Sulkiaan säästävä riikinkukko on pelkkä kalkkuna.


sunnuntai 22. heinäkuuta 2018

Suo siellä, sukellusvene täällä

Istun kirjoittamassa tätä viimeisen päivän eli eilisen raporttia jo kotona, sillä palasin myöhään eilisiltana kotiin. Olisin mieluusti jatkanut matkaani vielä ainakin muutamalla päivällä, mutta oli pakko tulla kotiin, kun ukkelikin tulee yöllä Boliviasta. Olisihan se hyvä joskus sitä puolisoakin ohimennen tervehtiä. 😆

Minulla on kuitenkin vielä jäljellä kaksi kohdetta, joissa kävin eilen, ja olen kummastakin ihan täpinöissäni. En osaa laittaa matkan aikana käymiäni paikkoja arvojärjestykseen, mutta nämä kaksi eilisen kohdetta olisivat ehdottomasti ihan siellä kärkipäässä.



Vähän harmittaa, etten tullut kuvanneeksi Toilan omakotitaloja, sillä ne olivat varsin viehättäviä. Kaikista kuvaamistani ränsistyneistä ja autioista taloista saa varsin yksipuolisen kuvan Virosta, kun Virossa on paljon kauniita talojakin. Ehkä ensi reissulla keskityn sitten niihin?

Ensiksi pysähdyin kuitenkin Rakveren Põhjakeskuksen Rimi-supermarkettiin, koska piti käydä ostamassa sieltä yhtä skumppaa, jota ei Suomesta enää saa. Hullaannuin matkan aikana Rimi-marketteihin, sillä varsinkin Rakveren Rimin tarjonta oli aivan loistava. Ostin pari kertaa Rimistä illaksi valmisruokaa, kun olin syönyt lounaan niin myöhään, ja arvelin, etten jaksaisi enää illalla lähteä mihinkään syömään siihen aikaan, kun nälkä mahdollisesti tulisi. Rimin valmisruokavalikoima oli ihan mahtava, eivätkä annokset olleet todellakaan hinnalla pilattuja.


Katsoin ensin hyllyjen reunoissa olevia hintoja, että onpa hirveän hintaista, kun valmisruoka-annokset maksavat 7-8 euroa. Tarkempi tutkiskelu paljasti kuitenkin, että nuo olivatkin kilohintoja.

Yhtenä iltana ostin kvinoa-kikhernesalaatin, peruna-muna-silli - annoksen ja pari pientä sämpylää, ja kokonaisuuden hinnaksi tuli vain 3,5 euroa!

Jätin tosin syömättä tuon valkoisen kastikkeen (ranskankermaa?) ja suurimman osan silleistä.

Toisella kerralla ostin grillattuja kasviksia ja pilauta, jossa oli riisiä, lihaa ja kasviksia. Hyviä olivat molemmat.

Voileivätkin maksoivat vain 1,25 euroa!

Kävin myös parissa muussa marketissa (Coopissa ja Selverissä), mutta niiden valmisruokatiskit eivät olleet yhtä hyvät kuin Rimin. Rimi vaikutti minusta muutenkin parhaalta marketilta, ainakin noista kolmesta.

Koosta ise salat!

Rakverestä ajoinkin sitten suolle - tai ainakin suon laitaan. Tarkoituksenani oli nimittäin kiertää reilun kuuden kilometrin pituinen Virun rämeen luontopolku (tarkempia tietoja siitä täällä), joka sijaitsee Lahemaan kansallispuiston suomaastossa. Polun sanotaan olevan varsin suosittu, ja sitä se todellakin oli: parkkipaikka oli ääriään myöten täynnä, ja myös tienvierustat olivat täynnä autoja. Luontopolun suosioon vaikuttaa varmasti se, että paikalle on äärettömän helppo päästä, sillä parkkipaikka sijaitsee vain kilometrin päässä Tallinna-Narva -valtatiestä. Ihmisiä oli siis paikalla paljon, ja rauhaisan luontokokemuksen perään oli turha haikailla.

Vaikka lähtöpaikalla oli opaskartat, minulle jäi hieman epäselväksi, pitikö suolta takaisin palata samaa reittiä, vai oliko kartassa näkyvä sininen reitti tarkoitettu paluureitiksi. Opaskartat ovat lähes poikkeuksetta viroksi, joten viron kielen luku- tai arvaustaidosta on paljon apua.


Alkumatkan pitkospuut ovat luksusmallia, ja 1,4 kilometrin päähän sijaitsevalle näkötornille pääsee myös pyörätuolilla tai lastenrattailla.


