ja neuvokkaita. :-) Toisaalta toivoisin tietysti, että vanhemmat pääsisivät mahdollisimman pian omilleen ja että sisko ja miehensä pääsisivät jatkamaan taas omaakin elämäänsä.

      Ukkelille on kyllä osunut harvinaisen upeita tyyppejä työkaveriksi. Mutta ehkä se kertoo jotain ukkelistakin, että niin monin ihminen kantaa huolta hänestä.

      Onneksi verenvuoto oli kohtalaisen pieni, vaikka aivot ovat siinä mielessä arka alue, että ylimääräinen kama aivoissa vaikuttaa aina jonnekin muuallekin. Ukkeli on esimerkiksi kärsinyt näkövaivoista, kun vuoto sattui näköalueelle.

      Täälläkin on ihmetelty puteleita, ja ajattelimme jossain vaiheessa jopa, että puteleissa oli huumeita. Mutta ukkeli ei viitsinyt ryhtyä ottamaan asiasta selvää, vaan laittoi putelit mahdollisimman pian takaisin.

      Kiitos sinulle! Täällä jaksetaan olosuhteet huomioon ottaen varsin hyvin. Ukkeli katselee koneeltaan telugujuttuja, mie vastailen kommentteihin ja nalle köllöttelee sohvalla. :-) (Olen taas sairaalassa yötä.)

      Poista
  12. Voi ei! Kyllä sinulle melkoinen lasti annettiin lyhyessä ajassa. Toivottavasti miehesi toipuu ennalleen ja loppuvuosi ja vuosikymmene sujuvat paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kaimaseni. Minäkin toivon sinulle kaikin puolin onnellista ja menestyksekästä (kukkaisaa?) loppuvuotta. <3

      Poista
  13. Kyllä sinulle on tapahtunut paljon lyhyenä aikana, mutta onneksi kaikki näyttää nyt sujuvan parempaan päin. Hienoa, että vanhempasi saivat talon myytyä ja muutettua uuteen. Muuttaminen on perseestä, etten sanoisi ja varsinkin kun pitää tavaraa vähentää.

    Paljon paljon toipumista Ukkelillesi, ja muista myös pitää huoli itsestäsi! Se on tärkeää. Kova tikki tuo on ollut ja toipuminen ja paraneminen ottavat myös koville (tiedän itsestäni sen, oli aivoverenvuoto). Onni onnettomuudessa, että se ei tapahtunut matkalla eikä paikassa, jossa ei ollut kunnon sairaaloita. Ehkä passin katoamisella oli tarkoituksensa.

    Parempaa tätä vuotta ja tsemppiä teille kaikille! (Helena, jonka google-tili on nyt unohtunut)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisi kai sanoa, että loppu hyvin, kaikki hyvin. :-) Tai mistä sitä tietää, mitä huomenna tapahtuu, ja milloin ikävien tapahtuminen ketju päättyy. Mutta en nyt viitsi miettiä sellaisia, vaan olen iloinen siitä, että tällä hetkellä kaikki on taas kohtuullisen hyvin.

      Ooh, sinä oletkin sitten ukkelin kohtalotoveri. Hieno homma, että sinäkin toivuit aikanasi, vaikka kokemus oli varmasti kova. Sitä olen miettinyt, kuinka paljon vuoto mahtaa vaikuttaa ukkelin henkiseen puoleen, ja alkaako ukkeli pelätä vuodon uusiutumista. Varmaa on kuitenkin se, että ukkeli ei voi jatkaa samalla tavalla kuin ennen, vaan elämään (työntekoon, nukkumiseen jne.) on tehtävä suuria muutoksia.

      Kiitos, Helena! Onnellista ja kokemusrikasta vuotta sinulle!

      Poista
    2. Vielä; ajattelin paljon sinua kun et ollut joulun aikana kirjoittanut mitään. Mutta first things first ja nyt todella toipumisa ja lepoa teille sekä se elämänmuutos. Esimerkiksi mie en saanut vuoteen lentää. Mutta hän on varmaan saanut ja saa hyvät ohjeet ja sinä topakkana pidät huolta lopusta!

