Jos kaikki tuntuu sujuvan hyvin, olet varmasti unohtanut jotain.


tiistai 26. huhtikuuta 2016

Rauhallinen viikonloppu maalla

Jos viime postauksessa ei ollut kuvia, niin nyt niitä sitten on, ihan liiankin kanssa. Tämä postaus olisi varmaan pitänyt jakaa kahteen osaan, mutta tapani mukaan en jaksa kirjoittaa samasta asiasta kahteen kertaan, vaan rysäytän koko jutun kerralla eetteriin. Jospa kävisi semmoinen ihme, että joku jaksaisi lukea loppuun asti?

Perjantaina suunnistimme siis kohti lentokenttää ja lensimme Hyderabadista Tirupatiin. Mökille pääsisi myös autolla tai junalla, mutta automatka kestäisi yhdeksän tuntia, ja semmoinen matka on näissä lämpötiloissa aivan mahdoton ajatus, kun auton ilmastointilaitekin lakkaa toimimasta kunnolla lämpötilan noustessa yli 40 asteen. Junamatkassa taas olisi mennyt ukkelin mielestä liian kauan, ja onhan junalla matkustaminen lentämiseen verrattuna vähän työlästä. Tunnin lentomatka oli siis paras ja oikeastaan ainoa varteenotettava vaihtoehto.

Selvisimme varsin vähillä matkatavaroilla (jopa minä!), eikä anoppikaan pakannut mukaan muita elintarvikkeita kuin kilon riisiä ja kahvia. Jos appivanhemmat matkustavat mökille junalla, anoppi pakkaa mukaan vihanneksetkin ruoanlaittoa varten. (Anoppi ei tunne kylän kauppoja eikä osta sen takia niistä mieluusti mitään.) Nyt kun matkustimme lentäen, appivanhempien kylässä asuva tuttava, jonka hallussa mökin avainkin on, oli luvannut tuoda meille jotain yksinkertaisia ruokia. Yksinkertaisen määritelmä on kuitenkin ilmeisen tulkinnanvarainen, sillä jokaiselle aterialle tuli neljä, viisi ruokalajia, ja idlitkin tulivat aamulla valmiina, vaikka anoppi oli pyytänyt vain idlitaikinaa.

Hyderabadin lentokentällä menin kirjakauppaan ostamaan jotain lukemista tylsien hetkien varalta, koska niitä mökillä varmasti tulisi. Äkkiä kuulin, kuinka joku vieressäni tervehti minua ja kysyi, kuinka voin. Hämmästyneenä katsoin vierelleni: siinä oli entinen naapurimme siitä talosta, jonka kuvan laitoin pari postausta aiemmin! Naapuri oli lentämässä Mumbaihin, enkä voinut kuin ihmetellä yhteensattumaa ja sitä, kuinka pieni maailma on.

Air Costa on laskeutunut turvallisesti Tirupatiin!
Oli pienoinen järkytys astua Tirupatissa ulos lentokoneesta: vaikka lämpötila oli "vain" 43 astetta, ilma tuntui niin kuumalta, etten pysty edes pukemaan sitä sanoiksi. Tirupatissa olikin koko ajan paljon kuumempi kuin Hyderabadissa, eikä edes tuullut yhtään. Tosin ei täällä tuulesta muutenkaan ole mitään iloa, kun tuuli tuntuu hiustenkuivaajan puhallukselta. Kuumuuden tunne johtui ehkä siitä, että Tirupati sijaitsee vuorten keskellä. Yökään ei viilentänyt ilmaa yhtään, vaan heti aamusta oli tukahduttavan kuuma, ja hiki vaan valui.

Tirupatin uusi terminaali oli avattu. Jo oli aikakin, sillä olihan vanha aika pieni ja nuhruinen.


Kesämökki oli paremmassa kunnossa kuin muistin, vaikka vuotavia hanoja ja sen sellaisia siellä oli edelleen. 





Olen todennut olevani maailman surkein valokuvaaja, sillä minulla jää aina kaikenlaista asiaankuulumatonta kuvausrekvisiitaksi. Tässä kuvassa esimerkiksi komeilee appiukon pyyhe, ja edellisessä kuvassa on kenkiä levällään ja mattokin on miten sattuu.

Minua oli kiinnostanut erityisesti nähdä, miltä pari vuotta sitten maalaamani makuuhuoneet näyttivät (oliko maali pysynyt seinissä). Yllätyksekseni seinät näyttivät edelleenkin oikein siisteiltä.

Sitä yläkerran makuuhuonetta, jossa nukuimme, en tullut jostain syystä kuvanneeksi (siihenhän tuli vihertävät seinät). Tässä kuvassa on toinen maalaamani makuuhuone.

Näkymä keittiön ovesta: taloa ympäröi suuri mangopuutarha. 


Suurin mortteli, jonka olen koskaan nähnyt. Läpimitta ehkä sellaiset 60 senttiä.
Jakkihedelmäpuu.
Aikani taloa ihmeteltyäni tein perinteiset, eli ilmoitin meneväni ulos. Yhtäkkiä huomasinkin käveleväni ulos taloni portista ja kylästä poispäin johtavaa tietä.

Lisää mangoja.


Kylästä menee bussi monta kertaa päivässä Tirupatin kaupunkiin, joka on noin kahdeksan kilometrin päässä.
Olin taas melkoisen erikoinen olento kylätiellä. Jotkut tuijottivat ystävällisemmän oloisesti; jotkut toiset taas vähän vihamielisemmin. En antanut asian häiritä, vaan tallustin kylätietä katseista piittaamatta. 

Vähän matkan päässä huomasin isohkon temppelin, jota en ollut ennen mielestäni nähnyt. Todennäköisesti olen nähnyt temppelin ennenkin (miten olisin voinut olla sitä näkemättä), mutta en vain muistanut sitä. Sisällä temppelialueella on ollut kuitenkaan koskaan ennen käynyt, mutta nyt kävelin avoimesta sivuportista sisään.