Matkalla on opastauluja, joissa kerrotaan suosta ja sen eläimistä sekä kasveista. Opastauluissa on sentään viron lisäksi myös englantia.



Näkötornilta alkavatkin sitten kapeammat pitkospuut.



Näkymät näkötornista suuntaan...
... ja toiseen.
Lampia oli paljon, ja yksi lammista näytti olevan suosittu uimapaikka.

Minua ei saisi suolampeen uimaan, vaikka mikä olisi. Hyi yök.

Sisiliskoja näkyi paljon.

Punnerrusharjoitukset menossa.
Tämä lisko oli vasta ihan vauva. Sillä ei ollut pituutta kuin ehkä viisi senttimetriä.
Tämä vihreä mato oli aika hurjan näköinen, sillä se ei ollut mikään pieni lieru vaan oikea kunnon jötkäle, jolla oli paksuutta meikäläisen peukalon verran. Jos ukkeli olisi nähnyt tämän, hän olisi saanut ihan hirveän hepulikohtauksen. 😀 Ukkeli nimittäin inhoaa yli kaiken kaikenlaisia matosia, aivan erityisesti tuhatjalkaisia.

Suon toisella laidalla, reilun kolmen kilometrin päässä lähtöpaikasta, minulle ei edelleenkään selvinnyt, pitikö polku kävellä samaa reittiä takaisin. Vaihtoehtoinen, mäntymetsikössä kulkeva "sininen" reitti ei kuitenkaan näyttänyt erityisen houkuttelevalta, ja kun Google Translatekin käänsi kyseisen polun pyöräilyreitiksi, päätin palata samaa matkaa takaisin. Se olikin onni, sillä aurinko alkoi paistaa heti takaisin käännyttyäni. Aurinko oli ollut koko alkumatkan pilvessä, ja ottamistani valkokuvista oli tullut varsin synkeän näköisiä. Otin siis paluumatkalla valokuvat uudestaan ja sain paljon raikkaampia kuvia. Kunnon bloggari ottaa varmuuden vuoksi samat kuvat kahteen kertaan!


Tallinnan Lasnamäen kerrostalot siintävät jo horisontissa, ja matka on tullut päätökseensä. Voihan rähmä.
 
Tallinnassa minulla oli vielä aikaa ennen laivan lähtöä, ja piti päättää, mitä haluaisin tehdä. Minulla oli kolme vaihtoehtoa: shoppailu, Lentosatama tai ulkoilmamuseo. Shoppailu ei innostanut, ja ulkoilmamuseon katselemiseen olisi tarvinnut ehkä vähän enemmän aikaa kuin minulla oli. Niinpä päätin mennä Lentosatamaan, jossa on näytteillä sukellusvene. Olen haaveillut näkeväni Lentosataman sukellusveneen siitä asti, kun kävin Patarein vankilassa kolme vuotta sitten, ja nyt tulisi tuokin haave toteutettua!

Lentosataman näyttelytila oli hieno, ja esitteillä oli vaikka mitä. Minä en kuitenkaan nähnyt mitään muuta kuin sukellusveneen. Siinä se nyt vihdoinkin oli!








Kävelin siis tylysti kalastusveneiden, poijujen, purjeveneiden ja sen sellaisten ohi ja suuntasin suoraan Lembit-sukellusveneelle.

Lembit rakennettiin vuonna 1936 ja se seilasi meriä aina vuoteen 2011 asti, milloin missäkin tarkoituksessa. Välillä sitä käytettiin sotilasharjoituksissa ja välillä koulutusaluksena. Toisen maailmansodan aikana Lembit kuului Neuvostoliiton laivastoon ja teki kolme onnistunutta hyökkäystä. Kun Lembit vihdoin nostettiin maihin vuoden 2011 toukokuussa, se kantoi maailman vanhimman yhä vesillä olevan sukellusaluksen titteliä.

Lembitin pituus on 59,5 metriä ja sukellussyvyys 90 metriä. Alukselle mahtuu 32 miehistön jäsentä.



Kun näin tämän kuvan ja luin kuvatekstiä, tajusin yhtäkkiä, että Lembit on ollut siellä samassa sukellusvenetukikohdassa, josta minäkin Viron-kierrokseni aloitin. Mikä hauska yhteensattuma: aloitin Viron-kierrokseni sukellusvenetukikohdasta ja päätän sen sukellusveneeseen, joka on ollut kyseisessä paikassa.

Huippujuttu Lembitissä on minusta se, että sitä ei ole juurikaan restauroitu, vaan se on ihan alkuperäisessä kunnossa. Vuosikymmenten merenalaisen elämän voi siis yhä aistia Lembitin seinistä.