      Poista
    3. Kiva kuulla, että olen ollut ajatuksissa. <3

      Huh, vuoden lentokielto olisi tässä tapauksessa aika kova paikka. Mutta en usko, että sellaista ukkelille määrätään. Ukkelin lääkäriserkku arveli, että 6-8 viikkoa olisi riittävä aika, mutta varmasti antavat hyvät ohjeet sitten, kun ukkeli pääsee pois sairaalasta.

      Ja hei, löysit jälleen Google-tilisi! :-)

      Poista
  14. Huh, onpa sinulla ollut huolia, ei ihme että sinua ei täällä ole näkynyt. Nyt sitten toipumista ukkelille, ja toivottavasti hän palautuu ennalleen. Voin kuvitella että huoli oli valtava kun olit toisella puolella maapalloa etkä tiennyt tarkalleen mikä tilanne. Ihan kamala tilanne tosiaankin,mutta onneksi suunta on parempaan, ja jaksamisia sinullekin . Kiva kuulla että vanhempiesi talo meni vihdoinkin kaupaksi, ja onnea heille uuteen kotiin. Ei varmaankaan ollut helppoa luopua vanhasta kodista, jossa paljon muistoja. Oliko se sinun lapsuudenkotisi? Kaikkea hyvää Satu , ja toivottavasti jaksat kirjoitella tänne kuulumisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, en ole oikein ehtinyt blogimaailmassa pyöriä. :-D Minä ainakin uskon, että ukkeli palautuu ennalleen. Muuta vaihtoehtoa en suostu edes ajattelemaan.

      Sehän se on hirveintä, kun on itse kaukana, eikä voi olla näkemässä toista. On hirveän vaikea olla vain toisten puheiden varassa.

      Vanhempani asuivat tuossa talossa n. 17 vuotta, eli tuo ei ollut minun lapsuudenkotini. He rakensivat talon vanhoilla päivillään, kun halusivat toteuttaa haaveensa talosta järven rannalla. Unelmasta tulikin sitten painajainen, kuten äitini kerran totesi.

      Kiitos, Jael. <3

      Poista
  15. Kohtalon sormi taisi napata sen passin hukkaan jotta ukkelisi pääsi nopeasti hoitoon. Onneksi kaikki päättyi lopulta hyvin mutta hermolomaa tulet kyllä tarvitsemaan. Toivottavasti vuosi jatkuu paremmissa merkeissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa minäkin ajattelin, että kohtalolla oli sormensa pelissä. Kaikki meni siis ehkä kumminkin niin kuin oli tarkoitettu.

      Hyvää vuodenjatkoa sinullekin!

      Poista
  16. No huh, ihan kyyneleet tulivat silmiin kun luin tuota.
    Osui niin omiin kokemuksiini nuo kaikki vanhemmista huolehtiminen vuosien ajan, asunnon myynti, sen tyhjennys ja muutto sun muut siihen liittyvät, sekä myös isän muistisairaus :(
    Onneksi siskosi ja hänen miehensä olivat apuina ja selvisitte yhdessä hässäkästä.

    Tuohon samaan syssyyn vielä ukkelin sairastuminen..voi ei. En osaa edes kuvitella kuinka olet ollut lujilla ja huolesta kipeänä kun samalla olet järjestellyt vanhempiesi muuttoa.

    Onneksi kuitenkin nyt pääsit ukkelin luo ja tilanne koko ajan parempaan päin! Ukkelilla on kyllä myös kultaakin kalliimmat kollegat, kun noin pitivät huolta ja sinä sait hoitaa vanhempiesi asiat tietäen, että miehelläsi on läheisiä ympärillä.

    On sinulla ja perheenjäsenilläsi ollut aikamoinen rankkojen asioiden rypäs.

