Jos mies sanoo tekevänsä jotain, hän kyllä tekee sen. On ihan turha muistutella asiasta puolen vuoden välein.


keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Rättiesittely

Kurtakuvia toivottiin, joten niitä olisi nyt sitten tulossa. Varautukaa silmiä särkeviin väriyhdistelmiin! Kuvien ottaminen oli hieman hankalaa, kun otin kuvat suljetun oven takana makuuhuoneessa, ja makuuhuoneeseen oli koko ajan tunkua.

Ensimmäisellä kerralla olin laittanut oven salpaan, mutta anoppi meinasi yhtäkkiä tulla oven läpi. Selvisi, että sisään oli pyrkimässä kaksi nahjusta remppamiestä, jotka tulivat korjaamaan kylpyhuoneen vuotavaa bideehanaa. Toisella kerralla kuvaussessio keskeytyi, kun kotiapulainen tuli iltapäiväkäynnillään lakaisemaan ja pesemään huoneen lattiaa. Yleensä kotiapulainen pesee lattiat jo aamulla, mutta me heräämme ukkelin kanssa niin myöhään, että kotiapulainen on jo ehtinyt lähteä. Kuvat ovat siis kiireestä johtuen osittain vähän epätarkkoja, mutta ei voi mitään. (En viitsinyt selitellä anopille, mitä puuhailin, joten kuvaaminen piti hoitaa salassa.)

Ensiksi kaksi kurtaa, jotka ostin lähinnä kotikäyttöön. Käytän kurtia täällä kotiasuinakin, koska kurtat ovat säädyllisiä, ohuita ja ihan siedettävän näköisiäkin verrattuna esimerkiksi Suomessa käyttämiini lökövaatteisiin. Täällähän saattaa tulla vieraita milloin vain, ja siksi olisi hyvä, jos olisi kotioloissakin ihmisen näköinen.

Kotiasu 1. Hihat eivät ole eripituiset, vaan toinen hiha on vähän kurtussa.
Nyt tajusin, että tästä asusta tulee ihan mieleen joku 70-luvun kotirouva!

Tämän seuraavan kuvan otin viimeiseksi, ja siinä vaiheessa päivänvalo oli makuuhuoneessa jo niin vähissä, että oli mentävä katolle kuvaamaan. Kuvaaminen oli nimittäin keskeytynyt pariksi tunniksi, kun kävimme anopin kanssa vihannestorilla ja muilla asioilla.

Kotiasu 2.

Muut kurtat ostin sitten sitä varten, että niissä voisi mennä uloskin. Toki olen haahuillut näissä ns. kotikurtissakin ulkona, ja käynyt ne päällä lähikaupassa, kävelyllä anopin kanssa ja siellä vihannestorilla.


Ostin myös vihreät legginsit, ja ne sopisivat ehkä tämän vaalean kurtan kanssa. Nuo mustat ovat niin tolkuttoman tylsät, vaikka niissä onkin lahkeissa tuommoiset pitsisomisteet.


Tämä punainen kurta olisi saanut olla kokoa pienempi, mutta en jotenkin tajunnut sitä kaupassa. Kokoa pienempi koko tarkoittaa pienintä kokoa, joka tuosta merkistä (Biba) on saatavilla, enkä edelleenkään lakkaan ihmettelemästä sitä, että joudun ostamaan Intiassa niin pieniä vaatteita. Minulla kun on edelleenkin sellainen mielikuva, että olen intialaisiin verrattuna iso ja roteva, vaikka eihän se välttämättä niin ole (massiivisista lihaksistani huolimatta 😆).

Lisäksi oli vielä se sininen kurta, jonka kuvan laitoinkin jo edelliseen postaukseen. Löysitkö joukosta oman suosikkisi tai inhokkisi?

Legginsejä myydään kahta pituutta - toinen on sellainen normaali nilkkapituus, ja toinen on ylipitkä malli, jonka lahkeet jäävät kurtulle (kuten esimerkiksi tuossa edellisessä kuvassa). En ennen tykännyt pitkälahkeisista legginseistä, mutta nyt haluaisin käyttää vain niitä.