Portaat laskeutuivat kannelta aluksen keulaosaan, jossa sijaitsee torpedo-osasto.


En ole koskaan oikein ajatellut, mitä ne semmoiset torpedot ovat, mutta nyt yksi sellainen oli silmieni edessä (tuo vihreä).


Lembitin torpedot ovat höyrytorpedoja, jotka laukeavat höyryn ja polttoaineen yhteisvaikutuksesta. Torpedon läpimitta oli ehkä noin 50-60 senttiä, ja oli kauhistuttavaa ajatella, millaista jälkeä tuollainen saisi jonnekin osuessaan.

Nuo torpedothan ovat vielä pieniä, sillä esimerkiksi Venäjällä kehitellään 24 metriä pitkää ydintorpedoa, jonka kärkeen voidaan asentaa 100 megatonnin vetypommi. Maailmasta on kyllä tullut ihan kauhea paikka. Mieleeni tulee vain naiivi ajatus, että emmekö me kaikki voisi vain elää sulassa sovussa.

Upseerimessi on torpedo-osastosta seuraava.




Upseerimessin yhteydessä on myös komentajan hytti.

Upseereille oli myös oma vessansa. Muulle miehistölle oli aluksen peräpäässä toinen vessa.

Tähän ei viitsisi kyllä jäädä Aku Ankkoja lukemaan.
Upseerimessin jälkeen on komentokeskus periskooppeineen sekä kapyysi.

Helppo homma. Osaisin käyttää tätä.
Kapyysia seurasi moottoriosasto.

Ei mikään ihan heppoinen ovi!
Laivan opasteissa oli varoitettu lyömästä päätä kattoon, mutta minä löin pääni ainakin kymmenen kertaa erinäisiin nupikoihin, kun pyöriskelin aluksella niin tohkeissani.

Aluksen peräosassa sijaitsi miehistön asunto-osasto.

Nuo keskellä olevat laatikot ovat merimieskirstuja.

 Varsinkin yläsängyt näyttivät melko kapeilta ja ahtailta.


Täytyy olla kyllä melkoisen hyvät unenlahjat, että pystyy nukkumaan tuommoisella - varsinkin jos yläpuolella on lähes sata metriä merta!

Jäin miettimään sitäkin, miksi moottoriosasto oli kapyysin ja asunto-osaston välissä eikä aluksen peräpäässä. Nyt miehistö joutui aina nukkumaan mennessään kulkemaan moottoriosaston läpi, mikä ei varmasti ollut mikään miellyttävä kokemus.

Piti vertailun vuoksi käydä katsomassa kuvia vanhasta postauksestani, jossa kävin intialaisessa sukellusveneessä vuonna 2011. Täytyy sanoa, että tuo intialainen Kursura-sukellusvene näytti paljon paremmalta kuin Lembit, vaikka eihän noita kahta voi oikeasti verrata toisiinsa. Intialainen Kursura on nimittäin paljon uudempi kuin Lembit, sillä se on rakennettu vasta vuonna 1969.

Kiitos kierroksesta, Lembit! Olit hieno kokemus!


Sitten olikin lähdettävä kohti satamaa, ja tuskallisen odottelun (aurinko paistoi suoraan autoon) jälkeen pääsin vihdoinkin laivaan.

Mun on mentävä. Ei siinä muu auta.
Olipas ikimuistoinen reissu.

14 kommenttia:

  1. Makeet suo ja sukellusvene! En minäkään todellakaan menis suolampeen uimaan; Vinski kerran (tahallaan) moisessa itsensä uitti ja haisi sen jälkeen kaikkea muuta kuin kukkasille... :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, voin kuvitella. :-D Minä en edes tullut ajatelleeksi hajuja, vaan kammoan tuommoisia mustanpuhuvia lammikoita muuten. Pelkään pohjaa ja sitä, että jokin koskettaa uidessa ihoa.

      Poista
  2. Pelkästään sukellusvenettä katsoessa mulle tuli ahtaanpaikan kammo 🤤 kovia miehiä jotka ollu töissä sielä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan melkoisia tyyppejä ovat olleet ne, jotka ovat tuolla työskennelleet. En kyllä itse pystyisi ikipäivänä olemaan sukellusveneessä meren syvyyksissä.

      Poista
  3. Suokohteen kuvat hienoja (hyvä kun kuvasit kahteen kertaan:)). Vahvasti välittyy just se oikea suotunnelma, toteaa alan friikki. Tämä oli kaiken kaikkiaan kiva reissu, ja tuli tehtyä ihan vain kotona istuen. Alkoiko Nallea yhtään väsyttää, vaikka kokenut matkailija onkin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Airi, ja kiitos matkaseurasta! :-) Minäkin olen jonkinlainen suofriikki, tai ainakin -fani.