    Ukkelin toipuminen vaikuttaa olevan hyvällä mallilla ja nyt vaan pikkuhiljaa eteenpäin, ehkä aluksi vähän erilaisin askelin kuin alunperin oli vuosi tarkoitus alkaa.
    Kaikki menee varmasti hyvin ja muistatte vaan antaa aikaa asioiden mennä omalla painollaan, rauhassa <3

    Hirmuisen paljon kaikkea hyvää, toipumista ja sopeutumista kaikille; sinulle, ukkelille, vanhemmillesi <3

    -sarda-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sarda, myötäelämisestä. Kokemuksesi kuulostaa tosiaankin hyvin samanlaiselta kuin minun. Muistisairaudet ovat kamalia, ja sitä aina toivoo, että sellainen ei koskaan osuisi omalle tai läheisten kohdalle, mutta eipä näitä voi valita.

      Ukkelin sairastuminen tuli kyllä ihan puskista, enkä olisi ikinä osannut arvata tuollaista. Mutta eipä näitäkään juttuja voi tietää ennalta, varsinkin kun ukkelilla ei ole ollut koskaan edes korkeaa verenpainetta vaan päinvastoin varsin alhaiset paineet.

      On kyllä ollut ihana nähdä ukkeli ja jopa kuunnella hänen sarkastisia kommenttejaan. ;-D Sanoinkin eilen, että nyt sinä alat olla kunnossa, kun päästelet tuollaisia kommentteja. :-)

      Elämässä ei saa aina sitä mitä tilaa, ja kieltämättä kyllä vähän hirvittää, millaiseksi elämä tulevaisuudessa muotoutuu. Olen esimerkiksi niin tottunut olemaan maailmalla, että ajatus Suomeen asettumisesta ahdistaa. Mutta on tietysti mentävä terveys edellä ja sopeuduttava siihen, mitä elämä kulloinkin antaa.

      Kiitos sydäntä lämittävästä kommentista. <3 Kaikkea hyvää myös sinulle. :-)

      Poista
  17. Huhhuh mikä aloitus uuteen vuoteen! Onpa sinulla ollut rankka vuodenvaihde. En voi muuta sanoa kuin että voimia sinulle ja pikaista paranemista miehellesi, toivottavasti vuosi lähtee paremmin käyntiin eikä tule lisää ikäviä yllätyksiä. Kaikkea hyvää ja toivottavasti laitat vielä kuulumisia tännekin 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anna! Toisaalta tälläisessä on se hyvä puoli, että kun tulee oikein paljon kuraa niskaa, ei ole oikeastaan kuin yksi suunta eli ylöspäin. Eivät ikävyydet voi kai kumminkaan ikuisesti jatkua?

      Mukavaa alkanutta vuotta sinullekin! :-)

      Poista
  18. Ai kamala, melkoista kieputusta. Silmäkulma kostui tätä lukiessani. <3 Huoli läheisistä ja tietyn aikakauden vaihtuminen toiseen (enkä nyt sinänsä tarkoita vuoden vaihtumista) ja siihen liittyvä epätietoisuus ja -varmuus. Toivon kovasti, että miehesi tokenee ennalleen ja että isäsi muistisairaus pysyy jotenkin aisoissa. Ihanat lapsuusmaisemat sinulla, ihana tuo rantasauna. Joku toinen saa nyt jatkaa elämää siellä (ei siis siinä rantasaunassa varmaan, heh) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikein asia maailmassa on kyllä nähdä läheisten kärsivän ja vanhenevan. Mutta kai se on elämä koulinut meikäläistäkin sen verran, että pystyn suhtautumaan iskän muistisairauteenkin jollakin lailla rationaalisemmin ja vähemmän tunteella kuin sanotaan nyt vaikka viisi vuotta sitten olisin pystynyt.

      Nuo eivät ole varsinaisesti lapsuusmaisemiani, sillä vanhempani ehtivät asua tuossa paikassa n. 17 vuotta. Lapsuusmaisemista en oikein tiedä, missä ne mahtaisivat olla, kun muutimme lapsena niin usein.

