Jos mies sanoo tekevänsä jotain, hän kyllä tekee sen. On ihan turha muistutella asiasta puolen vuoden välein.


perjantai 20. huhtikuuta 2018

Terveellistä kotiruokaa

Bolivian enemmän ja vähemmän hirveiden ruokien jälkeen Intia on tuntunut taivaalta, ja olen entistä vakaammin sitä mieltä, että intialainen ruoka on maailman parasta. Ymmärrän toki, että mausteiset ja joskus vähän epäilyttävän näköiset intialaiset mössöt eivät ole ehkä kaikkien mieleen, mutta minun makuhermooni intialainen ruoka osuu paremmin kuin mikään muu. Arvostan myös intialaista kekseliäisyyttä, sillä intialaiset osaavat käyttää vihanneksia ja linssejä todella monipuolisesti ja saavat vähistäkin aineksista aikaiseksi hyvää ruokaa.

Vaikka olen intialaisen ruoan suhteen hyvin kaikkiruokainen, minullakin on ruokia, joista tykkään enemmän ja joista tykkään vähemmän. En erikoisemmin pidä okrasta, ja sangatia (sormihirssipuuroa) sekä maksaa tai muita sisäelimiä en syö ollenkaan. Kerran erehdyin maistamaan jossakin ravintolassa aivoista tehtyä currya, paikallista herkkua, ja meinasin pyörtyä, kun kuulin mitä ruoka piti sisällään. En myöskään erityisemmin tykkää idleistä, höyrytetyistä linssi-riisikakkusista, jotka ovat täällä hyvin tyypillinen aamiaisruoka. Syön idlejä kyllä, ja varsin hyvällä halullakin silloin, jos kyytipoikana on riittävästi chutneytä (esimerkiksi maapähkinöistä tai kookoksesta tehtyä mausteista kastiketta).

Tämän postauksen kuvat eivät ole mikään esteettinen nautinto, mutta ei voi mitään.

Idlejä, currylehtijauhetta ja maapähkinächutneytä.

Idli ja sambarkeittoa (linsseistä ja kasviksista tehtyä paksua keittoa).
Olen yleensä syönyt intialaiset leivät käsin, mutta riisin ja muiden ruokien syömiseen olen käyttänyt haarukkaa tai lusikkaa, niin Suomessa kuin täällä anoppilassakin. Jos olen ihan rehellinen, niin olen ollut sitä mieltä, että sormin syöminen on sottaista puuhaa ja että se näyttää ällöttävältä. Sain kuitenkin Boliviassa eräänä päivänä jonkinlaisen herätyksen, sillä tajusin, miten paljon paremmalta ruoka maistuu, kun sen syö sormin. Myös ruoan vieminen suuhun metallisella ruokailuvälineellä tuntuu jotenkin kylmän kliiniseltä.

Pohjoisintialainen kasvisthali.


Rakastan intialaisia thaleja, jotka tarkoittavat monesta pienestä annoksesta koostuvaa ruokaa. Thali-lautasella tuodaan ruokien kanssa aluksi jotakin intialaista leipää, esimerkiksi rotia tai naan-leipää, kuten kuvan annoksessa. Kun on syönyt leivän, lautaselle tuodaan riisiä, ja kaikkia ruokia saa halutessaan santsata. Kuvasta puuttuvat alkukeitto, sambar- ja rasam-keitot sekä jäätelö ja hedelmät.

Intialaisessa ruoassa on paljon hyvää, mutta on siinä huonoakin. Omasta mielestäni intialaisessa ruoassa on parasta tietysti maku, mutta jos tykkää siitä, että raaka-aineiden oma maku tulee selvästi esiin (esimerkiksi että kala maistuu kalalta), niin voi olla, että intialainen ruoka ei oikein maistu. Monia mausteita ja ruoka-aineita käytetään Intiassa yhtä lailla ruoka-aineina kuin luonnonlääkkeinäkin, ja monen aineksen uskotaan edistävän terveyttä ja ehkäisevän sairauksia. Minusta olisi kuitenkin mielenkiintoista tietää, kuinka suuri osa luonnonlääketiedosta on uskomusta ja kuinka suuri osa siitä on tieteellisesti todistettua faktaa.