Vieraita saattaa tulla täällä tosiaan ihan milloin vain, esimerkiksi jo heti aamusta. Eilen aamullakin, kun heräsin puoli kahdeksalta, kuulin olohuoneesta vieraan miehen äänen. Yritin kuulostella, kuten niin monesti ennenkin, kenelle ääni mahtoi kuulua, jotta osaisin varautua kohtaamiseen etukäteen. Onneksi tehtävä oli tällä kertaa helppo, sillä kyseessä oli ukkelin tuttu, joka oli tuttu minullekin jo vuosien takaa. Joskus vieraita on tullut sillä aikaa, kun olen ollut jossakin ulkona, ja silloin yritän päätellä oven ulkopuolella olevista kengistä, kuka on tullut kylään. Harvoin päättely kuitenkaan onnistuu!

Grillattua maissia katumyyjältä.


Suolaa, chilijauhetta ja sitruunamehua päälle.

Minun on joskus hirveän vaikea muistaa intialaisten naamoja, sillä monet intialaiset näyttävät minusta ihan samoilta. Se on noloa, sillä intialaiset tietysti muistavat minut ja olettavat, että minäkin muistan tavanneeni heidät kerran joskus vuonna 2012. Muistamattomuus aiheuttaa noloja tilanteita, kun yritän miettiä pääni puhki, kuka hemmetti tuo ihminen on. Toisen kanssa keskustelukin on hirveän vaikeaa, kun ei muista ihmisestä mitään, ja toinen olettaa, että muistaa. Onko kyseinen ihminen sukua, ystävä vai perhetuttu; onko hänellä perhettä; missä hän asuu; kuinka monta lasta hänellä on? (Minusta alkoi tuntua, että olen kirjoittanut tästä joskus aikaisemminkin, mutta asia todellakin vaivaa minua.) Miksi ihmeessä en muista ihmisten kasvoja? Toisaalta on myönnettävä, että Intiassa tapaa niin paljon ihmisiä, että on ehkä liikaa vaatia itseltään, että muistaisi jokaisen tapaamansa ihmisen vuosien takaa.

Kukkamyyjä temppelin edessä.


Viime viikolla kävi yhtenä päivänä todella nolosti, kun kylään tuli nuorehko pariskunta. Mies sanoi olevansa ukkelin ystävä, mutta luulin hänen olevan lapsuudenystävä tai jotain, sillä en ollut koskaan ennen nähnyt miestä. Pariskunta istui olohuoneessa aikansa, ja anoppi jututti heitä. Minä olin läppärin kanssa ruokapöydän ääressä. Kun selvisi, että ukkeli ei ollut tulossa vielä vähään aikaan kotiin, pariskunta päätti lähteä. Siinä vaiheessa mies kysyi minulta, muistinko heitä. He olivat kuulemma asuneet aiemmin Leppävaarassa Espoossa, ja me olimme käyneet ukkelin kanssa heillä kylässäkin. Siinä samassa muistin heidän kotinsa ja sen, että nainen oli laittanut ihan äärettömän hyvää kalaruokaa. Olimme vaihtaneet naisen kanssa puhelinnumeroita ja soitelleetkin muutaman kerran. Enkä minä ollut muistanut heitä!

Hoidin tilanteen omasta mielestäni lopulta ihan tyylikkäästi, mutta minusta tuntui siltä, että olisin halunnut vajota maan alle. Kuinka huonomuistinen ihminen voi olla?!  


Katsoin yhtenä päivänä anopin kanssa kadulla kävellessäni, että mikäs roiskeläppä se tuolla puussa roikkuu. Anoppi katsahti ylös ja sanoi sen olevan hunajaa. Kun zoomailin kameralla, tajusin, että sehän oli mehiläispesä!