      Kyllä rantasaunassakin voisi elää, sillä siellä oli pieni keittotila ja ylhäällä makuuparvi. Vessaa ei tosin ollut, mutta puuvajan yhteydessä oli oikein nostalginen puuhyyskä. :-)

      Kiitos, Elegia. <3

      Poista
  19. Voi Satu! Onpa sinulla melkoiset viikot takana. Ja edessä varmasti myös. Toivottavasti saat tilaisuuksia levätp ja pitää huolta myös itsestäsi, etteivät omat voimasi lopu! Paljon lämpimiä ajatuksia lähetän kohti sinua täältä Khartumista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos sinulle, Kata, myötäelämisestä. <3 Tässä on tosiaan ollut kaikenlaista, mutta ihmeesti sitä löytää itsestään voimia silloin kun tarvitaan.

      Lepo on jäänyt nyt vähän vähäiseksi (sekä minulla että ukkelilla), sillä sairaalassa on todella vaikea nukkua, kun ihmisiä ravaa keskellä yötäkin jatkuvasti antamassa milloin mitäkin lääkettä, ottamassa verikokeita jne. Sanoinkin anopille, että täällä on kuin rautatieasemalla. :-) Mutta nukutaan sitten kun ehditään.

      Poista
    2. Itsekin olen huomannut, että ihmeesti löytyy voimaa ja asennetta kun sitä todella tarvitaan. Mutta ennen pitkää kun tilanne tasaantuu saattaa yhtäkkiä tuntuakin siltä, ettei jaksakaan enää. Silloin on toivottavasti viimeistään tilaisuus hengähtää vähän!

      Onpa ihanaa lukea tuolta alemmista kommenteista, että ukkeli on toipunut hyvin. Toivottavasti saatte pian ihan tavallisesta elämästä taas kiinni ja nukuttua!

      Poista
    3. On oikeastaan aika mielenkiintoinen juttu, miten paljon enemmän itsessä onkaan voimaa ja sisua silloin, jos tulee tiukka tilanne. Oikein rupesin miettimään, miten vähän normaaliarjessa tuleekaan käytettyä omasta "maksikapasiteettista".

      Sanoin ukkelille tänä aamuna, että jos tänne sairaalaan tullessaan ei ole sairas, niin täällä kyllä sairastuu – unenpuutteesta! Viime yö oli jotain ihan kauheaa, ja melkeinpä huvittaa, miten en muka ole pystynyt nukkumaan kotona milloin minkäkin syyn takia.

      Poista
  20. No huh millainen vuodenvaihde sulla / teillä on ollut. Miten se aina tuntuukin olevan niin, että jos murheita on tullakseen, ne tuntuvat kasaantuvan kaikki yhteen nippuun.

    Mulla on nyt vähän haasteita lukemisen ja kirjoittamisen kanssa, kun mun silmästä irtosi lasiainen, joka repi mukanaan kaistaleen jotain muutakin kalvoa, joka jäi näkökenttään heilumaan esteeksi. Mutta kaikkein tärkeimmän uutisen riveiltä löysin ja se on se, että ukkeli pelastui ❤️. Toivon teille kaikille vanhempasi mukaan lukien huolettomampia ja terveitä aikoja. Sulle ekstrahalit ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kaamea, kaikkea sitä pitää sattuakin. Toivottavasti saat silmäsi pian korjattua (kai tuommoisen vian voi korjata?) ja näkösi takaisin. <3

      Ukkeli tosiaan pelastui ja on jo ihan oma itsensä. On niin mukava ihan vain katsella ukkelia ja ajatella, että tuossa se nyt istuu, sellaisena kuin ennenkin. Että vielä häntä ei otettu minulta pois.

      Kiitos, Annukka. Terveyttä ja ilontäyteisiä päiviä sinullekin sekä myös läheisillesi. <3

      Poista
  21. Paljon voimia ja jaksamista sinulle Satu, miehellesi hyvää toipumista, sekä kaikkea hyvää sinulle ja rakkaillesi uudelle vuodelle 2020!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos hyvistä ajatuksista. <3 Onnekasta ja onnellista alkanutta vuotta sinullekin!