Koska täällä ei syödä juuri mitään kypsentämättä, ruoka myös sulaa paljon helpommin kuin raaka ruoka. Tykkään syödä Suomessa päivittäin salaattia, vaikka olenkin huomannut, että elimistölläni on vaikeuksia sulattaa raakoja kasviksia. Raaoista kasviksista tulee hirveät ilmavaivat, mutta sitä vaivaa ei täällä Intiassa ole. 😊  Toisaalta intialainen ruoka on varsin raskasta, ja kärsinkin Intiassa varsin usein siitä, että vatsani ei toimi kunnolla ja että minulla on paksu ja turvonnut olo. (Tosin se voi johtua jo ihan syödyn ruoan määrästäkin!) Toisaalta raskas hiilihydraattipitoinen ruoka tuo myös unen paremmin kuin kevyemmät eväät.

Poori-leipäsiä ja kanacurrya. Ehkä paras yhdistelmä maailmassa.
Dosa ja chepala pulusu eli kalaa tamarindikastikkeessa.

Suurin ongelma intialaisessa ruokavaliossa ovat minusta rasvaiset ja makeat välipalat, joita täällä syödään ihan päivittäin. Välipalat maistuvat tietenkin äärettömän herkullisilta, mutta terveellisyys on niistä kaukana. Koska olemme täällä vain rajallisen ajan, olen noudattanut anoppilan ruokailuaikoja ja -tapoja, enkä ole välittänyt kieltäytyä kyseisistä välipaloistakaan. Ehtisin kyllä taas syömään terveellisemmin ihan kyllästymiseen asti! Nyt nautin jokaisesta suupalasta, vaikka sitä läskiä taas vähän tulisikin.

Uusi makeiskauppa, jonka kävimme anopin kanssa testaamassa.
Olen aivan hulluna intialaisiin makeisiin, ja jos pitäisi valita, otanko intialaisen makeisen (esim. suosikkini sunnundan) tai suklaata, niin valitsisin ehdottomasti ensiksi mainitun.

Sunnunda-makeinen.
Tässä joitakin välipaloja, joita olen menneen viikon aikana syönyt. Näitä välipaloja syödään yleensä siinä neljän, viiden aikaan iltapäivällä, eli samaan aikaan, kun minä söisin Suomessa salaattia tai hedelmiä. 😆

Mirchi bajji eli täytetty ja uppopaistettu vihreä chili.
Sipulisamosa ja pala kova, makea maitomakeinen.

Mausteista snack-sekoitusta ja sunnunda-makeinen (tehty urad dal -linsseistä, sokerista ja gheestä).

Ponganalu eli dosa-taikinasta paistettuja pehmeitä pallukoita. Kyytipoikana mausteista tomaattipikkelssiä.
Ariselu eli sitkeä palmusokerimakeinen ja chegodiluja eli riisijauhoista tehtyjä uppopaistettuja renkaita.

Varsin terveelliseltä näyttäviä välipaloja, vai mitä?

Hedelmiäkin syödään täällä kohtuullisen paljon, mutta enemmän minä syön hedelmiä Suomessa kuin Intiassa. Mangosesonkikin on jo alkanut, mutta vaikka mangoja on myynnissä pilvin pimein, mangot eivät ole vielä ollenkaan sellaisia kuin niiden pitäisi olla. Syynä on se, että mangoviljelijöillä on kiire saada hedelmänsä markkinoille, joten viljelijät käyttävät kemikaaleja, jotka kypsyttävät mangot nopeammin. Mangoja kannattaisi ostaa vasta toukokuun puolella, kun luonnon kypsyttämät mangot saapuvat myyntiin, ja mangot alkavat maistuakin joltain. Olemme ostamaan muutaman mangon kokeeksi kahdesta eri paikasta, mutta kumpikin kerta oli pettymys. Kemikaaleja käytetään Intiassa muutenkin varsin paljon, ja esimerkiksi rypäleet kannattaa pestä kuumassa suolavedessä ennen niiden syömistä. 



Anoppi osti vihannestorilta kaksi kiloa punaisia kuivattuja chilejä, sillä hän tekee osasta chilijauhetta. Osa lähtee meidän mukanamme Suomeen. Chilisäkit olivat juuri saapuneet torille, ja näkymätöntä chilipölyä oli kaikkialla. Yskimme ja aivastelimme kilpaa, kun chili kävi hengitykseen.