Kylän temppeli on omistettu Dharmarajalle, joka on vanhin Mahabharatan Pandava-suvun pojista ja joka tunnetaan myös nimellä Yudhisthira. Temppeli ei pääse näissä kuvissa ollenkaan oikeuksiinsa, sillä sitä oli mahdoton saada mahtumaan yhteen kuvaan, ja muutenkin temppeli näyttää kuvissa paljon valjummalta kuin luonnossa. Ihmettelin, että temppelialueella ei näkynyt lisäkseni ketään muita kuin joku mies, joka näytti olevan jonkinlainen huoltomies, joka asui temppelin vieressä asuvassa kopissa ja joka nytkin raivasi pihamaalta kuivuneita oksia. Mies tarkkaili touhujani etäältä, mutta koska hän ei tullut sanomaan minulle mitään, päätin käyttää vanhaa taktiikkaani eli valokuvata niin kauan, kunnes joku tulisi sen minulta kieltämään. (Temppeleiden ulkopuolella saa yleensä valokuvata, mutta sisällä temppeleissä ei.)

Pihalla kasvoi banaanipuita, ja kukkiakin (tuo iso punainen) puussa näyttää olevan.
Kissoja Intissa näkee harvemmin, mutta temppelin pihalla juoksenteli tämä hyvin arka kissa.


Apinakasvoinen jumala Hanuman.
Temppelin pihalla kasvoi banianiviikuna, josta roikkuu ilmajuuria.
Tässä temppelin edustalla seisoessani huoltomies huusi minulle, että otahan kengät pois. Olin aikonutkin ottaa kengät sisälle mennessäni pois, mutta en ollut tiennyt, että ne piti riisua jo tässä pihalaatoituksella. Riisuin kengät ja kysyin huoltomieheltä, saisinko nyt mennä sisään, ja mies vastasi, että mene vain.

Ihmetyksekseni temppelissä ei ollut ketään, vaan se oli aivan tyhjä. En ole koskaan ollut tyhjässä temppelissä, joten käytin luonnollisesti tilaisuuden hyväkseni ja otin valokuvia, kun ei ollut ketään kieltämässä. Ihan pyhimpään (siis sinne, jossa jumala oli) en kameroineni viitsinyt kuitenkaan astua. 



Dharmaraja ja vaimonsa Draupadi.




Temppelikierroksen jälkeen palasin mökille. Koska oli tullut ilta, ihmiset alkoivat tuoda eläimiään (puhveleita ja vuohia) laitumilta takaisin kotiin.

Oli jotensakin absurdi tunne istua kesämökin terassilla ja katsoa, kuinka parin-kolmenkymmenen vuohen lauma lipui hiljalleen portin ohitse. 

Ilmastointi ei toiminut kunnolla oikein missään huoneessa, joten lauantaiksi piti tilata ilmastointilaitteiden korjaaja. Perjantai-iltana paikalle ilmestyi sähkömies, jonka piti laittaa telkkari kuntoon. Palatessani temppelikierrokselta mies istui television edessä ihmettelemässä sen näköisenä, että mitähän tässä nyt oikein pitäisi tehdä. Mies tuli selittämään minulle jotain sähköjohdoista, jotka hän oli asentanut, ja kertomaan, kuinka ison työn hän oli johtojen kanssa tehnyt. En meinannut saada miehen puheesta mitään selvää, ja luulin, että mies oli jotenkin kehitysvammainen, kun hänen puheensa oli niin kankeaa. Myöhemmin kuulin, että mies olikin ollut vain ympäripäissään.

Lauantaina, kun ulkona sijaitsevat ilmastointilaitteet oli siivottu, kävi ilmi, että meidän makuuhuoneen ilmastointilaitteen sisältä oli löytynyt kuolleina yksi iso (anopin mukaan käsivarren mittainen) ja monta pienempää oravaa, eli oravilla oli ollut laatikossa ilmeisesti pesä. "Me tapoimme ne, kun laitoimme ilmastointilaitteen päälle", totesi ukkeli. Surin koko loppuillan, kun ajattelin oravaparkojen paniikkia, kun ilmastointilaite lähtikin yhtäkkiä pyörimään.

Huomasin perjantai-iltana ulkona räystästiilien alla mustan elukan, jonka tunnistin heti lepakoksi.

Anoppi ja talonvahdin vaimo tulivat hekin ihmettelemään lepakkoa. Anoppi ei ollut koskaan ennen nähnyt talon ympäristössä lepakkoa, ja lepakko talossa oli kuulemma huono enne. Tämä lepakko oli talonvahdin vaimon mukaan vasta lapsi, sillä normaalisti lepakot ovat paljon isompia. Tiedän kyllä, millaisia intialaiset lepakot voivat olla; olenhan minäkin sellaisen nähnyt. Jos en olisi tiennyt tätä pikkuista eläintä lepakoksi, se olisi ollut oikeastaan aika suloisen näköinen.

Auringonlasku parvekkeelta.

Illalla auringon laskiessa pusikoissa alkoi rapista ja kahista, enkä osaa arvata, millaisia elukoita pusikoissa mahtoi möyriä. Nyrkin kokoinen sammakko sieltä ainakin ilmestyi joka ilta pihalle hyppimään. Liskot ilmestyivät myös piiloistaan seinille kiipeilemään, ja jonkinlainen uusi intialaistumisen aste tässä on kai saavutettu, koska ensimmäistä kertaa en jaksanut välittää, vaikka makuuhuoneemme seinillä liskoja silloin tällöin näkyikin. Ajattelin, että ihan sama, kunhan ette sänkyyn tule.





Perjantai-iltana ukkelin kaveri tuli hakemaan meitä Tirupatiin baariin. Kylmä olut kuulosti enemmän kuin houkuttelevalta, joten läksin matkaan oikein mieluusti. Kaveri oli lainannut joltakin kaveriltaan auton, kun hänen oma autonsa oli missä lienee, ja auto oli kuulemma aivan tuliterä, vasta kuukauden vanha. Kaveri iski avaimen käteeni, että aja sinä, ja minähän ajoin mieluusti. Ukkelin kaveri on sellainen kuski, etten ole koskaan nähnyt yhtä holtitonta ajajaa, eikä kukaan istu mielellään hänen kyydissään, kun siinä saattaa päästä vaikka hengestään. Auto oli kaverin mukaan "automaatti", joten ihmettelin suuresti, kun jalat tapasivat lattialta kumminkin kolme poljinta. Selvisikin, että "automaatti" tarkoitti tässä tapauksessa automaattistarttia eikä automaattivaihteistoa, sillä ratin vieressä oli starttinappula. Pihasta lähteminen oli hieman haasteellista, kun piti peruuttaa säkkipimeässä kahdesta portista mutkaista tietä ulos, mutta portinpielet ja auto säilyivät ehjinä - olihan minulle viittilöimässä neljä ukkoa (ukkelin kaveri, appiukko, talonvahti ja tuttava-naapuri).