      Poista
  22. Onpa sinulla ollut melkoinen vuodenvaihde. Omasta kokemuksestani tiedän, kuinka läheisen muistisairaus vie voimia. Vanhempien ikääntyminen ei ole helppoa varsinkin, kun välimatkan takia ei aina pääse avuksi. Siinä ei lisämurheita ainakaan kaivattaisi. Onneksi ainakin taloasia ratkesi parhain päin. Jaksamista sinulle ja nopeaa paranemista puolisolle! -Outi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Outi. :-) Ukkeli on toipunut erinomaisesti, ja itsekin jakselen varsin hyvin (mitä nyt huonot yöunet vaativat veronsa).

      Iskän muistisairaus on vielä aika alkuvaiheessa, ja vähän kauhulla odotan, mitä tuleman pitää. Muistisairaus on kyllä uskomattoman kuluttavaa läheisille, ja murheellista, että sinäkin olet joutunut toteamaan asian ihan omakohtaisesti.

      Poista
  23. No jösses, mitä kaikkea sulle on tapahtunut pienen ajan sisällä! Ja minä kun olen voivotellut omaa kuormaani (isän syöpäleikkauksen stressaaminen, meni sitten kaikki ihan hyvin kuitenkin), asettuipahan taas omat murheet perspektiiviin tätä sun tekstiä lukiessa. Uskomatonta, että olet jaksanut selväpäisenä kaiken ton myllerryksen!

    Hienoa tietenkin, että mukana oli hyviäksin uutisia; talon myyminen ja tietenkin ennen kaikkea ukkelin paraneminen. Ihan mahtavaa <3 Nyt vaan voimia teille molemmille ja sulle etenkin. Muistathan pitää itsestäsi huolta ja antaa myös mahdollisen "jälkiromahduksen" tulla, jos semmoinen on tullakseen! Ettet ole liian vahva ja kannattele kaikkea harteillasi yksin <3 Ja voimia myös isän muistisairauden kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, en tiedä, kuinka selväpäinen olen nyt, kun en ole tainnut olla mikään erityisen selväpäinen koskaan aikaisemminkaan. :-D

      Minä ajattelen, että se oma taakka on aina suurin, eikä vastoinkäymisiä voi oikein vertailla. Mutta kyllähän sitä joskus tulee muiden kertomuksia lukiessa tai kuunnellessa ajateltua, että asiat voisivat olla huonomminkin. Hieno kuulla, että isäsi syöpäleikkaus meni hyvin!

      Mutta on tosiaan parempi keskittyä hyviin uutisiin kuin huonoihin ja iloita siitä, että asiat ovat sentään varsin hyvin. :-) Kiitos tsempeistä ja mukavaa viikon jatkoa sinulle!

      Poista
  24. Huh, sinulla on kyllä ollut aikamoinen vuodenvaihde. Ukkelin kollegat kuulostaa upeilta tyypeiltä ja hienoa, että toipuminen on alkanut noin hyvin. Hyvä, että vanhemmatkin pääsivät uuteen kotiin.

    Mietin, että miten olisin mahtanut reagoida tuollaisessa tilanteessa, mutta sitä on vaikea tietää. Kriisit saavat meissä erityiset voimat ja strategiat toimimaan. Hienoa, että olet nyt siellä ukkelin tykönä ja oikeassa paikassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä sitä voi koskaan tietää etukäteen, miten missäkin tilanteessa tulee toiminaan. Eikä koskaan voi tietää, mitä tuleman pitää - onneksi! Joskus nuoruudessa kyllä ajattelin, että olisipa kiva, jos olisi jokin kristallipallo, jonka avulla voisi nähdä tulevaan, mutta se olisi kyllä ihan kaameaa. Voi sitä etukäteisstressaamisen ja -murehtimisen määrää!