Koska chilit eivät olleet vielä täysin kuivia, seurasi operaatio nimeltä chilien kuivattaminen auringossa. Kannoimme - autonkuljettaja, anoppi ja minä - chilit katolle, jossa anoppi levitti ne vanhan kankaan päälle. Anoppi oli nähnyt katolla aiemmin vanhan ison rautahäkin, ja autonkuljettajan tehtävä oli laittaa häkki chilien päälle, jotta pulut eivät pääsisi levittelemään chilejä. Häkissä olevan suuaukon autonkuljettaja tukki löytämällään metallinpalalla. Chilit olivat katolla auringonlaskuun asti, jolloin menimme anopin kanssa hakemaan chilejä. Mitä näimmekään: suuaukon metallinpala ei ollut kunnolla paikallaan, ja paikalle saapunut pulujengi oli ehtinyt tehdä tuhojaan. Pari pulua oli häkissä nauttimassa eksoottisista antimista ja loput tepastelivat häkin ulkopuolella chilikasassa, jonka ne olivat sinne levitelleet. Kävi ilmi, että anopin tuttava, joka oli käynyt hakemassa iltapäivällä katolta chilejä, ei ollut laittanut metallinpalaa kunnolla paikalleen, ja niin pulut olivat päässeet tutkimusretkelle.




Sanoin anopille tarvitseni myös tamarindia, sillä en iljennyt tunnustaa anopille käyttäneeni viime aikoina pelkästään kaupan valmista tamarinditahnaa. Anoppi tiesi tutun myyjän, jolta saisi hyvälaatuista tamarindia.

Laaduntarkkailija.
Vihannestoria ja sen meininkiä katsellessani ajattelin taas, että joku hygienian suhteen tarkempi ihminen saattaisi olla vihannestorilla aika "ihmeissään". Vaikka myyntipisteet ovat periaatteessa ihan siistit ja myyjien kädet varmastikin puhtaat, niin supermarkettiympäristö tuntuu silti tällaisesta länsimaisesta hienohelmasta vihannestoria puhtaammalta ja varmemmalta ostopaikalta. Ymmärrän kyllä, miksi anoppi ei halua ostaa tuoretuotteita supermarketista. Hänen mielestään kun supermarkettitavara on laadultaan huonompilaatuista ja kalliimpaa kuin vihannestorien tuotteet. Anoppi on varmasti myös, ainakin osittain, ihan oikeassa.

Pussiin mahtuu enemmän tavaraa, kun painaa välillä nyrkillä.

Vihannestorin vieressä onkin sitten lehmien seisova pöytä.


Kävimme myös tutussa teräastiakaupassa, kun anopin piti korjauttaa tehosekoitinkulho, ja minä halusin itselleni säilytysrasian mausteita varten. Olen tähän asti säilyttänyt mausteita pienissä lasipurkeissa maustekaapissa, mutta olen tullut pikkuhiljaa siihen tulokseen, että intialainen mausterasia, masala dabba, on paljon kätevämpi kuin erilliset purkit.




Tuo teräsastiakauppa on teräastioiden ystävän taivas, mutta kaupassa myydään myös muita keittiötarvikkeita, kuten riisinkeittimiä, termospulloja, painekattiloita ja erilaisia tehosekoittimia. 




Teräsastiat myydään painon mukaan, ja asiakkaan valitsemat astiat laitetaan vaa'alle ja punnitaan. Minusta tuo teräskauppa on ihana, ja minun teki taas mieli rohmuta kaupan hyllyt tyhjiksi. Onneksi järki kuitenkin heräsi ja muistutti, että meillä on teräsastioita jo enemmän kuin tarpeeksi.