Tirupatissa oli paljon poliisien tiesulkuja, koska varkaudet ovat kuulemma lisääntyneet Tirupatissa rajusti, mutta ilmeisesti poliisit pysäyttelevät lähinnä moottoripyöriä. Suunnistimme baariin, jossa en muista ennen käyneeni. Luultavasti muistaisin, jos olisin ennen tässä baarissa käynyt.

Tuolla käytävän päässä on paheiden pesä.

Baari oli nimittäin lähes pilkkopimeä.

Katosta roikkuivat isot valaisimet, mutta valoja niissä ei kumminkaan ollut, vaan baarin ainoat valot tulivat televisiosta (josta tuli krikettiä, ylläri) sekä baaritiskistä. Yhtään naista baarissa ei ollut, vaan kaikki asiakkaat olivat intialaisia ukkoja. Sulauduin siis joukkoon oikein hyvin.

Intialaisissa baareissa kuuluu tilata juomien kanssa aina jotakin suolapaloja, ja tämän paikan erikoisuus ovat kuulemma kananmunat. 

Intialaiset oluet ovat niin suuria (käsivarren mittaisia nekin), että olutta ei saa mahtumaan samaan kuvaan pienen munan kanssa.
En ole ennen syönytkään oluen kanssa keitettyä kananmunaa.

Lisää munaa: tällä kertaa pippurilla ja chilijauheella höystettynä. Ukkelin kaveri söi pelkkiä munanvalkuaisia varmaan ainakin kymmenen kappaletta.




Lammaslihapullia.

Ukkelin kaveri kertoi, että baarissa ei saanut tupakoida, joten tupakalla oli käytävä baarin vessassa. Kaveri kävikin pariin otteeseen hyödyntämässä vessan palveluja.

Katsellessani ukkoja, jotka vessassa kävivät, tulin siihen tulokseen, että baarin vessa oli tarkoitettu varmaankin vain miehille ja että naisten vessa löytyisi jostain muualta. Ukkelin kaveri tulikin saattamaan minut hotellin aulaan.

Perinteinen vessaselfie. Tätä kuvaa koristavat avoimet vessanpöntöt ja hikoilusta räjähtänyt naamani (t. nimim. 'turha sitä on baariin lähtiessä laittautua').

Kaveri jäi baarin jälkeen kaupunkiin, joten me ajelimme ukkelin kanssa takaisin kylään. En saanut illalla millään unta, ja toivoinkin, että kukaan (lue: anoppi) ei alkaisi metelöimään puoli kuuden aikaan vaan että saisimme nukkua edes sinne puoli seitsemään, jolloin tulisi herätys. Oli nimittäin päätetty, että lähden ukkelin, hänen kaverinsa, tämän pojan ja appiukon kanssa Nelloreen, ja lähtö olisi puoli kahdeksalta. Tarkoitus oli ensin ollut mennä Nelloreen ukkelin kaverin kaverin pikkuautolla, mutta ukkeli oli tullut siihen tulokseen, etä auto olisi aivan liian pieni viidelle, joten hän oli tilannut meille isomman Innova-taksin.  

Aamulla kello 5.35. tuli sähkökatkos, ja vajavaisesti toiminut ilmastointilaite lakkasi toimimasta kokonaan, ja kattotuuletinkin pysähtyi. Ihmettelin katon rajasta kuuluvaa räpeltävää ääntä, joka jatkui, vaikka tuuletin oli jo pysähtynyt. Pian huomasin, että katonrajassa lenteli jokin isohko eläin ympyränmuotoista rataa. "Mikä tuo on?", parkaisin ukkelille, joka oli myös herännyt sähkökatkokseen. Ukkeli arveli, että eläin oli iso perhonen, mutta kun "perhonen" lensi verhoon ja rupesi kävelemään verhoa ylös, näimme, että ei se mikään perhonen ollut, vaan se oli samanlainen pieni lepakko, jollaisen olimme edellispäivänä nähneet. Minä vedin paniikissa lakanan pääni yli, ja ukkeli ryntäsi ovelle huutamaan äidilleen alakertaan, että täällä on lepakko. Anoppi syöksyi yläkertaan, mutta siinä vaiheessa, kun anoppi oli ehtinyt paikalle, sähköt olivat palanneet ja lepakkokin oli piiloutunut jonnekin. Ukkeli ja anoppi ihmettelivät kumpikin, miten lepakko oli päässyt huoneeseen sisään, ja he yrittivät löytää reikää hyttysverhoista tai seinistä. Minua kiinnosti vain se, missä lepakko nyt oli, ja miten siitä pääsisi eroon. Talossa ei kuulemma koskaan ennen ollut ollut lepakkoa, eivätkä lepakot muutenkaan tule sisätiloihin. Miten tämä yksilö oli nyt siis sisälle tullut? Myöhemmin ukkeli naureskeli, että minä olin toiminut magneettina: olin eilen valokuvannut lepakkoa, joten lepakko oli tullut uudestaan luokseni.

Kahvi onneksi vähän piristi huonosti nukutun yön, mutta muuten kahvia ei olisi kannattanut juoda: jo seitsemän aikaan oli niin kuuma, että kahvi sai hien oikein toden teolla valumaan. Ukkeli ei ollut saanut kahviaan vielä juotua, kun hänen kahvikuppiinsa lensi punainen lentomuurahainen. Pihakasvit saivatkin sen jälkeen piristävää lannoitetta.