      Mukavaa viikonloppua sinulle! <3

      Poista
  25. Kävin useasti tsekkaamassa blogiasi, kun sinusta ei kuulunut hetkeen. Ajattelin, että olet varmaan jouluhulinassa sukuloimassa etkä ehdi päivittää, mutten olisi koskaan arvannut, että sinulla on ollut noin hektistä! Onneksi asiat kuitenkin taisivat kääntyä parempaan suuntaan. Ja käsittääkseni siskosi asuu kuitenkin Suomessa..? Kenties se hieman lohduttaa, kun pitää ulkomailla vanhempiaan murehtia :) On se kyllä kamalaa, kun itse pysyy nuorena (heh) mutta muut ympärillä vanhenevat. Aika todellakin kuluu nopeammin ja nopeammin. Jaksamisia sinulle ja läheisillesi!

    - Tytti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunpa olisinkin ollut vain sukuloimassa. Olisi ollut varmasti stressittömämpää - tai sitten ei. ;-D

      Sisko tosiaan asuu Suomessa, mutta sekin tuntuu kurjalta, kun minun poissaollessani kaikki on ikään kuin hänen harteillaan. Aiemmin ulkomailla olo oli ihan toista, kun vanhemmat pärjäsivät omillaan, mutta nyt he tarvitsevat aika paljon kaikenlaista tukea.

      On se tosiaan kumma, kun kaikki muut vanhenevat mutta itse ei. :-D Tämä on kyllä kerrassaan kummallinen ilmiö. Parempi olla kuitenkin varmuuden vuoksi katselematta parikymmentä vuotta valokuvia, ettei totuus paljastu. ;-D

      Kiitos kommentistasi ja mukavaa viikon jatkoa sinulle!

      Poista
  26. Olen niin pahoillasi miehesi puolesta. Toivottovasti hän toipuu nopeasti ja täysin! Voin kuvitella sen tunteen, kun puoliso on sairaalassa toisella puolella maapalloa :( Oli onni, että passi joutui hukkateille!

    Pitkäaikaisen kodin tyhjentäminen on hurja urakka. Minä tein sitä vuosi sitten, kun isäni muutti rivitalosta pieneen kerrotaloasuntoon. Pystyimme aloittamaan jo hyvissä ajoin, mutta silti loppurutistus oli jäätävä.

    Muistisairaus on koko perhee sairaus ja se voi vaikuttaa monin tavoin elämään. Osa pääsee vähemmällä, osa ei. Minä olen elänyt läpi muistisairauden, joka oli sieltä raskaammasta päästä. Voimia ja valoa elämääsi Satu! Kirjoittelethan kuulumisia, jotta minäkin tiedän, että miten miehesi toipuminen etenee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos myötätunnosta, Rva Kepponen. <3 Tapahtunut oli kova isku ukkelille, ja vaikka hän on toipunutkin fyysisesti varsin hyvin, henkisessä toipumisessa menee huomattavan paljon pidempään. Passin katoaminen oli todellakin onni, ja asiat olisivat varmasti paljon, paljon huonommin, jos passi ei olisi kadonnut.

      Kodin tyhjentäminen on todellakin vaativaa puuhaa, ja vaikka kuinka aloittaisi homman ajoissa, viime hetkillä tulee varmasti kuitenkin aina kiire. Tavaraa kun tuntuu löytyvän aina vain jostain lisää. Siksi tuntuukin ihan mahdottomalta uskoa, kun kaikki on vihdoin paketissa, että tämä oli nyt oikeasti tässä.

      Minulla on aika paljon kokemusta muistisairauden eri muodoista, enkä toivoisi muistisairautta kenenkään kohdalle. Olen todella pahoillani, että sinä olet joutunut kulkemaan sen kivisimmän tien. :-( Ulkopuolisen on vaikea käsittää, kuinka vaativaa muistisairaan läheisen kanssa eläminen voi olla.

      Olin vähän ajatellut, että tämä jää Kukkapillin viimeiseksi postaukseksi, mutta ehkä tästä vielä noustaan. Iloa päiviisi! <3

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3