Kaupassa on myös keittiölaitteiden korjaustiski, jonne anopillakin oli asiaa. Tehosekoittimen kulhon terä ei pyörinyt kunnolla, ja vika piti korjauttaa. Tiskille oli jonoa, mutta anoppi oli ovela ja kävi sujauttamassa kulhonsa tiskille. Sitten menimme katsotaan mausterasioita. Kun mausterasia oli valittu, anoppi meni jonon ohi korjaustiskille, koska hänen kulhonsa oli siellä jo odottamassa, joten hän oli ikään kuin jonossa ensimmäisenä. Yksi jonossa seissyt nainen tuohtui anopin toiminnasta ja yritti tunkea anopin ohi. Minä seurasin kiinnostuneena tapahtumia sivusta. Anoppi sanoi naiselle, että hänen asiassaan ei menisi kuin viisi minuuttia ja että hän menisi ensin, mutta toinen nainen sanoi, että ei hänen asiassakaan menisi kuin viisi minuuttia ja että hän menisi ensin. Molemmat yrittivät tunkea tiskille toistensa ohi, mutta lopulta korjaaja hoiti tilanteen diplomaattisesti, ja hoiti kummankin naisen asiat samanaikaisesti. 😀

Olen viettänyt paljon aikaa keittiössä anopin kanssa ja oppinut taas monta uutta ruokalajia.

Tässä tulee ruokaa kuivatuista pikkukaloista.

Viimeisimmän ruoan eli katkarapubiryanin ohje oli sellainen, että anopinkin täytyi luntata muistivihkostaan, kuinka biryani tehdään. Anoppi oli saanut ohjeen naiselta, jonka luona kävimme sunnuntaina kylässä. Koska olin tykännyt ruoasta (sitä oli tarjolla sunnuntaina), anoppi opetti biryanin valmistuksen nyt minulle. Vaikka anoppi saattaa tulistua joskus aika nopeasti, täytyy sanoa, että joskus suorastaan ihmettelen, kuinka kärsivällinen anoppi on minun kanssani. Itseltäni saattaisi mennä hermo aika pian, jos joku pyörisi koko ajan jaloissani ja kyselisi milloin mitäkin. Mutta hyvä niin! 😘

20 kommenttia:

  1. Hihihih... Miten niin on perjantai; ei liene kova pala syödä pala kova! :'D

    Moneltako intialaiset yleensä syövät esimerkiksi päivän pääaterian? Millaisia ruokia aamiaisella syödään? Olet varmaan joskus kirjoitellut näistä, mutta olen vielä melko tuore lueskelija, joten jäin miettimään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsoin itsekin pala kovaa kirjoittaessani, että kas tässähän lukee selvää suomea. :-)

      Anoppilassa syödään illallinen siinä kahdeksan maissa, mutta monet syövät myöhemminkin. Aamiaiset (kuten muutkin ruoat) ovat hyvin erilaisia riippuen siitä, missä päin Intiaa kulloinkin ollaan, mutta Hyderabadissa ja yleensäkin Telanganan ja Andhra Pradeshin osavaltioissa nuo dosa-lätyt, idlit ja eräänlaisista mannaryyneistä tehty upma-puuro ovat varsin tyypillisiä aamiaisruokia. Aamiainen on siis aina lämmin ja varsin raskas, koska sen raaka-aineita ovat usein riisi ja linssit.

      Poista
  2. Kiva, että teillä sujuu anoppisi kanssa hyvin :) Ihana hedelmätori :) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvät suhteet anoppiin on kyllä kullanarvoinen asia. <3 Mukavaa viikkoa sinulle! :-)

      Poista
  3. Ihana postaus, kaikki ruokaasiat eri maista kiinnostaa mua aina. Intialainen ruokamaailma on kyllä kiehtova ja tykkään intialaisesta ruuasta todella paljon. İhania välipaloja, tulisin varmaan vauhtisokeaksi tuollaisessa kaupassa. Anopit on kyllä pop ruuanlaiton suhteen, olen oppinut omaltakin aika monta ruokaa ja kikkaa, soitan aina anopille jos pitää kysyä jotain ruuanlaittoon liittyv8ä ja luulen että anopille on tärkeää olla asiassa apuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruoka-asiat kiinnostavat kovasti minuakin, ja turkkilainen ruoka kuulostaa sekin tavattoman herkulliselta! Haaveissa olisi joskus tehdä se postaus bolivialaisesta ruoastakin, mutta se ei oikein motivoi, kun bolivialainen ruoka ei maistu.