Hyvää huomenta!
Sapota-puu.
Kynsilakka mätsää kurtan väriin. Tällaistakin näköjään joskus sattuu.
Taksi tuli sovitusti puoli tuntia myöhässä, ja ajoimme ensin Tirupatiin poimimaan kyytiin ukkelin kaverin ja tämän pojan. Suunnitelmana oli käydä ukkelin Nelloressa asuvalla kaverilla sekä yhden ukkelin serkun appivanhemmilla. Appiukon oli tarkoitus vierailla omien kavereidensa luona sillä aikaa, kun olimme ukkelin kaverin luona kylässä. Kesämökille oli tarkoitus palata kolmeen, neljään mennessä, sillä anopin sisar miehineen oli tulossa mökille meitä tapaamaan.

Ukkelin perhehän on Nelloresta kotoisin, joten perheellä on Nelloressa paljon ystäviä. Jos perhettä siis menee Nelloreen käymään, tiedossa on pieni kyläilykierros, kun pitäisi käydä kaikkien tuttujen luona. Muuten tuttavat pahastuvat, jos he kuulevat jälkeenpäin, että ukkelin perhe on käynyt kaupungissa, eikä heillä ole vierailtu. Ukkelin perheellä on Nelloressa myös talo, joka on nyt vuokralla, kun appivanhemmat asuvat tilapäisesti Hyderabadissa. Tilapäisyyttä on tosin jatkunut jo niin monta vuotta, että olen miettinyt, että onkohan tilapäisestä tullut jo pysyvää.

Nuokuin suurimman osan matkasta, mutta nukkuminen oli mahdotonta, sillä tiet eivät olleet mitään tasaiseksi siliteltyjä, ja torvetkin soivat tasaiseen tahtiin. Lisäksi vieressäni istunut Tirupatin-kaveri huusi korvaani puhui suureen ääneen ja nauraa hörötti jatkuvasti. Pysähdyimme matkalla ostamaan kookoksia ja juomaan kookosvettä.


En normaalisti pidä kookosvedestä, mutta nyt päätin juoda yhden kookoksen, kun kookosvesi teki kuumuudessa ehkä ihan hyvää.

Jonkin ajan kuluttua takapenkillä istunut Tirupatin-kaverin 11-vuotias poika alkoi voida huonosti. Poika ei ollut syönyt aamulla mitään, ja tyhjässä mahassa loiskuva kookosvesi sai pojan voimaan pahoin. Kuski mulkoili jatkuvasti poikaa taustapeilistä: ei kai poika vain oksentaisi hänen hienoille nahkaistuimilleen! Kerkesimme kuitenkin hienosti pysähtymään juuri ennen h-hetkeä, ja poika sai oksennettua tienposkeen.

Matkalla ei tullut otettua kuvia, koska en viitsinyt pyytää taksikuskia pysähtelemään. Tämä onkin yksi niistä syistä, miksi tykkään itse ajaa autoa: saan pysähtyä juuri silloin kuin itse haluan, eikä muilla ole asiaan paljon nokan koputtamista. Olisin halunnut kuvata esimerkiksi yhden tienvarsinkojun, jossa myytiin pehmoeläimiä. Kojun edessä oli ehkä noin 20-30 muovituolia, ja kukin pehmoeläin oli aseteltu hienosti omalla tuolilleen. Oli todella hassun näköistä, kun pehmoeläimet istua tönöttivät tien vieressä tuoleillaan kuin oppilaat koululuokassa. Kokoelmassa oli muun muassa leijonia ja tiikereitä, ja nallejakin siellä oli. ♥ Kunpa raukat eivät saisi lämpöhalvausta, kun joutuvat istumaan koko päivän siinä paahteessa! Olisin saattanut kuvata myös yhden bussin ja yhden kuorma-auton, jotka olivat ajaneet tieltä ulos syvään monttuun. Kummassakin tapauksessa epäilimme, että kuski oli joko nukahtanut rattiin tai ollut niin humalassa, että oli ajanut risteyksessä ulos tieltä.

Suunnistimme kohti ensimmäistä kyläpaikkaa, joka oli siis ukkelin serkun appivanhempien koti. Istuimme siellä hetken ja nautimme ensin vettä ja sitten kahta eri laatua suolapaloja ja mangomehua. Intiassa tarjotaan usein vieraille ensimmäiseksi jotakin kylmää juotavaa, ja sitten tarjolle tuodaan erilaisia suolapaloja, intialaisia makeisia tai keksejä. Kahvia tai teetäkin tarjotaan usein, ja syömäänkin pyydetään monesti jäämään. Olen todennut, että kyläpaikoissa on helpompi ottaa heti kaikkea, mitä tarjotaan, koska kieltäytyminen johtaa vain siihen, että isäntäväki käskee ottamaan tarjoamuksiaan aina uudestaan ja uudestaan, ja lopulta tarjoamuksia on kuitenkin pakko ottaa. Paljon helpommalla pääsee, kun syö ja juo heti suosiolla kaiken, mitä eteen kannetaan. Smiley

Sitten jatkoimme matkaa ukkelin Nelloren-kaverille, ja appiukko jatkoi hetken päästä matkaa omille kavereilleen. Nämä kaksi ukkelin kaveria, siis se Tirupatissa asuva ja tämä Nelloressa asuva, ovat ukkelin parhaita lapsuudenystäviä. Pidän kummastakin kovasti, ja he ovat molemmat käyneet meillä Suomessakin kylässä. Kaverit ovat käyneet myös vanhemmillani Itä-Suomessa, ja vanhempanikin ovat vierailleet kavereiden luona Intiassa. Muistan ikuisesti sen, kun äitini kantoi Suomessa pöytään mansikkakakun, ja Tirupatin-kaveri rupesi popsimaan kakun päältä mansikoita, ennen kuin kakku oli ehtinyt edes pöytään asti. Smiley

Lounaaksi oli tiedossa kaverin vaimon erikoisuutta kanabiryania (mausteista kana-riisisekoitusta), joka tuntui olevan kaikkien herkkua. Muslimit (ukkelin Nelloren-kaveri on muslimi) kuulemma taitavat biryanin valmistamisen erityisen hyvin. Utelinkin vaimolta hieman biryani-reseptiä, ja sellaisen sainkin. Smiley Olen tavannut tämän Nelloren-kaverin vaimon joskus kauan sitten kerran, mutta koskaan ennen en ole hänen kanssaan enempää jutellut. Nyt meillä oli aikaa jutella oikein kunnolla, ja minusta tuntui heti alusta lähtien, että meillä synkkasi jotenkin erityisen hyvin. Uteliaana kyselin vaimolta kaikenlaista muslimien tavoista, ja sain kuulla esimerkiksi sen, että hän ei voi käyttää tiukkoja housuja sen takia, koska hänen pitää polvistua viidesti päivässä rukoilemaan. En ollut ennen tullut ajatelleeksikaan tällaista käytännön näkökohtaa muslimien pukeutumisessa.