Anoppi kertoi, että mehiläiset keräävät kukista mettä, jota he vievät tuonne pesään. Keräysprojekti jatkuu päivästä toiseen, kunnes tulee täydenkuun aika, jolloin mehiläiset juovat pesän tyhjäksi! En tiedä, pitääkö anopin kertomus paikkansa, mutta mielenkiintoinen kertomus joka tapauksessa.

Viime päivinä on ollut aivan tukahduttavan kuuma, ja varsinkin ensimmäinen kuuma päivä oli aika vaikea. Olin jotenkin ihan pökerryksissä koko päivän. Keskipäivällä ei tee muutenkaan ihan hirveästi mieli lähteä mihinkään ulos pyörimään. Hyderabad on Santa Cruzin täydellinen vastakohta siinä suhteessa, että täällä ei tuule tipan tippaa, kun taas Santa Cruzissa tuuli niin, että tukka meinasi lähteä päästä. Tosin tuulesta olisi tuskin mitään hyötyä, kun se olisi varmasti sellainen lämmin lehmän henkäys.

Anoppilassa ei ole ilmastointia muuta kuin vierashuoneessa eli meidän makuuhuoneessamme, joten täällä eletään päivät pelkkien tuulettimien varassa. Olen tottunut siihen yllättävän hyvin, vaikka olen kyllä pari kertaa ajatellut, että jos kyseessä ei olisi anoppila, niin kuljeskelisin kaiket päivät bikineissä.

 
Tänään saan KBR-puistoon seuraa, kun ystäväni tulee kylään, ja menemme yhdessä lenkille. Lenkin jälkeen menemme jonnekin syömään, ja tiedossa on varmasti taas vatsan täydeltä ruokaa. Kyllä kohta loppuu ihmisten kysely, olenko jollakin dieetillä, kun olen niin laihtunut!

Anoppi sai eilen hirveän hepulin, kun kylppärin remppamiehet vaativat työstään maksua. Anoppi kun oli luullut, että omistaja maksaisi korjauksen. Kaiken lisäksi työhön ei mennyt korkeintaan kuin ehkä yksi minuutti. Bideehanan korjaaminen onnistui varsin mainiosti, ja hana toimikin hienosti yhden kokonaisen päivän. Nyt hana vuotaa taas. En ole vielä uskaltanut kertoa asiasta anopille, koska anoppi repii takuuvarmasti pelihousunsa - vai pitäisikö sanoa -sarinsa. 

Tähän loppuun pitää vielä laittaa yksi laulu, jonka kuulin telkkarimainoksesta pari päivää sitten ja johon rakastuin ensi kuulemalla. Kyseessä on perjantaina ensi-iltansa saavan teluguelokuvan Bharat Ane Nenu -tunnuskappale Bharat Ane Nenu. Kannattaa kuunnella, sillä kappale on (ainakin minusta) ihan järisyttävän hyvä!



24 kommenttia:

  1. Ihanat kurtat! Ehdoton suosikkini on tuo keltainen.
    Sinun päälläsi ne kaikki näyttävät hyviltä, mutta minulle tuo lyhythihainen sopisi vain kotiasuksi. Iäkkäät käsivarteni kun kaipaavat omasta mielestäni vähän allinpiilotusta. Minä tykkään kirkkaista väreistä ja etenkin oransseista ja punaisista. Niistä säteilee iloa ja voimaa.

    Minä muuten tulisin ihan kaheliksi, jos vieraita tulisi ihan koska tahansa ja esimerkiksi heti herättyäni. Ei tulisi minusta intialaista..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tykkään kirkkaista väreistä ihan samasta syystä. Oranssi, joka on lempivärini, on varsinkin jotenkin todella energinen väri. Tykkään väreistä siksikin, että maailmassa ei minusta voi olla koskaan liikaa väriä. :-)

      Onneksi minun ei tarvitse välittää näistä anoppilan vieraista samalla tavalla kuin jos kyseessä olisi oma kotini. Omassa kotona meinasi mennä hermo jo siitäkin, kun sanomalehti- ja maitomaksut piti suorittaa silloin, kun lehdet ja maito toimitettiin, eli joskus kuuden, seitsemän aikaan aamulla. Yleensä se maksupäivä oli kaiken lisäksi sunnuntai, jolloin olisi halunnut nukkua aamulla pitkään.