      Minäkin uskon, että anopit ovat pelkästään tyytyväisiä, jos he saavat olla apuna ja opastaa. :-) Ruoka on myös tärkeä yhdistävä tekijä, tai on ollut ainakin minun ja oman anoppini välillä. On nimittäin sellaisiakin naisia, joita ruoanlaitto ei voisi vähempää kiinnostaa. Esimerkiksi ukkelin Brooklynin-serkun vaimo on juuri sellainen tapaus, ja serkku taitaakin laittaa heidän taloudessaan useimmiten ruoan.

      Poista
  4. Mielenkiintoinen postaus. Suurinosa ruuista on minulle aivan tuntemattomia. Ei löydy helsinkiläisten intialaisten ravintoloiden listoilta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ruokalajit ovat aika eteläintialaispainotteisia, mikä selittää varmasti suurelta osin sen, miksi näitä ei helsinkiläisten intialaisten ravintoloiden listoilta löydy.

      Poista
  5. Todella kiinnostava postaus taas, Satu! Itse en ole varmaankaan aitoa intialaista ruokaa syönyt, vaikka monissa maissa ja kaupungeissa olen intialaisissa ravintoloissa ruokaillut. Tykkään kovasti noista sikäläisistä mausteista ja naanleipää olen jopa leiponut joskus itse (en kyllä onnistunut mielestäni täydellisesti, vaikka en enää muista mistä kiikasti). On myös sanottava, että minulla menee nepalilaiset ja muut samankaltaiset sapuskat onnellisesti sekaisin. Kiinnostaisi esimerkiksi tietää, ovatko lassit jälkiruokina tavallisempia intiassa vai nepalissa? Entä suolaiset, vaikkapa minttu-lassi? Kiitos kun jaksat kirjoitella noita juttujasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Leena. <3 Intialainen ruoka on varsin laaja käsite, ja eri osissa Intiaa on omat erikoisuutensa. Pohjoisintialainen keittiö onkin useimmiten meille ulkomaalaisille etelän keittiötä tutumpi, johtuen ihan siitä, että valtaosa intialaisista ravintoloista on pohjoisintialaisia.

      Minäkään en osaa tehdä täydellistä naanleipää! Pannulla paistettavia leipiä osaan kyllä tehdä mutta naanleipää en. Ehkä se johtuu siitä, että meillä ei ole tandooriuunia. ;-)

      Olen vähän huono sanomaan lasseista mitään, sillä minulla on niistä niin vähän kokemusta. Mutta jos pitäisi heittää arvaus, niin sanoisin, että ne ovat yhtä yleisiä sekä Nepalissa että (Pohjois-)Intiassa. Toki niitä saa muualtakin Intiasta, mutta en ole katsellut asiaa sillä silmällä, sillä en itse pidä lassista. :-)

      Poista
  6. Vietin jokunen muutama vuosi sitten kuukauden Intiassa. Minua alkoi kyllästyttää kun kaikki ruoka oli upotettu kastikkeisiin. Haaveilin länkkäriruuasta ja menin Agrassa Mäkkäriin. Sain elämäni kamalimman ruokamyrkytyksen. Olisi vaan pitänyt pysytellä paikallisissa ruuissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh huh. Olipa todella huono tuuri. :-(

      Mutta niin se kyllä vähän on, että paikallinen ruoka on Intiassa usein varmempi valinta. Viimeksi Delhin lentokentän loungessa jouduin vähän arpomaan, kun mieli olisi tehnyt länsimaisia juttuja, mutta jo ruokien ulkonäöstä päättelin, että ehkä on kumminkin parempi pysytellä intialaisten ruokien parissa.

      Poista
  7. Todella mielenkiintoista lukea postauksiasi ja katsella upeita kuviasi Satu,on aivan kuin itse olisi matkalla.Minulle sopisi hyvin intialaiset ruoat kun ovat kypsennettyjä, tuntuu ettei vatsani kestä raakoja. Lisäksi minulla on keliakia mutta ilmeisesti useihin friteerauksiin käytetään riisijauhoja. Muuten käytetäänkö siellä paljon vehnäjauhoja muuhun kuin leipään? Kiva kun sinulla on noin mukava opettavainen anoppi. Terveisin Reija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, Reija. Ilahduin sanoistasi kovasti. <3

      Minäkin olen todennut, että vatsani tykkää paljon enemmän kypsennetystä kuin raa'asta ruoasta. Toki intialaiset mausteet voivat aluksi tuntua vähän vahvoilta, mutta ainahan niitä voi laittaa vähemmän, jos ei tykkää kovin mausteisesta ruoasta.