Vaimo asetteli ennen ruokailua juomalasit siististi jonoon pöydän päähän, ja hetkeä myöhemmin Tirupatin-kaverin poika tuli ja huitasi kädellään vahingossa kolme lasia lattialle. Kaikki tietenkin särkyivät, minkä jälkeen konttasimme kaikki lattialla lasinpalasia keräämässä. Minä onnistuin jotenkin saamaan terävän lasinpalasen sormeeni, ja sormi alkoi vuotaa verta. Pyöritin sormen ympärille vain nenäliinan ja jatkoin lasinpalasten noukkimista.

Ruoan jälkeen hetken aikaa lepäiltyäni päätin tehdä pienen kuvauskierroksen lähialueella. Minua on ärsyttänyt suunnattomasti, kun kaikki täällä aina sanovat, että keskipäivällä pitää pysyä sisällä ja että auringosta pitäisi pysyä poissa, koska auringosta voi seurata pahimmillaan lämpöhalvaus. Anoppilassa olenkin kiltisti kuunnellut neuvoja, kun en ole jaksanut taistella anopin kanssa, mutta nyt luikahdin portista ulos tutkiskelmaan hieman Nelloren laitamilla sijaitsevaa asuinaluetta.



Asuinalue on tyypillinen intialainen asuinalue, jolla on kaikenlaista asutusta sekaisin. Ukkelin kaveri oli rakennuttanut talonsa (josta minulla ei ole kuvaa) vasta kuusi kuukautta sitten, ja talo oli minusta tosi hieno ja hyvin suunniteltu kaksikerroksinen talo. (Minulla on bloggaamisessa semmoinen periaate, etten kuvaile toisten koteja enkä ruokapöytiä, tai ainakaan en julkaise kuvia blogissani, ja siitä syystä minulla ei ole kuvia näistäkään kyläpaikoista.) Talossa oli avokeittiö, mitä vähän ihmettelin, mutta unohdin kysyä kaverin vaimolta, kenen idea avokeittiö oli ollut. Intialaiselle asuinalueelle on myös tyypillistä se, että roskakasoja näkyy ja että sikojakin saattaa olla roskia syömässä. Puhvelit laiduntavat nekin sopuisasti talojen välissä.


Kuopsutuspuu.


Nelloressa oli lauantaina 45 astetta lämmintä, ja aurinko pororotti melkein kohtisuoraan zeniitistä. Hikoilin aivan valtavasti, ja vajaat puoli tuntia auringossa käveltyäni päässäni alkoi tuntua siltä - ja tämä ei ole mikään vitsi tai kielikuva - että aivoni kiehuivat. Jano oli aivan valtava, ja oli pakko päästä äkkiä auringosta pois. Onneksi kohdalleni osui pieni kioski, jossa myytiin virvoitusjuomia. Kovin virvoittavia juomat eivät voineet olla, se näkyi jo kauas, koska jääkaapin ovi oli selkosen selällään, mutta en jaksanut välittää. Pyysin ison pullon mangomehua, ja olin ilahtunut, kun myyjä alkoi etsiä pullosta hintaa. (Hän ei siis keksinyt pyytää pullosta esimerkiksi sataa rupiaa ihan vain siitä syystä, että olin ilmiselvästi janoinen turisti.) Sen verran myyjä kuitenkin havahtui, että älysi pyytää kahden rupian "vieraslisän", kun sähköstäkin piti maksaa ja kaikkea. Minä olisin maksanut vaikka sata rupiaa ylimääräistä, kunhan vain sain juomapullon hyppysiini. Minua janotti aivan valtavasti vielä pari tuntia eteenpäinkin, ja join suurella nautinnolla kaiken, minkä käsiini sain. Tämän kokemuksen jälkeen tulin siihen tulokseen, että minulla ei olekaan enää mitään tarvetta oleskella auringossa päiväsaikaan pidempiä aikoja.

Neljän aikaan oli aika jatkaa matkaa ja käydä poimimassa appiukko yhdestä kyläpaikasta. Istuimme ukkelin kanssa sielläkin kyläpaikassa tovin, ja nautimme taas syötävää ja juotavaa. Kävi ilmi, että appiukko ei ollut vielä käynyt yhdellä kaverillaan, kun tämä oli ollut töissä, joten jatkoimme kyseiselle kaverille. Tämä kaveri asui Nelloressa aivan lähellä appivanhempien taloa, ja ihmettelin, kuinka paljon kyseinen alue oli muuttunut niiden vuosien aikana, kun en ollut siellä käynyt. Alueelle oli noussut uusia ja valtavan hienoja taloja, ja harmitti, kun ei ollut aikaa pysähdellä niitä kuvaamaan. Tietkin olivat muuttuneet, ja taksikuski oli hätää kärsimässä, kun appiukko opasti kuskia, että "kyllä tässä tie on, tai ainakin ennen oli; aja eteenpäin vain". Vielä kolmannessakin kyläpaikassa kävimme, eli päivän saldoksi kertyi viisi kyläkäyntiä. Tämä on kovin vähän, kun ajattelee, että joskus on tullut vierailtua päivän aikana paljon useammassakin paikassa.




Olimme takaisin mökillä varttia vaille yhdeksän, ja siellä meitä jo odottivatkin anopin sisar ja tämän mies. Olin aivan poikki - uninen ja nuutunut - enkä olisi jaksanut enää yhtään seurustella, mutta vielä piti vääntää hymy kasvoille ja yrittää panna parastaan. Hetken päästä kylään tuli vielä appiukon lähistöllä asuva tuttava (se, jonka vaimo toimitti ruoat meille) perheineen. Puoli kymmeneltä luovutin ja sanoin meneväni yläkertaan. Sinä iltana ei tarvinnut kauheasti odotella, että uni tulisi, eikä lepakkoakaan näkynyt.