      Poista
  2. Toivottavasti et loukkaannu tästä, mutta tuosta "70-luvun kotirouvan asuksi" mainitsemastasi kurtasta tuli tosiaankin 70-luku mullekin mieleen. On liki identtinen kuosi sellaisen vinyylin kanssa, jolla isä päällysti meidän keittiön apupöydän :D. Ihanan retro siis.

    Raidallisesta taas tulee mieleen mun lempparipaita 80-luvulta. On ihan samanlainen kuosi. En muista, miksi niitä sanottiin niitä sellasia paitoja, joissa oli pieni pystykaulus ja jotka oli aika pitkiä. Vähän sellasia kuin varmaan Jukolan veljeksillä 7 veljeksessä tai Vaahteramäen eemelillä. Joku ukkopaita se varmaan oli..

    Suosikki on ehdottomasti punainen. Voisin ottaa heti käyttöön valkoisten leggingsien kanssa. Ihanan raikas.

    Sun anopista vois selvästi kirjoittaa vaikka kokonaisen kirjan. Hauska (ja ilmeisen topakka) tyyppi :)

    Ja juu. Loppuun komppaan Leenaa. Hermo menis mullakin, jos koskaan ei voisi tietää, milloin ovesta putkahtaa joku sisälle. Olkoot sitten tuttu tai vieras.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi ihmeessä loukkaantuisin tosiasioista. :-) Sillä tosiasiahan on, että tuo ekan kurtan kuosi on varsin 70-lukulainen. En voi yleensä sietää mitään retroa tai vähänkään 70-lukuun viittaavaa, joten on varsin mielenkiintoista, että minua ei haittaa pukeutua 70-lukulaiseen asuun. :-D Mutta ehkä ero on siinä, että kyseessä on Intia-kolttu eikä Suomi-kolttu. En tiedä, viitsisinkö kuljeskella tuo päällä Suomessa.

      En itse oikein pidä tuosta punaisesta kurtasta, sillä se on aika paksu, ja kangaskin on varsin hiostavaa laatua. (En tullut katsoneeksi, mitä kangasta se on.) Se on siis siinä mielessä vähän epämukava. Ja liian löysäkin se on. En edes tajunnut, että voisin palauttaa vaatteen kauppaan, ennen kuin olin ottanut hintalapun irti ja käyttänyt kurtaa yhden illan. ;-D

      Anoppi on tosiaankin topakka, mutta sillä lailla hyvällä tavalla. Osaa todellakin pitää puolensa ja rähjätä silloin, kun tarve vaatii. :-) Viimeksi eilen mietin, että voisin ottaa tuossa asiassa anopista oppia. Inhosin aikoinani kaikenlaisten remppamiesten ja vastaavien kanssa toimimista, koska olen tottunut luottamaan siihen, että ammatti-ihmiset hoitavat hommansa. En tykkää olla vahtimassa koko ajan kenenkään työn jälkeä, saati sitten olla paimentamassa ketään.

      Intia on ollut minullekin kova koulu, kun en ollut tottunut tällaiseen yhteisöllisyyteen ja sosiaalisuuteen. Paljon on ollut opettelemista ja vieläkin enemmän on opittavaa!