      Vehnäjauhoja käytetään Intiassa kyllä tosi vähän muuhun kuin leipien tekoon. Minulle ei tule ihan heti mitään muuta mieleen kuin muutama jälkiruoka, jotka ovat nekin varsin leipämäisiä (makeat täyteyt puran poli -leivät ja erilaiset leipävanukkaat). Jälkiruoissakin käytetään vehnän sijaan usein muita viljatuotteita, kuten riisiä tai kikhernejauhoja. Niin ja hing-mausteen (asafoetida) kanssa kannattaa olla myös tarkkana, sillä se sisältää useimmiten myös vehnäjauhoa.

      Vaikka minulla ja anopilla on ollut haasteemme, niin yhteinen sävel on löytynyt oikein mukavasti. :-) Ja ehkä anoppi jaksaa opettaa ruoanlaittoa niin kärsivällisesti siitäkin syystä, että hän ajattelee, että mitä paremmin minä osaan laittaa ruokaa, sitä parempaa ruokaa hänen poikansa saa. ;-D

      Mukavaa viikon jatkoa sinulle!

      Poista
  8. Intialainen ruoka on kyllä tosi hyvää , täälä onneksi Intialaisia ravintoloita löytyy vähä sieltä sun täältä :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että intialainen maistuu ja että on hyvät mahdollisuudet nautiskella Intian antimista. :-)

      Poista
  9. Voi mitä kaikkea mielenkiintoista ja uutta! Paljon sellaisia ruokia joista en ole aiemmin kuullut:) Olisi kyllä hienoa kun olisi vähän rohkeampi maistelemaan uusia makuja..minä kun olen sellainen epäluuloinen maistelija, ollut aina...tai no tuolla makeiskaupassa kyllä testaisin kaikkia!!:) Ihana kun on tuollainen anoppi♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, ilmeisesti sinäkin sitten tykkäät makeasta. :-) Ja makumieltymykset ovat niin henkilökohtainen asia, että kyllä ihmisen pitää saada olla vähän epäluuloinenkin, jos siltä tuntuu. <3

      Poista
  10. Googletin melkein kaikki mainitsemasi ruoat; niin ihanilta ne näyttivät ja suorastaan osaan kuvitella miltä ne maistuvat. Intialainen ruoka on herkkuani mutta ravintolat tulevat pidemmän päälle kalliiksi, pitäisi opetella itse. Mutta uusiin aineksiin ja nimiin tutustuminen on oma vaivansa... Ja tuntuu että moni resepti on tosi monimutkainenkin. Esim nuo ponganalut. Löytämässäni reseptissä valmistusprosessi oli pitkä ja osaa aineksia piti fermentoidakin kauan.

    Ehkä pitäisi vain aloittaa joistain perusresepteistä eikä tavoitella kuuta :) Tosi kiva kirjoitus, olen tykännyt toki aiemmistakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy myöntää, että intialainen ruoka ei ole mitään maailman yksinkertaisinta valmistaa. Minä jätän nykyään suosiolla kaikki nuo fermentoitavat ruoat tekemättä, kun ne eivät tahdo oikein onnistua Suomen olosuhteissa (ei ole tarpeeksi lämmintä). Ponganalut (samoin kuin idlit) vaativat vielä sellaisen erityisen ponganalu-vuoankin, jotta niistä tulisi oikean muotoisia.

      Mutta ehkä kannattaa tosiaan aloittaa jostakin yksinkertaisesta. Esimerkiksi monet paistetut kasvisruoat ovat varsin helppoja, eikä aineksiakaan tarvita kovin paljon. Eikä kukaan tietysti estä vähän soveltamastakaan. :-)

      Mukava kuitenkin kuulla, että innostuit tutkimaan ruokia tarkemmin. <3 Voin kertoa, että hyviä olivat. :-)

      P.S. Inspiroiduin taas anoppilassa ruoanlaitosta siinä määrin, että olen miettinyt ruokablogin aloittanut uudelleen. Kiitos kommentistasi; sain tästä ideaa siihen, millainen se voisi olla. :-)

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3