Kylän autiota katua sunnuntaiaamuna.

Seuraavana aamuna oli takoitus lähteä katsomaan muutamaa tonttia Venkatagiriin, jonne oli parin tunnin ajomatka. Olisin periaatteessa voinut jäädä mökillekin anopin kanssa, mutta jos pitää valita jonnekin lähtemisen ja "kotona" olemisen kanssa, niin harvoin valitsen jälkimmäisen.







Matkalla näkyi eukalyptuspuita, heinäkasoja ja -kuormia, vuohi- ja puhvelilaumoja, paimenia teräksisten eväsastioiden ja säkkikankaaseen verhottujen vesipullojen kanssa, kookos- ja taatelipalmuja, kaktuksia sekä "tiilitehtaita". Myös vihreitä viljelyksiä näkyi, sillä Tirupatissa on satanut runsaasti vettä, joten viljelyksetkin voivat ainakin paikka paikoin hyvin. Liiallinen vedentulokaan ei ole viljelyksille hyväksi, sillä esimerkiksi mangot alkavat kukkia liiallisen sateen seurauksena uudestaan eivätkä tuota hedelmiä.





Toisella tontilla oli sekaviljelmä, jolla viljeltiin chilejä ja munakoisoja.



Mökille palattuamme kerkesimme syömään ja pakkaamaan, ja sitten olikin aika lähteä lentokentälle. Myöhemminkin olisimme ehtineet lähteä, mutta ukkeli kiirehti, ja lähdimme hieman etuajassa. Tästä anoppi muisti motkottaa monta kertaa paluumatkan aikana, ja vielä Hyderabadin lentoasemallakin hän nurisi, että "olisi hyvin riittänyt, jos olisimme lähteneet vasta puoli kolmelta".

Tirupatin lentoasemalla kaikki koneeseen menevät matkalaukut läpivalaistiin, ja anopin pakkaama kummallinen pahvilaatikko joutui kiinnostuksen kohteeksi. "Onko teillä tuolla jokin hedelmä?" Paljastui, että pahvilaatikossa oli iso jakkihedelmä, joka sai luvan matkustaa mutta johon laitettiin lähtöselvityksessä fragile-tarra.





Turvatarkastuksessa anopin käsilaukusta löytyi vielä yksi hedelmä, kermaomenan isoveli ramafal (en tiedä hedelmän nimeä suomeksi). Turvatarkastuksen väki pyöritteli hedelmää kädessään kulmat kurtussa, mutta anoppi sai kuitenkin pitää hedelmänsä. Enempää hedelmiä anopin laukuista ei sitten enää paljastunutkaan.

Anoppi on heittänyt sarin liepeen päänsä päälle suojautuakseen auringon paahteelta.

Kummitusta en matkalla nähnyt, mutta en tuota suuremmin kaivannutkaan. Menihän tuo viikonloppu ilmankin.

 

Heippa, Tirupati!

30 kommenttia:

  1. Pääsin loppuun asti. Oikein sopivaa räntäsateisen päivän ohjelmaa lukea, että siellä on yli 40 lämmintä. Tasan ei käy jne. Meillä +2 C ja räntää/vettä sataa.

    Wau, mikä kesä"mökki"! Nuo temppelissä otetut kuvat olivat mielenkiintosia, hyvä, että et sentään j(J)umalan huoneseen asti mennyt.

    Herranjestas, hengästyin jo lopussa niitä kaikkia paikkoja missä kävitte kylässä. Miten jaksoit, tuossa helteessä? Ja kaikien kanssa pitää seurustella ja olla sosiaalinen. Huh.

    Mukava oli lukea ja kuvat, wau toisenkin kerran. Säälitti minuakin se oravaperhe, miten te ette tarkistaneet asuuko siellä ketään ennen kuin laitoitte sen härvelin päälle?!? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkein ajattelin, että se +2 ja räntäsade kuulostaa oikein hyvältä, mutta en olekaan loppujen lopuksi ihan varma. On se kumminkin ehkä vähän liian kylmä, kuten tämä yli +40 on liian kuuma. Laitetaanko tilaukseen sellaiset 20-25 astetta?

      Intialaiset temppelit ovat joskus aivan mielettömän upeita rakennuksia. Yksi hienoimmista näkemistäni on ehkä Hyderabadin Birla Mandir, joka on rakennettu valkoisesta marmorista. Sinne ei saa viedä minkäänlaisia valokuvauslaitteita (portilla on tiukat tarkastukset), joten siellä on ihan turha kuvitella valokuvaavansa. :-)

      Jaksan sosiaalisuutta tuossa mittakaavassa yhden päivän, mutta jos pitäisi useampi päivä peräkkäin kyläillä noin monessa paikassa ja tavata aina uusia ihmisiä, en kyllä jaksaisi.

      Selitin varmaan vähän huonosti tuota ilmastointilaiteasiaa. Oravat olivat siis siinä ilmastointilaitteen osassa, joka tulee ulos (en tiedä, miksi sitä kutsutaan, onko se jokin jäähdytin?); eivät siinä makuuhuoneessa olevassa laitteessa. Ja niitä ulkoseinillä olevia laatikoita harvemmin tarkastetaan - varmaan vasta sitten, kun laitteeseen tulee jokin vika?

      Poista
  2. Meikäläinen varmaan tilaisi lentolipun kotiin samantien, kun ensimmäinen lepakko ilmestyisi kattoon pörräämään :). Hui. Kaikki muut eläimet ehkä vielä kestän (jos unohdetaan käärmeet), mutta lepakot mua pelottaa tosissaan. Enkä edes ikinä ole nähnyt yhtään. Muistaakseni ainakaan.

    Kaunis mekko (vai onko sillä joku muu nimi?) tuossa vessaselfiessä. Voisin hyvin käyttää juhlamekkona vastaavaa. Simppeli, mutta koristeellinen samaan aikaan.