      Poista
  3. On kyllä värikkäitä ja kuviorikkaita kuoseja. Itse en ole kovin värikäs pukeutuja, joten luulen että kokisin noissa jonkinlaisen identiteettikriisin :D Sinun päälläsi näyttävät hyvältä eli eivät ole ole kammottavia, mutta en tosiaan osaisi varmaan itse olla itseni kanssa noin "kirkkaana". :D Paitsi tuo alin punainen kurta on kauniin hillitty, vaikka onkin voimakasvärinen eli se on siten myös suosikkini näistä. Ja mielellään mustat pitsisomisteiset legginsit minulle, kiitos :) Tuo toiseksi alin raidallinen näyttää yöpuvulta. :P

    Minulla varmaan pää hajoaisi, jos olisi alati "vierasvaara" päällä. En muutenkaan tykkää kutsumattomista vieraista, joten voisi olla vaikea sopeutua. Mutta tietenkin maassa ja kyläillessä noudatetaan toisten tapoja.

    Et ole yksin surkean kasvomuistisi kanssa. Minulla on sama "ongelma". Tosin minusta kaikki suunnilleen samanväriset ihmiset ovat samannäköisiä (toki erotan sukupuolet) :D Joskus leffojen katseleminen on turhauttavaa, kun henkilöt sekoittuvat, jos vähänkin muistuttavat toisiaan. Minun täytyy yleensä tuijotella ihmistä ensin kunnolla, että tunnistan hänet myöhemmin. Elokuvia katsoessa painan mieleeni pieniä tunnusmerkkejä esim. kulmakarvojen muoto jne. jotka helpottavat henkilöiden erottamista toisistaan. Joskus kyylään näyttelijöiden kuvia netistä ennen elokuvan katsomista, että voi keskittyä katsomiseen eikä mentaalisen tunnusmerkkilistan tekemiseen. En edes tunnista alakerran naapurejamme, koska näen heitä niin harvoin ja aina tuossa portaikossa hämärässä. Jos jompikumpi tulisi kadulla vastaan, tuskin tunnistaisin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän hyvin, että tuommoiset värit ja kuviot eivät todellakaan ole kaikkien juttu. Minäkin olin aiemmin paljon neutraalimpi pukeutuja, mutta Intia on muuttanut suhtautumiseni väreihin ja kuvioihin. Varmasti ympäristölläkin on osuutta asiaan: kauppojen valikoimat ja muiden värikäs vaatetus jollakin lailla "lietsovat" pukeutumaan värikkäästi.

      Eikös nykyään ole muotia kuljeskella päiväsaikaankin yöpuvussa? ;-D Että siinä mielessä tuo tokavika on varsin trendikäs kolttu. :-)

      Minullakin oli aiemmin hirveä stressi kaikista yllätysvieraista, varsinkin jos mulla sattui olemaan sellainen epäsosiaalinen hetki, joita tulee aina joskus välillä. Jossakin vaiheessa muutin kuitenkin suhtautumistani ja rupesin ajattelemaan niin, että ns. kutsumattomat vieraat ovat täällä sellainen tosiasia, jolle minä en voi mitään ja joka minun pitää vain hyväksyä. Ihan turha minun on taistella tuulimyllyjä vastaan. Eikä minun onneksi oleteta istuvan ja seurustelevan vieraiden kanssa, vaan usein pelkkä tervehtiminen ja hymy riittää.

      Olipas helpottavaa kuulla, että sinäkin kärsit samanlaisesta ongelmasta. En itse katso leffoja, mutta jos katsoisin, niin varmasti minullekin tuottaisi vaikeuksia erottaa samannäköisiä henkilöitä toisistaan. Kirjojen lukeminenkin on minulle vaikeaa, jos henkilöitä on liian monta, eli kovalevyni taitaa olla yksinkertaisesti liian pieni. Jätän kaikki sukukronikat ja muut vastaavat suosiolla muille. :-)

      Tuo pienet tunnusmerkit ovat hyvä keino yrittää painaa ihmisiä mieleensä. Kiitos siitä! Yritän ottaa sen käyttöön pikimmiten. :-)