      Nalle oli ihan poikki. Liian paljon seikkailuja yhdellä kertaa noin pienelle. ;-) Kyllä hää oli tyytyväinen, kun pääsi pötköttelemään omalle sängylle!

      Poista
  4. Mahtavia paikkoja Virossa, ja kiva oli olla mukana virtuaalisesti. Upeetä että jaksoit myös itse matkustaa; mä kyllä tarvitsisiin matkaseuraa tuollaiseen.
    Hyvältä näyttävät nuo Rimin annokset , eikä lainkaan hinnalla pilattuja.
    Hieno suoalue, ja hyvät kuvat liskoista ja toukasta, nätti toukka muuten , ainakin näin ruudun takaa.
    Kiva kun saat ukkelin kotiin; onko edessä taas matka Boliviaan jossain vaiheessa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että olit matkalla mukana! <3 Yksin matkustaminen sopii minulle, ainakin tämäntyyppisillä lomilla, mutta jokin rantaloma saattaisi olla aikamoista kärvistelyä yksin. Tosin se olisi luultavasti kärvistelyä seurassakin. :-D

      Tuo tuhatjalkainen oli kyllä melko hurjan näköinen, kun värikin oli tuollainen melkein neonvihreä. Täytyy sanoa, etten itsekään rakasta mitään matoja. On jäänyt trauma kouluajoilta, kun yksi poika heitti kastemadon mun selkään, enkä saanut sitä millään pois.

      Boliviasta täytyy sanoa, että en tiedä, menenkö sinne vielä takaisin. Ainakaan ihan lähiaikoina ei tee mieli mennä, enkä ole menossakaan.

      Poista
  5. Tuo Lennusadam on hieno paikka. Olemme käyneet siellä miehen kanssa kahdestaan ja sitten yhdessä poikien kanssa. Se toimii sekä aikuisille että lapsille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli todellakin hieno paikka! Voin kuvitella, miten innoissaan lapset (ja vähän isommatkin "lapset" :-D) ovat sukellusveneestä ja muustakin näytteillä olevasta. Myrskykammio olisi myös varmasti hauska kokemus.

      Poista
  6. Sinulla on ollut kiva matka! Mua ei saisi suolammessa uimisen lisäksi myöskään sukellusveneeseen jonka päällä on vettä.

    Matkaillessa ruoka on ainakin puolet seikkailusta. Nyt jo googlailen tulevien (toivottavasti) matkojen ruokakohteita ja ruokia. Mukava haaveilla & suunnitella etukäteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosiaan kiva matka. Nyt jäi sellainen Viro-hulluus päälle, ja mietin, milloin pääsisin lähtemään uudestaan Viron road tripille.

      Ruoka on todellakin tärkeä osa matkailua. Tai minulla sen merkitys on oikeastaan ehkä vähentynyt viime vuosina. Joskus menneinä aikoina listasin etukäteen paikallisia erikoisuuksia, joita haluan maistaa. Nyt en kai enää jaksa, vaan katson mitä eteen tulee.

      Mukavia matkojen suunnitteluhetkiä! :-)

      Poista
  7. Minäkin tykkään soista ja varsinkin suopursujen tuoksu on yksi ihanimmista tuoksuista joita tiedän. Kun asuimme Espoossa, pyöräilin usein kesäiltaisin suon laitaan vain vetämään tuota ihanaa tuoksua nenääni.

    Sukellusvene näyttää kiintoisalta, mutta jos miehistöä olisi sukellusreissulla paljon, tulisin takuuvarmasti sekopäiseksi, koska oma reviiri ei luultavasti olisi postimerkkiä suurempi.

    Toivottavasti sait ukkelisi hyvässä järjestyksessä kotiin ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, en ole tiennytkään, että Espoossakin on suo. Saa paljastaa paikan, jos haluaa.

      Minä en sekoaisi sukellusveneellä ehkä niinkään reviirin pienuudesta kuin huonoista sängyistä ja siitä, että vessaan ei ehkä pääse juuri sillä sekunnilla kuin haluaisi. Ja tuskin tuolla voi joka aamu tukkaakaan pestä. :-D

      Sain ukkelin järjestyksessä kotiin, vaikka matkalaukku olikin entinen. Sain myös laitettua ukkelin hyvässä järjestyksessä eteenpäin Intiaan. :-)

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3