    Onko Jakki taas se hedelmä, joka haisee pahalle? Vai olikohan se Durian nimeltään, en muista. Mutta melkoinen kontrasti, kun maistuu hyvältä, mutta lemuaa mädänneeltä.

    Hikistä, mutta mielenkiintoista keikkaa siis pukkaa. Täällä ei pukkaa muuta kuin lunta ja räntää niinkuin Rantakasvi jo mainitsikin tossa. Sellanen välimalli olis ehkä ihan jees...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on varmaan sama järjestys, että kaikkein ylimpänä hirvityslistalla ovat käärmeet, ja sitten tulevat lepakot. Rotatkin tuntuvat melkein kotieläimiltä näihin verrattuina!

      Tuota mekkoa sanotaan kurtaksi, joka on siis intialainen pitkä “paita”. Kurtia käytetään tavallisesti erilaisten intialaisten housujen kanssa, mutta itse tykkään käyttää niitä lähinnä kapeiden farkkujen tai muiden kapeiden housujen kanssa. Tuossakin kuvassa mulla on vaaleat beigen väriset kapeat farkut, vaikka niitä ei kuvassa näykään. Itse tykkään käyttää kurtia näissä olosuhteissa, kun ne ovat niin mukavia, käytännöllisiä ja monikäyttöisiä.

      Jakki ei haise pahalle, mutta ei se mun mielestä mitään herkkuakaan ole. :-) Durian taisi olla se pahanhajuinen hedelmä. En ole koskaan sitä itse nähnyt tai maistanut, enkä ole varma, haluaisinko edes. :-)

      Poista
  3. Että sellainen rauhallinen viikonloppu maalla! Ihan tavalliselta näyttää tuo "kesämökkikin" :)

    Katselen tässä ulos, lunta taitaa olla vielä 20-30cm, mutta minä haaveilen nyt vain omasta mangopuutarhasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ihan perusmökkiviikonloppu. Makkarat vain puuttuivat! :-)

      Kyllä minullekin kelpaisi mangopuutarha. Tosin olen niin huono viljelemään mitään, että tuskin puutarhasta mitään satoa koskaan tulisi.

      Poista
  4. Jaksoin ja ihmettelin. Kiitos virtuaalimatkasta. Kadehdin mangopuita ja kookoksia ja voisin ottaa osan lämmöstä ja auringosta tänne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että jaksoit lukea loppuun asti! Huomasin muuten eilen, että katujen varsilla myydään jo mangoja, eli jos hyvin käy, saatan vielä ehtiä maistamaan kauden mangoja. Tosin en tiedä, ovatko nämä ihan ensimmäiset sieltä herkullisimmasta päästä...

      Poista
  5. Oi että mikä reissu, hiki tuli lukiessa, siis ihan vain sen vuoksi, että tuossa lämpötilassa pitää jaksaa reissata ja seurustella 😉. Mangopuita, olispa ihanaa poimia mangot suoraan puusta! Kuten tuolla jo aiemminkin mainittiin, niin tuota lämpöä ja aurinkoa voisit pistää vähän tänne päin, +2 astetta, räntää, vettä ja rakeita on saatu tämän päivän aikana... Me voidaan täältä sitten laittaa sinne vähän raikasta tuulta tulemaan 😏.

    Musta ei taitaisi olla asumaan siellä noiden kaikkien liskojen ja lepakoiden kanssa, taitaisi mennä pupu pöksyyn ja lähtö kotiin aikasteen äkkiä! Mutta näin virtuaalisesti nautin kyllä tästä reissustanne 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä hikoillut näiden Intia-päivien aikana varmaan enemmän kuin koskaan ennen missään. Onkohan hikoilusta mitään terveyshyötyjä? :-)

      Eipä kuulosta kivalta tuo Suomen huhtikuun lopun sää. Toivottavasti edes vapuksi on luvattu vähän lämpimämpää! Mieluusti laitan lämpöä ja aurinkoa tulemaan sinne päin, koska täältä niitä kyllä joutaisi! Ja raikasta tuulta ottaisin tänne enemmän kuin mielelläni.

      Kyllä on ollut minullakin totutteleminen oppia elämään kaikkien elukoiden kanssa. Onneksi kaupungissa sentään liskoja tulee sisätiloihin harvemmin, mutta joskus niitä tulee täälläkin, eikä sille oikein mitään voi. Kaupungissa saattaisin edelleen ottaa luudan käteeni, ja jahdata liskon ulos talosta. Enhän minä muuten saisi yötäni nukuttua, jos tietäisin, että jossakin peilin takana luuraa lisko. :-) Maalla on jotenkin pakko hyväksyä, että siellä eletään luonnon keskellä ja melkein luonnon ehdoillakin.

      Poista
  6. Hyvin jaksoi lukea tata tarinaa ja olisin lukenut lisaakin :) Meidan edellisessa asunnossa katseltiin aina iltaisin lepakkojen menoja, joka ilta noin 10 lepakkoa aloitti hyttysjahdin kesaisin vastapaisen pihan isojen palmujen ymparilla, siina ne viuhtoi ees taas mein parvekkeen ja vastapaisten palmujen valia. Huikeita! Nuo lammaspullat naytti kylla hyvilta oluen kyytipojilta, kanamunia olut snackina onkin ihan uusi juttu, ei pöllömpaa! Oli taas niin monta hyvaa juttua tassa postauksessa etta jatkoa odotellessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai kaameeta, minä en ehkä olisi pystynyt katselemaan sitä lepakkojen hyttysjahtia. Pelkään nimittäin ihan hirveästi sitä, että lepakko syöksyy päälleni eikä päästä irti. Ajatuskin saa ihon kananlihalle!