      Poista
  4. Hienoja kurtia..(sanotaankohan se noin monikossa?!:) no mutta malli oli aivan upea♥ ja minun suosikki oli tuo punainen:) Hih..tiedätkös tuo naamamuisti kuulosti niin tutulta..minulle on nimittäin lukemattomia kertoja tullut vastaan tilanteita jossa ihminen tulee esim. kaupassa juttelemaan "Kiitos teille, nyt on kaikki hyvin.." kasvot näyttävät tutuilta ja muistat ne jossain nähneesi..epätoivoisesti yrität vaan miettiä missä:) Olipas melkoinen mehiläistarina ja niin on kyllä pesäkin..ei ihan uskaltaisi tuosta pesän alta edes kävellä:) Mukavaa viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hassua, että niin monen suosikki on punainen kurta. Itse kun tykkään siitä kaikkein vähiten. :-D

      Sinun työssäsi onkin varmaan ihan mahdoton muistaa kaikki ihmiset, jotka olet tavannut, vaikka mieluusti varmasti muistaisitkin jokaisen. Toisaalta sekin on vähän hassua, että ihmiset olettavat sinun muistavan heidät. Mutta ehkä se johtuu siitä, että me ihmiset haluaisimme mieluusti jäävämme kerrasta kaikkien mieleen. :-)

      Minäkin mietin, että se ei olisi mikään elämän loistokkain hetki, jos saisi tuommoinen mehiläispesä päähänsä. Kyllä niitä pesiä joskus kuulemma tippuukin alas. Pitää vissiin ruveta kävelemään eri puolella tietä. :-D

      Kivaa viikko sinullekin. <3

      Poista
  5. Nuohan olisi just sellaisia, mitä voisin pitää töissä! :) Täytyy kai mennä Indiskaan katsomaan, että olisiko siellä mahdollisesti... Ehkä tuo punainen on kummiskin paras, kyllä keltainenkin.

    En kyllä kestäisi noita Intian lämpötiloja, onneksi meillä on vain +5 astetta tällä hetkellä, no ehkä kesällä on jostain +25 korkeintaan. Nauti Intiasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos sait tästä ideoita työvaatetukseen. Käy ihmeessä Indiskassa tutkimassa, löytyisikö sieltä jotain tuon tyylistä. Mietin, että kurtiahan voi tilata netistäkin, mutta silloin pitäisi tietysti tietää koko aika tarkkaan, kun ei pääse etukäteen sovittelemaan.

      +25 kuulostaa tällä hetkellä varsin hyvältä, mutta +5 kuulostaa aika vilpoiselta. :-)

      Keväisiä päiviä sinulle!

      Poista
  6. Suoikkikurtani on tuo viimeinen punainen :)

    Minulle olisi aivan järkyttävä kulttuurishokki se, että vieraita tulisi heti aamulla aikaisin. Meikäläinen ei kyllä nousisi ovea avaamaan tai tarjoilua järjestämään ;)

    Onpa hurjan kokoinen tuo mehiläispesä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punainen kurta on saanutkin varsin paljon kannatusta! Itse tykkään siitä kaikkein vähiten. :-D

      Onneksi tämä ei ole minun kotini, eikä minun tarvitse huolehtia vieraista, kun anoppi hoitaa sen puolen. Voipi olla, että meilläkään ei avattaisi ovea, jos joku soittelisi ovikelloa aamutuimaan. :-) Tosin anoppilassahan ei tarvitse edes soittaa ovikelloa, kun anoppilan ovi on aina selkosen selällään. Että tervetuloa kylään vaan. :-D

      Tuo mehiläispesä on kyllä todella pelottava. Ja minusta aika erikoisen muotoinenkin.

      Poista
  7. Ottaisin nuo kaikki, tekivät muhun sellaisen vaikutuksen että tänne voisi kyllä joku turkkilainen kauppamies alkaa tuomaan sieltä kurttia meille,sopisivat hyvin tänne. Onko niissä paljon kokoja? Jos on rintava niin pitääkö ostaa mallia teltta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin voisin kuvitella, että kurtat sopisivat Turkkiin oikein hyvin! En ole katsellut kurtien kokovalikoimaa laajemmin, mutta uskoisin kokoja olevan paljon, koska olen nähnyt kurtia ihan kaikenkokoisten ihmisten päällä. Mallejakin on monia, joten uskoisin, että rintavampien ei tarvitse ostaa mallia teltta. :-) Voit tutustua kurtavalikoimaan esimerkiksi täällä.

      Poista
  8. Minäkin sanon punainen, vaikka et itse pitänytkään siitä paljoa. Olen aika pliisu omien vaatteiden värien suhteen, mutta punaista käytän. Kengissä, housuissa, mekoissa jne. Keltainen tai oranssi imaisisi minusta takuulla kaikki värit. Mutta sinulle taitaa passata väri kuin väri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punainen piristääkin kivasti muuta vaatetusta ja pääsee suorastaan oikeuksiinsa silloin, jos ei ole muita kirkkaita värejä kilpailemassa punaisen kanssa.

      Minä en oikein tiedä, mikä väri minulle sopii, mutta en jaksa välittää siitä. Jos tykkään jostakin väristä, käytän sen värisiä vaatteita, sopi väri minulle tai ei. :-)

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Tykkään itsekin keltaisesta paljon enkä vähiten noiden pienten punaisten yksityiskohtien takia.

      Poista
  10. Toi vaalea raidallinen on sievä!
    T. Marsa

    VastaaPoista
  11. Edellisen postauksen sininen kurta on oma suosikkini. Kurta pukeutuminen sopisi minulle oikein hyvin, olenkohan väärässä maassa. Toisaalta en tykkää kovin kuumasta niin ehkei sentään. Kasvomuistini on heikentynyt reilusti. Aika usein törmään työasioissa tyyppeihin, jotka sanovat tuntevansa minut ja sitten joudun teeskentelemään jonkun aikaa ennen kuin kaukomuisti palaa. Joskus se on tosin vasta seuraavana päivänä ja mietin, että pitäisiköhän soittaa ja sanoa, nyt muistan, kuka olit ?

    Kun siellä käy niin kovasti vieraita, niin laitetaanko niille aina jotain tarjottavaa ? Siellä ei ehkä keitetä kahvia, mutta tuli mieleen, mikähän se tapa on siellä ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin tykkään sinisestä kurtasta tosi paljon. Se on jotenkin sellainen vähän hienostuneemman oloinen kuin nämä muut. Mahtaisikohan siellä Amerikassa olla intialaisia vaatekauppoja, joista saisi myös kurtia? Voisin hyvin kuvitella, kun siellä on niin paljon intialaistakin. Mutta ainakin netistä tilaamalla näitä saisi.

      Minä olin aiemmin kuvitellut, että minulla on hyvä kasvomuisti, mutta katin kontit. Tuommoinen teeskentely, että tuntee toisen, kuulostaa siis varsin tutulta!

      Tarjottavat riippuvat vähän vierailun ajankohdasta, mutta vieraalle tarjotaan aina jotain, ainakin lasi vettä. Lisäksi tarjotaan useimmiten jotain suolapalaa ja makeaa (intialaisia makeisia), ja jos sattuu olemaan ruoka-aika, niin pyydetään vierasta syömään. Kahvia tai teetäkin tarjotaan ainakin anoppilassa varsin usein. Tarjottavien ei tarvitse olla mitään kovin ihmeellisiä, ja se lasi vettäkin riittää, jos ei muuta ole, mutta jotain pitäisi aina tarjota. Sitä pidetään täällä todella huonona asiana, jos ei tarjoa vieraalle mitään. En osaa oikein selittää asiaa, mutta vieraan hyvä kohtelu tekee isäntäven tyytyväiseksi ja antaa heille hyvän mielen. Tarjottavia ei siis koeta millään lailla rasitteena vaan päinvastoin, se on kaikki ikään kuin kotiinpäin.

      Poista
  12. Kaikkia pitäisisin paitsi punasta , ihania vaatteita!!! ekaan laittaisin mustat legginsit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä taitaa sitten olla aika sama maku. :-)

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3