      Tuli mieleen, että onkohan tuo jokin karppaajien spesiaalibaari, kun on tuommoiset oluen kyytipojat. Sai tuolta tosin perinteisempiäkin snackejä, mutta ukkelin kaveri ei tuntunut olevan kovasti niiden perään vaan lähetti kaikki saman tien takaisin. :-D

      Poista
  7. Ei hullumpi kesämökki,muistan kun taisit ottaa tuosta alueesta kuvan kun se oli vielä maapläntti tai onko se just tuo? Hieno reissu ja kaikenlaista mielenkiintoista kasvaa siellä:) Liskot on ihan kivoja,lepakotkin,mutta ötökät ei.Täällä mangot ovat pian kypsiä,niin pääsee taas maistamaan niitä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se maapläntti (on Hyderabadin liepeillä) on edelleenkin pelkkä maapläntti, eli sinne ei ole rakennettu vielä mitään, eikä varmaan koskaan rakennetakaan, kun appivanhempien suunnitelmat ovat taas muuttuneet. Tuo Tirupatin-mökki on ollut appivanhemmilla käsittääkseni jotain kahdeksisen vuotta.

      Näin muuten eilen kadunvarsikojussa mangoja myynnissä. Saatanpa keretä maistelemaan kauden mangoja!

      Poista
  8. Höh, oon niin pettynyt, ettei sitä kummitusta näkynytkään. Ellei se kummitus sitten ottanut sitä lepakonhahmoa. Noi gekkot on musta ihana. Ne kun syövät ötököitä, joten saavat mun puolesta kiipeillä seinillä ihan vapaasti. En tiedä pitääkö intialaiset gekot minkälaista ääntä, mutta Koh Taolla pitivät kyllä sellaista meteliä, että siitä en tykännyt ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä mullekin tuli mieleen, että olisiko kummitus ottanut lepakon muodon. :-) Kun ei kerran lepakoita ole koskaan ennen näkynyt, saati sitten tullut sisään taloon...

      Kyllä intialaiset liskotkin pitävät sellaista tsuksuttavaa ääntä. Ovat kuitenkin sen verran hiljaisia kavereita, että minua ääni ei ole ainakaan toistaiseksi haitannut.

      Poista
  9. Aivan huippua lukea näitä sun juttuja:). Mulla on Intiaa ikävä! Oletteko vielä kauan siellä? Voisit tosiaan puhallella sitä lämpöä tänne Suomeen. Vettä vain sataa ja on niin ankeeta!!Aah mangoja. Mitenkä saisi mangopuun kasvamaan tuonne meidän pihalle��?/ Marja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kommenttisi oli mennyt jostain syystä roskapostiin, mutta onneksi onnistuin kaivamaan sen sieltä.

      Ihana kuulla, että olet jaksanut pysyä matkassa mukana! Ei olla enää kauan täällä, eli ehkä voisin peräti salakuljettaa lämpöä matkalaukussakin sinne. :-) Kyllä se ilmojen haltija saisi nyt pikkuisen ryhdistäytyä ja järjestää ainakin kunnon vappukelit sinne Suomeen! Terkkuja!

      Poista
  10. Täytyy sanoa, että kirjoituksiasi on kyllä niin mukava lukea! :) Olen pitkästä aikaa vieraillut blogissasi ja olipa mukava huomata, että täältä löytyi Intia-postauksia! Kiitos kun jaksat kuvailla ja kirjoitella. :) Täälläpäin käydään pian yöunille, mutta siellä taitaa jo olla aamu, joten mukavaa päivää ja oikein hyvää loppulomaa myös! :) - Mape

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, Mape! :-) Ja kiva, että olet löytänyt Intia-jutut blogista! Täällä käydään kohta yöunille, eli olisiko siellä sitten nyt aamu? Hyvää huomenta siis!

      Poista
  11. Mummeli Keski-Suomesta27.4.2016 8.23

    Kiitos ihanasta postauksesta! Näitä on niin nautinnollista lukea ja blogisi on aivan huippu. Johtuen hyvistä kuvista ja mainiosta kirjoitustustyylistäsi. Monesti olen nauranut mukaville jutuillesi varsinkin Intia-postauksissasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummeli Keski-Suomesta, et arvaakaan miten paljon kommenttisi ilahdutti! ♥ Kiitos sinulle, ja oikein mukavaa vapun odotusta toivottelen!

      Poista
  12. Ihan hirvittävän kuumaa siellä, luulen että minulla ei kroppa kestäisi tuollaista kuumuutta lainkaan. Kuumuuden sijaista tuollainen mangopuutarha sopisi todella hyvin :)
    Jaksoin hyvin loppuun saakka ja kuvat olivat niin kivoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnittelut loppuun asti jaksamisesta! :-D

      Mä olen todella ihmetellyt omaa kuumuuden sietokykyäni, siis jos ei tuota keskipäivän kuvauskierrosta oteta laskuihin. Lenkkeilykin sujuu hyvin 40 asteessa, ja jopa juokseminen, joka on ollut Suomessa polven takia pannassa, onnistuu täällä paremmin. Nyt kun sanon näin, niin varmaan saan huomenna lämpöhalvauksen tai jonkun kaamean ruokamyrkytyksen. :-D

      Poista
  13. En tiedä, että kuinka kauan minun pitäisi asua jossakin tottuakseni liskoihin ja lepakoihin samassa huoneessa??? Istanbulin kodin terassilla niitä vilisteli ja suhahteli, mutta olisin tullut hulluksi, jos olisivat tulleet sisään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika kauan minullakin on totuttelussa kestänyt. Lepakoihin en varmaan tottuisi ikinä, mutta onneksi ei tarvitsekaan, kun eivät ne kuitenkaan mitään normikamaa ole.

      Poista
  14. Nauroin monta kertaa ääneen teidän kommelluksillenne. Ei ollut ollenkaan liian pitkä postaus, päinvastoin, olisin mielelläni lukenut vielä vaikka kuinka pitkään. Osaat kirjoittaa niin elävästi ja hauskasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten mukava kuulla, Sari! ♥ Kiva että viihdyit matkalla mukana. :-)

      Poista
  15. Ihanaa lueskella taas Intia juttuja 💜ihania kuvia palaan lukemaan tän ajan kanssa aamukahvin kera huomenna uusiksi 😃ihanaa kevättä hippunen 🍀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, Ninoh, tervetuloa takaisin kahvikupin kera! :-) Tosin voi olla, että siinä vaiheessa on ilmestynyt jo uusikin juttu, mutta eihän tämäkään täältä mihinkään katoa.

      Ihanaa kevättä sinullekin, ystäväiseni! ♥

      Poista